Pentutehtailua?

miesanja

Kaipaisin teiltä koiraihmisiltä mielipidettä seuraavanlaiseen caseen.

Kyseessä on koiranomistaja, jonka tanskandogille syntyi erittäin suuri pesue heinäkuun alkupuolella 2013.

Pennut myytiin järjestelmällisesti erilaisin ilmoituksin netin (ja ehkä lehti-ilmoitustenkin) kautta.

Nyt saman omistajan tanskandogille on jälleen syntynyt helmikuussa 2014 erittäin suuri pesue, jolle kohtalona tulee olemaan jälleen myyminen eteenpäin.

Okei. Sen tiedän, että pentuja on säilytetty ja säilytetään hyvissä oloissa. Myyjä on toiminut avoimesti asiassa, omalla nimellään ja myyntitilaisuudet ovat olleet myyjän kotona. Ensimmäiset pennut on myyty käsittääkseni rekisteröityinä ja madotettuina (yms. nämä viralliset hämäryydet pois-menelmiä käyttäen). Toinen pesue ei siis ole vielä myynnissä, mutta viikkojen kuluttua sekin siis alkanee jälleen.

Tietoni mukaan näistä pennuista saa parhaimmillaan satoja euroja/kpl. Ja tuota ensimmäistä pesuetta myytiin nimen omaa noin 600 e/pentu.

Ottaen huomioon kuitenkin näin pienen välin synnytysten välissä, niin mitä tästä pitäisi ajatella?

Ehkei ole kyseessä se törkein pentutehtailun laji, mutta touhu siltä ainakin haistahtaa? Sanotaanko, että melko salonkikelpoista myyntiä tavallaan.

12

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pentua maailmalle

      Tuollainen on aivan normaalia pentujen tuottoa, ei sen kummempaa. Kun on kennelnimi, niin teettävät noita pentueita ja mikäs siinä. Kyllä lestaadiolaiset tehtailee pentuja myös aikamoiseen tahtiin, vaikka eivät niitä voikaan myydä.

      • Jagdpanther

        Kennelliitto ei ainakaan tollasta toimintaa kato kauaa...


    • Pentutehtaista

      Ootko varma että on sama narttukoira. Jos eri niin ei mitään ihmeellistä.

    • miesanja

      sama narttukoira on. Sulhanen toki vain vaihtunut välissä. Melkoista touhua rahankiilto silmissä.

      • ilmiantaisin kyllä

        Eläinsuojeluun saa jättää viestin nimettömänä. Ei eläintä pidä pitää synnytyskoneena.


    • bullipoju

      Pentueiden välissä pitäisi olla vähintään yhdet juoksut tai 10 kuukautta se on kennelliiton suositus. Tuossa periaatteessa ehtii olla yksi juoksu välissä jos nartulle tulee juoksu kahdesti vuodessa, joillekin tulee vain yksi mutta kahdesti vuodessa on ihan normaalia, yleisimmin ne tulee keväällä ja syksyllä. 10kk ei täyty mutta en tiedä kuinka tarkkoja kennelliitossa ollaan. Pentuja ei voi rekisteröidä jos pentueväli on ollut liian lyhyt..
      Tanskandoggi on lyhytikäinen koira joten ehkä sen vuoksi kasvattajalle on tullut houkutus pennuttaa sama narttu lyhyen ajan sisään. Onko nartun iästä tietoa? Jos se on jo kolme tai yli, pahimmassa tapauksessa sillä ei ole elinaikaa enää kuin pari vuotta..

    • miesanja

      Tässä hieman lisätietoa ekasta pentueesta:

      Pennuissa 75% tanskandoggia. Pääosin pennut ovat mustia valkoisin merkein, yksi tummanruskea ja yksi musta ruskein ja valkoisin merkein. Emässä 75% tanskandoggia ja 25% labratorinnoutajaa, isässä 75% tanskandoggia, 12,5% bokseria ja 12,5% bullmastiffia.

      Nartun iästä minulla ei ole mitään tietoa.

      Hintana tosiaan siis 600 e/pentu.

      Siis mitä muuta järkeä on teettää risteytyspentuja kuin rahan kiilto silmissä? Senkin tiedän, että toki hyvin ovat pennut menneet kaupaksi ja rahoilla on käyty Ibizalla ja makseltu talovelkoja yms.

      • sen kun pennuttaa

        Tuommosilla rahoilla ei kyllä taloja ostella, ei muutamilla tonneilla juuri kummosia velkoja maksella. Matkakin on tehtävä halvimman mukaan, joten ei paljoa kannata kademieltä tuntea. Siitähän tässä näkyy kyse olevan.


      • miesanja
        sen kun pennuttaa kirjoitti:

        Tuommosilla rahoilla ei kyllä taloja ostella, ei muutamilla tonneilla juuri kummosia velkoja maksella. Matkakin on tehtävä halvimman mukaan, joten ei paljoa kannata kademieltä tuntea. Siitähän tässä näkyy kyse olevan.

        Miten voit jauhaa itsesi noin paskaksi kahdessa lauseessa?

        Sinun kaltaistesi pentutehtailijoiden tukijoiden sietäisi joutua vankilaan.


    • Pitää puuttua asiaan

      Ei auta yhtään sitä koiraparkaa, jos tänne kirjoitelet.

      • miesanja

        Älä viisastele.


      • TOIMI, TOIMI
        miesanja kirjoitti:

        Älä viisastele.

        Ei tuo ole viisastelua vaan jos olet asiasi takana, miksi sitä täällä jauhat? Todellakin TEE ASIALLE JOTAIN!! Vai onko tämä jotain naapurikateutta?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5208
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3387
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1522
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1373
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1046
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      749
    Aihe