tarina homehelvetistä

toiveita paremmasta

Pieni, mutta todellinen tarina 'unelma' asunnosta joka on muuttunut painajaiseksi.

Olemme asuneet 6kk vanhassa rivitalossa, joka piti olla terve. Kaikki oli pintapuolin siistiä ja hyvä kuntoista. Sisäilmakin vaikutti ihan hyvältä esittelyssä ja myöhäisemmällä käyntikerralla. Päätettiin ostaa asunto, vaikka vanha, 40v, onkin.

Kuukauden asumisen jälkeen minulla alkoi päänsärky, jota on jatkunut aina tähän päivään asti. Alussa en siitä niin ressannut mutta kun se jatkui päiviä ja viikkoja, käännyin lääkärin puoleen. Sieltä ei saanut apuja särkyyn, vain lähetettä hierojalle. Niskat ja hartiat olivatkin melko jumissa. Muutamat hierontakerrat auttoivat lihaskireyteen, mutta päänsärky oli ja pysyi.

Vähitelleen asunnossamme ilma alkoi olemaan raskasta ja tunkkaista, vaikka kuinka tuuletimme. Luulimme huonon ilman johtuvan osin huonosta ilmanvaihdosta sekä talon vanhoista materiaaleista, muovimatot lattiassa ja vanhat tapetit seinissä. Paransimme ilmanvaihtoa, vaihdoimme pintamateriaaleja mutta ilma tuntui raskaalta hengittää. Olimme tuossa vaiheessa asuneet 3kk. Päänsärkyä vain jatkui, ohimo, korvan tienoo ja leukaperä olivat kipeenä. Home alkoi pyöriä keskusteluissa jo vaimon kanssa, mutta isännöitsijä ja talon hallituksen pj. eivät haistaneet mitään eivätkä ottaneet meitä tosissaan.

Nyt on asuttu se 6kk, nurkkia on ryömitty ja haisteltu. Pintoja on purettu ja hajun lähde (ainakin yksi) on löydetty. Tai homekoira löysi. Ennen koiraa kävi kosteustutkija, jonka mielestä kaikki oli kunnossa. Merkkasi kaikkiaan 8 paikkaa, 5 kellariin. Kellarin lattian läpi on kosteus noussut koolauslautaan. Koko kellarin lattia on purettu, mutta haju edelleen tulee betonin läpi. Kellari on muuten pois käytöstä, paitsi pakolliset suihkussa käynnit. Edelleenkään isännöitsijä ja pj eivät ole ottaneet asiaa todesta, vähän jo vituttaa. Oireet ovat onneksi vain minulla, vaimolla ja lapsilla ei ole oireita, ehkä. Minulla päänsärky jatkuu, ilma tuntuu raskaalta hengittää, iho punottaa ja kutiaa. Uusimpana vatsa tuntuu kramppaavan ja suolisto ei toimi normaalisti.

Aikasemmin ei ole ollut kokemusta homeesta, aina on ajatellut että eihän se voi omalle kohdalle osua. Mutta nyt tähän astisesta kokemuksesta voin sanoa että home on kyllä melkonen helvetti. Kaikki ajatukset pyörivät siinä, ja pikku hiljaa alkaa yläpään ratas lyömään tyhjää. Onneks on työ missä saa ajatukset muualle ja pääsee talosta pois raittiiseen ilmaan.

Viimeisenä ilmainen vinkki ostajalle joka aikoo hankkia vanhan talon, ei mitään kuntokartoituksia tai mittaajia, tilaa homekoira. Mikään tutkimus tai mittaaja ei voita koiran nenää!

65

824

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eki suomennettuna, älä vain osta. Koira joka ei mitään merkkaa on hajuvammainen, minua säälittää sellaisen koiran kova kova kohtalo (haistelu on kuitenkin koiralle tärkeä asia).

      Seuraavaksi piipahdat lääkärissä ja hänen määräämissä vastainetesteissä, jos vasta-aineitäa ei löydy, niin seuraavana pysäkkinä mielenterveyspolikliniikka.

      • vörtti-röpö komma 75

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Immunoglobuliini_M

        IgM vasta-aine kertoo tämän hetken tilanteen. IgG koko elinaikaisen ja sillä ei yksilötaso kerro mitään siitä asunnosta. Paneelit 6 ja 7 otata jos se niillä selviäisi. IgE taitaa olla rahan haaskausta. Myrkytyshän se on jos kosteusvauriorakennuksessa menettää terveytensä. Ympäristömyrkyt ahtaassa sisäilmsatossa. Ei yksin homeallergia.
        Homekoira ei tee mittatilaustyötä eikä valehtele.
        Jos muksut ja vaimo ovat vielä ilman oireita niin nostakaa kytkintä ja aika joutuin. Sisäilmaa ei kannata alkaa mittailemaan eikä homeenestoaineilla desinfioimaan. Sen jälkeen se voi ollakin sitten lopullista "menoa" koko porukalle jos homekorjaus homedesinfioinneilla.

        Paha juttu jos oireita on ja hajua ei ole. Jos oireita sisällä ja oven ulkopuolella ei, niin elimistöhän toimii kohtalaisen hyvin vielä. No mitä se yrittää viestittää? No sitähän se, että kytkintä ja pelasta porukkas.

        Nuo tietysti kannattaa lukea.

        http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/aiheet/tietopaketit/hometalo/terveyshaitan_toteaminen

        http://www.kaleva.fi/uutiset/terve24/mika-sisailmassa-sairastuttaa/625680/

      • 18+4
        vörtti-röpö komma 75 kirjoitti:

        Vieläkö sä jaksat levittää samaa paskaa? Jessus sentään

      • 3+6

      • et varmaan ole lkv

        Välittäjä_LKV voisit piipahtaa jossain lakikoulutuksessa ja sitten LKV-kokeessa. Jos koe ei mene läpi, niin seuraavana pysäkkinä - no, jätetään se sanomatta.

      • 6+3
        3+6 kirjoitti:

        http://astq.fi/index.php?id=blogi&entry_id=17

        Siinä sulle iltalukemista

        taitaa olla taas sitä toivotonta yritystä saada myrkyllisiä homeentappoaineita takaisin liikenteeseen. Home- ja mikrobivaurioisessa rakennuksessa terveytensä menettäneet miettikää kahdesti riskit. En suosittele edes terveille.
        Vain mekaaninen homevaurioiden ja mikrobivaurioiden poisto ja sillä siisti.
        Se riittää ja takaa terveellisen sisäilmaston jos säkä käy.

        Viranomaisilta ja vastuunkantajilta sanottu mitä sanottu ja sitähän ei sanomattomaksi saa yksikäänn "kylmäsavusumuttaja". Näin se vaan menee.
        Aamutavaamista sulle vaikka kuinka *******aaaaaaaa.
        http://yle.fi/uutiset/viranomaiset_kaikki_hometalojen_desinfioinnit_turhia/6454355

      • 11+8
        6+3 kirjoitti:

        Onko tästä kokemuksia. Minkälaisia.
        http://www.claeris.fi/images/claeris_esite_web.pdf

      • Maan tapa
        3+6 kirjoitti:

        http://astq.fi/index.php?id=blogi&entry_id=17

        Siinä sulle iltalukemista

        Valevalvonta. Kuka valvoo hometutkimukset, homeremontit ja homedesinfioinnit.
        Mistä tätä tietoa. Googlaa (Maan tapa valevalvonta) tai jotain vastaavaa.
        Tätä tietoa tarvitaan nyt ja nopeasti.

      • 6+1
        Maan tapa kirjoitti:

        Valevalvonta. Kuka valvoo hometutkimukset, homeremontit ja homedesinfioinnit.
        Mistä tätä tietoa. Googlaa (Maan tapa valevalvonta) tai jotain vastaavaa.
        Tätä tietoa tarvitaan nyt ja nopeasti.

        Rakennusvirasto

      • 1+6
        6+1 kirjoitti:

        Rakennusvirasto

        Ei pidä paikkaansa kun kyselin tämän kylän rakennusvalvonnasta rakennustarkastajalta niin ei kuulu heille. Aikoi ottaa vielä selvää.

        Esitti, että terveystarkastajalle kuuluisi. Terveystarkastajalle????.

        Ei helevetti.

        Höpö hommaa. Ei näitä ole kukaan valvonut ainakaan meidän tapauksissa.

      • 1+67
        1+6 kirjoitti:

        "Rakennusvirasto". Onko heillä tietoa ja laitteita hometutkimuksista (epäilen), onko heillä tietoa homedesinfioinneista ja niiden vaaroista (epäilen). Eli oikeaa asiantuntevaa valvontaa ei ainakaan tässä kylässä ole olemassa jos valvojana on terveystarkastaja . Rakennusvalvonnan rakennustarkastaja kertoi, että kuntamme hometutkimukset, homeremontit ja homedesinfioinnit valvoo terveystarkastaja.

        Kokemusteni pohjalta.

        Yhtä hyvin se valvonta voisi olla vaikka keinosiementäjän käsissä.

      • et varmaan ole lkv kirjoitti:

        Välittäjä_LKV voisit piipahtaa jossain lakikoulutuksessa ja sitten LKV-kokeessa. Jos koe ei mene läpi, niin seuraavana pysäkkinä - no, jätetään se sanomatta.

        Missä lakikoulutuksessa ylistetään homekoirien käyttämistä? Jos ostaa asunnon pientalosta (omakotitalo, erillistalo), niin voi jo olettaa sen olevan homeessa/siinä olevan joku muu vakava vaurio. Joten mihin niitä koiria tarvitaan?

      • toiveita paremmasta
        Välittäjä_LKV kirjoitti:

        eiköhän se koiran tarkoitus ole paikallistaa ne kohdat ettei tarvi repiä koko taloa maantasalle. Siitä koirasta on enempi apua kun siitä kiinteisövälittäjästä joka myy taloa hyväkuntoisena!

        Vuokrakämppä on katottu, viikonloppuna tulee muutto.

      • toiveita paremmasta kirjoitti:

        No, teillä ovat sitten käyneet ihan mahdottoman taitavat koirat. Eivät vain nuuski hajuja, vaan alanysoivat sitten samalla ilmanvirtauksia rakenteissa. Siihen ei monikaan muu koira pysty!! Ovatko ihan suorittaneet jonkin rakennusteknisen koulutuksen, kuten vaikka insinööri??

        Muut koirat voivat oikein koulutettuina tunnistaa 3-4 eri homelajia, sen varsinaisen vaurion kohtaa ne eivät osaa tunnistaa...

      • Muu koira

        Tietoa lajista.
        http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-0324-2/urn_isbn_978-952-61-0324-2.pdf

      • toiveita paremmasta
        Välittäjä_LKV kirjoitti:

        No, teillä ovat sitten käyneet ihan mahdottoman taitavat koirat. Eivät vain nuuski hajuja, vaan alanysoivat sitten samalla ilmanvirtauksia rakenteissa. Siihen ei monikaan muu koira pysty!! Ovatko ihan suorittaneet jonkin rakennusteknisen koulutuksen, kuten vaikka insinööri??

        Muut koirat voivat oikein koulutettuina tunnistaa 3-4 eri homelajia, sen varsinaisen vaurion kohtaa ne eivät osaa tunnistaa...

        Onhan ne taitavia koiria jos löytävät homepaikkoja paremmin kuin yksikään kosteusmittaaja tai kuntotarkastaja. Ja miksipä eivät löytäisi. Meillä ainakin koira merkitsi kolme paikkaa josta löytyi hometta. Mitään niistä paikoista ei olisi osannut pintapuolisella tutkimuksella avata.

        Koirien koulutuksesta en tiedä, enkä jaksa alkaa sitä selvittääkään keskenkasvuiselle kiinteistövälittäjälle.

        Eli olet konkurssiuhan alla kärvistelevä koirayrittäjä...

      • toiveita paremmasta
        Välittäjä_LKV kirjoitti:

        Eli olet konkurssiuhan alla kärvistelevä koirayrittäjä...

        Kuinka sä jaksat, vaihda jo levyä. Koita vaikka välittää niitä asuntoja, äläkä jaksa jauhaa tuota tuubaa joka viestissäs

      • Vasta asunnon ostanu

      • toiveita paremmasta kirjoitti:

        Kuinka sä jaksat, vaihda jo levyä. Koita vaikka välittää niitä asuntoja, äläkä jaksa jauhaa tuota tuubaa joka viestissäs

        Toki, heti kun sinä lakkaat avaamasta uusia ketjuja jossa harhaanjohdat hädässä olevia ihmisiä!

      • moldymolly

        Samat ovat olleet tunnelmat minunkin huushollissa aloittajan kanssa. Aloin heti muutettuamme taloyhtiöön kysellä isännöitsijältä ja muilta osakkailta, onko talossa ollut muilla vaivoja. Asunnon myyjä ei tiedä eikä muista mitään...Meillä oli kolmella neljästä jatkuvasti nenät tukossa ja silmät vuotivat.

        Mitään vaivoja ei kenelläkään muilla ollut ja minä vain hourin. Välillä uskoin itsekin olevani luulosairas mutta lopulta TTL laboratorio analyysit materiaaleista todistivat meillä olevan hometta ja sädesientä. Olen todella väsynyt vänkäämään kaikesta taloyhtiön kanssa. Mm. näytteet otatin itse. Ei ollut ilmaista "huvia". Taloyhtiön mielestä näytteet ja testit ovat turhia. Terveystarkastajasta tms. ei ole ollut mitään apua. Olemme olleet edelleen suht. terveitä. Meillä on ollut "vain" ärsytysoireita. Olen käyttänyt jo juristin palveluja. Seuraavaksi on meno lääkäriin.

        Mutta nuo vasta-ainetestit. Tyttäreltä testattiin "kosteusvaurio paneeli " en muista oliko IgG vai IgE juttuja. Mutta siinä taisi olla 7 hometta ja kaksi bakteeria eli sädesientä. Ylläri ylläri mittarit eivät heilahtaneet, vaikka meillä siis on sädesientä ja homeita. Tosiasia siis on, että noissa vasta-aine paneeleissa on vain pieni osa homeista ja todella hyvä tuuri käy, jos juuri sinun kotisi homeet ja bakteerit sattuvat olemaan samat, joihin paneelin uutteet reagoivat. Vasta-aine testit ovat hakuammuntaa.

        Samoin homekoira ei meillä merkannut mitään, vaikka hometta on. Meillä on ilmeisesti kuivaa hometta tms. koska paikat ovat kuivat ja mikään täällä ei haise.

        Tsemppiä aloittajalle, asiat selviävät lopulta.

      • toiveita paremmasta
        Välittäjä_LKV kirjoitti:

        Toki, heti kun sinä lakkaat avaamasta uusia ketjuja jossa harhaanjohdat hädässä olevia ihmisiä!

        jaa-aa, ensimmäinen avaus koskaan koko suoli-palstalle.

      • toiveita paremmasta kirjoitti:

        jaa-aa, ensimmäinen avaus koskaan koko suoli-palstalle.

        Kun tosiasia kuitenkin, että koiraa käytettäessä:

        1) Koira ei löydä mitään. Tällöin kyseessä on joko tehtävään täysin sopimaton koira, tai steriili talo.

        2) Koiraa merkkaa jotain paikkoja. Talo voi olla terve, tai siinä on mikrobiongelma. Koiran herkkä kuono aiheuttaa merkkauksia myös aivan normaaleista pitoisuuksista, seurauksena terveen talon muuttuminen sveitsinjuustoksi olematonta vauriota etsittäessä. Lisäksi koiran luontainen halu miellyttää isäntäänsä voi saada sen merkkaamaan vain mielyttämisen/palkkion saannin vuoksi. Ja vaikka koiran merkkaus olisi oikea, niin varsinainen vahinkokohta voi sijaita metrien, jopa kymmenien metrien, päässä merkkauskohdasta. Rakenteiden sisällä kulkevat ilmavirrat kun voivat viedä hajuja kauaksikin niiden aiheuttajasta, koira ei osaa tätä huomioida.

        Sen sijaan koira voi olla täydentävä apuväline yhdessä rakennustekniikan ammattilaisen kanssa. Tällöin koiran merkattua kohtaa ei automaattisesti avata, vaan lähdetään etsimään mahdollista vahinkokohtaa rakenteita ja niiden riskejä analysoimalla.

        Tärkeintä on muistaa, että pelkän koiran merkkauksen johdosta ei vielä kannata tehdä mitään, sitten ruvetaan vain tutkimaan asiaa tarkemmin!

      • Valittaja_DKW

        Välittäjä on taas juonut pullollisen koskenkorvaa..

      • Jean Pierre Kusela
        Valittaja_DKW kirjoitti:

        Välittäjä on taas juonut pullollisen koskenkorvaa..

        Tai kusta jota tarvitaan ostajan kusetuksessa.

    • FAKvetSHIT

      Ohhoho.... Ne tarut.... tai oikeestan MAINOKSIA ....
      Meillä o pakastinkoira vuokrattavissa. haisee mistä ruoka löytyy. Paljon kätevämpiii jo.

    • Kaik' merkkas

      On oikein hyvä neuvo se, että käyttää homekoiraa asuntoa valitessa tai hometta epäiltäessä. Niin kauan kannattaa käyttää koiraa asuntoa valitessa, että löytyy sellainen, jota koira ei merkkaa.

      On tosin syytä varautua siihen, että voi mennä useampikin vuosi ja useampikin tonni koiriitten laskuihin. Ainaskin nimittäin joidenkin homekoirien omistajat kehuu, ettei ole vielä tullut vastaan sellaista kämppää, jota koira ei olisi merkannut...

      • Ei merkannut

        Homekoira voi pelastaa huonolta asuntokaupalta!
        Pitää paikkansa kun on hyvä säkä.
        Eikä maksa palajoo.
        Kaverille tilattiin homekoira kun oli ostamassa vanhaa rivitaloasuntoa.

        Ei merkkauksia eikä lämpökameralla löytynyt lämpövuotoja hälyyttävästi.
        Nyt tuo kaveri asuu asunnossa missä on puhdas sisäilma ja voi hyvin.
        Että näinkin päin. Kannattaahan se ostajan koira vaatia ja jos merkkauksia niin siitä sitten jatkamaan tutkimuksia ja kämppä kuntoon. Sehän on myyjänkin etu.

        Paskaa tilannehan se olisi jos myyjän tilaama "mittatilaus" lajennettu kuntotarkastus tuhansia euroja maksava olisi ok tai jonkun kuntoarvaajan pintakosteusmittauksella vielä varmistettuna "puhdas asunto". Muutaman kuukauden päästä alkaa ostajalla oireitut jollakin perheen jäsenellä mitäs sitten. Arvaappa miltä voisi silloin tuntua?
        http://www.sanasinko.net/viewtopic.php?p=5116

      • Tietoinen vaara
        Ei merkannut kirjoitti:

        Kuka sen selvittää jos ostaja tilaa homedesinfioinnin tai jämerän homeentapon ja sitten otetaan päälle näytteet ja etsitään elinkykyisiä homeitiöitä.

        Olkaahan varuillaan näiden huijarien kanssa.

    • Antihome

      Terveellisestä asumisesta vastaava ministeriö löytyy. Tarvittavat säädöksetkin on olemassa terveellisen asumisen ja rakentamisen valvontaan.
      Valvontaan vaan ei ole myönnetty varoja kuin nimellisesti.

      Nyt valtio on vähentänyt homekoulujen korjausavustuksia. Tämä on johdonmukaista, onhan valtio ollut rakentamassa näitä kouluja ja suosinut homerakentamista vuosikymmenet. Märkien villojenkin jättäminen rakenteisiin on ollut tiedossa ne vuosikymmenet. Suomalainen rakentaminen on valtion erityisessä suojeluksessa - ihmiset eivät.

      • Suosinut vs sössinyt

        Perskules lui alussa, että "sössinyt".
        Mut sehän olikin "suosinut homerakentamista".

        Niin ne "sössijät" on sitten asia erikseen.

        Rakennuksen omistaja tai haltija, jolla on oikeus ryhtyä rakennusta
        korjaamaan, vastaa siitä, että tarvittavat suunnitelmat tulee teetettyä.
        Suunnitelmien noudattamisesta vastaa työmaan vastaava työnjohtaja.

    • Antihome

      "Rakennuksen omistaja tai haltija, jolla on oikeus ryhtyä rakennusta
      korjaamaan, vastaa siitä, että tarvittavat suunnitelmat tulee teetettyä.
      Suunnitelmien noudattamisesta vastaa työmaan vastaava työnjohtaja "

      Käytännössä eivät vastaa mistään, vastuu on sairastuneilla ja veronmaksajilla. Yhtään "sössijää" ei ole linnassa eikä omaisuutta takavarikoitu vahinkoja korvaamaan.
      Istuvat viroissaan ja saavat arvonimiä. Esimerkki: Muuan virkamies oli innokas järjestämään limasa- / karkkiautomaatteja. Tuli sellainen koululuokan ovenpieleenkin terveyttä turmelemaan, sokeriholisteja synnyttämään. Kohta sai opetusneuvoksen arvonimen.

      • Lue huippulehti

        tämän päivän ESS. "Sisäilmaongelmat vaivaavat koko Hollolan yläastetta" ja "Harkinnassa: Uudempikin tasakattoinen rakennus joutumassa maan tasalle".

        Lopussa näkyy lukevan vielä tämäkin.

        " -Se osoittaa, että perusteellinenkaan kuntotutkimus ei kerro rakennuksen todellista kuntoa".

        Mitä helevettiä. Eikö ne homedesinfioinnit purekaan enää ja onko siellä käynyt ne vocikoirat? Eikö ilmanpuhdistimet autakaan mitään.

        Ihmetouhua. Minkälainen kuntotutkimus se sitten ongelman vakavuuden kertoo jos ei "perusteellinen"? Jossakin on nyt menty aivan mehtään. Ja pahasti.

      • Hullulan yläaste
        Lue huippulehti kirjoitti:

        Ei pirä sotkeä rakennusalalaisten kuntotutkimuksia ja kuntoarvioita mikrobitutkimuksiin. Näillä ei ole oikeastaan mitään tekemistä toistensa kanssa ja niitä tekevät ihan eri ihmiset.

        Ei kuntotutkimuksella homevauriot selviä. Eikös se jo ole tullut selväksi asuntokauppa hässäköiden ja satojen oikeudenkäyntien jälkeen.

        Ei tarvitse ihmetellä, jos ei oikeat homevauriot selviä ja korjaukset onnistu, kun käytetään väärän alan ihmisiä, vääränlaisia tarkastuksia ja vääränlaisia korjauksia vääriin paikkoihin. Tämä varmaan kuulosta huulenheitolta, mutta on ihan täyttä totta. Juuri tämän takia korjaukset ei onnistu ja ongelmat tulevat jo uusiinkin kiinteistöihin.

      • Huuliveikkoja ja
        Hullulan yläaste kirjoitti:

        hyviä veljiä. Sekoittavat itse asiansa ja vielä veronmaksajien lisäks. Homekusetuksessa ei ole kuin vääränlaisia juttuja.

    • Antihome

      "Huuliveikkoja ja", itse maksat veroina homekorjaukset ja sairaskulut. Niin maksathan veroja? Maksut jatkuvat 40 vuotta olettaen uusien rakennusten olevan parempia, mutta nehän eivät ole.

      • PerusSuomi1917

        Eiku omat rahat länsinaapuriin pankkiin ensin varmaan talteen pienemmillä perintöveroilla ja sitten natoon. Siniset kypärät niille jotka kannattaa.
        Tankki täyteen bensaa ja nokka kohti Haaparantaa tai Pelloa. Veronkiertoon.
        Sinikeltaisilta voi tulla kyllä turpiin 6-0 tulevissa jääkiekon MM-kähinöissä.

    • Luulevat tietävänsä

      Ei ole tutkijoilla ja tarkastajilla sen enempää tietoja ja taitoja, kuin kuin tämän palstan kirjoittajilla.

      • Niinhän ne luulee

        jotka ei osaa. Sepä tse sanoi homekoirahotaja ja raaputti raporttiinsa "hometta" mikä pitää tutkia ja nopeasti sekä vielä puolueettomasti.

      • Länsi-ylämaan
        Niinhän ne luulee kirjoitti:

        jotka ei osaa. Sepä tse sanoi homekoirahotaja ja raaputti raporttiinsa "hometta" mikä pitää tutkia ja nopeasti sekä vielä puolueettomasti.

        Vai vielä kirjoitti "hometa", pitää tutkia nopesti ja puolueettomasti. Mutta eikös se koira juuri sitä varten käynyt, että kertoo, missä on hometta ja mistä aletaan korjaamaan. Muutenhan koko touhusta ei ole mitään hyötyä.

        Vaihtoehtona kun olisi ollut hometutkija ja asia olisi tullut kerralla selväksi ja vielä yksillä kustannuksilla. Uskokaa jo hyvät ihmiset, ettei niistä koirista ole mitään iloa muuta kuin koirien omistajille.

      • Ei luulla mitään
        Länsi-ylämaan kirjoitti:

        Et oikein ymmärtänyt. Sehän voisi olla terveydensuojelun, kuivaajien ja homekoirayrittäjän rakentavaa ja vastuuntuntoista yhteistyötä vaik.
        Terveystarkastaja suosittelee homekoiraa, homekoirayrittäjä suosittelee kuivajaa ja siitähän se sitten selviää kun sama kuivausvirma suunnittelee remontin, tekee voc remontin, desinfioi vielä voc:n, varmistus otsonoimalla ja ottaa lopulta puhtaat näytteet terveydensuojelijoille ja kaikki vastuuhenkilöt ovat yhtä mieltä "ei terveyshaittaa".
        Ei ne asiat tule kerralla selväksi jos täytyy saada terveydensujelulle varmasti puhtaat näytteet. Joko ymmärrät?

      • vertti-eetu se
        Ei luulla mitään kirjoitti:

        oikia.

        Selvyyden vuoksi muistutan ja ettei vain pääse unohtumaan, että minun, MINUN (vertti-eetu se oikia, Minä, Minä ja vielä kerran Minä)) kirjoituksiani ovat esimerkiksi sellaiset, joissa esiintyy näitä: VOC -**skan jauhanta, kuivan kuivaajat, sumujen sumuttajat, petolliset isännöitsijät, kolmenässänkuja, MCF PHMG -myrkytykset ja Muntersin myrkyttäjät" sekä ei terveyshaittaa ja varmistus vielä otosnoimalla.

        Miksi kukaan teistä tuholaisista ei pysty toimittamaan täysin turvallista homedesinfiointiainetta, että saataisiin tuo Muntersin MCF PHMG myrkyillä saastuttama irtaimisto (arvokkaita tavaroita) uudestaan normikäyttöön.

        Ei ainakaan ( L. Ahtari ) ole ilmoittautunut kisaan mukaan. Miten sulla vertti-eetu, onko sulla edes kun esität niin kovaa. Sekä mainostat omaavasi kovaa ammattiosaamista ja laajaa näkemystä niistä gramman näytteistäkin mitä otetaan ilman rakenteiden repimistä ja silmää räpäyttämättä sekä takaasi ääntä päästämättä.

        Kolmenässänkujalta tässä yksi tositarina. Kun soitin professori Mirja Salkinoja-Saloselle ja kerroin meidän tilanteen sieltä homeasunnosta ja kaiken mitä sieltä oli löydetty jamitä oli tehty myös (MCF PHMG) sekä sen mitä oli jätetty tekemättä seinänaapurillemme myös, niin M S-S sanoi minulle, että "Olette myrkyttynyt siinä asunnossa", että sillä tavalla. Helppo uskoa mutta sitä ei halua nämä "savusumuttajat" vielä myöntää.

        Niillä myrkyllisillä "savusumutuksilla" on kuitenkin pilattu tässä maassa helv paljon rakennuksia ja irtaimistoja ja tuhottu syyttömienkin ihmisten tervyttä ja paljon.
        Että näin meillä homebusiness on pelittänyt, mutta toivottavasti joku laki vielä tulee noihin sähläyksiin. Tulevien polvien puolesta. Ei muuta tällä erää.

        vertti-eetu se oikei eli nimimerkki "Ei luulla mitään"

      • vertti-eetu
        vertti-eetu se kirjoitti:

        Tulin juuri **skalta ja tulin taas tänne päivystämään. Luin kaikki viimesimmät kirjoitukset ja täytyy sanoa, että menin jo itsekin ihan sekasin. Nyt en kyllä enää osaa sanoa, mitkä ovat omia kirjoituksia ja toistamaani omaelämäkertaa ja onko tällä joku muukin päässyt kirjoittamaan jotakin. Kaikki näyttää vaan niin kumallisen tutulta. Taisin mennä itse lankaan, kun aloin kirjoittelemaan erilaisilla nimimerkeillä ja nyt niistä ei kyllä ota kukaan selvää eli kuka on kukin ja kuka puhuu totta kolmenässänkujalla.

        Täytyy koittaa selvittää päätä, että saan taas jotain tolkkua tähän ja pääsen juonesta kiinni. Luulen, että varmuuden vuoksi joudun vielä kertaamaan kaikki tapahtumat muutamaan kertaan siitä, miten se alkoi kolmenässänkujalta ja päättyi tänne. Olen paholainen, vertti-eetu.

      • vertti-eetu kirjoitti:

        Otahan ja rekisteröi tuo puumerkki!

      • vertti-eetu v-e oik
        aaaarrggh kirjoitti:

        Otahan ja rekisteröi tuo puumerkki!

        mutta ei kok. Älähän hermoile (aaaarrggh) tyhyjää. Antaa raukkojen kirijootella rauhassa.
        Homedesinfiointiaineet päivittäisessä savusumutuksessa aiheuttaa tuollaista kun ei suojaudu kunnolla.

        Nimimerkki L. Ahtaajan, tuon vertti-aatun eli minun kumminkaiman muuten pitäisi tietää tuo: "Ahtaaja on laivojen ja proomujen lastaamista ja lastin purkamista satamassa suorittavasta henkilöstä käytettävä ammattinimike".

        Ahteri sen sijaan tarkoittaa " aluksen perää ja pakaroita". Tuon tietää varmaan nimimerkki L. Ahteri.

        Pikkuisen alkanut sekoileen nyt ammattinimikkeidenkin kanssakin tuo nuija (vertti-aatu) joka häiriköi tätä palstaa jatkuvati. Taisi käydä kuitenkin siellä kirkossa eilen isoäitinsä kanssa kun on saanut tarpeekseen siitä "Jumalansanasta" eikä siitä hehkuta nyt viimeisissään väännöissä.

        Kolmenässänkujalla tekivät meille ja seinänaapurille helv kovan homeremontin 2012 loka-marrask. vaihteessa vaikka terveydensuojelupäällikkö valehteli, että ei terveyshaittaa. Tulehan katseleen niitäkin valokuvia niin selviää totuus.

        Lopuksi paiskaan tähän linkin mineraalivilloista niitä ei pidä kastella rakennusvaiheen aikana varmaan yhtään. http://fi.wikipedia.org/wiki/Mineraalivilla

      • vertti-eetu oik
        aaaarrggh kirjoitti:

        Otahan ja rekisteröi tuo puumerkki!

        mutta ei kok.

        Lainaus alkaa:
        "vertti-aatu
        20.2.2014 09:32
        On se ihan oikeasti ikävää kun Eetu puhuu pahaa omasta kasoisveljestään. Toivon kovasti omasta puolestani, että Eetu saisi jo ansaitun rauhan mielelleen pahasta PHMG - ja otostiinimyrkytyksestä.
        Parhain VOC - ja Vuh Vuh -terveisin veljesi Aatu ".
        Lainaus loppu.

        Onko tämä kirjoittaja joku kroisos, huijari, koijari, häirikkö vai mikä oikein on tämä vertti-aatu, mitä luulette?. Vaihtelee jatkuvasti nimimerkkiä. Eikä lopeta häiriköintiään vaikka l. ahtaajat puhaltaa niskaan.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Lahtari

        Ei ole mun kaksoisveli eikä edes velipuolikuu. Häirikkö varmaan kenellä menee välillä businekset huonosti.

        Käyttää väliin mun puumerkkiä ja valehtelee olevansa "paholainen". Ei ole niin paha miltä kuulostaa ja mitä kirjoittaa. Suksunsa miespuolinen sihteeri ja isoäidin helmoissa pyörii sekä "Jumalansanaa" kuunteloo aina krapulasunnuntai aamuisin (huonot viinat ja desiinf). Sastamalasta oli muuttanut Korsoon ja on Kiertomatkalla homepakolaisena tai jotain vielä pahempaa. Veikkaan, että matka jatkuu hänellä seuraavana, tai voi olla, että seuraava osoite on joku jnäistä, Sonka, Singapore tai Sightuna.
        Entinen Homekroisos mies ehkä on ajoilta kun PHMG oli sallittu mutta HUOM! Kuitenkin yhtä kova myrkky kuin tänäänkin tuo kielletty PHMG. Siksi arvelisin hänen kohta muuttavan Sightunaan. Kroisoksen omaisuus ruothin. Seuraavaksi ruottalaisten kans nathon. Sitä en ainakaan arvaile vielä mikä olisi sitten se lopullinen valuutta, euro, markka, tollari, kruunu tai klaava.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Sigtuna

      • vertti-eetu
        vertti-eetu oik kirjoitti:

        Tällasta soopaa kirjoittaa häirikkö nimimerkilläni täällä taas. Uskon, että rakkaat lukijani osaavat erottaa toisistaan vales vertti-eetun ja oikean. Hyvää ja hauskaa alkanutta viikkoa kailille uskollisille lukijoilleni. Lisää hauskuttaa on vielä luvassa !

        yt. vertti-eetu

      • vertti-eetu
        vertti-eetu kirjoitti:

        Nyt tuntuu, että me tarvitsemme apua. On meinaan menneet vertti-eetut, aatut, oikeat ja väärä jotenkin niin solmuun, ettei nuista ota selvää enää kukaan, ei ainakaan kukaan meista vertti-eetuista.

        Vaikeinta on se, kun en enää tiedä itsekään, mikä on oma ja mikä jonkun häirikön kirjoittama juttu. Vähän alkaa tuntua siltä, että pitää alkaa kirjoittamaan koko tarina uudestaan ihan alusta sieltä Kolmenässänkujalta lähtien ja miten sumuja sumutettiin kilpaa Muntersin poikien kaa ja isännöitsijää jymäytettiin vai olikos se toisin päin. No, oli miten oli, minä, MINÄ olen vertti-eettu ja tykkään MCF PHMG:stä ulkoisesti naatittuna. Myrkkysumutuksia suosittelen, mutta en homekoiria, joihin en luota. Näytteet otan itse paikkoja avaamatta ja taakseni katsomatta.

      • vertti-eetu :) D D D

        Sinähän olet se vertti-aatu ja häirikkö # 1.

        Sinähän et voi alkaa kirjoittamaan Kolmenäsänkujalta yhtään mitään alusta etkä lopusta koska et ole siellä koskaan asunut. Viimeksi olet ilmoittanut asuvasi Korsossa ja sitä ennen Sastamalassa.

        Muntersin pojat tekivät vain sen mitä tilattiin. Tilaaja ASO-asuntojen isännöitsijä Tai joku . PHMG oli sallittua silloin 2010 mutta oli yhtä myrkyllistä kuin tänäkin päivänä joten on tosi typerää kusettajien siihen vedota "sallittua", heh heh heh.
        Väliin on kyllä naurattanut näiden homekusettajien jutut

        Meillä muuten oli vastaava tilanne Kolmenässänkujalla ja seinänaapurilla myös. Eikö sinua vertti-aatu?

        "Pieni, mutta todellinen tarina 'unelma' asunnosta joka on muuttunut painajaiseksi".

        Kaikki meni siihen saakka kohtalaisen hyvi kun sählääjät avasivat homedesinfiointipönttöjensä korkit.

        Terveysmieskin otti niitä "aistinvaraisia" ja raapi joka huoneen seinästä niitä turhia "rääpäisynäytteitään". Pitää vähän palata sinne vuoteen 2010 tammi-helmikuu kun tuo vertti-aatu ei niistä ole vissiin tietoinen.

        Isännöitsijä Ta i joku innostui homekoirista oikein kunnolla kun meiltä löytyi homeita kolmesta huoneesta. Tilasi sen rivitaloryppään jokaiseen asuntoon (18 asuntoa) homekoiran. Hyvä busines koranaiselle. Ihmeteltiin vähän kyllä sitä, että vähempi merkkauksia niisä missä asukas ei ollut paikalla, mutta joku "yhteensattuma" mikä näissä homehommeleissa on vähän niinkuin "tavanomaista".
        Homekoira teki oikeisiin paikkoihin merkkausket mistä löytyi toksiineita tuottavia homeita. Homekoira on kyllä halvin tutkimus paikkoja aukasematta jos on ASO-asunto jonka omistaa joku toinen kuin asukas. Toisen asuntoon ei saa "reikiä porata" eikä paikkoja hajoittaa.

        Kieltämättä homekoirat vie turhien tutkimusten tutkijoilta, mutta sillehän me ei voidas yhtään mitään vai mitä vertti-aatu, kumminkaima.

        Minä en enää tarvitse sählääjien apua pari viikoa ja muuto aivan uuteen puhtaaseen asuntoon mikä on testattu puhtaaksi ja sinne i päästetä kuin "oikeita osaajia" tarkoin valittuja. Osaan tunistaa homekusettajan jo ensisanoista. "Sisäilmamittaus" ja/tai "lasilevylle kerätään hölynpölyä par viikkoo". Pintakosteumittaajat on jo jääneetkin kisasta joku aika sitten. Vissiin suosiolla. Ei ole ainakaan mua häirinneet.

        Nyt kun alkaa oikein miettiin mitä kaikkea on tapahtunut viimeisen viiden vuoden aikana ja lukenut mediasta homekoulujen purkamiset ja muut surkeat tapahtumat, niin olen varma, että eihän tätä hallitse enää kukaan homeongelmaa tässä maassa. Systeemi on aivan sekaisin.

        Monta "unelmaa" on murskattu hometoksiinimyrkyillä.

      • vertti-eetu
        vertti-eetu :) D D D kirjoitti:

        Nyt alkaa vähitellen kuva kirkastumaan eikä hihnapyörä luista kovin vertti-eetu;):lla ku ajoottaan vaan. Mitä muutoon on se juttu siitä kummin kaimasta, vertti-aatusta ?, kun ei meikäläiselle sano mitään. Ite oon sekoullu vaan noiden oikeiden ja väärien vertti-eetuloiden kanssa.

        Se mitä edellinen vertti-eetu ;) kirjoittaa ei pidä paikkaansa, kun väittää, etten ole asunut Kolmenässänkujalla. Se joka väittää ei itse ole ja on valespukki. Kopio vain toisten elämäkertoja. On tainnut MCF PHMG -otosnointi viedä muistin tai muutenkin sekoottanut. No eipähän tarvitse enää moikkailla, jos muutenkaan.

        Kolmenässänkujalta tässä yksi tositarina kohaltain. Kun soitin professori Mirja Salkinoja-Saloselle ja kerroin meidän tilanteen sieltä homeasunnosta ja kaiken mitä sieltä oli löydetty ja mitä oli tehty myös (MCF PHMG) sekä sen mitä oli jätetty tekemättä seinänaapurillemme, niin M S-S sanoi minulle, että "Olette onnenpekkoja kaikki, kerta kaikkiaan", että sillä tavalla. Helppo uskoa mutta sitä ei nämä "savusukeltajat" vielä ole edes itsekään täysin oivaltaneet.

        Niillä tehokkailla "savusumutuksilla" on kuitenkin tässä maassa helv paljon pelastettu rakennuksia ja irtaimistoja sekä pelastettu syyttömienkin ihmisten terveys ja omaisuus. Että näin meillä homebusiness toimii ja auttaa ja toivottavasti joku tulee vielä nämä hyväntekijät palkitsemaan. Tulevien polvien puolesta. Ei muuta tällä erää.

        vertti-eetu, alkuperäinen/originaali

        Sinuthan vertti-aatu tunnistaa nyt sanoista "hihnapyörä luista kovin" mikä on tullut ilmaisun "Jumalansanaa" tilalle. Isoäitikö sun sai "käännettyä" oikealle tielle.
        Jospa hän on huomannut miten sinulla eetu parka on alkanut "luistamaan" viime viikonlopun aikana. Ai että aivan originalli vielä olet. *****puhetta.

        Sulla varmaan on ollut kova paikka se kun homekoirat vei hommat. Siitäkö se sun homekoirien vihaaminen juontaa? Homekoiriin luotan. Kolme on meillä käynyt eikä ole tarvinnut katua. Eikä varmaan ole katunut kukaan toinenkaan missä homeenetsintä on aloitettu järkevällä tavalla ja luotettavallakin. Ilman rakenteiden aukasua vaikka toisen omistamassa asunnossa.

      • Yliskylä

        Kumpi vai kampi on tämä vertti-eetu. Onko oikea vai väärä ? Olis ihan hyvä, kun edes jostain voisi tunnistaa varmuudella, kummasta on kyse. Kysyn vaan, että tietäisin, etten lue sen hourupään juttuja vahingossa totena. Veikkaan, että klo. 23:14 kirjoittanut v-e on se hourupää kaunasesta tyylistä päätellen.

      • vertti-eetu tässä
        Yliskylä kirjoitti:

        se oikia v-e ok. ja son vertti-etu jos ymmärrät.

        Väärä jolla on tuo jolla on kirjoituksissaan sanoja "Jumalansana" ja "hihna luista", "ajoottaan", "muutoon", "Yliskylä", "totena". Tosiasiassa on se vertti-aatu.

        Asuu kahdessa paikassa kai omien sanojensa mukaan Sastamala ja Korso.
        On samoissa hommissa OLLUT kuin, Kemikal al iso P. Samassa puolueessa kuin L. Ahtaaja keneltä ei löytynytkään sitten sitä täysin turvallista homeenestomyrkkyä eikä homeendesinfiointiainetta (desinfektio) hienommalta nimeltä. Pilikullinen suhtautuminen jos jätän pilikkuja pois kirjoituksistani tai jos joku toinen sen tekee.

        Alalla millä on ollut, niin selviää tuosta vähättelystä, vääristelystä, valehtelusta ja välinpitämättömyydestä. Se ominaisuus on sitkeässä kaikilla oman eden tavoittelijoilla tässä maassa ja on osalle tarttunut (juurtunut) sitekästi aivokoppaan kuin lahottjasieni köyhän kosteisiin kellaritiloihin. Kaunaa ja jäynää läpeensä siihen päälle. Joku setä-mies joka on vileä kaiken lisäksi homekoiravihaaja mutta sen ymmärtää kun homekoirat valtaavat alaa ja Kannus kouluttaa koko ajan lisää homekoiraosaajia entisistä fysioterapeuteista. Opettajat tuskin sille alalle enää pyrkii, niin karmivat on heidän kokemuksensa olleet viimeisen 11 vuoden aikana kuten kätilöillä jotka voittivat ja saivat ansaittua oikeutta. Tämä tästä. Jatkuu huomenna lähen reissuun son moro.

      • Yliskylä
        vertti-eetu tässä kirjoitti:

        "vertti-eetu tässä" tunnistettu.Olen vakuuttunut alatyylisen kirjoittelusi perusteella, että tämä on se kaunainen valevertti-eetu. Se oikia ei alentuisi solvaamaan muita asiallisia kirjoittajia typeryyksillä. Hyvä kun paljastutti iljettävän itsensä. On tainnut itse haistella liikaa omia myrkkyjään ja onko peräti itse se pahin myrkkyjen vamistaja ja savustaja.

        Nyt tiedän hänet ja osaan jättää roskajutut lukematta ja omaan "arvoonsa". Tämä tiedoksi muillekin lukijoille.

        Väärä vertti on se homekoiravihaaja. Roskajutut ei muakaan kiinnosta.
        Minä en kadu homekoiratilauksiani (3 x) ja yhdessä ei merkkauksia joten kaveri asuu terveenä puhtaassa asunnossaan. Käytä homekoiraa ennen kuin ostat vanhan asunnon. Se kannattaa.

        "On tainnut itse haistella liikaa omia myrkkyjään ja onko peräti itse se pahin myrkkyjen vamistaja ja savustaja". Tuohan oli lapsellista aikusen kynästä.

        Miksi? Siksi, että "niiden myrkkyjen" valmistukseen pitää olla viranomaisten lupa.

      • Korsosta
        Yliskylä kirjoitti:

        Kumpi vai kampi on tämä vertti-eetu. Onko oikea vai väärä ? Olis ihan hyvä, kun edes jostain voisi tunnistaa varmuudella, kummasta on kyse. Kysyn vaan, että tietäisin, etten lue sen hourupään juttuja vahingossa totena. Veikkaan, että klo. 23:14 kirjoittanut v-e on se hourupää kaunasesta tyylistä päätellen.

        Yliskylään etäisyys 108 km .

    • EPULI

      Kuulostipa tutulta tuo aloitus...mekin ostettiin 40v.vanha rivari,teetätettiin remontttia...nyt kun ollaan asuttu 4kk,niskat on ollut kipeänä koko ajan...vetoko se on joka vaikuttaa noin,sillä ikkunat ja ovet ovat alkuperäisiä,ja niistä vetää.

    • Lehden luin

      Lehden luin, Huhtasuon koulukeskusta rakennetaan Jyväskylässä ilman asianmukaista sääsuojausta.

      Pitäisi kai tehdä hallinnossa puhdistus kuten Ukrainassa.

    • Ins. maanrak.

      Tuon ikäisessä talossa ei ole kapillaarikatkokerrosta laatan alla. Luultavasti laatan alapuolinen eristyskin on olematon tai puuttuu kokonaan. Tämän ansiosta pohjamaasta tulee laattaan kosteutta sekä kapillaarisesti että diffuusion kautta. Vaihtoehdot ovat suunnilleen A) laatan purku ja kapillaarikatkokerroksen sekä kunnollisen levyeristekerroksen asentaminen, B) rakentaa ns. ilmastoitu lattia: betonilaatan päälle asennetaan ilmaa johtava kerros, joka eristetään huoneilmasta ja alipaineistetaan. Googlaa "ilmastoitu lattia".

      Se että isännöitsijä sekä hallituksen pj eivät mistään mitään tajua tai halua tajuta, on aivan normaalia. Siitä ei kannata vetää hernettä nenään.

    • Sivusta vilkaisin

      Diffuusio ja kapillaari-ilmiö ovat jo kauan olleet tunnettuja. Miksi kosteuden nousua maasta rakennukseen ei ole estetty menneinä vuosikymmeninä?

      • Ins. maanrak.

        Sen takia, että sitä ei ole vaadittu vasta kuin nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain aikana. Siis vuodesta 2000. Ennen se on ollut pelkkä turha kuluerä.

    • Apua homeremonttiin

      Hei
      Perheemme pyytää apuanne.Olemme eläneet home-evakossa melkein kaksi vuotta ja nyt joudumme remontoimaan asumiskelvottomana olevan asuntomme melkein nolla budjetilla.

      Linkistä pääset antamaan meille äänesi. Jos kysyy postinumeroa, syötä omasi niin pääset suoraan meidän kohtaan. Kaunis kiitos

      http://www.omaunelmasi.fi/?p=unelmagalleria&gid=9126

    • qpwpqwipoeiqw

      Mikä ihmeen huijaus tämä taas on ?!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2774
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      517
      2614
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1825
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      31
      1729
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1703
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1649
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1242
    8. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1072
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1057
    10. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      64
      1050
    Aihe