vauvan lasketuminen

koska?

Olisi mukava kuulla kokemuksia niiltä, joilla ei ole ensiraskaus. Olen lukenut, että ensimmäisessä raskaudessa vauva voi laskeutua melko aikaisin mutta ei niinkään seuraavissa koska vatsa joustaa paremmin. Minulla on nyt rv33 , ja vauva on mielestäni selvästi laskeutunut. Tähän saakka en ole mm. voinut olla selinmakuulla, mutta nyt ei enää paina keuhkoja samalla tavalla ja hengittäminen on helpompaa. Sektion suunnittelu on minulla parin viikon kuluttua. Onko sillä mitään väliä, että vauva on mahdollisesti jo laskeutunut (vaikka jo kolmas raskaus)?

4

245

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • repsumaha

      En osaa ottaa kantaa tuohon sektioon, mutta toista synnytystäni pian alkavaksi odottelevana voin vastata vauvan laskeutumiskysymykseen :)

      Ensimmäisessä raskaudessa maha ikäänkuin repsahti alemmas jo rv 30 tienoilla. Katsoin asian vanhan neuvolakorttini sf-mittauskohdasta ja muistan myös, että ihan silmämääräisesti katsoenkin maha oli noista viikoista eteenpäin jotenkin tosi alhaalla. Oli tietysti helpompi hengittää jalkeilla ollessa, koska alempana oleva vauva painoi vähemmän kylkiä ja keuhkoja. Vauvan todettiin myös olevan samoilta viikoilta lähtien jo pää alaspäin eli raivotarjonnassa, missä hän myös pysyi loppuun asti. Ei kääntynyt enää ympäri. Pää todettiin lantionpohjaan kiinnittyneeksi ja hyvin alhaalle laskeutuneeksi rv 35 4 olleessa neuvolalääkärin tarkastuksessa, jolloin tuli myös kehotus ottaa pari viikkoa rauhallisesti, ettei synnytys käynnisty liian aikaisin.

      Vauva syntyi lopulta rv 41 3 että eipä se lopulta mitään synnytyksen ajankohdasta kertonut.

      Toisessa raskaudessa maha (eli kohdunpohja) laskeutui alemmas vähän myöhemmin, mutta ero ei ollut suuri. Huomasin sen itse rv 35 maissa siitä, että vaatteet rupesivat istumaan taas lantion ja alamahan osalta huonommin. Samoihin aikoihin neuvolassa otettu sf-mitta ja siitä piirretty käyrä tekivät myös pienen mutkan alaspäin. Samoin tapahtui nytkin aika varhain se, että vauvan on todettu ensimmäisen kerran olevan raivotarjonnassa eli pää alaspäin jo lääkärintutkimuksessa rv 28 1 eikä hän ole tiettävästi sen jälkeen siitä enää kääntynyt. En ole ainakaan itse sellaista huomannut ja joka kerta neuvolassa on sanottu, että on raivotarjonnassa. Pää oli myös kiinnittynyt alhaalle lantionpohjaan noin kuukausi ennen laskettua aikaa.

      Nyt on menossa rv 40 4 ja eilen neuvolassa käydessä huomattiin sf-mitan tulleen edellisviikosta 0,5 cm pienemmäksi eli vauva on jo tosi alhaalla. Jouduin käymään muutama päivä sitten raskausajan päivystyspolilla ja siellä lääkäri jo sanoikin, että vauva on niin alhaalla ja kohdunsuu pari senttiä auki, että vauvan päätä pystyy hyvin rapsuttelemaan :)

      Eli ainakin minulla tuo vatsan laskeutuminen on tapahtunut aikaisin molemmissa raskauksissa, eikä näissä ole ollut siinä mielessä mitään suurta eroa. Joillakin se laskeutuminen tapahtuu kuulemma vasta synnytyksen yhteydessä, mutta näin minulla...

      Synnytystä odotellessa, tänään rv 40 0.

      • repsumaha

        Eiku rv 40 4 tänään. Mitähän tuo näppis oikein kirjoitteli omiaan :D

        Niin, siis vaikuttaa ainakin oman kokemani perusteella siltä, että vaikka maha on laskeutunut niin se ei kerro vielä synnytyksen olevan välttämättä lähellä. Siinä mielessä ei varmaan ole sektion kannalta merkitystä. Muuta en osaa siihen sanoa. Onnea sinulle loppuraskauteen :)


    • klzhflkjh

      Esikoista odottaessa vauva alkoi laskeutumaan vasta rv 39 (-1cm). Kunnolla vauva laskeutui synnytysaliin mentäessä rv41 6.
      Nyt odotan toista ja sf-mitta on alhaisempi kuin esikoista odottaessa joten saa nähdä miten tässä käy..

    • Marcus2

      Olen 41 vuotias tutkija ja olisin kiinnostunut haastattelemaan aiheesta.Mahdollinen tapaaminenkin mahdollista?txt 0466686600 Marcus

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe