Mistä motivaatiota salille?

mörkö

Kysymys siis otsikossa. Tiedän, että päästäkseni haluamaani kuntoon, minun pitäisi käydä säännöllisesti kuntosalilla, ja olen nähnyt kuinka upeita tuloksia ihmiset ovat salitreenillä saavuttaneet. Minulla on jopa kuntosaliohjelma valmiina,ja kk-jäsenyys liikuntakeskukseen, mutta kuitenkin ajatus saliharjoittelusta tuntuu vastenmieliseltä. En tiedä onko minulla jonkinlainen rimakauhu, olenko vain laiska, vai miksi näin on.

En kuitenkaan ole mikään toivoton sohvaperuna, harrastan kyllä esim. erilaisia ryhmäliikuntatunteja useamman kerran viikossa (jooga, tanssitunnit, kuntonyrkkeily, keskivartalotreeni jne), ja olen ajatellut aloittaa juoksemisen (taas kerran), eli liikunta sinänsä ei ole ongelma.

Minulla ei oikeastaan ole tarvetta laihtua (171 cm/ 58 kg, nainen 38-v), mutta haluaisin timmimmät käsivarret ja litteän vatsan, eli tavoitteena siis lähinnä kiinteytyminen. Salillakäynti varmasti auttaisi myös satunnaisiin selkävaivoihini.

Mutta siis. Muuttuuko saliäheltäminen jossain vaiheessa mielekkääksi, jos vain hammasta purren sinne riittävän monta kertaa vääntäytyy? Tai onko teillä jtn muuta kikkaa kasvattaa motivaatiota? Auttaisiko omat musiikit tms? (Olen yrittänyt käydä salilla myös ystäväni kanssa, mutta se oli syystä tai toisesta vielä raskaampaa kuin yksin, kun kuuntelin samalla hänen tilitystään perhe-elämästään)

Sammuttakaa tiedonjanoni, oi saligurut.

81

5987

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mä väitän, että aika harvalla se pelkkä tietyn ulkonäön tavoittelu riittää motivaattoriksi, jos treenaaminen muuten tuntuu täysin vastenmieliseltä. Enkä ymmärrä, miksi pitäisi harrastaa lajia, josta ei pidä. Edes nuo sun ulkonäkötavoitteet ei oikeastaan vaadi punttitreeniä, joten mitä jos vain keskittyisit liikuntaan, josta nautit?

    • Mörkö

      Kuten jo tuossa mainitsinkin ohimennen, mulla on ajoittaisia selkäongelmia (yliliikkuvuutta nivelissä yms pientä rakenteellista vikaa), ja särkyyn tuntuu auttavan ainoastaan selkä- ja vatsalihastreeni salilla (puolen vuoden lääkäri-, fysioterapeutti- lihasrelaksanttisirkuksen jälkeen kaksi salikertaa poisti koko syksyn ajan jatkuneen kivun), joten tästäkin syystä mun olisi hieman "pakko" yrittää orientoitua tuohon salitreeniin, eli pelkästään sixpack mulla ei suinkaan ole tässä kiikarissa (vaikka senkin kyllä mielelläni ottaisin).

      Selkäongelmani ovat kuitenkin olleet niin satunnaisia, että en ole saanut aikaiseksi "ylläpitotreeniä", kun ei toistaiseksi ole ollut jatkuvaa tarvetta sille.Tiedän kuitenkin, että ongelmani tuskin poistuvat itsestään, ja jatkossa selkä saattaa vaivata enemmän, jos en tee asian hyväksi mitään. Siksi kyselen.

      • 9+4

        Koita nyt ensin päättää et miks sä siellä salilla haluut käydä. Ensimmäisessä viestissä puhut kiinteistä käsivarsista ja litteästä vatsasta, ja ohimennen mainitset satunnaisista selkävaivoista. Toisessa viestissä ulkonäöllä ei olekaan mitään väliä, vaan kamalilla selkäkivuilla;DD

        "särkyyn tuntuu auttavan ainoastaan selkä- ja vatsalihastreeni salilla"

        ei se lihas tiedä missä sitä treenataan, joten ei ole mikään pakko mennä salille. treenaa vaikka kotona jos se nyt niin vaikeaa on.


