Miten ylitän pelkoni?

ujo_miekkonen

Pienenä lapsena olin innokas menemään ja pussailemaan. Mutta muistan sen yhä kuin eilisen päivän kuinka koko ala-asteiän sain kuulla pilkkaa ties milloin mistäkin (eniten toki ulkonäöstäni). Tätä jatkui koko yläasteenkin. Mielestäni en ole ruma kuten minusta sanotaan, mutta ei toki tehnyt hyvää nuoren ihmisen kehitykselle ja itsetunnolle kun kaikki mitä minusta kuulin oli lähinnä negatiivista. Pidin pääni ja veätydyin sitten kokonaan pois. Miksi olla sellaisten ihmisten seurassa, jotka vain satuttavat?

No. Nykyisin uskallan jo sosialisoitua ihmisten kanssa, mutta kyllä sellainen arkuus on jäänyt: mitä jos tuokin henkilö x ajattelee, että vittu mikä idiootti? Yläasteella olin todella ujo tyttöjen suhteen, kun kokemukseni olivat olleet lähinnä tyyliin "painu vittuun siitä saatanan rumilus!" Nykyisin pystyn jo heidän kanssaan juttelemaan, mutta jos tapaan jonkun viehättävän/mukavan naisen, menen jumiin. En pysty katsomaan silmiin saati vaihtamaan sanaa. Jos ihastun, olen aivan jäässä.

Mitä teen, kun pelkään yhä, että nainen vaan sanoo yhtä rumasti kuin mitä minulle on aikanaan sanottu? Olen saanut parilta tapaukselta myös mielestäni suht vahvoja signaaleja kiinnostuksesta, mutta vastapainona parin päivän päästä on oltu kiukkuisia kuin ampiaiset. Olen sitten pähkäillyt ja epävarmuudessani jättänyt asian sikseen. Tiedän, ettei menneisyyden saisi antaa vaikuttaa, mutta luuletteko että haluan olla näin arka ja ujo? En voi tuolle mitään, se on kuin gravitaatiovoima.

4

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyttö

      Tsemppiä, ja ehdottomasti juttelemaan näiden kiinnostuneiden naisten kanssa. :) Yhtä lailla niitä voi ujostuttaa.

    • hgo6g

      Ne naiset varmaan luulee ettet ole kiinnostunut, kun et ole yrittänyt tehdä tuttavuutta vaikka itse ovat kiinnostusta osoittaneet. Käy ylpeydelle jatkaa kiinnostuksen osoittamista, jos toinen ei osoita tarpeeksi vastakaikua.

    • jfdiops

      Jos nainen on kiltin ja hyväntahtoisen oloinen, on turvallista lähestyä.

    • Ujo-sos-kammo

      Mun olisi varmaan pitänyt käydä tällä palstalla aikaisemmin. Ei millään pahalla, mutta viestistäsi tuli jotenkin parempi olo: En ole yksin näine mietteitteni ja pelkojeni kanssa. Historiasikin on kovin samanlainen. Iloisesta viikarista tuli teini-iässä pelokas ja mulla perään masennus. Vielä tänäkin päivänä olen aivan lukossa esim. tänään, kun jouduin tilanteeseen, jossa normi-ihminen olisi saanut sanan suustaan. Pahinta ehkä, että piäksän itseäni siitä siinä toivossa, että "kyllä nyt saatana seuraavalla kerralla pyydät sen sinulle hymyilevän naisen vaikka kahville", vaikka kyllähän sen tietää, että siinä käy kuten ennenkin. Verta päähän, niin että tuntuu näkölähtevän ja naama on kuin palosammutin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6063
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3836
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      249
      2188
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1860
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1303
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe