Huomautus toiminnantarkastuskertomuksessa

Pähkäilijä

Onko kenelläkään kokemusta, kuinka pienestä virheestä tulisi laittaa huomautus toiminnantarkastuskertomukseen. Kysymykseni liittyy isännöitsijän noin 100 euron laskuun, jonka hall pj on hyväksynyt, mutta johon liittyvä työ isännöitisjäsopimuksen mukaan kuuluu ns. kuukausiveloitukseen. Pitäisikö tämä merkitä kertomukseen vai riittääkö, että tästä laitetaan huomautus hallitukselle toimitettavassa muistiossa.

10

2490

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yrkki

      Mielestäni riittää huomautus hallitukselle.
      Aika pieni summa kuienkin kokonaisuusessa.

    • HallPJ

      Miksei voisi mainita kertomuksessakin. Kertomushan laaditaan nimenomaan osakkaita varten. Maininta ko. asiasta toiminnatarkastuskertomuksessa osoittaa lisäksi hallitukselle, isännöitsijälle ja eritoten osakkaille, että olet asiaan perehtynyt ja tehtävä on suoritettu huolella. Ehkäpä se myös edesauttaa hallituksen ja isännöitsijän huolellisuusvelvoitetta em. tapauksissa tulevaisuudessa. Virhehän on pieni euromääräisesti ja on voinut tapahtua epähuomiossa, joten voisit miettiä millä tavalla asian tuot esiin kertomuksessa, ettei anna väärää kuvaa hallituksen tai isännöitsijän toimista.

    • Pähkäilijä

      Kiitokset hyvin perustelluista vastauksista. Mietin ensi tuota kertomukseen laittamista HallPJ:n ehdottamilla perusteilla. Pähkäilemiseni johtui siitä, että summa on pieni (kuten yrkki totesi) ja siitä, että tämä on ensimmäinen kerta, kun isännöitsijä on "syyllistynyt" moiseen. Mutta ...

      Kyseessä oli isännöitsijän tekemästä lainaosuuden erillislaskelmasta, kun eräs asukas halusi maksaa lainaosuutensa kokonaan pois. Ja näitä tulee jatkossa todennäköisesti lisää.

      En tiedä, ajatteliko isännöitsijä automaattisesti, että tuollainen homma kuuluu erikseen laskutettavien piiriin. Oli miten oli, hän olisi pitänyt tarkistaa asia. Myös hall. pj olisi voinut olla huolellisempi.

      • Yleensä...

        ...osakas voi maksaa lainaosuuden pois kerran vuodessa erikseen ilmoitettavana ajankohtana, muuten lainaosuuslaskelma maksaa ja maksaja on laskelman tilannut osakas, ei taloyhtiö.


    • Satasesta on kysymys

      Mielestäni isännöintisopimukseen kuuluu laskelman teko kaksi kertaa vuodessa ja jos maksaa lainan pois näissä yhteyksissä, niin laskelman saa ilmaiseksi. Jos haluaa maksaa lainansa pois jonain muuna aikana (on esim. ostanut asunnon ja maksaa velat pois saman tien), niin satanen on sopiva hinta laskelmasta ja maksaja on silloin laskelman tilaaja (=osakas).

      Isännöitsijän olisi pitänyt hoitaa laskun lähetys osakkaalle, mutta se on unohtunut tehdä ja hän on sopinut hallituksen pj:n kanssa, että taloyhtiö maksaakin sen jälkikäteen? Turha tehdä isoa numeroa, mutta kehoitus huolellisuuteen laskutuksessa on paikallaan. On kohteliasta kysäistä ennen muistion teko, miksi on tehty näin?

      • Mielestäsi??

        Lue se isännöintisoppari, asiaa on muuten turha arvailla!


      • 0hm0

        Miten sinä tiedät näin hyvin aloittajan asiat?


      • Satasesta on kysymys
        Mielestäsi?? kirjoitti:

        Lue se isännöintisoppari, asiaa on muuten turha arvailla!

        Isännöintisopimukseen sisältyy laskelman teko kahdesti vuoteen. Kun laskelma tilataan erikseen, niin sen hinnan 60 euroa maksaa tilaaja. Koska meillä on vain muutamalla enää rakennusajan lainaa maksamatta, en enempää selvitä asiaa.

        Eikö Pähkäilijällä ole isännöintisopimukset nähtävillä, sillä sen mukaan taloyhtiössä kai mennään, eikä arvailujen perusteella?

        Taloyhtiössämme kallitus käy kuitit läpi ja jos korjattavaa löytyy, niin korjaukset tehdään ennen tilinpäätöstä ja jos tilintarkastajalla on huomautettavaa, niin on hänen tehtävänsä päättää huomautuksen taso. Tässä tapauksessa erillinen huomautus on paikallaan merkkinä siitä, että toiminnantarkastaja hoitaa tehtävänsä.


    • Tonttutarkastaja

      Käsittämätöntä että vielä löytyy yhtiöitä jotka luottavat amatöörin tilintarkastukseen. Meidän taloyhtiö siirtyi ammattitilintarkastajaan pari vuotta sitten ja ei ole tarvinnut katua. Aikanaan maallikko tilintarkastaja kitisi juurikin jostain pikkulaskuista mutta ei huomannut sitä että kolme osakasta ei maksanut moneen vuoteen lainanlyhennysta eivätkä olleet maksaneet lainaa edes kerralla pois. No, se on jokaisen yhtiön oma valinta minkä valitsee.

      • osakastarkastaja

        Toiminnantarkastaja on eri asia kuin tilintarkastaja. Tilintarkastajan tulee jo lainkin mukaan olla ammattilainen sen kokoisissa yhtiöissä, joissa yleensä toiminnantarkastajakin valitaan. Toiminnantarkastaja on yleensä yhtiössä asuva "maallikko-osakas", joka antaa yhtiökokoukselle oman tarkastuskertomuksensa.
        Tästä aloituksessa on kysymys.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe