Arnoldsin hirveät hinnat

järkkyä kiskontaa

Onneksi ei ole tuossakaan puljussa kenenkään pakko asioida ellei itse halua. Pikkuusen on nimittäin karannut hinnoittelupolitiikka ketjuisänniltä hyppysestä. 2000 luvun alussa vanhemmat osti joskus viikonloppuherkuksi laatikollisen noita donitseja jotka sitten perheen kesken pisteltiin poskeen. Eipä tarvi omille muksuille paljon Arnoldsin donitseja ostella - aivan järkyttävän korkeat hinnat! Olen pari kertaa ajatellut että kerran se vaan kirpasee mutta kääntynyt sitten ovelta takaisin kun ei vaan luonne anna periksi sellaisia sikahintoja maksaa, tulisi kusetettu olo ja jäisi liikaa vituttamaan. Miten voikin olla noin kallista? Ei sillä, näkyy asiakkaita kuitenkin riittävän, teinejä lähinnä. Ilmeisesti tullut viikkorahoihinkin aika roimat indeksikorotukset jos on varaa tuolla koulun jälkeen kahvitella.

Arnoldsilta kun ostaa nelihenkiselle perheelle käntyt niin lajista riippuen tulee satsille hintaa yhteensä 10-14 euroa. Sillä rahalla saa jo aika paljon vastaavaa tavaraa ruokakaupasta. Tai tekee moneksi päiväksi kunnon ruuat.

Taas tuli todistettua että ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa.

Hinnasto http://www.arnolds.fi/hinnasto
Frozen Yogurt 3,50 €
Originalit 3,00 €
Caket 2,50 €
Cremet 3,30 €
Jammyt 3,30 €
Muffinssit 3,30 €
Spinny 3,50 €
Täytetty bagel 6,30 €
Toastit 4,30 €

20

1649

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • DF123

      Juu siis onhan noilla hintaa, itse käyn kerran viikossa kaverien kanssa kahvipullalla tuolla, ja silloin ei se niin kalliiksi tule, tosin jos tuolla jokapäivä käy niin kalliiksi tulee. Hyviä ovat kyllä heidän tuotteet, mutta ehkä tosiaan hieman hintavia. Itsekkin kun käytyyn vanhempien kanssa myllyssä niin ostettiin sellainen laatikko donitseja mukaan, eikä paljoa maksanut. Tietenkin noihinkin on verot nostaneet hintaa.

    • Sosèe

      Ihan hyvä vaa ettei oo tyhjätaskurahvas pilaamas herkutteluhetkee.

    • L.Alanya

      Voi, voi. Koyhalla persulla ei ole varaa muutamaan pullaan ja virvoitusjuomaan.

    • Kymmenkertainen kate

      Ei kannata vaivautua, haisee liikkeen ulkopuolelle asti vanha rasva. Tiedättekö, jäähdytetään illalla ja kuumennetaan aamulla? Siinä keitetään ne donitsit ja veloitetaan järkkyä ylihintaa. Miettikää tykönänne, paljonko maksais sekoittaa jauhoja ja hiivaa ja upottaa ne rasvaan. Jos ei ole rahasta pulaa ja hajuaisti ei pelaa, niin olkaat hyvät.

      • säästöä

        arkisin klo 12-13 kaikki -50% ei ole kallista


      • tällasta

        Siitä vaan arnoldsin työntekijänä haluisin mainita, että kaikki donitsit meille tulee pakastebokseissa valmiiksi paistettuina, mehän siis vain sulatamme ja lämmitämme ne uunissa, ja tietysti kuorrutamme. Arnoldseissa siis ei enää paisteta donitseja ollenkaan vaan ne kaikki tulevat tehtaalta.


    • järkkyä kiskontaa

      Toi on kyllä totta toi rasvankäry ja maku. Jos vetää berliininmunkin niin ei siitä niin kammottava kelmu suuhun jää kun noista Arnoldsin käntyistä vaikka yhtä lailla rasvassa keitetty vehnäpallero se berliininmunkkikin on. Arnoldsilla käytetään ilmeisesti jotain tosi epämääräistä paistorasvaa.

      Näin sanoi nimimerkki "yrjö tulee" keskustelussa Arnolds ja donitsinrasva:

      "Joskus aikoinaan tuli ostettua Arnoldsista töihin johonkin pippaloihin iso kasa donitseja, joista jäi vain mieleen, että hyviä olivat. Tänään ajattelin palauttaa herkkuhetken mieleen, ja (HKI) asematunnelin liikkeeseen kahville ja donitsille. Maistui hyvältä, mutta edelleen, seitsemän tunnin päästä närästysröyhtäilyt tuo suuhun eltaantuneen rasvanmaun?
      Ei koskaan enää!
      Oliko sitten todella rasva pilaantunutta, vai kuuluuko koko ketjun tyyliin vanha rasva?"

      No, nyt vituttaa onneksi vähemmän ne niiden hinnat kun tietää että tuotteetkin on niin skeidaa ettei niitä tee enää edes mieli. Kiitos suomi24.

    • market

      Kolme berliininmunkkia S-marketista tuli maksamaan yhteensä 3,63e (kilohinta 10,90e) siinä tuli kolmen annos melkein saman hintaiseksi kuin Arnoldsilla yksi leivonnainen.

      Eipä tule Arnoldsilla enää käytyä, sellaista ylihintaa pyytävät.

      • hintatietoinen

        arnoldsilta saa edellispäivän tuotteet 1e kappale ja jos ostaa enemmän vielläkin halvemalla itse sain kun ostin 20 kpl 0.50e kpl


    • ´Namskis.

      Sotkust saa eurol tuoretta.

    • Hyvää kahvia pullaa

      En menisi Arnoldsiin. Aschan on olemassa.

    • Salo on Suomen Turku

      Kiinnittäisin kuitenkin ensisijaisesti huomiota siihen, että ketjun aloittaja kertoo kääntyvänsä ovela takaisin. Eihän siellä Arnoldsilla edes ole ovea.

      Toinen huomionarvoinen seikka on se, että asiat ovat aika hyvin jos kympin donitsit ovat ongelma. Tämä on ratkaistavissa sillä että menee kahvilaan ja ottaa kupin teetä. Sokeria voi sitten teetä särpiessä hamstrata käsilaukkuun niin että on moneksi kuukaudeksi makeat viemiset lapsille ja ihan ilmaiseksi.

      • hyvää päivää

        No, olisihan asian voinut niinkin ilmaista että "kävellyt kauppakäytävää Arnoldsia kohti, pysähtynyt Arnoldsin kohdalla, kulkenut kahvilan alueelle kohti vitriiniä jonon jatkoksi, nähnyt siinä seistessäni hintalaput ja ne nähtyäni kääntynyt ympäri ja jatkanut matkaa muualle" jotenkin vaan on yksinkertaisempaa sanoa "kääntyä ovelta takaisin." Tiedätkö? Mutta tällä selvityksellä niin menikö ehkä sullekin perille että ilmaisuja voi käyttää myös kuvaannollisesti.

        Niin, koska se ovellisuus ja ovettomuushan tässä postauksessa nimenomaan oli se ensisijainen juttu, oikein hyvin bongattu. Oikein, oikein hyvin. Ei hyvää päivää sun sisälukutaitoas.


      • alkup

        Joo, pitää laittaa kyllä ylläpidolle viestiä että vaihtaisivat harhaanjohtavan otsikon vastaamaan jutun _ensisijaista_ sisältöä.


    • m.nfkhåadlög

      Ihana arnolds pullan puraisu. Ja köyhien toiminta on mairittavaa. Tosin tällee tuntuis nykypäivänä menevän.

      • sos...

        Demareiden mielestä pulla voi maksaa vaikka kilon/gramma, kunhan asiakkaita on


    • Namnam.

      "Ilmeisesti tullut viikkorahoihinkin aika roimat indeksikorotukset jos on varaa tuolla koulun jälkeen kahvitella."

      Ei kulu teineillä edes viikkorahat, kun Arnoldsillakin voi maksaa puhelimella ja äiskä ja iskä maksaa puhelinlaskun.

      Meillä on töissä toimitusjohtajan 26-vuotias tytär "talouspäällikkönä" ja äiti maksaa vieläkin puhelinlaskut. Kyllä siinä kelpaa ylihintaista donitsia mussuttaa.

    • Äläosta/oikeahinta

      Markkinataloudessa syntyy sopimus kun ostaja ostaa myyjän tarjoaman tuotteen hinnalla, jonka hyväksyy.. Jos hinta ei miellytä, leipomoita ym riittää yllin kyllin.

      Hintalappu on myyjän pyytämä hinta. Tee tarjous oikeasta markkinahinnasta.

    • Kirp44

      Itse en ole enää vuosikausiin käynyt Arndolsilla hintojen takia. Vaikka rahaa on, ei se tarkoita sitä että sitä holtittomasti jakaisi ympäriinsä. Sitten sitä ei enää olisi. Sopiviva hinta donitsille on 1,5 euroa, ei missään nimessä yli 3 euroa. Yleensä ostan leivonnaiseni ruokakaupasta tai sitten lähileipomosta josta kummassakaan tuottet eivät ole sulatettuja pakasteita vaan saman päivänä leivottuja ja paistettuja. Hinta silti puolet pienempi kuin Arnoldsilla.

    • Anonyymi

      Ja nykyään tuo 3 euroa on 4,40 :D

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      68
      6783
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4400
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2813
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1091
    Aihe