Tassähän sitä ollaan.

: )

Avioliitto miehen kanssa ei toiminut – nainen avioitui koiransa kanssa
Viihdeuutiset, 12.3.2014, 13:00 · Anna Poikkimäki

Joskus avioliitto ei toimi, ja se voi tuottaa tuollaiseen tilanteeseen joutuneelle ihmiselle katkeruuden tunteita. Tällöin ihminen voi esimerkiksi päättää, ettei enää koskaan anna itsensä rakastua uudestaan.

Nyt eräs brittinainen on kuitenkin reagoinut pettymykseen hieman eri tavalla. Amanda Rogers meni nimittäin naimisiin koiransa Sheban kanssa Kroatiassa. Splitin kaupungissa järjestettyyn epätavanomaiseen seremoniaan osallistui 200 ihmistä. 46-vuotias Rogers oli ollut 20 vuotta aiemmin ollut naimisissa miehen kanssa, mutta liitto ei kestänyt.

- Sheba on ollut elämässäni vuosia, saanut minut nauramaan ja lohduttanut minua, kun olen ollut maassa. En voisi toivoa enempää elämänkumppanilta, kertoi nainen Metro-lehdelle.

Tässäpä sitä jatkumoa mistä kirjoittelin aikasemmin.

16

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KokemusK

      Onhan tuo hauska juttu mutta ihan vitsillä tehty. Litto ei luonnollisestikaan ole oikeasti pätevä avioliitto. Ja sen tiesi tuo nainenkin. Alkuperäisessä uutisessa hän nimittäin sanoi:"‘I know the wedding to Sheba wasn’t real in the legal sense. But it was a nice way to mark what Sheba means to me. Sheba’s never unkind to me and she’s always happy.’"

      Eli tiedän että avioliitto ei ole oikea lakiteknisesti...

      • fueller

        Olisin kyllä mielelläni nähnyt kokemus-k kallistamassa pikaria juhlavieraiden parissa.Ja erikoisesti omiensa parissa!

      • lesboliitto

        Ei tietenkään ole. Naisen ja naaraskoiran kuuluu tehdä rekisteröity parisuhde.

      • joo . .
        lesboliitto kirjoitti:

        Ei tietenkään ole. Naisen ja naaraskoiran kuuluu tehdä rekisteröity parisuhde.

        Kyllä tyttökoira tietää mistä nainen tykkää, nuoleehan ne omaakin p-lluaan.

      • tasa-arvoo tännekin

        Mutta eihän rakkaudessa ja avioliitossa ole kysymys siitä, mitä se lakiteknisesti tarkoittaa - siis usein naimisiin mennään vain sen juhlan ja seremonian takia ja tietysti sen ihanan kumppanin vuoksi. Harva oikeasti ajattelee mitä mahdollisuuksia ja velvollisuuksia se tuo mukanaan. Ihmeellistä, miksi joku haluaa kieltää tällaiset seremoniat vain oman ahdasmielisyytensä ja vakavuutensa takia.

        Relaa vähän. Ehdottomasti menisin katsomaan ystävieni häitä, jos puolisona olisi joku erikoisempi tapaus ja olisin varmasti iloinen ja onnellinen heidän rakkaudestaan.

      • KokemusK
        fueller kirjoitti:

        Olisin kyllä mielelläni nähnyt kokemus-k kallistamassa pikaria juhlavieraiden parissa.Ja erikoisesti omiensa parissa!

        "Olisin kyllä mielelläni nähnyt kokemus-k kallistamassa pikaria juhlavieraiden parissa.Ja erikoisesti omiensa parissa!"

        Fueller ei olisi Fueller jos ei aina heittäisi jotain ilkeyttä muita kirjoittajia kohtaan joka väliin. Mutta pitää ymmärtää. Se ilmeisesti kuuluu hänen uskonsa moraalikäsityksiin.

      • fueller
        KokemusK kirjoitti:

        Eihän tuosta pidä suuttua.Itsehän täällä puolustelet vinoutunutta seksuaalisuutta.Silloin olet omiesi parissa.Skooooolll!Kokemus-k!

      • kokemus-k
        fueller kirjoitti:

        Eihän tuosta pidä suuttua.Itsehän täällä puolustelet vinoutunutta seksuaalisuutta.Silloin olet omiesi parissa.Skooooolll!Kokemus-k!

        "Eihän tuosta pidä suuttua"

        Ei ole kyse siitä suuttuuko joku. Vaan kysymys on siitä että tietoisesti ilkeilet muille, käytät muista halventavia nimiä ja valehtelet myös välillä ihan suoraan.
        Samaan aikaan saarnaat muille moraalia. Etkö näe ollenkaan ristiriitaa omassa toiminnassasi?

