Runopojan markkina-arvosta

Haluaisin saada näkökulmia tilanteeseeni, joka on käytännössä seuraavanlainen:

- Ikää kohta 23 vuotta
- Ei seurustelukokemusta
- Lähes kokonaan eristyksissä samanikäisistä (jos työtovereita ei lasketa)
- Pidempi erkaantuminen samanikäisistä (sanotaan karkeasti 5 vuotta)
- Muutenkin erityylinen valtavirtamiehiin nähden (pitkä tukka, tyttömäisiksi luonnehditut silmät, nöyrä, tunneherkkä jne.)

En voi olla sivuttamatta Laasasen näkemystä, jossa ns. miehekkäillä miehillä on paras markkina-arvo. Ja kuten monella muulla, pahojen poikien suosio on kolhinut omaakin itsetuntoa. Olen myös pohtinut, pitäisikö pyrkiä lähemmäs markkinoiden ihanteita vain siksi, että voisi tulla rakastetuksi. On turha kieltää yksinäisyyden välillä tuottamaa epätoivoa, mutta onko esim. bodaamalla isketty nainenkaan vaivan arvoinen? Tämä tuntuu tuntuu tuottavan aika monelle vaikeuksia aikana, jossa ei enää "tarvitse" olla voimakas pysyäkseen hengissä. On tavallaan vaikeampi luoda mitään mikä saisi naisen syttymään.

Olen jo pari kertaa kokenut, että ulkonäköäni on ihasteltu ilman syvempiä tunteita. Olen itse ollut se rakastuja ja saanut pakit. Nyt olenkin deittiprofiilissa laajentanut kiikaria niin, että myös kaveruus on ihan ok. Muutama tyttö minulla on ollutkin kaverina, enkä oikein malta uskoa että minusta on enempään. Yhä enemmän on alkanut tuntua, että olen ikään kuin nainen naiselle enkä edes näyttäydy miehen roolissa. Samalla huomaan että olen aina ollut poikajoukoissa vetäytyväinen. Nythän tätä kuilua syventää tietoinen tyylivalinta, mutta silti kaikki tämä on jättänyt identiteetin aika hajanaiseksi. Kaikkein mieluisinta seuraa ovat rennot naiset, joille ei tarvitse mitään todistella tai kukkoilla. Sellaiset, joiden kanssa voi puhua muuten vain ihan syvällisestikin, ilman mitään pätemisen tarpeita.

Tilanne tuntuu samaan aikaan kiehtovalta ja hämmentävältä. Jos sukupuolten välille kuvitellaan raja-aita, saatan olla juuri tuon rajan kynnyksellä. Ainoa asia mikä pitää minut täpärästi miesten puolella, on biologia. Homo en ole, sillä olen yksinomaan haaveillut naisista kaikilla tasoilla. Kuitenkin tuntuu, että on aika vaikea kilpailla perinteisillä markkinoilla ja miettiä, mitä tässä elämässä tekisi. Saatan pyrkiä multitaiteilijaksi, sillä vuosia jatkuneen musiikinteon lisäksi on tullut piirrostaitoakin. Näissäkin tosin luisun romanttisiin arvoihin lähes huomaamatta. Edelleen mietin myös, onko kannattavampaa "miehistyä" vai jatkaa nykymalliin tietäen sen, että kysyntä parimarkkinoilla voi jäädä laimeaksi. Taiteilijana minulla tosin olisi sellaistakin herkkyyttä, mitä monella muulla ei ole. Nyt tosin tuntuu kuin kaksi suurta unelmaa painaisivat toisiaan ja jonkun olisi tehtävä tilaa toiselle.