Astral TV

Ihana ohjelma

On kiva kuunnella muita tavallisia ihmisiä telkkarista, tämä on kuin yöradio.

Ihmetyttää kyllä kuinka pitkään vanhemmat ihmiset valvovat vai ovatko juuri heränneet?

653

29270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Final countdown

      kalliilla hinnalla kusetusta.

      • Oma vastuu elämästä

        Vaikka tiesinkin suunnilleen mistä on kyse,
        soitin minäkin ja rahaa meni hetkessä n 30€.
        Vastineeksi sai itsestään selvyyksiä , minäkin olisin parempi näkemään rivien välistä mitä ihminen haluaa kuulla.

        Tiesin , mutta kaikkea pitää kokeilla kerran tai kaks'.


      • petettyjen jono...

        Todellisuutta palanen: Olin keväällä todella masentunut muutettuani uuteen asuntoon vieraaseen paikkaan jäätyäni työttömäksi. Saattoi kulua viisikin viikkoa, etten puhunut/tavannut yhtäkään Ihmistä. Rehellisesti sanottona puolisekopäisenä soitin näille linjoille, josta saamani apu on ainoastaan se, että joudun nyt taistelemaan asuntoni, nettiyhteyteni ja kännykkäni puolesta, koska puheluitteni lasku vei katastrofiin. Saamani apu nyt jälkeenpäin nähtynä oli täysin tyhjänpäiväistä höpötystä tyyliin Valitut palat. Nyt minua auttavat vapaaehtoistyöntekijät, joille en ole mikään poikkeustapaus.


      • huokaus4

        Danten mukaan petos on alhaisin rikos. Tämän kanavan/ohjelman tekijät omien oppiensa mukaan saanevat karmallisen laskunsa.


      • shokin saanut
        petettyjen jono... kirjoitti:

        Todellisuutta palanen: Olin keväällä todella masentunut muutettuani uuteen asuntoon vieraaseen paikkaan jäätyäni työttömäksi. Saattoi kulua viisikin viikkoa, etten puhunut/tavannut yhtäkään Ihmistä. Rehellisesti sanottona puolisekopäisenä soitin näille linjoille, josta saamani apu on ainoastaan se, että joudun nyt taistelemaan asuntoni, nettiyhteyteni ja kännykkäni puolesta, koska puheluitteni lasku vei katastrofiin. Saamani apu nyt jälkeenpäin nähtynä oli täysin tyhjänpäiväistä höpötystä tyyliin Valitut palat. Nyt minua auttavat vapaaehtoistyöntekijät, joille en ole mikään poikkeustapaus.

        Mielestäni on erityisen surullista että omaiset ja läheiset jotka eivät tajua läheistensä käsittämättömiä puhelinlaskuja, saavat selville todellisen syyn. Eikö näillä ohjelmien tekijöillä ole alkeellisintakaan vastuuntuntoa?


      • joet
        huokaus4 kirjoitti:

        Danten mukaan petos on alhaisin rikos. Tämän kanavan/ohjelman tekijät omien oppiensa mukaan saanevat karmallisen laskunsa.

        Ehkä tähän ei tarvii karman lakia. Isoäitini muistutti aina "kaiken edestäs löydät"- oli Pohjanmaalta. Kattoo sieltä oman pilvensä reunalta ja on luultavasti suruissaan tämmösestä jumalattomasta rahastuksesta.


      • try to under...
        petettyjen jono... kirjoitti:

        Todellisuutta palanen: Olin keväällä todella masentunut muutettuani uuteen asuntoon vieraaseen paikkaan jäätyäni työttömäksi. Saattoi kulua viisikin viikkoa, etten puhunut/tavannut yhtäkään Ihmistä. Rehellisesti sanottona puolisekopäisenä soitin näille linjoille, josta saamani apu on ainoastaan se, että joudun nyt taistelemaan asuntoni, nettiyhteyteni ja kännykkäni puolesta, koska puheluitteni lasku vei katastrofiin. Saamani apu nyt jälkeenpäin nähtynä oli täysin tyhjänpäiväistä höpötystä tyyliin Valitut palat. Nyt minua auttavat vapaaehtoistyöntekijät, joille en ole mikään poikkeustapaus.

        Bisnes on bisnestä ja huijattu on vuostuhansia. Pelottavinta se et jos nää telkän tyypit oikeesti kuvittelee olevansa auttajia. Todelliset maksuttomat auttajat pesee heidän sotkunsa.


      • Hauskaaaaaaaa.

      • kyllä vain

        Ei välttämättä huijausta.Joka soittaa Stiina Saharille ,saa nopean ja todellisen vastauksen.Ei turhia jaarittele ja on monelle ihmiselle antanut tiedon mistä kadonneet esineet löytyneet.
        Paras kaikista.


      • mahdotonta
        kyllä vain kirjoitti:

        Ei välttämättä huijausta.Joka soittaa Stiina Saharille ,saa nopean ja todellisen vastauksen.Ei turhia jaarittele ja on monelle ihmiselle antanut tiedon mistä kadonneet esineet löytyneet.
        Paras kaikista.

        Sattumaa. Jos noi tietäs kaiken niin olisi jo maailmansensaatio ja kaikki kysyis ja käyttäisi.


      • JÄRKI KÄTEEN
        petettyjen jono... kirjoitti:

        Todellisuutta palanen: Olin keväällä todella masentunut muutettuani uuteen asuntoon vieraaseen paikkaan jäätyäni työttömäksi. Saattoi kulua viisikin viikkoa, etten puhunut/tavannut yhtäkään Ihmistä. Rehellisesti sanottona puolisekopäisenä soitin näille linjoille, josta saamani apu on ainoastaan se, että joudun nyt taistelemaan asuntoni, nettiyhteyteni ja kännykkäni puolesta, koska puheluitteni lasku vei katastrofiin. Saamani apu nyt jälkeenpäin nähtynä oli täysin tyhjänpäiväistä höpötystä tyyliin Valitut palat. Nyt minua auttavat vapaaehtoistyöntekijät, joille en ole mikään poikkeustapaus.

        On todella törkeää että kuitenkin "laatukanava" antaa suoltaa tollaista ***kaa näistä asiantuntijoista. Ymmärrän hyvin että kun on masentuntut ja todella maassa, apua hakee ihan mistä vain. Nämä astrologit sun muut "kaukoparantajat" ovat vieneet monen ihmisen koko omaisuuden eikä kukaan puutu asiaan. On aivan kaikille normaalijärjellä varustetulla ihmisille päivänselvää että kukaan ei sinua puhelimen kautta tunnustele ja paranna ketään. On näitä huijareita maailma täynnä - ja kuvan alalaidassa juoksee teksti "asiantuntijoiden tulkinnat tehdään vain viihdetarkoituksessa". Eikö tämäkään auta? Ei näköjään.


      • Steena1
        kyllä vain kirjoitti:

        Ei välttämättä huijausta.Joka soittaa Stiina Saharille ,saa nopean ja todellisen vastauksen.Ei turhia jaarittele ja on monelle ihmiselle antanut tiedon mistä kadonneet esineet löytyneet.
        Paras kaikista.

        Olet sinäkin pelle. Sahari(t) rahastaa ja nauraa sulle, ja ihmettelee miten nää... Ettet vain ole itse Stiina joka tuotannosta ison siivun nappaa?

        Ja äidinkielessä et mahtanut olla luokkasi priimus...


      • Steena 1
        Steena1 kirjoitti:

        Olet sinäkin pelle. Sahari(t) rahastaa ja nauraa sulle, ja ihmettelee miten nää... Ettet vain ole itse Stiina joka tuotannosta ison siivun nappaa?

        Ja äidinkielessä et mahtanut olla luokkasi priimus...

        Sori, oli tarkoitettu nimimerkille "kyllä vain"

        Pahoittelut


      • Ella-70
        huokaus4 kirjoitti:

        Danten mukaan petos on alhaisin rikos. Tämän kanavan/ohjelman tekijät omien oppiensa mukaan saanevat karmallisen laskunsa.

        myös petetty vaitiolo on rikos, josta näillä epeleillä ei ole hajuakaan. Kokemusta on.....


      • seuraaja
        petettyjen jono... kirjoitti:

        Todellisuutta palanen: Olin keväällä todella masentunut muutettuani uuteen asuntoon vieraaseen paikkaan jäätyäni työttömäksi. Saattoi kulua viisikin viikkoa, etten puhunut/tavannut yhtäkään Ihmistä. Rehellisesti sanottona puolisekopäisenä soitin näille linjoille, josta saamani apu on ainoastaan se, että joudun nyt taistelemaan asuntoni, nettiyhteyteni ja kännykkäni puolesta, koska puheluitteni lasku vei katastrofiin. Saamani apu nyt jälkeenpäin nähtynä oli täysin tyhjänpäiväistä höpötystä tyyliin Valitut palat. Nyt minua auttavat vapaaehtoistyöntekijät, joille en ole mikään poikkeustapaus.

        Olen usein ajatellut, kun avaan television ja siellä istuu nämä "terapeuttitietäjät"
        Kuinkahan moni hädänalaisessa tilanteessa yksinäisyydessään ajautuu tähän koukutukseen, taloudelliseen ahdinkoon. Tällaisten rahastavien,valheellisten ohjelmien kautta. Käyttäen ihmisiä hyväkseen, joille tulee helposti riippuvaisuus ,kun on joku joka kuuntelee ja "auttaa". Rahaa palaa!
        Minua oksettaa, kun näen näitä "tietäjiä", kännän vaistomaisesti heti kanavan pois.
        Täällä onkin paljon hyviä komentteja tästä "laatukanava" ohjelmasta,hyvä näin.


      • pumppupylly

        tutkailin tässä vähän ihmisten valituksia ja huomasin ison virheen laittaa 0700 alkuisin puhelueston niin ei tuu tolkuttomia puhelulaskuja minulla on esto tämösiin paska kusete systeemiin ei harmita eikä vatsaa väännä ja eikä köyhdytä estot päälle mummoille ja kaikille taviksille toimii


      • seurannut
        kyllä vain kirjoitti:

        Ei välttämättä huijausta.Joka soittaa Stiina Saharille ,saa nopean ja todellisen vastauksen.Ei turhia jaarittele ja on monelle ihmiselle antanut tiedon mistä kadonneet esineet löytyneet.
        Paras kaikista.

        Tosi on.Kyllä vain on Stiina Sahari joka tietää kyselemättä niin menneisyyden kuin tulevankin.Toiset kyselevät koko ajan soittajalta ja sen perusteella ennustavat tulevaisuutta.Tämä Maylis taas ei kerro mitään järkevää,käskee vain mennä lääkäriin jos joku kysyy terveydestä ja höpöttää omiaan.Puhuukin niin hitaasti ,että maksullista aikaa menee tosi nopeasti.Laura Roine vaikuttaa aika hyvältä kans.


      • vapaatahto
        seurannut kirjoitti:

        Tosi on.Kyllä vain on Stiina Sahari joka tietää kyselemättä niin menneisyyden kuin tulevankin.Toiset kyselevät koko ajan soittajalta ja sen perusteella ennustavat tulevaisuutta.Tämä Maylis taas ei kerro mitään järkevää,käskee vain mennä lääkäriin jos joku kysyy terveydestä ja höpöttää omiaan.Puhuukin niin hitaasti ,että maksullista aikaa menee tosi nopeasti.Laura Roine vaikuttaa aika hyvältä kans.

        Jokainen selvänäkijä katsoo omalla tavalla, katsovat kuvina ja tuntemuksina tuovat näkemisen esille. Niinhän he kertovat että näkevat kuvina ja tuntemuksina. Soittajat, soittavat omasta vapaasta tahdosta, eikä ketään ole siihen pakoitettu. Hän, joka soittaa on todennäköisesti varaa maksaa myös puhelinlaskunsa ja soittavat myös toisille soittolinjoille, kysyvät aivan samoja asioita. Jotkut soittajat soittava ennustajille, selvänäkijöille, ja meedioille omassa ahdistuksissaan ja ovat saaneet puhelinlaskua jopa 500e kk. Ketään ei pakoiteta soittamaan. Kaikilla on vapaa tahto, jolla toiset tekee pilasoittoja. Pilasoittajat eivät tajua kuinka he nolaavat itsensä kerta toisen jälkeen televisiossa. Järkikäteen pilarin soittajille. Tv tekniikka katkaisee epäsopivat soitot automaattisesti. Sama asia toimii radiossa.


      • ärsyyntynyt

        Katson tätä ohjelmaa silloin tällöin.Ärsyttää valtavasti tämä binbelis-bompelis-musiikki taustalla.Pitääkö sitä todella soittaa????


      • SairastaOn
        petettyjen jono... kirjoitti:

        Todellisuutta palanen: Olin keväällä todella masentunut muutettuani uuteen asuntoon vieraaseen paikkaan jäätyäni työttömäksi. Saattoi kulua viisikin viikkoa, etten puhunut/tavannut yhtäkään Ihmistä. Rehellisesti sanottona puolisekopäisenä soitin näille linjoille, josta saamani apu on ainoastaan se, että joudun nyt taistelemaan asuntoni, nettiyhteyteni ja kännykkäni puolesta, koska puheluitteni lasku vei katastrofiin. Saamani apu nyt jälkeenpäin nähtynä oli täysin tyhjänpäiväistä höpötystä tyyliin Valitut palat. Nyt minua auttavat vapaaehtoistyöntekijät, joille en ole mikään poikkeustapaus.

        No just noinhan elämä tuppaa aina just menee: silloin kun alkaa menee huonosti, niin ei mee kauaa kun menee vielä huonommin.
        Mitä mä olen mennyttä elämää pohtinut, niin on tullut mieleen sanonta: "Isien synnit kostetaan seitsemänteen polveen asti." Joo-o. Mitähän kaikkea siellä on, silloin aikoinaan, touhuttu, kun niitä on pitänyt niin helvetisti kostaa? No, ehkä mä en halua edes tietää.
        Enpä ole näihin huuhaaohjelmiin soitellut, ku en usko mihinkään ennustajien, selvänäkijöiden ym. noitien höpinöihin. Menee AA-kerholle tai kirkolle, niin siellä voi ite olla selvänäkijä, kun näkee vain raittiita ihmisiä. Näkee sitä selvää ihmistä.


      • känkkäränkkärää
        seuraaja kirjoitti:

        Olen usein ajatellut, kun avaan television ja siellä istuu nämä "terapeuttitietäjät"
        Kuinkahan moni hädänalaisessa tilanteessa yksinäisyydessään ajautuu tähän koukutukseen, taloudelliseen ahdinkoon. Tällaisten rahastavien,valheellisten ohjelmien kautta. Käyttäen ihmisiä hyväkseen, joille tulee helposti riippuvaisuus ,kun on joku joka kuuntelee ja "auttaa". Rahaa palaa!
        Minua oksettaa, kun näen näitä "tietäjiä", kännän vaistomaisesti heti kanavan pois.
        Täällä onkin paljon hyviä komentteja tästä "laatukanava" ohjelmasta,hyvä näin.

        Joo ihan huijausta koko ohjelma., Minulle tuli viime yönä klo 0.40 viesti että soita ennustajalle. Aikamoista häirintää keskellä yötä.


      • petettyjen jono... kirjoitti:

        Todellisuutta palanen: Olin keväällä todella masentunut muutettuani uuteen asuntoon vieraaseen paikkaan jäätyäni työttömäksi. Saattoi kulua viisikin viikkoa, etten puhunut/tavannut yhtäkään Ihmistä. Rehellisesti sanottona puolisekopäisenä soitin näille linjoille, josta saamani apu on ainoastaan se, että joudun nyt taistelemaan asuntoni, nettiyhteyteni ja kännykkäni puolesta, koska puheluitteni lasku vei katastrofiin. Saamani apu nyt jälkeenpäin nähtynä oli täysin tyhjänpäiväistä höpötystä tyyliin Valitut palat. Nyt minua auttavat vapaaehtoistyöntekijät, joille en ole mikään poikkeustapaus.

        Miks tollasta saa edes esittää?


      • Teapa
        vapaatahto kirjoitti:

        Jokainen selvänäkijä katsoo omalla tavalla, katsovat kuvina ja tuntemuksina tuovat näkemisen esille. Niinhän he kertovat että näkevat kuvina ja tuntemuksina. Soittajat, soittavat omasta vapaasta tahdosta, eikä ketään ole siihen pakoitettu. Hän, joka soittaa on todennäköisesti varaa maksaa myös puhelinlaskunsa ja soittavat myös toisille soittolinjoille, kysyvät aivan samoja asioita. Jotkut soittajat soittava ennustajille, selvänäkijöille, ja meedioille omassa ahdistuksissaan ja ovat saaneet puhelinlaskua jopa 500e kk. Ketään ei pakoiteta soittamaan. Kaikilla on vapaa tahto, jolla toiset tekee pilasoittoja. Pilasoittajat eivät tajua kuinka he nolaavat itsensä kerta toisen jälkeen televisiossa. Järkikäteen pilarin soittajille. Tv tekniikka katkaisee epäsopivat soitot automaattisesti. Sama asia toimii radiossa.

        Pakoitettu 😂😂😂😂😂


      • hämmästellen
        shokin saanut kirjoitti:

        Mielestäni on erityisen surullista että omaiset ja läheiset jotka eivät tajua läheistensä käsittämättömiä puhelinlaskuja, saavat selville todellisen syyn. Eikö näillä ohjelmien tekijöillä ole alkeellisintakaan vastuuntuntoa?

        ohjelman alhaalla lukee selvästi textin lopusaa tulkinnat tehdään viihdetarkoituksessa ja on hauska katsoa miten ihmiset oikeasti uskovat kyseiseen ennustajaan. en ikinä soittaisi .....hyviä lypsämään tietoa ja toiset tekee sen hyvin ja toiset aika kömpelösti.... naureskelen kyllä soittajille.


      • Anonyymi
        kyllä vain kirjoitti:

        Ei välttämättä huijausta.Joka soittaa Stiina Saharille ,saa nopean ja todellisen vastauksen.Ei turhia jaarittele ja on monelle ihmiselle antanut tiedon mistä kadonneet esineet löytyneet.
        Paras kaikista.

        Miksi se tää naikkonen huutaa ja painostaa sanoja, raskasta kuunneltavaa, huh.


      • Anonyymi
        huokaus4 kirjoitti:

        Danten mukaan petos on alhaisin rikos. Tämän kanavan/ohjelman tekijät omien oppiensa mukaan saanevat karmallisen laskunsa.

        kauheinta tässä ohjelmassa on että osa ennustajista on kovat luulot itsestänsä ja uskovat olevansa tietäjiä... mutta hyvin on kurssit toimineet.... Tämä Anita De Coteau on rohkea kun leikkii lääkärinäkin ja tämä on pelattavaa kun lääkkeiden lopetus voi olla ottajalle jopa vaarallista riippuen lääkkeestä tietenkin.


      • Anonyymi
        Steena1 kirjoitti:

        Olet sinäkin pelle. Sahari(t) rahastaa ja nauraa sulle, ja ihmettelee miten nää... Ettet vain ole itse Stiina joka tuotannosta ison siivun nappaa?

        Ja äidinkielessä et mahtanut olla luokkasi priimus...

        olen samaa mieltä mutta ehkä nämä pellet on näitä joille armeija voisi vähän terästää


      • Anonyymi

        Voi saakeli mitä huijauta,käyttäkää ihmiset tervettä maalaisjärkeä ennenkuin soittelette itseene kipeiksi näille ennustaja eukoille ja ns.parantajille :(


      • Anonyymi
        huokaus4 kirjoitti:

        Danten mukaan petos on alhaisin rikos. Tämän kanavan/ohjelman tekijät omien oppiensa mukaan saanevat karmallisen laskunsa.

        Astraltv on huijausta mutta soittajat tekevät itse päätöksen soittaa jonka takia on hämmentävää että täällä moni on soittanut ohjelmaan ja sitten syytetään ohjelmaa että joutui ulosottoon tai menetti omaisuuttaan? No jos ei maksa puhelin laskua menee se totta kai perintään ja sieltä ulosottoon.....
        Ja ohjelman alakulmassa pyöri texti jossa lukee selväsi että kaikki tulkinnat tehdään viihdetarkoituksessa.... ja tietääkseni eu asetti heille uusia pykäliä joka suojaa hieman tyhmiä soittajia ja puhelut katkeavat määrätyn ajan umpeuduttua joten suurien laskujen saamiseksi on soitettava useampi puhelu.


      • Anonyymi
        petettyjen jono... kirjoitti:

        Todellisuutta palanen: Olin keväällä todella masentunut muutettuani uuteen asuntoon vieraaseen paikkaan jäätyäni työttömäksi. Saattoi kulua viisikin viikkoa, etten puhunut/tavannut yhtäkään Ihmistä. Rehellisesti sanottona puolisekopäisenä soitin näille linjoille, josta saamani apu on ainoastaan se, että joudun nyt taistelemaan asuntoni, nettiyhteyteni ja kännykkäni puolesta, koska puheluitteni lasku vei katastrofiin. Saamani apu nyt jälkeenpäin nähtynä oli täysin tyhjänpäiväistä höpötystä tyyliin Valitut palat. Nyt minua auttavat vapaaehtoistyöntekijät, joille en ole mikään poikkeustapaus.

        Hämmentävää? oletko heikko


      • Anonyymi
        kyllä vain kirjoitti:

        Ei välttämättä huijausta.Joka soittaa Stiina Saharille ,saa nopean ja todellisen vastauksen.Ei turhia jaarittele ja on monelle ihmiselle antanut tiedon mistä kadonneet esineet löytyneet.
        Paras kaikista.

        ohjelman alla on texti että tulkinnat tehdään viihdetarkoitusessa. jos olisi aitoja ennsutajia miksi tuo texti sitten on? Hej Haloo....onko kukaan kotona?


      • Anonyymi
        JÄRKI KÄTEEN kirjoitti:

        On todella törkeää että kuitenkin "laatukanava" antaa suoltaa tollaista ***kaa näistä asiantuntijoista. Ymmärrän hyvin että kun on masentuntut ja todella maassa, apua hakee ihan mistä vain. Nämä astrologit sun muut "kaukoparantajat" ovat vieneet monen ihmisen koko omaisuuden eikä kukaan puutu asiaan. On aivan kaikille normaalijärjellä varustetulla ihmisille päivänselvää että kukaan ei sinua puhelimen kautta tunnustele ja paranna ketään. On näitä huijareita maailma täynnä - ja kuvan alalaidassa juoksee teksti "asiantuntijoiden tulkinnat tehdään vain viihdetarkoituksessa". Eikö tämäkään auta? Ei näköjään.

        ohjelman alahan lukee tv eessä että kaikki tulkinnat tehdään viihteellisessä tarkoituksessa.


      • Anonyymi
        Steena 1 kirjoitti:

        Sori, oli tarkoitettu nimimerkille "kyllä vain"

        Pahoittelut

        kyllä olen samaa mieltä..... ohjelman allakin tv eessä lukee tulkinnat tehdään viihteellisessä tarkoituksessa....


      • Anonyymi
        seuraaja kirjoitti:

        Olen usein ajatellut, kun avaan television ja siellä istuu nämä "terapeuttitietäjät"
        Kuinkahan moni hädänalaisessa tilanteessa yksinäisyydessään ajautuu tähän koukutukseen, taloudelliseen ahdinkoon. Tällaisten rahastavien,valheellisten ohjelmien kautta. Käyttäen ihmisiä hyväkseen, joille tulee helposti riippuvaisuus ,kun on joku joka kuuntelee ja "auttaa". Rahaa palaa!
        Minua oksettaa, kun näen näitä "tietäjiä", kännän vaistomaisesti heti kanavan pois.
        Täällä onkin paljon hyviä komentteja tästä "laatukanava" ohjelmasta,hyvä näin.

        Vanha ketju mutta aina ajankohtainen. Hyviä kommentteja ollut. Lisäisin vain, että syyllisiä näiden huijareiden olemassaoloon on myös lainlaatijoissa. Ennen tällaisesta joutui oikeudelliseen vastuuseen, mutta nyt tämä toiminta on lain sallimaa. Jos karmaa on, tulee se kohtaamaan myös heidät. Vaikka kaikkien 007-huijareiden hinnat on korkeita, niin astraltv:n hinnat ovat törkeyden huippu niin, että jos vaikka olisivat oikeita näkijöitä, niin ryöstöhinnat ne olisivat siti. Ahneudella ja tunteettomuudella ei ole heidän kohdallaan rajaa.
        Eikä röyhkeydellä: jokinenhan heistä mainostaa olevansa empaattinen.


      • Anonyymi
        try to under... kirjoitti:

        Bisnes on bisnestä ja huijattu on vuostuhansia. Pelottavinta se et jos nää telkän tyypit oikeesti kuvittelee olevansa auttajia. Todelliset maksuttomat auttajat pesee heidän sotkunsa.

        jos käytät engalnnin kielisiä sanoja kirjoita ne edes oikein..... mikä bisnes ?
        Business


      • Anonyymi
        JÄRKI KÄTEEN kirjoitti:

        On todella törkeää että kuitenkin "laatukanava" antaa suoltaa tollaista ***kaa näistä asiantuntijoista. Ymmärrän hyvin että kun on masentuntut ja todella maassa, apua hakee ihan mistä vain. Nämä astrologit sun muut "kaukoparantajat" ovat vieneet monen ihmisen koko omaisuuden eikä kukaan puutu asiaan. On aivan kaikille normaalijärjellä varustetulla ihmisille päivänselvää että kukaan ei sinua puhelimen kautta tunnustele ja paranna ketään. On näitä huijareita maailma täynnä - ja kuvan alalaidassa juoksee teksti "asiantuntijoiden tulkinnat tehdään vain viihdetarkoituksessa". Eikö tämäkään auta? Ei näköjään.

        no tämä kanava on näköjään suosittu joten totta kai kanava sitä myös lähettää. Ohjelman alakulmassa lukee selvästi että ohjelma tehdään viihdetarkoituksella ja se onko ohjelma viennyt ihimisen koko omaisuus on jälleen tämän omaisuuden menettäneen oma valinta tehdä se puhelin soitto. Turhaan kaikki syy kaadetaan
        astraltv niskaan soittaminen on vapaaehtoista ja itse tekee valinnan soittaako vai ei. valitettavasti soittaja itse on tehnyt päätöksen soittaa ja itse on myös päättänyt että uskoo ja se on hänen oikeutensa. tyhmyydelle sitten ei voi mitään siitä ei liiemmin ole laissakaan mitään pykälää. Valinta on soittajalla.
        Itse en ikinä soittaisi sillä tämä on viihde ohjelma. oletan kuitenkin että suurin osa on työttömiä tai ilman mitään pätevää ammatti tutkintoa ja tämä oli/on näille ennsutajille oiva
        lasikan miehen työ. ja uskon kyllä että jonkun kurssin ovat joutuneet mennä ja periaate on sama kuin lehtimyyjillä. ja varmaan suurin osa on naimattomiakin.... no onhan se hyvä että ei vain oteta työttömys sitä rahaa vaan jotain tekevät palkkansa eteen?
        ja tyhmiä suomessa riittäää........


      • Anonyymi
        Steena1 kirjoitti:

        Olet sinäkin pelle. Sahari(t) rahastaa ja nauraa sulle, ja ihmettelee miten nää... Ettet vain ole itse Stiina joka tuotannosta ison siivun nappaa?

        Ja äidinkielessä et mahtanut olla luokkasi priimus...

        olen samaa mieltä kanssasi steena1
        huomasin ohjelman vasta nyt en tiennyt että tämä astraltv on noinkin monta vuotta toiminut. no joka tapauksessa joskus katselen aamulla ja itse ennustajillakin näyttää tuo pokka välillä pettävän..... siinä on kyllä myötähäpeä tunne ja soittaja ei mitään huomaa??
        siinä kyllä on ihmettelemistä.....


      • Anonyymi
        pumppupylly kirjoitti:

        tutkailin tässä vähän ihmisten valituksia ja huomasin ison virheen laittaa 0700 alkuisin puhelueston niin ei tuu tolkuttomia puhelulaskuja minulla on esto tämösiin paska kusete systeemiin ei harmita eikä vatsaa väännä ja eikä köyhdytä estot päälle mummoille ja kaikille taviksille toimii

        minulla ei ole mitään estoja mihinkään, osaan tehdä järkeviä päätöksiä
        ja henkilö joka ei niitä osaa tehdä ehkä koko puhelin olisi hyvä olla ostamatta kokonaan estot on toki hyviä jos ei itse osaa olla järkevä ja tuolloin toki on hyvä laittaa itsellensä estot
        mutta eikö tämä ole kuitenkin heikkoutta ja merkki ettei ihan osaa viellä hoitaa asiaoitansa kunnolla.


      • Anonyymi
        seurannut kirjoitti:

        Tosi on.Kyllä vain on Stiina Sahari joka tietää kyselemättä niin menneisyyden kuin tulevankin.Toiset kyselevät koko ajan soittajalta ja sen perusteella ennustavat tulevaisuutta.Tämä Maylis taas ei kerro mitään järkevää,käskee vain mennä lääkäriin jos joku kysyy terveydestä ja höpöttää omiaan.Puhuukin niin hitaasti ,että maksullista aikaa menee tosi nopeasti.Laura Roine vaikuttaa aika hyvältä kans.

        se on sinun valinta ja oikeutesi uskoa mihin haluat ja soittaa minne haluat kunhan maksat itse laskusi ja olet töissä ,ei ole mitään ongelmaa mutta jos olet työtön ei sinulla ole varaa
        moiseen hömpötykseen.....ei oikeastaan ole oikeuttakaan kun et tuolloin itse maksa laskujasi....


      • Anonyymi
        ärsyyntynyt kirjoitti:

        Katson tätä ohjelmaa silloin tällöin.Ärsyttää valtavasti tämä binbelis-bompelis-musiikki taustalla.Pitääkö sitä todella soittaa????

        heh heh..... totta kai varmaan kokevat itsensä ammattilaisiksi ja ehkä vaikuttakin johonkin ?? heh heh


      • Anonyymi
        mahdotonta kirjoitti:

        Sattumaa. Jos noi tietäs kaiken niin olisi jo maailmansensaatio ja kaikki kysyis ja käyttäisi.

        Eipä käytä, vaikka mahdollisuus olisi. Epäilijöitä on riittämiin. Itse luotan näiden näkijöiden lahjoihin, itsellänikin on osittainen lahja, tästä syystä tiedän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hämmentävää? oletko heikko

        Ei ole huijausta. Huijari on sinun oma mielesi, et ole kypsä. Tämä mielipide kumpuaa omasta pikkuruisesta selväkuulosta, aavistuksesta. Ja liittyy omiin ns mokiin, näen ne ikäänkuin ennakkoon et näinhän tässä käy. Annan sen kuitenkin käydä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kauheinta tässä ohjelmassa on että osa ennustajista on kovat luulot itsestänsä ja uskovat olevansa tietäjiä... mutta hyvin on kurssit toimineet.... Tämä Anita De Coteau on rohkea kun leikkii lääkärinäkin ja tämä on pelattavaa kun lääkkeiden lopetus voi olla ottajalle jopa vaarallista riippuen lääkkeestä tietenkin.

        olen samaa mieltä että kun ohjelma nerran on viihdetarkoituksena tulisi näitä huuhaa ennustajia ohjata toimimaan hieman vastuullisemmin ja jättää kaikki lääkäri työ oikeille lääkäreille.... kyllä joku vastuu täytyy Astraltv ottaa.... ja eihän kukaan tervejärkinen tähän ohjelmaan soita ja kysy neuvoja ??
        tämä Anita De Coteau on hurjan näköinen .
        ja hänellä näyttää olevan usko että on oikeasti ennustaja? miksi sitten kysellään eikö pitäisi suoraan nähdä ja tietää??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ohjelman alla on texti että tulkinnat tehdään viihdetarkoitusessa. jos olisi aitoja ennsutajia miksi tuo texti sitten on? Hej Haloo....onko kukaan kotona?

        heh heh..... ei kai ne voi sinulle vastat.....
        kukaan ei ole kotona...... no älä liian kovaan tuomitse eihän se tyhmä geeneilleen mitään voi..... ja näitä yksinkertaisia näkee vastaan tulevan kaduillakin kävellessäni heh heh.....


      • Anonyymi
        Oma vastuu elämästä kirjoitti:

        Vaikka tiesinkin suunnilleen mistä on kyse,
        soitin minäkin ja rahaa meni hetkessä n 30€.
        Vastineeksi sai itsestään selvyyksiä , minäkin olisin parempi näkemään rivien välistä mitä ihminen haluaa kuulla.

        Tiesin , mutta kaikkea pitää kokeilla kerran tai kaks'.

        Miksi tissin vakoa pitää näyttää???


      • Anonyymi
        mahdotonta kirjoitti:

        Sattumaa. Jos noi tietäs kaiken niin olisi jo maailmansensaatio ja kaikki kysyis ja käyttäisi.

        No jos kaikki ymmärtäisivät näiden annettujen taitojen olevan totta, niin tämähän olisi helppoa. Mutta tietämättömiä on maailma pullollaan. Silti, vaikka et uskoisikaan ja pyydät parantavaa energiaa, saat sitä ja se toimii uskot tai et.


      • Anonyymi
        kyllä vain kirjoitti:

        Ei välttämättä huijausta.Joka soittaa Stiina Saharille ,saa nopean ja todellisen vastauksen.Ei turhia jaarittele ja on monelle ihmiselle antanut tiedon mistä kadonneet esineet löytyneet.
        Paras kaikista.

        Sahari on todella vastenmielinen eukko,huutaa kun kojootti.


      • Anonyymi

        Toivottavasti Astraali tv ohjelmasta poistettaisiin ainakin kaksi selkeää huuhaa oppeja tyrkyttävää naista. Toinen vaalea ja toinen tumma. Ihan järjettömiä uskomuksia selvittävät yksinkertaisille ja varattomille ihmisille. Surullista.


      • Anonyymi
        shokin saanut kirjoitti:

        Mielestäni on erityisen surullista että omaiset ja läheiset jotka eivät tajua läheistensä käsittämättömiä puhelinlaskuja, saavat selville todellisen syyn. Eikö näillä ohjelmien tekijöillä ole alkeellisintakaan vastuuntuntoa?

        suomessa on ,luojan kiitos kaikilla on oikeus tehdä itse omat valinnat
        ja jos päättää soittaa tähän huuhaa ohjelmaan on se hänen valintansa . ja jos joku maksaa tämän soittajan laskut,herää kysymys : maksaja on näköjään unohtanut opettaa vastuun ottamista. kuka nyt ei soittelisi jos ei tarvitse edes kantaa vastuuta ,niin herää toinen kysymys: kuka olikaan se tyhmä?😂


      • Anonyymi

        Ei kaikki ymmärrä näitä henkipuolen asioita. Ei kannata uhrata aikaansa seuraamalla ko ohjelmaa, siirry kstsomaan sohvaperunoita, se on sulle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi se tää naikkonen huutaa ja painostaa sanoja, raskasta kuunneltavaa, huh.

        Hän on stina sahari.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole huijausta. Huijari on sinun oma mielesi, et ole kypsä. Tämä mielipide kumpuaa omasta pikkuruisesta selväkuulosta, aavistuksesta. Ja liittyy omiin ns mokiin, näen ne ikäänkuin ennakkoon et näinhän tässä käy. Annan sen kuitenkin käydä.

        Sama täällä, aana käy, mutta annan silti tapahtua. Tässä on se vaikeus, että kuinka tunnistan aanan. Mulla on yksi esimerkki, muistan hyvin, vaikka aikaa on kulunut 18 vuotta. Olin viljalabrassa töissä, tein vehnänjyvistä analyysiä. Aana ilmoitti että tästä tulee reklamaatio, nimenomaan analyysistä. Mun olisi siis pitänyt tarkastuttaa toisella kollegalla, mutta enpäs rarkastuttanut. Kun reklamaatio sitten tuli, muistin jopa näytteen numeron ihan ulkomuistista...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olen samaa mieltä että kun ohjelma nerran on viihdetarkoituksena tulisi näitä huuhaa ennustajia ohjata toimimaan hieman vastuullisemmin ja jättää kaikki lääkäri työ oikeille lääkäreille.... kyllä joku vastuu täytyy Astraltv ottaa.... ja eihän kukaan tervejärkinen tähän ohjelmaan soita ja kysy neuvoja ??
        tämä Anita De Coteau on hurjan näköinen .
        ja hänellä näyttää olevan usko että on oikeasti ennustaja? miksi sitten kysellään eikö pitäisi suoraan nähdä ja tietää??

        Ei nähdä suoraan, se tulee symboleina, hajuina, makuina, tuntona. Pitää saada infoa että kohdentaa vision oikein. Mun työtoveri oli selvänäkijän vastaanotolla ja näkijä kertoi terveysongelmista, ssiraalaan joutumisesta, matkasta jolla tämä työtoveri tapaa tulevan kumppanin, rahavaikeuksien loppumisesta ja talon hankinnasta.
        Ok, työtoveri joutui sairaalaan, kropan tenä johtui talousvaikeuksista. Ok, työtoveri lähti matkslle, vastahakoisesti mut lähti ja tspasi miehen. Vuodien päästä työtiverin velat pankkiin annettiin anteeksi...talo, oma on nyt heillä...


      • Anonyymi
        shokin saanut kirjoitti:

        Mielestäni on erityisen surullista että omaiset ja läheiset jotka eivät tajua läheistensä käsittämättömiä puhelinlaskuja, saavat selville todellisen syyn. Eikö näillä ohjelmien tekijöillä ole alkeellisintakaan vastuuntuntoa?

        mistä sinä oikein puhut. Ei valtio sen enempää kuin ohjelmakaan voi oikeadtaan tehdä mitään jos ei sitten syyllistytä rikokseen ja kielletään soittajaa päättämästä omia asioita. meillä suomessa on tuo yksityisyys ja valinnan vapaus oikein laissa merkittynä niin sinä joka olet olevinaan niin huolestunut toisen isoista laskuista niin sinäkö olisit valmis myös luopumaan omadta valinnan vapaudestasi. ikävää että henkilö on mukama tehnyt isot laskut astraltv: eeseen ja tämä henkilö joutuu kyllä siitä vastuuseen ..... ja jos tuo henkilö jättää maksamatta isot puhelin laskunsa niin eikö hän silloin ole aika itsekeskeinen ja välinpitämätön jos laittaa muut maksamaan laskunsa ja he jotka sen maksavat ovatko vanhemmat? mitä mahdettiin unohtaa kasvattamaan..... ? joten se että itse päättää soittaa ja hinnoista varmaan ilmoitetaan puhelun aikana ja soittaja käyttää valinnan vapautta soittaa niin ketä tässä todellisuudessa on se syyllinen... mitä jos käyttäisit luojan suomia aivojasi ?? jos tekee laskun pitää maksaa. jos ei ole rahaa ja tekee kuitenkin laskun . ulosottoon vaan. ja sitten ainakin loppuu puhelin ladkujen teko kun ei ole luottotiedot kunnossa ei saa kuin ladattavia puhe aikoja. minä en sääli ihmisiä jotka itse tekevät ongelmat ja olettavat aina että muut ne hoitaa.....


      • Anonyymi
        petettyjen jono... kirjoitti:

        Todellisuutta palanen: Olin keväällä todella masentunut muutettuani uuteen asuntoon vieraaseen paikkaan jäätyäni työttömäksi. Saattoi kulua viisikin viikkoa, etten puhunut/tavannut yhtäkään Ihmistä. Rehellisesti sanottona puolisekopäisenä soitin näille linjoille, josta saamani apu on ainoastaan se, että joudun nyt taistelemaan asuntoni, nettiyhteyteni ja kännykkäni puolesta, koska puheluitteni lasku vei katastrofiin. Saamani apu nyt jälkeenpäin nähtynä oli täysin tyhjänpäiväistä höpötystä tyyliin Valitut palat. Nyt minua auttavat vapaaehtoistyöntekijät, joille en ole mikään poikkeustapaus.

        Hirveää kyllä. Tuonne linjalle soitti juuri joku nainen miehensä suolisto ongelmista ja näkijä vaan että lääkäriin pitää mennä.


      • Anonyymi
        shokin saanut kirjoitti:

        Mielestäni on erityisen surullista että omaiset ja läheiset jotka eivät tajua läheistensä käsittämättömiä puhelinlaskuja, saavat selville todellisen syyn. Eikö näillä ohjelmien tekijöillä ole alkeellisintakaan vastuuntuntoa?

        Jos omaiset pitäisivät yhteyttä iäkkäisiin sukulaisiinsa, ei näillä olisi tarvetta soitella näille linjoille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos omaiset pitäisivät yhteyttä iäkkäisiin sukulaisiinsa, ei näillä olisi tarvetta soitella näille linjoille.

        näin on totta puhut. moni unohtaa vanhempansa tai isovanhempansa mutta toki ihmetyttää minkälainen ns unohdettu vanhus soittaa tällaiseen ohjelmaan? Jokin saa vanhuksen tai muut soittajat uskomaan siihen
        harhakuvaan että nämä henkilöt ovat aitoja.
        Toki hieman naurattaa mutta tyhmyydestä (tai omasta valinnastaan soittaa) ei voida sakottaa.
        katson kyllä joskus kyseistä ohjelmaa ja ei voi kun ihmetellä miten tyhmä pitää olla ettei mukama näe..... ?? eivät hän buo mitään ennustajia ole. Oikea ennustajan ei tarvitse kysyä kun tietävät jo kaiken. tämä Anita on aika kummajainen sillä luulen että uskoo itsekkin olevansa näkijä mutta eihän se mikään ole oikeasti. leikkii lääkäriäkin kun käskee lopettamaan lääkärin määräämiä lääkkeitä??
        täbään taisi neidillä jäädä yöpaita päälle heh..... kiva tuo huitominen heh heh..... joo pa joo......


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanha ketju mutta aina ajankohtainen. Hyviä kommentteja ollut. Lisäisin vain, että syyllisiä näiden huijareiden olemassaoloon on myös lainlaatijoissa. Ennen tällaisesta joutui oikeudelliseen vastuuseen, mutta nyt tämä toiminta on lain sallimaa. Jos karmaa on, tulee se kohtaamaan myös heidät. Vaikka kaikkien 007-huijareiden hinnat on korkeita, niin astraltv:n hinnat ovat törkeyden huippu niin, että jos vaikka olisivat oikeita näkijöitä, niin ryöstöhinnat ne olisivat siti. Ahneudella ja tunteettomuudella ei ole heidän kohdallaan rajaa.
        Eikä röyhkeydellä: jokinenhan heistä mainostaa olevansa empaattinen.

        HYVÄ ETTÄ JOKU USKALTAA PISTÄÄ KALLIITA PALASIA TOTUUDESTA. KIITOS!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi tissin vakoa pitää näyttää???

        JOO, olen huomannut, joku astrologi, olikohan laura, Ihmettelen samaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olen samaa mieltä että kun ohjelma nerran on viihdetarkoituksena tulisi näitä huuhaa ennustajia ohjata toimimaan hieman vastuullisemmin ja jättää kaikki lääkäri työ oikeille lääkäreille.... kyllä joku vastuu täytyy Astraltv ottaa.... ja eihän kukaan tervejärkinen tähän ohjelmaan soita ja kysy neuvoja ??
        tämä Anita De Coteau on hurjan näköinen .
        ja hänellä näyttää olevan usko että on oikeasti ennustaja? miksi sitten kysellään eikö pitäisi suoraan nähdä ja tietää??

        Aika moni Astraali tv. ssä on äärioikeiston ja Trumpin kannattajia, samoin myös salaliittoteoreetikkoja. Eikö tätä ohjelman sisältöä vihdoinkin saada julkisuuteen. Rokotevastaisuus ja maapallon puhdistaminen demokraateista paistaa läpi muutamien parantajien metodeista.


      • Anonyymi
        JÄRKI KÄTEEN kirjoitti:

        On todella törkeää että kuitenkin "laatukanava" antaa suoltaa tollaista ***kaa näistä asiantuntijoista. Ymmärrän hyvin että kun on masentuntut ja todella maassa, apua hakee ihan mistä vain. Nämä astrologit sun muut "kaukoparantajat" ovat vieneet monen ihmisen koko omaisuuden eikä kukaan puutu asiaan. On aivan kaikille normaalijärjellä varustetulla ihmisille päivänselvää että kukaan ei sinua puhelimen kautta tunnustele ja paranna ketään. On näitä huijareita maailma täynnä - ja kuvan alalaidassa juoksee teksti "asiantuntijoiden tulkinnat tehdään vain viihdetarkoituksessa". Eikö tämäkään auta? Ei näköjään.

        Tämä Hannu Hyttinen valisti tänä aamuna ihmisiä Koronasta.
        Ei ole vaarallinen tauti, flunssa tappaa monta kertaa enemmän
        Halailkaa vaan ihmisiä, maskit ovat aivan turhia.
        Taitaa olla paholaisen palvelija mokoma rummunlyöjä.
        EDESVASTUUTONTA antaa lähetysaikaa mokomalle hörhölle.

        Ne muut höpinät ovat aika vaarattomia, mutta Koronavalistukseen ei ole hänellä oikeutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JOO, olen huomannut, joku astrologi, olikohan laura, Ihmettelen samaa.

        Mitä sitä turhaan ihmettelee tissivakoa, soittakaa selvänäkijälle miksi pitää näyttää :)


      • Anonyymi

        Olipa kiva tuttavuus: uusi juontaja ida sofia valonsade. Hän aloitti juonnon hyvin, heti tuli soittoja, tosi mielenkiintoisia soittajia. Tervetuloa piristämään juontosakkia!


      • Anonyymi

        Kyllähän rahaa saa kulumaan, kuten tän aamun soittaja, joka peräsi juontajalle, että sinähän lupasit miehen hänelle nyt keväällä...jankutti tätä että lupasit... rahaa kului se 14 minuuttia. Sitten tämä sama soittaja soitti toisen vuoron juontajalle ja sama virsi. Kertoi kyllä että soitti aiemmalle juontajalle...joulukuussa oli soittanut juurikin tämän ns lupauspuhelun, että mies löytyisi keväällä...seko muija...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kauheinta tässä ohjelmassa on että osa ennustajista on kovat luulot itsestänsä ja uskovat olevansa tietäjiä... mutta hyvin on kurssit toimineet.... Tämä Anita De Coteau on rohkea kun leikkii lääkärinäkin ja tämä on pelattavaa kun lääkkeiden lopetus voi olla ottajalle jopa vaarallista riippuen lääkkeestä tietenkin.

        Olen ihan samaa mieltä tämän Anita De Coteaun tulkinnoista,koska yrittää olla joku yli-ihminen ja myös oman egonsa tavoitteleva pyrkyri..Myös avaruusoliot on sille tuttua,ja niittn kautte hoitaa ihmisiä tosi vaarallista ,monen herkän ihmisen psyyke on koetuksella. Eikä myöskään hänenkään psyykkensä ole ihan terveellä pohjalla.


      • Anonyymi
        kyllä vain kirjoitti:

        Ei välttämättä huijausta.Joka soittaa Stiina Saharille ,saa nopean ja todellisen vastauksen.Ei turhia jaarittele ja on monelle ihmiselle antanut tiedon mistä kadonneet esineet löytyneet.
        Paras kaikista.

        Joku kehui Stina Saharia. Ok. Mutta Carin Bremer puhuu puuta heinää! Hänellä on Sielun peili tarot kortit joita hän käsittelee kuin tavallisia pelikortteja. Se on täysin väärä tapa. Taroteilla on ihan omat sääntönsä. Jokainen, joka on asiaan perehtynyt, tietää tämän. Hän ei tiedä tai ei välitä. Tekee pahaa katsella sitä korttien pöytään lappamista!


      • Anonyymi
        Steena1 kirjoitti:

        Olet sinäkin pelle. Sahari(t) rahastaa ja nauraa sulle, ja ihmettelee miten nää... Ettet vain ole itse Stiina joka tuotannosta ison siivun nappaa?

        Ja äidinkielessä et mahtanut olla luokkasi priimus...

        TIINA SAHARI PISTÄÄ ARVAUKSELLA MONIAKIN ASIOITA,mikään ei oikein ole toteutunut hänen puheistaan. huom. ovat vain oppineet puhumaan.


      • Anonyymi
        vapaatahto kirjoitti:

        Jokainen selvänäkijä katsoo omalla tavalla, katsovat kuvina ja tuntemuksina tuovat näkemisen esille. Niinhän he kertovat että näkevat kuvina ja tuntemuksina. Soittajat, soittavat omasta vapaasta tahdosta, eikä ketään ole siihen pakoitettu. Hän, joka soittaa on todennäköisesti varaa maksaa myös puhelinlaskunsa ja soittavat myös toisille soittolinjoille, kysyvät aivan samoja asioita. Jotkut soittajat soittava ennustajille, selvänäkijöille, ja meedioille omassa ahdistuksissaan ja ovat saaneet puhelinlaskua jopa 500e kk. Ketään ei pakoiteta soittamaan. Kaikilla on vapaa tahto, jolla toiset tekee pilasoittoja. Pilasoittajat eivät tajua kuinka he nolaavat itsensä kerta toisen jälkeen televisiossa. Järkikäteen pilarin soittajille. Tv tekniikka katkaisee epäsopivat soitot automaattisesti. Sama asia toimii radiossa.

        tuossa kommentissa, missä teksti alkaa sanaloilla "jokainen selvännäkijä katsoo omalla tavalla jne.. HUOM, NÄYTTÄÄ VÄHÄN SILTÄ KUIN SEN OLISI LAATINUT TEKSTINEEN SELVÄNNÄKIJÄ ITSE, hei rauhoittukaa noihin ASTRAL NUMEROON SOITTAMISTA. ELÄNNE JATKUU MUUTENKIN, EI SELVÄNNÄKIJÄT SELLAISESTA PÄÄTÄ, KUKKARON NYÖRIT SIINÄ VAIN LAIHTUU, MIETTIKÄÄ NYT VÄHÄN, JA huom, ei heitä ilmeisesti kukaan valvo, puhuvatkko totta tai valetta, OTTAKAA TOTUUS OMIIN KÄSIIN, SE ON KYMMENEN KERTAA PAREMPI, kuin 500e puhelinlaskuina. hups...


      • Anonyymi
        petettyjen jono... kirjoitti:

        Todellisuutta palanen: Olin keväällä todella masentunut muutettuani uuteen asuntoon vieraaseen paikkaan jäätyäni työttömäksi. Saattoi kulua viisikin viikkoa, etten puhunut/tavannut yhtäkään Ihmistä. Rehellisesti sanottona puolisekopäisenä soitin näille linjoille, josta saamani apu on ainoastaan se, että joudun nyt taistelemaan asuntoni, nettiyhteyteni ja kännykkäni puolesta, koska puheluitteni lasku vei katastrofiin. Saamani apu nyt jälkeenpäin nähtynä oli täysin tyhjänpäiväistä höpötystä tyyliin Valitut palat. Nyt minua auttavat vapaaehtoistyöntekijät, joille en ole mikään poikkeustapaus.

        ei voi olla totta.. jos mukamas laskut vei sinut ns vararikkoon tarkoittaa se sitä että olet soittanut Astral linjalle puhuen tuntikausia ja itse niitä numeroita puhelimeesi näppilit , ja laskun saavuttua joudut itse myös ottamaan vastuun omasta toiminnastani ....
        tämä on hämmästyttävää todeta miten tyhmiä ihmiset ovat. jos soitat totta kai siitä syntyy lasku ja jokuhan sen laskun tulee maksamaan..... Minun mielestäni se joka numerot näppili ja ei se puhelimen hinta piilossa ole ollut. toivottavasti opit jotain... tästä??


      • Anonyymi
        seuraaja kirjoitti:

        Olen usein ajatellut, kun avaan television ja siellä istuu nämä "terapeuttitietäjät"
        Kuinkahan moni hädänalaisessa tilanteessa yksinäisyydessään ajautuu tähän koukutukseen, taloudelliseen ahdinkoon. Tällaisten rahastavien,valheellisten ohjelmien kautta. Käyttäen ihmisiä hyväkseen, joille tulee helposti riippuvaisuus ,kun on joku joka kuuntelee ja "auttaa". Rahaa palaa!
        Minua oksettaa, kun näen näitä "tietäjiä", kännän vaistomaisesti heti kanavan pois.
        Täällä onkin paljon hyviä komentteja tästä "laatukanava" ohjelmasta,hyvä näin.

        Ei muutakun rahustusta! Kyllä ihan utopiaa !!!. Kuka uskoo ihmisten hyväksi käyttöä!!!.


      • Anonyymi
        Steena1 kirjoitti:

        Olet sinäkin pelle. Sahari(t) rahastaa ja nauraa sulle, ja ihmettelee miten nää... Ettet vain ole itse Stiina joka tuotannosta ison siivun nappaa?

        Ja äidinkielessä et mahtanut olla luokkasi priimus...

        Kuuntele korkeampaa minääsi, kuuntele opastasi, kuulet kyllä, jos olet heittänyt negatiivisuutesi ja ottanut tilalle avoimen mielen...opit tietämään mitä tämä todellisuus täällä on...


      • Anonyymi
        Oma vastuu elämästä kirjoitti:

        Vaikka tiesinkin suunnilleen mistä on kyse,
        soitin minäkin ja rahaa meni hetkessä n 30€.
        Vastineeksi sai itsestään selvyyksiä , minäkin olisin parempi näkemään rivien välistä mitä ihminen haluaa kuulla.

        Tiesin , mutta kaikkea pitää kokeilla kerran tai kaks'.

        Näistä kommenteista huokuu se, että ko ohjelma kiinnostaa, kovastikin, mutta oma kehitysaste ei ole vielä ohjelman tasolla, jää siis vielä pimentoon, henkiset asiat, arvostellaan sitten siltä tasolta ohjelman sisältöä, ja ...ei voi auttaa...


      • Anonyymi
        huokaus4 kirjoitti:

        Danten mukaan petos on alhaisin rikos. Tämän kanavan/ohjelman tekijät omien oppiensa mukaan saanevat karmallisen laskunsa.

        Minulla oli tuttava, joka kertoi pojastaan, että tämä lukee hänen ajatuksiaan... kyllä ihmisestä näkee, minä näen, hyvinkin herkästi, mitä mielessä liikkuu...suht helppoa...


      • Anonyymi
        shokin saanut kirjoitti:

        Mielestäni on erityisen surullista että omaiset ja läheiset jotka eivät tajua läheistensä käsittämättömiä puhelinlaskuja, saavat selville todellisen syyn. Eikö näillä ohjelmien tekijöillä ole alkeellisintakaan vastuuntuntoa?

        Hourut on erikseen, heitä ei voi auttaa...mun mielipiteeni ohjelmaa seuranneena on, että soittajat ovat hyvinkin henkisiä - ihan marginaaliosuus on ei-henkisiä, sen kyllä kuulee...


      • Anonyymi
        joet kirjoitti:

        Ehkä tähän ei tarvii karman lakia. Isoäitini muistutti aina "kaiken edestäs löydät"- oli Pohjanmaalta. Kattoo sieltä oman pilvensä reunalta ja on luultavasti suruissaan tämmösestä jumalattomasta rahastuksesta.

        Ei soittaminen kallista ole, kalliimpaa on käydä lääkärin pakeilla, sielläkin joutuu kertomaan mikä on vialla, mutta hoitoa ei saa varsinaiseen aiheeseen, siihen mistä johtuu että on sairas...


      • Anonyymi
        kyllä vain kirjoitti:

        Ei välttämättä huijausta.Joka soittaa Stiina Saharille ,saa nopean ja todellisen vastauksen.Ei turhia jaarittele ja on monelle ihmiselle antanut tiedon mistä kadonneet esineet löytyneet.
        Paras kaikista.

        Huonoin kaikista...paras on anita, seija, ida-sofia, pirkko, hannu, riina.. karin...mielnkiintoista kuunneltavaa..


      • Anonyymi

        Tällaset soittajat vaivautuvat kuuntelemaan astraltvtä, soittamaan sinne ja valehtelemaan asiansa...luulisi että seuraisi 1-kanavaa, siellä on asiaa...


      • Anonyymi

        Sitten on nämä harhaiset tyypit, heille sanoisin että katsokaa 2-kanavaa...


      • Anonyymi

        Ja te luulosairaat, mitä teille sanoisin...kuuntele 174 hz soundia...


      • Anonyymi
        petettyjen jono... kirjoitti:

        Todellisuutta palanen: Olin keväällä todella masentunut muutettuani uuteen asuntoon vieraaseen paikkaan jäätyäni työttömäksi. Saattoi kulua viisikin viikkoa, etten puhunut/tavannut yhtäkään Ihmistä. Rehellisesti sanottona puolisekopäisenä soitin näille linjoille, josta saamani apu on ainoastaan se, että joudun nyt taistelemaan asuntoni, nettiyhteyteni ja kännykkäni puolesta, koska puheluitteni lasku vei katastrofiin. Saamani apu nyt jälkeenpäin nähtynä oli täysin tyhjänpäiväistä höpötystä tyyliin Valitut palat. Nyt minua auttavat vapaaehtoistyöntekijät, joille en ole mikään poikkeustapaus.

        Ei tartte olla tyhmä... tietämätön kyllä... ei ole uskonasia, vain joko tiedät tai et, itse olen tiennyt lapsesta saakka... olin lähdössä kouluun, aamu ja pimeä, naapurin metsän läpi piti kulkea... avasin ulko-oven, ja iso vaalea lila enkeli sanoi: sieltähän sinä jo tulet... se oli niin luonnollinen juttu tämä enkeli... kuulen viestejä, ne tulevat oikealta puolelta... selvänäköä on jonkin verran...


      • Anonyymi
        huokaus4 kirjoitti:

        Danten mukaan petos on alhaisin rikos. Tämän kanavan/ohjelman tekijät omien oppiensa mukaan saanevat karmallisen laskunsa.

        Dante on housuissasi... ei kande kommentoida omia typeryyksiä, miksi seuraat ko ohjelmaa, jos kommenttisi ovat alatyylisiä...


      • Anonyymi
        huokaus4 kirjoitti:

        Danten mukaan petos on alhaisin rikos. Tämän kanavan/ohjelman tekijät omien oppiensa mukaan saanevat karmallisen laskunsa.

        Henkimaailmalta voi pyytää asioita, muistat vain että et käytä kielteistä muotoa, pyydät näin että tarvitsen... itse olen pyytänyt rahaa, ei ole vielä tullut...


      • Anonyymi

        Tunnut tietävän omasta mielestäsi mut kunhan elät vielä sata elämää, näkökantasi on varmaankin laajempi kuin nyt...


      • Anonyymi
        seuraaja kirjoitti:

        Olen usein ajatellut, kun avaan television ja siellä istuu nämä "terapeuttitietäjät"
        Kuinkahan moni hädänalaisessa tilanteessa yksinäisyydessään ajautuu tähän koukutukseen, taloudelliseen ahdinkoon. Tällaisten rahastavien,valheellisten ohjelmien kautta. Käyttäen ihmisiä hyväkseen, joille tulee helposti riippuvaisuus ,kun on joku joka kuuntelee ja "auttaa". Rahaa palaa!
        Minua oksettaa, kun näen näitä "tietäjiä", kännän vaistomaisesti heti kanavan pois.
        Täällä onkin paljon hyviä komentteja tästä "laatukanava" ohjelmasta,hyvä näin.

        Nukun yöni hyvin.en kuku valveilla yöt.enkä koskan lähtisi soitelee enustajille.Tai mihinkään olet voitanut tai voitat kun soitat!


      • Anonyymi
        känkkäränkkärää kirjoitti:

        Joo ihan huijausta koko ohjelma., Minulle tuli viime yönä klo 0.40 viesti että soita ennustajalle. Aikamoista häirintää keskellä yötä.

        Jos tulee viesti? Olet siis soitanut sinne joskus? Miten muuten heillä numerosi? Jokainen järkevä pistä puhelin kokoustila tai äänetön ilta 20.00. Mitän ei tarvitse soitella kenenkään iltaisin enää kello 20.jokainen voi hoitaa asiansa ennen sitä.Jos hätä on valtakunaliset numerot.Ampulanssi.Poliisi ja kriisi päivystyskin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no tämä kanava on näköjään suosittu joten totta kai kanava sitä myös lähettää. Ohjelman alakulmassa lukee selvästi että ohjelma tehdään viihdetarkoituksella ja se onko ohjelma viennyt ihimisen koko omaisuus on jälleen tämän omaisuuden menettäneen oma valinta tehdä se puhelin soitto. Turhaan kaikki syy kaadetaan
        astraltv niskaan soittaminen on vapaaehtoista ja itse tekee valinnan soittaako vai ei. valitettavasti soittaja itse on tehnyt päätöksen soittaa ja itse on myös päättänyt että uskoo ja se on hänen oikeutensa. tyhmyydelle sitten ei voi mitään siitä ei liiemmin ole laissakaan mitään pykälää. Valinta on soittajalla.
        Itse en ikinä soittaisi sillä tämä on viihde ohjelma. oletan kuitenkin että suurin osa on työttömiä tai ilman mitään pätevää ammatti tutkintoa ja tämä oli/on näille ennsutajille oiva
        lasikan miehen työ. ja uskon kyllä että jonkun kurssin ovat joutuneet mennä ja periaate on sama kuin lehtimyyjillä. ja varmaan suurin osa on naimattomiakin.... no onhan se hyvä että ei vain oteta työttömys sitä rahaa vaan jotain tekevät palkkansa eteen?
        ja tyhmiä suomessa riittäää........

        Ilmota henkikirjoitajalle ostotietosi kieletty.Loppu lehti myynit ymm.Ei pidä itse soitaa mikään foorumi. On rahastusta. Puhelimet on estot,ihan vanhat kuin uudet. Viesti ei piipaa,puhelin ei soi.Kun estoihin laitat ne numerot,joita et halua vastata tai viestit. näkyy kuitenkin puh.Ei pakko avata viestiä.Soiton voi poista.Siinähän lukee puhelin estetty numero


      • Anonyymi
        mahdotonta kirjoitti:

        Sattumaa. Jos noi tietäs kaiken niin olisi jo maailmansensaatio ja kaikki kysyis ja käyttäisi.

        Edes mennytt ystäväni soitti astra. kuin myös tv-ohjelma jossa pitää sanat arvata.meni puhelin laskut ulosmittaus.Ei pystynyt kontroloimaan soittoja.Noi on kuin peliriipuvaiset.Toto,veikauspelit.kaupojen kioskien pelit.Rahat menee sinne ja ulosotto lopulta.


      • Anonyymi
        kyllä vain kirjoitti:

        Ei välttämättä huijausta.Joka soittaa Stiina Saharille ,saa nopean ja todellisen vastauksen.Ei turhia jaarittele ja on monelle ihmiselle antanut tiedon mistä kadonneet esineet löytyneet.
        Paras kaikista.

        Jaa että ei turhia jaarittele... sitähän hän nimenomaan tekee... miten ihmeessä hänen läheisensä jaksavat kuunnella...


      • Anonyymi
        JÄRKI KÄTEEN kirjoitti:

        On todella törkeää että kuitenkin "laatukanava" antaa suoltaa tollaista ***kaa näistä asiantuntijoista. Ymmärrän hyvin että kun on masentuntut ja todella maassa, apua hakee ihan mistä vain. Nämä astrologit sun muut "kaukoparantajat" ovat vieneet monen ihmisen koko omaisuuden eikä kukaan puutu asiaan. On aivan kaikille normaalijärjellä varustetulla ihmisille päivänselvää että kukaan ei sinua puhelimen kautta tunnustele ja paranna ketään. On näitä huijareita maailma täynnä - ja kuvan alalaidassa juoksee teksti "asiantuntijoiden tulkinnat tehdään vain viihdetarkoituksessa". Eikö tämäkään auta? Ei näköjään.

        Kyllä nämä näkijät näkevät sitä en epäile yhtään mut taas tämä länkyttäjä sanoi tarja sahari kaksi kertaa kymmenen sekunnin sisällä... se on ärsyttävää puhetapansa lisäksi...


      • Anonyymi
        seurannut kirjoitti:

        Tosi on.Kyllä vain on Stiina Sahari joka tietää kyselemättä niin menneisyyden kuin tulevankin.Toiset kyselevät koko ajan soittajalta ja sen perusteella ennustavat tulevaisuutta.Tämä Maylis taas ei kerro mitään järkevää,käskee vain mennä lääkäriin jos joku kysyy terveydestä ja höpöttää omiaan.Puhuukin niin hitaasti ,että maksullista aikaa menee tosi nopeasti.Laura Roine vaikuttaa aika hyvältä kans.

        Minä olen ihan eri mieltä Laura Roineesta. Mikä ihme ja kumma siellä edessä oikealla hänestä katsoen on, kun jatkuvasti silmät vilkkuu sinne ja silloin hymy löytää suupieliin. Kun asiakas kiittää ja moikkailee, hän ei ole huomaavinaan, mumisee vaan jotain omiaan. Lyhyesti: en tykkää tyypistä!


      • Anonyymi
        petettyjen jono... kirjoitti:

        Todellisuutta palanen: Olin keväällä todella masentunut muutettuani uuteen asuntoon vieraaseen paikkaan jäätyäni työttömäksi. Saattoi kulua viisikin viikkoa, etten puhunut/tavannut yhtäkään Ihmistä. Rehellisesti sanottona puolisekopäisenä soitin näille linjoille, josta saamani apu on ainoastaan se, että joudun nyt taistelemaan asuntoni, nettiyhteyteni ja kännykkäni puolesta, koska puheluitteni lasku vei katastrofiin. Saamani apu nyt jälkeenpäin nähtynä oli täysin tyhjänpäiväistä höpötystä tyyliin Valitut palat. Nyt minua auttavat vapaaehtoistyöntekijät, joille en ole mikään poikkeustapaus.

        Ihan täyttä soopaa puhuvat. Elämä on elettävä juuri sellaisena kun se on meille annettu. Kyllä on helppo tapa elättää itsensä...ja rahastaa herkkäuskoisia. Tämä pitäs lailla kieltää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kauheinta tässä ohjelmassa on että osa ennustajista on kovat luulot itsestänsä ja uskovat olevansa tietäjiä... mutta hyvin on kurssit toimineet.... Tämä Anita De Coteau on rohkea kun leikkii lääkärinäkin ja tämä on pelattavaa kun lääkkeiden lopetus voi olla ottajalle jopa vaarallista riippuen lääkkeestä tietenkin.

        Anita on todella törkeä...tuo vaan itseään esille. Puhuu ihan perättömiä.


      • Anonyymi
        hämmästellen kirjoitti:

        ohjelman alhaalla lukee selvästi textin lopusaa tulkinnat tehdään viihdetarkoituksessa ja on hauska katsoa miten ihmiset oikeasti uskovat kyseiseen ennustajaan. en ikinä soittaisi .....hyviä lypsämään tietoa ja toiset tekee sen hyvin ja toiset aika kömpelösti.... naureskelen kyllä soittajille.

        Hyvä pointti, ja puhelut kestää ja lasku tyhjästä tuntuu.
        Silti kaikkia on varoitettu hinnalla ja viihde ilmoituksella.


      • Anonyymi
        huokaus4 kirjoitti:

        Danten mukaan petos on alhaisin rikos. Tämän kanavan/ohjelman tekijät omien oppiensa mukaan saanevat karmallisen laskunsa.

        Ihan turha odottaa ihmeitä näiltä tulkitsijoilta, parantajilta... ensin pitäisi tuntea itseään edes astrologia-kartan verran... parantamista voi pyytää vilpittömin mielin, chacrojen puhdistusta myös... nämä tulkitsijat, näkijät, astrologit, parantajat auttavat sinua että ymmärtäisit... ottaisit vastaan eli olisit avoin myös itseäsi kohtaan...


      • Anonyymi
        Ella-70 kirjoitti:

        myös petetty vaitiolo on rikos, josta näillä epeleillä ei ole hajuakaan. Kokemusta on.....

        Ihmetystä herättää tuo stinan puhetyyli... tällätapaa rakkaat katsojat... kuuleskuules minäpä teen kolmen kortin tulkinnan... ja ne puhevirheet.. jessus kun niistä tulee iso numero kun sana menee pieleen..ei jaksais kuunnella häntä.. en siis katso, kuuntelen
        ..


      • Anonyymi
        kyllä vain kirjoitti:

        Ei välttämättä huijausta.Joka soittaa Stiina Saharille ,saa nopean ja todellisen vastauksen.Ei turhia jaarittele ja on monelle ihmiselle antanut tiedon mistä kadonneet esineet löytyneet.
        Paras kaikista.

        Oletko vähän yksinkertainen?


    • kristianor1

      Lähtökohtaisesti olen ollut aina sitä mieltä, että suurin osa ihmisistä on höynäytettäviä idiootteja. mutta että ovat näin tyhmiä että tälläinen soopa menee lävitse, niin sitä en olisi kuuna päivänä uskonut!!! Olen siis yliarvioinut ihmiskunnan älykkyyden todella pahasti, mutta kiitos Astral-Tv:n, avasit silmäni, nyt näen asiat taas realistisemmin. Uskomatonta soopaa koko tv!!! Kaiken lisäksi nämä muka-meediot "näyttelevätkin" roolinsa sairaan huonosti ja siten en voi ymmärtää, että kuinka tyhmä pitää olla, että sinne soittaa. Ohjelman tarkoitus on viedä dementoituineilta mummoilta ja syrjäytyneiltä super-idiooteilta viimeisetkin pennit. Törkeetä!

      • surullista

        Tieteellisestä näkökulmasta ajatellen tämän kaltainen ohjelma on masentava. Monet uskontotieteen ja psykologian (listaa voisi jatkaa) kannalta kiinnostavat ilmiöt tulevat taloudellisen hyödyn tavoittelun takia leimatuiksi pahoiksi - varsinkin niille omaisille/läheisille, jotka maksavat puolustus-/harkintakyvyttömien laskut.


      • Steena1

        Aivan samaa olen ihmetellyt minäkin. Todella törkeetä.


      • Anonyymi

        nimimerkki kristianor1
        olen kanssasi samaa mieltä ihmisiä on suurimmalta osilta helppo höynäyttää....
        tämä Astral tv toiminta malli on kysymysmerkillä
        ja epäilen että osa soitosta on ehkä sovittu ennakkoon.... ja onhan ovelaa myös kuunnella miten ennustaja ei tiedä vasn kysyy? Eihän heidän pitäisi kysyä heidän tulisi tietää..... ja olen miettinyt minkälainen ihminen hakeutuu tämän kaltaiseen työhön? Ilman empatiaa ja ilman minkään laista koulutusta olettaisin ja nykyään ihmisrt haluaa helppoja töitä.ja tässä oiva laiskan miehen työ istu ja puhu pölpötä..... viellä saat palkkaa heh heh.....no ovat näin toki turvassa ettei päivärahaa katkaista....


    • pahaa tekee

      Törkeää mummonryöstöä taas viime yönä. Sairas mummo ei käsitä soittaneensa maksulliseen numeroon ja välillä hän luulee, että on päivä ja joku on oikeasti hänen luonaan. Olematon meedio vain venyttää puhelua ja rahat kirstuun vilahtaa.

    • hintansa kullaki

      Halpa seurapalvelu vaikka tuplasivat hinnan vaivihkaa. Millä hinnalla Te pitäisitte seuraa onnettomille.

      • Halvempi seura

        3 egee minuutti matkakulut


      • Mono Carita
        Halvempi seura kirjoitti:

        3 egee minuutti matkakulut

        Parempi kuin Putous, paremmat ja hauskemmat hahmot. Halpaa ja tasokasta lystiä! Olis vielä parempi kun ohjelmaa vetäis joku "Voittopotti" pimu bikineissä hermot riekaleina?


    • KukaVainVoiPovata

      Olen kerran elämässäni käynyt porvareilla , ei tiennyt mitään ja sen mitä kertoi oli niin keksittyä. Esim. Menisin naimisiin , no joo olin kylläkin jo naimisissa, mutten esitellyt sormusta.
      Koitti onkia elämästäni jotain, koitti kepillä selvästi jäätä jutuillaan.

      Nyt soitin huvikseni tv:n mainostamalla selvinnäkijälle. Sama juttu ei nyt tiennyt mitään, mitä en jo olisi itsekin päätellyt .
      Kun kerroin hankalasta naapurista, niin toki tiesin , että hänellä on ongelmia.
      Tai kuulin , että minulla alkaa parisuhde parin vuoden kuluttua, niin mikähän tämä olemassaoleva suhde sitten on ?

      Nooo,, toki elämässäni ei ole mitään suurta ongelmaa, ja asiat joita mietin olisin suonut selvinnäkijän kertovan minulle, ilman että kerron ne itse. ( kuten lapseni terveydestä).

      • K.A. Pitalisti

        Sasillako kävit vai millä porvarilla? Kataisella kahvilla.


      • Lumia/padi/automaatt
        K.A. Pitalisti kirjoitti:

        Sasillako kävit vai millä porvarilla? Kataisella kahvilla.

        Varmaan huomasit mitä tarkoitettiin ,
        kirjoitus-ohjelma, kun ehdottelee omiaan. Ainakin minä ja iPadi kirjoittelen mitä kummempia juttuja, kun en tarkista..


    • vilma2

      Kyllä tähän asti näkemäni suorien lähetysten ohjaajat ovat olleet ihan ok. Ennen kaikkea ovat rohkeita. Jotta uskaltaa suoraan lähetykseen mennä, täytyy osata hommansa. Joku puhuu ehkä liikaakin, osa on nopeampia vastauksissaan.

      Onhan toki hienoa, että aistii toisesta asiat.
      Kun olet kiltti, vilpitön ja rehellinen, saat hyvää itsellesi.
      Jos pilkkaa, pilkka voi osua omaan nilkkaan...

    • vuokkoe

      Kun käyttää aivojaan kokonaisvaltaisesti, eikä vain elä putkessa tai oravanpyörässä niin kuin muut haluavat sinun tekevän, saat elää onnellista ja rakkaudellista elämää.
      Ole ystävällinen itsellesi ja kaikille muille. Puhu kauniisti muille, kaikilla on huolensa, sinullakin...

    • syrjäytynytnuori

      Hyvä ohjelma mut harmi vaan ku ei tuu joka yö. ):

    • Asturologi

      Mainiota huijausta. Juuri äsken nainen soitti pitkän puhelun, valitteli kovasti kun rahaa ei ole edes elokuvissa käymiseen. Asian kertomiseen paloi kymmenen euroa. 3,55 e/min. Taitaa olla mukava ylläri tulossa puhelinlaskussa.

    • syrjäytynytnuori

      Ei ole mitää huijausta! Ihan selkeäst lukee, että maksaa 3,55e/ minuutti. Nii eiköhän ne ihmiset sen tiedä ketkä tonne soittaa, että ei oo mitää ihan ilmasta. Hyvä, että tälläisiäkin ohjelmia on missä tarjotaa yksinäiselle seuraa edulliseen hintaan

      • höpönlöpö

        Mä voin perustaa maksullisen numeron niin voit soittaa jos on niin yksinäistä. Voin keksiä myös kans kaikenlaisia ennustuksia. Sovitaanko vaikka 2 e/min. Ilmoita tässä jos kiinnostaa.


      • vastuu

        Nämä soittajat eivät välttämättä kykene edes fyysisesti näkemään hintalappua. Kaikilla jotka saavat Suomessa luvan harjoittaa mitä tahansa ammattia on myös vastuu; sen eettisestä arvioinnista viime kädessä käräjöidään. Amerikassa tämä olisi hyvinkin mahdollisen ryhmäkanteen paikka esimerkiksi dementoituneiden tai muuten vakavasti (myös tilapäisesti) sairaitten omaisten toimesta.


    • Ihan ite

      Itsestään pitää ottaa itse vastuu.

      • ite kans

        Niin pitäisi. Kaikki vain eivät tähän kykene.


    • mummeli51

      Varmasti kiva kuunnella, kun ei tarvitse itse maksaa puhelinlaskua, joka on huima tällaisen "keskustelun" hinnaksi. Yli 300 euroa meni kankkulan kaivoon invalidilta, joka ei ymmärtänyt hintaa soitolle!!!

      • silkkaa huijausta

        Katoin kerran vahingossa, joku aamu oli meneillään ja kauhistuin kun oli pitkiä puheluja. Ajattelin, ettei soittajat aina tajua että mittari raksuttaa. Se 3,55e/min ei varmaan riitä vaan siihen tulee päälle muita kuluja ...
        Eli voinee laskea että n 5e/min...

        Muutenkin tyypillistä ennustajan höpötystä, joku niistä arvailuista osuu sen verran kohdilleen, että soittaja on vaikuttunut... On mahdotonta että voisi korteista mitään ennustaa. Jos olisi olisi jokaisen elämä kohdillaan ja valtiovaltakin olisi käyttänyt moista ennustetta.


      • Hintamittari

        Toi hinta
        Olisi aika mainiota jos, hinta olisi soittajan näkyvissä , kuin bensamittari rakksuttaisi.
        Aika ja hinta mittari soittajalle näkyviin, karsisi puhelut nimimiin.


      • ettäkö
        Hintamittari kirjoitti:

        Toi hinta
        Olisi aika mainiota jos, hinta olisi soittajan näkyvissä , kuin bensamittari rakksuttaisi.
        Aika ja hinta mittari soittajalle näkyviin, karsisi puhelut nimimiin.

        Miksi sitten monet soittavat useammin,aina kun jotain uuttaa kysyttävää.Hyvin näkyvät saavan laskunsa maksettua.
        Mäistä Stiina Sahari joka tietää henkilöstä vaikka et itse kerro mitään ,eikä turhia jaarittele .Ehtii 3 minuutin ilmais soitolla kysyä jos on tärkeä asia.


    • toukokuu 13

      Raamatun mukaan Tarot kortit syntiä ja noituutta ,josta Raamattu varoittaa , kerran joku tuli uskoon ja hän katui kun oli ottanut yhteyttä Tarot korteista ennustajiin ja hänelle selvisi Raamatusta , että oli tehnyt syntiä , mutta Jumala vapautti hänet ja antoi anteeksi

      • Ai ku kiva

        Huojentava tieto...


      • zeus uskoo tarot

        Tarot korteista näkee että ramattu orjuuttaa sinun kaltaisia typeryksiä. Herää unestas. Saat anteeksi harhauskosi minulta - taikkivoivalta korttihailta.


      • elokuussako

        ...ja opetti kirjoittamaan


    • Toukokuun toinen

      Tänä aamuna joku Nylgun ennustaa "niinkun", "niinkun. Ei hyvää päivää........

      • huijausohjelma

        Hyväuskoisten huijausohjelma. Voi katella huvikseen miten hyväuskoisia huijataan.


      • köyhät

        Paljon soittelevatr iloiset rikkaat ihmiset ,osa sanonutkin vielä että mulla ei oo elämä rahasta kiinni,,,,,nauttikaa rikkaat vaikka koko päivä lötisette ennustajian kanssa,kun muutakaan tekemistä varakkailla mummoilla ei ole.


    • pasktral

      Nettisivulla sanotaan avoimesti, että "Tulkinnat tehdään ainoastaan viihdetarkoituksessa." Harmi vaan, että kaikki eivät sitä tajua.

      • lisäys

        HUOM ! "pasktral" -> Kaikilla ei ole nettiyhteyttä. Mielenkiintoista on että tässä Astral-TV -tapauksessa välillä TV-ruudun alareunassa LUKEE ja välillä EI LUE todellakin toi "Tulkinnat tehdään ainoastaan viihdetarkoituksessa."


    • Laa-Laa-Laa

      Voih, tänä aamuna tonne soitti niin symppis mies jolla oli Atlas-syndrooma, oisin halunnut olla sen ystävä.

    • paskamikäpaska.

      MIKÄ VITTU TOI ENNUSTAJA TV ON? Tulee nelosen kanavilla yöllä ja samoja paskanpuhujia kuin astral tv:ssä. Ja Yks juttu vielä: siinä ei edes lue kuka on paikalla ja kuka ei. Joku soittaa tonne Alanumeroihin ja menee niihin rahaa vaikka kukaan ei vastaa. Juuri nyt katsoin netistä että yksi on paikalla ja tv:ssä silti ainakin viisi ehdokasta esillä.

      • ne hopearahat

        Näille astral-kanavan tekijöille pitää perustaa tukiryhmä, kun jonakin päivänä mahdollisesti tajuavat kaiken henkisen ja taloudellisen kärsimyksen joka tuli viihteellisesti aiheutettua.


      • sessan53
        ne hopearahat kirjoitti:

        Näille astral-kanavan tekijöille pitää perustaa tukiryhmä, kun jonakin päivänä mahdollisesti tajuavat kaiken henkisen ja taloudellisen kärsimyksen joka tuli viihteellisesti aiheutettua.

        Astral-Tv: ja Ennustaja-Tv: uhreille pitää perustaa tukiryhmä ja velkaneuvontaa. Millä ihmiset maksavat tuollaisia humpuukinumeroihin soitettuja puheluita. Pre Paid menee hetkessä. Olen aikoinanai käynyt ja soittanut yhdelle näistä tunnetuimmista humpuuki maakareista. Ei ole tiennyt mitään. Toiminimi on ja kaikenmaailman parannuskursseja. Törkeetä. Eukko asuu leveästi ja Fb:ssä esittää ihanuuksiaan.
        , mitä on saanut hamstrattua hyväuskoisilta.Minua kiinnostavat nämä asiat tosin, aavistan asioita ja näen enneunia. Tätini on varsinainen noita, itse en ole uskaltanut kehittää lahjojani. Olen joskus huvin vuoksi ennustanut korteista ja paikkansa on pitänyt.


    • sessan53

      Järkyttävää. T.Sahari juuri televisiossa ja ihmiset soittavat aivan ihmeellisiä.Kaikilla soittajilla ei taida olla ihan muumit laaksossa. Ja Sahari puhuu mukavia. Ihmiset soittavat tosissaan ja maksavat puhelu. Miten tuollaisen linjan voi perustaa siis 0700?

      • jotkut koukussa

        Noi on hörhöille lapsenuskovaisille, jotka luulevat että korteista voi ennustaa.
        Rahat pois tyhmiltä. Mutta heitä hyväuskoisia riittää, muuten ennustat olisi hävinneet.


      • arkirealismia
        jotkut koukussa kirjoitti:

        Noi on hörhöille lapsenuskovaisille, jotka luulevat että korteista voi ennustaa.
        Rahat pois tyhmiltä. Mutta heitä hyväuskoisia riittää, muuten ennustat olisi hävinneet.

        Suomessa olisi kaikilla asiat mallillaan eikä olisi onnettomia ihmisiä lainkaan ( tai äärimmäisen vähän) jos ennustajien ohjeet ja neuvot pitäisivät kutinsa. Siitä tietää että täyttää hömppää ja huijausta. Kaikki kääntyisivät moisiin ennustajiin jos se olisi tie onneen tai parempaan elämään. Kaikki.


      • karza1
        jotkut koukussa kirjoitti:

        Noi on hörhöille lapsenuskovaisille, jotka luulevat että korteista voi ennustaa.
        Rahat pois tyhmiltä. Mutta heitä hyväuskoisia riittää, muuten ennustat olisi hävinneet.

        No onko oikein kusettaa mummolta eläkkeet? Ei se tuo sinunkaan oikeen kirjoitus kovinkaan älylliseen ihmiseen viittaa.


      • Häränsilmä

        Tarja Sahari länkyttää aina ne samat kaikille" olet kaunis seksuaalinen naien, kahville, lounaalle, Nii-i se näkyy tässä/ sen jälkeen kun on kuullut soittajan kertovan jotain. Ja aina se sama, tässä näkyy joku mies..No kaikilla on " joku" mies elämässään, veli ,kaveri, iiska, ukkonsa,, jos noista ei mikään ole soittajan mukaan, niin Tarja Sahari länkyttää,,mutta se on tulossa ja muuta diiba daabaa. Ei mitään nöe, sellainen naapurin täti ja jonaka kanssa muut mummot jutska porraskäytävässä. Toki on ok, että tuolaista kaverilinjaa olisi, moni on NIIIn yksinäinen,mutta!!! pitäisi olla yhteiskunnan tukemaa ja tosi edullista. Juttelukaveri on hyvä idea ja ehkäisee terveyskeskuskäyntejä,,eli tulisi ehkä halvemmaksi. Jäisi itsemurhia pois, lääkkeitä ei mätettäisi naamaan jne.
        Uskon, että on olemassa selvänäköisyyttä, enneunia,mutta aniharvalla. Nyt on listat täynnä muka jotain asiantuntijoita( hah mikä nimi). Ihmeesti siennyt noita taito yhtäkkiä. Saharikin ina sanoo miltein jokaiselle" sä oot itsekin selvännäkijä, tiesitkö sitä..." ja soitttaja on ihan että ooh olenko.
        Onko muuten ne Saharit keskenään sukua? Joskus sanoivat että ei,, tuntuu että ovat, kuka teitää?


    • sessan53

      Kas kummaa, eräs parantaja ei pystynyt selkääni parantamaan. Laitonta puuhaa tällainen puoskarointi. Vakavasti sairaat ihmiset esim syöpä, saattavat tarttua viimeiseen oljenkorteen. Nämä ennustajat ja parantajat näyttävät elävän pulskaa elämää huijaamalla hyväuskoisia.
      Eräs heistä vastasi puheluun, jossa vähän "ei muumit laaksossa" oleva herra kertoi autonsa kadonneen mökin pihasta. Puhelu ja sen ongelman käsittely kesti kauan. Sitten tarot tulkitsija ehdotti, että kannattaisi soittaa poliisille. No puhelu loppui ja mies soitti pian takaisin. Auto oli naapurin pihassa. Ihmettelen kuka hänen puhelinlaskunsa tulee maksamaan.

      • Liekärj

        Pahinta on tietenkin, jos vakavat sairaudet jäävät hoitamatta, kun soittajat uskovat puoskareiden pystyvän hoitamaan ne.


      • sessan53
        Liekärj kirjoitti:

        Pahinta on tietenkin, jos vakavat sairaudet jäävät hoitamatta, kun soittajat uskovat puoskareiden pystyvän hoitamaan ne.

        Olen tavannut Ruotsissa töissä ollessani erään vanhemman pariskunnan, joka oli myynyt talonsa juuri tällaisten parantajien vuoksi. Rouva sairasti syöpää, eivätkä he uskoneet lääkärien pystyvän parantamaan sitä. Se oli syöpä, joka ei parane.Pariskunta oli käynyt Saksassa eräällä homeopaattisella klinikalla, sekä ottaneet yhteyttä vastaaviin parantajiin Ruotsissa. Tulos, syövän aggressiivinen leviäminen nopeasti olisi voitu estää länsimaisen lääketieteen avulla.Sensijaan, kun tulivat vihdoinkin potilaaksi Karolinskan Radiumhemmetiin, rouvalla oli koko elimistö täynnä metstaaseja. Tällaisiin puoskareihin pitäisi tarttua lain voimin.Pahinta ovat nämä eri uskonlahkojen parantajat.Ystävättäreni vanhemat kuuluivat erääseen lahkoon. Ystävättärelläni ja sisarellaan oli paha korvatulehdus. Äiti oli vienyt heidät kokoukseen, missä piti parantaa. Tytöt olivat maanneet lattialla ja väki oli loitsunnut sekä hyppinyt ympärillä puhuen kieliä. Lopulta tulehduksen paransi antibiootit.


    • ELLA2

      Astra TV:n selvännäkijät kertoo et edesmenneet tuonpuoleisessa voivat hyvin ja heillä hauskaa.Ihmiset jotka itsarin partaalla varmaan provosoituvat.

      • toukokuu13

        Ihan hirveää kun ihminen kuolee , sielu menee joko kadotukseen tai taivaaseen , jos kuolee uskovaisena , mitään välimuotoa ei ole , kamalaa valehdella , että kaikilla on hauskaa , varmaan provosoituvat !


    • Edesvastuusen

      Kysyn vakavasti, eikö tästä ohjelmasta olisi jo mahdollista tehdä rikosilmoitusta? Onhan tuo kertakaikkiaan naurettavaa (ja ennen kaikkea surullista!), että ilmiselvästi hädässä olevilta tai raha-asioistaan ymmärtämättömiltä (esim. vanhuksilta) kusetetaan viimeisetkin rahat. Rikollista toimintaa sanon minä!

      Ei monilla tuonne soittavilla tunnu olevan tuon taivaallista hajua perässä postiluukkuun kolahtavan laskun suuruudesta. Sitten vielä jos on jo ennestään velkaantunut ja pudonnut yhteiskunnan rattaista.. "Avun" hakeminen tällaisista huijauspalveluista voi olla se viimeinen naula arkkuun.. Huh huh mitä touhua!

    • Miksu

      Tarja Sahari aika epeli pitkittään puheluita vaikka soittaja esittää konkreettisen kysymyksen.Onkohan kysymys rahastuksesta.Sanoo kaikille et sä herkkä ja tiedät et tuonpuoleiset on sun läsnä.Mitä potaskaa.Soitin yhdelle heidän mainostamalle selvännäkijälle ja halusin tietää tulevaisuudesta löi luurin korvaan kun jauho menneisyydestä joka ei pitänyt paikkaansa josta hupomautin.

      • Sokeako

        Silmät luppasee joka läheyksessä, joka asiakkaalle samat litaniat ja nostaa koko pakan korttejaan, rouva kysyy puhelimessa terveydestään, niin Suhari kysyy, että mikäs sinulla sitten on vialla? Puhelimen toisessa päässä kerrotaan auliisti ja taas on yksi hyväuskoinen huijattu.Mahtaako popsia jotain SSRI:n tapaisia, nehän vaikuttaa nimenomaan muistin puolelle? Ihan karmeeta katottavaa.......


    • maarirt

      Matleenlta kysyn kuka sun työnantaja,ei sustunut paljstaan ja sano et katso netistä.ei löytynyt tietija.Miksii huijaa ja on selvännäkijä.

    • maart

      Löi luurin korvaan kun sanoin et otan yhteyttä viranomaisiin koska rahastavat vanhuksia ja ahdingossa olevia. Eivät tiedä et 30 minuuttia maksaa 106.50e lisämksu

    • hellevi

      Aikamoinen korvaus jos 3.55e lisäkulut per minuutti.Tietääköhän vanhus ja ahdingosssa oleva mitä maksaa soitto.Todella ryöstöä rahallisesti.19

      • Olen samaa mieltä rahastamisesta. Aivan törkeää. Minä olen löytänyt kaksi ennustajaa, jotka eivät ota mitään maksua.

        Toisen numeron hukkasin, kun vaihdoin puhelinta. Todella harmi, kun ei löydy netistä eikä mistään mainoksista. Toinen on 0409605397.

        Kumpa tämän saisi niiden vanhojen ihmisten tietoon, jotka viimeiset eläkerahansa tuhlaavat maksullisiin ennustajiin.


      • Helen7_

        Voi luoja sinua uunoa! Laitat jonkun ihmisen puhelinnumeron nettiin, jotta hän korvauksetta juttelisi ihmisten kanssa kun kerran näkee? Miksi sinun pitäisi saada tai kenenkään ilaiseksi hyödyntää tällaista osaamista ja kykyä? Et kai sä mene hammaslääkäriinkään ilmaisen hoidon toivossa? Siis että minua sapettaa nämä "ennustajat vain huijaatvat ihmisten rahat" -tyypit, jotka samaan hengenvetoon kehuvat ottavansa samat palvelut joltakulta höynäytettävältä ilmaiseksi. Siis sä höynäytät näitä sun ilmaisia auttajiasi. Voi taivas taas.
        Itse olen pari kertaa ns. näkijällä käynyt ja aina saanut hyvää apua. Samoin olen kuunnellut Astral TV:tä ja koska ihmisillä on usein samanlaisia ongelmia kuin minulla, niin olen saanut apua ja lohtua. Te, jotka kritisoitte näitä ohjelmia ette osaa kuunnella itseänne ja luulette, että ohjelman auttajat sanelevat teille miten teidän pitää tehdä, vaikka kysymys on aina siitä, että näytetään ihmiselle itselleen hänen ehkä sotkuinen tilanteensa selkeämpänä, jolloin hän voi itse ratkaista sen. Jos osa soittajista ei tätä tajua, niin ei ole meidän vika, jotka apua saamme ja haluamme, että tällaisia ohjelmia on.


      • Anonyymi

        Kovaa rahastusta joku voi viimmeiset euronsa pistää paremman elämän toivossa😒! Ei voi perustua todellisuuteen!!!.


    • huuhaata

      On typerin ohjelma, mitä olen ikinä nähnyt. Siksi olen sitä nyt lomalla seurannutkin. Tänään oli Asko vuorossa eikä hän tiennyt hölkäsenpöläystä. Kertoi eräälle naiselle ettei näy vakavaa sairautta. Nainen sanoi, että on menettämässä näkönsä. Siihen Asko sanoi, että kyllä sittenkin tässä kortissa näkyy tuo. Syö mustikoita. Kylläpä vitsin murjaisi!!

      • hellevi

        Kyllä Asko on täys huijari.Soitin yhdelle näistä Astral näkijöistä sano et mulla päässä vikaa kun kerroin et mun mielestä törkeetä kun rahastavat vanhuksia ja ahdingossa olevia ja löi luurin korvaan.


      • täyttä puppua
        hellevi kirjoitti:

        Kyllä Asko on täys huijari.Soitin yhdelle näistä Astral näkijöistä sano et mulla päässä vikaa kun kerroin et mun mielestä törkeetä kun rahastavat vanhuksia ja ahdingossa olevia ja löi luurin korvaan.

        Voi kun suomi ols täynnä onnellisia ihmisiä, jos näkijät ja ennustajat tietäisivät kaiken. Miten telkku näyttää moista hömppää ja kannustaa ihmisii soittamaan huijareille?


      • Palautetta mtvelle
        täyttä puppua kirjoitti:

        Voi kun suomi ols täynnä onnellisia ihmisiä, jos näkijät ja ennustajat tietäisivät kaiken. Miten telkku näyttää moista hömppää ja kannustaa ihmisii soittamaan huijareille?

        Juu olen ihmetellyt samaa , kuin televisio voi ola mukana tässä huijauksessa.
        Siis paljonhan siellä esitetään hömppää , niinkuin kaunarit, mut niistä tietää ja ymmärtää tyhmäkin ettäon satua.

        Huijari porvareista ei välttämättä kaikki ymmärrä, että on vain rahastusta.


    • huijausta

      Hömöjen hörhöjen huijausohjelma. Rahat pois hölmöiltä ja hyväuskoisilta.

    • onko laillista

      muuutama vuos sitte samassa ohjelmassa syöpää sairastava nainen kysyi että kuolenko tähän, salvännäkij eukko näki kartoista että syöpä johtuu patoutuneesta syyllisyydentunteesta ja kunhan nainen löytää tuon syyllisyydentunteen syyn niin sitten voi alkaa vasta parantuminen, onko tälläinen kusetus laillista, vielä tvssä

    • Jim Visnu

      Mike Shiva on paras. Näkyy vain tosin joltain Sveitsin kanavalta. Onko se mies vain nainen?

    • miksu

      kertokoon puhelun alussa paljonko maksaa soitto ja sit puhelu jatkuu. Ei vanhukset ja sairaat välttämättä tajua kuinka kallsta soitto on.

    • jbhjkhkl

      Astral-tv:ssä on kaiken maailman henkiparantajia, selvänkuulijoita ja -näkijöitä. Kaikille soittaminen maksaa hunajaa.

      Mutta entäs jos ihminen ottaisikin yhteyttä mieluun vaikka TV7-kanavan rukoilijoille. Usein torstaisin ja sunnuntaisin on esirukousohjelmia. Ei maksa mitään! Jumala palvelee ilmaiseksi. On oma asia, jos haluaa lähettää tukea ohjelmille, mutta se on täysin vapaaehtoista. - Jumala ei rahasta eikä vaadi maksua palveluistaan toisin kuin Astral-TV.

      Kun TV7- ohjelmia katsoo riittävästi, niin on vakuuttunut, kuinka ihminen parantuu vaikeistakin sairaudesta tai muusta vaivasta. Jos ei usko, niin sitten apua ei ehkä saa. "Uskokaa jo saaneenne, niin se on teille tuleva."

      • Toukokuu 13

        Tarot korttien keksijä oli Saatanan palvoja ja noituudesta Raamattu varoittaa ja kuolleet ovat joko taivaassa Jumalan luona , jotka uskoivat eläissään Jeesukseen, muut pahassa paikassa, väärin kertoa, että kuoleman jälkeen pidetään hauskaa henkimaailmassa ..


    • Ihmeissään

      Huh miten surullista kuinka juuri niiltä ihmisiltä joilla kaikkein kurjimmin menee vedätetään rahaa. Kukaan täysijärkinen ei noita voi tosissaan ottaa. Ihmettelen kovasti niitä jotka kasvonsa sinne telkkariin työntää, että eikö heitä siis yhtään hävetä??edes vähän??Toivottavasti tämä ohjelma loppuu ja pian.

    • Mummo myös

      Tuo Tarja Sahari on ihan p:stä. Sönköttää samat asiat jokaiselle. Ei"näe" ihmisistä mitään ja erehtyessään vääntää ja kääntää asiat ikäänkuin tietäisi."Tässä näkyy mies", Jos soittaja sanoo ettei ole niin hakee jonkun kummin kaiman niin että tuttavuuspiiristä joku mies löytyy.
      "Kuuntelet alitajuntaasi", "kaipaat rakkautta ja intohimoa", "haluat nauttia elämästä""kun mennään vuodenvaihdetta kohti niin helpottaa", "käyt ystäviesi kanssa kahvilla ja lounaalla" "henkimaailma näkyy voimakkaasti" "pitkän tähtäimen suunnitelmia", "olet miettinyt ostamista ja myymistä", "yrität pitää itsesi tasapainossa", "kuukausi niin tulee helpotus", "on ollut rankkoja juttuja", "sattumia on tullut", nämä sanoo jokaiselle soittajalle.
      Niin suurta puppua ja ihmispolot uskoo.

      Paras on silti se punapäinen tarjoilijana ollut joka näkee "peiton heiluvan" jokaiselle ja nauraa päälle. Siellä puhelimessa joku kahdeksankymppinen ihmettelee kuinka se peitto nyt niin heilumaan alkaa.

      Paráikaa joku puhuu reilun satasen puhelua tuosta vaan

      • pettynyt mummeli

        Olen ihan samaa mieltä noista selvännäkiljöistä että aivan huijareita ovat.
        Itsekkin hairahduin soittamaan heille, ei suoraan tv:hen vain yksityisesti.Soitin ensimmäisen kerran Sillankorvalle ja kuultuaan ongelmani hän sanoi että hyvä kun tiedostat ongelman niin ota yhteyttä ammatti auttajiin. Pyysin että voisko hän jotenkin antaa minulle jotain energiaa että jaksaisin paremmin. Hän oli jotenkin kiireisen oloinen ja sanoi vain joo joo kyllä hän täältä laittaa valoa ja enrgiaa ja hae keskustelu apua.
        Sitten soitin Tarja Saharille ja myös huomasin että hän sanoo kaikille soittajille samanlailla kuten sanoi minullekkin.
        En vieläkään tuntunut siltä että olisin saanut apua niinpä soitin selvännäkijälle ja se meni niin että me keskusteltiin asiastani ja lopuksi hän sanoi vain että voi ressukkaa.
        Ja sitten vielä kun Stiina Sahari tuntuu olevan kaikkien suosikki, niinpä minä soitin vielä hänellekkin koska tunsin että minun asiat ovat ihan sekaisin vieläkin.
        Minulle tuli vahva tunne että hänellä oli tiedossa nuo aikaisemmat soittoni ja niiden perusteella lateli samat asiat mitä olin jutellut noiden toisten kanssa.
        Ei ollenkaan niin herttaisen oloinen mitä tv:ssä. Menetin 300e enkä minkäänlaista henkistä apua saanut.
        Amerikan kuuluisin selvännäkijä Sylvia Browne on kirjassaan kertonut ettei lähe koskaan tekemään työtään puhelin linjojen kautta koska se rahastusta ja olisi tosiaan pitänyt uskoa.


      • toukokuu13

        Juu Tarjalla aina samat fraasit ja puhuu ja jatkaa vaikka toinen haluaisi lopettaa ja tämä joka just puhuu maria nylgun ihan kamalaa kun keksii tarinoita , että ihmiset ovat eläneet entisessä elämässä , juu näen keskiaikaisen naisen , esiliina päällä, tekee ruokaa ym ym ym tarina jatkuu ..... Suurta valhetta , kun ihminen kuolee , se on kuollut ja kun ihminen syntyy , sillä on vaan se ainutkertainen elämä elettävänä, ja kun kuolee , niin sielu menee joko taivaan iloon tai kadotukseen..Sieltä ei tulla enää pois ..Noituus oli syntiä keskiajalla jo ..


    • epätoivoinen

      Ihmiset soittavat näihin ,kun ilmaisiin puheluihin ei pääse ruuhkan takia.EI ihme, että on itsareita niin pajon. Tartteis olla noita linjoja tarpeen mukaan-ja käyttäjiä riittää. Voi olla, että päästään eroon muutamista ihmisistä, jotka tuo vaan kuraa pankin lattioille.

    • stenu

      ei ihmiskontktiin kun on kyse enrgiista voi päästä puhelimen kautta kyllä ihmisen täytyy olla läsnä fyysisesti.Täyttä feikkiä tää Astral Tv

    • lampun henki

      Ohjelma tulee näköjään myös lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ja monta tuntia. Ohjelman nimi tais olla Voittostudio, ei siis Astral TV viikonloppuna.

      Se mitä nyt tuos kuuntelin ja kattelin, niin eikö selvännäkijän ja meedion pitäis tietää kyselemättäkin? En soittais tälläsiin numeroihin, joihin kukan tahansa keittiöpsykologiaan tutustunu pystyis vastaamaan ihan ilmaseksi. Yks nuori mies soitteli ja puhui pitkään "selvänäkijän" kans, mut eipä oikein mihinkään osanu vastata. Meni arvailuksi ja kyselemiseksi. Tais tulla kallispuhelu. Oppirahat on maksettava käytännös.

      Ei tällänen ole henkisyyttä. Todelinen henkisyys ei ole viihdettä ja teoriaa. On tässä yks hyvä puoli, on vähemmän työttömiä. Kysynnän ja tarjonnan laki näyttää toimivan.

    • Sarja Tahari

      VMP! 213 €/h! Siellä joku tarot-ennustaja puhuu pehmoisia, yrittää pitkittää puhelua mahdollisimman pitkälle. Juuri teki diagnoosin, ettei soittajalla ole syöpää. Kaiken maailman paskaa sitä TV.stä suolletaan.

      • mitä huijausta

        Herrajestas! Mitä puoskarointia ja huijausta. Mutta rahastamisella ei ole mitään häpyä.


      • Tässä linkissä lisää

      • miten sallitaan
        mitä huijausta kirjoitti:

        Herrajestas! Mitä puoskarointia ja huijausta. Mutta rahastamisella ei ole mitään häpyä.

        Ei niin. Katsokaa Yle Leaks, missä on hyvä "kopio" ko ohjelmasta. Tosi hyvä.


      • ihmeellistä

        Hän on aika rohkea, antaa ihmisille elämänohjeita. Jopa työpaikkojen ja lääkärissäkäynnin suhteen.
        Juuri nyt puhuu karmanlaista ja siitä kuinka ihminen joka ei käsitä hänen puttujaan on hiekkalaatikkotasolla, ja saa olla. Jos ei tykkää hänestä laittakaa tv kiinni.
        Eikö nainen tunne vastuuta siitä, että soittajat ovat hyvin vanhoja, pääsosin mummoja joilla on yksinäisyys ja sairauksia. Luultavasti pienet eläkkeet ja tämä opas pitkittää puheluita.
        Puolen tunnin puhelu on aikas kallis, sillä rahallahan kävisi jo psykiatrilla.

        "Olet miettinyt jotain uuttaa, olet kyllästynyt vanhaan, se ei oikein tuota tyydytystä, puolias joudut pitämään. Onko sulla mies joka, ei ei ole mitään miestä vastaa mummo. Oletko sinä katkera, sinä haluat elää, pitää hauskaa. Näen että ole herkkä, näet ihmisten läpi. Oletko skorppioni, ai vesimies. Mummo langan päässä sanoo, että sanon ihmisille pahasti, niin sitten tulee itsellekin hyvä olo kun saa toiselle pahan olon.
        Sinä koet, että ole niin eri tasolla muiden kanssa, olet yksin..." Mummo valittaa ja kohta on puoli tuntia kulunut ja iso kasa euroja. Mummo on joutunut myymään autonsa kun ei rahallisesti pysty pitämään. Kulkeeko siellä bussi, no seki niin harvoin, että joutuu notkumaan sitten...ei mulla oo ketään läheistä, kukako läheisin, poliisi...


      • LaillistettuaHuijaamista
        mitä huijausta kirjoitti:

        Herrajestas! Mitä puoskarointia ja huijausta. Mutta rahastamisella ei ole mitään häpyä.

        Kellä helvetillä voi olla noin paljon rahaa, jota tunkea näiden huijareiden taskuihin? 213 euroa tunnilta! Huomaa, ettei rahalla saa älyä ja tyhmyydellä menettää rahansa. Mä tiiän yhen tyypin. Se on patologinen valehtelija, joka elelee siellä mun entisessä kotikaupungissa. Se höpöttää niitä juttujaan ihan ilmasiksi. Niitä sen juttujahan nyt ei kuuntele muut kuin täysidiootit.
        Miks ennustajat eivät osaa ennustaa oikeita lottonumeroita? No koska ei ole mitään oikeita ennustajia, vaan he ovat huijareita. Lottovoitto tulee säkällä tai ei millään. Ei sitä oikeaa riviä oo kukaan kyennyt ennustaa, vaan siinä on ollut aivan vitusti onnekasta arvausta, eikä yhtään mitään muuta.


    • Hurja Taijari

      "Ei ole mitää huijausta! Ihan selkeäst lukee, että maksaa 3,55e/ minuutti. Nii eiköhän ne ihmiset sen tiedä ketkä tonne soittaa, että ei oo mitää ihan ilmasta. Hyvä, että tälläisiäkin ohjelmia on missä tarjotaa yksinäiselle seuraa edulliseen hintaan"

      Edulliseen hintaan! Ootko tosissas? 213 euroa tunti!

      • toukokuu13

        Raamattu kieltää noituuden ja tarot kortit syntinä , saatananpalvoja on alun perin keksinyt tarotit , ja henkimaailmassa ei kukaan enää voi ottaa yhteyttä maailmassa eläviin , nämä astral ihmiset ovat yhteydessä vainajahenkiin, jotka eivät ole omaisiamme vaan pirun henkiä ja niiltä saa kyllä myös tietoa , koska ne näin eksyttää ihmisiä uskomaan, että kuolleet ovat elossa rajan toisella puolella , kun ihminen kuolee , sielu menee joko taivaaseen tai kadotukseen , kummastakaan paikasta ei voi ottaa yhteyttä enää tähän maailmaan.. Suurta huijausta ja valhetta !


      • energiaakaikki
        toukokuu13 kirjoitti:

        Raamattu kieltää noituuden ja tarot kortit syntinä , saatananpalvoja on alun perin keksinyt tarotit , ja henkimaailmassa ei kukaan enää voi ottaa yhteyttä maailmassa eläviin , nämä astral ihmiset ovat yhteydessä vainajahenkiin, jotka eivät ole omaisiamme vaan pirun henkiä ja niiltä saa kyllä myös tietoa , koska ne näin eksyttää ihmisiä uskomaan, että kuolleet ovat elossa rajan toisella puolella , kun ihminen kuolee , sielu menee joko taivaaseen tai kadotukseen , kummastakaan paikasta ei voi ottaa yhteyttä enää tähän maailmaan.. Suurta huijausta ja valhetta !

        Olet väärässä,kyllä sielu jää elämään taivaassa .Jokaisella meillä on suojelusenkeli taivaassa.Etkö koskaan ole tuntenut että lähelläsi on joku näkymätön joka suojelee sinua tai tapahtunut mitään käsittämätöntä,mitä ei voi selittää.
        Ei ole mitään kadotusta tai helvettiä olemassakaan,jos on se on täällä maanpäällä.
        Ennustuksia oli raamatussakin,esim. Davidin unet ym.


      • EesJotaiPositiivista

        Se on joillekin niin ylivoimaisen vaikeata laskea, että 3,55 euroa minuutilta tekee 213 euroa tunnilta. Hyvä kuitenkin, että tunnissa on se 60 minuuttia eikä 3600:a, niin kuin on sekunteja tunnissa. Muuten tuon 213 euroa sais kertoa 60:llä. Se tekisi sitten niinkin paljon kuin 12780 euroa. Sais olla pankkiiri Nalle Wahlroos maksamassa sitä pietiä, yhdestä ainoasta puhelusta helvettiin.
        Wahlroosin ei tarvi valittaa, kun sillä on helvetisti fyrkkaa ja se asuu Ruotsissa.


      • eiriitä
        EesJotaiPositiivista kirjoitti:

        Se on joillekin niin ylivoimaisen vaikeata laskea, että 3,55 euroa minuutilta tekee 213 euroa tunnilta. Hyvä kuitenkin, että tunnissa on se 60 minuuttia eikä 3600:a, niin kuin on sekunteja tunnissa. Muuten tuon 213 euroa sais kertoa 60:llä. Se tekisi sitten niinkin paljon kuin 12780 euroa. Sais olla pankkiiri Nalle Wahlroos maksamassa sitä pietiä, yhdestä ainoasta puhelusta helvettiin.
        Wahlroosin ei tarvi valittaa, kun sillä on helvetisti fyrkkaa ja se asuu Ruotsissa.

        Ei riitä 213 e tunnissa,koska laskuun tulee lisäksi paikallisverkkomaksu.Elikkä tunnin lasku tulee olemaan vähän isompi.


      • Anonyymi

        olet ihan oikeassa ja suomen lain säädännössä on merkintä että yritykset tulee ilmoittaa puhelun hinta nauhoituksessa ennen kuin puheluun edes vastataan ja kun soittaja soittaa niin on tietoinen puhelun hinnasta. ja se joka tähän ohjelmaan soittaa on yksinäinen luultavimminkin( tai ohjelmalla on omat ns: feikki soittajat joiden tarkoituksena on houkutella ihmisiä soittamaan ja antamaan kuva suosiosta).oli miten oli.itse soittaja tekee valinnan ja tästä johtuen tulee itse myös laskunsa maksaa.....


    • huvi 1 ja huvi 2

      Soitelkaa seksilinjoille. Sekin tulee halvemmaksi ja saa sielläkin jutella ihmisen kanssa.

    • Huijarit ruudussa

      Seurasin tänä aamuna Astral TV:tä (lopppui juuri). Siellä oli Tarja Sahari joka ei todellakaan tuntunut tietävän noille soittajille yhtään mitään.

      Samoja fraaseja toisti jokaiselle ja sitten kun kysymällä sai jotain tietoa siitä mainitsi aina sopivin väliajoin.

      Säälittää todella nuo sairaat ja vanhat ihmiset jotka soittelee tuonne, eivät varmasti ymmärrä kuinka paljon se tulee maksamaan. Tänäkin aamuna oli useampia pitkiä puheluita joita tuo Tarja ihan tahallaan tuntui pitkittävän. Jopa siten, että alkoi kyselemään onko joku läheinen kuollut ja sitten alkoi kertomaan kuinka se kuollut makaa sängyssä soittajan vieressä ja juo kahvia keittiössä?? Haloo, jotain tolkkua noihin juttuihin!

      Tänä aamuna oli pari selvästi nuorempaa soittajaa jotka tajusivat nopeasti, ettei tuo "ennustaja" mitään tiennyt , joten he katkaisivat nopeasti puhelun.

      En oikein ymmärrä sitä, että joistain huijauksista joutuu oikeuteen mutta nämä huijarit saavat julkisesti telkkarissa huijata eikä kukaan puutu asiaan. Ei noilla näkijöillä taida olla yhtään empatiaa eikä omaatuntoa. Saisivat hävetä, no toivottavasti se kuuluisa karman laki hoitaa tämänkin.

      • Mitäihmettä1

        Ite joskus valvottua kattonu tota kun ei ollu muutakan, mistä niitä puheluita kuulee?? Itse olen aina vaan nähny näiden "selvänäkijöiden" lyhyet esittelyt itsestään


    • ew5t4teytr

      Katsoin ja kuuntelin tuossa eräänä aamuna kun tuli tämä ohjelma ja vanhempi nainen halusi tietää jotain tulevasta ja jne. Kuunnellessani tätä "selvännäkijää" ja hänen tapansa saada kuuntelija kuulemaan juuri sitä mitä tämä haluaakin kuunnella johdattelevilla kusymyksillä ja vastauksista veti sitten nopeat johtopäätökset. Antaa sitten vastauksia joita kuuntelija haluaakin kuulla. Kaiken huippuna on se että näille pitää antaa kenties etukäteen syntymäaika, paikka ja kellonaika jne. Nopeastihan sitä noilla tiedoilla ihmisestä saa jotain sellaista selville mikä auttaa tässä ihmisten manipuloinnissa ja johdattelemisessa. Ihminen on sellainen että kun se uskoo johonkin, sen avulla pystytään hyvin pitkälle edesauttaa niitä valintoja joita ihminen loppujen lopuksi kuitenkin tekee, toisin sanoen ihminen on hyvin helposti johdatettavissa ja manipuloitavissa. Ja kun kyseessä on vaikka herkempi yksilö, herkemmällä tarkoitan sitä kun hän on vaikeassa tilanteessa tai surussa tai kohdannut jotain rärkyttävää. Tätä juuri nämä ns. "henkiparantajat ja muut hihhulit" käyttävät surutta hyväksi. Erään soittajan kohdalla naurettavinta oli tokaisu tilaneessa jossa vanhemman lesken mies oli kuollut ja tämä hihhuli sanoi ettei kuolemaa ole ja että tämä edesmennyt makaa heidän vuoteellaan ja niin edelleen. Jotenkin luulen että tämä leskirouva nieli kaiken sen roskan mitä hänelle syötettiin. En sano etteikö kuoleman jälkeistä elämää voisi olla mutta pirun mahdottomalta se kyllä kuulostaa ja olenkin sitä mieltä ettei se ole mahdollista. Jokainen tietysti uskoo mihin haluaa ja joku oikein ottaa idoliksi huorissa käyneen ja tyhjiä saarnojaan ladelleen puusepän pojan. Siinä muuten kaikkien aikojen paras ihmisten aivopesijä ja manipuloija. Ja joku pitää jotain kaksituhatta vuotta sitten kirjoitettua fiktiivistä romaania pyhänä.

      Surullisinta tässä ohjelmassa on kuitenkin se että viattomilta ihmisiltä viedään surutta rahaa. Puhelun hinta taisi maksaa 3,55€ minuutilta ja aivan hyvä summa jos lasketaan että yksi puhelu kestää vaikkapa 15 minuuttia. Jokainen voi laskea siitä yhden lähetyksen ajan saldon.

      Ihmettelen ettei tällaiseen huijaukseen ja rahastukseen kukaan ole vielä puuttunut. On mahdotonta vaikuttaa näin yksityishenkilönä asiaan ja valituksen mihin tahansa olisivat tietenkin turhia. Tähänkin huijaukseen on varmasti jokin lain mahdollistava porsaanreikä.

      Mutta ihan mielenkiintoista kuunnella mitä kaikkea roskaa nämä hihhulit syöttävät soittajille.

      • Tarsaha

        Tänään joku laittoi jauhot Tarja Saharille.Kiitos kaikkien puolesta, Naispuolinen soittaja. Sahari kyllä sanoi puhelun loputtua, että voi ihmisraukkaa.


    • ihmeellistä touhua

      Kuvaavaa on, että kaikki soittajat ainakin nyt joulun aikaan ovat olleet vanhoja mummoja. Ikä noin 60-80 v. Kyselevät lapsistaan ja lapsenlapsistaan, eivät esittele itseään vaan hokevat heti, että kerro mulle mitä miun poijjalle kuuluu, kun emme ole olleet tekemisissä kymmeneen vuoteen. Vuodatetaan koko sukutarina, jostain Oulun laitamilta.
      Ja nämähän kertovat, mistä näillä riittää näitä satuja? Oikein hätkähdän kysymystä, mietin etten ikinä voisi tuohon vastata mitään, sanoisin että mene poikaisi luokse ja selvitä asiat. Ehei näillä on satu valmiina, joka tilenteeseen.
      Mummoilla on rahat tiukilla ja nämä kehtaavat vohkia viimeisetkin eurot mummoparoilta.
      Ohjaavat muuten usein menemään johonkin spiritualistiseen seuraan, ja mummot ovat tyytyväisiä ohjeeseen. Yksi mummo kertoi, että ystävänsä sekosi moisessa seurassa, mutta ennustaja vaan totesi että oli jo valmiiksi sekaisin.
      Eikö yksi herranterttu pistetty pannaan, kun keräsi rahaa liikaa satuilemalla?
      Kuinka nämä saavat mellastaa? Vuodesta toiseen mainostavat lehdissä itseään huorien rinnalla, kovalla hinnalla.
      Tekisi mieli soittaa ja kysyä heiltä asianlaitaa, mutta heillä on taatusti siihenkin satu valmiina. Turhan kallista sitäpaitsi.

      • toukokuu13

        Nythän tämä noituus ja rahastus on lopetettu 8.1.15 subtv,llä , vaikka en viis veisannut näistä "avunantajista" , rehellisesti sanottuna ikäihmisenä oli mielenkiintoista kuunnella muita vanhoja heidän huoliaan aikuisista lapsistaan ja lapsenlapsistaan ja erilaisista urista työelämässä olevilta ym , siksi vähän kurjaa kun yksinäinen olen , kun lopettivat..


    • oivaltanut

      Ei ole lopetettu. Ainakin tänään siellä oli joku Nygvist vai mikä lie nimi ollut. Katsoin tulevia subin ohjelmia ja joka aamu siellä näytti ainakin ensi viikolla astral-tv olevan.

      Ihan mukava viihdeohjelma. En kylläkään katso kuin Stiina Saharin ennustuksia, jos milloin ehdin.

      Tuletteko ajatelleeksi, ettei itse ennustajat saa paljoakaan tuosta puhelujen hinnasta. TV ja operaattorit vie suurimman osan. Älkää haukkuko noin hirveällä tavalla. Todelliset huijarit löytyvät aivan jostain muualta. Mm. kauppiaat saavat huijata ihmisiä oikein lain voimalla, puhumattakaan poliitikoista. Ja mitä ihme huijauksia tehdään rahan keräyksillä? Kerrottuun kohteeseen ei mene kuin murto-osa niistä rahoista.

      Moni on saanut avun oikeilta ennustajilta. Mutta pitäisi osata varoa huijareita, sillä heitäkin on paljon myös ennustajissa.

    • sihvi

      Ei pidä myöskään unohtaa uskontoja, jotka rahastavat jäseniltään kylmästi. Monet uskonnot yrittävät saada perinnön vanhuksilta manipuloimalla heitä.
      Uskovaiset ne kuvittelee olevansa pyhästä hengestä, vaikka oman kokemukseni mukaan he ovat itse p......tä, vaikka toisia siten nimittelevät. Muistakaapa vaikka P. Jalovaaraa, joka kaatoi kirkossa ihmisiä hypnoottisella voimalla, vaikka itse väitti Jumalan voimaksi. Mitäs paljastui tekojen takaa? Jokainen vähänkään uutisia seuranneena tietää kyllä mitä?

      Jättäkää ennustajat rauhaan, sillä moni on apua heiltä saanut. Asiantuntijoita he eivät ole, se on kerrottu ohjelmassa väärin, mutta he yrittävät auttaa.
      Huijareitakin on, mutta asettautuminen koko kansan eteen arvosteltavaksi on suurta rohkeutta. Kaikki siellä eivät ole yhtä hyviä, mutta jokunen helmikin joukkoon mahtuu, nimeämättä kuitenkaan ketään.

      • petosta

        tuo voittostudio se vasta huijausta on ,olen soittanut muutaman kerran, ja todella nopeasti antanut oikeat vastaukset,kuitenkin puhelu katkeaa siihen paikkaan ja multa on mennyt 3euroo ja petetyksi tulemisen tunne on valtava,usein asiaa ei atkaista samassa pelissä vaan vastaus jää sinne jonnekin,mihin lie jatkuu huomenna osastoon tää se vasta huijausta on.kiitos


    • Saara4

      Katselen minäkin Astral- teeveetä melko usein ja olen luonut jonkinnäköisen kuvan näistä ruudussa näkemistäni. Vaikuttaa siltä, että Stiina Sahari tuntuu" tietävän" jotain. Tästä vanhemmasta versiosta en ole niinkään varma. Toisinaan taitaakin olla niin, että useat soittajat kaipaavat vain jonkinlaista tukea ja jos sitä sieltä saavat niin ei se ole minulta pois. Kallista toki on, mutta ei se terapiakaan halpaa ole ja tv: stä tutut voivat tuntua jo valmiiksi läheisiltä.

      Luotan siis jossain määrin Stiinan ennustuksiin ja olenkin ollut puheissa. Toisaalta minulla ei ole mitään syytä uskoa niitä puheita sen enemmpää, kuin olla uskomattakaan. Mietin, olisiko kenelläkään muulla kokemuksia siitä, että Stiinan selvänäköön voisi luottaa?

      • maksullista hömppää

        Tuntuu tietävän jotain. Mahdotonta, että kukaan tietää tai kykenee näkemään toisen elämää. Ihan hömppää ja siitä vielä maksetaan. Jos sellainen "tietäjä" joka tosiaan tietäisi kertoa miten menee ja mitä tulee tapahtumaan olisi olemassa, sellaseen turvautuisi jo valtion päämiehet tms... suomikin pääsis lamasta ja kaikilla olisi hyvä olla.


      • sitru.una

        Kyllä monet valtion päämiehet ym. ovat turvautuneet selvänäkijöihin, mikäli aikaisempiin tietoihin on uskomista. Ja on todella olemassa oikeastikin näkeviä, tai ihmisiä, jotka osaavat lukea toisia ihmeellisellä tavalla.

        "Saara4". Minä olen ollut Stiinan juttusilla, vaikka en kylläkään tv:n kautta. Kyllä Stiina tiesi aika hyvin sellaisia asioita, joita ei uskoisikaan, siis jo tapahtuneita. Tulevasta en vielä tiedä, osuuko nappiin. Vasta keväällä pitäisi tapahtua eräs juttu ja muutamien vuosien kuluessa lisää. Toivottavasti toteutuu.


      • maksullista hömppää kirjoitti:

        Tuntuu tietävän jotain. Mahdotonta, että kukaan tietää tai kykenee näkemään toisen elämää. Ihan hömppää ja siitä vielä maksetaan. Jos sellainen "tietäjä" joka tosiaan tietäisi kertoa miten menee ja mitä tulee tapahtumaan olisi olemassa, sellaseen turvautuisi jo valtion päämiehet tms... suomikin pääsis lamasta ja kaikilla olisi hyvä olla.

        Pakko kommentoida,kun täällä lyödään kaikki selvännäkijät lyttyyn,vaikkei itse edes olla koskaan turvaututtu heihin.
        Minä olen käynyt monen monilla ja olen soitellut myös mieliä kuohuttavaan Astral tv:hen.Tarja Saharista olen samaa mieltä,kuin monen muutkin täällä,että pitkittää puheluita ja kyselee enemmän,kuin itse kertoo.Hänelle en ole soittanut,enkä soita,mutta on siellä tietäjiäkin joukossa.
        Stiinalle soitin ja samalla lailla hän näki asiani,kuin aiemmin muutkin selvännäkijät,joita siis todellakin on olemassa.


    • rahastusta

      Tarja Sahari käyttää tosiaankin tiettyjä sanontoja koko ajan.. mukava seurata ajankuluksi mutta alkaahan se pitkästyttää kun kuuntelee samoja lauseita kaikille. Ajatuskäyrää on helppo lukea mutta tulevaisuutta vaikeaa ennustaa kun me tehdään kuitenkin aina itse omat valintamme. Pitäisi enemmän tuoda esiin suomen kansalaisten pahoinvointia sille asialle miksi tarvitaan selvänäkijöitä jotka ei kuitenkaan voi auttaa siinä ihmisen hädässä jossa tämä on. Toisen ihmisen hädällä ei saisi rahastaa ja siitä pitäisi kyllä tehdä loppu tässä maassa kun selvänäkijöitä tippuu lisää koko ajan ja he tällä ihmisten hädällä kuitenkin rahastavat ja ihmiset uskovat siihen mitä kerrotaan mistä voi syntyä hirmuinen kierre hänelle jolloi häntä käytännössä rahastetaan sillä..

    • uskoisinko

      tämä nylgun osasi kyllä luetella mieheni ulkonäköä niin että tuntui kun hän oikeasti olisi nähnyt. En antanut mitään etukäteistietoja kunhan vain sanoin että haluaisin tietää olisiko edesmenneellä miehelläni jokin viesti. Puhui lisäksi tapahtumista mitkä olivat hyvin todennäköisiä liittyen mieheni lyhyeen sairauteen ennen kuolemaansa. Itseäöni rauhoitti tieto että hänellä on nyt kaikki hyvin. Lisäksi tämä maria mainitsi pari asiaa mitä olin itsekkin miettinyt ja mitkä osuivat aivan nappiin.

    • llllllllllbarcodespace

      Mielenkiintoista viihdettä. Nylgun on kaikista vakuuttavin, kuuntelen mieluiten. Sahari myös ihan ok. Mielestäni ei pitäisi olla keltään pois, jos toiset haluaa uskoa näihin. Varsinkin, jos tällä tavalla saa mielenrauhan, niin eikö se ole hienoa? Saako tätä kautta sitten muutakin apua, on sitten jokaisen soittajan itse arvioitavissa. Ilmeisesti jotain hyötyäkin on, kun osa kuulostaa soittavan uudestaankin.

      Saisi tulla AstralTV24h-kanava.

      • ninukka

        nämä astralin ihmiset auttavat..turhaa haukkuminen..ja todella jos joku uskoo näihin,ei ole pakko soitella..jotkut saavat todella mielen rauhan hyvän mielen pitkäksi aikaa..eräänlaista terabiaa.olen kuullut että jopa itsarin aikova saanut voimia.jaksanut jatkaa eteen päin.stiina sahari todella paras ei turhia jaarittele..hänellä todella tietoa.kovin asiallinen ei pitkitä puheluja..eikös meillä ole jokaisella vapaus pistää rahansa mihkä haluaa..todella saisi tulla asral -tv enempikin


      • Trxb

        Ei ainakaan minun veroilla tuettuna tätä potaskaa enää lisää. Kuka päättää että nämä pellet ovat päässeet milkkaamaan verovaroilla maksettua kanavaa omaan kusetukseensa .


      • 985474587492789945

        Usein valitetaan, että "mun verovaroja on tuhlattu tähä".Käsittääksen muut kuin YLEn kanavat EIVÄT ole verovaroin tuettuja. Tämä ohjelma ei tule YLEn kanavilta. You see.


    • Kacchapa

      Kävin joskus reilut 15 vuotta sitten Tarja Saharin ns. vastaanotolla Töölössä. En muista mitä se maksoi, olisiko ollut joku 200 markkaa. Hän teki mulle "regressioterapian", eli vei mut ajatuksissani jonnekin edellisiin elämiini... Mukamas. Olin siihen aikaan kiinnostunut kaikesta tuollaisesta ja olen toisaalta vieläkin. Mutta se "regressioterapia" oli kyllä täyttä kusetusta. Makasin siinä jollain sohvalla mahallani, Sahari laittoi selkäni päälle jotain lämpimiä kiviä ja samalla kertoi edellisistä elämistäni ja niistä saamistani opetuksistani. Voi v****. Poislähtiessäni en tiennyt mitä ihmettä sanoa, jäi niin pöllämystynyt olo. Kaverini kävi myös hänen luonaan tarot-kortti-tulkinnassa, ja kommentoi mulle sen jälkeen että koko sessio oli ollut ympäripyöreä. Sahari ei sanonut mitään sellaista mitä kaverini ei jo itse tiennyt. Huh huh mitä rahastusta. Olin kummissani kun näin että sama meininki jatkuu edelleen, nyt näköjään televisiossa. Säälittää ne mummot jotka sinne soittelee ja menettävät yhden puhelun aikana ainakin viikon ruokarahat, eivätkä saa mitään tilalle.

    • astronomi

      Kanavapujottelussa löytyi sitten tuollainen ohjelma . En ollut uskoa silmiäni. Että joku voi mennä tuollaiseen kusetukseen mukaan , antaa hönäyttää itseään.se ei ole tietenkään minulta pois mutta ohjelma lähentelee petollista viettelyä.

      • real10

        Minä voin kertoa lyhyesti ja ytimekkäästi totuuden. Ennustukseni on: jos soitat tollaiseen pelleilhyyn niin voit olla varma että maksat turhasta. Ja tämä ennustus toteutuu satavarmasti


      • 0013vnty

        Miksi astrologiaa on niin vähän?Olisi mielenkiintoista kuunneltavaa.Ainut joka jotain tietää on tämä Johanna,muut näkijät hömppää.


      • 875
        0013vnty kirjoitti:

        Miksi astrologiaa on niin vähän?Olisi mielenkiintoista kuunneltavaa.Ainut joka jotain tietää on tämä Johanna,muut näkijät hömppää.

        Astrologia on pelkkää huuhaata.


    • ohjelmaa_katsonut

      Olen nähnyt seuraavat selvänäkijät tossa ohjelmassa: Stiina, Tarja, Asko, Maria, Tiina Elisabeth, Johanna. Ja kuunnellut mitä soittajat sanovat. Muita ei kai ole ollutkaan? Vai onko? Jos haluaa täsmällisen vastauksen johonkin kysymykseen niin olen huomannut etttä Stiina antaa sen ja hän vaan näyttää tietävän asioista todella hyvin. Esim. näkee soittajan kiputilat ja sairaudet heti ja sukulaistenkin (joista puhe) sairaudet ja neuvoo menemään lääkäriin. Kertoo selkein sanoin, missä mättää. Ei pitkitä ja venytä puhelua. Itselläni ei ole mitenkään varaa soitella tuollaisiin numeroihin, mutta mielenkiinnolla seuraan. Sen olen itsekin pannut merkille, että Tarja kertoo jokaiselle soittajalle samat asiat: - entiseen ei voi jäädä, kaipaat muutosta, mies näkyy, keväällä/syksyllähelpottaa, harkitset ostoa tai myyntiä. Jokainen kaipaa muutosta, joka soittaa juuri muutostarpeessa selvänäkijälle, jokaisella naisella on joku miespuolinen jossain lähellä. Jokainen ostaa tai myy usein jotain, jos ei muuta niin käy ruokakaupassa. Helpottamisesta ei ole eikä tule todisteita. Kehtaako joku soittaa ja sanoa, ettei helpottanut lainkaan? Joku on joskus sanonut, että selvänäkökyky ja muut mediaaliset lahjat häviää, jos asettaa rahanansaitsemisen etusijalle auttamisen sijaan eli käyttää toisten hädänalaista tilaa hyväkseen. Aitoja meedioita ja selvänäkiöitä varmasti on, ja sellaisia olen itsekin tavannut, mutta myös huijareita liikkuu alalla paljon.

      • Kiitos,kun olet kirjoittanut asiallisen ja selventävän kommentin,että oikeitakin selvännäkijöitä on.Olen itse soittanut Stiinalle ja hän näki heti minunkin vaivani ja sanoi kauanko sen paranemiseen menee aikaa ja paikkansa piti,kuten näki myös lähellä olevan muutoksen työssä ,joka sekin toteutui jo.
        Osaa asioista odotan tapahtuvaksi ihan lähiaikana.
        Hän kuvaa ihmisen todella hyvin,luonnetta,kärsimyksiä ym,kun itse tuntee ko.henkilön,niin ei voi,kuin hämmästellä.


      • Helvetin_tollo
        tummelimumma kirjoitti:

        Kiitos,kun olet kirjoittanut asiallisen ja selventävän kommentin,että oikeitakin selvännäkijöitä on.Olen itse soittanut Stiinalle ja hän näki heti minunkin vaivani ja sanoi kauanko sen paranemiseen menee aikaa ja paikkansa piti,kuten näki myös lähellä olevan muutoksen työssä ,joka sekin toteutui jo.
        Osaa asioista odotan tapahtuvaksi ihan lähiaikana.
        Hän kuvaa ihmisen todella hyvin,luonnetta,kärsimyksiä ym,kun itse tuntee ko.henkilön,niin ei voi,kuin hämmästellä.

        Olethan tarkistanut lääkityksesi? Hae ihmeessä apua noihin harhoihisi.


    • marttanen

      Stiina Saharin puhelinnäkeminen marraskuussa meni täysin nappiin.kertoi mm.että maaliskuussa tulee joku tilanne liittyen sisarruksiin.Kun kerroin,ettei enää voi olla perintö tms.asiaa ja olemme hyvissä väleissä sanoi sen olevan muuta.Ja niin selvisi yllättäin,että meillä vielä yksi sisarrus,joka annettu adoptoitavaksi.

    • idarit

      aivan pimeetä kusetus skeidaa ja kaikki vatipäät vielä viittii soittaa ja antaa kusettaa itteensä, suomalaiset on sitten TYHMIÄ.... menkää hoitoon

    • rahatpois

      eräs soittaja pyysi apua kun auto ei lähtenyt käyntiin, johtuuko suuttimista vai märistä tulpista. Stiina Sahari ei osannu vastata ja länttäs luurin korvaan.

      • järkijatunteet

        tämä oli varmaan vitsi, miksi soittaja ei käyttänyt omaa järkeään :) , ja ei siinä mitään rahaa kulunut tuossa ajassa (nimimerkkisi on rahatpois) :)


    • Peni

      Kyllä ihminen osaa itsekkin enustaa itselleen elämänsä polun jos vain haluaa enemmän panostaa siihen oikeaan ja positiiviseen mielialaan, kuin negatiiviseen, poistaa turhat ajatukset mielestä, ja keskittyy vain niihin asioihin jotka tuo iloa elämään, vaikka lapset jos niitä on, tai siskoja veljiä vanhempia, tai hyviä ystäviä, ei elämää tarvitse ennustaa, uskon kyllä toki toisiin eläimiin, ja joskus jos olet jonkun kanssa roikkuvassa kontaktissa, tai et pääse siitä ihmisestä irti voi kertoa että olet elänyt tämän ihmisen kanssa jossain toisessa maailmassa, voi olla parisuhde, tai lapsi, tai hyvä ystävä, en kerro kokemuksiani, mutta tiedän sen, ja tuo ennustaja TV kyllä poistuu kuvaruudusta aika piakoin, tiedän sen, koska maailma muuttuu ja paljon ei välttämättä hyvään suuntaan, ihmisten on panostettava enemmän omaan elämään, ja kaikki raha mitä nyt saa helpolla ei tule enää niin helposti, rahan eteen joutuu jokainen tekemään duunia, näin se on....

    • 8800

      Astral TV parantaa hyvää aamua vielä entisestään.

      • Näin on,tosi hyvää seurattavaa.Sitä kannattaakin kuunnella kriittisesti,niin huomaa,kelle kannattaa soittaa ja kelle taas ei.
        Siellä on hyviä tietäjiä,kokemusta on.


    • saankomäkin

      Jos itse keksis rueta "ennustajaks" ja alkas käymään naapurin hömpällä mummolla hintaan 210e/h "ennustamassa" niin kauankohan menis ennen ku ois poliisit kolkuttelemassa ovella ja syyte petoksesta tms? Tuskin kauaa. En voi käsittää et miten tollanen ihmisten ryövääminen voi olla laillista. Ja jo ihan viimestään siinä kohtaa kun aletaan puhumaan ihmisen terveyteen liittyvistä asioista, hoidoista, lääkkeistä yms niin liikutaan niin heikoilla jäillä että huhu.

    • er23wetfg

      Kun on jonkin verran seurannut kyseistä ohjelmaa ja kyseisiä "asiantuntijan" neuvoja, ne ole mitään muuta kuin johdattelevia ja perustuvat pelkästään arvailuille. Ja kun ensimmäinen arvaus menee hieman väärin "asiantuntija" ovelasti yrittää kiertää tämän sanomalla jotain sellaista mikä vapauttaa hänet epäilyistä. Nämä on taitavia puhujia nämä "asiantuntijat" mutta eivät muuta. He eivät ole psykologeja, neuvonantajia, asiantuntijoita tai terapeutteja joilla olisi oikeus antaa neuvojaan valtakunnallisessa tv-lähetyksessä. En ymmärrä miksi tällaista sallitaan.

      Fakta on se ettei kukaan voi ennustaa tulevaisuutta, tai sanoa että aistii puhelimen välityksellä soittajan energioita eikä myöskään voi sanoa ettei kuolemaa ole tai että on jokin toinen ulottuvuus tai toinen elämä. Nämä ovat vain henkilökohtaisia mieleipiteitä joita ei pitäisi levittää ainakaan suorassa tv-lähetyksessä. Erikseen on ns. auttavat puhelimet ja neuvoa-antavat tahot. Hyvä esimerkki on Pekka Saurin Yölilinjalla jossa oli oikeasti ammatti-ihminen jakelemassa neuvoja ja muuta. Tällainen toiminta ja suoranainen avopeseminen on yksinkertaisesti liikaa.

      Ihminen on kuitenkin vain biologinen kokonaisuus jonka rajallisuus tulee vastaan jossain vaiheessa ja tämä rajallisuus on kuoleminen. Biologinen kokonaisuus siis kuolee, maatuu ja unohtuu.
      Siihen asti kunnes ei voida tieteellisesti selittää tai todentaa mitään yllä mainittuja asioita, niitä ei myöskään saisi silloin levitellä valtakunnallisessa tv-lähetyksessä. Silloin kun uudestisyntyminen, enkeleiden olemassaolo, jumalallinen taivaallisuus ja tämän olemassaolo, tulevaisuuden ennustaminen, ennustaminen korteista, ihmisen energioiden havaitseminen ja niiden lukeminen olisi mahdollista ja todistettavissa konkreettisesti silloin lähtökohta olisi eri.

      Kuka tahansa voi siis kutsua itseään ennustajaksi, kaukoparantajaksi, kaukokuuntelijaksi, enkeliterapeutiksi ja miksi idiootiksi tahansa ja vetää yhdestä sessiostaan 100€/tunti ja valitettavasti on näitä heikkomielisiä jotka lankeavat tähän ansaan ja uskovat tällaiseen huuhaahan. Valitettavasti.

      • Onko sulla omakohtaisia kokemuksia,vai millä perusteella sanot,ettei selvännäkö ole mahdollista?
        Mulla on paljon kokemusta,mutta olenkin erittäin kriittinen heidän suhteensa,en sentään kaikkiin usko.
        Otan selvää asioista ennen,kun menen antamaan rahaa käteen.
        Tosi monilta olen saanut täysin paikkansa pitävää tietoa,niin menneestä,kuin tulevasta.


    • Härkänainen

      Selattuani läpi noi kommentit huomaan että niin parjaajat kuin kehujatkin..... Kaikki ovat löytäneet itsensä sanojen takaa.

    • Kallista hommaa on soitella Astral tv:hen,mutta ei se aina turhaakaan ole.
      Siellä on oikeesti hyviä selvännäkijöitä,kuten heitä on muuallakin.
      Monista on kokemusta ja hyvin ovat tienneet.Ei kannata kaikkia lyödä lyttyyn,pitää oppia erottamaan jyvät akanoista.Kokemuksesta on apua tässäkin asiassa.
      Viimeiset 10v elämässäni on kulkenut juuri niin,kuin mulle on ennustettu,asiat vaan tapahtuu.Ei niitä eläessään mieti,mutta jälkeenpäin vain huomaa,että näinhän se oli mulle sanottu.
      Eräs selvännäkijä antoi mulle niin paljon voimaa,kun olin eronnut ja ajattelin myydä ok-talon pois ja luovuttaa,mutta hän sanoi,etten tekisi sitä,sillä elämäsi tulee valostumaan yllättäen ja asiat ratkeaa,kuin itsestään.
      Olin lopen väsynyt ja toivoton,mutta onneksi tein,kuten neuvoi,kaikki tuo todellakin tapahtui.Olen enemmän,kuin kiitollinen hänelle kaikesta avusta.

    • wqrfesfs

      Kyllä se arvaus jossain vaiheessa osuu kohdille. Ja jos ihmiselle antaa joitain vaihtoehtoja, niin intuitivisesti voi alkaa myös kulkea näitä kohti, jolloin tulee se hallusinaation kaltainen tuntemus jota voi kutsua ennustamiseksi. On "tulkintoja" jotka ovat menneet aivan pieleen, mutta taidokkaasti tämä puhelun vastaanottaja puhuu itsensä ulos tilanteesta. Kuitenkin soittajaa pystyy lukemaan hyvinkin tarkkaan pelkän äänen perusteella jolloin kahtiatulkitseminen on huomattavasti helpompaa ja auttaa valitsemaan kahdesta vaihtoehdosta sen oikean arvauksen.
      Katsoessa suomalaista kulttuuria ja sen olemusta, vaihtoehtoja ja tulkintoja on hyvin helppo tehdä, ottaen huomioon esim. maan taloudellisen tilanteen, päihteiden käytön, kotiväkivallan ja eroamisprosentin avioliitosta.

      Jokainen uskoo mihin tahansa, vaikka kukkapurkkiin.


      Ei nämä ole kuin taidokkaita puhujia jotka vedättävät ihmisiä saduillaan ja nettoavat 213€/tunti jos puhelu maksaa 3,5€/min. Ihan hyvä tienesti ammattitaidottomasta roskan puhumisesta. Säälittää vaan ne helposti höynäytettävät soittajat jotka näihin soittaa.

    • Härkänainen

      Sympatiat kaikkien niiden puolesta jotka ovat huolissaan toisten rahoista, kuinka he niitä käyttävät, heillä on valinnan vapaus eivätkä he ole niin ymmärtämättömiä kuin te heistä ajattelette. Ihminen kaipaa toisen ihmisen tukea omille ajatuksilleen tai aavistuksilleen ja jos sen paikan täyttää asiallisesti vaikka ennustaja niin se ei ole keneltäkään pois ei ainakaan niiltä joilta ei ymmärrystä löydy antaa tilaa myös erilaisuuksille. Olkaa toisillenne enemmän suvaitsevia niin elämänne helpottuu eikä tarvitse moisiin negaatioihin sekaantua ja uniansa menettää jos joku hakee apua vaikka ennustajalta. Tehkää hyvä työ ja olkaa itsellenne ystävällisiä niin silloin olette myös kanssakulkijalle ystävällinen....jooko... se alkaa sinusta kun siivoat pesäsi naapuri siivoaa omanssa.

    • Meedionpoika

      Äitini oli joskus aikoinaan ennustajana. Sanoi mulle ettei kannata soitella niihin... Lol, eihän hän mitään ennustaa osannutkaan, mutta kertoi mulle sitten niitä satuja mitä mummoille kertoi. Yksinäisyys saa tarttumaan luuriin ja mikä tahansa hyvä sana ihmistä lohduttaa, kun tämä kylmä maailma ei niitä tarjoile - ainakaan ilmaiseksi.

    • HuijattaviaIhmisiä

      "Hullu ei ole se joka myy vaan se joka ostaa."

      "Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis."

      Wanhoja suomalaisia sananlaskuja.

    • snbzer

      Järki hoi älä jätä!!! Täytyy olla todella epätoivoinen, jos tuonne soittelee ja vielä uskoo!

    • Sinikka54

      Kait se näin on ja itsekkin olen soittanut kyseiseen numeroon ja asiansa tuntevia ovat että joskus oikein värisyttää kuinka näkevät ihmiset sisältä ja päältä ja parempi tämä kuin menet psygiatrille puhumaan ongelmistasi niin ei saa yhtään mitään kuin pillereitä että peukkuja astral tv ja kaikki löytää omat suosikkinsa kun vain kuuntelee ja katsoo ja olen löytänyt Lauran joka todella näkee ihmisen läpi.

    • Sinikka54

      Näin on ja meitä ihmisiä on niin erilaisia ja oppii monista soittajista että ongelmia piisaa meillä kaikilla ja voi samaistua joidenkin soittajan kanssa samaan tilanteeseen että tärkeintä ja tämä uutta suomen maassa.

    • fpwrpwrp

      Miten joku Astral voi tietää kaikkien asiat, höpön höpön ja läiskis...rahanne tuhlaatte.

    • rr2refwrfr

      Ja kukahan tällaisiin soittelee? Ne joilla on ongelmia elämässään ja nämä ongelmat tavallisesti liittyvät parisuhteisiin ja taloudellisiin tilantaisiin. Se jolla elämässä on kaikki hyvin, tuskin soittaa ko. ohjelmaa. Mutta se on väärin että nämä ns. "asiantuntijat" lupailevat sellaista mitä eivät pysty toteuttamaan: että asioiden kohdalla joissa onglmia, korjaantuvat x-ajan kuluttua. Näin ei voida sanoa. Joskus arvaus osuu kohdalleen. Hyvin taidokkaasti nämä ns. "asiantuntijat" korjaavat erheensä jos osuvat arvailuissaan väärin.

    • difu49

      On vaikeaa uskoa että joku todellakin soittaa näihin rahastusnumeroihin mutta pakkohan se on koska olen itse näitä onnettomia puheluita kuullut televisiosta!
      Eniten huvittaa kun kerrotaan muista "asiantuntijoista" (no huh huh). Tavallisia hyväuskoisia ihmisiä höynäytetään uskomaan että ratkaisu elämän moninaisiin ongelmiin löytyy näiltä "asiantuntijoilta" ja todella kalliilla hinnalla. Joku raukkaparka vielä kyselee terveyteen liittyvistä asioista kun ehdottomasti oikeampi osoite olisi terveyskeskus! Joku vastuu kuitenkin pitäisi olla ihmisten rahastamisella vaikka yritteliäisyys onkin hyvästä. Ei kuitenkaan heikompien kustannuksella!

      • törkeäää

        Taas tänä aamuna katsoin joutessani pätkän. Mitä ihmeen asiantuntijoita? Miksi kutsutaan asiantuntijoiksi, en vaan käsitä. Ei heillä liene psykologian tai lääketieteen alalta koulutusta... huhuh


    • Sinikka54

      Kivahan niitä on kuunnella mutta aika rahakasta lystiä soittajalle ja tulee aina mieleen että vanhukset haluavat jutustella saadakseen seuraa ja eivät ehkä ymmärrä mitä jutustelut maksavat ennenkuin puhelinlasku on edessä.

    • SarjaTahari

      Joissakin maissa tällainen puoskarointi on kielletty. Tällä hetkellä Tarja Suhari puhuu täyttä skeidaa soittajille, pitkittää puhelua puhumalla samaa asiaa uudelleen. Ja kaikki tämä **ska hintaan 213 €/h.

    • kolmemarjaa

      Kyllähän se itkevälle mummolle antaa voimaa.Tarja Sahari saisi jo opetella uusia sanontoja. Mielestäni ei kannata hänelle soittaa, koska jo tietää mitä hän sanoo.Laura, Stiina ja Maria parhaita.

    • wq43wesfet4rg

      Kyllä tekevät helppoa rahaa, kutsuvat itseään kaiken lisäksi "asiantuntijoiksi" ja höynäyttävät ja kusettavat viattomia. Miksei virkavalta tällaiseen puutu. Puhelun hinta kerrottuna puheluiden määrällä ja kerrottuna päivien määrällä kuukaudessa alkaa olla aika hyvä bisnes tällainen/kuukausi. Hyvin tämä Tarja Sahari tai mikä nyt lie, osaa osua aina yleensä väärään arvailuissaan ja hienosti korjaa tilanteen niin ettei soittaja välttämättä huomaa sitä. "Ja mikä sulla on tuossa jalassa..." "Mies elämässäsi... se saattaa olla sitten poikasi tai joku muu mikä näissä korteissa näkyy". Kyllä ihmiset on tyhmiä jos tällaiseen hurahtaa ja alkaa olla aika epätoivoista kun tällaiseen ohjelmaan pitää soittaa. Menkää ihmiset oikealle lääkärille jos ahdistaa. Kukaan ei voi ennustaa tulevaisuutta eikä kukaan voi pelkän puhelun välityksellä tietää yhtään mitään ja yhtään mistään. Kaikki perustuu arvailuille ja ehkä vähän psykologiallekin. Taitavia ovat manipuloimaan, ei muuhun.

      • difu49

        Soittajat säälittää, on väärin käyttää heikompia ihmisiä rahastukseen ja "asiantuntijat" (??? millä ansioilla) saavat häpeämään millaisia hyväksikäyttäjiä maa päällään kantaakin.
        Vaikka turhahan täällä on kirjoitella ainakaan näille uhreille, eivätpä taida paljoa käyttää nykyaikaista tiedonvälitystä ja nettipalveluja ja telkkaistakin vain jotain tyyliin Salkkarit viitaten uskoon näihin hömppäjuttuihin.
        Hävettää tälläinen toiminta ja auttakaa läheiset jos on pienikin epäilys että joku onneton voisi turvautua moiseen höttöön!
        Ja niin olen itse 66 v. ihminen mutta en höynäytettävä!


    • läpikuultavaa

      Törkeää vanhojen ihmisten ja vajaakuntoisten rahastusta. Ai kolme minuuttia on ilmaista? kai niistä ainakin paikallispuhelumaksu menee? Neuvotaan ihmisiä ihan mielin määrin ja huh, Tarja Sahari oikeen antaa disgnoosit masennuksesta, ai niin hänen edesmennyt miehensähän oli lääkäri. " löydät nallekarhun näköisen miehen" " menet lounaalle" " et pidä siitä, että asioihisi puututaan" ja Stiina Sahari tämä koukerokielen mestari " kyllä täällä näin on!" vaikka ihminen yrittää sanoa toisin Stiina kyllä tietää: " kyllä täällä näin on" niin kerta!

      • tyhmiltärahatpois

        Jos tarokkikortit tietäsivät mitä tapahtuu ja miten pitää elää ja edetä ei olisi kellään onnetonta eikä suomessa lamaa. Herrajestas mitä touhua.


    • Mummo67poh

      Nythän nettisivuilla on: Ilmainen kysymys, vastataan henkilökohtaisesti. Tuli sähköpostiin viesti, soita ennustajalle, 3 min ilm. Se siitä vastauksesta.

    • universumin

      En usko noihin muihin juttuihin, mutta astrologia kiinnostaa. Johanna on huippu! Joka viikko kyttään milloin hän on esiintymässä, ja nauhoitan ohjelman!

    • Murustu

      Erittäin hyvä ohjelma. Sanokoot muut mitä sanoo.

      • difu49

        No enpä todellakaan ihmettele että kaiken maailman nigerialaiskirjeet, ilmaiset alushousu- ja sukkanäytteet sekä muut vedätykset uppoavat niin moneen!!!
        Voi hyvät ihmiset sentään!


    • wqr3wetwt4

      Tyhmät lampaat soittelevat ohjelmaan ja katsovat sitä. Pelkkää rahastusta ja jos joku vain sanoo itseään asinatuntijaksi, kansan tyhmät menevät halpaan kuin mitkäkin. Jokaisella johdattelevia kysymyksiä, ja jokainen aina kysyy soittajalta mitä tämä haluaa. Jos ovat kerran selvännäkijöitä heidän pitäisi tietää heti mikä soittaja on ja mitä tämä haluaa. Ja jos jotain voisi korteilla tai muuten katsoa, olisivat miljonäärejä eikä nuolisi ahtereita ja kinuaisivat soittajia. Niin pyytetöntä ihmistä ei olekaan.

    • zaizzea

      Seurasin aamulla huvikseni Tarja Saharin Astral TV:tä..
      Joka soittajalle oli tiedossa sama virsi "Tässä nyt näyttää että haluat muutosta elämään,haluat jättää taakse tämän vanhan"... Täällä on joku mies,onko hän aviopuoliso ja plaa,plaa plaa....
      Eräs nainen kysyi asunnon myynnistä,sai kaikkea muuta vastaukseksi,yhtä ja samaa jauhantaa....

    • voiettäkuketuttaa

      Etenkin Tiina Elisabethin tyyli on törkeää luokkaa. Valaa ylemmyydentuntoa ja "me ollaan parempii ja kaikentietävii, fiksumpii ku noi"-aatetta hörhöytyneisiin, joilla elämä hakusessa syystä tai toisesta. Kerää oikeaa ylistyskuoroa ympärilleen ylhäisyydessään. On tiennyt kaikesta kaiken jo ennen kuin kukaan muu ihmiskunnan historiassa on hiffannut mistään yhtään mitään. Ja puheli laulaa. Yli 50 euroa/vartti. On siinä j..alauta bisnes. Kuinka nuo kehtaavat!!?? Tänäkin aamuna soitti lähetykseen ihan täysin kuutamolla ollut mummu. Köyhä ja mieli kesannolla. Vuorossa oli Stiina, joka rahasti kuutamomummulta tyhjällä liibalaaballa lähemmä 70 euroa. Mahtaa mummun läheiset tykätä, kun puhelinlasku mummun luukusta kolahtaa. Linnaan noi "ennustajat" joutaisvat!!!

    • Juilake

      Stiina Saharin ihanaa Cold Readingia on katsottu nyt pari tuntia. On se kaunis daami.

    • voivittujenkevät

      Kyllä se pitää vaan ihmetellä miten ihmiset on tyhmiä kun tuollaiseen paskaan soittavat.....hintaan n. 213 euroa / tunti !!! Täysin yhdentekevää paskaa.....kaiken vitun selvänäkijöitä, selväkuulijoita, eso-mestareita sun muuta humpuukia. Voi tsiisus sentään. Itse kukin osaisi leperrellä ja venytellä ja vanutella keskustelua pääsemättä yhtään mihinkään....

    • weweew

      Kyllä se arvailulla joskus oikeaan osuu. Tätähän se on: Pelkkää arvailua. Mutta kaiken huippu on tämä deevojen ja enkeliolentojen ja tähteläisten sankari Kale. Onkohan tuo kaveri ihan tosissaan. Tekstiä tulee tulkinnan muodossa mutta mitään ei loppujen lopuksi sano. Lukee papereista kaiken mitä pitää sanoa ja loppujen lopuksi ei sano yhtään mitään. Täyttä jargoniaa vailla logiikkaa. Jokaisen soittajan kohdalla antaa positiivisen ja saman kuvaelman. Yhdessäkään "tulkinnassa" ei negaatioita. On väärin että nämä ihmiset kutsuvat itseään "asiantuntijoiksi". Aika hyvin sitä tienaa paskanpuhumisella ja valehtelulla (oliko kenties peräti 3,55€/min.).

    • Hiöouhouh

      Tuollainen roskan lähettäminen suomen kansalle pitäisi lopettaa. Valetta pahuuden lähteistä.

    • Eslee

      Pitäisi jonkun joka on kysynyt kadonnutta esinettään vaikka ilmoittaa löytyikö se siitä paikasta jossa ennustaja sanoi sen olevan.. Kyllä joillakin ihmisillä on taito nähä asioita,ja siksi se tuntuu hullulta kun itse ei ole kokenut mitään. Minulle on enneunia näytetty ja ne on toteutuneet aina jonkin ajan päästä. Minulle myös kasvoi kukka kun läheinen ihminen lähti tästä maasta, multaruukussa oli aikaisemmin ihan muun kukan siemeniä jotka ei lähteneet kasvamaan, mutta kun läheiseni kuoli niin siitä ruukusta alkoi nousta voimakkaasti kasvava verso ja teki lilan kukan joka kukoisti jonkin aikaa ja sitten alkoi kuihtua kun irroitin liljan kuihtuneet oksat ne haisivat juuresta kuin mädännyt ruumis. Luulen että se oli viesti ja kiitos häneltä kun häntä hoivasin. Hyvästejä ei keretty jättää kun kuoli lääkärin leikkauspöydälle. Ihmeitä tapahtuu. Kyllä maksu soitosta on huikee et ei sinne kannata soittaa. Tuollainen palvelu pitäs toimii ihmisen oman operaattorin maksun mukaan. Kenellä on tollaiset lahjat pitäs TV:n palkata ne työntekijät sinne ja antaa ihmisille ilmaista tietoa jos tällä nyt sit maailmaa parannettais.

      • M._Eedio

        Minultakin tuli äsken oikein haiseva paska. Se lienee viesti joltakin.


    • Rajant

      En tiedä mihin ottaa yhteyttä. 12.1.2016 soitin Astral-TV :n nroon. Jonotin aika kauan ( maksuton ??) En saanut yht asiantuntijaan. Siitä noin 70€ lasku ????? " jonotus maksuton ???)

      • vinkkaa.k.kuluttajaan

      • tied

        Oman kunnan kuluttajaneuvojaan ! EI TV-OHJELMAAN !

        Tällaiset huu-haa rahastukset täytyy saada pois !
        Pahimmissa tapauksissa näihin soittaneet (todella vaikeassa tilanteessa olevat) ovat saaneet sen tyyppistä "ratkaisua", että ihminen voi pahimmassa tapauksessa mennä tekemään itselleen tai muulle henkilölle peruuttamattomia tekoja !

        Ja vaatimuksena kyseisiin ohjelmiin KOKO AJAN NÄKYMÄÄN nettisivuilla oleva:
        "ENNUSTUKSET TEHDÄÄN VIIHDETARKOITUKSESSA" -teksti !


    • huijausta
      • huuhaaseonjokakannattaa

        Heh.... ihan oikeesti ??? Luuletko tosiaan että tuonne samaan firmaan yhteydenotto johtaa yhtään mihinkään? Sen verran röyhkeämpää on tuo kusetus, ettei paljoa taida mailit vaikuttaa. Ja kaiken pahan lisäksi tää on (valitettavasti) ainakin toistaiseksi ihan laillista.... Tosin onkohan mikään virasto/viranomainen hoksannut sitä, että tässä pahimmillaa harjoitetaan luvatonta/laitonta lääkärin (psykologi/psykiatri) toimintaa, koska monesti asiakkaana on ollu todella vaikeassa tilanteessa - jopa itkuisena - oleva ihminen ?!


      • mikäpysäyttää
        huuhaaseonjokakannattaa kirjoitti:

        Heh.... ihan oikeesti ??? Luuletko tosiaan että tuonne samaan firmaan yhteydenotto johtaa yhtään mihinkään? Sen verran röyhkeämpää on tuo kusetus, ettei paljoa taida mailit vaikuttaa. Ja kaiken pahan lisäksi tää on (valitettavasti) ainakin toistaiseksi ihan laillista.... Tosin onkohan mikään virasto/viranomainen hoksannut sitä, että tässä pahimmillaa harjoitetaan luvatonta/laitonta lääkärin (psykologi/psykiatri) toimintaa, koska monesti asiakkaana on ollu todella vaikeassa tilanteessa - jopa itkuisena - oleva ihminen ?!

        Ei ole uskottavaa että johtaa mihinkään jos laittaa s-postia. Kertokaa ketkä olette lähettäneet miten kävi?
        Kehottaisin ottamaan yhteyttä esim MOT-tiimiin joka paljastaisi roskaohjelman. Jonkun pitäisi puuttua ja ihmiset jotka soittavat ko hömppään voivat olla epätasapainoisia tai mtt.ongelmaisia. Rahastus on törkeää ja sairaiden hyväksikäyttö taloudellisesti.


      • jokinroti
        mikäpysäyttää kirjoitti:

        Ei ole uskottavaa että johtaa mihinkään jos laittaa s-postia. Kertokaa ketkä olette lähettäneet miten kävi?
        Kehottaisin ottamaan yhteyttä esim MOT-tiimiin joka paljastaisi roskaohjelman. Jonkun pitäisi puuttua ja ihmiset jotka soittavat ko hömppään voivat olla epätasapainoisia tai mtt.ongelmaisia. Rahastus on törkeää ja sairaiden hyväksikäyttö taloudellisesti.

        Saharin mummot ovat joka alan asiantuntijoita ja Tarja entisenä lekurin akkana antaa diagnooseja,että heilahtaa. Se on kyllä laitonta!esim masennuksen diagnosoi alan lääkäri eikä hänen eukkonsa,tätinsä, kumminsa tai kämppäkaverinsa. Ja Stina jakaa parisuhdetietoutta,vaikkei omassa elämässään ole kehumista!


    • omavikanne

      Ihme valittamista, jokainen on vastuussa omista tekemisistään. Käykää joskus katsomassa ja jututtamassa mummojanne niin niiden ei tarvitse soitella ennustajille yksinäisyyttään.

      • astiantuntija

        No onpas sulla ajatusmaailma,kun huijausta puolustelet.Taidat kuulua näihin "asiantuntijoihin"


      • ei-ennustaja
        astiantuntija kirjoitti:

        No onpas sulla ajatusmaailma,kun huijausta puolustelet.Taidat kuulua näihin "asiantuntijoihin"

        Cry me a river, jokainen lähtee täältä varattomana. Samapa tuo miten rahansa käyttää, mieluummin ennustajan kuin huumediilerin taskuun.


      • lifeloveme
        ei-ennustaja kirjoitti:

        Cry me a river, jokainen lähtee täältä varattomana. Samapa tuo miten rahansa käyttää, mieluummin ennustajan kuin huumediilerin taskuun.

        No mitäs tiedät,mitä nää asiantuntijat vetää, samat sienet käytössä kuin itselläsi? Kovin on kapea maailmasi kun vaihtoehdot ovat ennustaja tai huumediileri! Maailmassa on paljon muuta mielenkiintoista,otahan selvää.


      • ei-ennustaja
        lifeloveme kirjoitti:

        No mitäs tiedät,mitä nää asiantuntijat vetää, samat sienet käytössä kuin itselläsi? Kovin on kapea maailmasi kun vaihtoehdot ovat ennustaja tai huumediileri! Maailmassa on paljon muuta mielenkiintoista,otahan selvää.

        On sullakin murheet kun jaksat vatvoa tuikituntemattomien vanhusten rahankäyttöä! Ei niiden asiat kuulu sulle pätkääkään, keskity omaan elämääsi. Kukaan ei pidä asetta niiden ohimolla puhelun aikana.


      • selvinpäinkuulija
        ei-ennustaja kirjoitti:

        On sullakin murheet kun jaksat vatvoa tuikituntemattomien vanhusten rahankäyttöä! Ei niiden asiat kuulu sulle pätkääkään, keskity omaan elämääsi. Kukaan ei pidä asetta niiden ohimolla puhelun aikana.

        Taitaa mielikuvat lipsua sairauden puolelle.Toivottavasti saat apua oikealta asiantuntijalta.


      • ei-ennustaja
        selvinpäinkuulija kirjoitti:

        Taitaa mielikuvat lipsua sairauden puolelle.Toivottavasti saat apua oikealta asiantuntijalta.

        Ainoa joka kaipaa apua olet sinä. Keskity omiin asioihisi, niissä riittää ihan tarpeeksi setvimistä.


      • selvinpäinkuulija
        ei-ennustaja kirjoitti:

        Ainoa joka kaipaa apua olet sinä. Keskity omiin asioihisi, niissä riittää ihan tarpeeksi setvimistä.

        Hahahhaa! Päivän naurut,olet kyllä hassu pelle Et kai ole karannut sirkuksesta? Toivotaan,että ymmärrät ongelmasi ja jollet,voit soittaa astral tv asiantuntijoille! Mutta, älä soita enää sossun rahoilla.


      • rauni-liisa
        selvinpäinkuulija kirjoitti:

        Hahahhaa! Päivän naurut,olet kyllä hassu pelle Et kai ole karannut sirkuksesta? Toivotaan,että ymmärrät ongelmasi ja jollet,voit soittaa astral tv asiantuntijoille! Mutta, älä soita enää sossun rahoilla.

        Astral tv:lle on selvästi kysyntää, ei sinne soiteltaisi muuten. Jokaisella on oikeus tehdä rahoillaan mitä ikinä haluaa. Pahimmat haukkujat taitaa olla rahanhimoisia sukulaisia joille ei ole testamentattu senttiäkään ja jotka kiehuu kateusliemessä.


      • tarothuijari
        rauni-liisa kirjoitti:

        Astral tv:lle on selvästi kysyntää, ei sinne soiteltaisi muuten. Jokaisella on oikeus tehdä rahoillaan mitä ikinä haluaa. Pahimmat haukkujat taitaa olla rahanhimoisia sukulaisia joille ei ole testamentattu senttiäkään ja jotka kiehuu kateusliemessä.

        Älä nyt viitsi,kyllä sut jo tiedetään. Siinä ei tarvittu edes ennustajaa, pelle.


      • rauni-liisa
        tarothuijari kirjoitti:

        Älä nyt viitsi,kyllä sut jo tiedetään. Siinä ei tarvittu edes ennustajaa, pelle.

        Höpötät omiasi, kukaan ei ota sua tosissaan. Et ole mikään ylijumala kenellä on oikeus päättää kunkin raha-asioista.


      • ylijumalallinenolento
        rauni-liisa kirjoitti:

        Höpötät omiasi, kukaan ei ota sua tosissaan. Et ole mikään ylijumala kenellä on oikeus päättää kunkin raha-asioista.

        Älä itke ruma lapsi ,muutut muuten rumemmaksi!


      • rauni-liisa
        ylijumalallinenolento kirjoitti:

        Älä itke ruma lapsi ,muutut muuten rumemmaksi!

        Oles otus hiljaa kun et mistään mitään tiedä. En tuhlaa ruutia hyttysiin, annetaan olla.


    • uskokaa_evankeliumi

      Astral-tv on eksytystä, jonka esittäminen viattomana viihteenä pitäisi kieltää.

    • NP_

      Hahahaa
      Työkseen paskan puhujathan on oiva valinta ottaa mukaan mainostamaan huuhaa tuotteita. Miksi maailma on täynnä ryppyisiä ihmisiä? vaikka ryppyvoiteet on keksitty jo ajat sitten ja Suomenkin markkinoille tais tulla 80 luvulla. Miks käyttää botoksia kun on halvempi ryppyvoide, ainiin kun kummastakaan ei ole apua pelkkää haittaa=D Miks astral tv:n typerät soittajat ovat 90% naisia? Hävettää olla nainen. Mutta astral tv:n duunarina hävettäisi vielä enemmän huhuh millaista ihmisiltä rahojen huijaamista, että kehtaavatkin etenkin vanhoilta ja vähätuloisilta. Hyvällä mielin te varmaan menette nukkumaan ja tilipäivänä käytätte palkkaanne?

      • päivännaurut

        No nuo naiset just ryppyrasvaa tarvitsevat,että sillain onnistunut valinta. Yleensähän näitä kurttuvoiteita mainostavat nuoret ja kauniit naiset. Toki vaikutus ei vielä näillä noidilla näkynyt,mutta kun sitkeästi käyttävät...


      • kauneuttakehiin
        päivännaurut kirjoitti:

        No nuo naiset just ryppyrasvaa tarvitsevat,että sillain onnistunut valinta. Yleensähän näitä kurttuvoiteita mainostavat nuoret ja kauniit naiset. Toki vaikutus ei vielä näillä noidilla näkynyt,mutta kun sitkeästi käyttävät...

        Stiina Saharin teennäinen irvistys ja silmien siristely on ruminta tv historiassa. Mutta jos hänellä on lievä kehitysvamma, mikä ilmenee myös puheen tuottamisessa,ok. Sitten ymmärrän.respeckt. mutta ei toi kaunis ole tämä vanha lentoemäntäkään,Sillankorva. Kuinka huonot palkat näillä vanhoilla naisilla on,kun pitää vielä tällaista soopaa jauhaa rahan edestä?


    • hfaöfaöhöfaöaföa

      Pitäisi kieltää tuo ohjelma. Tuohon lankeavat vain epätoivoiset ihmiset ja se on pelkkää rahastusta ja huijausta. Miten nuo voisivat tietää ihmisten kaikki asiat, eivätkä edes tietenkään tiedä. Yksi kyselee, että onkos se niin ja näin ja soittaja vastaa, että on tai ei...ja jos sanoo, että ei....niin tämä astral-henkilö väittää vastaan, että kyllä se kuitenkin on niin...rahanne pistätte hukkaan. Hoitakaa oma elämänne kuntoon ilman tuollaisia hömpötyksiä ja säästäkää rahanne.

      • satusepät

        Älkää ihmeessä syytäkö rahojanne näille satuilijoille! Pohjanoteeraus asiantuntijana on Maria höpöttäjä. Sekaisin kuin seinäkello. Onko mummosi kuollut? Oliko hänellä esiliina? Tää näyttää vanhalta,harmaatukkaselta, onko jollakin muulla harmaa tukka? Nyt näkyy vaan harmaa tukka... huh huh!


    • silmäänkustu

      Olipa satutäti Tarja Sahari tänään ihmeissään,kun puhelin ei soikkaan hänen mielensä mukaan. Toi lause"tule tekemään kanssamme ohjelmaa"on jo niin törkeetä. Sama kuin K-kauppias laittaisi mainoksen loppuun" tule auttamaan perhettäni taloudellisesti,tarvitsemme uuden Audin". Jotkut soittajarukat uskovat näihin "asiantuntijoihin", vaikka ohjelma on pelkkä rahastus viihdeohjelma.

    • 3wtret43

      Aika hienosti tuo mielistelijä Sahari kertoi soittajalle jolla oli hella mennyt rikki (lähetys 25.3.) ja soittaja kysyi koska hänsaa uuden hellan. Sahari näppäränä katsoi korteista ja ilmoitti että ensi viikkoon asia menee. Hienoa. Näin pääsiäispyhinä seuraava arkipäivä on tiistai ja tietenkin asia siirtyy ensi viikkoon. Tämän sitten katsoi korteista. Koskakohan joku puuttuu tähän huijaukseen ja ylivaltaiseen ja päättömään rahastukseen? Nämä vielä kutsuvat itseään "asiantuntijoiksi". Tuntipalkka näillä huijareilla huijaamisesta 213€!!!

      • astralpaskaa

        Se nuorempi irvistelevä Sahari,oli vääntänyt, että soittajan vika on päässä kun soittaja oli valittanut mahaansa. Stina oli ihan oikeassa,kyllä vika on korvien välissä,jos tuonne soittaa!ei siinä tarotteja tarvita.


      • duunarinköyhyys

        (Lainaus: Nämä vielä kutsuvat itseään "asiantuntijoiksi". Tuntipalkka näillä huijareilla huijaamisesta 213€!!!)

        Astral tv asintuntijoiden palkka on vai siitä summasta 25% . Mainonta syö kaiken ja operaattori vie osansa / Sub/Mtv3 vie suurimman osan. Provikkapalkka miinus verot, eläke, tyelli. Saavat vähemmän palkkaa kuin sinä. Se on tuurista kiinni kuinka pitkiä on puheluita saa niin palkkaa tulee 25% per puhelun arvosta.
        Älä marise turhasta. kokeile itse.


    • sillärahallajosyö

      Eniten huvitti että,on nälissään kun ei ole hellaa? Missä micro,valmisateriat? Grilli ulos/parvekkeelle. Ravintolaan/baariin/grillille syömään,hedelmiä jne.kaupasta,kaupat on auki.Pitääkö noinkin tyhmiä sinne soitella.

    • TälläKertaa

      Laiteteenpas muutama fakta tästä "Astral-TV" hommasta:

      Ensinnäkin, palvelun tuottaa LONDUN OY -niminen todellinen monialafirma (Y-tunnus: 25373559).
      Kyseinen lafka/pulku/firma tuottaa USEITA rahastusohjelmia muun muassa "eurojahti", "Astral-TV", ja niin edelleen.

      Yhtiön vastuuhenkilöt ovat:
      Varsinainen jäsen: Juutinen Jussi Johannes
      Varajäsen: Rebocho dos Prazeres A Ludovico Ana Cristina

      Lainattua (Kameran toisella puolella -nettisivu)
      " Eurojahdin studiot sijaitsevat Helsingissä ja Budapestissa. Londur on multikansallinen yritys ja se harjoittaa vastaavanlaista tv-pelitoimintaa kymmenissä eri maissa. "

      ASTRAL-TV muut ennustuskanavat: Jos meillä kellä tahansa on joskus vaikea elämäntilanne, niin joka kunnassa on edes jonkinlainen psyykkisen terveyden ryhmä/päivystys, jota kautta pääsee juttelemaan vaikka puhelimessa oikeiden asiantuntijoiden kanssa ja pelkällä puhelun perusmaksulla !

      Tämä kaikki on netistä ihan ilmaiseksi löydettävää tietoa, ja toivottavasti ihmiset kävisivät etsimässä (googlettamassa) kunkin "palvelun" ennen kuin käyttävät, jotta kokonaiskuva näistä selviäisi.

      • vitsinpimpula

        Voi hitsi, tämäkö onkin rahastus ohjelma! Mä oon luullut,että tää on ihan oikea taivaskanava. Ja,että nää asiantuntijat auttavat ihmisiä ihan pyyteettömästi. Kyll mää nyt kauhiasti ihmettelen.


      • hirveäähuijausta
        vitsinpimpula kirjoitti:

        Voi hitsi, tämäkö onkin rahastus ohjelma! Mä oon luullut,että tää on ihan oikea taivaskanava. Ja,että nää asiantuntijat auttavat ihmisiä ihan pyyteettömästi. Kyll mää nyt kauhiasti ihmettelen.

        Satuin tänään kuuntelemaan astral tv lähetystä. Miten ihmeessä ihmiset soittavat ja uskovat moiseen korteista katsomiseen???
        Jos ratkaisu olisi varma, että korteista katsomalla selviäisi mitä ja miten pitää tehdä niin takuulla ministerit sun muut olisi ottaneet neuvon astral tv:tä. Ja kaikki ihmiset jotka haluavat varmaa tietoa kysyis neuvoa. Ei olisi kenelläkään vaikeaa ja elämä sujuisi mukavasti.


      • sesama

        Hah, ja tässäpäs vielä hyvä esimerkki Astral-TV:stä

        "Skepsis myönsi vuoden 2015 Huuhaa-palkintonsa MTV:lle ja Nelonen
        Medialle sekä tuotantoyhtiö Londurille taikauskon ylläpitämisestä ja
        ihmisten epävarmuuden hyväksikäytöstä."


      • vitsinpimpula
        hirveäähuijausta kirjoitti:

        Satuin tänään kuuntelemaan astral tv lähetystä. Miten ihmeessä ihmiset soittavat ja uskovat moiseen korteista katsomiseen???
        Jos ratkaisu olisi varma, että korteista katsomalla selviäisi mitä ja miten pitää tehdä niin takuulla ministerit sun muut olisi ottaneet neuvon astral tv:tä. Ja kaikki ihmiset jotka haluavat varmaa tietoa kysyis neuvoa. Ei olisi kenelläkään vaikeaa ja elämä sujuisi mukavasti.

        Ihmiset,etenkin vanhukset uskovat näitä satutätejä. Parempihan toi povaaminen on kuin sossupummin elämä.Nää tv hen valitut povarit on kaiketi "kermaa",kun siellon "tausta asiantuntijoissa" sellainenkin mimmi,jolla ei ole hampaita suussa ja tauteja sekä vaivoja enemmän kuin pikkupitäjässä.


    • uuurur

      "Tavallisia" ihmisiä? Tarkoittanet pohjasakkaa, paskoja luusereita? En ymmärrä tällaista perussuomi-meininkiä, ei tällaisissa typeryyksissä ole mitään tavallista vaan tämmöset jutut on paskaa maan pohjasakalle, joka pitää omanlaisiaan jotenkin tavallisina

    • Haidepöpödeijaa

      Tuo Maylis hittoon jo tuolta 30.3 juontamasta. Huonoimmat juontajat ovat juuri Maylis, Tarja Saari ja Maria Nylgun. Ja sub tv ei ole onnistunut koko yönä 30.3 saamaan tuota äänityshäiriö toimimaan. Puhe katkeilee koko ajan !!!!!!!!

      • pk-seutulaiset

        Oot sä sit paras? Ei susta oo mihinää valittaja. Sun on parempi olla hiljaa, jos et ymmärrä mistä on kyse. Sä oot hölmö. Lähe kiitää siit.


    • 23434

      Hei,mistä löytyy toi pilavideo mihin Maylis itse viittasi?entä toi Yleleaksin jakso ennustajista vai mikä se nyt on?
      Yrittäny ettiä mutta en vaan löydä.
      Itekki olen joskus noihin ennustajiin hurahtanut,joten voin sanoa että jättäkää ne omaan arvoonsa.Älkää tehkö isoja puhelinlaskuja tyhjänpäiväisten ihmisten toimeentulon vuoksi.

    • ääääääsitkuääääää

      ONK toi Maria Nykulli aineissa? Joku vois kertoa hänelle,ettei noin pahat puhemaneerit ole tv ssä eduksi.Stina Tunarin lonkeromonkero eimitään merkitsevään molotus ja ajan pitkittämiskieleen on jo korva tottunut?. Hauskinta on mummo Suharin röhönauru.Suhari on kova kyselemään. Elisapettia ei voi kuunnella,kun se on niin vihainen miehille kokoajan . Vaikka voihan joku mies pitää häntäkin ihan mukiinmenevänä?Ihmeitähän tapahtuu.Onneksi suomessa on myös normaaleja naisia. Ja hyvin henkisiä. Nää on ihan irvikuvia henkisyydestä.

    • tosiapueimaksa

      Älkää hyvät ihmiset soittako tällaiselle viihdelinjalle. Kai helpompi on jutella vaikka naapureille,kun kaillottaa asioitaan telkassa taksan edestä! Tämä on siis viihdettä,ei auttamista! Asiantuntijat ovat viihdyttäjiä! Neuvoista ei kanneta mitään vastuuta!Rahat kolisevat kankkulan kaivoon! Jos ihminen tahtoo toista auttaa, siitä ei maksua peritä!

    • olenennustaja

      Tarja Saharilla ei nyt puhelin soi! Näemmä samat viisaudet latelee vaikkei kukaan soittamaan. Et tahdo,että asioihisi puututaan, sinulla on halipula,et tahdo jäädä vanhaan jne... mäkin osaan ennustaa!

    • outoaon

      Joos aamulla täti Sahari höpötti itsekseen kun puhelin ei soinut, lateli tosiaan, et tahdo jäädä vanhaan, jotain uutta, mikä sinua surettaa, joo se näkyy tässä. Voi kamala ja mummot pistää eläkkeistään satoja euroja moiseen. Ovatko ihmiset jo tajunneet kun Tarja Saharilla ei puhelin soi.

    • ewrfwefw

      Tää on niin hienoa viihdettä että stand up komiikka jää toiseksi. Tädit ja se hassu mies jonka puheesta ei saa mitään tolkkua on kerrassaan loistavaa ajanvietettä ja nämä raukat kun vielä ovat niin tosissaan enkeliterapioineen ja kortteineen.

      • loveisnotplay

        Hyvä olisi,jos "asiantuntijan"sydämen kohdalla ruudussa tiksuttaisi taksamittari. Se olisi reilua ja henkistä.


      • tilastoija

        Joku varmasti veti teitä nenästä ahneet kun olette niin uteliaita palkkauksesta. Halpamaista teiltä.


    • hölmöilykunniaan

      Taas Saharin mummo ruikuttaa soittajia, painostaa kuulemma omilla fb sivuillaankin ihmisiä soittamaan "jotta pysyy telkkarissa hereillä"! Älkää hyvät mummot soittako! Pötyä pölöttää suu vaahdossa. Miksei hän ennusta vanhoista joulukorteista,samat fraasit löytyisivät sieltäkin.

    • ewrewtw

      Vähän tuli soittoja tämänkin aamuisessa lähetyksessä. Onkohan katsojat jo vihdoin tajunneet rahastuksen. Toivottavasti. Toivoisi sellaisia soittajia jotka todella kyseen alaistaisivat nämä "asiantuntijoiden" kyvyt ja tämän jälkeen olisi hauska kuulla miten nämä idiootit selittäisivät itsensä ulos tilanteesta. Voisi käydä niin että puhelu katkaistaisiin hyvinkin nopeasti.

      • duunarinköysyys

        (Lainaus: Nämä vielä kutsuvat itseään "asiantuntijoiksi". Tuntipalkka näillä huijareilla huijaamisesta 213€!!!)

        Astral tv asintuntijoiden palkka on vai siitä summasta 25% . Mainonta syö kaiken ja operaattori vie osansa / Sub/Mtv3 vie suurimman osan. Provikkapalkka miinus verot, eläke, tyelli. Saavat vähemmän palkkaa kuin sinä. Se on tuurista kiinni kuinka pitkiä on puheluita saa niin palkkaa tulee 25% per puhelun arvosta.

        Älä marise turhasta. kokeile itse.


      • hölmöilykunniaan

        Ei.


    • hölmöilykunniaan

      Hienoa suomen kieltä:
      "Astral tv asintuntijoiden palkka on vai siitä summasta 25% . Mainonta syö kaiken ja operaattori vie osansa / Sub/Mtv3 vie suurimman osan. Provikkapalkka miinus verot, eläke, tyelli. Saavat vähemmän palkkaa kuin sinä. Se on tuurista kiinni kuinka pitkiä on puheluita saa niin palkkaa tulee 25% per puhelun arvosta".
      -Höpö höpö. Entäpä lähetysajan ulkopuolella: Silloin ei mainonta, Sub/Mtv3 vie suurinta osaa. Tämähän huijaus pyörii 24/7. Tästä ajasta vain murto-osa esitetään televisiossa.

      • eipäsvalehdella

        Niinpä ja juuri näin. Tässäkin asiassa piti yrittää valehdella! Onko noissa mikään totta! Paitsi selkeästi näkyvä ahneus.


    • tuulahdusonparempaa

      Telkkarissa Kale, Tiina E.. Laura R., Johanna K., Maylis, Tarja S., Maria N. esiintyy itsenänsä ja ovat ok. Stiina Sahari vetää liikaa teatteria ja näköjään on harjoitellut spiikit hyvin. Hän on liian teennäinen eikä yhtään luonnollinen. Eikä yksikään ennustaja aloita koskaa heti puhumaan sairauksista. Valitettavasti yksikään Stiinan ennustus ei ole toteutunut vuoden sisään vaikka lupaa liikaa. En suosi häntä yhtään.

      • dsr3ewbvnbnb

        Valitettavasti MIKÄÄN "ennustuksista" ei ole toteutunut eikä toteudu. Ainakin Kale jaksaa nuolla takalistoja urakalla, yksikään kommentti ei ole koskaan negatiivinen vaan kehuu positiivisuudella jokaista soittajaa.


    • Setä_ennustaa

      Astral TV - ohjelmaa hitaille ja himmeille

    • grtegrgeger

      Miksei esim. terveydenhuolto palkkaa näitä puhelinvaihteeseen. Tietäisi soittajasta heti mikä vaivaa (onko se tuo vasemman puoleinen lonkka, onkohan se tuo oikean käden...) ja valtio säästäisi miljoonia pelkissä väärissä diagnooseissa. Oikeaan hoitoon voisi ohjata saman tien ilman terveyskeskuskäyntiä. Ja ajanvaraukset...

    • Trxb

      Ainoa asia joka minua ottaa todella paljon pattiin on se että minä joudun veroilla maksamaan näille pelleille kanavan jolla kusettaa ihmisiä.

      • NP__

        Trxb sä maksat myös verorahoillas näiden vararikkoon ajautuneiden puhelin, oikeudenkäynti, perintä, ym. kulut. Eli välillisesti kustannat Suharien liksan. Tämä on syy miksi mummojen, höynäytettävien, vähä-älyisten rahanlypsäminen on väärin ja täysin petollista touhua. Tämä on syy miksi muiden rahankäyttö kiinnostaa ulkopuolista. 3min. maksutonta on vain ensimmäisen kerran soittavalle. Eikä tätä lausetta kovinkaan moni Suhareiden puolustajista ole täälläkään osannut lukea. Älyttömät siis jauhavat, että jokainen käyttää rahansa mite haluaa. Vaan kun ne käyttävät rahaa jota heillä ei ole eikä tule, ostavat huuhaata velaksi. Jonka me muut sitten maksamme veroina. Hukkaan menee varmaan tämäkin vuodatus. Eihän suurin osa ihmisistä tiedä edes mitä Verot ovat. Heidän ajatuksissaanhan se on vain välttämätön paha. Toisaalta jos maailmassa kerran on näin paljon höynäytettäviä ihmisiä niin enköhän minäkin ala lypsämään. Löysät pois, mutta ei kuitenkaan vähäosaisilta.


    • USKOAMAD

      Olen tullut siihen tuloksen että ei kannattaisi soittaa. Se tietää itse kuin lähteä kyselee sieltä. Lypsämällä vastaavat ?

    • Huuhaata_

      Jollain se leipänsä on tienattava ja jos se paskaa puhumallakin onnistuu, niin mikäs siinä. Luulisi olevan turhauttavaa puhua itsekseen tuntitolkulla, kuten "Maylis" tänään aamulla. En silti ihmettele, ettei kukaan soita, sen verran omituista höpinää on tällä "asiantuntijalla".

      • dasfwer

        Maylis puhui tänäkin aamuna yksinään lähes koko lähetyksessä olonsa ajan, eipä paljon ihmiset soittele. Aika säälittävä tyyppi. "Moni on nauranut kyvyilleni ja että mistä tiedän... Enkeleiltä saan vastauksen..." Uskomatonta paskaa. Uskookohan tuo oikeasti itse noihin sen juttuihin? Mutta tämä Kale vasta lääketokkurassa tai jossain aineissa kuulostaisi olevan. Ymmärtääköhän itsekään mitä puhuu. Puhelee niin sekavia ja levottomia. Varmaan hyviä sen kirjat (jotka takana esillä, luullakseni ihan itse kirjoittamat) mitkä näkyy takana hyllyllä. Eli sellaista LSD-trippiä. Ihmettelen että kaikkea ne päästääkin vapauteen ja vielä televisioon.


      • toisenlinjannäkijä

        Ärsyttävää solvaamista kokoajan. Sä olet selvästi, joku näistä Astral tv:n väkeä. Joka kuvittelee olevansa maailman parhaimia "asiantuntioita". Älä turhaan hauku. Kateus huipussaan. Sä et ole yhtään sen parempi kuin muutkaan ihmiset. Kukaan ei ole sua pakottanut katsoo ohjelmaa. Ole kattomatta ja pidä mölyt mahassa.


      • höpötystykkää

        18.5.2016 koko Astral tv:n yössä ei tullut puheluita. Teknisiä ongelmia oli ettei kukaan päässyt televisioon soittamaan kuin ohjelman viimeine 10min:lle tuli vasta eka soittaja. Niinhän Maylis sanoi, jos sinä osasit kuunnella. Eikä Maylis ole mikään säälittävää tyypin näköinen. Hän on jalasmassa oleva ihminen ja luotettava sekä rehellinen selvänäkijä. Säälittävät ihmiset ovat niitä joiden itsetunto ei ole kohdallaan. He ehostavat itsensä Barbi nuken muotoon. Jos luulette et ennustajat tai selvänäkijät elää ennustuksilla. Eivät tosiaankaan elä sillä palkalla. Joillakin voi olla puhelinlinja auki 18h, eikä tule kuin yksi puolituntin mittainen puhelu.
        Luulisin keskimääräinen huono palkka 400 e/kk- paras voisi olla siivoojan kuukausi palkka.


    • NP_

      Stiina Suharilla on tänäkin aamuna lääkkeet ottamatta. Nainen aivan sekaisin jutuissaan. Samoin on tietty soittajatkin =) tosin se on ymmärrettävää kun soittajien keski-ikä on 70v. Vinkki suhareille kun seuraavan kerran asiakkaat kysyvät rahatilannettaan. Olis kiva jos vastaisitte rehellisesti soittajalle että, "katsoppa lompakkoosi, onko mitään - Ei oo, eli tilanne on huono. Kuulemiin".
      Sitten toiseen kysymykseen vinkki, miten tämä mun terveys.... "No meneppä kuule lääkäriin, Kuulemiin". Ja kolmanteen kysymykseen, mitenkäs nämä mun lapset ja lapsenlapset, naapurit, kummit ja kaimat. "No kuule kun tuohon ikään olis jo pitänyt oppia hoitamaan vain omia asioitaan eikä udella muiden, Kuulemiin". Jne.Jne.Jne. Toki tällä tyylillä kilahtaa vähemmän kolikoita kusettajien kassaan.

    • Huhheijaa

      Oikeastiko joku ihminen ottaa tämän teatterin tosissaan? Stiina on niin teatraalinen ja mummut tykkää :).

      Viihdyttävä ohjelma silti. Aamutuimaan kiva istuskella aamukahvilla ja todeta, että jopa itseä onnettomampia ihmisiä on useita.
      Toisinaan kyllä tekis mieli itsekin soittaa ja kysyä asiantuntijalta, et uskotko oikeesti omiin juttuihis?

      • omatyöonparempi

      • omatyöonparempi

      • Ronski_mees
        omatyöonparempi kirjoitti:

        Näköjään, toiset. Stiina Saharilla näyttää olevan yrittelijäs ja kova lixaa tuntuu vaavan. Tässä on linkki
        http://www.tahtitaivaanvalo.fi/reikihoitaja-tarot-tulkitsija-stiina-sahari
        Katso, mitä ajatuksia se tuo sulle. Eiks ole kellään kunnon duunia kuin huijaaminen.

        Stina olisi ihan pantavan näköinen. Ehtona vaan se, ettei horise höpöjä tai esittele enkelitöherryksiään.


    • NP_

      Huheijaalle.... Itse en ainakaan saa voimia siitä että joillakin on asiat huonommin kuin itsellä. Toiseksi jos soittajan suurin huoli on se että 100€ kaulakoru on hukassa tai ei tiedä miks veljen tytär ei ole saanut kesätöitä tai milloin asunto menee kaupaksi niin suuretpa on murheet. Ja toinen ryhmä soittajia onkin sitten niitä jotka tarvitsisivat mielenterveys apua. Eli nämä joita joku "kyttää" tai käy salaa kotona tai jotka haluavat viestejä edesmenneiltä. Ovat siis ahdistuneita, peloissan ja jäänet kiinni menneeseen. Itseäni suututtaa tällaiset ohjelmat koska niissä vain huijataan näiltä vähäosaisilta rahaa. Se ei ole millään tavoin hyväksyttävää edes tänäpäivänä.

      • fewwerwrt

        "Itseäni suututtaa tällaiset ohjelmat koska niissä vain huijataan näiltä vähäosaisilta rahaa."
        Mistä päättelet että soittajat ovat juuri vähäosaisia?

        Tyhmiltä ja naiiveilta huijataan.


      • NP_

        No eikös ne silloin ole vähäosaisia jos heille vähemmän järkeä on annettu.


    • ORTIS

      HUOM. HUOM. TÄLLÄ TIINA SAHARILLA ON tietääkseni myös TOINEN NRO JA AINA KUN SINNE SOITTAA, HÄN JÄTTÄÄ PÄIVÄN EI IKINÄ LAITA ETTÄ MONESKO, SOITETTIIN MONTA KERTAA, SIELLÄ VASTAAJATIINA SAHARILTA, VASTAAN PERJANTAINA, JA YRITÄMME, VASTAAN TORSTAINA, JÄLLEEN YRITYSTÄ, JA TAAS TIINA VASTAAN TIIISTAINA.. HUOM. HÄN EI JÄTÄ PÄIVÄMÄÄRÄÄ, MEITÄ OPOLI 3 HENKILÖÄ. YKSI MIES JA 2 NAISTA, HÄN VARMAAN KERÄÄ RAHAA TÄLLÄ TAVALLA OVELASTI IHMISILTÄ,
      TARJA SAHARI KERTOO KAIKILLE SAMAT ASIAT, MUTTA VAIN MUUNTELTUNA , HERRAN JESTAS RUVETKAA SEURAAMAAN TARJAA, JOTENKIN HÄNEN TARINSA EIVÄT OIKEIN PURE EIKÄ PIDÄ. NE MENEVÄT NÄIN, toinen puhuu aidasta ja seipäästä, sinunhan pitäisi mennä kahville , tapaat ystäviä. USEIMMAT OSAAVAT TARJAN TARINAT JO IHAN ULKOA. mutta voitte kokeilla, ON SELVÄSTI JO AIKUINEN NAINEN, TUSKIN HÄNELLÄ ON ENÄÄ ENSIMMÄINEN TYÖPÄIVÄ. JA TIINA JOS ET VASTAA TOISEEN NROON, oli jossakin henkisessä lehdessä, JÄTÄTKÖ VIESTIN JA ERITYISESTI PÄIVÄMÄÄRÄN MILLOIN VASTAAT, TÄLLÄISESTÄ PALVEUSTA TULEE MIELEEN "huijaamienn" olen mies, MUTTA EN OLE TYHMÄ, SEURAAN TIUKASTI MEDIAA. JOTENKIN TUON TARJAN TOITOTUS ETTÄ OLLAAN ASTRAL TV IHMISILLE, onkohan niin että tästä yritetään kokopäiväistä toimintaa. HUHU!!! EI EI HYVÄ.

    • UIK

      OoLEN soittanut itse Tiina saharile, jakyllä hän minua vähän auttoikin, mutta nyt kun olen alkanut seurailemaan niin ompahan jotenkin, no kyllä hänessä on ?? merkkejä, mutta hänhän tekee työtään, ja hänekin on elettävä. KANNATAN TODELLISTA KESKITTYMISTÄ ASIKKAISIIN, JA ERITYISESTI REHELLISYYTEEN!!

    • Memmu54

      Katsoisin erittäin mielelläni jatkossakin Astral TV:ta jos juontajina useammin olisivat
      Laura Roine, Tiina Elisabeth Sillankorva ja Maria Nylgun (anteeksi Maria jos sukunimi oli kirjoitettu väärin). Voimia teille.

    • Höpölöpön

      Aika harvakseltaan puhelin tänään (15.6.) soi. "Maylis" ei saa ketään kiinnostumaan omalaatuisine höpötyksineen.
      Kannattais varmaan ruutuun laittaa mielenkiintoisempia "asiantuntijoita"!

      • meautamme

        Olet Höpölöpön kova arvostelemaan kaikkia olet yksi ja sama henkilö joka kirjoittaa jatkuvasti negatiiviseen sävyyn. Ei sinne ruutuun oteta ketä vaan hölöttäjää kuin alansa parhaimpia asiantuntijoita. Jokainen on oma persoona.

        HEI NYT KEKSIN KUN HALUUT ARVOSTELLA MENE SINÄ SINNE RUUTUUN PUHUMAAN ETTÄ SAAMME MUUT MYÖS SINUA ARVOSTELLA RANKOILLA SANOLLA. SEHÄN OLISI NIIN VITUN HAUSKAA ARVOSTELLA SINUA KUINKA KIINNOSTAVA OLISIT RUUDUSSA JA MITÄ KUSETAT.

        Jos työtarjous kiinnosta, niin ole ystävällinen ja tee Maylikselle spiikki mistä hän voisi puhua tai aiheesta. Hän tekee äärimmäisen rehellisellä ja luotettavalla taidolla tulkontoja. Hän ei välttämättä ole paras esiintyjä, mutta tietää ja näkee paljon. Maylis näkee ja tuntee asioita enemmän kuin osaat aavistaa. Näkee osa-aluita sinun elämästäsi. Tulet yllättymään. Muista selkeä kysymys siihen osaa elämääsi mikä on sinulle tärkein. Olen monta kertaa soittanut ja hän aivan ihana iloinen persoona puhelimessa.


      • difu49
        meautamme kirjoitti:

        Olet Höpölöpön kova arvostelemaan kaikkia olet yksi ja sama henkilö joka kirjoittaa jatkuvasti negatiiviseen sävyyn. Ei sinne ruutuun oteta ketä vaan hölöttäjää kuin alansa parhaimpia asiantuntijoita. Jokainen on oma persoona.

        HEI NYT KEKSIN KUN HALUUT ARVOSTELLA MENE SINÄ SINNE RUUTUUN PUHUMAAN ETTÄ SAAMME MUUT MYÖS SINUA ARVOSTELLA RANKOILLA SANOLLA. SEHÄN OLISI NIIN VITUN HAUSKAA ARVOSTELLA SINUA KUINKA KIINNOSTAVA OLISIT RUUDUSSA JA MITÄ KUSETAT.

        Jos työtarjous kiinnosta, niin ole ystävällinen ja tee Maylikselle spiikki mistä hän voisi puhua tai aiheesta. Hän tekee äärimmäisen rehellisellä ja luotettavalla taidolla tulkontoja. Hän ei välttämättä ole paras esiintyjä, mutta tietää ja näkee paljon. Maylis näkee ja tuntee asioita enemmän kuin osaat aavistaa. Näkee osa-aluita sinun elämästäsi. Tulet yllättymään. Muista selkeä kysymys siihen osaa elämääsi mikä on sinulle tärkein. Olen monta kertaa soittanut ja hän aivan ihana iloinen persoona puhelimessa.

        Voi hyvät hyssykät, ihan ASIANTUNTIOITA! Voi taivahan vallat mitä rahastusta ja esitystä, S. S. saa parhaan palkinnon draamakuningattarena. No mutta jokainenhan itse päättää minne rahansa käyttää, ei se ole hullu joka pyytää (ehkä moraaliton kuitenkin) vaan se joka maksaa. Pitäkää ihmiset huoli omaisistanne etteivät kaikkeen huuhaahan usko!


      • kylläkyllästynyt

        Lopettakaa tuo järjetön solvaus.
        Vaadin koko ketjukeskustelun lopettamista tällä ei näytä olevan päätä, eikä häntää.

        Jos Astral tv on rahastusta. Kuinka paljon uskonnoilla rahastetaan. Uskotellaan että kaikki tulee korkeimmasta, vaikka kaikki on teatteria ja hypnooria.
        https://www.youtube.com/watch?v=CPuLsh6-JxI


      • Höpönlöpön_
        meautamme kirjoitti:

        Olet Höpölöpön kova arvostelemaan kaikkia olet yksi ja sama henkilö joka kirjoittaa jatkuvasti negatiiviseen sävyyn. Ei sinne ruutuun oteta ketä vaan hölöttäjää kuin alansa parhaimpia asiantuntijoita. Jokainen on oma persoona.

        HEI NYT KEKSIN KUN HALUUT ARVOSTELLA MENE SINÄ SINNE RUUTUUN PUHUMAAN ETTÄ SAAMME MUUT MYÖS SINUA ARVOSTELLA RANKOILLA SANOLLA. SEHÄN OLISI NIIN VITUN HAUSKAA ARVOSTELLA SINUA KUINKA KIINNOSTAVA OLISIT RUUDUSSA JA MITÄ KUSETAT.

        Jos työtarjous kiinnosta, niin ole ystävällinen ja tee Maylikselle spiikki mistä hän voisi puhua tai aiheesta. Hän tekee äärimmäisen rehellisellä ja luotettavalla taidolla tulkontoja. Hän ei välttämättä ole paras esiintyjä, mutta tietää ja näkee paljon. Maylis näkee ja tuntee asioita enemmän kuin osaat aavistaa. Näkee osa-aluita sinun elämästäsi. Tulet yllättymään. Muista selkeä kysymys siihen osaa elämääsi mikä on sinulle tärkein. Olen monta kertaa soittanut ja hän aivan ihana iloinen persoona puhelimessa.

        "Me autamme" oletko sinä yksi asiantuntijoista vai yksi höynäytetty? Minä "Höpönlöpön" kirjoitin tuon yhden kommentin ja tässä tulee toinen. Ja nimenomaan kaikenlaisia hölöttäjiä astraliin on palkattu ja tiedät sen itsekin, kun ehdottelet tällaiselle höpönlöpöllekin samaa hommaa:D.


      • meautamme
        Höpönlöpön_ kirjoitti:

        "Me autamme" oletko sinä yksi asiantuntijoista vai yksi höynäytetty? Minä "Höpönlöpön" kirjoitin tuon yhden kommentin ja tässä tulee toinen. Ja nimenomaan kaikenlaisia hölöttäjiä astraliin on palkattu ja tiedät sen itsekin, kun ehdottelet tällaiselle höpönlöpöllekin samaa hommaa:D.

        En ole asiantuntija tai höynäytetty. Luen paljon kaikkia keskustelu kirjoituksia. En tykkää haukkumisista tai kiusaamisesta, se kuuluu tyhmille ihmisille. Minulla ei ole koskaan varaa soittaa Astral tv:n asiantuntijoille. Katson Astral TV:tä. Mukava ohjelma.


      • Höpönlöpön_
        meautamme kirjoitti:

        En ole asiantuntija tai höynäytetty. Luen paljon kaikkia keskustelu kirjoituksia. En tykkää haukkumisista tai kiusaamisesta, se kuuluu tyhmille ihmisille. Minulla ei ole koskaan varaa soittaa Astral tv:n asiantuntijoille. Katson Astral TV:tä. Mukava ohjelma.

        Sanoit aikaisemmassa kirjoituksessasi että olet monta kertaa soittanut "Maylikselle" ja nyt kerrot ettei ole koskaan varaa soittaa??
        Et tykkää haukkumisesta etkä kiusaamisesta? Edellisessä kirjoituksessa kumminkin on vähän sen kaltaista luettavissa? Tyhmä??


      • dkfnalfhaiefpqie

        "Höpönlöpön_1.7.2016 8:57"

        Mikä luulet olet? Todennäköisesti henkilö on soitellut paljon. Eikä enään voi soittaa kenellekkään. Puhelinlaskut ovat niin suuret ja eikä varmaan pysty maksamaan laskuaan kerralla. On turha nimitellä henkilöä.


    • NP_

      Ei kukaan ole solvannut on vain kerrottu että ennustaminen on huuhaata, ei pidä paikkaansa ja jolla viedään hyväuskoisilta ihmisiltä rahat. Päinvastoin vielä enemmän on ihmisille kerrottava että kyseinen toiminta on ihmisten huijaamista. Edes vitsinä ei kenenkään pidä moisille eukoille ja ukoille soitella. Jos jotakin on solvattu niin mielestäni näitä hyväuskoisia hölmöjä naiveja soittajia jotka hädissään uskovat yli-ihmisiin, yliluonnollisuuteen tai siihen että kuolleet sukulaiset keittelevät henkimaailmassa puuroa, kenellekköhän =D Oikeasti en pysty uskomaan että näin paljon on hönttejä ihmisiä jotka tällaiseen uskovat. Heillä täytyy ehdottomasti olla hetkellinen mielenhäiriö/masennus tms. Nytkin Nylgyn näkee televisiossa omiaan ja soittaja on menettänyt jo 3 vuotta sitten miehensä ja haluaisi viestejä mieheltään. Psykiatrin pakeille tuo soittaja pitäisi ohjata ja pikaisesti jos omasta elämästään on jo 3 vuotta tuhlannut suremiseen eikä pysty päästämään irti kuolleesta miehestään. Nylgyn tuollainen "auttaminen" on VÄÄRIN, karhunpalvelus ja erittäin erittäin paha asia.

      • MieYmmärrän

        Ei se huuhaata ole kunhan ymmärtää miten universumi toimii kuinka energiat toimii. Itse en usko että jonku puhelinlinjan kautta saa parhaimman avun. Erityisesti tällaiset kaukoparantamiset ei resenoi hyvin minuun. Ajattelisin että energia hoitoihin parhaimman avun saa fyysisen kontaktin kautta. Ja mitä "henkimaailmaan" tulee niin huh voin sanoa mikään ei ole niin kun meille opetetaan raamatussa.
        JA kaikki ihmiset omaa taidon käsitellä tuollaisia energioita ja vastaanottamaan "viestejä" korkeammista ulottuvuuksista. Kaikki riippuu siitä oletko valmis olemaan se musta lammas joka rikkoo tämän illuusion missä elämme :)


      • MieYmmärrän

        Niin ja vielä tulevaisuus muuttuu kokoajan. Tarkkaa tulevaisuutta ei voi kellekkään kertoa. Ja sinä itse voit valita tulevaisuutesi joten mieti mitä haluat ja pistä se ajatus universumiin energiana ja annat aijan kulua. Huomaat pian et siihen suuntaan alkaa elämä muuttumaan. Tästä täsdä on kyse me itse luomme tulevaisuuden eli ei kukaan tarkkaan voi sinulle sitä kertoa mitä sinun elämässä tapahtuu eikä minusta pidä edes kysyä.


    • kaikkeakanssa

      No johan on jollei huijausohjelmaa saa arvostella. KYLLÄ Saa! Ja pitääkin. Ala-arvoista vanhusten rahojen lypsämistä!

    • ftyg5rtyrty

      Kale ainakin antaa jokaiselle soittajalle saman "ennusteen" ja puhuu mitä soittaja haluaakin kuulla: posotiivisia piirteitä. Myös lukee lunttilapuistaan kaiken olennaisen, ovat sen edessä pöydällä ja lukee lähetyksessä jossa on mukana samat mantrat. Yläkamerasta vaan näkyy hyvin välillä lunttilaput. Muuten lähetyksessä on osuvasti tuo numero ja infolaatikko edessä ettei pöytää näe. Aikamoinen Juhan af Grann tämä Kale. Ei taida ihan lääkitys olla kohdallaan.

    • dfsgrtgdygrt

      Onkohan tuo Kale ihan henkisesti tasapainossa:
      Edellisen lähetyksen poimintoja:
      -Eettinen varaus miinus-merkkinen, fyysinen varaus plus-merkkinen, korkea itse käskee alempaa itseä...
      -Verkostoidu laadukkaalla tavalla...
      -Toimia ihmisenä ihmisten joukossa...
      -Oma aika, toisten aika, oma etu, toisten etu...
      -Äitienergia henkisessä merkityksessä...
      -...sielullishenkisenä energiana vapautuu maakarman kierrosta...
      -Ihmisenä ihmisten joukossa pystyt navigoimaan ajassa ja paikassa sielukerroksessa tai henkisessä tasossa...
      -Maa on elämän kokeiluplaneetta...
      -Persoona ja sielu hekisessä kentässä...
      -Siriuksen polun kautta sivummassa enkeliolentona olet syntynyt tähän aurinkokuntaan...
      Ja paras viimeisenä:
      -Siellullishenkisesti.

    • nainen-52

      Kuuntelen kiinnostuneena Astral tv ohjelmaa,saan paljon hyödyllistä tietoa Stiina Saharilta,hänellä on monipulista tietoa elämän tärkeistä asioista,esim.Stiinalle tuli yks aamu soitto,nainen jutteli että hänellä on arka iho,ei kärsi oikein hipastakaan,Stiina sanoi että mene lääkäriin,oireet ovat naisten tautiin viittaavaa,minulla kuuntelijalla, oli myös samoja oireita,menin lääkäriin ,löytyi iso munasarja kasvain,joka on nyt leikattu pois.Stiina Sahari tuntuu tietävän paljon aivan uskottavia asioita.

      • pakapassukka1

        Nyt tuli kyllä vähän outo olo, kun minulle tulee terveysongelmia soitan ensimmäiseksi terveydenhoitajalle (minusta häntä voi kutsua asiantuntijaksi). Vinkkinä voin kertoa että on huomattavan paljon halvempaakin.
        Astral-tv:n ohjelmatiedoissa lukee show/visailu, mitähän se mahtaa tarkoittaakin (sarkasmia)?


      • Hurskas_mies

        Tänä aamuna pieretti niin maar perusteellisesti. Pitänee soittaa Astral tv:n yleisneroille, jos vaikka minultakin löytäisivät munasarjakasvaimen. Herralle ja henkiolennoille kiitos tällaisesta palvelusta.


    • wret65654

      Jos hävitän avaimeni, soitan tietenkin astral-tv:hen sen sijaan että itse hakisin niitä. Sama juttu terveyden kanssa, jos vähän tuntuu oudolta, kyllä astral-tv:n asiantuntijat tietää, ei tietenkään tule mieleen varata aikaa lääkäriltä. Ja jos parisuhde hieman tökkii, tietenkin välittömästi soitan astral-tv:hen ja kysyn miten asiat on, enkä tietenkään puhu kumppanilleni. Mitä raha-asioihin tulee, astral-tv:n huippu asiantuntijaryhmä osaa auttaa ja ohjeistaa. Silloin ei tarvitse katsoa tiliotetta tai laskea tuloja ja menoja. Ja jos epäilyttää kuolema niin atral-tv:n mukaan kuolemaa ei ole. Kyllä kortit tietää ja enkeleiltä voi kysyä loput.

    • On hyvä ja kiva huomata, että ainakin suurin osa tänne kommentoijista on erittäin valveutunutta ja tarkkasilmäistä kansaa. Ja ovat tehneet erittäin oikeaan osuvia huomioita ja analyyseja näistä kyseisistä ns. " ennustajiksi" itseään väittävistä. Kyllähän se niin vaan on, että näitä ennustus ja selvännäkölpalveluita tarjoavat vievät hyväuskoisilta, elämässään tienhaaraan ja eksyksiin joutuneilta vaan rahat pois. Ja lähes kaikilta osin kertovat asiakkailleen pelkkiä valheita ja puppua. Ihmetyttää tosin vain se, miksi valtiovalta ja viranomaiset eivät tee mitään tämän epärehellisen työn ja elinkeinon harjoittamisen estämiseksi ja lopettamiseksi. Ongelma on vain siinä, että jos tämä toiminnan ja suoraan sanottuna häikäilemättömän bisneksen harjoittamiseen ei puututa, niin vielä ennättää tulla paljon viattomia uhreja. Uhrit eivät ole tähän syyllisiä. Eikä heitä pitäisi haukkua, tai mennä nimittelemään. Kenelle tahansa saattaa elämässä tulla kriisejä, ongelmia, yksinäisyyttä, masennusta, väsymystä, burnouttia, tai iskeä se aika monen mieleen tullut kysymys: " Miksi minä olen täällä?, tai " Mikä minun paikkani ja tehtäväni on tässä maailmankaikkeudessa?" Ja kun sitä vastausta ei löydy, tai ei Jumalaltakaan kysyttäessä koskaan kuulu, on vain syvä hiljaisuus. Monesti ihmisen ollessa tienhaarassa, epätoivo valtaa mielen, ja silloin, vaikka olisi kuinka rationaalisesti ajattelevasta ihmisestä kysymys, hän saattaa alkaa ajatella, että jospa selvänänäkijät tietäisivät vastauksen kaikkiin kysymyksiin. Osa toki soittaa pelkästä uteliaisuudesta. Ja useimmat haluavat tietää, miltä tulevaisuus tulee näyttämään.

      Suurin osa, jotka ovat seuranneet tätä astral tv: tä, ovat huomanneet, että näillä näkijöiksi ja asiantuntijoiksi itseään kutsuvat käyttävät tiettyjä ja samoja fraaseja ja lauseenparsia. Ja jos alkaa mennä mönkään, niin alkaa korjata nopeasti sanomisiaan.

      Muilla sivustoilla, joilla tarjotaan ennustuspalveluita, on nettisivuillaan esittelyt yrityksessä työskentelevistä henkilöistä. Ja merkille pantavaa on se, että heitä ja heidän ominaisuuksiaan kehutaan taivaisiin; ja että moni heistä on määritelty nettisivuilla muita korkeammalla henkisellä tasolla olevaksi. On ilmeistä, että yrityksen kaikki työntekijät kehuvat toisiaan pilviin ja antavat toisilleen arvioita. Törkeäksi sen tekeekin se, että heidän epärehellisyyden ja rikollisen työnkuvan ja ihmisten huijaamisen perusteella, heitä ei todellakaan voi pitää muita ihmisiä sen mediaalisempana, parempana, kuin korkeammalla henkisellä tasolla olevana.

      Suomen valtio ja oikeuslaitos on antanut näköjään näille huijareille ja rikollisille oikeutuksen harjoittaa vilpillistä elinkeinon harjoittamista. Aivan liian monta ihmistä on jo menettänyt rahavarantonsa, talonsa tai koko omaisuutensa sen takia. Hyväuskoisuutensa, liiallisen naiivisuutensa, uteliaisuutensa, epävarmuutensa, masennuksensa, yksinäisyytensä ja epätietoisuutensa takia. Hölmöjä ehkä. Mutta myös aivan tarpeettomia rikoksen uhreja. Mikä taatusti on omiaan lisäämään uhreissa häpeän tunnetta. Epävarmuus elämästä ja tulevaisuudesta on omiaan ruokkimaan otollista maaperää kaikenlaisten huijareiden toiminnalle ja sen jatkumiselle.

      Jos ihmisillä on ongelmia, älkää missään nimessä soittako ainakaan ennustajille, jotka vievät vain rahat ja antavat täysin katteettomia ennustuksia. Pahimmillaan ohjaavat heille soittavia elämässä aivan väärään suuntaan ja kohti tuhoa.

      Olennainen ja minusta tärkeä kysymys onkin se: " Miten monta uhria pitää vielä tulla, jotta asioihin todella puututaan konkreettisin toiminpitein ja uusin lakiasetuksin? Minusta tämä ennustusbisnes täyttää rikollisen toiminnan harjoittamisen. Eikä tätä muuten saada kuriin, kuin asettamalla tämän " elinkeinon" harjoittaminen laissa rikoksesta rangaistettavaksi teoksi. Ja jos se olisi minusta mitenkään kiinni: pistäisin nämä herttaisesti hymyilevät mummojen ja elämässään epätoivoisten ihmisten rahat vievät huijarit sinne, minne he oikeasti kuuluvat, eli selliin istumaan rangaistustaan. En tunne mitään myötätuntoa sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka ovat näköjään täysin vailla mitään omaatuntoa, moraalia ja rehellisyyttä.

    • rt5467567

      Olen seurannut muutaman lähetyksen ihan mielenkiinnolla ja täytyy sanoa että uskomatonta miten tällaista voidaan näyttää televisiossa. Kaikki jonkinlaisina asiantuntijana itseään pitävät pyrkivät pääsemään soittajan yläpuolelle ja ohjeistamaan heitä oikeisiin ratkaisuihin. He puhuvat päälle, pätevät tietämyksellään ja antavat itsestään sellaisen kuvan että ovat muiden yläpuolella. Ainakin osa asiantuntijoina itseään pitävät osaavat manipuloinnin ja ovat varmasti käyneet jonkinlaisia draamakursseja. Tuo näytelty teko-empaattisuus paistaa hyvin jokaisen olemuksesta läpi.
      Minun mielestä on väärin että televisiossa itseään asiantuntijoiksi kutsuvat voivat sanoa ihmisille/soittajille ettei kuolemaa ole ja että he saavat viestejä kuolleilta ja enkeleiltä ja muuta roskaa. Kuka täysijärkinen enää nykypäivänä uskoo tällaiseen ja uskoo ennustuksiin joka tapahtuu puhelimen välityksellä ja että asiantuntijaksi itseään kutsuva voi lähettää jotain energioita puhelimen välityksellä. Naurettavaa.
      Nämä itseään asiantuntijaksi kutsuvat ihmiset eivät ole auttamassa tai ohjeistamassa soittajaa vaan manipuloimassa. He sanovat mitä pitää tehdä ja antavat jokaiselle soittajalle positiivisuutta mikä ei aina ole totta. Joku kysyy että saako asuntonsa myytyä, hänelle luvataan että saa myytyä, toiselle luvataan elämänkumppani kun tämä sellaista kysyy.
      Ja mitä tulkintoihin tulee, jokaiselle soittajalle annetaan samankaltainen positiivinen ja kannustava ”analyysi” ja ”tulkinta”, pienellä variaatioilla. Esimerkiksi tuo tähtien takaa tullut Kale antaa jokaiselle soittajalle samanlaisen tulkinnan tosin hieman eri sanakääntein. Hän lukee sen paperista aina saman tulkinnan joka on positiivinen ja ylistävä ja joka sisältää vain positiivisia ja kannustavia adjektiiveja. Oikeastaan samaa voi sanoa muista ”selvännäkijöiden” tulkinnoista.
      Joskus tulkinta osuu oikeaan arvaten joka lisää tulkitsijan uskottavuutta. Kun tulkinta menee hieman pieleen, asiantuntijaksi itseään kutsuva osaa nopeasti ja ovelasti korjata tilanteen edukseen. Ja tämä jokaisen ”selvännäkijän” ylimielisyys ja yläpuolella olo korostuu päälle puhumisessa.
      Ja on vielä soittajia jotka oikeasti ottavat nämä neuvot tosissaan ja soveltavat sitä elämäänsä. Tästä voi olla myös paljon haittaa ja tuhoa mutta sehän ei asiantuntijaa kiinnosta. Silloin kun asiantuntija neuvoo miten toimia, se on juuri se mitä alitajuisesti soittaja haluaakin kuulla ja näin tulkitsee asian että ”kylläpäs tiesi hyvin paljon ja hyvin osuvasti”.
      Nämä itseään asiantuntijoiksi kutsuvat eivät ole televisiossa pyyteettömästi auttamassa vaan pelkän rahan takia, käärimässä tyhmien rahat. Nämä on selkeästi ja suoraan sanottuna huijareita ja kaksinaamaisia näyttelijöitä. Jokainen heistä on varmasti käynyt jonkin kurssin jossa opetetaan puhumista ja uskottavuutta. Onko tänä päivänä vielä ihmisiä jotka oikeasti uskovat siihen että joku pystyy näkemään asioita tulevaisuuteen ja antaa henkilökohtaiseen elämään neuvoja koska pystyy näkemään ”tulevaisuuteen”? Ilmeisesti on. Näistä ”ennustajista” ei yksikään tekisi tuota työtä ja kinuaisivat soittajia hurjalla minuuttitaksalla jos oikeasti pystyisivät näkemään tulevaa. Ei tarvitsisi muuta kuin laittaa lotto vetämään lauantaina tai pelata itsensä rikkaaksi. Näin tekisi jokainen ”ennustaja”. On siis erittäin sääli että on ihmisiä jotka oikeasti uskovat mitä nämä itseään asiantuntijoiksi itseään kutsuvat suoltavat valehtelevasta suustaan ja ihmisiä jotka vielä soittavat. Olisi hienoa kuulla sellainen soittaja joka todella testaisi asiantuntijan ja selvännäkijän ja narauttaisi hänet suorassa lähetyksessä. Olisi hienoa nähdä miten asiantuntija ja selvännäkijä puhuisi itsensä tilanteesta kuiville.

    • showmustgoon

      Mua ihmetyttää kauheasti, kun nää kaikki ennustajat on muuttunut Tuula Huhtalan näköisiksi? Miehiä saisi soittamaan enemmän, jos ennustajat olisivat yläosattomissa,pelkissä stringeissä Olisi enemmän showmeininkiä.

      • akka-49

        Ei kai nyt palkittua ohjelmaa voi lyödä kuin vierasta sikaa. Muistin juuri että Skepsis ry palkitsi Astral TV:n ja Ennustaja-TV:n vuoden 2015 Huuhaa-palkinnolla, että silleen!
        Tottahan sen nyt täytyy olla kun oikein telkkarissa esitetään ;=).


    • np_

      Tänään nää mummot taas soittelee Stiina Saharille ja voi V.... että ihmiset/mummot jaksaa nähdä vaivaa lastensa ja lastenlastensa asioista. Ei minkään näköistä omaa elämää kun täytyy udella "mitä se nyt tekee" ja "miten silää sitten menee". Törkeitä!!
      Ja selitykseksi ei tosiaan käy että kyllä lapsistaan jokainen äiti on huolissan. Tuo ei ole muutta kuin utelun utelun utelua. Jos omat vanhempani olisivat tuollaisia niin sanoisin välit irti. Vaikka minut kuinka on opetettu kunnioittamaan venhempia ihmisiä niin tälläisiä törkeitä uteliaita muiden asioihin sekaantuvia apinoita en tosiaan kunnioita.

      • K.P.S

        No mua ei sinänsä haittaa, vaikka joku mun asioitani kyselisikin, kun ei niitä kyllä kenenkään korteissa lue. Tietysti jos tietäisin että vanha äitini soittelisi ja kyselisi "ennustajalta" että miten minä pärjään, niin harmittaisi että äiti laittaisi rahansa ihan hukkaan, mutta ei muuten.


      • np_

        No eihän ne tietenkään mistään korteista näy. Pointtini olikin se että näitä mummeloita ja muita höperöitä toisten asiohin puuttuvia näyttää piisaavan ihan joka paikkaan ja ettei perustelu "kyllä lapsistaan jokainen on huolissaan" mene läpi vaan että tuo on jo sairasta utelemista. Epäilenpä että jos oma vanha äitini sekoaisi soittelemaan ennustajille ja alkaisi olemaan sairalloisen utelias minun tai muiden olemisesta ja tekemisestä niin saattaisi kyllä vaikuttaa väleihin hyvinkin paljon.
        Ja nyt taas jollekin näsäviisaalle vielä kommentti että sairalloinen uteliaisuus on eri asia kuin terve mielenkiinto. Mielenkiinosta ihminen kysyy ja keskustelee asioista kyseisen henkilön kanssa, mutta uteliaat utelevat näitä asioita turuilla ja toreilla.


    • rt454646

      Paras oli tänään kun yksi mummukka kyseli polkupyöränsä perään ja tämä teennäinen neito Sahari vakavalla naamalla kertoi missä pyörä on ja että viiden kilometrin säteellä ja vieläpä telineessä. Ei voi olla totta enää. Toisena on tämä Kale jolla ei ihan kaikki muumit ole laaksossa. Uskooko tämä todella itsekään mitä jargoniaa suoltaa ja vielä vakavalla naamalla. Jos tietäisi noin paljon asioita, osaisi ennustaa numeroista tai jostain kortista, miksi ylipäätään on tuollaisessa huijaritoimessa. Ammatiksi en tuota kutsuisi sillä ammatinharjoittaja ansaitsee palkkansa rehellisesti. Antaa kaiken lisäksi jokaiselle saman tulkinnan hieman muuttaen sitä ja hieman eri variaatioilla. Hyvin opiskellut ulkoa kaiken tietyn sanaston. Kosmos on paikka joka on täynnä energiaa eikä mitään muuta ihmeellistä. Tulevaisuutta ei voi ennustaa koska sitä ei ole vielä tapahtunut, menneisyys toki on olemassa koska se on jo tapahtunut. Ihan itsekö on numerologian kehittänyt? Tällaisen idiootin höpinät uppoavat vain idiooteille. Aikamoisia huijareita ovat. Sääliksi käy noita soittajia jotka kehtaavatkin vielä soittaa mokomaan ohjelmaan.

      • np_

        Itse en tiedä viitsisikö sääliä, kyllä nuo soittajat yks toisensa jälkeen vaikuttaa niin hölmöiltä. Enemmän mua huolettaa kun maailma näyttää olevan niin täynnä sekopäitä, muuallakin tosin kuin Astralissa.
        Ja Kale totta tosiaan on yliveto vanha höppänä, eikä sillä ole muumeja laaksossa varmaan ollutkaan. Molemmat Saharit ovat rahan ahneita superkusettajia.
        Noitavaino saisi kyllä tulla takaisin=D


    • rtretret

      Jos soittajalla (yleensä joku yksinäinen mummeli) kyselee terveytensä perään tai lastenlastensa tai lastensa hyvinvointia, onko näillä tullut mieleen esim. ottaa yhteyttä lääkäriin tai soittaa vaikkapa lapsilleen ja sukulaisilleen ja kysyä itse ilman "asiantuntijaa" mitä näille kuuluu.


      "Asiantuntijat" kovasti väittävät että voivat nähdä tulevaisuuden tai katsoa sen korteista ja väittävät että kortit näkee asioita ja muuta jargonaiaa, onko heillä konkreettisia ja puolueettomia todisteita asiasta. Pitäisi olla. Tai "naisasiantuntija" joka väittää ettei kuolemaa ole tai enkelit ovat olemassa ohjailemassa elämää ja lähettelemässä viestejä, tällä "naisasiantuntijalla" pitäisi asiasta olla konkreettista näyttöä. Sama koskee Kalen höpinöitä ja siitä että universumi on täynnä kaiken sekaisia tähteläisiä ja muita, silloin Kalella tulisi olla esittää asiasta konkreettisia todisteita. Ei kukaan asiantuntija voi esimerkiksi sanoa että Kuun pimeällä puolella on salainen astraalinen yhdyskunta. Jos näin väittää niin se tulisi silloin myös todistaa väite oikeaksi. Eli kaikki puheet pitäisi todistaa oikeiksi.

    • np_

      rtretret, ei ne mummelit kuule voi lapsiltaan eikä lapsenlapsiltaan yms. enempää udella niiden asioita, koska nämä sukulaiset ja naapurit ovat vanhan ämmän uteluista saaneet tarpeekseen eivät kerro enää edes päivänselviä asioita. Nyt nämä Ämmät on sitten keksineet että Kysytään ennustaja Eukoilta - ne kyllä tietää. Voi jessus.
      Sitten taas tuohon kun sanoit että pitäs todistaa jotakin. Ei mun tietääkseni mikään laki ainakaan velvoita uskomuksia todeksi todistaa.
      Itse vain pöyristyn kerta toisensa jälkeen miten hömppää väkeä maailma päällään kantaa.

    • kokenutitsekin

      Ongelma on se että puhelinlaskut johtavat maalliseen hätään - katastrofiin! - monet soittajat näillä linjoilla! Naurattaa henkisen ylistäminen kun kyse on rahasta!Kuka tekisi halvemmalla tai maksutta HENKISIN motiivein tuota hommaa! Jos kymmenen minuutin puhelu maksaa 40 euroa, puoli tuntia 120 euroa! Puoli tuntiakin lyhyt aika SYVENTYÄ toisen elämään! On hauskaa ennustella kun rahaa juoksee omaan pussiin - altruistinen toisen kuuntelu ajattelematta rahaa onkin jo eri taajuuden asia: henkisen!

      • huijaustahyväuskosille

        Paljastakaa te puhelinlaskut, jotka olette soittaneet tuohon hömppäohjelmaan? Silloin tällöin ajankuluksi olen katsonut ja monilla talousongelmia ovat työttömiä tai muuten ja tulevaisuus ahdistaa, niin luulisi miettivän että lisalaskua vaan tulee kun muutoinkaan ei liikaa ole varaa. Kyse ole mistään asiantuntijuudesta vaan hyväuskoisten ihmisten huijaamisesta ja rahastamisesta.


    • kokenutitsekin

      jk. Suuret kosmiset asiat ja kunkin sielun matka kaikkineen ottaisi aikaa niin että se maksaisi miljoonaomaisuuden!
      Huvittavaa sanoa " JONOTUS on maksuton."

    • Pettynyttosissaan

      Voi herran jestas, toi Tuula Huhtalan vois poistaa teeveestä. Näyttää markivan monia ennustajia ja asiakkaitaan. Todennäköisesti tekee ennustamista elääkseen.

    • astralfanit

      Huomio huomio! Astral TV siirtyy JIM kanavalle maanantaista klo 9.00 alkaen. Tervetuloa!

    • watchingyourdoing

      Mielestäni ainut ongelma ohjelmassa on korkeahko soiton hinta. Sisältöön saa uskoa ken haluaa. Ihan samalla tavalla tositv-hömppä, tai televisiosarjat, ovat monenkin todellisuutta ja ottavat niistä vaikutteita itselleen. Ja osa tosi-teeveistä myös rahastaa katsojia.

      • hupakoidenhinnat

        Tottakai hinta on kova. Niin se lehdissäkin selvänäkijä sun muut hupakot ilmoittajilla. Useita euroja/min ja päälle paikallispuhelumaksu. Ilmeisesti jokin näkymätön lisämaksu sisältyy hintaan, kun moni sanoo että lasku on melkoinen, eikä pitänyt mennä monta minuuttia.


    • saharihaamu

      Tämän päiväisessä lähetyksessä oli kummitus! Lamppu ja johdot tippuivat katosta kesken lähetyksen

    • eipelitä

      Kanava vaihtui. Laittakaa nettisivut ajantasalle, nimenomaan tv-ohjelman juontajat ois kiva tietää.

    • 7843789348934

      Astral TV vaihtoi JIM:lle ja samalla muuttui Maria Nylgunin nimi Maria Nilguniksi!

    • ikävä33

      maylis lopetti :(

    • kertoikohän

      Miksihän pitää aina odottaa muutamakuukausi, ennnenkuin jotain tapahtuu?
      Kalliiksi käy ajanviete puhelimessa

    • miksi.puhelin.ei.soi

      JIM-KANAVA! Kyllä lähtee katsojat Astral-tv:ltä, jos puhelinlinjoja ei saada kuntoon aamun juonnettuihin lähetyksiin.

      • jimonihanpeestä

        Taas tänäänkään puheluja ei oteta studioon. Tarvitaanko asiantuntijaa istumaan uudistettuun studioon, jos tehtävänä on vain muiden asiantuntijoiden puhelinnumeroiden luetteleminen. Minä ainakin haluaisin kuulla tulkintoja ruudussa. Vaikuttaa vähän siltä, että Astral-TV on muuttumassa juuri tällaiseksi mitäänsanomattomaksi täyteohjelmaksi, jota kukaan ei enää katso. Kuinkahan usein esim. Tuula Huhtala tulee Turusta studioon luettelemaan asiantuntijoiden puhelinnumeroita, jos ei itse voi tehdä tulkintoja. Eiköhän me kaikki katsojat olla lukutaitoisia ja pystymme lukemaan itse numerot ruudusta. Jim pilasi hyvän ohjelman!


      • Enuskomihinkään

        Voi mitä kusetusta tämä kaikki onkaan. Tuula Huhtala on perus huijari ja valehtelia. Jos Tuula Huhtala kuvittelee olevansa hyvinkin edustava näköinen yli laittautumisell. Stiina Saharin olizi pitänyt mennä aikoinaan teatteriin. Hänkin on alkanut pynttää itseään. Hän einäytä millään tavoin uskottavalta.
        Lopettakaa Astral tv, se on suoranaisesti vain viihdettä.


    • Järjellä

      Miksi se ei voisi olla yksinkertaisesti keskustelukanava? Vaihtaisiin kyllä asiantuntijat todellisiin auttajiin ja asiantuntijoihin. Vaikkapa lakimiehiin, psykologeihin, lääkäreihin, Kelan-asiantuntijoihin jne. esimerkiksi. Ihmiset on vailla todellisia neuvoja, joilla on vaikutusta elämisen onnistumiseksi.

      • todellisia.neuvojia

        Teitpä viisaan ehdotuksen. Sossusta asiamies neuvomaan, myös avioerojen asiantuntijaa, lakimiestä , lääkäreitä eri aloilta ym moni tarvitsis. Ei ketään "ennustajaa" ja huuhaaselvänäkijää. Mitä kautta voisi viedä ehdotuksia kanavalle?


    • tarjajohanna

      Tämä Stiina Sahari vois mennä sirkuskouluun olis hyvä pelle

    • TARJAANNELLI

      VOI PERKELE MIKÄ DORKA TUO ASTRAL TV. TARJA SAHARI

    • vaillinainen54

      Huomenta! Olen katsonut Astral tv;tä nyt joka aamu.Kuinka mielenkiintoinen se on.Ajattelin ensin siitä että,saisin voimaa tähän arkeen,olen saanut paljon enemmänkin,tänään se aukaisi omia sisäisiä lukkoja,että on pakko kertoa vaikka nyt tässä. Lapsuudessa olen saanut piiskaa,äiti pyysi isää antamaan meille lapsille,kun olimme tehty,tai joku meistä lapsista oli syyllinen;saatiin kaikki sitä vaikkei itse ollut syyllinen.Oivalsin nyt yhden tärkeän asian;miksi toimin niinkuin toimin;teen asioita oman tahtoni vastaisesti.SYYLLISYYS,HÄPEÄ,PELKO on ollut tämän aamun aiheita,kuinka suuri merkitys sillä on. Juuri nyt kun kirjoitan tätä melkein vapisen innosta,tai siitä kun lukko aukesi,itku tuli silmiini kun tajusin tämän merkityksen.Halusin kertoa teille tässä omasta kokemuksesta.Olen pitkän aikaa tarvinnut lepoa ja rauhallista elämän jaksoa ja tuntunut siltä,että ei aukea vaikka kuinka pyydän apua,mutta maailman kaikkeudella on aikansa. Tarvitsin tämän ajan ja tämän kaiken. SUURI KIITOS TÄSTÄ!😘😇

    • totuudekertoja

      Kaarinalla on hyvä perse

    • Kosminenkale
    • ty86789679

      Täytyy ihmetellä miten näillä ihmisillä on pokkaa olla tv:ssä ja suoltamassa sellaista paskaa. Ei ole mitään selväkuulemista, enkeliterapiaa, henkiolentoja tai viestejä kuolleilta. Mutta nämä vain väittävät tätä ja kutsuvat itseään asiantuntijoiksi. Tuon saman käyttäminen tässä kontekstissa on loukkaavaa, asiantuntijuuteen tarvitsee jotain konkreettista, eikä sitä voi selittää sillä että joku vain sanoo oitseään jonkin asian asiantuntijaksi. Ihmettelen sitä tyhmyyttä miksi ihmiset oikeasti soittavat näille huijareille. Huijareitahan ne ovat eikä kukaan voi sanoa toisesta ihmisestä juurikaan paljoa pelkän puhelinsoiton ja puhelimen välityksellä.
      Ihmettelen myös sitä että miksi tällaista ohjelmaa ylipäätään annetaan näyttää valtakunnallisessa televisiossa. No tietysti sen takia koska se tuo rahaa. Se tuo rahaa televisioyhtiölle, operaattoreille, huijareille jotka kutsuvat itseään asiantuntijoiksi.
      Tässä maailmassa kaiken ratkaisee raha ja rahastus, ei ole väliä millä keinoin sitä tuotetaan.

      Kaikkeen väitteeseen kuitenkin olisi hyvä nostaa esille jotain konkreettista, väitteet tulisi siis perustella ja todistaa oikeiksi. Tekihän tätä esimerkiksi vaikkapa Marie Curie, tai Einstein.

      Katoessani muutamia lähetyksiä, on ihmeteltävä näiden ihmisten röyhkeyttä väittää asioista joihin onneton soittaja haluaa vastauksia. Nämä "asiantuntijat" antavat perättömiä neuvoja, ilmoittavat pokkana jos vaikka soittajan kysellessä talon myyntiä tai vastaavaa, "asiantuntijat" "osaavat" sanoa meneekö talo kaupaksi. Kaikkein räikein ja säälittävin yritys on tämä nainen joka huitoo käsillään ja ikään kuin parantaa vaivan kuin vaivan, tässä kohtaa mennään jo mauttomuuden puolelle. Hän muistaakseni kutsui itseään henkiparantajaksi.

      Toivoisin enemmän sellaisia soittajia ja puheluita joissa todella haastettaisiin "asiantuntija" ja nolattaisiin oikein kunnolla. Silloin katsojat ja mahdolliset soittajat ehkä ymmärtäisivät tämän huijauksen naurettavuuden. Mutta luulen että ns. pilapuhelut kyllä katkaistaan nopeasti lähetyksestä. 99% soittajista on naisia ja vanhempia naisia jotka kyselevät parisuhteista ja terveydestään. Jos nämä asiat huolettavat, ei tulisi soittaa astraltv:seen vaan vaikkapa mennä terapiaan oikean auttajan luokse tai vaikka terveyskeskukseen. Ihmisten tulisi ymmärtää ettei tulevaisuuteen voi nähdä (ei edes naurettavilla korteilla). Sellaista mitä ei vielä ole tai mitä ei ole tapahtunut, ei voi nähdä ennalta tai ennustaa. Mutta ihminen on sen verran tyhmä ja uskovainen eläin että kaikki mitä hänelle vakuutetaan uskoo hän sen loppujen lopuksi, kun vaan vakuuttelu on tarpeeksi voimasta ja intensiivistä.

      Tähän kohtaan on hyvä ottaa esimerksi Deja-vu-ilmiö mikä ei suinkaan ole ennaltanähtyä vaan sitä että aivot sekä silmät signalisoivat ja ovat synkronoinnissa hieman toisiaan eri ajassa. Tässä puhutaan kuitenkin vain miljoonasosien erotuksesta siitä mitä silmät ovat nähneet ennen kuin se päätyy aivojen käsiteltäväksi.

      Mutta on hauskaa ja koomista ollut seurata näiden ihmisten selittelyjä ja omaa uskoa omaan huuhaansa. Menisivät rehellisiin töihin eikä syöttäisi röyhkeydessä tuollaista roskaa hyväuskoisille.

    • oommmm

      Olet vain kateellinen. t. selväkuulija

    • Ärsyttää2

      Tarja Saharia ei yksinkertaisesti pysty katsoa, aivan onneton koti-ns.näkijä, aivan onneton tapaus.

    • Ärsyttää2

      Kaikki tuntuvat olevan näitä koti-ennustaja-eukkoja. Taidanpa työttömänä ryhtyä minäkin, *naps*! Olen meedio..

    • Sfinski

      Olen vuosia ihmetellyt miten tämä HÖRHÖ-TV saa jatkaa yksinäisten, onnettomien, vanhusten, syrjäytyneiden mielenterveysongelmista kärsivien höynäyttämistä! Joku vastuu tulisi olla kanavien pitäjilläkin.

      Sanna Ukkola oli kirjoittanut todella hyvän jutun aiheesta,minkä ansiosta arvostukseni häntä kohtaan nousi monta pykälää!

      Nukahdin illalla tv:n ääreen ja herätessäni seitsemän tienoilla joku ennustajaeukko plarasi korttejaan ja näki niissä soittajan elämäntilanteen, tulevaisuuden, suojelevat "enkelit", taloustilanteen ja jopa terveystilanteen!

      Mitä ihmettä enää tehdään pitkän koulutuksen ja oikean ajanmukaisen tieteellisen tiedon hankkineilla oikeilla asiantuntijoila? Nämähän osaa pahvinpaloja pöydälle kääntelemällä ihan kaikkeen antaa kattavat ohjeet! Mustan-Pekan korteista varmaan saman "tiedon" voisi ammentaa.
      Yksi pahimmista on se eukko, joka tunnustelee kehon etsien sairauksia ja kipukohtia! Kukaan tuntemani lääkärikään ei moiseen kykene puhelimen välityksellä tietämättä potilaasta mitään.
      Ehkä lääkärit olisikin syytä laittaa kortistoon ja samoin muut eri alojen asiantuntijat, kun hommat hoituisi näiden huijareiden suorittamina ihan studion nojatuolista?
      Yhteinen piirre näillä on hidas ja rauhallinen puhetapa millä saadaan varmasti venytettyä se mainostettu ilmainen 3min todella pitkäksi maksetuksi ajaksi!
      Höpinät enkeleistä ja henkiolentojen viesteistä rikkoo jo kaikki hyvän maun rajat. Näilläkin jutuilla puheluita saadaan venytettyä mahdollisimman pitkiksi.
      Varmaan parempia neuvoja saa joltain ystävältä, terveydenhuollon ammattilaiselta, sos.toimistolta, mielenterveystoimistolta, oikeusavusta ym. jotka osaavat ohjata oikeaan paikkaan tarvittavan avun saamiseksi. Myös seurakuntien papit ovat valmiita hengellistä hätää helpottamaan.

      Kaikenlainen huijaustoiminnan yritys on lisääntynyt viime vuosina muutenkin valtavasti. Sähköpostiin tulvii tarjouksia puoli-ilmaisista tuotteista, kauppojen ym. lahjakorteista ja kaikki kalastaa pankkikortin tietoja! Poliisien mukaan toiminta on usein jostain muusta maasta johdettua ja siksi eivät pysty sitä pysäyttämään. Niin ja onhan niitä poliiseinakin esiintyviä huijareita, sekä esim. turvallisuuslaitekauppiaita jotka pyrkii sisään kartoittamaan turvallisuustilannetta. Tietysti laput kaulassa ja yhdenmukaiset takit päällä. Tälläainen kaksikko kävi oveni takana sunnuntailtana kahdeksan jälkeen. Pyysin esitteen ja lähetin firmalle reklamaation, mihin ei vieläkään liki kolmen viikon jälkeen ole vastattu!

      Kannattaa myös varoa normaalipostin mukana tulevia nimellisiä vitamiinilähetyksiä joita ei ole tilannut! Itse avasin sen mainospostina ja maksoin kun olin avannut tyhmyyttäni. Seuraava paketti tulikin pari kk kuluttua, minkä palautin avaamattomana lähettäjälle. Seuraavaksi sainkin karhulaskun, mistä sain useiden soittoyritysten jälkeen yhteyden kyseiseen firmaan. Väittivät heillä olevan puhelintallenne tilauksestani! Tiukka viittaus kuluttajaviranomaisiin ja poliisiin sai aikaan sen, että poistivat minut postituslistaltaan.
      Nykyisin poistan koneelta avaamatta kaiken joka herättää epäilyä, eikä postilaatikkoonikaan kiellon jälkeen ole roskapostia tullut!

      Kyseenalaisena pidin myös sen määrätyn uskonryhmän henkilön ovella käyntiä illalla. Hän olisi tabletiltaan halunnut näyttää miten Jeesus minut pelastaa! Olen kirkostakin eronnut joten olen ns.menetettyä kauraa.
      Varokaa ihmiset näitä kaikkia mistä kirjoitin ja suhtautukaa suurella epäilyksellä liian hyviin tarjouksiin.
      Se mikä tuntuu uskomattoman halvalta on liki varmasti petkutusta!!!

    • paskaa100000

      Vittu mitä paskaa koko ASTRAL!!!!! VETÄKÖÖT ITTENSÄ KAIKKI VAIKKA JÄRVEEN!!!!! on ne pöljiä.!!!! Heidän kotisivu ei antanu minun palautetta EEs läpi!!!!! PASKAA VOI VITTU MITÄ PASKAA!!!

    • Löyhäpäitä

      Aivottomia Henkilöitä noi näkijät!!!!!! Täyttä paskaa!!!!! Voi Vittu Eikö tuota paskaaa saada loppumaan millään??

    • np__

      A Tv pskassa tänään käskettiin soittajaa huitomaan kodissaan valkoisella basilikalla. Tyhmä tantta ei edes älyä, eikä näe niistä korteistaan, ettei sen nimistä kasvia kuin valkoinen basilika ole olemassakaan.

    • rt756767

      On yö. Katselen MTV3:lla ja Subilla aamuöisin pyörivää Astral-tv:tä.
      Nainen itkee puhelimen päässä lohduttomasti ja kertoo olevansa yksin, niin yksin – kysyy, onko tiedossa uutta parisuhdetta. “Pitääkö minun vielä kauan elää kodissa, jossa olen ainoa aikuinen?” nainen kyynelehtii. Ennustaja katsoo korttejaan ja kertoo, että tulevaisuudessa näkyy monenlaisia asioita, muun muassa surua. Seuraava kosijakandidaatti ei ole se oikea eikä hänen kelkkaansa kannata lähteä. Nainen itkee ja anelee. Lopulta ennustaja ojentaa kätensä ja pyytää naista antamaan taakan hänelle. "Sä tuut saamaan vielä tosi hienoja asioita. Mutta on hyvä, että sä rehellisesti ilmaiset sitä tuskaa. Annat vaan tänne näin, poistetaan sitä. Hyvä, se lähtee sieltä koko ajan."
      Astral-tv on monen tunnin mittainen mainos, jossa Tarot-tulkitsijat ja selväkuulijat kauppaavat osaamistaan. Juontaja ottaa vastaan puheluita suoraan lähetykseen ja tekee ennustuksia. Olen tähän mennessä oppinut, että polvet ovat kohta, jossa sielu ja persoona kohtaavat. Ihminen voi elämänsä aikana tavata niin sanotun kaksoisliekin, joka on hänen oman sielunsa toinen puolikas. Maapallolla toimii Karman neuvosto sekä Valkoinen sisar-veljeskunta – ja meitä ohjaavat Viisaat mestarit, jotka elävät meitä huikeasti korkeammissa ulottuvuuksissa.
      Kun aamuyö koittaa, ennustajat, selvänäkijät, parantajat ja kosmiset kontaktihenkilöt täyttävät kaupallisten tv-kanavien ruutuajan. MTV3:lla ja Subilla pyörii Astral-TV, joka tarjoaa muun muassa kirousten poistoa. Soitto "kokeneelle asiantuntijalle" maksaa noin 3, 4€/min pvm päälle. Suurin osa soittajista on vanhuksia, yleensä vanhoja naisia. He ovat yksinäisiä, sairaita, masentuneita tai peloissaan–ja he etsivät humpuukimaakareilta lohdutusta. Ennustukset ovat niin ympäripyöreitä, että ne sopivat jokaiselle. Lukemattomat hädänalaiset soittavat rahastuslinjoille, jossa joku kuuntelee ja “auttaa”. Seurauksena voi olla taloudellinen ahdinko, kun puhelinlaskut kohoavat tähtitieteellisiin summiin. Huijareita ja hyväksikäyttäjiä on ollut aina, siinä ei ole mitään uutta. Mutta uutta tässä on se, että tv-kanavat tarjoavat alustan näille käärmeöljykauppiaille, jotka nappaavat mummoilta rahat pois. Tv-kanavat käyttävät kyynisesti hyväkseen ihmisten vaikeuksia ja rahastavat herkkäuskoisilla. Ne houkuttelevat ennustajaohjelmilla haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä kysymään neuvoa elämän kriittisimpiin asioihin, kuten vakaviin sairauksiin, sydänsuruihin tai raha-asioihin. Kannattaako avioliitossa jatkaa? Kannattaako työpaikalla pysyä? Entä mikä auttaisi syöpään? Ennustaja-tv:n alalaidassa lukee teksti, jonka mukaan asiantuntijoiden tulkinnat tehdään viihdetarkoituksessa. Astral-tv:ssä varoitus on piilotettu nettisivujen alalaitaan pikkuprintillä.
      Jatkuu...

    • yui789789

      Päätän soittaa kolmelle tv-ennustajalle. Kysyn heiltä muutama vuosi sitten kadonneesta sinisestä mekosta sekä kuvitteellisesta Jaakko-veljestäni ja hänen avioliitostaan. Minulla ei ole veljeä, mutta hyvä ennustaja toki havaitsee asian. Alle olen koonnut ennustajien vastaukset.
      Sininen mekko:
      Milla: "Oletko ollut jossain veden päällä tai laivassa? Mä näen vettä, se mekko ei löydy sun kotoa. Olet jättänyt sen johonkin, missä on muitakin vaatteita. Et löydä mekkoa enää."
      Inkeri: "Ei se mekko sulta ole kokonaan hävinnyt. Löydät sen vielä."
      Vilma: "Joku on lainannut sitä mekkoa. Ei sitä ole varastettu missään tapauksessa. Mä näkisin, että mekko on ollut vähän luvattomilla teillä, mutta se on nyt teidän kiinteistön sisäpuolella, mutta jemmassa jossain."
      Eli mekko löytyy ja se ei löydy. Hienoa.
      Jaakko-veli:
      Milla: "Sun veljellä on ne taidot, joita hän tarttee. Turha käyttää energiaa ja taistella tuulimyllyjä vastaan. Avioliitto ei ole hyvä, näen siinä repaleita. Jotenkin näkisin, että tässä pitäisi ottaa pieni aikalisä, miettiä ja asettaa palasia kohdalleen. Minulle ei näytetä, tuleeko ero vai kestääkö liitto."
      Inkeri: "Siellä on vaikea vaihe menossa. Näen papereiden kirjoittamista, mikä voi viitata avioeroon. Näen epärehellisyyttä–se voi olla pettämistä. Tässä tulee kolmoisdraaman kortti, jommalla kummalla on ollut tai on edelleen irtosuhde. Tähän tulee sun veljelle sydänsurun energia. Siellä taitaa hänen puolisollaan olla vetovoimaa jotain toista miestä kohtaan."
      Vilma: "Veljesi on hyvin taipuisa ja joustava ihminen. Näen hänet hyvänä aviomiehenä tälle naiselle. En näe missään tapauksessa eroa. Tämä liitto on kestävällä pohjalla."
      Niinpä niin. Ainoa ongelma on, että minulla ei ole veljeä. Kaupallisten kanavien ennustajaohjelmat ovat tietysti täyttä potaskaa. Samalla ne ovat myös pitkiä, koko illan mainoksia. Mainonnan eettisen neuvoston soveltamien ohjeiden mukaan markkinoinnin on oltava totuudenmukaista, eikä se saa olla harhaanjohtavaa.
      Ja toisaalta–kuinka eettistä on yhtä aikaa julistaa valemedian vastaista sotaa ja samaan aikaan ansaita rahaa hyväuskoisten höynäyttämisellä? Maaliskuussa suomalaiset päätoimittajat ottivat vahvasti kantaa luotettavan median puolesta: "Sitoudumme oikeisiin tietoihin perustuvaan ja merkitykselliseen journalismiin. Kun tietoja pyritään tahallisesti hämärtämään tai vääristelemään, puutumme siihen omissa medioissamme." En tiedä, kuinka hyvin kannanotto sopii viestimelle, joka marssittaa aamuyöllä ennustajia, selväkuulijoita ja kosmisia kontaktihenkilöitä eetteriin. Muutama vuosi sitten hyvämaineiset lehdet lopettivat prostituoitujen päiväkahvi-ilmoitusten julkaisemisen. Olisiko luotettavuuttaan vakuuttelevien viestinten aika tehdä samat johtopäätökset tässäkin asiassa?

    • Suurkiitokset

      Kiitos kun paljastit.

      • Humpuukiennustaja

        Soittajille varmaankin tämä kanava on tarkoitettu samanlaiseksi kuin apteekki, pankki eläkkeen nosto päivänä sekä kelan toimistot keskustelukanavana yksinäisyyteen. Jos joku luulee saavansa oikeasti apua noilta niin sitten voidaan olla eri mieltä.


    • np__

      Onkohan tuolla tämänpäiväisellä naamanvääntelijällä hyväkin liksa tuosta pskan jauhannasta.

      • astraltv

        Ei ole hyvä palkka. Soitoista saa provikat. Siksi onkin niin nuolijatyyppi, että pitää nuoleskella ja puhua mitä sylki suuhun tuo. Ainakin Stina Sahari puhuu paljon ei mistään. Hänellä on samat tulkinnat jokaiselle soittajalle. Parisuhteesta kysyttäessä jokaiselle aina sama tulkinta: kyllä se parisuhde ja elämänkumppani löytyy. Näin ei aina todellakaan ole. Samaa toistaa kun soittajat kysyvät työasioistaan: työpaikalla aina tapahtuu muutoksia tai sitten soittaja vaihtaa työpaikkaa. Sama työnsaannin kohdalla: Stina Sahari "lupaa" kaikille työtä ja opiskelupaikan, sekä asunnon myynnin suhteen Stina Sahari sanoo että jokainen asunto mitä soittajat ovat myymässä, löytyy heti ostajaehdokkaita. Missä ihmeen kuplassa ja kaapissa tämä nainen elelee. Ei ainakaan tässä todellisuudessa. Ei ole niin helppoa ja yksinkertaista vain vaihtaa työpaikka tai saada opiskelupaikan, tai myydä asuntonsa. Vaihtaisi jo kulunutta tulkintaansa. Kun Stina Saharin tulkinnassa arvailu menee pieleen, hän yrittää kovasti jollain tapaa korjata arvauksensa. Arvailuihin tämä perustuu. Joskus osuu oikeaan. Tämä on juuri huijausta ja hyväksikäyttöä räikeimmillään. Ja tämä toimintaa sallitaan valtakunnallisessa tv:ssä. Soittajakaarti on 99% naisia ja näistä valtaosa vanhempia naisia. On ihmeellistä että ihmiset menevät tähän lankaan edelleen.

        Tämä toinen huitoja, mikälie henkikirurgi on kanssa aivan uskomatonta komiikkaa samoin kuin Arje Sakari. Mies on todella tosissaan harhojensa kanssa. Kaikki Astraltv:ssä olevat "asiantuntijat" ovat joitain pudokkaita ja mielenterveydellisesti epätasapainoisia jotka eivät rehellisiin töihin yksinkertaisesti enää pääse, vaan tämä tällainen heikompien hyväksikäyttäminen on ainoa tie.


    • Lentokenttätunnustelija

      Tänään 08.12.2017 Stiina keksi omasta päästää olleensa vastassa lentokentällä joitain vuosia sitten aamulla klo 06.00 jotain kulttuuriryhmää. Valitetettavasti siihen aikaan aamuisin ei ole tullut konetta edes iltakonetta joka olisi ollut myöhässä niin paljoan Lontoon suunnalta eikä sellaista yhteyttä joka sopisi. Pitää olla humpuukiennustajien tarkka etteivät jää kiinni koska aina saattaa kuunnella joku asiantuntija ohjelmaa toisella korvalla.

    • ReettaKa

      Puhelimeen esto.

    • np___

      Saakohan nuo paljon tappouhkauksia. En ihmettelisi. Jos omaa äitiäni tuolla tavalla huijattaisiin ja menettäisi sen vuoksi satoja euroja niin ihan varmasti saisivat kärsiä tavalla tai toisella.

      • MuistisairaanX

        Jokainen voi laittaa kiellon, jolloin äippä ei voi soitaa näihin numeroihin.


      • np___
        MuistisairaanX kirjoitti:

        Jokainen voi laittaa kiellon, jolloin äippä ei voi soitaa näihin numeroihin.

        Ensinnäkin en rupea kenenkään puhelimiin laittelemaan mittään estoja. Puhelimella on ihan esteettä pystyttävä soittamaan eikä moisille estoille pitäisi olla kenelläkään edes tarvetta. Vaan tuollaiset huijarit sahaavat omaa oksaansa kun tulevat minun läheisiäni huijaamaan.

        Se on ihan sama kun jollekkin lehden myyjälle sanoin että lopettaa tuon kyseisen lehden tyrkyttämisen vähän väliä, ei kiinnosta. Niin tämä toope sanoi että laita markkinointi kielto. Haloo!! Sanoinko että en halua markkinointia - luoja mikä urpo sekin. Täysin eri asia jos asiallisesti markkinoidaan jotakin järkevää kun että yhtä ja samaa lehteä tyrkytetään kuukauden välein häiriköintiin asti vaikka kuinka olen sanonut että En lue kyseistä lehteä.


    • onkohanilmaista

      Ihmetyttää kun mainostavat,että jonottaminen maksutonta. Luulisin ,että menee pvm koko ajan jonottaessa,joten ei ole ilmaista.Vielä kun palvelunumero,ei mitään halpaa jonottaa tuntikausia.

      • yy_xx

        Jos mainostaat että jonottaminen on ilmaista niin ei siitä jonotusajasta tietenkään pitäisi periä maksua oli kuinka palvelunumerosta tahansa kyse.


    • abca

      Inkeri on yks iso rinkeli.

    • Kardan66

      26.02.2018 Valopäitten kuningatar jälleen vauhdissa. "Mitäs sä olet surrut?", kysyy Tarja Sahari. Voi tsissus saatana. Eikö mitään muuta keksi. Ja kerran kun Astral-peräreikään soitti joku nuorempi nainen, Tarja sanoi, että siellä tuonpuoleisessa se sun veli nyt kiillottaa uutta autoaan. Tähän nainen vastasi, että veli vihasi autoja. Tarja närkästyi ja sanoi, että "Kyllä kortit niin näyttää, että veljesi kiillottaa uutta autoa"! Kiva muuten tietää, että taivaassa voi sitten aikanaan ajella uudella autolla, kun mulla ei maan päällä ole varaa ostaa uutta kaaraa. Sitten tämä vetovoimalain hoikka Inkeri kysyy JOKAISELTA ja AINA mikä on sinun horoskooppisi tai jos mahdollista,mikä on/oli puolisosi horoskooppi. Näin hän helpottaa omaa "ennustamistaan" sillä, että jos olisi horoskoopeista jotain apua "ennustamisessa" yleensä ja enkelinauru päälle ja päättymätön kaakatus!

      Älkää nyt mummelit ym. soittako enää yhtään puhelua näille muka "asiantuntijoille"!

      Nyt sitten siellä on nähty jo pariinkin kertaan tämä "Valkoinen shamaani", Hannu, kröhm, kröhm Hyttinen. Ihan vaan huvin vuoksi, äänitäppä oma osuutesi TVta ja laske montako kertaa yskäiset lähetyksen aikana. Ihan vitun ärsyttävää!

      TULKINNAT TEHDÄÄN VAAN VIIHDETARKOITUKSESSA! Ei ko. ohjelma ole kyllä mikään viihdeohjelma.

      P.S. Kirjoitin muuten pari ihan kirosanatonta facebook-kirjoitusta Astral TVlle, niin minut raakattiin pois sieltä. En pysty enää antamaan mairittelevia kommentteja kusipäisimmälle akalle eli Tarja Saharille!

    • oyi05uiy09

      Joo, näistä on turha laittaa mitään negatiivista palautetta ainakaan heidän omille kotisivuille. Kaikki palaute on heidän omaa tuotostaan ja jolla saadaan kaikki näyttämään uskottavalta. Kaikki negatiivinen palaute poistetaan.

      Tätä huijareidn ryhmää jonkin verran seuranneena, täytyy vain ihmetellä miksi tällaista edes sallitaan suomalaisessa ja arvosteussakin tv-yhtiössä. Raha tietenkin ratkaisee ja sama kenen rahoja, dementoituneiden muumojen ja muiden harhaisten rahoja. Se että tämä olisi viihdetarkoituksessa tuotettua ohjelmaa, menevät metsään siinä ja pahasti. Nämä naikkoset ja muut shamaanit syöttävät ideologiaansa ja harhojaan sitä vastoin että oikeasti auttaisivat ja jakaisivat neuvoja maallisesti. Yksi apina toitottaa ettei kuolemaa ole,sanoo ettei kukaan ihminen ole paha vaan heillä on jokin väärinymmärretty dilemma tai vatsaava. Kaikki sitten odottelevat siellä jossakin ihanassa paratiisissa. Vainajat lähettelvät viestejä ja nämä asiantuntijat oikein tietävät heistä kaiken.

      Yksi imbesilli huitoo käsillään ja kysyy tuntuuko hieman kihelmöintia niskassa, koska nyt ne energiat lähtevät hoitamaan ja oikein parantamaan soittajan vaivaa. Niin kauniisti otata vastaan hoitoa, niin kauniisti ja niin kauniit energiat sinulla ja niin hyvä ihminen olet että oikein alkaa itkettää.

      Toinen vajakki heilurinsa kanssa ja kivistä sitten katsoo tulevaa. Toistaa omaa nimeään koko ajan ja että se ja se täältä Astral tv:stä. On sen oloinen että oma mielenterverveys on kyseenalainen. Kehuu sitten toisia asiantuntijoita. Mitkä asiantuntijat? Muutenkin soittojen välissä markkinoivat jatkuvalla syötöllä toisiaan.

      Stiina Saharin tulkinnat ovat täysin toinen toistaan saman kaltaisia. Työpaikalla on muutosta tulossa, työpaikka saadaan heti ja jos tarvetta, sen voi vaihtaa tuosta noin vaan, asunto saadaan myytyä heti ja se oma elämänkumppani löytyy varmasti. Joka kerta ja jokaiselle kysyjälle sama tulkinta. Tästäkö ihmiset sitten maksaa? Ihmettelen ihmisten typeryyttä ja sinisilmäisyyttä. Ja kun kortit sanoo niin kuin ne sanoo, ei ole muuta vaihtoehtoa. Jos soittajalla ei ole parisuhdetta mutta kortit sanoo että on niin selitys löytyy aina: no mutta kun voi olla ja tulee olemaan. Se on aina selitys joka asiaan; se että mut kun...
      Siinä mielessä hyvin nämä osaavat puhua itsensä ulso väärässä olemisesta aika onnistuneesti ja selittelyillä saavat pidettyä sitä uskottavuutta yllä.

      Yksi apina taas on oikein kutsunut enkelit auttamaan oikein arkkienkeleistä lähtien. Nämä siis osaavat suomea ja tämä naikkonen on oikein kutsunut heidät tuonne tv-studioon mukaan ja millähän kielellä tuo kutsu on tehty? Ne sitten puhelimen välityksellä auttavat soittajaa. Hän ottaa sitten yhteyden enkeleihin ja he kukin minkä värisillä säteillään parantavat soittajan vaivan. Hienoa!

      Ainakin esittelyvideoissa on naurussa pitelemistä: Stiina Sahari kun ummistaa silmänsä esittelyvideon lopulla, oikein kalastelee soittajia, toinen shamaani mikä lie-ishtarmaria noitarumpu kädessään ja on sen näköinen ettei koskaan aikaisemmin ole edes pidellyt kädessä moista tekelettä. Paukuttaa rumpua juurikin sen näköisenä että varmasti ajattelee että pitääks mun nyt vähän paukuttaa tätä rumpua, kiva ääni lähti vaikka en osaa yhtään tätä soittaa. Heh, jännä soitin...

      Johdattelevilla kysymyksillä saa soittajan uskomaan itsekin siihen että nämä asiantuntijat omaavat todella maagisia kykyjä.

    • aaa___

      kamalaa shaibaa ja ihmisten kusetusta. Kyllä hävettää olla nainen kun 90% tonne soittavistsa ja kusetetuista on naisia. Pitäsköhän vaihdattaa sukupuoli. Huah.

    • tfy547567

      Nämä ennustelijat ja muut itseään asiantuntijoiksi kutsuvat tuntuisi olevan kaikki joitain avohoidossa olevia mielenterveystapauksia. Seija Laukkasella on maakuoppa siinä sen vieressä jonne hän heittää kaikki pahat energiat palamaan. Seuraavaksi hän parantaa kaikki suomalaiset influenssan aiheuttamista oireista, palauttaa kuoleet takaisin valoon kehottamalla menemään heitä sinne, heiluri näyttää kaiken mahdollisen aina elämänkumppanista ja rahatilanteesta työpaikkaan asti. Ishtar Maria lupaa kaikille työpaikan jos sellaisen haluaa ja laittaa jokaisen elämän järjestykseen. Joku oikeasti vielä uskoo tällaiseen, on huolestuttavaa.

    • Rai

      Itse en halua kuunnella loputtomiin uusintoja kaikista murhaamisen ja kauhun muodoista kertovista jutuista. Ottakaapa selvää, miksi olette tälle maapalloeskarille tulleet, tuskin tappamista oppimaan?

    • hätähuuto

      Olisi kiva, jos nuo höpöttäjät neuvoisivat ihmisiä vaikkapa meditoimaan tai mieltä hallitsemaan tai positiivisuuteen ja muita elämässä helpottavia kikkoja. Mutta kun joka aamu ne vaan mainostavat itseään ja toisiaan toistelemalla nimiä ja puhelinnumeroita niin, että korviin koskee! Ja jotkut vielä kertovät onnenautuaita asioita omasta elämästään. Kateeksi käy! (Saaristossa on kaikkein ihaninta ja rakkaudentäyteisintä halipusuelämää!) Siitä se yksinäinen, vanha ja vaivainen tykkää!

      • muistisairaantyttö

        Laskin soittoajan ja mummolle tulevan laskun suuruuden=100€. Kymmen päivän kauppaostoksien hinta.


      • ghfyu6t78568

        Lisäksi se, kuinka moni soittaa uudestaan eikä vain lähetykseen vaan sen ulkopuolelle. Kun niin hyvin tiesivät. Arvailemallahan nämä saavat soittajat/kuuntelijat uskomaan että he todella osaavat ennustaa tulevaa. Oikeastaan lähetyksissä olevat arvailut yleensä menevät pieleen ja useasti nämä ennustelijat sitten korjaavat erheensä edukseen.


    • rtyg6758

      Eräs soittaja kertoi että oli saanut 700 €:n puhelinlaskun kun oli soittanut ohjelmaan. Tähän juontaja-akka tokaisi vain että "hyvä". Soittaja puhui ihmissuhteistaan ja niiden ongelmista. Olisiko tullut halvemmaksi käydä vaikka puhumassa ongelmista/asioistaan kunnallisella perheneuvojalla tai peräti kampaajalla sitä vastoin että vuodattaa ongelmia mistään tietämättömän tavallisen huijarin kanssa.

    • yx_

      Voi hyvänen aika millaisia ihmisiä sinne soittelee. Tänään siellä huijaroi carin ja soittaja mummo ihmetteli kun ei pysynyt suksilla pystyssä vaan kaatui jopa neljä kertaa, mistähän oikeen on kysymys varmaan jotain kovin mystistä nyt. Ja sitten kun carin oli lässyttänyt kaikki mahdolliset kummitus jutut sille niin sitten se mummo vielä halus lopuksi ruveta joikumaan jotain virttä. Aaaaaagh oikeesti onko tollasia ihmisiä.

    • A.E

      kaikki tulkinnat tehdään viihdetarkoituksessa mutta soittajat haluavat uskoa tai ovat hieman yksinkertaisia. hieman naurattaa ne huitomiset ynnä muu korttien tulkinnat ja hämnentävää on se .. . kun arvaavat väärin ja jatketaan arvsilua tai käännetään asia nopeasti kunnes osutaan oikeaan. Jos meillä on enkeli niin eiköhän se enkeli ota suoraan meihin yhteyttä,mihin se ennustajaa tarvitsee ? ja eikö tämä tulisi olla maksutonta kun kyse on enkeleistä ym henki .... amerikkalaiaessa versiossa nainen menee ilmaiseksi tuntemattoman luo kun henki ottaa häneen yhteyttä. suomessa vain rahalla saa yhteyden omaan enkeliin tai muu henkeen kun se ei uskalla tulla suoraan luoksesi ?? kuuntelen ohjelmaa aamuisin ja nauran ja hämmästelen miten paljon ihimiset soittaa ja uskovat heidän neuvoihinsa....... vaarallinen leikki kun tyhmä soittajaa on helppo manipuloida ........ Hämmentävää

    • ulkomaalainen

      suomessa on paljon tyhmiä......

    • A.D

      no hyvä vertaus kohde on suomen terveys asemat. valehtele niin saat lääkkeitä ja sairaslomaa..... ehkä suomalaiaet on jaettu kahteen ryhmään työtön kouluttamaton ,elää sussulla on se kiero,työssä käyvä on se yksinkertainen sillä hän on osa joka maksaa tytöttömän löhöilyn..... miksi mennä töihin jos vuokra ja vesi ja sähkö ja ruoka tekemättömyydellä maksetaan ??
      ilmaisen rahan eteen tulisi vaatia että pitää jotain tehdä. syyteyään ulkomaalaisia mutta heidän moeaali onkin parempi..... elätä itsesi.....
      ja ennustus on samaa laiskan työ jossa pslkan heille maksaa yksinkertsinen joka ei erota fiktiota faktasta....... valitetaan ja valitetaan.....siinä perus suomalainen

    • gfyh6rt756

      Nämä on vaarallisia. Tekevät hoitoja sairaille sitä vastoin kuin kehottaisivat menemään lääkäriin. Lupaavat parisuhteita ja työpaikkoja.

      Satujen kertojia. Jos arvailut eivät mene oikein, yrittävät paikkailla mokiaan. Ja arvailuksi menee aina. Joskus osuu arvailu kohdille. Mainostavat toisiaan oikein urakalla.

      Näitä huijareita on tässä lafkassa yli neljäkymmentä, olisi mielenkiintoista tietää miten paljon nämä huijarit oikein tienaavat ottaen mukaan tv-lähetykset ja päivystykset nettisivuilla/puhelimen päässä.

    • suhteellista

      Oletko lääkäriltäkään aina apua saanut vaivoihisi? ja siitäkin saat maksaa. Ja yhteiskunta maksaa loput lääkärin palkasta. Rahastajiksi voisi heitäkin kutsua. Tekevät työtä yhteiskunnan maksamissa tiloissa ja yhteiskunnan maksamilla välineillä.

      • hiphei

        Oletko lääkäriltäkään aina apua saanut vaivoihisi?
        Olen. Aina.
        Näillä mainitsemillasi ammatin edustajilla on koulutus. Mitä akatemiaa nämä sinun ennustelijat sitten ovat käyneet? Enkeliyliopistonko tai astrologia-opiston? tarotkorttipätevyys Tylypahkasta?


    • suhteellista

      Ja ajattelepa vaikka autonasentajia. Ihminen on rakentanut auton, mutta eivätpä silti aina osaa sanoa, mikä on autossa vikana, kun kysyy. Arvuuttelevat vaan että oisko tuo tai tuo. Ja lasku kyllä tulee, vaikka vika jäisi korjaamatta.

    • 65768768

      Tämä pipipää Seija Laukkanen kyselee paljon soittajilta kysymyksiä ja niiden perusteella arvuuttelee ja aina menee väärin. Sitten yrittää paikkailla arvauksiaan.

      Seija: "Tässä näkyy nyt lapsi, onko sinulla lapsia?"
      Soittaja: "Ei ole."
      Seija: "No joku sukulainen sitten?"
      Soittaja: "Ei."
      Seija: "No joku lapsi kuitenkin. Tässä nyt näkyy niin."
      Ja tätä rataa. Kyllä kuka tahansa pystyisi tähän mitä Astral-tv tarjoaa. Helppoa hommaa. Satuilee vähän ja korteista keksii sitten lisää. Ja tyhmät soittajat uskoo ja menevät lankaan kun kerran oikein korteissa niin sanotaan. Ilmankos näitä satuilijoita ja huijareita on niin paljon tuolla Astral-tv:ssä. Taitaa olla rahakasta puuhaa näille satuilijoille.

    • rt6y547

      Näin tyhmiltä saadaan rahat pois.

    • kaikkikatsomaanheti
    • ret43654

      Toivon mukaan muutkin osaavat lähteä ohjelmasta.

    • atv

      Laura Roine on raskasmielinen, negatiivinen, masentava. Ylimielinen soittajille. Eikö katsojat huomaa. Äskenkin käski soittajan kysymään mieheltä itseltään kun soittaja kysyi onko hänen tuleva miesystävä suomalainen vai ulkomaalainen. Törkee, hyi. Onneksi en ite ole tuollainen.

    • ööäästral-tv

      öööö ääääää öööö äääää ärsyttää tuollaiset ööö äää -juontajat. Puhetaidon kursseille ennen kuin tv-juontajaksi.

    • diipa_daapa

      Siellä tänäkin aamuna sössötetään ja muka parannetaan sairaita. Humpuukien humpuukia.
      Eivät pysty näköjään säätämään lakeja jotta tuollainen kusettaminen saataisiin lopetettua.

    • aa_

      Kuinka typerä ihminen voikaan olla kun tuollaseen humpuukiin ja käsien vatkaamiseen uskovat.

    • rahastajiakaikki

      Voisin ottaa puheluja vastaan jotka haluavat empaattisen kuuntelijan. Mutta soitot vain heiltä joilla puhelut menee samaan kk hintaan oli soittoja tunti tai tuhat. En voisi ikinä rahastaa soittajia enkä ottaa vastaan rahaa, korvausta siitä auttamistyöstä mitä haluaisin auttaa pyyteettömästi. Siksi en luota yhteenkään astraltv:n puhelujen vastaanottajiin. Epärehellisiä rahastajia.

    • uiy79i7897897

      Tässä yksi aamu mikä lie enkelihoitelija paransi hienosti soittajan psoriaksen joka oli ollut päälaella. Parantelija sanoi että joku enkeli Megatroni on nyt antamassa vihreää sädettään tuonne päälaelle ja kysyi sitten vielä soittajalta, miltä nyt tuntuu. Soittaja vain toikaisi että näyttää auttavan kun kihelmöi ja hieman kutisee nyt. Että näin. Tällä Seija Laukkasella on uusi maneeri jossa hän katsoo soiton aikana yläoikealle ja välillä ummistaa silmiään. On ilmeisesti ottanut tietoisesti käyttöön että näyttäisi hieman uskottavammalta. Aikamoinen satutäti tämä täti. Ja soittajat uskovat kaiken mitä tämä satuilee. Jos tällä tavalla saisi elantonsa tienattua, kertoilemalla satuja ja poistelisi kirouksia ja puhdistaisi lentokoneen penkkejä johon soittaja tulee joskus istumaan ja tulevan käytetyn auton jonka soittaja aikoo hankkia. Kun Seija Laukkasen mielestä kaikki ylinopeudet ja liikennerikkomukset johtuvat vain siitä että autossa on vain huonot energiat edellisen omistajan jäljiltä. Sitten murhaajatkin ovat aina syyntakeettomia ja syyttömiä koska kaikki johtuu vain huonoista energioista ja siitä että siinä puukossa tai aseessa oli vain niin huonoa energiaa.

      Hoitoon tuo nainen joutaisi ja tällaista roskaa sallitaan vielä valtakunnallisessa televisiossa.

    • Anonyymi

      Onkohan nämä tulkitsijat joitain pudokkaita kun muuhun duuniin ei enää pääse vaan tämä on se ainoa jäljellä oleva vaihtoehto. Ainakin Seija Laukkanen yrittää olla kuin mikäkin kaiken paranteleva Jeesuksen korvike. Puf ja puf ja paf, sinne meni huonot energiat. Kun kerran kaiken tietävä ja kaiken näkevä, miksi aina kyselee soittajilta kysymyksiä, kuten parisuhteesta, onko parisuhteessa ja kuinka kauan, tai asunnon kohdalla, millainen asunto on: onko kerrostalo vai omakotitalo ja montako huonetta? Pitäisi hänen nyt nämäkin nähdä kun näkee ja tietää kaiken muunkin. Tuo oli kyllä kerran hyvä kun Seija puhdisteli paikkoja huonoista energioista ja puhdisteli soittajan autoa ja selitti että sillä oli ajettu ylinopeutta siksi koska siinä autossa oli edelleen edellisen omistajan huonoa energiaa, että näin. Siitähän ne ylinopeudet ja rattijuopumiset johtuvat. Uskookohan nämä parantelijat aidosti tuohon juttuunsa mitä tekevät ja jos uskovat, hoitoon ohjaus olisi paikallaan.

    • Anonyymi

      itsekkin olen ihmetellyt miten ihmiset viitsii soittaa . no jos on pakko soittaa miksi pitää antaa vastauksia miksi soittaa? eikö heidän pitäisi tietää ..... mutta ovelasti keräävät tiedot...... itse en kertoisi mitään jos olisi pakko soittaa,leikkivät olevansa ammattilsisia niin eikö heidän pitäisi tietää ... kun ovat ennustajia ja mitä lie.....

    • Anonyymi

      olen ihmetellyt ihan samaa miksi soittajan yleensä tarvii sanoa yhtään mitään. Heidänhän pitäisi tietää. Ja oli hauska katsoa miten tämä tyttö ennustaa. hänelle kyllä soitettiin mutta neuvot olivat kysymysmerkillä.

      Anita De Coteau oli myös hieman sekaisin neuvoessaan soittajaa joka väitti että häntä kiusataan kaupungissa jossa asuu. ja ennustaja neuvoi ensin muuta pois kaupungista ja myy yrityksesi? sitten keskustele kaikien kanssa ja sitten hän putsaa kiusantekijöitä myös ja näkee että on mies henkilö kiusaajana ja ei ole soittajan mukaan kuin nainen. no siihen ennustaja tokaisee joo on mies ja nainen ?


      Anita De Coteau ennustaja tekee aika rohkeita vetoja. sanomalla soittajalle joo älä ota niitä rauhoittavia lääkkeitä mitä lääkäri sinulle määräsi? eikö kaikki rauhoittavat lääkkeiden yks kaks lopettaminen voi aiheuttaa suuriakin ongelmia?

      koen että rajat mitä neuvotaan tulisi astral tv johdossa miettiä tarkemmin sillä jos soittaja on käynnyt lääkärillä on hänellä luultavimminkin hieman enemmän pätevyyttä kuin jollain leikki ennustajalla jolla ei ole koulutusta. pientä rajaa miten toimitaan.

      yritin antaa palautetta suoraan astral tv lle mutta en löytänyt kuin että olisi pitänyt soittaa ?

    • Anonyymi

      Koska ohjelma on tarkoitettu viihdetarkoituksessa, antaa sen jonkinlaisen vastuuvapauden naille ennustelijoille kaiketi. Mutta näin ei saisi olla. Tällainen ennustusohjelma ja sen nettisivut joita ohjelmassa julkeasti mainostetaan tuli ehdottomasti kieltää. On kaiken maailman parantelijoita, selväkuulijoita, meedioita, sielunhoitajia joiden tittelit ovat välillä niin mielikuvitusrikkaita että se tuo illuusion jollekin katsojalle siitä että tällainen olisi oikeasti mahdollista ja totta. Ja tämä kaikki hoituu ihan puhelimen välityksellä. Nämä kaikki ovat niin maallikkoja etteivät tiedä mistään oikeastaan mitään. Jokainen ennustus ja näkemys tulee ihan hatusta ja mitä mieleen juolahtaa sanoa soittajalle ja se jos mikä on vaarallista. Jonkin tittelin merkityksellä on joskus suuri voima ja vaikutus. Mitäs jos astraltv:n juontajana oli vaikka poliisiksi itseään kutsuva, joka joskus on lukenut elämänsä aikana yhden dekkarin. Hän antaisi neuvoa ihmisille miten toimia. Sama asia.

      Aika moni soittajista on vanhempia naisia ja yleensä eläkeläisiä vanhuksia jotka hakevat tällaisesta palvelusta apua. Monikin tällainen soittaja on neuvovut ennustelijaa kiirehtimään koska hänellä on vain viisi euroa puheaikaa. Moni soittaja.
      Tällaiseen toimintaan pitäisi jokin ylempi taho puuttua, ei auta jos johonkin asiakaspalveluun ilmoittaa asiasta ja ongelmista.

    • Anonyymi

      Ohjelmaa tehdään ja lähetetään niin kauan kuin siihen on soittajia, eli kun ohjelma tuottaa rahaa. Ja ilmeisesti hyvin tuottaakin. Kuka tahansa voi kutsua itseään millä nimikkeellä tahansa, ei vaadita koulutusta. Voi olla ennustaja tai korttien tulkitsija, aina löytyy töitä Astral-tv:stä.

      Katsoin tänään aamulla kun Anita De Coteua silmät ymmärtämättömänä yritti kovasti leikkiä kaiken tietäjää. Arvaillen menee ja johdattelevilla kysymyksillä saa ihmiset uskomaan tällaiseen paskaan. Hjoo, hjoo, hjoo ja silmät suurina hokee. Ei edes kuuntele mitä soittaja sanoo, Anita hokee:
      -Hjoo, hjoo, onks sulla kipua hieman niskassa?
      -Ei.
      -Entä vatsassa?
      -Vähän, nyt kun kysyt niin taitaa vähän ehkä olla...
      Ja tätä rataa. Anita haluaisi niin kovasti puhdistaa koko suomen yhteiskunnan pahat energiat ja oikein enkeliltä on saanut tällaisen viestin ja tehtävän. Jopa sodan ajan vanhat energiat vaikuttavat soittajien milloin mihinkin huonoihin energioihin ja vaivoihin. Oikeastaan ihmettelen suunnattomasti miksi ihmiset soittelevat tuonne ja mikä ihme saa heidät uskomaan tällaista sontaa?

      Vaikkakin nämä vaihtoehto-enkelit ja jumalat kovasti yrittävät väittää etteivät ole lääkäreitä, kuitenkin asettuvat sitä vastaan ja kyseenalaistavat lääketieteen omilla harhaisilla uskomuksillaan. On jopa joissain lähetyksissä ihan kieltäneet soittajille määrättyjen lääkkeiden syönnin, koska heidän vaihtoehtoparannuksensa ja puhdistamisensa auttavat paremmin.

      Kaiken kaikkiaan nämä ennustelijat ovat vaarallisia ja on vaarallista ajatella mitä tuhoa ovat jo saaneet aikaan kehoituksillaan ja "hoidoillaan". Ja vaikka miten olisivat liikkeellä viihdetarkoituksessa, heillä pitäisi olla myös vastuu. Mutta sana "viihde" vie sen pois.

    • Anonyymi

      En ikinä soita tuonne,mutta kiva katsoa ja kuunnella. Ajanvietettä. Itse näen enneunia. Ja enteitä muutenkin ja tiedän varoa etukäteen asioita. Olen nuoresta asti etiäisiä nähnyt.

    • Anonyymi

      Anita De Coteua. Älykkyysosamäärä siinä 50. Täysin pihalla. Hjoo, hjoo, hjoo.
      Stina Sahari. Ottanut varmaan jotain draamatunteja kun niin draamallisia ja yliampuvia ja päättömiä monologeja. Ei itsekään ole perillä mitä on sanomassa. Puhuu mitä sylki suuhun tuo. Toistaa vain: keralla, keralla, näin astraltv siis toimii. Puhelimen näppäimistölle.

      Ei kait mikään voi olla keralla. Eikös se ole ihan kera. Jonkun kera, ei jonkun keralla.

    • Anonyymi

      Milläköhän oikeudella nämä ennustelijat ja astrologit saavat neuvoa ja käskyttää ihmisiä. Milloin jonkun täytyy lopettaa työnsä tai jonkun myydä asuntonsa koska kortit sanoo näin tai parisuhde pitää lopettaa koska näkijällä tulee sellaisen energian tunne. Heillä ei ole siihen minkäänlaista koulutusta tai oikeutta.

      Kaikki näistä "asiantuntijoista" on käynyt jonkin tarot-kortti-kurssin tai jonkin muun huuhaa-kurssin tai käyneet jotain yksisarvisyliopistoa.

    • Anonyymi

      Eivätpähän ota astraltv:n kotisivuilla minkäänlaista negatiivissävytteistä palautetta vastaan. Ei pienintäkään kommenttia. Jokaisen kohdalla on vain positiivisia, ylistäviä ja kehuvia kommentteja, ei ainuttakaan negatiivista palautetta kenenkään kohdalla. Taitavat itse kirjoittaa nuo palautteet ja kommentit tuonne.

    • Anonyymi

      Tämä Astraltv toimii niin kauan kun on näitä tyhmiä soittajia. Joo oikeita ennustajia ja paskan marjat....
      ...heh heh joo olipas siinä kerrakseen oikein kunnon show .... tämä Anita on varmaan työtön ja tässä oiva laiskan miehen työ.... en luottaisi häneen.....onpas levoton silmien räpyttelyä ja ihme liiallinen myötätunto kumminern huokauksineen..... en ymmärrä ihmisiä miksi soittavat noille ennustajille eivät he välitä jja ja s jos välittäisivät eivät voisi huijata noita tyhmiä soittajia

      Täytyy olla tosi tosi yksinäinen.... että soittaa.....säälin noita soittajia

    • Anonyymi

      avasin tv ja täällä todellakin tulee paljon puhuttu Astraltv. kuunnellessani tuota Stiina Saharia hänellä on mäjöjään hieman kilahtanut päähän ja näyttää uskovan olevan oijea ennustaja/näkijä jne..... hänen puhetyyli on jossa käyttää paljon sanoja ilman mitään erityistä tarkoitusta.sanat joita käyttää on hupaisia. aika pelottavan näköinen nainen ja kiertäisin kaukaa sillä on varmaan aika hyökkääväinen perus luonteeltaan. oletan että jos on suhteessa on pomona tai haasteellinen kumppani. en kuitenkaan usko että on kyse oikeasta ennustajasta .... hämmentävää ja eettisesti kyseenalainen ammatti jota en haluaisi tehdä.....

    • Anonyymi

      Sahar(e)illa ei kaikki muumit ole tosiaankaan laaksossa. Vaikuttaa siltä että itselle Stiinalle on tuo homma hieman mennyt ihon alle liikaa. Ilmaisu hieman on tosin lievä ilmaisu. Luulee tosiaan itseään selvännäkijäksi ja parantajaksi. Ja tuo monogien yltiöpaatos ja saarnaaminen tuo mieleen lähinnä jonkin äärilahkolaisen enemmän kuin rehellisen kuuntelijan. Kun soittaja kehuu että hävinneet avaimet löytyivät sieltä mistä Stiina neuvoi niitä hakemaan, taisi nainen saada oikein orgasmin omasta erinomaisuudestaan.

      Tässä vähän aikaa sitten satuin katselemaan ja kuuntelemaan tuota toista lahkolaista ja kiihtofanatista profeettaa, Anita de Coteaun vetämää sessiota. Aika uskomatonta tekstiä tyrkyttää. Hänen mukaansa kaikki sodat ja kärsimykset ja maailman konfliktit on jumalan omaa puhdistusta. Ilmeisesti juutalaisvainot aikoinaan tai Tsingis Khanin tyrannisoiminen on ihan hyväksyttävää ja jumalan omaa puhdistamista. Samainen noita väitti että ihmisillä on selässään näkymättömät siivet ja selkärangassa valoputkilo joka ottaa vastaan enkeliviestejä. Hyvin selväjärkistä tekstiä tämän naisen suusta.

      Myös tuo enkelimäisyys ja spiritismi on monen suussa ristiriidassa. Esim. Taina Sahari väitti ettei kuolemaa ole ja lähes samassa lauseessa puhuu soittajien omaisten menneen valoon, eli johonkin parempaa paikkaan kuolemansa jälkeen ja lähetellen sieltä sitten ohjeistavia viestejä omaisille. Tuula Huhtala on ilmoittanut ettei enkelit ole kuolleita ihmisiä ja ettei ihminen voi siirtyä enkeliksi mutta väittääkin myöhemmin että kaikki kuolevat ihmiset siirtyvät suojelusenkeleiksi.

      Nämä hengelliset ihmiset ovat vaarallisia. Eikö olisi korkea aika Valviran joka ilmeisesti kontrolloi tällaisia vaihtoehto-huuhaahoitoja, ottaa syyniin tällaiset huijarit. Nämä astraltv:ssä olevat tyypit eivät ole rehellisiä vaan tyrkyttävät omia uskomuksiaan, kaikki on mukamas energiaa ja kaikki negatiivinen johtuu kuolleista hengistä tai jostain kosmisesta energiasta Jupiterin takana. Jokainen saa uskoa tietenkin mihin haluaa, mutta niiden tyrkyttäminen ja pakon omainen selittäminen näillä joka asian syyksi on väärin. Ja kuka tahansa voi siis kutsua itseään miksi haluaa ja kun tittelinä on parantaja, ihmiset ovat haltioissaan.

      Tällaiset kiihtouskovaiset ovat niitä pahimpia. Ja valitettavaa on se että ihmiset vielä uskovat ja kuuntelevat tällaisia huijareita. Valitettavampaa on se että tällainen toiminta sallitaan. Ja kun paranetelija vähänkin huitoo käsiään silmät kiinni televisiossa, kaikki taudit ja kärsimykset häviävät.

      Yleensä kyselevät paljon ja tämä jos jokin paljastaa ensimmäisenä huijarin. Kyselevät soittajilta missä voisi auttaa. Kylä kait selvänäkijän ja parantajan pitäisi se jo puhelun tullessa tietävän. Joskus se arvaus osuu sitten oikeaan. Oliko vasen jalka kipeä? -Ei vaan oikea. -No nyt ymmärrän, se tulee minulle nyt siltä puolen... jne. jne.
      Selittelyjen mestareita, kaiken kaikkiaan.

      Ilmeisemmin hyvin rahakasta hommaa tuossa palvelussa ja tuon nettisivun perusteella näitä on yli 40 ihmistä ja toinen toistaan merkillisimpiä persoonia. Kaikki lie jotain pudokkaita joilla ei enää ole muuta vaihtoehtoa kuin tämä.
      Palvelun hinta 3,58 €/minuutti.
      Jo viiden minuutin puhelusessio maksaa 17,90€,
      kymmenen minuutin sessio maksaa 35,80€.
      Tästä voi nopeasti laskea karkean hinnan päivän ajan tapahtuville puheluille. Jos vaikka päivän aikana ennustaja saa kaksi puolen tunnin puhelua on hintana 214,80€.
      Tietenkin operaattori ottaa pienen siivun hinnasta aina. Ja totta kai puhelun vastaanottaja lähetyksen ulkopuolella osaa tietenkin venyttää puhelun aikaa vaikka millä jaaritteluilla ja nostattaa kummasti sen hintaa.

      Olisi eri asia jos palvelu tarjoaisi pelkkää kuuntelupalvelua ja selkeää ohjeistamista ja neuvoa elämän vaikeissa tilanteissa ilman mystisyyttä tai uskomuksia tai omien uskomuksien tyrkyttämistä.

    • Anonyymi

      Tuolla matematiikalla 214,80€=30 pv (1 kk) x 214,80€=6444€/kk. Hyvä tienesti paskan puhumisella ja valheiden kertomisella. Ja tuohon hintaan vain pari puhelua päivässä.

      Veikkaan ettei yksikään noista tekisi yhtäkään puhelua ilmaiseksi.

      • Anonyymi

        Ei ole pakko soittaa moiseen palveluun!


      • Anonyymi

        Tiedoksi! 0.65e/ min. Laskekaa uudelleen 😂


    • Anonyymi

      Aika naurettavaa miten eräät kirjoittajat tällä palstalla .... jotka ovat laskeneet miten paljon kukin minuutti astral tv soittaminen soittajille tulee maksaa? Ei voi kun nauraa.... soittajahan itse joutuu maksamaan puhelin maksunsa.....
      Ja ehkä nämä soittajat ovat yksinäisiä eläjiä jotka sitten saa jotain soittaessaan.... tai uskovat näihin ennustaja henkilöihin.
      Hanki elämä tai harrastus niin ei tarvitse täällä laskeskella mitä kukin soittaja saa laskun.....?? Heh heh..... niinpä niin..... Suomessa on valinnan vapaus

    • Anonyymi

      Menikö herne nenään edellisellä kommentoijalla. Taitaa olla vakkarisoittaja.

      Kyllä on suotavaa pohtia hintoja, niin kuin tuossa aikaisemmissa kommenteissa joku pohti. Tuollaisella huijaamisella ja paskan puhumisella tienataan ja tienataan epärehellisesti höynäytettävien, vanhusten ja epävakaiden ihmisten kustannukella.

      Luulen että noilla on joku provikkapalkka ja saavat osuuden jokaisesta puhelusta ja sen mukaan provikkaa mitä enemmän puheluita ottaa vastaan.

      Kyllä on helppoa työtä: puhua paskaa ja huijata ja kertoilla satuja ja siitä vielä maksetaan.

      • Anonyymi

        ohjelman tv ee versiossa on ohjelman alakulmassa texti jossa lukee ihan selvästi että kaikki tulkinnat tehdään viihdetarkoituksessa. jos olisivat aitoja oikeita ennsutajia tai näkijöitä ei tuota tekstiä olisi..... ja miksi kysellään niin paljon ,ja heidän tulkinnat ovat hauskoja,voisin itsekkin olla ennsutajana.... mutta varmaan ennsutajat ovat suurimmalta osin ilman ammattia
        ja on huolestuttavaa nähdä miten paljon ihmiset soittavat ohjelmaan..... ennemmin säälin.... meidän kylmää kulttuuria jossa lähimmäistä ei voi auttaa.... ja tässä tämä ohjelma löysi oivan raha reijän. minun asuin alueellani on paljon yksinäisiä ihmisä ja kun heihin törmään vaihdan aina heidän kanssaan pari sanaa oli sitten vähä osainen tai ei..... Pieni kesksutelu ei minun maata kaada ja tämä olisi jotain mitä me suomalaiset voisimme parantaa itsessämme.
        Astraltv elää yksinäisten ja syrjäytyneiden ja höppänien ansiosta.

        ohjelma on aika naurettava ja heidän huitomisensa on hupaisaa katsottavaa .... En ikinä soittaisi....

        jokaisella on ns ammattiylpeys....


    • Anonyymi

      Joskus katson ohjelmaa pienen pätkän. Siis katson, en kuuntele. Sen vuoksi, että välillä vilahtaa pari hyvännäköistä "astronauttia".

    • Anonyymi

      itse olen hieman mietiskellyt olisiko tässä ihan järjestettyjäkin soittajia joiden tarkoituksena on luoda käsite että hej me ollaan aitoja ennustajia.... ja saa näin
      soittajia soittamaan.... ja en todellakaan ymmärrä soittajia.... Osa kyselee paljon ja kun arvailevat väärin on siihenkin selitys. Esimerkkinä : soittajien pitäisi ymmärtää että jos on enkeleitä oikeasti olemassa niin mihin tarvitset noita ennsutajia kyllä se enkeli osaa
      lähestyä henkilöä juuri niin että hän ymmärtää....

    • Anonyymi

      Lähes kaikki soittajat tuonne ovat sisäporukkaa ja loput soittajista mielenterveydellisesti epätasapainossa. Kuka täysijärkinen tuonne soittaa?

      Ainakin astraltv:n kotisivujen palauteosio on ihan heidän omia kirjoittamiaan arvosteluja. Ei löydy ainuttakaan vähääkään kritisoivaa tai negatiivissävytteistä palautetta kenenkään kohdalla.

    • Anonyymi

      On selvännäkijää ja muita shamaaneja ja parantajia, missä on kaikki manaajat? Manaajaia ei ole yhtään, eikä yhtään vampyyrinkarkoittajaa jotka voisi olla tv:ssä valkosipuliletin ja ristin kanssa huitomassa ja trollimetsästäjät ja muut menninkäisten karkoittajat

      • Anonyymi

        hyvä pointti niin missä ne manaajat ym... ovat..... ohjelmasta voisi kehittyä kiinnostavakin .... heh heh


    • Anonyymi

      Miten tuollaista kusetus ohjelmaa annetaan tulla televisiosta? Epätoivoiset ja yksinkertaiset ihmiset soittelevat ja luulevat saamansa apua ongelmiinsa. Ohjelma pitäisi kieltää. Moni soittaja varmaan on menettänyt sievoiset rahat puheluihinsa. Mihin tästä voisi valituksen laittaa.

      • Anonyymi

        valitettavasti et voi valittaa..... et voi riistää toisen oikeutta tehdä oma valinta oli se huono tai hyvä ja kun hänen valintansa ei suoranaisesti uhkaa muuta yhteiskuntaa ja tämä oli yksi syy miksi suomessa koronaviruksen aikana rajojen sulkeminen oli vaikea päätös valtiolla laittaa täytäntöön kun siinä jouduttiin lain vastaisesti hetkellisesti poistaa oikeutamme tehdä valintamme mutta sen täytäntöön pano syy oli mielestäni hyväksyttävä poikkeustila ja selvä ja jos saisitkin täytäntöön että määräätyjen ihmisten päätösvaltaa voi kumota niin koskisi se myös sinuun ja sinun valintojesi rajaoittamista joten vaikka tarkoitus peräsi on hyvä on se lähes mahdotonta suomessa missä yksityisyys ja oma päätösvalta on todella korkealla me ei vain tiedosteta
        tätä hienoa oikeuttamme mitä meillä on suomessa ja toki se osoittautuu välillä tyhmän ihmisen kohdalla huonoksi etuudeksi..... mutta valinta on henkilöllä itsellään


    • Anonyymi

      no enpä nyt ihan alleviivaa sanomaasi että kuuntelet muita tavallisia ihmisiä telkkarissa? en usko että kukaan normaali tasapainoinen ja iloinen ihminen Astral tv eehen soittaisi..... naurattaa sillä nuo ennustajat vaikuttaa kuin olisivat karanneet hullujen huoneesta..... heh.... tuo huitominen on aika hupaisan näköistä heh heh.... ja toiset taas ovat kovia huutamaan....
      uskomatonta että soittajat ihan oikeasti luulevat saavansa apua ?? Voi voi ..... heh.... ei voi olla totta.....!! joo sakroja puhdistaa ja hienoja värejä näkee heh joo pa joo.... heh

    • Anonyymi

      Arvuuttelutv pitäisi olla tämän ohjelma nimi. Paljon nämä "asiantuntijat" arvuuttelevat ja josksuhan se osuu kohdalle kun tarpeeksi arvailee.

      Nämä ovat juuri niitä joita ei oteta muihin töihin enää. Tämä (muiden kusetus ja muiden ahdinkoa hyväksikäyttäen) on jäänyt ainoaksi vaihtoehdoksi.

      Jos vähänkin kritisoi, ei kuunnella yhtään. Eivät ota vastaan minkäänlaista kritiikkiä. Jos puhelussa tulee esiin vähänkin kritiikkiä, se katkaistaan heti. Jos kirjoittaa palautetta heidän nettisivuilleen, ei varmuudella julkaista. Nuo kaikki arvostelut ovat kaikki positiivisia ja ylistäviä ja ilmeisesti heidän itsensä kirjoittamia arvosteluja.

      Mielenkiintoista on että näin koronan aikana ja massatyöttömyyden ja muun aikana nämä ennustelijat lupaavat uutta työtä, jos sellaiseen tarvetta, asunnot menevät heti kaupaksi ja sitä rataa.

      Ei kukaan järkevä ihminen näihin soittele. Ja mielenkiintoista on että tuota energiaa voi noin vain lähettää etänä puhelimen välityksellä mihin tahansa maapallolla. Ja parantelija pystyy etänä ja puhelimen välityksellä parantelemaan vaivan kuin vaivan. Kyllä olisi Jeesuskin ihan ihmeissään tästä touhusta.

      Ihmisen hätää ja ahdistusta ja pahaa oloa käytetään räikeästi hyväksi ja valehdellaan ja huijataan silmät suurina. Sitä tämä on. Kukaan näistä jeesustelijoista ei ottaisi puheluakaan ilmaiseksi vastaan.

      Harmi että Nelonen sallii tällaista sontaa kanavillaan.

    • Anonyymi

      Seija Laukkanen lupasi tuossa huhtikuun puolessa välissä että korona on kokonaan ohi tulevaan kesään mennessä. Yhdelle soittajalle lupasi tänään perikunnan talon menevän kaupaksi ennen syyskuuta. Toiselle lupaa vakuutusrahoja tulevaksi hyvin pian. Aika rohkeasti nämä lupailevat asioita ihmisille. On kuitenkin niitä jotka todella uskovat näitä ennustelijoita ja aika vaarallista touhua. Missä vastuu? Onko nämä arvuuttelijat ja huijarit todella vastuuvapaita sen vuoksi koska ohjelma ja koko systeemi on viihdetarkoitukseen? Sekö viihdetarkoitus antaa vastuuvapauden kaikesta tuosta roskasta ja valheista mitä suoltavat? Ja röyhkeästi vielä osa suorassa tv-lähetyksessä. Aika merkillistä että tällaista saadaan sallia. On tietysti jokaisella vapaus valita työnsä ja jos se työ on vaihtoehtohoitojen ja huuhaan parissa, silloin joku vastuu myös täytyisi olla. Ei ihmisille voi luvata ihan mitä tahansa sen vuoksi koska joku on "nähnyt" niin tai joku kortti sen kertoo. Aika hullua. Se olisi toinen asia jos esitettäisiin vaihtoehtoja ja ihmisille jotka tuonne soittavat annettaisiin vapaus valita. Mutta tätä valintaa ei suoda. Esim. Stina Saharikin väittää soittajan kanssa että näin se kun kortti sen kertoo. Ja näin on kun hän "näkee" sen niin. Tämä naikkonen paasaa kuin jokin kultiijohtaja ja oikeastaan kultista tässä onkin kyse. Se vetää tietyn osan ihmisistä mukaansa ja tuo ihmisjoukko on niitä heikompia ja haavoittuvaisempia tavallisesti iäkkäimpiä naisia. On tämäkin yksi tapa imeä rahat heikommilta.

      Kuinkahan näistä soittelijoista on todella ottanut kaikki satuilut kirjaimellisesti ja pilannut elämänsä omalla tavallaan.

      Negatiivista tai kritiikkä nämä eivät suostu ottamaan vastaan. Jos soittaja suorassa lähetyksessä asiallisesti kritisoi tätä menettelyä, puhelu katkaistaan automaattisesti. Eikä kritisoivaa palautetta ilmesty heidän nettisivuilleen, ne ovat kaikki aina yltiöpositiivisia ja luulen että nämä näkyilijät kirjoittavat palautteet sinne aivan itse. Näin saadaan taas huijattua uusia soittajia kun kerran palaute ei voi olla väärässä jos sitä on tarpeeksi runsaasti ja positiivista sellaista.

      • Anonyymi

        TOTTA KAIKKI!


    • Anonyymi

      Tänään Stina Sahari yhden soittajan kohdalla sanoi avioliirton olevan loistavassa tilanteessa, soittaja kiisti ja sanoi ettei ole kuin päinvastoin jolloin Stina väitti että ON, ON, et vain ole huomannut sitä. Tämä kertoo jo kaiken tuosta ihmisestä. Omat keksityt väitteet täytyy saada oikeiksi vaikka väkisin. Jos kerran korteissa on näin näytetty.

      Sama olisi jos soittaja iloittaisi aviomiehen kuolleen ja Stina väittäisi ettei ole , elossa se on, et vain ole huomannut. Korteissa sanotaan näin että on elossa.

      Eli kaikki keksityt sepitykset täytyy saada näyttämään oikeilta ja täytyy saada ennustaj näyttämään puhuvan totta ja soittaja voi tuosta häkeltyä ja lopulta uskoa tuohon roskaan. Niin kuin moni tekeekin.

      • Anonyymi

        olen täysin samaa mieltä tuosta TIINA, SE VÄITTÄÄ ASIKKAISEN PUHEITEN PÄÄLLE USEINKIN, KUN SEURAAN ASTRAL TV OIKEIN MUKA.


      • Anonyymi

        astral tv puhuu asiantuntijoista mutta sitten alarivillä 🙂 tekstissä tulkinnat tehdään viihde tarkoituksella ja asiantuntijan nimike muutettu tulkitsijoiksi ....
        Heh ja nämä viihdeohjelman työntekijät vai olisiko osuvampi ilmaisu näyttelijät
        eivät saa enää tehdä tulkintoja terveyden tai sairauden osalta. Hyvä kun lain puitteissa voitiin edes tähän puuttua ja nämä näyttelijä porukka ei voi leikkiä olevansa lääkäreitä . TOSI HIENOA ...
        onko kukaan soittajista ymmärtäneet tekstiä ohjelman alakulmassa ?? Koen suurta myötä häpeätä näille kaikille hölmöille ...... soittajia kohtaan....


    • Anonyymi

      Täyttä humpuukia,rahan keruuta.Jaarittelevat samoja lauseita. Ja nämä käsien heiluttelijat voisivat hakeutua hoitoon. Puhuvat kuinka energia siirtyy soittajalle,ja miten sähköjohdon kauttako?Soittajatkaan ei voi olla ihan täyspäisiä,maksaa melkein 4e min.

    • Anonyymi

      Menisivät nämä ennustelijat ihan oikeisiin töihin ja pois tuolta nolaamasta itseään. Säälittävää touhua.

      Pirkko Suomelalle soitti nainen joka kysyi onko hänen hävinnyttä pankkikorttia käytetty ja tililtä viety rahaa. Ensimmäisenä soittajalle tulee mieleen soittaa astraltv:een ennustajalle kuin sitä vastoin olisi soittanut pankkiin ja kysynyt asiaa sieltä. Pankki olisi voinut minuutissa kertoa onko tililtä viety rahaa ja pankkikorttia käytetty.

      Toinen on tämä varajeesus Stiina Sahari jonka puheessa ei ole mitään järkeä. Ihan mielenkiinnolla yhden lähetyksen seurasin tämän naisen toimintaa ja täytyi todeta ettei kaikki Muumit ole laaksossa. Puhuu aivan sekoja ja puhuu täysin merkityksettömiä lauserakenteita joissa ei ole mitään logiikkaa. Tuollako sekavalla puheella haluaa antaa harhakuvan älykkyydestä. Pieleen menee. Puhuu mitä seuraava sana vain tuo mieleen ja puhuu täysin sekavia. Joitain mielivaltaisia lauseita kuten: valehteleminen olettamuksen kautta ja valehteleminen olemuksen kautta. Tai: voimme pyrkiä estämään itseään kokea surun kokemuksia, uusia ovia joita pitkin voimme kokea uusia elämyksiä. Tai: vaarallinen vaaran tunne.

      Täysin tyhjän puhuja joka perusteettomilla ja älyvapailla lauserakenteilla pyrkii itsessään pääsemään saarnaamaan joutavia ja luomaan kuvan itsestä muiden yläpuolelle ja tämä grandioosin harhakuva on vaarallinen. Moukkamainen asenne ja se että hän on aina oikeassa sanopa soittaja mitä tahansa ja väittää kaiken itselle oikeaksi vaihtoehdoksi. Kun hän sanoo jotain, niin näin sen on oltava.

      Tämä silmien siristely kyseisellä naikkosella luo kuvan nuolemisesta ja harhakuvan omasta erinomiasuudestaan. Oikein nuolee katsojia soittamaan. Ehkä tämä sekava ja jargoninen puhe saa soittajat hämilleen ja uskomaan tuohon puheeseen.

      Lopettaisivat tällaisen touhun hyvissä ajoin ainakin tv:ssä.

      • Anonyymi

        Kirjoitit aivan totta.... ja hämmentävää on se että noille leikki ennustajille ihmiset näyttää oikeasti soittavan
        Kuulin että heillä on näitä feikki soittajia joille ennustavat
        Oikein ja tarkoituksena on houkutella tyhmiä soittamaan
        Itse en moista työtä voisi tehdä,pitäisi olla empatian puute ja taito valehdella.....
        ja en tiedä miten tyhmä pitää olla ettei ne oikeasti mitään tiedä.


    • Anonyymi

      Tuo on totta ainakin Stiina Saharin ja Seija Laukkasen kohdalla jotka käyttävät näitä ns. tuotetestaajia eli ennalta sovittuja soittajia jotka sitten kehuvat näitä ennustajia ja myötäilevät kaiken ja sanovat ennustajan olevan kaikessa oikeassa mitä ennustelija sitten ennustaakin. Käyttävät näitä samoja henkilöitä myös nettisivuillaan palautteenkirjoittajina. Ihmeellistä ettei ainuttakaan negatiivista palautetta tuonne koskaan anneta eikä kirjoiteta, jokainen palaute ainakin Stiina Saharin kohdalla on hyvin ylistäviä ja positiivisia. Aika ihmeellistä ja palautteiden perusteella kyseessähän on varsinainen kaiken tietävä ennustaja ja yli-ihminen. Ihme ettei kukaan ole vielä noteerannut tätä ylimaallista ja mahtavaa kykyä.

      Näillä ennaltasovituilla haamusoittajilla ja haamupalutteenantajilla saadaan helposti ihmisiä narutettua ja saadaan näin lisää hyväuskoisia hölmöjä asiakkaiksi. Näin se likainen markkinointi toimii tässäkin hommassa.

    • Anonyymi

      Ai kauheata onpas järkyttävä näky. Tuo tekotukka on kyllä hurja. Käytän samaa tekijää.
      Vau.... ja tuo kukka on hämmentävä....
      Uskoo kyllä itse näjöjään olevansa aito parantaja ????

    • Anonyymi

      Wau mikä näky anita de coteau .... kiva tekotukka ja tuo kukka on kummallinen lisä.... ei paranna. ... pikku pullukka
      ...

      • Anonyymi

        no joo, ANITAN Kukka, muuta hän kyllä mielestäni paras,puhuu asiaakin. mutta Seija kyllä kaikesta näkee että kysymyksessä vain RAHAN lypsäminen, HUOM. HYVÄT MIETTIKÄÄ ITSE, ÄLKÄÄ TYÖNTÄKÖ RAHOJANNE, MIETTIKÄÄ KUKAAN EI VALVO NIITÄ, ja mita luultavimmin, tuolla heidän takanaan on VARMASTI SUURESTI KALASTAVA RAHAMIES, Olen soittanut 2 kertaa itse se oli ULPU ei tiennyt yhtään mitään, mutta tuntui pitävän lörpöttämisestä, mietin vain itsekseni siinä jäi jälleen luu käteen AJATELKAA HYVÄT IHMISET SIISN HUOM. NOIUN 10 MIN JA SE TUO AIKA NIELEE 50E HERÄTYS!!!!!!


      • Anonyymi

        HEI! MIETTIKÄÄ 10 minuut, ja 50e, häviää kuin kankkulan kaivoon, Mutta kyllä ANITA on paras kuitenkin, puhuu asiaakin. Ja on totta että kuka vahtii ennustajien puheet, STIINA tuntuu usein puhuvan asiakkaan PAREMPAA TIETOA VASTAAN, ruvetkaas seuraamaan, IHAN NIINKUIN HÄN HALUAISI OSOITTAA AINA OLEVANSA OIKEASSA. TUOSSA TV OHJELMASSA ON VARMAANKIN TAKANA SUUR RAHA MIEHET, KUKA NIITÄ VALVOO , TUOLLASIEEN OHJELMAAN SAA KYLLÄ EURON POIKINEEN, JA HUOMATKAA SEIJA on kyllä kova RAHAN PERÄÄN, JA ULPULLE SOITIN KERRAN, ei tiennyt yhtään mitään, tuntui vain kiittelevän rupattulusta. HERÄTKÄÄ ihmisellä on kaikki tieto mitä hän SISIMMÄSSÄÄ, JUMALA ei luonut KETÄÄN IHMISTÄ VAILLA TIETOA OMAA TIETOISUUTTA. ) ajattelen usein että tuossa tv sarjassa on paljon ihmisiä, jotka puhuvat vain puhumisen vuoksi. ei kai muulla sitten väliä.


    • Anonyymi

      MItä enemmän näitä katsoo, sen järkyttävämmäksi ja pimeämmäksi nämä ennustelijat menee, esim. Seija Laukkanen, ja tämä tämän aamuinen Anita sekä se Stiina Sahari. Luuleekohan nämä oikeasti että ovat tosissaan jotain parantajia ja varajeesuksia. Tuota se uskonnollisuus ja kiihkouskonnollisuus ja kiihkomielisyys teettää. Yksi saarnaa jostain kivistä ja kuola valuu kun kuulee sanottavankin sanan kivi. Ja tuo heiluri, voi hyvänen aika.

      Stiina Sahari käyttää ainakin näissä tv-lähetyksissä järjestettyjä soittajia jonka kanssa sovittu että soittaja kehuu Stiinaa taitavaksi ja että nainen on oikeassa joka asiassa ja että oikeasti osaa ennustamisen ja näkemisen. Tämä nainen ainakin on käynyt puhe-ja esityskursseja ja saa jargonaillaan ja mitättömillä lauseillaan illuusion aikaiseksi. Kun tarkkaan kuuntelee tämän lauserakenteita, niissä ei ole loppujen jopuksi mitään järkeä, sanat muidostuvat vain niin mitä edellisestä sanasta tulee mieleen. Hyvin on siis harjoitellut puhumaan sekavasti ja uskottavasti. Ja katsojat ovat ihmeissään ja päättävät soittaa. Suljetulle osastolle joutaisivat kaikki nämä ennustelijat.

      Käyttääköhän muut suorissa lähetyksissä näitä jäejestettyjä soittajia kuin tämä Stiina Sahari, ilmeisesti.

      • Anonyymi

        .Heh hyvin lypsäävät tietoja soittajilta tai kyselevät?? Eikö nämä ennustajat tulisi nähdä ..... miksi kyselyt?.... Ennustajaksi sopii Narsistinen Itsekeskeinen tai kiero ihminen ilman moraalia ,eihän kukaan hyvä ihminen voi tätä työtä tehdä......ja viellä yönsä nukkua hyvin. Toisille valehtelu on niin joka päiväistä ja ehkä osa näistä ennustajista uskoo olevansa jokin enteiden näkijä?? katselen toisinaan aamuisin mutta en ikinä soittaisi.....noille hujareille.
        onko nämä näkijät työttömiä ja ilman koulutusta,siis oikea ammattitutkintoa ??
        ja varmaan on palkattuja soittajiakin ns houkutus lintua.....


    • Anonyymi

      Eiköhän tuokin ole ihan höpö höpöä...

    • Anonyymi

      Kyllä ne käyttää noita sovittuja soittajia suorassa lähetyksessä, lisää uskottavuutta, sori.

      Monet nettikaupat käyttävät esim. ns. tuotetestaajia jotka siis vain kirjoittavat jostakin tuotteesta arvosteluja vaikka eivät koskaan olisi nähneetkään kyseistä tuotetta. Näin kuluttajaa huijataan.

      Sama juttu tämän astraltv:n nettisivujen ja eri ennustajien palautteissa: joko kirjoittavat niitä itse tai ovat hankkineet niiden kirjoittajia.

      • Anonyymi

        joo olen kuullut noista feikki tuote arvioista ,joiden tarkoitus on hämätä kuluttajaa. Jos ei olisi tyhmiä ihmisiä ei olisi kaiken maailman huijareitakaan.....


    • Anonyymi

      Karsee länkyttäjä tuo yx tulkki' voisi ottaa rauhallisemman asenteen. Sill on omituinen l-kirjain' ärsyttävä.

    • Anonyymi

      Stiina Saharilla oli tänä aamunua sovittu soittaja jonka kanssa oltiin käyty aikaisemmin sovittu soitosta. Stiina meni suoraan asiaan ja kertoi soittajalla ollen sitä ja tätä ja se ja se kipeä. Soittajan kohdalla ei edes kysynyt miten hän voisi auttaa tai edes kysynyt mitään soittajalta. Laukoi vain asioita mistä oli sovittu ja soittajan tehtävä oli vain myötäillä ja sanoa lopuksi että mistä Stiina tiesi. Tähän tämä "huippuennustelija" mainitsi vain että "olehan selvännäkijä". Ihan selvä sovittu soitto. Seuraavan soittajan kohdalla nyt heti kyseli sitä ja tätä ja arvaukset menivät pieleen. Että näin tämä toimii. Kehonkilei ja äänen intonaatiot paljasti huijauksen.

      • Anonyymi

        😂😁


      • Anonyymi

        tuo stiina Sahari on hieman kummallinen yksilö . pelottava.....


    • Anonyymi

      No ei ne yötä valvonu oo! Itekin herään jo viiden maissa ja kahvin jälkeen painun aamukävelylle. Ei kaikki ihmiset makaa puoleen päivään.

    • Anonyymi

      "On kiva kuunnella muita tavallisia ihmisiä telkkarista..."
      Ketä ovat sitten erikoisihmiset?

    • Anonyymi

      On niin merkillistä porukkaa tämä astraltv:n porukka että saisivat perustaa jonkun oman kulttinsa johonkin Kuun toiselle puolelle.

      Järjestäen kehuvat toisiaan tuossa surassa lähetyksessä ja kinuvat soittajia. On se merkillistä että energiaa voi siirtää ja kaiken parantaa noin pelkän puhelimen välityksellä ilman fyysistä kanssakäymistä. Puhuvat juuri sitä mitä haluavat soittajan kuulevankin.

      Uskovat kaikkeen mahdolliseen aina saunatontuista maahisiin ja jokisenn taruolentoon, yksi tuijottaa kiviä ja laittaa niitä otsalle ja ne sitten parantavat ja antavat voimaa. Välillä heiluttaa heiluriaan ja se kertoo asioita ja toinen katsoo korteista jotka puhuvat totuuksia. Naurettavaa. Kolmas vähän huitoo käsillään ja mutisee mantrojaan ja jo pahat henget ja sairaudet juoksevat kauhulla pakoon.

      Ja kaikki muistaa David Koreshin tapauksen ja miten hän sai sadat ihmiset uskomaan itseensä uutena jeesuksena ja saamaan heidät lopulta tekemään joukkoitsemurhan. Tämä astraltv:n porukka on tätä samaa kiihkouskoavaisten kastia, toki maltillisemmalla voluumilla.

      Tässä pätee puhumisen tiadon nokkeluus, mitä ovelammin saa asiansa ja uskomuksensa kerrottua, ihmiset uskovat mitä tahansa. Nämä ennustelijat ovat vain markkinoijia ja myyntipersoonia. Sama aikoinaan 1800-luvulla oli amerikassa kiertelevä saippuakauppias joka osasi puhua saippuastaan niin vakuuttavasti ihmeaineena mikä paransi lähes kaiken mahdollisen aina hiustenlähdöstä syöpään. Ja ihmiset ostivat saippuaa ja menivät myyntimiehen lankaan. Saippua oli tavallista saippuaa.

      Samalla periaatteella toimii myös astraltv. Jos tarpeeksi vakuuttavasti puhuvat entisistä elämistä ja enkelstä ja parantavasta energiasta ja shakrojen puhdistamisesta, haavoittuva ihminen uskoo mitä puhutaan. Jos hänelle sanotaan ettei sinulla voi olla nälkä, hänellä ei silloin ole nälkä. Ja aika veitsenterälllä nämä liikkuvat näissä ohjeistuksissaan joita suoltavat soittajille. Jonkun olisi syytä pitää tällaista porukkaa silmällä ja hyvin tarkkaan.

      Ja joku vielä uskoo näitä huijareita ja tyhjänpuhujia. Raha ratkaisee ja varmuudella eivät tekisi yhtäkään "tulkintaa" veloituksetta. On sääli että ihminen hädän tai surun tai epätietoiseuuden keskellä turvautuu tällaiseen palveluun.

      Tulevaisuus on siitä mielenkiintoinen juttu ettei sitä voi ennustaa millään tavalla koska sitä ei ole vierlä tapahtunut. Huomista ei voi elää tänään koska huominen ei ole vielä alkanut.

      • Anonyymi

        tämä astral tv toimii juuri niin kauan kun löytyy yksinkertaisia ihmisiä höynäytettävänä ..... Ei voi lun hymyillä ja hämmöstellä että joku uskoo????
        Varmaan kaikki työttömiä nuo lrikki ennustajat ovat.....


    • Anonyymi

      Ei voi kuin nauraa kaikille tyhmille soittajille jotka oikeasti luulee näitä aidoiksi.Nämä ennustajat/näkijät eivät tiedä mitään, he hän kysyvät ja usein kuulee myös miten arvaukset
      menevät honkaan ..... heh heh ja välillä heidän oma pokka ei oikein pidä . Hausinta on kuitenkin
      nämä ennalta sovitut soittajat ...... ja on todella häpeällistä huomata miten osa asiakkaista uskoo
      näihin huijareihin. voi ressukoita......
      täällä on se yksi ennustaja jolla on ne kummalliset isot kukat päässä ja rinnuksilla niin siinä meillä rohkea ennustaja kun sanoo suoraan soittajalle että jätä lääkkeet ottamatta,sitten
      paranet ..... oi kauheata sillä moni lääkkeen yks kaks lopettaminen voi olla jopa vaarallista.....
      Ei pidä leikkiä toisten hengellä ja leikkiä olevansa
      jokin kumma messias..
      toiselle soittajalle toinen ennustaja sanoi joo ei siitä mirään tule eroa heti ,ei ole sinulle se oikea??
      en tiedä halusiko tämä ennustaja pahaa vsi oliko oma elämä kurjaa ?? Kuka valvoo näitä ennustajia?
      mikä saa ihmisen valitsemaan tämän laiskan miehen työn??

    • Anonyymi

      Mielenkiinnosta olen seuraillut tätä suoraa lähetystä ja ihmetellyt syvästi miten tällaista on ylipäätään mahdollista lähettää televisiossa? Tietenkin siksi että se tuo ilmaista rahaa kanavalle.

      Kaikki nämä ”ennustelijat” näyttäisivät olevan syvässä uskossa jotka Jehovien tavoin yrittävät tyrkyttää uskomuksiaan ja yrittävät käännyttää ihmisiä omien uskomuksiensa ja vinksahtaneiden myyttien pariin.

      On selvää että tässä suorassa lähetyksessä käytetään häikäilemättömästi tätä taktiikkaa jossa sovittu soittaja soittaa lähetykseen ja näyttelee ja myötäilee ”ennustelijan” tulkintoja. Tällä saadaan taas muut katsojat huijattua uskomaan että nämä ”ennustelijat” todella ovat kykeneviä näkemään asioita ja ennustamaan tulevaa jne. Rohkeaa on toiminta jossa väitetään enkeleiden pystyvän puhelimen välityksellä parantelemaan ihmisiä ja ”ennustelija” kykenee niin ikään puhelimen välityksellä lähettämään parantavaa energiaa soittajalle joka sitten parantaa kaiken mahdollisen. Tässä kohtaa kun soittaja on saatu uskomaan näin radikaaliin parannukseen, plasebo-ilmiö toteutuu samalla tavalla kuin joissain lumelääkkeiden yhteydessä.

      Kuolemaa ei mukamas ole, kolme vuotta sitten kuollut sukulainen haluaa antaa jollekin viestiä, katsojista varmuudella yhdellä sattuu olemaan tilanne että juuri kolme vuotta sitten on kuollut sukulainen. Sattuipa sopivasti. Yksi väittää ettei enkelit ole ihmisiä, toinen väittää että sukulainen/vainaja on siirtynyt henkimaailmaan ja suojelusenkeliksi. Satuolennot parantavat, maahiset ja muut saunatontut hyppii nurkissa, pahat henget riivaavat siellä ja täällä ja nämähän lähtevät sillä että soitetaan Seija Laukkaselle joka käskee ne menemään pois, hus hus. Parantavaa energiaa voidaan lähettää puhelimen välityksellä ja asunnot ja muut pystytään puhdistamaan samalla menetelmällä. Joopa joo. Jos ”ennustelija” kykenee näkemään soittajan ongelman ja tarpeen, hänen tulisi silloin myös tietää soittajasta aivan kaikki eikä kysellä johdattelevia kysymyksiä ja arvailla onko vasen vai oikea jalka kipeänä ja kysellä onko parisuhteessa tai mitä työtä tekee. Hyvin paljon siis kyselevät soittajalta asioita ja joskus tietenkin arvaus osuu vähän sinne päin. Joskus.

      On siis hyvin uskottavaa että vähän kun huitoo televisiossa ja luettelee mantroja, tyrkyttää mitä ihmeellisimpiä uskomuksiaan, kaikki soittajan ongelmat ratkaisevat ja hoitoja jatketaan puhelun jälkeen vielä kaksi viikkoa.

      Tämä Anita-mikä lie tukkalaite tuntuu olevan pahin näistä uskoonsa ja uskomuksiinsa hurahtaneista joka kuuluisi johonkin muualle kuin vapaalle jalalle. Välillä on enkelit pörräämässä soittajan selän takana auttamassa, välillä on ihmisillä näkymättömät siivet ja välillä joka ihmisellä on selässään parantavat ja hyvää energiaa säteilevät hapsut.
      Hän jopa uskalsi pariin otteeseen väittää soittajan parisuhteessa ilmenneiden ongelmien syyksi miehen narsistisuutta ja pahuutta vain soittajan kertomuksen perusteella. Tuossa olisi jopa kunnialoukkaukselle sijaa.

      Tänä aamuna täti oikein vaati soittamaan hänelle ja kinusi soittajia kun niitä ei näyttänyt tulevan millään. Tuntui olevan aika epätoivoinen kun soittoja ei tullut.

      On harmi että ihmiset menevät tähän lankaan ja lankaan menijät ovat niitä heikoimpia ja hädässä olevia jotka eivät näe muuta mahdollisuutta kuin soittaa tällaisille huijareille jotka käyttävät surutta ihmisen hätää ja ahdinkoa hyväkseen. Ja on harmillista ettei kukaan tällaista valvo ja tämä sallitaan vain sillä että ”tulkinnat” tehdään viihdetarkoituksessa. Tällä sanomalla ilmeisesti Nelonen pesee kätensä kaikesta vastuusta.

      • Anonyymi

        ohjelma ennustukset tehdään viihde tarkoituksessa ja suomessa kun on tämä valinnan vapaus ja jokainen soittaja tekee itse valinnan soittaa niin jos laki tulisi voimaan että valtio esimerkisi voisi kieltää yksityistä kuluttajaa tekemästä oma valintansa niin koskisi tämä myös sinua ja sinunkin valintoja voitaisiin kieltää..... niin jokainen kantakoon vastuun omista valinnoistaan ja me kuuntelijat tulisi ehkä hyväksyä että soittaja ehkä teki väärän valinnan soittaessaan astral tv:een mutta se on edelleen soittajan oma valinta.
        ja te jotka esitätte suuria huolia soittajien valinnasta syyllistytte myös tuputtamaan teidän omaa näkökantaa oikeasta ja väärästä .... monelle soittajalle tämä voi olla jollain kummallisella tavalla apua soittajalle kun joku kuuntelee (vaikka on maksullinen kuuntelija) mutta niin se lääkärilläkin käynti maksaa ...... Meidän nyky yhteiskunta on täynnä tarjontaa kaiken näköisistä huijareista mutta valinta ja vastuu on edelleen meillä itsellämme...... ja jos tekee ns: väärän valinnan ja se ei aiheuta valinnan tekijälle suuria ongelmia vaan aiheuttaa vain närää ulkopuolelidille on toki hämmentävää nähdä miyrn kannetasn huolta kun poikkeaa omasta näkemyksestä..... ???


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ohjelma ennustukset tehdään viihde tarkoituksessa ja suomessa kun on tämä valinnan vapaus ja jokainen soittaja tekee itse valinnan soittaa niin jos laki tulisi voimaan että valtio esimerkisi voisi kieltää yksityistä kuluttajaa tekemästä oma valintansa niin koskisi tämä myös sinua ja sinunkin valintoja voitaisiin kieltää..... niin jokainen kantakoon vastuun omista valinnoistaan ja me kuuntelijat tulisi ehkä hyväksyä että soittaja ehkä teki väärän valinnan soittaessaan astral tv:een mutta se on edelleen soittajan oma valinta.
        ja te jotka esitätte suuria huolia soittajien valinnasta syyllistytte myös tuputtamaan teidän omaa näkökantaa oikeasta ja väärästä .... monelle soittajalle tämä voi olla jollain kummallisella tavalla apua soittajalle kun joku kuuntelee (vaikka on maksullinen kuuntelija) mutta niin se lääkärilläkin käynti maksaa ...... Meidän nyky yhteiskunta on täynnä tarjontaa kaiken näköisistä huijareista mutta valinta ja vastuu on edelleen meillä itsellämme...... ja jos tekee ns: väärän valinnan ja se ei aiheuta valinnan tekijälle suuria ongelmia vaan aiheuttaa vain närää ulkopuolelidille on toki hämmentävää nähdä miyrn kannetasn huolta kun poikkeaa omasta näkemyksestä..... ???

        kirjoitusvirhe, korjaus :närää ulkopuolisille on toki hämmentävää nähdä miten kannetaan huolta kun poikkeaa omasta näkemyksestä oikeasta ja väärästä ?????


      • Anonyymi

        Niin kauan kun on soittajia niin kauan ohjelma on kannattava. On toki surullista jos sovitut houkutus lintuina toimivat soittajat saavat jonkun tavallisen ihmisen soittamaan mutta todellisuushan on että se joka tällaiseen soittelee on valitettavasti Hieman yksinkertainen.
        Ja tämä Seija Laukkanen on kuitenkin oppinut huitomaan.... kyllä on pokassa pitelemistä kun toisinaan olen hetken ohjelmaa katsellut. Ja ei voi kun ihmetellä soittajien yksinkertaisuutta.... nuo selitykset(ennustukset) on tyhjän päivän höpötystä, 🤣😅. . . Toiset ennustajat näyttävät kuin olisivat karanneet jostain suljetulta osastolta ..... no jokainen toki itse päättää minne soittavat ja kehen uskovat....


    • Anonyymi

      Aika syövyttävää happoa.

    • Anonyymi

      Jotai vispilää äijä kahisuttaa ja jakaa energiaa😂 Kyllähän näitä kahtoo,mut en maksas euroakaan.

    • Anonyymi

      Tää tämän aamuinen hupi-ukko joka heilutti sitä vispiläänsä, oli aika komediaa. Onkohan kaveri ihan tosissaan?

      • Anonyymi

        2.9.2020. No ei ole vispälä - ukolla pää kondiksessa. Jos tieto pitää paikkaansa, että on insinööri miehiä, niin joku ratas aivoissa on mennyt lenguilta pois. Valkoinen shamaani ku klux klaanin kaavussa. Kristallipuolueen äärioistolainen huuhaa.


    • Anonyymi

      Katson ko tvtä aamuisin ja on todettava että jotkut soittajat jankuttaa, ei moni, sillä melkein kaikki soittajat ovat henkisiä tyyppejä, ymmärrystaso on korkea. Muelenkiintoista kuunneltavaa.

    • Anonyymi

      Toi on ihan oma tv-kanava lähettää tiettynä aikana suomen tv:ssä ja sen jälkeen muiden ostoskanavien tapaan lähettää satelliitin kautta. Rahastusta muiden joukossa rahat pois tyhmiltä coronalla ja muulla.

      • Anonyymi

        rahastusta tyhmien kustannuksella mutta valinta
        on kuitenkin itse tehnyt.....
        onko tuolla Anita De Couteau ollut ikäviä hetkiä?
        Näyttää kuin toinen rinta olisi poistettu


    • Anonyymi

      Kommentoin puhujien tyylistä, kolkeet, kun pitäisi sanoa kolmekymmentä. Myöskin, tätä sanaa usea käyttää ja liian usein. Myös-sana ei tarvitse -kin-liitettä. Muuten mielenkiintoinen ohjelma, puhdistusta on paljon, parantamista on paljon, ne voisi olla taustalla, ei lähetyksessä, tuommoset henkkoht asiat. Sitten nää kummitukset, pahat silmät, henget, niitä kuuntelen mieluusti, samoin milloin kaupankäynti onnistuu.

    • Anonyymi

      joskus katson näin ennen töihin lähtöä ja ei tuo ihan normaalilta näytä. uskon että tyhmiä soittajia lypsetään.... eihän kukaan voi olla noin tyhmä ja uskoo että tuo huitominen parantaa yhtään mitään. jos olisi ilmainen voisin soittaa ja kokeilla mutta en ikimaailmassa maksa noin 5 € minuutilta että joku kertoo minulle satuja.
      varmaan osa soittajista on näitä vale soittajia joiden tarkoituksena on houkutella muita soittamaan..... No jokainen päättää minne rahansa pistävät. suomessa kun on tämä valinnan vapaus jopa tyhmilläkin...... 😁

    • Anonyymi

      Hannu Hyttinen veivaa jotain helistintä televisiossa ja lähettää parantavaa energiaa. Jo lähtee syövät ja kaikki muut ongelmat elämästä. Kertoi myös että ennen vanhaan pyramidit olivat rakennettu niin että ajatuksen voimalla kivet saatiin kasattua paikoilleen ja kuulemma samaa rakennusmenetelmää käytetään edelleen. Jotkut siis rakentelevat tuolla taloja vain ajatuksen voimalla siirtelemällä asioita paikoilleen.

      Pirkko Suomela ihmetteli yksinäisen vanhuksen tilaa ja kertoi puhelun jälkeen että hän auttaisi tuota vanhusta jos voisi ja kehotti samassa lauseessa naapureita ja muita tuntemattomia auttamaan toisia, mutta itse ei ollutkaan valmis auttamaan. Selkeä viesti: kun se pitäisi tehdä ilmaiseksi, eikä siitä maksettaisi niin silloin hän ei voi auttaa.

      Totta kai nämä käyttää sovittuja soittajia niin kuin muutkin firmat käyttävät noita ns. tuotetestaajia jotka kirjoittavat tuotteista arvosteluja firmojen nettisivuille näkemättä edes koskaan kyseistä tuotetta. Hyvä arvostelu lisää ostajia.

      Neloselta aika epätoivoista rahankeruuta tällaisella formaatilla ja valehtelulla. Eri asia olisi jos nuo olisivat vain kuuntelijoita ja oikeaan soitteen ohjaajia vaikeissa tilanteissa mutta kun näiden pitää tuoda tuota huuhaa höpinöitään esille joita uskoo vain mieleltään epävakaat ihmiset ja vanhukset. On välillä enkeleitä selän takana enkeleitä ja heti auttamassa kun juontaja näin ne sinne pyytää ja kaikki vaiva voidaan parantaa lähettelemällä puhelimen välityksellä hieman energiaa. Toisinaan on ihmisillä selässään parantavia sulkia ja välillä parantavia putkiloita ja välillä jokaisella on siivet mutta niitä ei näe. On maahisia ja saunatonttuja ja muita taruolentoja jotka on revitty suoraan satukirjoista ja ne häiritsevät nyt soittajaa. Joku on lähetellyt pahaa silmää ja kukaan ei itse asiassa ole paha tai epäsuopa, se johtuu vain pahoista hengistä. Ei edes ylinopeutta ajava syyllisty itse ylinopeuteen vaan autossa on edellisen omistajan jäljiltä huonoa energiaa, eikä murhaaja syyllisty rikokseen, ne on vain tuota huonoa energiaa. Tämä on Seija Laukkasen mielipide.

      On ennustajaa, selväkuulijaa, astrologiaa (kaksköötkolme ja kaksköötneljä) pelikorttien tulkitsijaa, kristallipallosta katsojaa, kivestä ennustelijaa, heilurilla katsojaa, kaukoparantajaa, mutta kovasti kuitenkin kyselevät ja arvaukset menevät yleensä aina pieleen. Korjailevat sitten että tarkoitinkin vasenta puolta, tämä kun näyttää joskus sen peilikuvana. Pitäisihän heidän tietää kaikki tuosta soittajasta.

      Tarja Saharin mukaan kuolemaa ei edes ole ja että enkelit eivät ole entisiä kuolleita ihmisiä mutta samassa lauseessa sanoo soittajan miesvainaan siirtyneen henkimaailmaan ja enkeliksi joka siellä nurkissa räyhää.

      Hyvän tuoton roskan puhumisesta firma saa Nelosen lisäksi noista puheluista.

    • Anonyymi

      Tunnen myötähäpeää ihmisistä, jotka soittaessaan jankuttaa että eieiei, meidän ihmisten taiteellisuutta pitäisi tuoda esiin, esim mun kumppanini halusi pukea nukkeja, isoja mallinukkeja, ja hän hommasi nukkeja ja puki niitä. Tämä on eräänlaista taiteen toteuttamista...ei siis tarvitse olla vakiotaide kyseessä. Ihmiset ei ymmärrä selvää kysymystä
      Ymmärrän että soittajat ovat vanhoja, huono kuuloisiakin ehkä.

    • Anonyymi

      Mielenvikaisten ohjema.

    • Anonyymi

      Huhtikuussa tätä vuotta Seija Laukkanen ennusti että korona katoaa kesään mennessä. Ei kadonnut. Anita deCoteau ennusti muutama viikko sitten että maailmassa on kaaos (odotetusti näin pandemian aikana) tähän ei nyt ennustamista tarvita. Ennusti myös että korona päättyy tämän vuoden aikana. Ennusti yhdysvaltoihin sisällissotaa, suuria levottomuuksia ja kaaosta Amerikkaan ja Australiaan. Että näin.

    • Anonyymi

      Täys huuhaa ohjelma. Paljon äärioikeistolaisia piirteitä. Trumpin palvontaa. Disinformaation levittämistä. Tänäkin aamuna live lähetyksessä huijari puhui puuta heinää, kertoen ettei kannata ottaa korona rokotetta. Oli kuulemma parantanut tehohoidossa olevan ihmisen koronan vaivoista. Täyttä puppua ja ihmiset uskovat näihin sairaisiin huuhaan levittäjien. Astral Tv pitäisi lopettaa täysin vahingollisena tiedon jakajana.

    • Anonyymi

      Ainakin tämä Anoita Decoteau on mielisairas selkeästi. Miten tällaiset pysyy edelleen vapaalla jalalla ja pääsee oikein televisioon tuputtamaan huuhaa-uskomuksiaan. Tämä kyseinen naikkonen on vaarallinen samoin tuo Seija Laukkanen joka kuuluisi myös johonkin pakkohoitoon. Eräs soittaja ihmetteli kun hänen korunsa olivat kadonneet ja Seija Laukkanen kertoi että ne on niitä kotitonttuja jotka vain vähän kiusoittelevat ja piilottelevat noita koruja. Ja että nuo kotitontut keksivät joskus näitä kepposia ja piilottavat tavaroita. Siis ihan oikeasti!!!! Soittaja tietenkin uskoi tämän. Ja samainen henkilö pitää kiviä suurina energianlähteinä ja kaikki tämän naikkosen jutut on kuin suoraan H.C.Andersenin saduista. Onkohan ottanut sadut ja uskomukset kirjaimellisesti.

      Pitäisi joku raja Nelosellakin olla mitä päästävät suoriin lähetyksiin satuilemaan.

    • Anonyymi

      Älkää hyvät ihmiset soittako,tämä on täyttä huijausta...Kerrotaan täysin satuja, ja parannetaan ihmisiä.Täysin vastuutonta ja hävytöntä touhua.Tällä yrityksellä Astral-tv on liikevaihto 2018v n.2miljoonaa,kyllä tulee helppoa rahaa omistajille.Tämän voi kaikki tarkistaa yritystiedoista.T.Mauri

    • Anonyymi

      Yksi puhelee tontuista ja maahisista, jotka vitsillä kadottelevat ihmisten tavaroita, hakee kivistä energiaa, toinen kertoo kuinka entinen elämä vaikuttaa nykyiseen elämään, kolmas toitottaa enkeistä ja kuinka he saapuvat heti parantamaan ja kieltää kaikki lääketieteelliset faktat ja perustelevat ne pahoilla hengillä. Selkäkipu, syöpä on vain huonoa energiaa jonka parantaja voi puhdistaa. Nämä kaikki ennustelijat ovat mielenvikaisia ja ihmeellistä on se että nuo soittajat vielä sokeasti uskovat tähän roskaan.

      Eivät hyväksy ja siedä lainkaan arvostelevaa kritiikkiä itsestään. Jos vähänkin kritisoiva puhelu tulee lähetykseen, se katkaistaan heti ja numero menee estolistalle. Eräs aamu Stiina Sahari kohtasi soittajan joka alkoi kritisoimaan hänen tulkintaansa ja puheli miehestä, soittaja ihemetteli (ilmeisesti lesbo) että mikä mies, Stiina Sahari selitteli kun kortit niin kertovat. Soittaja kritisoi tulkintoja ja ilmoitti seuranneensa näitä lähetyksiä ja ihmetelleensä ohjelman sisältöä, soittaja oli hyvin asiallinen eikä puhelu ollut lainkaan hyökkäävä. Heti tämän jälkeen puhelu laitettiin poikki kylmästi johon Stiina Sahari kohautti olkapäitään tietäen että puhelu laitettiin poikki tarkoituksella. Näin ahdasmielisiä nämä ovat. Yhtään eivät kestä arvostelua tai negatiivista kritiikkiä. Nuo palautteetkin joita saa tuonne nettisivulle kirjoittaa, ovat heidän itsensä kirjoittamia arvosteluja. Kirjoittavat arvosteluja toisistaan. Yhtään neutraalia palautetta tai negatiivista sellaista siellä ei ole, kaikki palautteet ovat kehuvia ja ylistäviä. Tässä jos missä ajetaan lukijaa jo harhaan ensimmäisenä.

      Facebookiin kun laittaa negatiivista palautetta, käyttäjäprofiili poistetaan tai viestiä ei edes julkaista.

      Tätä toimintaa pitäisi joku viranomainen tutkia ja valvoa.

    • Anonyymi

      Ohjelma on ok mutta, uutet kuka eka kerrta tule, live tilaan. Pitä kyllä tietä mitä puhu ei tarvi lukee enä muistin panosta itselleen ja sano itelle että mitä minul pitääkin puhu.

      Tänä aamula neitokainen ei kertonut itsestä kyllä mitään.

      Kuinka kauan hän on tehnyt ja Tähään asian perehtynyt.

      • Anonyymi

        Loistava Suomen kiel


    • Anonyymi

      Miksi ihmiset, jotka ovat skeptisiä, kuuntelevat kumminkin tätä ohjelmaa...

    • Anonyymi

      "Miksi ihmiset, jotka ovat skeptisiä, kuuntelevat kumminkin tätä ohjelmaa..."

      Varmaan siksi koska se tulee valtakunnalisella kanavalla ja ihmettelevät miten tällainen on mahdollista. Kenelläkään ei näytä olevan vastuuta mitä nämä ihmiset tuolla puhuu ja saavat ilmeisesti suoltaa suustaan mitä tahansa. Voivat kehottaa ihmisiä ottamatta lääkkeitään, voivat tuomita kenet tahansa narsistiksi tai mielisairaaksi tuntematta ihmistä muuta kuin ehkä nimeltä ja voivat väittää kuolleiden sukulaisten tulevan kyläilemään ja tuovan viestejä ja puhua heidän suillaan satuja joisden todenperäisyydestä eivät tiedä mitään. Ja kertovat ettei soittajissa ole mitään muuta vikaa kuin vain huonot energiat. Antavat ymmärtää soittajille että he paranevat mistä tahansa kun vaan soittavat "parantajalle". Voivat luoda harhoija ja vääriä käsityksiä ihmisille jotka soittavat jopa äärimmäisessä hädässä tuonne koska eivät keksi muuta vaihtoehtoa, eikä nämä "parantelijat" kehota soittajaa hakeutumaan esim. ammattiauttajille ja tahoille joihin kuuluisi vaan ryhtyvät aivopesemään soittajaa ja syöttää mitä kummallisempia satujaan joihin itse uskoo, esim. maahisiin ja tonttuihin ja hyvän energian lähettämiseen joka sitten parantaa soittajan vaivan kuin vaivan. Tätä toimintaa ei kukaan ilmeisesti valvo ja näillä "parantajilla" on vastuuvapaus toimistaan koska puhelut tehdään viihdetarkoituksessa. Kävisikö samanlainen vastuuvapaus esim. lääkäreillä johon virkaan kuka tahansa voisi asettua ja nimittää itseään lääkäriksi koska niin haluaa ja hoitaa poitilaita haluamallaan tavalla. Sen jälkeen voisi todeta että lääkärinä on pyrkinyt vain hoitamaan potilaitaan viihdetarkoituksessa. Kävisikö sama jonkin suuren yritysjohtajan toimitusjohtajana, jakelisi mielivaltaisesti lopputilejä ja käärisi yhtiön varat omiin taskuihinsa ja voisi sitten selittää tehneensä sen viihdetarkoituksessa.

      Tämä ohjelma perustuu vahvasti uskonnollisuuteen ja sen verukkeella voidaan siis tehdä valtakunnallisella televisiokanavalla mitä halutaan ja voidaan puhua mitä ikinä halutaan välittämättä seurauksista ja siksi koska se tehdään samalla viihdetakoituksessa. On kummllaista että tällaista ei kukaan näjköjään valvo, heti pienenkin negatiivisen kritiikin edessä tämä taho (astral tv) sulkee kaiken sellaisen pois. Uskonnollisuuden varjolla voidaan suoltaa mitä tahansa valheita ja voidaan perustella satuilut sillä myös.

      Aidosti uskonnilliset ja vakaumuksensa hyväksyneet eivät tuputa uskomuksiaan tai näkemyksiään eivätkä tuo sitä esille mitenkään radikaalisti eivätkä yritä käännyttää muita mitä vastoin nämä astraltv:n "parantelijat" selvästi tekevät.

      Tällainen toiminta pitäisi kieltää harhaoppisuutena ja kulttitoimintaan perustuvana aivopesuna ja manipuloimisella.

    • Anonyymi

      Harmi kun Suomessa ei ole pakkohoitokeinoa. Siihen joutaisivat kaikki jotka ovat Astral-tv:ssä.

      Ainakin Stiina Sahari ja Seija Laukkanen käyttävät näitä sovittuja (palkattuja) soittajia lähetyksissä, joiden tehtävänä on soittaa suoraan lähetykseen ja kehua näitä kahta ja kertoa että olivat viimeksi oikeassa edellisessä ennustamisessaan.

      • Anonyymi

        kuulin samanlaisen huhun että heille soittaa ennaltaan sovittuja soittajia ,jotka sitten toimivat vähän niin kuin houkutus lintuna
        Nämä kaksi (ja kaikki muut) leikki ennustaja Stiina ja Seija
        ovat ihmisiä joille valehteleminen tuo leivän pöytään. Enpä moista työtä haluaisi....


      • Anonyymi

        Avasin tv ja täällä todellakin tulee lähetys jossa avohoidon potilaat voivat ilmaista itseänsä vapaasti. Ei kai kukaan järkevä voi uskoa noihin.... Hauskan näköistä tuo huitominen ja mikä lie onkaan tuo sorkkiminen 😅 napa sakra ? no niin .... ja ei ksi kukaan tonne soittele ainakaan kukaan täys järkinen ei voi kuin nauraa 🤣😅😂


    • Anonyymi

      Hannu Hyttinen tänään aika rohkeasti "valistaa" ihmisiä koronasta ja antaa väärää kuvaa tuosta viruksesta. Hänellä ei ole siihen oikeutta koska ei tiedä koronasta ilmeisesti mitään. Sama on ilmastonmuutos. Puhuu asioista joista ei ole perillä. VÄITTÄÄ epäsuorasti ettei ilmastonmuutosta ole ja kaikki on vain valehtelua. Ja että tällainen ilmasto on ihan normaalia. EI OLE.

      Hannu Hyttynen: Ota hyvä ihminen ensin selvää asioista ennen kuin puhelet niistä julkisesti. Harmi ja sääli että tuollainen fiksun oloinen tyyppi on hurahtanut tällaiseen epämääräiseen kulttitoimintaan ja aivopesuun. Tiedä vastuusi siitä mitä satuja lauot suustasi.

      Tämä astraltv on sama kuin yhtä vinksahtanut skientologia: yhtä pimahtaneita yksilöitä toinen toisensa perään.

      • Anonyymi

        ja koska ohjelma on viihdetarkoituksena ei
        tämä Hannu Hyttinen joudu liiemmin puheistansa vastuuseenkaan. Mutta reaktiosi on hämmentävä..... tämä Astral tv ei ole mikään asia ohjelma tai uutiset jossa asiat
        pitää ilmaista totuuden mukaisesti.
        tämä astral tv on kuin komedia jossa nämä leikki ennustajat ovat näyttelijöitä....


      • Anonyymi

        fiksun oloinen?? et taida itsekkään olla kovin fiksu.... ei tuo Hannu Hyttinen mikään fiksu ole..... luultavimmin ei ole mitään koulutusta ja tämä oli ainoa työ johon hän pääsi.....


    • Anonyymi

      Tällä tapaa rakkaat katsojat ällöä kuunnella aina sama litania...

    • Anonyymi

      Astraltv näyttäisi olevan jokin mielisairaiden yhteinen terapiahoito. Tuonne astraltv:hen on kerätty kaikki mielisairaat ja ne päästetään sitten tv:n puolelle välillä ”avautumaan”.

      Energiahoidot ovat rentoutushoitoja, mutta ei niillä oikeasti mitään sairauksia paranneta.

    • Anonyymi

      Näin vuonna 2021 on tullut huonojafaceja ohjelmaan,aivan surkea uutuus Julia, joka kuuluisi vaikka lapsia hoitamaa.Alen ja Stiina Sahari ällön imeliä, että heitä EI edes viitsi katsella.

    • Anonyymi

      Hannu on koulutukseltaan insinööri.
      Paremmin saa palkkaa rummunlyömisellä TV;ssä.
      Harkitkaa kukin alanvaihtoa.

      • Anonyymi

        olen edelleen sitä mieltä että hyvä työntekijä saa aina töitä.... mutta tämä Hannu Hyttinen aloitti työt astral tv:ssä?? ja nyky päivänä työmarkkinat ovat kovia ja vain parhaimmat ja aktiivisimmat saavat töitä . itse
        työnantajana en ottaisi häntä töihin..... yleisvaikutelmasta johtuen....


    • Anonyymi

      Parempaa palkkaa vai? Rummun lyönnistä ja tuolla tv:ssä itsenä naurunalaiseksi tekemisestä palkka provikoineen noin 300€/kk kun taas insinöörin palkka noin 2000€.

      Ei nämä mene tänne astraltv:hen rahan vaan mielenvikaisuuden vuoksi. Nämähän on selkeästi täysin holhottavia ja aivopestyjä.

      • Anonyymi

        Jos ei muuta työtä saa..... naurettavaa.....
        jos on ammatti mutta ei ole selkärankaa ja sitten toinen asia tuon Hannu Hyttisen yleisvaikutelma on surkea.....
        vain parhaat arvosanoilla läpäisseet insinööri papereilla ja pitää viellä olla terveellä tavalla kunnianhimoinen ja he saavat töitä.... tämä Hannun yleiskuvan .. . voi ressukka.... ettei koulutus olisi satua


    • Anonyymi

      Nämähän tuolla astraltv:ssä on lähes kaikki eläköityneitä, työkyvyttömyyseläkkeellä tai työttömiä joita ei tuon mielenvikaisuuden diagnoosin vuoksi enää kelpuuteta normaaleihin töihin.

    • Anonyymi

      Ai kun öklöttää yksi soittaja joka herjasi juontajaa:pitäishän sun tietää kun olet selvänäkijä...näitä pässejä on sillointällöin linjalla...herää kysymys että miksi seuraavat ohjelmaa.. minä en katso enkä kuuntele kirkonmeininkejä, kanavan voi vaihtaa, niin tämänkin kanavan saa vaihdettua, ei tartte tuhlata aikaansa. Itse tykkään tästä astraltvstä, olen itse tällä tasolla...

    • Anonyymi

      Näitä pitäisi olla enemmän näitä pilasoittoja, tulisi lisää huumoria aamuun.
      Heti kun vähänkin kritisoi tuolla lähetyksessä, laitetaan heti poikki puhelu.

      On se hupaisaa kun yksi silittelee kiviä ja antaa niistä energiaa, puhelee saunatontuista jotka mummukan soittaessa ihmettelee mihin häneltä on hävinnyt tavaraa hoitokodin huoneesta: no ne on tietysti niitä saunatonttuja jotka kujeilee. Kaikki pienetkin äänet ovat joko saunatonttujen, maahisten, yksisarvisten tai henkien aikaansaannosta, ei koskaan minkään normaalin toimenpiteen. Jos veitsi tippuu lattialle, sen on eittämättä oltava joku henki tai taruolento joka pudottaa tuon veitsen.

      Autolla ylinopeuttakin ajava kuski ei itse aja ylinopeutta vaan se on se huono energia joka on siihen autoon jäänyt. Murhaajakaan ei murhaa itse vaan on huonon energian aikaan saannosta.
      Toinen vakavissaan kieltää koronan vaarallisuuden ja sanoo sitä perus flunssaksi ja kehottaa ihmisiä olla pitämättä maskia, kieltää ilmastonmuutoksen ihan normaalina ilmiönä jossa ihmisellä ei ole vaikutusta ja vielä väittää että nykyäänkin suuret rakennukset rakennetaan salaista voimaa käyttäen jossa isot materiaalit nostetaan ajatuksen voimalla paikalleen. Näin ovat kuulemma tehneet egyptiläiset aikoinaan rakentaessaan pyramideja.

      Yksi on muuten vaan niin sekaisin ettei itsekään tajua miten sekaisin on puhuessaan enkeleistä ja höyhenputkiloista ihmisen selässä ja menneistä elämistä.

      Tämä on parasta viihdettä ja stan-upit ja Putoukset jäävät toiseksi selkeästi. On aikamoisia sketsihahmoja nämä astraltv:n tyypit.

    • Anonyymi

      Ida-sofia valonsade on luxus juontaja! Kiva tuttavuus. Anita de c.. on kans luxus, samoin seija laukkanen luxus

    • Anonyymi

      Ihmeellistä että nämä saavat levitellä omia mielipiteitään noinkin vapaasti. Koronaa ja sen vaarallisuutta vähätellään ja oikein vaaditaan katsojia olla käyttämättä maskeja, pidetään koronaa lähinnä flunssan tasoisena ohimenevänä oireena ja kielletään samassa lauseessa ilmastonmuutos ja väitetään sen olevan vain luonnollista ilmiötä. Tätä tekee esim. Hannu “hyttynen” Hyttinen.

      Anita de Coteau saa haukkua muita narskisteiksi ja mielisairaiksi vain sen perusteella mitä soittaja sanoo ja vailla että tuntee ko.ihmisiä alkuunkaan. Toinen Valonsäde voi tuomita alkoholistit ja narkkarit täysin kelvottomiksi yksilöiksi sanomalla että kuka sellaisia haluaa?

      Voivat ja saavat tuomita ihmisiä mielivaltaisesti haluamallaan tavalla tuntematta heitä, tätä sallitaan jatkuvasti. Tällaisilla huuhaa-tyypeillä ei olisi mitään oikeutta omiin mielipiteisiinsä yhtään mistään asiasta.

    • Anonyymi

      Hei, olen Ida-Sofia Valonsäde ja olen henkinen ihminen ja olen siis Ida-Sofia Valonsäde ja minulle voit soittaa, olen hyvin henkinen ihminen ja olen tosiaan Ida-Sofia Valonsäde. Voit soittaa tänne jos olet henkinen ihminen ja olen siis Ida-Sofia Valonsäde. Olen pienestä pitäen nähnyt omiani ja tämä lahja kulkee suvussa. Olen tosiaan Ida-Sofia Valonsäde ja isäni oli myös henkinen ihminen ja tämä selväkuuloisuus ja selvänäköisyys ja epäselvänä ja sekaisin ylipäätään oleminen kulkee suvussa. Minulle voi soittaa ja olen siis tosiaan Ida-Sofia Valonsäde. En näe muita kuin itseni ja pidän itseäni hyvin jumalallisena ja hyvin henkisenä ihmisenä, olenhan Ida-Sofia Valonsäde. Näen muiden aurat väreinä koska olen tosiaan Ida-Sofia Valonsäde. Keksin tämän nimen ihan hatusta koska Ida-Sofia Valonsäde kuulostaa niin äärettömän typerältä ja se samalla näytettiin minulle. Ja tässä Ida-Sofia Valonsäde ja voit soittaa minulle, kerron tulevaisuutesi ja kaiken mitä et ole ja mitä et koskaan tule saavuttamaan, sillä olen ihan kujalla koska olen Ida-Sofia Valonsäde. Minua Ida-Sofia Valonsädettä kiinnostaa vain soittajien rahat ja manipulointi.

      • Anonyymi

        Kertoo olevansa
        VALONSADE.

        Hullu lienee.


      • Anonyymi

        😀🤣😅


    • Anonyymi

      Soittajille kerrotaan mitä he haluavatkin kuulla ja heitä mielistellään. Tietysti koska maksavat ennustelijan palkan. Jokainen tulkinta on aina positiivinen ja ylistävä, koskaan ei kukaan saa ennustelijalta negatiivista ennustusta tai edes sanaakaan mihinkään negatiiviseen viittaavaa. Ja jokainen soittaja on niin valon ihminen ja henkinen ihminen kuin voi vain olla.
      Jos soittaja kyselee terveydestä, se tulee olemaan tulevaisuudessa kunnossa, jos kyselee raha-asioita, on heti tulossa pieni voiton kaltainen bonus ja jos kyselee talon myynnistä, talonhan saa myytyä lähes heti ja se saadaan joka tapauksessa myytyä. Parisuhteesta kysyttäessä aina löytyy jokaiselle joku, se tulee joko huomenna tai viikon päästä mutta kuitenkin joku kumppani löytyy. Kun työasioita kysellään, soittajille aina luvataan työtä, yleensä se on huipputyö johon soittaja on aina halunnutkin päästä, jos työssä on ongelmia, kehotetaan lähes poikkeuksetta vaihtamaan työpaikkaa koska kortit on nyt sitä mieltä ja nopeasti löytyy tietenkin heti uusi ja uljaampi työ.

      Kaiken kaikkiaan aika vaarallisilla vesillä seilaavat nämä ”ennustelijat” yleensä ja aika huolettomasti saavat laukoa mielipiteitään ja tyrkyttää neuvojaan vain siksi koska kortit sanoivat niin.

      • Anonyymi

        .... ei voi olla totta..... olen ajatellut että nämä on työttömiä joilla ei ole minkään laista ammattia ja tämä sitten pelastaa heidät kelan asettamasta karenssilta heh heh.. .. kunnon työntekijä löytää aina kunnon töitä. tämä on oiva helppo istuma työ pitkä aikais työttömille ansaita rahaa tyhmien soittajilla..... ja en tiedä käyvätkö jollain kurssilla oppimassa eri konsteja käsitellä ihmisiä jne?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        .... ei voi olla totta..... olen ajatellut että nämä on työttömiä joilla ei ole minkään laista ammattia ja tämä sitten pelastaa heidät kelan asettamasta karenssilta heh heh.. .. kunnon työntekijä löytää aina kunnon töitä. tämä on oiva helppo istuma työ pitkä aikais työttömille ansaita rahaa tyhmien soittajilla..... ja en tiedä käyvätkö jollain kurssilla oppimassa eri konsteja käsitellä ihmisiä jne?

        Ihan samaa mieltä muutaman edellisen kommentin kanssa. Nämä on juurikin niitä jotka potkittu työstään tai niitä työkyvyttömyyseläkkeellä olevia jotka ovat oivaltaneet mukavan työn puhua roskaa ihmisille.

        Käyvät varmaan kursseja, meditaatiokursseja ja tarot-kortti-kursseja.
        Ilmeisesti myös jotain markkinointi-a ja puhekursseja joissa opeteaan miten saada kuuntelija narautettua koukkuun ja miten taidokkasti puhutaan omaa illuusionista agendaansa "uskottavasti".


        Mitä näitä muutamia on kuunnellut, yksi on ollut toimistosihteerinä, toinen koulutukseltaan insinööri. Jotain on varmasti tapahtunut jos vaihtaa hyväpalkkaisen insinöörin työnsä tai kokopäiväisen peruspalkkaisen työn tällaiseen luokattomaan provisiopalkkaiseen osa-aikatyöhön jossa kuukausiansiot on siinä 300€/kk. Ovat todennäköisesti potkittu pihalle päivätyöstään tai joutuneet työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveydellisistä syistä. Ja ehkä monet muut ovat eläkkeellä tai vastaavaa. Eipä kukaan täysijärkinen työnantaja tuollaisia ottaisikaan töihin.

        Ainakin ovat kovia kehumaan toisiaan.

        Kannattaa varmaan mennä ihan televisioon asti nolaamaan itsensä ja asettamaan naurunalaiseksi.

        Kun näitä kuuntelee tuossa tv-lähetyksessä, tulee mieleen lähinnä jokin mielenterveyskuntoutujien ja mielisairaiden aamupiiri


      • Anonyymi

        pieni korjaus tuo Seija ja stiina ovat kyllä sortuneet neuvomaan että lopeta suhde .
        ja oliko se.niin että nämä aivottomat soittajat erosivat oikeasti kun nämä lrikki ennustajat käskivät 🤔


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pieni korjaus tuo Seija ja stiina ovat kyllä sortuneet neuvomaan että lopeta suhde .
        ja oliko se.niin että nämä aivottomat soittajat erosivat oikeasti kun nämä lrikki ennustajat käskivät 🤔

        Naurettavaa kun syytetään noita ennustajia.
        Tulisikohan miettiä kuka sen puhelun teki ja
        jos soittaja päättää itse toimia kuten joku tuntematon ennustaja
        käskee...on se edlleen oma valinta ..ja tämä ohjelma on viihdetarkoituksessa tehty mutta paljon herättää erillaisia tuntemuksia katsojissa ja tämä keskustelu 24 on paljon patoutuneita ihmisten kirjoituksia kun eivät yksinkertaisesti hyväksy toisten tekemiä valintoja..... Jos joku haluaa soittaa niin soittakoon, ja jos se tuo jollekin iloa, niin olkoon niin ja jos joku tekee oman valintansa ja haluaa soittaa ja uskoa heihin sekin on heidän oma valintansa mutta te jotka näette noin paljon ongelmaa toisen valinnasta herättää kysymyksiä...... ja he ovat ehkä enemmän avun tarpeessa kun on niin suuri tarve sotkeutua toisten valintoihin kun nämä valinnat eivät oikeastaan aiheuta niin suuria ongelmia..... jos soittaja ei maksa puhelin laskuja oppikoon sitten kantapään kautta ja menköön ulos ottoon..... vastuuta täytyy kuitenkin itse ottaa omista valinnoistaan...... Hankkikaa ihmiset elämä niin ei tarvitse täällä kirjoitella ja m oittia toisten valinnoista uskoa noihin astraltv tulkitsijoihin. Itse en soittaisi mutta se on minun valintani. mutta en koe suurta tarvetta kuitenkasn haukkua tai kyseenalaistaa toisen valintaa jossa ei kuitenkaan ole kyse todellisesta vaarasta.....


    • Anonyymi

      Voi taivas mitä urpoja maa päällään kantaakin. Itsepähän ootte kanavanne valinneet vai onko joku tehnyt sen puolestanne ku oma älykkyys ei sitä osaa tehdä. Taitaapa kovasti kiinnostaa, kun on pakko kattoa ja käydä urputtamassa sitten.
      Luulenpa, että teille pitäisi perustaa ihan oma urputuslinja, tai niitä Taitaa olla jo niin paljon ettei maailmaan enempää mahdu. Ohjelma on hyvä kuten myös juontajat. Vaihtakaa kanavaa, sulkekaa tv. Käyttöohjeesta löydätte kuinka se tehdään. Toki vaikeaa jos ei osaa lukea eikä älyä suotu. Naapuria voi pyytää auttamaan, jos niitä edes kiinnostaa teidän laiset idiootit tunarit. Tuskinpa, eihän teillä Voi olla edes elämää..en ikinä teidälaisia ihmisiä edes kahta kertaa kattoisi saati kuuntelisi. Pohjasakkaa ootte. Hah, täys turhakkeita

      • Anonyymi

        Ohjelma on täysin rikollista toimintaa. Olen ihmetellyt että eikö kukaan viranomainen puutu kyseiseen kusetukseen. Vanhat, sairaat ja masentuneet ihmiset menettävät rahansa. Joillekkin ihmiselle ne ovat viimeiset ruokarahat. Helppo sanoa että käännä kanavaa. Sanoppa se masentuneelle joka luulee saavansa jotain apua, kun soittaa tähän ryöstöpuhelimeen.


      • Anonyymi

        😃🤣


    • Anonyymi

      Onko lopettanut astrohommat tämä karpov? Ehkä on nyt muuta hänellä...hyvä tyyppi, olimme samoilla luennoilla aikoinaan, nimenomaan astrologian puitteissa...

    • Anonyymi

      Seija täräytti älykkään parannuksen soittajalle. Sinulle tulee muutoksia elämässä. Jos olet ollut esim. elämässä vasemmistolainen, niin. sinusta tuleekin nyt oikeistolainen. Tuo ei ole enää piilomainontaa, vaan kertoo Seijan ÄÖ. sta, samoin kuin soittajienkin..

      • Anonyymi

        -Onko se vasen jalka?
        -Ei, kun oikea.
        -mulle näytetään että vasen jalka. Tämä näyttää joskus peilikuvana.
        ------------------
        -Mulle näytetään että olisi poikasi.
        -Ei mulla ole poikaa.
        -No mies sitten.
        -Ei ole miestäkään.
        -No joku sukulaismies, onko siirtynyt toiselle puolelle?
        -Ei ole.
        -Mulle kuitenkin näytetään tässä näin. Se saattaa olla sitten edellisestä elämästä. Mä laitan sulle parantavaa energiaa nyt kaksi viikkoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -Onko se vasen jalka?
        -Ei, kun oikea.
        -mulle näytetään että vasen jalka. Tämä näyttää joskus peilikuvana.
        ------------------
        -Mulle näytetään että olisi poikasi.
        -Ei mulla ole poikaa.
        -No mies sitten.
        -Ei ole miestäkään.
        -No joku sukulaismies, onko siirtynyt toiselle puolelle?
        -Ei ole.
        -Mulle kuitenkin näytetään tässä näin. Se saattaa olla sitten edellisestä elämästä. Mä laitan sulle parantavaa energiaa nyt kaksi viikkoa.

        Seikalla on oikeat ja vasemmat sekaisin, samoin kun ilmansuunnatkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -Onko se vasen jalka?
        -Ei, kun oikea.
        -mulle näytetään että vasen jalka. Tämä näyttää joskus peilikuvana.
        ------------------
        -Mulle näytetään että olisi poikasi.
        -Ei mulla ole poikaa.
        -No mies sitten.
        -Ei ole miestäkään.
        -No joku sukulaismies, onko siirtynyt toiselle puolelle?
        -Ei ole.
        -Mulle kuitenkin näytetään tässä näin. Se saattaa olla sitten edellisestä elämästä. Mä laitan sulle parantavaa energiaa nyt kaksi viikkoa.

        tuollainen keskustelu luulisi soittajankin hoksaavan että eivät ole aitoja ennustajia.... ei vou kun nauraa soittajiin yksinkertaisuudestansa 😅


    • Anonyymi

      On se mielenkiintoista kun pitää mennä nolaamaan itsensä ihan televisioon asti.
      Tuo älykkysosamäärä taitaa näillä kaikilla "parantajilla" on huikean 50 tietämillä kuten soittajienkin. Kertoo paljon mielentilasta ja älykkyyden tasosta (ja sen puuttumisesta) jos uskoo oikeasti keskustelevansa enkelten kanssa ja tekevänsä näiden kanssa yhteistyötä ja näkee jokaisen "valoihmisenä" ja uskoo energian kaiken parantavaan voimaan. Lisäksi jos uskoo jokaiseen Grimmin tai Andersenin keksimään satuolentoon. Seija Laukkasen mukaan esim. sauna-ja kotitontut terrorisoivat paljon koteja ihan vaan ilkeyksissään.

    • Anonyymi

      Seija Laukkanen möläytti aamun Astraalissa, miten ihminen voi oikealla asenteella muuttaa itseään. Vertauskuvana hän käytti, että jos on ollut esim. vasemmistolainen, niin voi kyllä tulla oikeistolaiseksi. Jäin miettimään Seijan älykkyysosamäärää.. hmm.. No, samankaltaiset uskoo häneen.

    • Anonyymi

      Joo ennustavat 200€. Päiväpalkalla miten se on mahdollista! Otsikko hesarista!

      • Anonyymi

        Ei olekaan mahdollista. Korkeintaan 20€/pv.


    • Anonyymi

      Kyllä viiraa päässä pahasti näillä ”ennustelijoilla”. Mistä löytäneetkään tällaista porukkaa, avohoidostako? Grandioosia sairastavat kaikki.

      Seija Laukkasen mukaan sukulinjaa voidaan korjata energialla ottamalla pois negatiivisia energioita suvun menneisyydestä. Niin että suku puhdistautuu. Näin ollen väkivaltaan taipumus ja muut perinnölliset haitat ja negatiiviset piirteet voidaan suvusta poistaa, poistamalla ne aikaisemmin menneisyydestä. Tällöin ne eivät suvun jatkumisen kannalta periydy eteenpäin. Että voi hyvänen aika. Ei siis perimällä ja geeneillä ole mitään tekemistä minkään kanssa. Näin Seija Laukkanen pystyy siis poistamaan menneisyydestä suvusta negatiiviset piirteet ja näin hän selitti sen suorassa lähetyksessä. Hän voi siis korjailla energioillaan sukuja miten haluaa. On se itse oikea jumala tuossa grandioosissaan.

    • Anonyymi

      Katsoin tänään hetken niin kesällä kaikki paremmin🤣.

    • Anonyymi

      Iida-Sofia Valonsäteen mukaan ennen kun synnymme, me kehitellään sieluamme ennen syntymäämme ja tuossa samassa saadaan valita vanhempamme.

    • Anonyymi

      Nämä ennsutelijat eivät eroa millään tavalla puhelinmyyjistä. Soittajaa mielistellään ja hänelle sanotaan se mitä soittaja haluaakin kuulla kehujen ja nuolemisen saattelemana.

    • Anonyymi

      Onko Hannulla Tourette, kun rykii pakonomaisesti koko ajan? Menis lääkäriin. Kamalaa kuunnella, kun hän kröhii olematonta limaklönttiä ylös kurkustaan 10 sekunnin välein.

      • Anonyymi

        Tässä näkee että kaikki tuolla astraalissa on vähemmän ja enemmän mielenterveydellisesti epävakaita. Voisi Hannu Hyttynen lopettaa tuon ärsyttävän kulkusen kilkatuksen, särkee korvia kun tämä menninkäinen kilauttaa tuota kilkutintaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä näkee että kaikki tuolla astraalissa on vähemmän ja enemmän mielenterveydellisesti epävakaita. Voisi Hannu Hyttynen lopettaa tuon ärsyttävän kulkusen kilkatuksen, särkee korvia kun tämä menninkäinen kilauttaa tuota kilkutintaan.

        kaikkihan nuo ovat erikoisia persoonia.... ja nämä leikki ammattilaiset... ovat varmaan ilman minkäänlaista koulutusta. joten valinnan vara on suppea ennustaja tai lehtimyyjät..... ja kaikki tulkinnathan tehdään viihdetarkoitiksella .....ja teksti alareunassa kertoo totuuden ( nämä feikki ennustajat) eivät enään saa leikkiä lääkäreitä.... ja tuo Hannu kellon kilistely on hieman hämärää mutta kai se kilinä rauhoittaa häntä itseänsä.... heh heh..... ja tämä anita de coteau on myös erikoinen koska uskoo näköjään olevansa joku meedio. ja hänen laulaminen on kauheata.... mutta katselen tätä toisinaan aamuisin mutta en ikinä soittaisi yhdellekään noista höpö höpö ennustajille.....


      • Anonyymi

        olen huomioinnut saman ja oletan että on jonkun sortin pakko oire.... muutenkin hieman nyhverőisen oloinen ... kai tämä Astral tv on hänelle terapeuttista hoitoa. opitaan kommunikoimaan....


    • Anonyymi

      Erikoisia persoonia ovat. Ei kukaan huoli enää normitöihin, ja kuka täysijärkinen työnantaja ottaisikaan tuollaisia normaaleihin palkkatöihin. Löytäneet tällaisen huijaritoiminnan. Huijareitahan nämä ovat kaikki. Onneksi sentään eivät saa antaa neuvoja jotka viittaavat lääkinnällisiin asioihin.

      Syytteeseen joutaisivat, ainakin tämä Anita De Coteau joka aikaisemmin kielsi soittajia ottamasta heille määrättyjä lääkkeitä. Ja toinen kehotti jyrkästi erästä soittajaa menemättä leikkaukseen koska korteissa sanottiin että se on turha leikkaus. Ja onhan näitä tapauksia paljonkin. Aika pelottavaa loppujen lopuksi. Näillä ei saisi olla omia mielipiteitä koska nämä omat mielipiteet ovat niin älyttömiä ja verrattavissa H.C.Andersenin satuihin. Oikein tyrkyttävät uskomuksiaan kiihkomielisesti, milloin kivistä saa energiaa, milloin satuolennot ja enkelit hyppivät nurkissa ja itse kuolema kielletään täysin. Tämä kaikki vailla minkäänlaista tieteellistä näyttöä väitteille. Jokainen uskoo mihin kukkaruukkuun tahansa mutta on väärin niiden väittäminen todeksi. On kuuntelijoita ja soittajia jotka oikeasti uskovat näihin satuihin ja se on valitettavaa.

      Hannu Hyttinenkin kielsi ilmastonmuutoksen täysin ja selitti sen normaaliksi ilmiöksi vaikka kaikki tutkimukset sanovat toisin ja vertasi koronaa normaaliin flunsaan ja kehotti laumaansa olla pitämättä maskeja. Sinällään aika vaarallisilla vesillä liikkuvat eikä kukaan valvo tällaista toimintaa.

      Tämänkaltaiset palvelut pitäisi olla neutraaleja ja vain tarkoituksena olla kuunteluapuna ja ehkä ohjata mahdollisuuksien mukaan oikean avun piiriin eikä syöttää omaa uskomustaan niin radikaalisti mitä nämä harhaiset ihmiset tekevät. Mutta raha ratkaisee ja kaikki on näköjään sallittua kun kysymyksessä on raha ja rahallinen tuotto. Tuon firman tarkoituksena on tehdä vain rahaa ja näiden ennustelijoiden tarkoituksena on kehua toisia ja saada millä keinoilla hyvänsä soittajia ja sitä kautta lypsää hyväuskoisilta vanhoilta naisilta rahat. Tyhmiä viedään narussa eikä näillä ennustelijoilla ole pienintäkään mielenkiintoa tai empatiaa mikä puhelimen toisessa päässä on. Kunhan he soittavat ja nämä voivat syöttää uskomuksiaan. Nämä ennustelijat olisivat enemmän avun tarpeessa kuin nämä heille soittavat. Astral tv vaikuttaa lähinnä mielisairaiden keskustelupiiriltä.

      Rahan ja tuoton tekemisessä on kaikki ilmeisesti sallittua. Eivät nämä vilpittömästi ole auttamassa ihmisiä tai kuuntelemassa vaan ovat rahan, hyödyn ja tuoton takia ja samalla saavat syöttää omia harhaisia ja mielipuolisia näkemyksiään. Ei näitä kiinnosta soittajan mahdollinen hätä tai avuntarve, jos joutuisivat tekemään tuota ilmaiseksi, yksikään noista ei olisi tuolla ottamassa vastaan puheluita ilmaiseksi. Ja ketkäpä tuonne soittavat: Vanhemmat yksinäiset naiset. Lähes kaikki soittajat (live-lähetys) ovat vanhempaa naisväestöä, enemmistö eläkeläisiä mummeleita. Heiltä onkin hyvä lypsää jäljelle jäävät rahat koska eivät tuota enää yhteiskunnalle mitään. Annetaan positiivinen kuva ymmärtävyydestä ja auttamisesta mutta se on suuri harha. Kehuvat ja mainostavat jatkuvalla syötöllä livelähetyksessä muita ennusetelijoita ja toisiaan ja kirjoittavat nettisivuilleen toisilleen positiivisia ja ylistäviä palautteita.
      Tällainen on sallittua koska se tuo niin hyvin rahaa niin itse firmalle kuin tv-kanavallekin.

      • Anonyymi

        hyvin sanottu " mielisairaiden keskustelupiiriltä 👍.Ihan totta puhut jos puhelut olisivat ilmaisia ei yksikään noista leikki ennustajista olisi vastaamassa yhteenkään puheluun.
        Totta ja samalla ikävää mutta raha ratkaisee.


    • Anonyymi

      Olen hotellissa. Aamiaisella, oli pariskunta mun lisäksi, tv auki, he lähtivät, kysyivät tv kiinni vai auki, sanoin että kanavalle 8. Astraltv. Jotenkin hymähdyksestä päättelin heidän ajatuksensa...toisenlainen tapaus oli aikoja sitten kun menimme puolisoni kanssa astro-päiville, olimme ilmoittaneet ajoissa että kyydissämme pääsee perille lähiasemalta. Kyytiläinen tulikin. Mutta hän oli olevinaan niiiin paljon hengellinen meihin verrattuna, että kyyti tämän jälkeen ei kelvannut...

    • Anonyymi

      Ääliöt soittaa välillä, harvoin mut silloin tällöin...ovat "tietävinään" että nämä juontaj at ovat "huijareita", mutta nämä soittajat huijaavat vain itseään...kun viisastuvat..joskus..ymmärtys jasvaa..

    • Anonyymi

      Tuonne soittavat vain uskovaiset, on pelkästään uskovaisten ohjelma. Samanhenkiset (hullut) ihmiset löytävät samanhenkisiä iihmisiä.

    • Anonyymi

      Soitin tuulialle valkoinen shamaani. Ei vastannut kysymykseen vaan alkoi Puhua omiaan olin ollut entisissä elämissä julma hakkaaja tai hakattu hän käytti tätä sanaa. Elämää on kuulema enää vähän jäljellä en halunnut kuulla tätä.

    • Anonyymi

      Anita de Coteua: Tässä hyvä esimerkki miten uskonto ja uskominen saa ihmisen hyvin sekaisin ja harhaiseksi. Miten tuollainen voi olla vielä vapaalla jalalla. Tämä nainen on ihan sekaisin kuin seinäkello. Näkee omiaan bussissa ja näkee erilaisia värejä ja jeesuksen kuvia ja enkeltä, juttelee maahisille ja mille ikinä lie ja puhuu tästä vielä avoimesti. Silti tällainen päästetään televisioon esiintymään ja levittämään harhojaan.

      Moraalitonta on touhu tuolla Nelosella kun sallivat tällaisen ihmisen olla televisiossa. Ilmeisesti rahan tekemisessä kaikki on sallittua.

      Sama kun lähetettäisi mielisairaalasta ohjelmaa jossa poitaaat saisivat avoimesti puhua asioistaan.

      • Anonyymi

        olisikohan tuo Anita vanha alkoholisti ..... ?
        se koko nainen on kummajainen....


      • Anonyymi

        Anonyymi 19.4.2021 Anita Korhonen omaa sukua de Coteua oli kunnallisvaalit ehdokkaana Tampereella kristallipuolueen listoilla. Näitä äärioikeistolaisia juttuja hän tuputti kovastikin Astraali lähetyksissä. Seuraan muutamia huuhaa selvittäjiä, että olisin selvillä näiden tohtoreiden tarkoitusperistä. Vaarallisia sanon minä.


    • Anonyymi

      Tämä on niin kusetusta. Eikö kukaan kusetettu ole tehnyt rikosilmoitusta ?? Törkeää vanhojen ja sairaiden ihmisten hyväksikäyttöä.

    • Anonyymi

      Taas tuo ss länkytti: kuules, katsotaanpa...tällätapaa rakkaat katsojat...minäpäs katson...

    • Anonyymi

      SS: Ja puhelimen näppäimistölle. Kuules kuules. Keralla, keralla. Ja näin tällä tavalla astraltv siis toimiii. Keralla, keralla.

    • Anonyymi

      Anita de-Coteua taitaa olla vanha alkoholisti jolle uskonto on lyönyt vähän liian rajusti päälle. Meni vähän yli. Eikös nuo kaikki alkoholistit "löydä" tuon jeesuksen. Aika harhainen ihminen on ja ihmettelen miten tuollainen voi esiintyä televisiossa jakelemassa neuvoja ihmisille.

    • Anonyymi

      Taas tuo länkyttäjä, jankuttaja...

    • Anonyymi

      Kuuleskuules...tällätapaa rakkaat katsojat...

    • Anonyymi

      Chacrojen puhdistaminen,
      kipujen poisto, kodin ouhdistaminen huonoista energioista...en tiedä mitä tää ohjelma on pitänyt sisällään ennen, aloin kuuntelemaan tätä ohjelmaa vasta 2020, pidän kuulemastani...negatiivinen ajattelu aiheuttaa ajattelijaan itseensä kaikenlaista vikaa...huomaan itsessäni nyt kun elän remontin alla: stressi toi näärännäpyn silmään...

    • Anonyymi

      Taas tuo jankuttaja...puhelimesi näppäimistölle...tällätapaa rakkaat katselijat....näitä kommentteja tulee tuhkatiheään...

    • Anonyymi

      Onko tämä tullut tvstä ennen yölläkin? Kyllähän tätä kuuntelee, varsinkin jos juontaja käsittelee aiheita, joista saa imettyä tietoa...nythän tämä on tvssä vain 6-9...kyllä kuuntelen mielelläni, olen opiskellut astrologiaa, se on hyvä ponnahduslauta näille asioille...muutama tuttu astropäiviltä on puhelimen päässä astraltvssä, jopa juontajanakin, silloin tällöin..

    • Anonyymi

      TAAS tuo sama kotka ruudussa jankuttamassa...sitä vaan on rankka kuunnella verrattuna muihin juontajiin... liika on liikaa, paitsi ne muutamat HYVÄT juontajat joita kuuntelisin vaikka koko päivän...tää ss on vastenmielinen... rakkaat katselijat... tällätapaa rakkaat katsojat... kuules kuules katson mielelläni... tätä yökköä juttua pukkaa että tämä repliikki "puhelimesi näppäimistölle" ja tuo puheen korjaaminen on niiiiin teatraalinen kun sana lipsahtaa väärin... huhhuhh...

      • Anonyymi

        täällä ole yhtään aitoa ennustajia
        täällä on paljon työttömiä jotka löysivät oivan laiskan miehen työn.
        istut ja valehtelet päivät pitkät....
        osalla tuntuu lääkkeet jääneet ottamatta..... ja ennustukset joita antavat soittajille on naurettavia .
        täytyy olla tyhmä joka tänne soittelee


    • Anonyymi

      Taas soitti astraltv-ohjelmaan ihminen, joka on kehityksessä vielä alhaalla, hän haukkui juontajan, että tämä ei tiedä mistään mitään...silti kuuntelee ohjelmaa...minä kuuntelen tätä kanavaa, koska minua kiinnostaa henkiset asiat, itse olen opiskellut astrologiaa jo vuosia...

      • Anonyymi

        Eihän kukaan järkevä moista viihdettä nyt tosissaan voi ottaa .
        Tai näköjään voi? Oletko yksinäinen
        no jos tämä ohjelma täyttää tuon tyhjän kohdan elämässäsi ja antaa sinulle toivoa tai uskoa ehkä kaikessa kummallisuudessa on sinun pelastajasi tämä Astral tv.
        Olen kuunnellut silloin tällöin tätä
        ohjelmaa ja ihmettelen sillä esimerkkinä jos enkelillä on sinulle viesti kyllä se löytää tien kommunikoida kanssasi ja ei siihen mitään välikättä tarvita ..... maksullista höpö höpöttäjää.... eiköhän tuo jo kerro että kyse on viihde ohjelma .....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän kukaan järkevä moista viihdettä nyt tosissaan voi ottaa .
        Tai näköjään voi? Oletko yksinäinen
        no jos tämä ohjelma täyttää tuon tyhjän kohdan elämässäsi ja antaa sinulle toivoa tai uskoa ehkä kaikessa kummallisuudessa on sinun pelastajasi tämä Astral tv.
        Olen kuunnellut silloin tällöin tätä
        ohjelmaa ja ihmettelen sillä esimerkkinä jos enkelillä on sinulle viesti kyllä se löytää tien kommunikoida kanssasi ja ei siihen mitään välikättä tarvita ..... maksullista höpö höpöttäjää.... eiköhän tuo jo kerro että kyse on viihde ohjelma .....

        Nimimerkki "olkaa kuulolla"
        Kannattaa kuunnella tätä aamun Astraali lähetystä. Jo senkin takia, että tämä on aika vaarallinen ja manipuloiva kanava. Jos olette huomanneet, niin nämä "kanavatohtorit" kehuvat lähes kaikkia soittajia henkisien lahjojen omaaviksi, yli ihmisiksi. Juju on siinä, että nämä juontajat kuuluvat kristsllipuolueeseen, joka on äärioikeistolainen puolue. Ja näin he saavat soittajia sitoutumaan ja kasvattamaan omaa puoluettaan meidän kotomaassa. Ovat siis muille äärioikeistoliikkeille sisar puolue. Pitävät Trumppia messiaana, kieltävät koronan olemassa olon, Ilmastomuutos on valetta ja holokaustia ei ole koskaan ollut. Tämä sakki luikertelee kuin käärmeet, kaikkiin hyviinkin esim. terveysalan asiantuntija ryhmiin.

        Asun A. D. C lapsuuden paikkakunnalla. Anitan sukunimi on Korhonen ja käyttää edellisen jamakalaisen miehen sukunimeä Astraalissa. Anitan elämä on aika sekavaa, kuten monet ovat täällä arvelleetkin. Lapsia on siellä täällä ja osa huostassa. Kotiin ei ole oikein hyviä välejä. Surullista. Ja hän on yksi ääri politiikan piilo paasaajista Astral tv. ssä. Toki on hyvääkin sanottavaa Anitasta. Hänellä on hyvä ja erikoinen lauluääni. Ymmärtäisipä pitää tästä lahjasta kiinni, niin saattaisi olla menestyvä laulaja.

        Kommentoikaa, kiitos!

        Toki


    • Anonyymi

      Taas tuo ss länkyttää:soita tslle, jatkuvasti samaa:soita tslle...onko sukulaisuussuosimista...taas tuli tuo ts (tarja sahari) ...sitä hän hokee että tällätapaa rakkaat katsojat...kukahan tvtä katsoo, minä kuuntelen, en katso juurikaan...

    • Anonyymi

      Onneksi tuo ssn osuus loppuu...kuuleskuules...tällätapaa rakkaat katsojat...kuuleskuules...aina sama länkytys

    • Anonyymi

      Stiina Sahari puhuu mitä toinen sana tuo vain mieleen. Hänen monologiassaan ei ole järjen hiventäkään, puhuu mitä vain keksii assosiaationa seuraavasta lauseesta. Ja mikä tämä keralla ola. Kaikki on keralla ja muita ennustelija-huijarieta jaksetaan mainostaa ja esitellä. heti kun joku vähänkin kritisoi palvelua, laitetaan kylmästi puhelu poikki ja ilmoitetaan että tais mennä poikki. Aika tiukkaa porukkaa koko tämä astraali-tv. Eivät kestä analyyttistä ja rehellistä palautetta. Omilla kotisivuillaan kirjoittelevat toisilleen ylentäviä palautteita ja kehuvat toisiaan minkä kerkiää. Eipä paljon uskottavuutta löydy tästä läpeensä epärehellisestä ja naurettavasta huijauspalvelusta.

    • Anonyymi

      Taas yks muumio soitti astraltvseen, lopuksi haukkui etteivät tiedä yhtään mitään, hän ei ole pekka pelkosenniemeltä, että ohjelma on täyttä pskaa...

    • Anonyymi

      Niinpäniin...mun kartalla baccus osoittaa mun pitävän rock-musasta, ja niin pidänkin... iskelmä on suurinpiirtein yök, joitain poikkeuksia toki on... classista musaa kuuntelen jos on hyvää... jats ei oikein mene... toki siinäkin poikkeuksia... rock iski suoraan suoneen, olin 11-12 v kun kuulin ekan sytyttävän biisin, se oli bestlesin kipale... mä hypin, juoksin, olin lumoissani... meillä oli vain sellainen radio, josta kuului yksi suomi-kanava, yleisradio, tvtä ei ollut...ei sähköjäkään... baccus

    • Anonyymi

      Seija Laukkanen puheli tänään miten on ihminen kehittynyt vuosituhansien saatossa ja hänen puheidensa perusteella uskoo siis evoluutioteoriaan, mutta heti perään lähetykseen soittajalle alkaakin puhelemaan enkeleistä ja mielikuvitusmaailmasta ja uskonnollisuudesta ja miten enkelit auttaa siinä ja tässä. Vähän ristiriidassa on tämän huijarin puheet. Kuitenkin puhelee luomiskertomuksen mukaan juttuja.

      Eräs soittaja sanoi hyvin kun tämä palvelu on niin kallista eikä edellisessä tulkinnassa saatu sanottua mitään, toinen soittaja sanoi hyvin että liveohjelman ulkopuolella kieltäydyttiin soittajaa puhdistamasta tämän niitä jotain sakroja, jne. Siis aika hyvin voivat tuolla ohjelman ulkopuolella ilmeisesti voidaan puhua mitä tahansa paskaa soittajalle, pääasia on kunhan saavat vain rahansa. Ja tuollahan ei tuota aikarajaa sitten ole niin kuin tässä liveohjelmassa. puheluita voidaan venyttää miten pitkiksi tahansa ja mittari raksuttaa.

      Eikö nyt oikeasti tällaiselle palvelulle saada mitään kieltoa, röyhkeästi ryövätään vanhuksilta ja hölmöiltä rahat, kaikki soittajat eivät välttämättä tajua miten kallista ja vahingollista tämä touhu on niin rahallisesti kuin henkisestikin. Lisäksi noilla on tuo korttimaksusysteemi millä voidaan huoletta nyhtää eläkeläisiltä, dementikoilta, muistisairailta ja tietämättömiltä ihmisiltä tilit tyhjiksi, eikö mitään moraalia nykypäivänä ole.

    • Anonyymi

      Paljon näyttää olevan yksinäisiä vanhuksia ja sairaita jotka luulevat Astraltv:n olevan jokin pelastus. Menkää ihmiset ulos ja tapailkaa muita ihmisiä.

      Rohkeasti nämä tuossa suorassa lähetyksessä uskaltavat luvata asunnon menevän kaupaksi lähes heti, uusi työpaikka löytyy välittömästi, uusi asunto ja asunto jos haluaa muuttaa, uusi parisuhde ja kaikki tapahtuu muutaman kuukauden sisällä. Nyt siis kannattaa kaikkien työttömien ja asunnottomien ja yksinäisten soitella tuonne kun luvataan asunnot, elämänkumppani ja työpaikat.

    • Anonyymi

      Taas soitti joku jonka luulot on mitä on... miksi tuhlata aikaa ja rahaa vain sanoakseen että olet hörhö...

    • Anonyymi

      Vanhemmat ihmiset nukkuvat suht huonosti, vessaan pitää mennä monta kertaa yössä, siinä on kohtia että uni ei tule...

    • Anonyymi

      Eikä sitä kannata ihmetellä, paneufu vain omiin ongelmiisi, luulen että siinä on sinulle tarpeeksi, ei tarvitse miettiä muiden nukkumisia tai valvomisia

    • Anonyymi

      Aivan turhaa kommentointia siitä mitä kuuntelet, ihmisiä on niin monentasoisia henkisyydeltään, mieleltään, ajatuksiltaan... oma asiansa mitä haluavat, ja sitäpaitsi, kuulumattomissa on valtaosa kaikesta tämän alsn keskusteluista kaikki muu soittelu ja keskustelut esim mielenterveys, treffipalvelu, seksilinjat...

      • Anonyymi

        ihmiset joilla ei ole elämää ja ovat helposti johdettavissa soittaa tällaiseen huuhaa ohjelmaan
        kuuntelin tänään ja ei voi kuin nauraa ,eihän nuo mitään aitoja tietäjiä ole. Huijsreita kaikki..... nämä ihmiset jotka täällä leikkii olevan ammattilaisia ,eivät kuitenkaan ole aitoja. Tämän hetkinen höpöttäjä iida Sofia on kova puhumaan. heh yksikseen pihuelee ? en tuohon tyttöön luottaisi vaikuttaa aika kovalta. monikohan on olleet työttömiä ja monikohan on yksin eläjiã ? onhan tämäkin joinkin lainen työ..... en hyväksyisi jos lapseni tekisi moista työtä. häpeällistä olisi jos oma lapsi huijaisi työkseen ihmisiä.....


    • Anonyymi

      Urpo soitti lähetykseen, oliko aamustondis... siltä kuulisti asiansa

    • Anonyymi

      Taina Timonen (aka Valonsade), itseoppinut jumpparikin siellä sujuvasti selostaa kristusvalon siunausta ja muuta höpinää.

    • Anonyymi

      minkä takia stiina sahari laitetaan telkkariin puhumaan,sitä ei kyllä jaksa kukaan kuunnella,sen selityksistä ei kukaan ota selvää mitää se puhuu, on tosi ärsyttävä,siksipä en viitti sitä kanavaa katsoakkaan kun tämä puhekone on siellä???????!!!!!!!

    • Anonyymi

      Taas tämä kuuleskuules-juontaja äänessä tarjasahari- hokijana... onneksi jälkeensä tulee anita...

    • Anonyymi

      Taas tänä aamuna ss kailotti jatkuvasti että ts on paikslla, soita... ja että tällätapaa ja kuuleskuules...

    • Anonyymi

      Onneksi tuli anita toiselle jaksolle... sitä kuuntelen ilolla

    • Anonyymi

      Edesvastuutonta Astral-tv:ltä päästää tätä A.D.C:ta epätasapainoista ja harhaista jeesusnaista livelähetykseen. On siinä ihminen niin sekaisin ja suljetun osaston materiaalia.

    • Anonyymi

      Taas tuo epatto kuuleskuules... rakkaat katsojat... eihän tuota ohjelmaa tarvitse katsoa, kuunteleminen riittää... tällätapaa rakkaat katsojat...

      • Anonyymi

        en tiennyt tällaisesta ohjelman olemassa olostakaan ja onpas naurettavaa. ei kai kukaan oikeasti tähän usko???? ei voi kun nauraa.... no tämä ohjelma tarjoaa näille henkilöille työn jossa istua kököttää päivät pitkät ja saa jopa palkkaa kun höpöttää mitä sylki suuhun tuo ja toki on hienoa jos joku vielä soittaa niin ei tarvi yksikseen höpötellä ....

        Ai Herran jestas kaikkea se rahan ahneus saa meidät tekemään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        en tiennyt tällaisesta ohjelman olemassa olostakaan ja onpas naurettavaa. ei kai kukaan oikeasti tähän usko???? ei voi kun nauraa.... no tämä ohjelma tarjoaa näille henkilöille työn jossa istua kököttää päivät pitkät ja saa jopa palkkaa kun höpöttää mitä sylki suuhun tuo ja toki on hienoa jos joku vielä soittaa niin ei tarvi yksikseen höpötellä ....

        Ai Herran jestas kaikkea se rahan ahneus saa meidät tekemään.

        👍😀


    • Anonyymi

      Taas soitti joku joka kertoi isästään että oli hankala... jo edesmennyt, sitten töräytti että hän oli kirurgian dosentti ja kuoli 2008 ja sulki puhelimen...

    • Anonyymi

      Taaaaaas tuo länkyttäjä... muuten hyvä mutta en pidä hänen jankutuksestaan... jankuttavalla tavalla puhuu ikäänkuin emme ymmärtäisi mutta voi olla että hänen on pakko jankuttaa jotta ei sekoa sanoissaan... tiedä häntä... ei vaan ole korville mitään hunajaa... muita tulkitsijoita kuuntelen mieluusti mut tämä on vastenmielinen kuunneltava ...... ja sitten hän mainostaa tarja saharia jatkuvalla syötöllä... nytkin neljä kertaa tuo nimi tuli hänen suustaan ulos...

    • Anonyymi

      Kyllä nyt kuumottaa korvia... taaas tuli tuo tarja sahari-mainos tuon stiina saharin suusta.. että hän jaksaa... saisi jäädä pelkästään taustajoukkoihin... ruutuaikaa en soisi hänelle... on sen verran kyllästyttävä... miettikää...

    • Anonyymi

      Onko ohjelma tullut joskus ympäri vrkn? Ainakin nyt 2021 on hienoa huomata että ohjelmaan soittaa melkein sata% henkisiä ihmisiä, harvoin on häirikköjä ja hienoa että henkisiä on vanhoja( kin) tarkoitan että seuraavat tv-kanavia... itse olen myös vanhahko ja seuraan, henkisyyttä minullakin... astrologiaa tutkinut kauan että ihmisten henkisten sellaisten soitoista ja keskusteluista saa lisää mielenkiintoista tietoa... siis tähän ohjelmaan soitoista... henkinen ihminen on vaatimaton luonteeltaan, silti tykkää kun henkisyys tuodaan esiin... nautin ohjelmasta kovasti

    • Anonyymi

      Taas joku soittaja aloitti juontajan haukkumisen mut puhelu katkaistiin...

    • Anonyymi

      Taas tuo ss riekkuu ruudussa... ja kuinka monta kertaa hän on maininnut tarja saharin... ja puhetyyli... se on lievästi sanottuna ärsyttävä...

    • Anonyymi

      Eräs ennustaja Laura Roine on oikea vilkkusilmä. On todella häiritsevää, kun silmät pyörivät ympyrää kuin maailmanpyörä. Varsinkin hänestä oikealla olevassa "nurkassa" ilmeisesti tapahtuu jotain todella mielenkiintoista, kun silmät hakeutuvat koko ajan sinne ja hymy karahtaa huulille. En tykkää hänen tyylistään.

    • Anonyymi

      Stiina Sahari, mikä tämä on tämä keralla? Sana mikä ei taivu. On jonkun kera, ei koskaan keralla. Ja oman juontovuoron aikana (90min.) mainitsi 33 kertaa Tarja Saharin. Eikö saa tarpeeksi soittajia tämä Tarja Sahari kun joka toisessa lauseessa täytyy hänet mainita. Muutenkin mainostavat ja kehuvat toisiaan urakalla jatkuvalla syötöllä. Tällainen on mahdollista vain Sanoman konsernissa. Kaikkea se ihminen on valmis tekemään rahan eteen. On se ihmeellistä.

    • Anonyymi

      Tämä on kummallinen ohjelma Tämä astral tv. kaikki nama ennustajat ennustavat soittajille
      ei yhtään mitään..... heidän ennustukset ovat mitään sanomattomia ..... en tiedä onko soittaja oikea vai ns: houkutus soittaja ?? Eihän kukaan terve Järkinen moiseen naurettavaan höpötyksen voi uskoa? täytyy olla aika yksinkertainen jos oikeasti uskoo näihin 🤣😅 ei voi kuin ihmetellä ohjelman tarkoitusta

      • Anonyymi

        Miten tuollaista kusetusta saa yleensäkin näyttää. Kaikki soittajat eivät tajua mitä tämä huhaa maksaa, ennekuin on maksun aika. Eikö kukaan ole tehnyt rikosilmoitusta . Aiva höpö höpö ohjelma.


    • Anonyymi

      Luulen että suurin osa soittajista on ns. ennalta soittajia joiden tarkoitus on houkutella muita soittajia. Ei kukaan ole noin tyhmä että uskoo puhelimen välityksellä voivan lähettää jotain parantavaa energiaa tai että joku voisi nähdä miginkään tai kenenkään tulevaisuuteen. Ja kaikkea sitä roskaa mitä noissa videoissaan puhelevat. Saa elää aika irrallaan todellisuudesta aina mielisairaiteen asti jos näitä höpö höpö juttuja uskoo. On selväkuulijaa ja selvänäkijää. Hyvä että kuulevat ja näkevät sitten hyvin.

    • Anonyymi

      On suurin osa tuohon tv lähetykseen soittajat sovittuja soittajia joiden tarkoitus on houkutella palveluun soittajia. Sen huonaa heti soittajasta. Sama homma kuin verkkokauppojen tuotteiden arvostelijat osa niistä tekaistuja arvosteluja jotta tuotteet menee kaupaksi. Ainakin tuon astraalin nettisivujen palauteosiossa kirjoittavat toisilleen positiivisia ja yleviä palautteita. Näin ihmisiä huijataan eri palveluihin ja ostamaan tuotteita.

    • Anonyymi

      Taas joku häirikkö soitti ja haukkui että puhutaan enkeleistä kuin leikittäis barbeilla... miksi hän kuuntelee tätä ohjelmaa... miksi...

    • Anonyymi

      On sääli että näiden ennustelijoidenelämää hallitsee sairaalloinen uskonnollisuus ja elämään ei muuta mahdu kuin fiktiohahmo ja tämän valheet.

      Ohjelanhan on tarkoitettu viihdetarkoitukseen ja "tulkinnat" tehdään viihdetarkoituksessa. Tämä ohjelma on lähes parasta viihdettä missä jo Kummelikin jää toiseksi.

      Harmi vaan että ihmiset jotka tuonne soittaa, uskovat kaiken mitä nämä sanovat.

      • Anonyymi

        Ei se ole viihdettä vaan rikos kuin huijarit huijaa hyväuskoisia.


    • Anonyymi

      Vetääköhän toi Stiina Sahari jotain sieniä kun on niin fanaattinen noiden tarot-korttien ja tuo höpö-juttunsa kanssa. Vai saako tuo sairaalloinen fanaattisuus noihin hömpötyksiin niin sekaisin pään. Ei ole kaikki muumit laaksossa tällä tädillä. Välillä kiljuu ja nostaa äänen voluumia kuin heikkopäinen ja yhtäkkiä puhuu todella hiljaisella äänellä kun kyseessä on niin jännät tarot-kortit. Ja tuo tekohymy ja tekopirteys kruunaa kaiken. NO rakkaat katsojat on keralla ja puhelimen näppäimistöllä.

    • Anonyymi

      Eihän nämä eroa millään tavalla tavallisista puhelinmyyjistä, homma vain toimii toisin päin. Osaavat yhtä hyvin puhua ennalta opeteltua paskaa.

      Kaikki on Nelosella näköjään sallittua kun kyseessä on vain viihde. Sillähän tätä markkinoidaan. Seuraavaksi kait oikea humanoidi tai itse jeesus mukana ottamassa vastaan puheluita. Kunhan se tehdään VIIHDETARKOITUKSESSA.

    • Anonyymi

      Onko tämä lastenohjelma, siltä tuntuu kun seuraa näitä aamuisin tulevia suoria lähetyksiä ja tämä
      on tarkoitettu varmaan lapsille kun puhutaan hoitavista elottomista kivistä jotka antaa energiaa ja kaiken maailman enkeleistä mitkä rientää heti auttamaan ja milloin mistäkin maahisista ja tontuista ja muista satuolennoista mitkä vilistelee nurkissa koko ajan. Ja luulevat kaikki uskomukset todeksi. Ottaako oikeasti joku nämä höpinät tosissaan ja oikeasti vakavissaan soittaa tuonne?

      Uskookohan nämä ennustelijat itsekään noihin juttuihinsa. Jos uskovat olisi syytä käydä jo lääkärissä tutkituttamassa pää tai sitten nämä ovat todella nauttineet jotain narkoottisia aineita. Eihän televisiossa saisi olla päihtynyt. Ja jos noin sekaisin ovat, miksi edelleen kulkevat vapaalla jalalla? Uskomatonta että tällaista saadaan näyttää televisiossa.

      • Anonyymi

        Eikö kukaan ole tehnyt vielä rikosilmoitusta? Rikollisia koko huuhaa porukka.


    • Anonyymi

      Ylläpitäjät! Voisiko nuo kohta 10 vuotta vanhat ilmoitukset poistaa. (?)

    • Anonyymi

      Tämä on loistava viihdepakkaus tämä Iida-Sofia valon(päre)sade. Jokaisessa lauseessa on kristusvalo ja enkelit. Ja joka toisessa lauseessa on miten usko ja sen hömpötykset hallitsevat hänen jokapäiväistä elämää. Ihanaa olla uskossa, ihanaa, ihanaa. On tämä niin ihanaa täällä maapallolla olo että Iida-Sofia Valonpäreen mukaan tänne on oikein tunkua tuolla jossain kosmoksen perukoilla kun joka sielu ja henkiolento haluaa tänne tulla (tai syntyä tai jotain). Ja mistäs hän sen tietää. Onko käynyt katsomassa paikan päällä? Tämä on loistavaa viihdettä kun katsoo tätä naikkosta. On niin tosissaan ja hurahtanut sairaalloisesti noihin enkeleihinsä ja kristusvaloonsa ja ennen kaikkea omaan nimeensä Saa aina hyvät naurut kun tämä naikkonen on televisiossa. Päivä lähtee hyvin käyntiin. Hienoa nähdä että joku ottaa noin tosissaan nämä hömpötykset ja jeesustelut. ”Olen tosiaan Iida-Sofia Valonsade. Ja tosiaan mulle voi soittaa, olen siis tosiaan Iida-Sofia Valonsade”.

      Eikö nyt lääkärit tai THL osaa puuttua tähän ohjelmaan. Tämä ohjelmahan on kuin joku mielisairaalan aamupiiri.

      • Anonyymi

        Eihän tuossa porukassa ole yhtään mielenterveydeltään kunnossa olevaa. Monenlaista sekopäätä yrittää kela-rahojen päälle lisätuloa. Kristusvalo ei taida Taina Timosellekaan(Valonsäde) mielenrauhaa tuoda, kun on pitänyt parilitraiset silikonitkin vielä laittaa. Anita kiskonee lääkkeitä ja alkoholia litratolkulla, Sahari vaikuttaa psykoottiselta ja höpisee ihan puuta heinää. Soittajakunta on ihan pihalla.


    • Anonyymi

      Näille uskovaisille on ihan oma kanavansa. Kaikki tuonne soittajat ovat uskovaisia. Pitäisi ohjelma siirtää sinne uskovaisten kanavalle ettei meidän normaalien ja terveiden ihmisten tarvitsis moista roskaa katsella ja kuunnella.

      • Anonyymi

        EI NUO IHMISET OLE USKOVAISIA VAAN VAJAA ÄLYISIÄ, JOTKA SOITTAVAT SEIJA LAUKKASELLE. EIHÄN HÄNEN JUTUISSAAN EIKÄ NEUVOISSAAN OLE MITÄÄN JÄRKEÄ. RAHAA TUHLAAVAT TÄLLAISEEN TURHUUTEEN.


    • Anonyymi

      Avohoidoilla tienaa kun vaan pokeri pitää.

      • Anonyymi

        Seija Laukkanen on todella vajaa älyinen. Hän esitteli tänä aamuna timantteja, kertoen että timantit ovat timantteja. Elämme Suomen yhteiskunnassa jossa on paljon timantteja ja siten ei tarvi tehdä enää paljon fyysistä työtä, koska meillä on paljon timantteja. Jätä kaikki ulkopuolinen kontakti pois ja huomaat että miten timantit parantavat meidät. Otin suoraan hänen keskustelunsa Aamun Astraalista 31.7.2021.KUULIKO JOKU MUUKIN TÄMÄN TIETEELLISEN KESKUSTELUN... EI VOI OLLA TOTTA JA SAMAN TIEN JOKU PÖLVÄSTI SOITTI JA KYSYI ONKO MINULLA JOKU PAHA SILMÄ ,KUN JOKA HÄIRITSEE HÄNTÄ SUIHKUSSA😂🤣
        SEIJA KÄSKEE KATSOMAAN MISTÄPÄIN SE TULEE JA VANNOTTAA ETTEI SE OLE KOTITONTTU VAAN JOKU ENERGEETTINEN MUKAVA KUOLLUT IHMINEN JA TIMANTIT TULEVAT KYLLÄ AUTTAMAAN. NYT SEIJA TIETÄÄ JOTAIN SUOMEN SOTAHISTORIASTA. MAINITSEE PARI SEKUNTTIA "RAATTEEN TIESTÄ" JA VAIHTAA PUHEENAIHETTA. SEKAISIN KUN SEINÄKELLO😂😂😂🤣🤣🤣


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seija Laukkanen on todella vajaa älyinen. Hän esitteli tänä aamuna timantteja, kertoen että timantit ovat timantteja. Elämme Suomen yhteiskunnassa jossa on paljon timantteja ja siten ei tarvi tehdä enää paljon fyysistä työtä, koska meillä on paljon timantteja. Jätä kaikki ulkopuolinen kontakti pois ja huomaat että miten timantit parantavat meidät. Otin suoraan hänen keskustelunsa Aamun Astraalista 31.7.2021.KUULIKO JOKU MUUKIN TÄMÄN TIETEELLISEN KESKUSTELUN... EI VOI OLLA TOTTA JA SAMAN TIEN JOKU PÖLVÄSTI SOITTI JA KYSYI ONKO MINULLA JOKU PAHA SILMÄ ,KUN JOKA HÄIRITSEE HÄNTÄ SUIHKUSSA😂🤣
        SEIJA KÄSKEE KATSOMAAN MISTÄPÄIN SE TULEE JA VANNOTTAA ETTEI SE OLE KOTITONTTU VAAN JOKU ENERGEETTINEN MUKAVA KUOLLUT IHMINEN JA TIMANTIT TULEVAT KYLLÄ AUTTAMAAN. NYT SEIJA TIETÄÄ JOTAIN SUOMEN SOTAHISTORIASTA. MAINITSEE PARI SEKUNTTIA "RAATTEEN TIESTÄ" JA VAIHTAA PUHEENAIHETTA. SEKAISIN KUN SEINÄKELLO😂😂😂🤣🤣🤣

        Jatkoin aamun Astraali kuuntelua 31.7.2021 ja Carin Bremer tuli päivystämään tätä huijaus hoitoa.. Sama nainen, joka soitti Seija Laukkaselle, niin soitti myös C. Bremerille ja vastaushan oli tietysti päivän selvää. Voi kun nuo soittajat tietäisivät, miten helppoa on näitä hoitoja ja ohjeita antaa, kun he pyörittävät soittajia valmiiden vastauksien
        kanssa. Bremer nimeenomaan kysyy kaikki soittajan asiat ja ratkaisee sitten ongelmat jo valmiiseen tietoon. Voi hyvä luoja.. ja raha kirstuun kilahtaa....


    • Anonyymi

      Huijaamisella ja röyhkeydellä rahastaa etenkin tässä tapauksessa vanhuksia ja hyväuskoisia ei näemmä ole mitään rajaa eikä mitään moraalia. Tuonnehan soittaa pääasiassa vain vanhukset ja vanhemmat ihmiset sekä näiden ennustelijoiden tuttavia ja kavereita. Ja harmillista kun Nelonen lähtenyt tähän huijaamiseen mukaan koska se hyötyy siitä itse taloudellisesti ja tuo ilmeisesti ilmaista rahaa kanavalle (kaiketi).

      Ei tällä Seija Laukkasella ole ihan kaikki hyvin. Eikä kenelläkään noista ennustelijoista yleensä. Tämä Laukkanen välillä puhelee kivistä kuin ne olisivat eläviä olentoja, laittaa kiven päänsä päälle ja kertoo miten sen energia alkaa heti vaikuttamaan ja samaan lauseeseen liittää kivien lataamisen ihan vain kun laittaa ne aurinkoon ja kertoo muutaman loitsun siihen kylkeen. Kivet ovat hänelle kuin varajumala tai varajeesus. Kivi on täysin eloton materiaali eikä siinä ole minkäänlaista mahdollisuutta olla mitenkään energisoiva eikä mitään muutakaan. Oikein luennoi miten mikäkin kivi vaikuttaa ja minkä värisellä kivellä on erilaisia ominaisuuksia. Ei se anna energiaa tai mitään muutakaan sen enempää kuin mikä tahansa muu eloton materiaali. Eikä energiaa voi lähettää pelkällä ajatuksen voimalla, ei puhelintakaan ja sen tyhjää akkua voi ladata täyteen pelkällä ajatuksen voimalla.

      Ja tällä Laukkasella on välillä saunatontut nurkissa tai ainakin vähintään joku henkiolento jos vähänkin soittajan kotona jokin liikkuu. Mitään ei selitetä loogisesti vaan vedetään omat harhat ja uskomukset mukaan. Jos keittiön kaapin ovi hieman narahtaa ilmavirtauksen vuoksi, on se heti oltava Laukkasen mukaan joko koti-/saunatonttu tai henkiolento. Ja mitä soittajiin tulee, arvuutellaan kovasti ja kysellään paljon, kyllä se joskus oikeaan osuu. Ilmeisesti Laukkanen uskoo kaiken minkä lukee aina saduista ja niissä esiintyvistä hahmoista ja taruolennoista aina vanhoihin uskomuksiin.

      Nämä kutsuvat itseään ennustajiksi, selväkuulijoiksi ja selvännäkijöiksi, ilmeisesti heillä on hyvä ja tarkka näkö ja kuulo. Todennäköisesti. Eivätkä kukaan esimerkiksi ennustaneet tulevaa koronaa tai vastaavaa. Ihmeellistä ja merkillistä että ihmiset vielä uskovat tällaisiin kun joku televisiossa sanoo olevansa parantaja mitä kaikkea ikinä keksivätkään kertoa ja väittää. Keskiajalla olisi ollut asia hieman toisin ihmisten uskomuksissa.

      Kuitenkin ristiriitaista sekoittaa uskontoja ja uskomuksia kun nämä ennustelijat edustavat hyvin vahvasti kristinuskoa ja sen oppeja, (sairaalloisesti ja fanaattisesti) mutta kuitenkin puhuvat sakroista ja parantavista kivistä ja käyttävät heiluria. Ainakin heiluri liitetään hyvin vahvasti salaseuroihin ja sakrat buddhalaisuuteen. Kristinusko ja buddhalaisuus eroavat hyvin paljon perusrakenteiltaan toisistaan vaikka idea on sama.

      Oma tulkintani on näistä ennustelijoista: ovat mielenterveyspotilaita jotka kärsivät harhoista ja megalomaniasta sekä potkittu päivätyöstä ja uskonnollista piireistä harhojensa ja mielenterveyden häiriöidensä vuoksi.

    • Anonyymi

      Epäilen näiden televisiossa olleiden astraltv:n ihmisten mielenterveyden vakavia häiriöitä.
      -Todellisuudentajun karkea vääristyminen on kaikkia psykooseja yhdistävä piirre.
      -Todellisuudentajun vääristymisen merkkejä ovat aistiharhat ja harhaluulot, jotka johtuvat siitä, että ihmisen on vaikea erottaa sisäisiä ja ulkoisia ärsykkeitä toisistaan.
      - Psykoottinen ihminen ei kuitenkaan miellä harhaluulojaan ja aistiharhojaan mielisairauden oireiksi eli hänen sairaudentuntonsa on häiriintynyt.
      - Psykoottinen ihminen voi keskustella kuulemiensa äänien kanssa, naureskella niille tai totella saamiaan käskyjä. Myös monet lääkkeet ja päihteet voivat aiheuttaa hallusinaatioita. Aistiharhat voivat olla myös uskonnollisia. Psykoottinen voi esimerkiksi kuulla jumalan äänen, joka kontrolloi tekemistä ja käyttäytymistä. Uskonnollisessa näköharhassa psykoottinen saattaa nähdä enkelin, paholaisen, raamatun hahmon tai muun uskonnollisen hahmon kaikkialla.
      - Harhaluulot eli deluusiot ovat lääketieteen mukaan virheellisiä uskomuksia, jotka perustuvat ihmisen väärin tulkitsemiin havaintoihin tai kokemuksiin. Harhaluuloista kärsivä ihminen pitää kiinni käsityksistään, vaikka ulkopuolinen osoittaisi ne virheellisiksi. Jos harhaluulot ovat vakiintuneita ja keskenään ristiriidattomia, ne voivat hallita ihmisen ajatuksia, sosiaalisia suhteita ja käyttäytymistä kokonaan. Myös harhaluulot voivat olla uskonnollisia.
      - Psykoottista maniaa tai depressiota sairastavien uskonnolliset harhaluulot ovat sisällöltään normaaleja uskonnollisia uskomuksia ja impulsseja, mutta voimakkaasti liioiteltuja.
      - Manialle luonteenomaisia ovat uskonnolliset suuruusharhat, kuten usko omiin yliluonnollisiin kykyihin tai jumalan välikätenä olemiseen.
      -Psykoottista maniaa tai depressiota sairastavien uskonnolliset harhaluulot ovat sisällöltään normaaleja uskonnollisia uskomuksia ja impulsseja, mutta voimakkaasti liioiteltuja. Psykoottista maniaa sairastavien toimeliaisuus, puheliaisuus, häiriöherkkyys, ajatuksen riento ja sosiaalinen estottomuus on lisääntynyt. Maaniset potilaat saattavatkin liikkua julistamassa, rukoilla pitkiä rukouksia, tehdä liioiteltuja liturgisia eleitä ja kertoa uskonnollisista kokemuksistaan kaikille, jotka vain viitsivät kuunnella.
      Uskonnolliset harhaluulot ovat uskonnonvapauden kannalta kiinnostavia. Tuolla perusteella siis kuka tahansa voi televisiossa puhua mitä tahansa ja kun tähän liitetään vielä viihdearvo. Näköjään. Kaiken kaikkiaan uskomatonta touhua ja vielä uskomattomampaa on se että näitä ihmisiä vielä uskotaan ja soittavat näille ”asiantuntijoille”.

    • Anonyymi

      Taaaaas tuo ss sössöttää, sillä on puhevika, kompuroi sanomisissaan, ja kokokokoajan setvittää että tarja sahari... parin minuutin aikana kolme kertaa... kyllä on kypsyttävä henkilö... voisko mitenkään harventaa hänen läsnäoloaan tvssä...

    • Anonyymi

      Voivoi, kuinka monta kertaa tämä ss ehtii mainita tämän tarja saharin juontonsa aikana... ja puhevika... se tulvahtaa sillointällöin... ja hän takertuu siihen, puhuu jankuttamalla... ei ihan niin paljon kuin aiemmin, joku soittaja kysyi miksi hän puhuu näin... onhan se noloa, minkäs ominaisuudelles teet.. vois pysytellä poissa ruudusta kun niin monia häiritsee hänen olemuksensa eikö?

    • Anonyymi

      stiina sahari sais poistua ruudusta,sitä ei jaksa kukaan kuunnella,se puhuu puhuu ei päätä eikä häntää niissä puheissa,laittakaa ruutuun muita,siellä on paljon sellaisia jotka ei koskaan ole aamuohjelmissa. En katso silloin kun sahari on siellä!!!!

    • Anonyymi

      Ei ruutuun ketään näistä. Puhuva pää vaikka ennemmin takaisin. Ei tällaista mielisairaiden ja hyvin varhaisten ihmisten jorinoita. Tämä ohjelma on kuin jokin mielisairaiden keskustelupiiri.

      • Anonyymi

        Kirurgit ja geologit nyt hereille. Seija Laukkanen puhuu. Asiasta syrjähdys. Jos leikkaat hiukset väärään aikaan, niin ne joko pitenee tai lyhenee. Nyt toivoisin kaivoa ja kaivon kantta auki...


    • Anonyymi

      Taas tuo ärsyttävä stina länkyttää... tällä tapaa rakkaat katsojat... kuules kuules... aina nämä samat litaniat.. ja jatkuvasti: soita vaikka tarja saharille... ja aina "rakkaat katsojat"... vähän kyllästyttää.. on sentään oppinut puhumaan ilman sitä kaameaa jankutusta jota oli vielä vuosi sitten...

    • Anonyymi

      Mikä tämä keralla on mitä Stina Sahari jankuttaa? Samat jorinat ja ärsyttävä tapa toistaa samaa sanaa monta kertaa: tapa jolla toimia, tapa jolla elää, tapa jolla olla, tapa, tapa...
      Sinä soittaja, sinä joka..., sinä kuka, sinä, sinä, sinä...
      Luulee olevansa jokin mahtavakin puhuja mutta todellisuudessa ei puhu mitään järkevää, ääntä ja tekstiä tulee mutta ei sisältöä.
      Puhelimesi näppäimistölle, keralla, ja näin astraltv siis toimii, keralla, muista soittaa Tarja Saharille keralla, rakkaat katsojat keralla...

    • Anonyymi

      Sahari ihan kauheeta katsottavaa. Pakko pistää pois..teennäistä lässytystä..

    • Anonyymi

      Anita De Coteau on todella sairas ihminen.
      Uskomatonta, mitä soppaa hän tuottaa
      tuossa Astral TV.ssä. Kyllä asiantuntijuus on
      kaukana tämän naisen ulostuloissa.

    • Anonyymi

      Mitä varten tietämättömät ihmiset kuten sanna ukkola kommentoi noin jyrkästi... itse tiedän että selvätietoisuutta on, itsellänikin jonkin verran... energia on voimakas, ajatuksenakin..apua tarvitaan..ja astraltvstä sitä saa...toki lääkäriltä saa apua, poliisilta jne mutta henkimaailman asioihin saa avun astraltvstä eli niiltä jotka siellä työskentelevät

    • Anonyymi

      No nämä soittajat jotka testaa ja kysyy olemattomia, kuten mitä veljelleni kuuluu vaikka veljeä ei ole... niin näkijä kertoo lähimmän osuman, ei ole tarkoitus nolata soittajaa...

    • Anonyymi

      Seija puhuu asiaa... kävin aikoinani synapsiassa, siellä oli todella vaikeavammaisia... ai mutta kuinka iloisia he olivat.. hymy huulilla, mulle he hymyilivät, kertoivat vitsejä, aivan loistavia ihmisiä..

    • Anonyymi

      Vuoden alussa näköjään loppuu

    • Anonyymi

      Kiihkouskovaisuus vie niin järjen kuin ulkonäönkin. Anita De coteau aika sekaisin ja Irti täysin todellisuudesta ja ihmettelen miten tällaiset otukset saavat liikkua vapaalla jalalla. Ja pääsee vielä televisioon puhelemaan harhojaan. Nainen on siinä 40 mutta näyttää ihan 60 v. Silmät seisoo päässä ja näkee ettei kaikki ihan ole kohdallaan eikä täysissä järjissä. Onneksi Nelonen tuli tässä kohtaa järkiinsä ja lopettaa ohjelman. Lienevätkö saaneet liian paljon negatiivista palautetta. Sanna Ukkola on hyvin oikeassa kolumnissaan. Hyväuskoisia ja vanhuksia huijataan ilman mitään moraalia. Yksi puhelu maksaa noin 3€/min.

    • Anonyymi

      Kiihkouskovaisten uskonlahko. Soittajat pelkästään vanhoja uskovaisia naispuolisia jotka uskovat samoihin harhoihin. Puoskarilaki olisi paikallaan. Ja jotkut vielä uskovat näiden höpötyksiin. Hyvä että älysivät lopettaa ohjelman.

    • Anonyymi

      Torstaiaamu. Juontajana tämä "rakkaat katsojat" tyyppi. Soittajat EIVÄT ole hänen rakkaitaan. Pyytää katsojia tulemaan hänen "vieraikseen". Soittajat EIVÄT myöskään ole hänen vieraitaan (ottaako hän rahaa vierailtaan???) vaan maksavia asiakkaita. Taitaa olla Stiinalla "puurot ja vellit" aivan sekaisin. Tänä aamuna mainostaa jatkuvasti Tarjaa - eli omaa äitiään, joka kuuluu Astral-porukkaan hänkin. Tämä äiti puhuu niin hitaasti, että iso lasku soittajalle on varma.

      • Anonyymi

        Onneksi tämä kusetusohjelma lopetetaan. En tiedä ketä päätöksestä pitäisi kiittää!? Kiitos kuitenkin!!!!!


    • Anonyymi

      Hyvä että loppui tvstä...ei niitä tarvi nähdä, kunhan vain kuulisi jotain kautta.. hyviä ovat anita, seija, karin, valonsade, muita hyviä... mut kuultuna riittää, ei tarvi kuvaa...

      • Anonyymi

        Ei tarvi kuulla eikä nähdä. Onneks joku ymmärsi poistaa nämä huijarit televisiosta. Valonsäde, huh huh! Voi kiesus mitä kusetusta.


    • Anonyymi

      Onneksi ymmärsivät rikoksen ja lopettivat ohjelman. Varmaan tehtykin rikosilmoituksia ohjelman osalta. Tällaisia vahingollisia palveluita ei saisi Suomessa olla.

      • Anonyymi

        Polvi kipeä/turvoksissa soitto ja kaikki kunnossa noin 15min kuluessa.
        Lenkille terveellä polvella, hinta-arvio noin 50€ sekin vasta seuraavassa puhelinlaskussa.

        Ensikuussa puhdistutan kodin.


    • Anonyymi

      17 kummitusta talossa, pari maahista nurkissa häiritsemässä yöunia ja pari saunatonttua ilkeilee yksisarvisen selässä. Soitto Seija Laukkaselle ja kaikki karkotettu. Kummituksen puhallettu valoon. Puhelinlasku vain 300€. Auton osto käytettynä. Kovasti tulee kolareita ja sakkoja ylinopeudesta ja pari rattijuopumusta. No Seija puhdistaa auton kun kaikki johtuu vain edellisen omistajan huonoista energioita jotka jääneet autoon. Seijalle soitto ja kaikki taas hyvin. Hinta 200€.

    • Anonyymi

      Vähän vanha ketju mutta juuri huomasin että nämä huijarit jatkaa toimintaa uudella Avao kanavalla..

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      413
      4349
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      239
      2143
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1580
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      158
      1401
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      256
      1129
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1077
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      137
      1054
    8. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1045
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      54
      939
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      933
    Aihe