      • kokemus-k
        tasa-arvoo tännekin kirjoitti:

        Mutta eihän rakkaudessa ja avioliitossa ole kysymys siitä, mitä se lakiteknisesti tarkoittaa - siis usein naimisiin mennään vain sen juhlan ja seremonian takia ja tietysti sen ihanan kumppanin vuoksi. Harva oikeasti ajattelee mitä mahdollisuuksia ja velvollisuuksia se tuo mukanaan. Ihmeellistä, miksi joku haluaa kieltää tällaiset seremoniat vain oman ahdasmielisyytensä ja vakavuutensa takia.

        Relaa vähän. Ehdottomasti menisin katsomaan ystävieni häitä, jos puolisona olisi joku erikoisempi tapaus ja olisin varmasti iloinen ja onnellinen heidän rakkaudestaan.

        "Mutta eihän rakkaudessa ja avioliitossa ole kysymys siitä, mitä se lakiteknisesti tarkoittaa"

        Riippuu kenen näkökulmasta katsoo. Kaikkien avioliiton solmivien ihmisten mielissä siinä on varmaan ensisijassa kysymys rakkaudesta mutta tämä ei poista sitä faktaa että avioliitolla aina on lakitekniset ulottuvuudet. Ne ovat olemassa vaikka ne avioliiton solmiessa ihmisiltä unohtuisivatkin. Ne eivät siis katoa mihinkään.

      • : )
        kokemus-k kirjoitti:

        Älytöntä joka tapauksessa tunkea sellaiselle alueelle johon ei kuulu. Avioliitto on miehen ja naisen välinen.Homoliitto oikea sana N-N / M-M.

      • KokemusK
        : ) kirjoitti:

        Älytöntä joka tapauksessa tunkea sellaiselle alueelle johon ei kuulu. Avioliitto on miehen ja naisen välinen.Homoliitto oikea sana N-N / M-M.

        Kivahan se on istua siellä omassa turvallisessa karsinassaan ja julistaa että tänne ei saa muut tulla.

      • : )
        KokemusK kirjoitti:

        Kivahan se on istua siellä omassa turvallisessa karsinassaan ja julistaa että tänne ei saa muut tulla.

        Henkilö joka haluaa toisen "karsinaan" täytyy täyttää "karsinassa" olevien kriteerit.
        Tervejärkinen henkilö ei halua samaan kehään nyrkkeilijän kanssa jos ei ole harrastanut nyrkkeilyä. Ymmärsitkö pointin ?

      • fueller
        : ) kirjoitti:

        Henkilö joka haluaa toisen "karsinaan" täytyy täyttää "karsinassa" olevien kriteerit.
        Tervejärkinen henkilö ei halua samaan kehään nyrkkeilijän kanssa jos ei ole harrastanut nyrkkeilyä. Ymmärsitkö pointin ?

        Kokemus-k ei sitä käsitä.Kohta tulee liuta erilaisia perusteita sairauden tukemiselle!

      • KokemusK
        fueller kirjoitti:

        Kokemus-k ei sitä käsitä.Kohta tulee liuta erilaisia perusteita sairauden tukemiselle!

        Kun nyt itse tuon "sairauden" onnistuisit perustelemaan.

      • fueller
        KokemusK kirjoitti:

        Kun nyt itse tuon "sairauden" onnistuisit perustelemaan.

        Minä en vinoumaa ylistä enkä puolusta.Toisaalta surullista taudin saaneelle.Sinä kokemus vaadit että homot voisi mennä naimisiin???????Sehän on tarkoitettu miehelle ja naiselle tuo avioliitto.Käsitätkö häävieras?

      • KokemusK
        fueller kirjoitti:

        Minä en vinoumaa ylistä enkä puolusta.Toisaalta surullista taudin saaneelle.Sinä kokemus vaadit että homot voisi mennä naimisiin???????Sehän on tarkoitettu miehelle ja naiselle tuo avioliitto.Käsitätkö häävieras?

        Ei sinun tarvitse homoista pitää tai heitä hyväksyä. Voisit silti suoda kaikille oikeuden elää omalla tavallaan. Mutta sinulle se on vain liikaa. Hoet vain tuota vinoumaa ja sairautta loputtomiin vaikka tiedät ihan hyvin että homous ei ole oikeasti sairaus.
        Ja voisit myös iso mies lopettaa tuon itse keksimäsi lapsellisen hääjutun toistelun. Se antaa sinusta hyvin lapsellisen kuvan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5118
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1026
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      928
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe