HENKINEN VÄKIVALTA JA SEN KÄYTTÖ SIJAIS PERHEISSÄ

henkinen väkiv

MITEN usein kohdallenne on sattunut henkistä väkivaltaa ollessanne sijaisperheissä.

pakotetaan sijais lapsia kutsumaan äidiksi ja isäksi ( bio vanhemmat elää)

ja minkä ikäisenä jos lapsi on alle pari vuotias ja juuri puhumaan oppimassa onko järkeä sijais vanhempien vaatia lasta kutsumaan isäksi ja äidiksi.

sijais perhe on aina väliaikainen ratkaisu ja lasten kotiutus on ensimmäisenä.

mitä traumoja pienen lapsen hyvin vointiin jää kun muutaman kuukauden jälkeen kotiutetaan ja sijaisvanhemmat ovat suorastaan valehdelleet olevansa vanhempia ( pakottavat sanomaan isä a äiti )

tämä on kyllä henkistä väkivaltaa ja myös sossujen olisi puututtava tähän heti ja lapset pois tuollaisesta perheestä välittömästi

lapsen on parempi kehittyä vaikka vähän huonommissakin oloissa kotona kuin tuollaisessa tyranni perheessä ( omia lapsia 3 siinä perheessä ja kaikki alle 5 vuotiaita, ei siinä paljon ehdi varmaan sijoitus lapsi huomiota saamaan.

miten sossut valitsee perheet onko tuttujen tuttuja ja isot rahat saavat

on käynnistämis rahaa ja on kuukausi kahaa ja monen moista rahaa.

tässäkin perheessä on tila-auto hankittu sossun käynnistymis rahoilla kun muuten ei koko perhe mahdu autoon.

34

471

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 171717171717171717

      Asia on niin, että jonkunhan on hoidettava lapset, jos omat vanhemmat eivät siihen kykene.

      • et sit ymmärrä

        et sit lukenut missä ja missä oli kysymys siis lasten henkisestä pahoinpitelystä .

        ja onko tuollainen perhe mikään sopiva hoitamaan , vieraita lapsia oloisi varmaan ihan omissa kakaroissakin huoltamista ja hoivaamista.

        olisi ymmärrettävää että sossut katsoisi paremmin mihinkä lapsia sijoitetaan ei oma iso lapsilauma ole paras vaihto ehto edellenkään.

        ja siitä isäksi ja äidiksi kutsumista siis pakottamista , lapsi siis voidaan kotiutaa minä hetkenä tahansa ja tämä täti suorastaan hyväksi käyttää pientä lasta .

    • sijari

      No,voi kääk. Itse pystyt vaikuttamaan mihin lapsesi sijoitetaan, meillä(toimittu 20v.sijarina) osa lapsista sanoo meitä isäksi ja äidiksi,osa kutsuu etunimillä,ja homma toimii. Meillä on aika ajoin useakin lapsi sijoituksessa,osa tuntuu olevan aikuisikään asti,osa pääsee kotiin muutaman vuodenkin jälkeen. En ymmärrä tätä nyky käytäntöä,että lapsia ei kotiutettaisi,meille on ainakin sattunut useimmat niin ihanat biovanhemmat että ovat tuettuina saaneet asiansa kuntoon ja lapset päässeet kotiin ja tämähän se on tarkoituskin. :)

      • Sijari sanoo kääk?

        Antaa sossun määritellä sijaishuoltopaikka. Jos osallistuu valintaan ja sijaisista paljastuu myöhemmin kelvottomuutta, niin miten valitat jos itse olet ollut hyväksymässä sijaisvanhempia. Aijai miten minullekin puhuivat useaan otteeseen kauniisti lähteä tutustumaan sijaishuoltopaikkoihin. En mennyt, eikä mennyt lapsi. Olen omaan ja lapsen päätökseen tyytyväinen. Paikka oli mitä oli. Tätänykyä Karma lyö nyt noita huostaanottajia oikein olan takaa, heillä nyt mahdollisuus miettiä tekemisiään toisten ihmisten lapsille aikanaan. Josko kärsimys heitä nyt jalostaisi.

      • huh huh
        Sijari sanoo kääk? kirjoitti:

        niinpä mutta onhan tuossa perheessäkin nyt jotain outoa 1 sijais lapsi heillä nyt vasta muutaman kuukauden ja on kuule tekstiä jota olen tutustunut paperiversiona lukemaan.

        ja miksi vaaditaan pientä lasta kutsumaan isäksi ja äidiksi kyllä se on henkistä väkivaltaa jos mikä . tuon ikäinen ja vähän aikaa vasta ollut sijoituksessa on ympäripyöreenä että montako aitii hänellä on . kait sitten on myös muppoo ja pappaa ihan 3kertaisesti en hyväksy tälläistä lasten kasvatusta alkuunkaan. olisi aivan toinen juttu muutaman vuoden päästä jos lapsi vielä siellä on . mutta ei näin varhaisessa vaiheessa.

        ja on selvinnyt paljon muutakin tuosta perheestä että kyllä sossut ei nyt ole oikein valinneet tälle lapselle oikeata paikkaa.

    • Kaltoinkohdeltu

      Olen joutunut ainakin kahdesti näkemään henkistä väkivaltaa kun lapsi on sijoitettu oman kodin ulkopuolle ja joka kerta sijaisperhe on sanellut ehdot. Mitä pienimmistä lapsista on kysymys sitä huolestuttavampaa toiminta on ollut. Lapset eivät esimerkiksi "tunne" omia vanhempiaan eikä ketään läheisistään ja suvustaan vaikka yhteydenpidon pitäisi olla lakisääteinen oikeus. Vielä ennen huostaanottoa välit olivat hyvät, tiiviit ja läheiset. Lastensuojelu on kuitenkin järjestänyt tapaamiset ja puhelut minimiin tai luistanut niistä kokonaan.

      Esimerkiksi kirjeet ja lapsille suunnatut lahjat eivät tavoita koskaan lapsia. Sijaisperhe voi palauttaa lapsille kuuluvat vaatteet ja lasten unilelut takaisin vanhemmille. Puhelin pidetään kiinni soittoaikoina, myös numero voi vaihtua.

      Viitteitä katoinkohtelusta sijaisperheen osalta on voinut olla pidemmän ajan, mutta lähipiiriä ei välttämättä uskota kun he ilmaisevat huolensa koska kysymyksessä on lastensuojelun kautta järjestetty sijaisperhe. Julkisuuskuvan ei anneta helposti murentua. On yleistä, että kun lapset alkavat myöhemmin oireilla pahaa oloaan, niin syitä haetaan biologisesta perheestä, silloisesta kasvuympäristöstä, lapsen lähipiiristä jne, mutta sivutetaan samalla tosiasia, että oirehdinta voi johtua sijaisperheestä ja siellä vallitsevista käytännöistä.

      Lasten oirehdintaa hoidetetaan mm. terapialla ja jopa lääkkeillä vaikka ennen huostaanottoa lapsi ei olisi tarvinnut minkäänlaista terapiaa ja lääkitystä. Minusta on surullista, että yhteisunta on mahdollistanut tälläisen toiminnan.

      Valvonta on olematonta ja sijaisperheet voivat antaa aluksi hyvinkin uskottavan kuvan itsestään. Kaikkihan perustuu "lapsen etuun" vaikka totuus olisi kokonaan toinen. Sijaisperheen sana voi olla jopa uskottavampi kun päiväkodin, neuvolan tai koulun mielipide ja näkemykset. Täysin käsittämätöntä. Syitä kaltoinkohteluun voi vain arvailla. Adoptio on Suomessa hidasta ja aikaa vievää puuhaa kun taas sijaisperheeksi ryhtyminen on suhteellisen helppoa ja liiallinen valta tekee ihmeitä. Tosin samalla vahingoittaa.

      • huikkila

        asiaa puhuit juurikin nuo kaltoin kohtelut ja henkisen väkivallan käyttö on jäänyt sossujen ulottamattomiin . tulkitsevat että ei semmoisia termejä ole kuin kaltoin kohtelu.
        itse ainakin tulen pitämään huolenh että tämä perhe on lapselle joko hoitokoti ja emäntä ja isäntä ja eikä mikään isä ja äiti.

        kyllä nykyaikana kun on netti n8iin saa aika paljon tietoa naapureilta ja ps. kyläläisiltä että millaista kohtelua lapset siellä sijais perheessä saavat ja mitä uutta on sossut taas ostaneet onko venettä asunto autoa pikku pussia koska eihän lapset kohta mahdu enää tila autoonkaan koska ovat kuulemma hakemassa lisää sijareita.

        oliskohan niin että heidän omat bio lapset alkavat oirehtimaan tuossa hössäkässä tai voihan se olla että sijais lapset onkin suljettuina omiin huoneisiinsa koulun jälkeen ja sitten maate mennäänkin jo illalla 7 :ltä
        eihän siinä paljon lapsia tarvitse hoidella kouluun kunh on lähdettävä jo aamulla 6-7 ja kotiin saavutaan sitten 3-4 välillä .

        ja vielä kehdataan sanoa että 24/7 ja on rankkaa itseppähän olette valinneet rahan ahneuksissanne työnne-

        kukaan lapsia rakastava ihminen ei ala sijariksi kuin omille sukulaisilleen ja silloinhan se on ilmaista ( sossu ei maksa mitään sukulaisille) mutta annas olla rooli muuttuu kun on ulkopuolinen sijausperhe niin kunnnan raha hanat on auki kokoajan lapsi tarvitsee sitä ja tätä on tietsikkaa no samallajhan sijarin omat lapset käyttää sitä konetta eli säästyipä perheen rahat kun sossulta sai semnkin koneen . niin paljon on mätää sossun ja sijais perheiden rahoituksissa olisi jo aika kuntien ja kaupunkien tarkastella tosiaan niitä rahavirtoja sijoitus perheille .

        tässäpä onkin seuraaville kunnallisvaali ehdokkaille hyvä vaali teema

      • moooniii

        joopa eikä ole ensimmäinen eikä viimeinen tapaus .

        ja onkelmahan on mukamas pio vanhempien ,

        perkele ottaa tuollainen juttu kupoliin jos on lasten suojelu sijoittanut on kyllä ihan niiden syy senjälkeen miten ovat siellä sijoituspaikassa kasvattaneet ei vanhempia voi syyttää koska ei ole heillä ollut mitään päätäntä valtaa .

        tuttu pieni lapsi kaksivuotias ruvennut oirehtimaan itkemällä ja lattialle heittäytymällä ja keittiön kaappeja purkaamalla tavaroista syytetään että pio vanhemman syytä siis lapsi sijoitettuna sijaisperheeseen.

        eiköhän ole ihan normaalia että tuon ikäinen saa ihan noita tuollaisia kohtauksia normiperheessäkin omaa tahtoaan ilmaisten .
        melkeinpä sossut raahanneet lapsen psykjatrille että mitä nyt tehdään

        oliskohan aika tempaista porukalla lastensuojelua paremmaksi ja loppuis tuo ylimielinen käytös sossutäteiltä

    • ei pakolla

      Ehkä ei asia ole niin vakava kuin kuvittelet eikä mitään henkistä väkivaltaa. Ne sijarit ovat SEN PERHEEN isä ja äiti ja lapsille on helpompaakin kutsua heitä niin. Ei se varmasti ole keneltäkään pois että lapsen elämää helpotetaan ja kun hänellä kerran ainakin sillä hetkellä on ne kahdet vanhemmat. Tuskin kukaan edes pakottaa sanomaan, en oikein usko. Jos haluaa puhutella nimillä niin sitten puhuttelee. Itse en ainakaan toimi sijaisäitinä sen takia, että minua kutsuttaisiin äidiksi enkä siitä mitään kiksejä saa sanoo kummaksi haluaa.

      • Kuka edes pystyisi

        sanomaan lapselle, ettet voi kutsua minua äidiksi jos perheen muut lapsetkin niin tekevät? Lapsille on myös tärkeää, että arjessa on äiti ja isä.
        En tiedä ketään sijaisvanhempaa, joka käskisi kutsumaan itseään äidiksi tai isäksi. Se tulee lapselta luonnostaan ja oppimalla muilta lapsilta.

      • ei ole äiti
        Kuka edes pystyisi kirjoitti:

        sanomaan lapselle, ettet voi kutsua minua äidiksi jos perheen muut lapsetkin niin tekevät? Lapsille on myös tärkeää, että arjessa on äiti ja isä.
        En tiedä ketään sijaisvanhempaa, joka käskisi kutsumaan itseään äidiksi tai isäksi. Se tulee lapselta luonnostaan ja oppimalla muilta lapsilta.

        mutta minäpä tiedän ja alanko paljastaan tuon perheen nimen ja paikkakunnan.

        henkinen väkivalta on kaikkein pahinta pienelle lapselle ja ei tule koskaan toipumaan siitä traumasta kun selviää että sijaisperhe on häntä hyväksikäyttänyt vaatimalla sanomaan isäksi ja äidiksi.

        se ei ole lapsen vika mihin sossu on sen sijoittanut mutta rajat pitää olla myös tuollaisissa asioissa , viimeistään koulun alkaessa lasta tullaan kiusaamaan tuosta isä äiti kutsumisesta koska lasten suustahan se totuus tulee,

        eli sijarit tekevät jo hyvän kasvualustan lapselle että häntä tullaan koulussa kiusaamaan . ja sehän on varmaankin taas bio vanhempien vika vaikka kasvatukset ovat olleet sijareiden vastuulla.

        eiköhän pitäisi vähän ajatella nokkaansa pidemmälle ja ajatella lasten hyvää elämää ja varsinkin lapsen tulevaisuutta.

        ja sanoit että oppimalla muilta , ei lapsi opi sanomaan kuin tapaa myös bio vanhempiaan joten kyllä siellä on pakotettu tuo tyyli .

        ihan itse sijaisvanhemmat siitä kertoivat . mutta kun lapselle tulemme aina tavatessamme kertomaan tuon että nuo ei ole sinun vanhempiasi vaan ihan on vieraita ihmisiä. ei asuminen tee mitään sukulaisisia ventovieraista perheistä vaikka he niin itselleen uskottelevat .

      • Kuka edes pystyisi
        ei ole äiti kirjoitti:

        Kyllä meillä ainakin sijoitettu oppi sanomaan meistä äiti ja isä, ihan pyytämättä tai käskemättä.
        Lapsi sijoitettiin meille noin 1-vuotiaana ja tottakai matki meidän biologisia lapsiamme, jotka sanoivat "äiti" ja "isä".
        Biologiset vanhemmat eivät juurikaan olleet kuvioissa niin en edes ymmärrä, että mikä ongelmasi tässä on.
        Nykyään kun lapsi on murrosikäinen niin välillä sanookin, että olemme hänelle enemmän äiti & isä kuin kukaan muu. Biologisia vanhempia ei ole näkynyt moneen vuoteen.
        Koulussa ei ole kiusattu perhesuhteista, mutta FAS-diagnoosin takia joutui kuuntelemaan nälvimistä, koska näyttää hiukan erilaiselta kuin luokkakaverinsa.

        P.S. Ihan vapaasti voit "paljastaa meidän nimemme & paikkakunnan".
        Uskon, että meille sijoitettu puhuu totta tässä asiassa ja sinulle tulee valehtelijan leima.

    • En kuvittele

      En kuvittele mitään vaan olen kokenut asian kovemman kautta ja henkistä väkivaltaa se on ollut. Asiasta on todisteita. Turha sitä on kiistää. Kaikki ei valitettavasti alalle sovellu. Sijaisvanhemmat eivät ole lapsen vanhempia. He sitoutuvat hoitamaan lasta jos huostaanotto tehdään ja jos lapsi ei voi asua omassa kodissaan eikä läheistensä luona. Mutta tavoite on lain mukaan perheen jälleenyhdistäminen. Lapsen elämää ei helpoteta siten, että uskotellaan tai annetaan ymmärtää asioita jotka eivät ole totta. Entä jos sijaisperhettä joudutaan vaihtamaan jossain vaiheessa? Onpa aikamoinen pettymys lapselle kun "äiti ja "isä" on poissa. Huolenpito ei huonone vaikka kutsuttaisiin etunimillä eikä luoda väristynyttä kuvaa asioista.

      • ei ole äiti

        kiitos näin se vaan menee . eiköhän tutkimukset myös ole tämän kannalla .

        ja rahaahan ne saavat sossuista eli heillä on työ suhde siihen lapseen .

        eihän mekään omassa duunissamme alata sanomaan pomoja isäksi ja äidilsi eihän vai onko täällä suomessa näi asia.

        miten sulla on onko omis kokemuksia ja miten suhtautui sijaisvanhemmat muihin lapsen lähiomaisiin.

        olivatko katkeria ja kieroilivat tapaamisissa .

        lasten suojelu lakia on muutettava paremmaksi nythän se on tehty vain sossuille ja sijaisvanhemmille jotta voivat kiusata biovanhempia kaikellaisilla rajoituksilla

    • sijarieiäiti

      Itse olen opettanut, että sijarit ovat VAIN hoitotäti ja hoitosetä, eivätkä he ole TODELLAKAAN mitään sukua! :D Jos sijaisvanhemmille tulee siitä paha mieli, että lapset eivät kutsu heitä Isäksi ja äidiksi, niin voi voi...!!! Ei se ole meidän biovanhenpien vika. Olis sijaireiden sillon varmaan kannattanu valita joku muu "ammatti"! :D

      • Loimaa

        inulla on siihen oikeus, mutta en kyllä tunne yhtäkään sijaisvanhempaa, joka käskisi lasta sanomaan itseään isäksi tai äidiksi. Sen sijaan tunnen nyt jo teini-ikäisen lapsen, joka itki 6-vuotiaana minulle sydäntäsärkevästi, koska "kaikilla muilla on TÄÄLLÄ äiti, mutta mulla on äiti vaan kaukana. Mikset sä voi olla munkin äiti? Sillai leikisti." Biologinen äiti oli kieltänyt lasta sanomasta minua äidiksi, eikä minulla ollut mitään tarvetta saada lasta kutsumaan minua äidiksi. Hän oli jo kahden vuoden ajan kutsunut minua etunimellä. Äitiään lapsi tapasi hyvin harvoin, joten äidin ikävä oli varmasti kova. Sanoin lapselle että tästä asiasta lapsen kannattaisi puhua äidin kanssa kahdestaan, ja että hän on minulle yhtä tärkeä kuin muutkin, vaikka kutsuisi minua millä tahansa maailman nimellä tai sanalla.

        Isommat meille sijoitetut kaksi lasta olivat tulleet meille vauvaikäisinä omien lastemme ollessa kouluikäisiä, ja oppivat kutsumaan meitä äidiksi ja isäksi matkimalla biologisia lapsiamme. Heidän biovanhempansa ymmärsivät tämän, eivätkä tehneet asiasta numeroa, sillä lapset kutsuivat myös biologisia vanhempiaan isäksi ja äidiksi. Ajan mittaan lapset oppivat ymmärtämään että biologiset vanhemmat ovat heidän oikeita vanhempiaan ja me varavanhempia, arkivanhempia.

        Tuo äitiä kaipaava pikkuinen puhui asiasta hieman myöhemmin äitinsä kanssa, ja äiti taisi vihdoin ymmärtää kuinka rankkaa lapsen oli ollut asua perheessä, jossa muilla lapsilla oli "äiti" joka päivä ja hänellä vain "Pirkko" (ei oikea nimeni). Lapsi koki myös vaikeaksi sen, että päiväkodin muut lapset kyselivät jatkuvasti, että miksei hänellä ole äitiä ja miksi häntä tulee aina joku "Pirkko" hakemaan. Minulle se on ihan se ja sama, mutta varmasti rankkaa pienelle lapselle joutua selittämään että oikea äiti on jossain kaukana eikä äitiä näe oikeastaan koskaan. Lapsi sopi sitten äitinsä kanssa, että minua lapsi kutsuu äidiksi jos haluaa, mutta "äiskä" ja "äippä" olivat hellittelyniminä varattu vain ja ainoastaan bioäidille. Lapsi oli tyytyväinen ja bio oli tyytyväinen. Minulle nyt olisi ollut se ja sama, vaikka lapsi olisi kutsunut minua Pertiksi, jos lapsi olisi halunnut.
        Veljeni lapsille olen "Kelmi-täti", älkääkä vain kysykö miksi :D minulle siis todellakin aivan sama millä nimellä minua kutsutaan, kunhan lapsi on onnellinen.

        Äiti on vain sana. Tunne, joka kuhunkin ihmiseen kytkeytyy, on tärkeämpi, nimityksistä viis. Lapsi rakastaa aina äitiään, eikä kukaan voi viedä sitä äidiltä pois, vaikka lapsi käyttäisi nimitystä jostakusta muusta.

    • kylläpä on

      no eihän se nyt ihan noinkaan ole että äiti on vain sana . siihen sisältyy myös muita läheisiä ihmisiä . ja miksi valehdellaan sitten pienelle lapselle että on varavanhemmat ette te ole luin ihan perhe hoitajia ja työsuhteessa naksanaja on asuinkuntanne tai se kunta josta lapsi on sijoitettu.

      ja miksi äiti asuu niin kaukana , johan lastensuojelulakikin sanoo että lapsi on sijoitettava lähelle että kanssa käyminen lasten lähiomaisten kanssa käy mutkattomasti.

      eipä ole mikään ihme jos kunnat sijoittaa 400-5000 kilsan päähän lapsia mitenkä on mahdollista lasten tapaaminen bio vanhemmilla.

      mutta sl-laissahan lukee että kunnan tulee ne tapaamis paikat järjestää ja bio lasten asuinkunnassa ja toivottavasti te kaikki olette tämän huomanneet ja sossuja kovistaneet .

      he ne lapset on vieneet jumalan selän taakse ei biovanhemmat.

      eli sijaisvanhemmat mistäkö tuollainen nimi on edes tullut vaan ihan perhe hoitajat on teidän nimenne ja pois sellaiset käsitykset kuin äiti ja isä koska lapsella ei ole kuin yhdet vanhemmat ja ne on aina ja tulevaisuudessa biologiset isä ja äiti.

      ja tulen aina kaikille kertomaan suorastaan kehoitan heitä kutsumaan täti ja setä ja sillä selvä .

      vieras lapsi on se sitten sijoitettu tai ei niin ei ole teidän lapsenne piste

      • Loimaa

        Äiti asui siis 20 km päässä, muttei halunnut tavata lastaan kuin kerran kolmessa kuukaudessa. Lapselle 20 kilometriä on pitkä matka. Tarjouduimme kuljettamaan lapsen äidin luo ja takaisin, mutta äiti ei halunnut tavata useammin. Puheluja ehkä kerran kuukaudessa. Että sellainen äiti.

        Lapsi ei ole minun, mutta on lapsen oma asia millä nimellä hän haluaa minua kutsua. Voin olla täti tai setä tai vaikka Pertti, jos lapsi haluaa, mutta vain jos lapsi itse haluaa.

        Tärkeintä on, että vaikeassa tilanteessa oleva lapsi ei joudu kärsimään yhtään enempää.

      • loimaa hoi
        Loimaa kirjoitti:

        en usko sinun tarinaasi alkuunkaan . jos äiti asui niinkin lähellä miksi ei mukamas olisi tavannut useammin vai oliko rajoitetu tapaamiset teidän puolelta haettu ( vähän kuin sossuja kusettaa niin saa sellaisen aika helposti)

        miksi miksi miksi turhia kysymyksiä ilman vastauksia . olitteko koskaan puoltamassa kotiutusta ja toimitteko äidin kanssa mitenkään yhteis sovussa vai oliko sossut kokoajan hääräämässä ja määrämässä siinä jaloissa .

        miten olet tulkinnut lait tapaamis oikeudet ja kaltoin kohtelu ,

        jos lapsi ei saa tavata lähi omaisiaan se on henkistä pahoinpitelyä näinhän siellä laissa se tulkitaan ,

        no sano niille hoitolapsilles että parempi pertti kuin vale äiti niin oppivat ymmärtämään että ei äidiksi niinvaan tulla että sormia napsautetaan kun vieras lapsi muuttaa perhe kotiin .

        setä ja täti on loogisempi nimi teille mutta kyllä tuo pertti loimaaltakin on ihan hyvä .

        mikai työ suhteessa oleva nainen haluaa että vieraan synnyttämä lapsi alkaa kutsumaan sinua äidiksi. en kyllä ymmärrä en sitten millään .

      • Loimaa
        loimaa hoi kirjoitti:

        Äiti ei HALUNNUT tavata, ja siitä on ihan mustaa valkoisella. Tapaamisia ei koskaan rajoitettu eikä edes valvottu. Kotiutusta olisi voitu puoltaa jos äiti olisi joskus lapsensa takaisin halunnut. Ei HALUNNUT.
        Äidin kanssa keskustelin useinkin puhelimessa ja kasvokkain. Ei kuulemma osannut olla äiti eikä lapsi ollut ollut toivottu. Lapsen luona kävivät kyllä muut sukulaiset ja lapsi vieraili sukulaistensa luona, mutta ei se korvannut lapselle äitiä, joka ei häntä HALUNNUT. Meiltä on vuosien mittaan kotiutunut kolme lasta, ja kaikki minun suosituksestani.
        Me emme myöskään pyöritä perhekotia eli yritystä, vaan olemme tavallinen perhe, asumme omassa kodissamme jossa asuimme jo ennen sijaisperheeksi ryhtymistä, ja koska OMAT lapsemme kutsuvat meitä äidiksi ja isäksi, myös vasta puhumaan oppineet meille sijoitetut oppivat meitä niin kutsumaan. Biovanhemmille tämä ei ole yleensä ollut mikään ongelma.

        Kuten sanoin, minullehan se on aivan sama kutsuvatko äidiksi vai etunimellä. Lapset siinä vain kärsivät, kun luulevat olevansa perheessä eriarvoisessa asemassa, kun joutuvat kutsumaan etunimellä. Ja kuule, voi kun olisinkin työsuhteessa - olisi ainakin samat lakisääteiset lomat ja viikonloppulisät kuin muillakin työsuhteessa olevilla. Ei, me ollaan toimeksiantosopimuksen piiris, eikä meille kulu mitään samoja etuja kuin työsuhteessa oleville.

        Ja kuule. Kyllä se on enemmän äiti, joka lukee iltasadun, ruokkii, pesee, pukee, opettaa lukemaan, laittaa laastarin ja lohduttaa, kuin se, joka äheltää pari tuntia synnärillä ja HYLKÄÄ lapsensa sinne, tai vie sen kotiin mutta ei hoida lastaan vaan lapsi tuodaan meille aliravittuna, likaisena ja sairaana. Nimittäin jos lapselta kysytään.

      • Tunnistan tyypin

        Keskustelu tuon ihmisen kanssa on ajanhukkaa. Kai ymmärrät sen.

      • Loimaa
        Tunnistan tyypin kirjoitti:

        Keskustelu tuon ihmisen kanssa on ajanhukkaa. Kai ymmärrät sen.

        Ymmärrän, mutta en halua kenenkään jäävän siihen luuloon, että olisin jotenkin estänyt lapsen ja tämän vanhemman tapaamisia. Nämä lapset omien lasteni ohella ovat minulle tärkeintä maailmassa, ja mikään ei merkitse minulle enemmän kuin heidän hyvinvointinsa ja onnellisuutensa. Mikäli lasten olisi ollut paras olla biologisten vanhempiensa luona, olisin tehnyt kaikkeni sen eteen, että heidät olisi kotiutettu. Ja tosiaan kolmen kotiutumista olenkin edesauttanut kaikin voimineni, ja kotiin he pääsivätkin.

        Kaikki eivät pääse ja sille minä en voi mitään vaikka kuinka haluaisin.

      • Sepä se

        Täällä kirjoittelee ihmisiä joilla ei ole muuta annettavaa kuin raivonsa. Heiltä voi odottaa vain solvauksia kuten huomasit.

      • sijaislapsena vieläkin..
        Sepä se kirjoitti:

        Täällä kirjoittelee ihmisiä joilla ei ole muuta annettavaa kuin raivonsa. Heiltä voi odottaa vain solvauksia kuten huomasit.

        sijoitus ei todellakaan ole aina väli-aikainen ratkaisu!! Itse olen sijaislapsi ja kokenu kaikkee paskaa yms... väkivaltaa jne.. Ja en ikinä ole kutsunut sijaisvanhempiani äidiks ja isäks.. vaikka he ovat välillä koittaneet pakottaa.(:

      • Tunnistin heti
        sijaislapsena vieläkin.. kirjoitti:

        Valehtelet. Olet aikuinen ihminen jonka tavoite on vain mollata sijaisvanhempia.

      • Mene hoitoon!
        Tunnistin heti kirjoitti:

        Valehtelet. Olet aikuinen ihminen jonka tavoite on vain mollata sijaisvanhempia.

        Kaikki ei ole samanlaisia valehtelijoita kuten itse olet. Syytät toisia omista ongelmistasi.

      • Loimaa
        sijaislapsena vieläkin.. kirjoitti:

        sijoitus ei todellakaan ole aina väli-aikainen ratkaisu!! Itse olen sijaislapsi ja kokenu kaikkee paskaa yms... väkivaltaa jne.. Ja en ikinä ole kutsunut sijaisvanhempiani äidiks ja isäks.. vaikka he ovat välillä koittaneet pakottaa.(:

        Se on aivan totta että sijoitus ei ole aina väliaikaista, ja siihen voi olla monenlaisia syitä: sossun virhe, lapsen ongelmien jatkuminen tai biovanhempien ongelmien jatkuminen. Joissakin tapauksissa myös sijaisvanhemmat saattavat pitää lapsesta kiinni liian lujaa, mutta sossun tulisi tällöin olla riittävän ammattitaitoinen erottamaan, mikä on sijaisvanhemman aitoa huolta lapsen tulevaisuudesta ja mikä itsekästä lapsessa roikkumista.

        Jos lapsen tai biologisten vanhempien ongelmat puolestaan jatkuvat, ei kotiutusta yksinkertaisesti voida lapsen edun vuoksi tehdä. Kukaan ei varmastikaan väitä, että sijoitus olisi aina väliaikainen ratkaisu, mutta sellainen sen olisi tarkoitus olla kja siihen sijoituksen on tarkoitus tähdätä. Ammattitaitoinen sijaisvanhempi ymmärtää tämän ja osaa edistää lapsen kotiutumista ja luopua lapsesta tämän palatessa biologisten vanhempiensa luokse.

        Kaikki sijaisvanhemmat eivät ole ammattitaitoisia tässä suhteessa, mikä on todella sääli. Puhuin kuitenkin edellä omasta näkökulmastani sanoessani, että olen tehnyt jokaisen lapsen kohdalla kaikkeni, jotta heillä olisi mahdollisuus palata biologisten vanhempiensa luo ja elää siellä tasapainoista, terveellistä ja onnellista elämää. Kaikkien kohdalla tämä ei ole toteutunut yrityksistä huolimatta, meidän tapauksessamme biovanhemmasta johtuen. En kuitenkaan väitä että esim. sinun tapauksessasi olisi toimittu oikein, kun en tunne sinua ja tapaustasi henkilökohtaisesti.

        Kaikkia lapsia ei vain yksinkertaisesti voida kotiuttaa, ja se on todella surullista.

        Mitä tulee siihen, että sijaisvanhempasi ovat yrittäneet pakottaa sinua kutsumaan itseään isäksi ja äidiksi, on väärin. Lapsella on mielestäni OIKEUS kutsua sijaisvanhempia isäksi ja äidiksi, mikäli itse niin HALUAA, mutta velvollisuutta lapsella ei siihen ole, eikä siihen saisi ketään pakottaa.

        Olet varmaankin isompana sijoitettu, koska isompana sijoitetut ovat yleensä oppineet tuntemaan vanhempansa ja kiintyneet heihin eri tavalla kuin aivan pienenä pitkäaikaissijoitetut. Isompana sijoitetut oman kokemukseni mukaan kutsuvat sijaisvanhempia yleensä nimellä, aivan pienenä tulleet puolestaan oppivat äiti-ja isä- nimitykset yleensä perheen biologisilta lapsilta. Joa biologisia lapsia ei ole, pienikin yleensä oppii käyttämään etunimiä, ellei sijaisvanhemmat kutsu toisiaan isäksi ja äidiksi. Päiväkoti-iässä kuitenkin lapsi saattaa kysellä että miksi muut asuu isän ja äidin kanssa ja minä "Liisan ja Matin" kanssa. Joskus tämä aiheuttaa myös kiusaamista ja nimittelyä "Sulla ei ole äitiä." Osa lapsista omaksuu tässä vaiheessa äiti- ja isä- nimitykset ihan käytännöllisyyden takia, osa taas ei koskaan.

        Tärkeintä mielestäni on kuunnella lapsen mielipidettä ja kunnioittaa hänen toiveitaan. Olen todella pahoillani siitä, että sinua on yritetty pakottaa, se on kertakaikkiaan väärin tehty. Hyvä että olet pitänyt pintasi. Oletko kysynyt heiltä miksi he haluavat sinun kutsuvan itseään isäksi ja äidiksi? Et ilmeisesti muutenkaan viihdysijaisperheessäsi? Oletko keskustellut sossusi kanssa mahdollisuudesta siirtyä esim. toiseen sijaisperheeseen tai kenties ihan perhekotiin? Väkivaltaa ei kenenkään tarvitse sietää. Jos sossu ei tee asialle mitään, ota yhteyttä poliisiin ja tee rikosilmoitus pahoinpitelystäsi.

        Pakko sanoa, että onneksi itse en ole törmännyt tähän ilmiöön, että sijaisvanhemmat yrittäisivät pakottaa lapsia kutsumaan itseään yhtään miksikään, saati sitten väkivaltaan, vaikka tunnenkin monia sijaisperheitä. Itse varmaan suuttuisin niin että itse tekisin lasu-ilmoituksen kyseisestä sijaisperheestä, jos tuollaiseen törmäisin.
        Itse en voi sietää minkäänlaista lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, johtuen osin joidenkin meille sijoitettujen lasten väkivaltaisesta taustasta, mutta en ole ylipäätään koskaan voinut sellaista sietää. En myöskään koe millään lailla mielekkääksi pakottaa lapsia kutsumaan itseäni millään sanalla tai nimellä, jolla lapsi ei minua halua kutsua, joten siksikin tällaisten tarinoiden kuuleminen saa minut suorastaan voimaan pahoin :(

        Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja parempaa tulevaisuutta.

      • HilmaPirjokki
        Mene hoitoon! kirjoitti:

        Kaikki ei ole samanlaisia valehtelijoita kuten itse olet. Syytät toisia omista ongelmistasi.

        Ovatko sivupersoonasi ryhtyneet jo riitelemään keskenään, kun kukaan ei jaksa keskustella kanssasi?

      • Vubujhuh
        Mene hoitoon! kirjoitti:

        Kaikki ei ole samanlaisia valehtelijoita kuten itse olet. Syytät toisia omista ongelmistasi.

        Mitä ongelmia tuolla nimimerkillä Tunnistin heti on?

      • Ksanni
        sijaislapsena vieläkin.. kirjoitti:

        sijoitus ei todellakaan ole aina väli-aikainen ratkaisu!! Itse olen sijaislapsi ja kokenu kaikkee paskaa yms... väkivaltaa jne.. Ja en ikinä ole kutsunut sijaisvanhempiani äidiks ja isäks.. vaikka he ovat välillä koittaneet pakottaa.(:

        Mä en koskaan suostuis sanomaan itseäni SIJAISlapseks, koska en oo kenenkään sijainen! Et varmasti oo sijoitettu/huostaanotettu, koska kukaan normaali ei suostuissanomaan itseään sijaislapseksi! Huostaanotettu ja sijaisperheeseen sijoitettu lapsi tai nuori ei ole kenenkään sijainen!

      • sama sijaislapsi...
        Ksanni kirjoitti:

        Mä en koskaan suostuis sanomaan itseäni SIJAISlapseks, koska en oo kenenkään sijainen! Et varmasti oo sijoitettu/huostaanotettu, koska kukaan normaali ei suostuissanomaan itseään sijaislapseksi! Huostaanotettu ja sijaisperheeseen sijoitettu lapsi tai nuori ei ole kenenkään sijainen!

        Oon sijotettu 2-vuotiaana. Muut kutsuivat heitä äidiks ja isäksi mutta minä en.Ja kyllä olen sijoitettu lapsi.. inhoan itsekin nimeä sijais.. onko muut sitte parempia lapsia? varmaan.. ja kyllä olen vaihtanut sijaisperhettäni kolmanteen perheeseen ja sijaisvanhemmistani on tehty pahoinpitely ilmoitus vai mikä olikaa..olen jo aika kauan ollut sijaislapsi joten tiedän kyllä.. ja minulla ei ole tapana valehdella!(:

      • onko kivv
        sama sijaislapsi... kirjoitti:

        kiitos kun uskalsit tuoda tuon esiin . pahoinpitelyjä on aivan varmaan yhtä paljon niin sijaisperheissä kuin biolokisissakin perheissä , mutta jos lapsi on huostaan otettu kotoaan väkivaltaisuuden takia ja sijaisperheessä on väkivaltaa niin onko se sitten lapsen etu että tarvitsee ihan vieraiden ukkojen ja akkojen tappelua katsella ja kuunnella . omien vanhempiensa riitelyt lapsi kyllä käsittää eiköhän ihan joka perheessä aina tule jotakin riidan aihetta ,

        eli väkivalta . kaltoin kohtelut . hyväksikäytöt- henkinen väkivalta

        siinä on se ero että sijais perhe saa näistäkin palkkaa mutta biovanhemmat ei eli sijarit tappelee ja pahoinpitelee palkkansa eteen

        ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää ja sossut koulutukseen sitä ne tarvitsee ei mitään kieroiluja ja niiden otettava asia käsittelyyn eikä luudalla lakaista maton alle murusia mitä heille kannellaan sijaisperheistä

      • Sama sijaislapsi^^^
        onko kivv kirjoitti:

        totta tuo!(:

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4040
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3912
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      607
      3814
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      18
      2548
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      77
      2401
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      334
      2036
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      124
      2015
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      188
      1859
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1539
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1392
    Aihe