      • Laiskimus
        9+4 kirjoitti:

        Koita nyt ensin päättää et miks sä siellä salilla haluut käydä. Ensimmäisessä viestissä puhut kiinteistä käsivarsista ja litteästä vatsasta, ja ohimennen mainitset satunnaisista selkävaivoista. Toisessa viestissä ulkonäöllä ei olekaan mitään väliä, vaan kamalilla selkäkivuilla;DD

        "särkyyn tuntuu auttavan ainoastaan selkä- ja vatsalihastreeni salilla"

        ei se lihas tiedä missä sitä treenataan, joten ei ole mikään pakko mennä salille. treenaa vaikka kotona jos se nyt niin vaikeaa on.

        Mulla kanssa samanlaista ongelmaa selässä. Nuorempana ei vaivannut kun tyyliin "kerran vuodessa", mutta sitten alkoi paukkumaan useammin ja pahemmin. Välillä ei jalat pysyneet alla ollenkaan. Viimeinen niitti oli lähes vuoden jatkunut selkäkipu ja jumitus, joka lopulta alkoi jo estää istumisen ja nukkumisenkin. Relaksantteja, fysioterapiaa... Nyt taas selkä liikkuu.

        Koska olen itsekin todella huono lähtemään yhtään minnekään, sain fysioterapeutilta kotiin jumppaohjelman. Kovasti se koitti kyllä minua kuntosalille saada, mutta sain pidettyä pintani (koska tiedän itsestäni, että se kuntosalihomma lopahtaa pariin kertaan) ja tuo ohjelma tehtiin ihan minulle räätälöidysti. Sitä olen nyt noudattanut uskollisesti pari kertaa viikossa jo puoli vuotta. Ulkonäköasiat eivät minuakaan saa tekemään mitään, mutta tuon selän ongelmat antavat kummasti motivaatiota. Eiköhän sitä inspiraatiota aloittajallekin löydy, kun alkaa tarpeeksi selkä kiukkuamaan. Ja suosittelen tota kotijumppaa, jos ei salille saa itseään millään raahattua. Ammattilaisen kanssa vaan katsoo ne sopivat liikkeet, niin ainakin mulla on selkä pysynyt kunnossa ilman kuntosaliakin.


      • varusteetkuntoonekan

        selkä olisi kyllä aika hyvä syy käydä salilla. kun lihakset tukee hyvin luita ja tukirankaa, on ihmisen muutoinkin helpompi liikkua. olisiko vaikeata aloittaa salilla käynti esim. 2 kertaa viikossa? sitten 3 kertaa... rahat menevät hukkaan jos et käytä kuntosalikorttia/jäsenyyttä laisinkaan. vielä ehtisit aloittaa ennen kesää :)


    • ollonb

      Mene katselemaan salille ihmisiä, laita tulokset ylös ja pyri joka kerta parempaan, väännä itsesi salille kaksi viikkoa 3 x viikossa väkisin, sen jälkeen pitäisi jo helpottaa. Googlaa ja rekisteröidy vaikka Pakkotoistoon hakemaan vertaistukea.

    • salimimmi

      Mikä siinä salillakäynnissä eniten mättää, se treeni, ihmiset, sali, liikkeet vai mikä? Jos paikkakunnallasi on useampi sali, voit kokeilla, josko toisella salilla treeni olisi mielekkäämpää? Liikkeisiin on usein vaihtoehtoja, ohjelmajakoa voi muuttaa. Painoja voi hommata myös kotiin ja selän kuntoa ylläpitävää treeniä voi tehdä kotonakin.

      Musiikki auttaa jos tykkää liikkua musiikin tahtiin. Treenikaveri voi motivoida. Jos kyseessä taas on rimakauhu, siitä pääsee lopulta eroon kunhan treenistä tulee rutiini. Itse olen ihan mieletön jännittäjä ja vieläkin välillä jännitän salitreeniä ihan suunnattomasti. Mutta siihen tottuu.

      Tosiaan, tavoitteesi huomioon ottaen salitreeni ei ole välttämätöntä.

      • ollinbollin

        Mikä siinä jännittää? Yleisö? Et kehtaa rutistaa ähkien? Itse suoritus pelottaa?
        Olen minäkin joskus ujo, mutta salilla ei ole tullut mieleenkään. Sen kun tekee omat juttunsa ja lähtee.


      • salimimmi
        ollinbollin kirjoitti:

        Mikä siinä jännittää? Yleisö? Et kehtaa rutistaa ähkien? Itse suoritus pelottaa?
        Olen minäkin joskus ujo, mutta salilla ei ole tullut mieleenkään. Sen kun tekee omat juttunsa ja lähtee.

        Treeni jännittää, epäonnistuminen pelottaa.


      • fcvgbhjnkljh
        ollinbollin kirjoitti:

        Mikä siinä jännittää? Yleisö? Et kehtaa rutistaa ähkien? Itse suoritus pelottaa?
        Olen minäkin joskus ujo, mutta salilla ei ole tullut mieleenkään. Sen kun tekee omat juttunsa ja lähtee.

        Mä olen treenannut salilla jo vuosikausia noin 4-5 kertaa viikossa, ja edelleen mua jännittää. Tai en tiedä onko se nyt ihan oikea sana, ahdistus voisi olla parempi. Mieluiten treenaan sellaisina aikoina, kun salilla on mahdollisimman vähän muita ihmisiä. En vain osaa olla ajattelematta muiden mielipiteitän. Mietin siis jatkuvasti, mitä muut salilla olijat ajattelevat ulkonäöstäni/treeniohjelmastani/suoritustekniikastani/käyttämistäni painoista tai ihan mistä vaan. Muiden läsnäollessa en myöskään uskalla yrittää kasvattaa sarjapainoja, koska eppäonnistuminen tuntuisi nololta. Tiedän, typerää, mutta minkäs teet.


    • Mörkö

      Kiitokset asiallisille vastaajille. En edes oikein osaa määritellä mikä salilla käymisessä tuntuu niin vastenmieliseltä, enkä sitä kai varsinaisesti jännitäkään (ainakaan tietoisesti). Sen harvan kerran kun olen salille raahautunut, en ole juurikaan kiinnittänyt huomiota muihin treenaajiin, ja luulen että heitäkään tuskin pahemmin kiinnostaa mun tekemiseni, joten ei kyse siitä etten "kehtaisi". Varsinkaan kun sali, jossa käyn, on vain naisille.

      Vauhtiin pääseminen on vaan hankalaa. Ehkäpä se, että jakaisi saliohjelman liikkeet eri päiville, saattaisi auttaa, sitten ei ainakaan tuntuisi niin ylivoimaiselta vääntää koko settiä läpi aina kerralla.

      • ollonb

        Fc:lle: en minä ainakaan muista juuri koskaan ajatelleeni mitään negatiivista muista treenaajista.

        Mörkölle: jo 15 minuutin treeni on huomattavasti parempi kuin kotiin jääminen. Perehdy HIT eli high intensity trainingiin. Säästyy aikaa ja motivaatiolle helpompi. Lyhyesti ja kärjistetystikin sanoen: jotkut ammattilaisetkin ovat sitä mieltä, että 5 sarjaa per treenikerta ja 3 treenikertaa viikossa riittää. Yksi ammattilainen uskoi jopa vain yhteen treenikertaan viikossa. En nyt itse väitä tuon olevan paras tapa, mutta on se varmasti parempi kuin ei ollenkaan. Ja siitä voi sitten nälän kasvaessa lisätä treenimäärää, jos uskoo siitä hyötyvänsä.


      • salimimmi

        Oma treenini on noin 60min mittainen lämmittelyineen, jäähyttelyineen ja satunnaisine säkin hakkaamisineen. Keskityn treenissä olennaiseen, treenaan koko kropan kerralla ja liikkeitä on ainoastaan 5 per treeni. Millainen ohjelmasi on? Ehkä siinä olisi yksinkertaistamisen varaa.


      • Tee näin

        Joo älä missään nimessä väännä koko kroppaa kerralla läpi. On ihan fiksua jakaa saliharjoittelu useammalle päivälle. Vastusharjoittelun ei tarvitse olla erityisen pitkäkestoista. Jos saliharjoittelu tuntuu vastenmieliseltä niin yhdistä vaikka ryhmäliikuntatunteihin painonnostoa niin, että yhtenä päivänä teet rintaa, ojentajia ja olkapäitä, yhtenä selkää, yhtenä jalkaa ja vaikka yhtenä vielä muutama liike corelle (selkä ja vatsat, tässä tapauksessa selälle pumppaavampaa liikettä ja vatsalle ja kyljille kunnon vastusharjoittelua). Muutama liike riittää alkuun per päivä. Sarjat voivat olla melko pitkiäkin, esimerkiksi 3 x 8-12 toistoa. Tuossa myöhemmin sanot että ohjelmassasi on kymmenen liikettä mikä on aika paljon. Reenaan aika tavoitteellisesti eikä missään ohjelmassani ole kymmentä liikettä per päivä.


    • Mörkö

      Salimimmille, ohjelma on mulla salilla tallessa, mutta muistelisin että siinä on n. 10 (?) eri laitetta ja 3 x 15 liikettä jokaisessa. HIeman reilu tunti mulla on siinä yleensä mennyt. Ja siis siinä on hieman kaikkea, mikä tietysti on kai toisaalta ihan hyväkin?

      Painoja / vastuksia tämä mun ohjelman laatija laittoi mulle ohjelmaan aika reippaasti, ja olen miettinyt että johtuuko siitäkin osittain tämä vastahakoisuus. (Kun hädintuskin jaksan ähertää 2-3 liikettä "puhtaasti", niin se turhauttaa) Ymmärrän tietysti, että jos haluaa tuloksia, niin ei voi ihan minimaallisillakaan vastuksilla treenata.

      Kiitoksia teille vinkeistänne.

      • ollonb

        Ihan oma-aloitteisesti niitä painoja voi laskea. Lasket sen verran, että saat puhtaasti 4-12 (vähän makuasia). 15 on jo liikaa mielestäni. Ja puhtaiden jälkeen voi tehdä vähemmän puhtaita, mutta ei kuitenkaan yhteensä yli 12:sta kuin harvoin.

        Jos urakka tuntuu liian kovalta nykyisellään, voit myös vaihtaa kolme sarjaa yhteen kovaan sarjaan. Parempi se ainakin on kuin kotiin jääminen.


      • salimimmi

        10 eri laitetta/liikettä on mielestäni aika paljon, etenkin jos tekee 3x15 sarjoja. Jos kunnolla tekee, puoletkin tuosta riittää, vaikka koko kropan treeniä tekee. Jos laitteet (yleensä eristäviä liikkeitä) vaihtaa vapailla painoilla tehtäviin, saa treenattua useampaa lihasryhmää kerralla (esimerkiksi kyykyssä jalkojen lisäksi työtä tekee keskivartalo). Ja ainakin omasta mielestäni vapailla painoilla suoritettu treeni on huomattavasti mielekkäämpää kuin laitteissa istuminen. Tottakai treenin koostaminen ja liikkeiden valinta riippuu myös tavoitteista, mutta omalla kohdallani olen huomannut että ilman varsinaisia eristäviäkin liikkeitä kroppa muovautuu tavoitteesiini nähden hyvin.

        Lisäksi, vaikka teenkin koko kropan treenin 3x viikossa, liikkeet on treenikerroilla erit. Samat lihasryhmät käyn periaatteessa läpi, mutta liikkeet vaihtelee. Näin saan viikon aikana monipuolista treeniä, mutta liikkeiden määrä/harjoitus (max 5 liikettä) pysyy kohtuullisena.


    • leimahdus

      Syttyyhän siitä kun näkee kuntosalilla komean uroksen. MInäkin sytyn kun näen oikein nätin nartun. Kyllä nämä syttymiset ovat ihan luonnollinen asia, mutta mitä syttymisen jälkeen tapahtuu on sitten eri juttu. Joskus käy niin, että kaikki sammuu.

      • OnkoPakkoJosEiHalua

        Aijaaaaaaaaaaaaa. Tarviiskohan minunki :) Minäkään en kuntosalista o kiinnostunut. En tiedä miks. Uimassa käyn säännöllisesti viikoittain, lenkkeilen, hiihdän talvisin ja ratsastan. Ihan tyytyväinen olen kroppaani ja niin on kultanikin. Hän tosin on innokas kuntosalilla kävijä ja vitsailee aina samoin kuin sinänkin. Kuulema joogaan pitäis mennä, siellä on kuulema vielä enemmän naisia ku kuntosallla :) No, kiva, että on sopiva motivaation lähde ja jaksaa pitää itsensä kunnossa.


    • vuodesta 1995

      Aloittaminen on vastenmielistä. Ensimmäiset kerrat todella vastenmielisiä ja aamut kivuliaita. Mutta käyntien jälkeen tuntuu hyvältä. Kymmenen kerran jälkeen alkaa tuntua jo siltä, että on päästävä salille.

      Kun pidät kolme-neljä viikkoa taukoa, niin taas alkaa vastenmielisyys

    • treenaaja.

      Vai litteän vatsan. Mee sitte rasvaimuun jos et ole tarpeeksi laiha.

    • kotkotkoot

      omalla kohdallani oli kanssa vastenmielistä ensin, tai se että pitää treenata säännöllisesti. pakotin itseni, en antanut itseni pinnata kun oli vaikeinta. vapaapäivän päätin etukäteen. kun pari kuukautta jaksaa niin sit helpottaa kun näkee tuloksia ja se menee vähän veriin. nyt kun olen välillä treenamatta useamman päivän niin odotan treeniin pääsyä.

    • P..............

      ..." En kuitenkaan ole mikään toivoton sohvaperuna, harrastan kyllä esim. erilaisia ryhmäliikuntatunteja useamman kerran viikossa (jooga, tanssitunnit, kuntonyrkkeily, keskivartalotreeni jne), ja olen ajatellut aloittaa juoksemisen (taas kerran)"...jne.

      MISTÄ NE IHMISET SEN AJAN OTTAA??? SALITREENIKIN VIELÄ? MUTTA PERHE, YSTÄVÄT? NARSISTISTA MEININKIA TAI PROVOA!!!

      • 12+5

        Jaa, no käyn salilla kolme tuntia viikossa, joogassa kerran ja pilateksessa kerran. Muina päivinä vaihtelevasti lenkkeilyä, kuntonyrkkeilyä, uintia... Ehdin nähdä ystäviä (käydään vaikka lenkillä yhdessä juoruamassa), käydä leffassa, kahvilla, töissä. Mistä otan ajan? No, en hirveesti katsele telkkaria tai surffaile netissä. En pelaa pleikkaria tms. Olen valinnut aktiivisen elämäntavan.


    • oujeea

      Perseestä.

    • sönssösnösnönös

      Unohda kotitreeni.
      Sori mutta kotona ei kukaan ole koskaan omaa kehoaan muokannut.
      Vuosia treenanneet joilla se on jo elämäntapa ovat rakennelleet kotisaleja mutta vain aniharva aloittaa kotisalilla ja onnistuu.
      Toiseksi unohdat nyt heti naisten salin.
      Miesten salille. Sieltä saat vinkkejä liikkeisiin ja mahdollisiin kysymyksiin.
      Mitenkään naisia moittien mutta siellä ei tehdä asioita niinkuin ne pitää tehdä.
      Miehistä mallia salilla.
      Ja se joka sun saliohjelman teki, katso hetken ulkomuotoa.
      Ei todistuksia, PT papereita saa nykyään muropaketeista.
      Katso että näyttääkö valmentajasi siltä että tietää mistä puhuu.
      Onko käsivarret liki 50cm, nouseeko kyykystä 200kg.
      Jos kaveri on hintelä luikku mutta opiskeli pt:ksi, heivaa se.
      Ja etsi netistä tai kyselemällä joku oikeasti iso salijannu tai oikeasti osaava valmentaja.
      Motivaatio hommaan tulee kun se alkaa rullata ja tuloksia tulla.
      Jos hinkkaat huonoilla ohjeilla naisten salilla, et saa tuloksia ja se motivaatio hommaan ei ikinä tule.

      Tiivistelmänä:

      - Varmista että sun valmentaja osaa asiansa. Tämä on tärkeintä että ei tehdä turhaa työtä.
      - Pois naisten salilta miesten salille. Siellä näet miten liikkeet tehdään ja miten kovaa.
      - Unohda kotitreeni jos kehoa haluat muokata.
      - Ota valokuvat bikineissä nyt, ja iske sitä rautaa tankoon kaksi kuukautta jonka jälkeen otat uudet kuvat joita vertaat. Kaksi kuukautta on minimiaika.

      Näillä ohjeilla sulla on 2kk kuluttua hitonmoinen motivaatio jatkaa salilla käymistä kun näet oman muutoksen. Ja naureskelet näille "teen tässä tuolijumppaa" mammoille jotka ihmettelevät kun ei allit kiinteydy.
      Tervetuloa loistavan ELÄMÄNTAVAN pariin.
      T: PT

      • 10+6

        Millä perusteella naisten salilla ei voi olla asiantuntevia ammattilaisia töissä, jotka voivat antaa hyviä vinkkejä ja opettaa treenaamaan kovaa? Ei kai asiantuntevuus ole sukupuolesta kiinni?

        Kotisalilla voi hyvin muokata kroppaa. Tiedän parikin ihmistä, joilla on kellarissa kyykkyräkki, levytanko ja levypainoja, penkki ja kokoelma käsipainoja. Tarviiko treeniin muka muuta?


      • Tee näin

        Reps. Teen kaikki liikkeet naisten salilla. Tarkalleen ottaen kuntosalilla, jossa on naisten ja miesten puoli. Ihan hyvin lähtee 50 kiloa penkiltä ja mavesta 120 vaikka naisten sali. Parempi siellä on reenata kun tosiaan niitä kahden kilon käsipainoilla hitkuttelevia tapauksia on vaikka miten ja voi itse tehdä kunnon liikkeet oikeilla painoilla jotka ovat aina vapaita.


      • -------.-

        "Unohda kotitreeni.
        Sori mutta kotona ei kukaan ole koskaan omaa kehoaan muokannut.
        Vuosia treenanneet joilla se on jo elämäntapa ovat rakennelleet kotisaleja mutta vain aniharva aloittaa kotisalilla ja onnistuu."

        Joo no mitä kuvaksi saa niin ap:lla ei ole tähtäimessä sellaista kehoa joka välttämättä kuntosalitreeniä vaatisi. Vajaammalla varustuksella pääsee ihan yhtälailla esteettisesti miellyttäviin tuloksiin, monien mielestä miellyttävämmin. Kuntosalin laitteisto varmasti mahdollistaisi nopeamman saavutuksen, tosin sen ympäristönä taas voi osalle vaikuttaa negatiivisena hidasteena.

        Yhtälailla voisin sanoa että yhtä harva salilla aloittajista ennen 1-2v alkaa oikeasti keholtansa näyttämään ns" hyvältä" oman kehon harjoittamisen osaamattomuudesta johtuen. Väittäisin että tuosta kun salilla kauan ja laajasti treenaavat ottaisivat, jättäisivät ja alkaisivat reenaamaan/ ylläpitämään itseään salin ulkopuolella, niin ei varmastikaan tuottaisi isommin ongelmia saada sitä touhua toimimaan ihan yhtä hyvin oman kokemuksensa johdosta. Tosin "isoille" ihmisille vaatisi varmaan jo aika älytöntä kekseliäisyyttä.

        Ei se rungon kuntoon vetäminen nyt oikeasti mitään rakettitiedettä ole.


      • ollonbollon
        -------.- kirjoitti:

        "Unohda kotitreeni.
        Sori mutta kotona ei kukaan ole koskaan omaa kehoaan muokannut.
        Vuosia treenanneet joilla se on jo elämäntapa ovat rakennelleet kotisaleja mutta vain aniharva aloittaa kotisalilla ja onnistuu."

        Joo no mitä kuvaksi saa niin ap:lla ei ole tähtäimessä sellaista kehoa joka välttämättä kuntosalitreeniä vaatisi. Vajaammalla varustuksella pääsee ihan yhtälailla esteettisesti miellyttäviin tuloksiin, monien mielestä miellyttävämmin. Kuntosalin laitteisto varmasti mahdollistaisi nopeamman saavutuksen, tosin sen ympäristönä taas voi osalle vaikuttaa negatiivisena hidasteena.

        Yhtälailla voisin sanoa että yhtä harva salilla aloittajista ennen 1-2v alkaa oikeasti keholtansa näyttämään ns" hyvältä" oman kehon harjoittamisen osaamattomuudesta johtuen. Väittäisin että tuosta kun salilla kauan ja laajasti treenaavat ottaisivat, jättäisivät ja alkaisivat reenaamaan/ ylläpitämään itseään salin ulkopuolella, niin ei varmastikaan tuottaisi isommin ongelmia saada sitä touhua toimimaan ihan yhtä hyvin oman kokemuksensa johdosta. Tosin "isoille" ihmisille vaatisi varmaan jo aika älytöntä kekseliäisyyttä.

        Ei se rungon kuntoon vetäminen nyt oikeasti mitään rakettitiedettä ole.

        Samahan se missä ja miten treenaa, mutta riittävä vastus pitäisi olla ja kehittyessä mahdollisuus sen lisäämiseen. Minulta ainakin loppuu kotioloissa kekseliäisyys.
        Riittävällä vastuksella tarkoitan siis, ettei pitäisi pystyä tekemään toistoja yli 12:sta. Esimerkiksi jonkun sadan etunojapunnerruksen tekeminen ei juuri kehitä.


    • kahvakuula rules

      Aloittajalla saattaa olla sama juttu kuin minulla. En tykkää kuntosalista. Se on niin yksinäistä puurtamista. Jos on pakko mennä, niin sitten joku kuntosalicircuit. Siellä ohjaaja on koko ajan paikalla ja porukalla mennään määrätyt liikkeet läpi. Joka kerta on vähän eri liikkeet, välillä painotetaan jalkoja, välillä käsiä ja aina on se keskivartalo yhtenä.

      Mieluummin menen jumppaan, jossa käytetään erilaisia painoja apuna tai sitten ihan nannaa eli kahvakuulatunnille. Tärkeintä mulle on ohjaus ja mieluiten osaava ja kannustava ohjaus.

      Ei siis tarvitse ähkiä jossain typerissä laitteissa saadakseen lihaskuntoa.

    • liikunta on kivaa

      Mene jollekin pumppitunnille, paljon hauskempaa kuin salilla ähertäminen :) Itsekin harrastin lähinnä aerobista liikuntaa ja koko ajan oli tunne, että pitäisi tehdä myös lihaskuntoa. Mutta nykyään on tosi kivoja ryhmätunteja, hyvä musiikki ja ohjaus (pumppi, kiinteytystunnit, kahvakuula jne.) Ihan riittävästi kehittyy lihakset näissäkin!
      Ja luulisi, että esim. pilates voisi vielä sopia täsmälääkkeenä noihin selkäongelmiin. Mulla on nimittäin kokemus, että monissa "keskivartalojumpissa" tehdään ihan liian kovalla teholla liikkeitä, jotta oikeasti vaikuttaa syviin lihaksiin.

    • sali-intoiliija

      Itellä joskus ei tullu käytyy myös vaikka oli salille lippuja. Treenasin siellä vähä laiskasti, ja en oikein tiennyt mitä teen. Sitten kerran yks mies tuli auttamaan, hän kehotti ottamaan isommat painot yms. Nyt käyn salilla 4 kertaa viikossa. Eli siis motivoijani oli se, että sain hapottamaan lihaksissa. 8-12 toistoo, ja aina se viimenen liike on semmonen, että siitä ei enää millään jaksais tehä enempää, pieni tauho ja sitte uuelleen.

    • entinen sohvaperuna

      Saliäheltäminen muuttuu aina vaan mielekkäämmäksi mitä enemmän siellä käy, tuloksia alkaa näkyä nopeastikin jos vaan jaksaa sinne raahautua. Itse jäänyt jopa "koukkuun" ja olo on rauhaton jos en pääse kaksi tai kolme kertaa viikossa vähintään punttien kanssa riehumaan. Toinen hyvä motivaattori on palkata itselle PT joka kannustaa ja ohjaa oikeanlaisella treenillä eteenpäin.

    • vastaaja.

      "Salitreeni tökkii - mistä motivaatio?"

      Yksi hyvä keino on osallistua johonkin kuntourheilutapahtumaan, jota varten treenaa. Kun on tavoite (vaikkei niin totinen), niin usein se auttaa motivaation löytämisessä.

    • Oyutta

      Emmätiiä, mut hyvä, et naiset on nykyään yhä enenevissä määrin innostuneet salilla treenaamisesta ja kaikenmaailman Outfiteistä, sun muista itsensä rääkkäämislajeista =)

      Tuo seksiinkin ihan uutta tatsia, kun se alkaa muistuttaa yhä enenevissä määrin painia =) =)

    • Tiukkapipoisuus

      Ei kannata suin päin rynnätä kuntosalille tai kuntopiiriin, jos olet ihan rapakuntoinen. Ensin kannattaa ihan omatoimisesti, elikkä vaikka kotivoimistelua olohuoneen matolla aivan varovasti viikko viikolta hieman lisäten liikkeiden monimuotoisuutta. Lisäksi kevyitä kävelylenkkejä päivittäin ja mahdollisesti vesijuoksua, ellei uimahalli allergiaaa. Kuntosalikammohan johtuu siitä kun siellä pitää niin tiukkapipoisesti tehdä jotain ja kuntopiirihän se vielä hullumpi on rapakuntoiselle. Siellä jos missä saa kammon aktiiviliikuntaan, kun ohjaajatkaan eivät ymmärrä toisen huonoa kuntoa.

    • sasa.

      Niinkuin Legendaarinen Arnold on sanonut:
      "Aseta tavoite tai kuvittele itsellesi lopputulos. Näin joka ikinen toisto, joka ikinen liike ja joka ikinen hajroitus vie sinut askeleen lähemmäksi tavoitettasi. Saat kipinän siitä, että tiedät mikä sinusta tulee kun jatkat harjoittelua."

      Itsellä 7 viikon reeni jakso takana. Ensimmäiset 5 viikkoa 2krt/päivä ja nyt 1/krt päivä. Sunnuntaina aina vapaapäivä salista. Kun palaudut kunnolla ja syöt fiksusti, niin liikaa ei voi reenata. Nostaa elämän laatua huomattavasti. Pää pysyy virkeänä ja energiatasot kohillaan - päänsärytkin voi unohtaa. Kaiken lisäksi vielä kunnon kroppa! Tosin olen ikäni urheilua harrastanut, joten minulle tämä onkin jo helppoa ja tuttua touhua. Onnea reeneihin :)

      • sasa.

        Ja unohda "kotona jumppaamiset", se on puppua ei sitä oikeasti kukaan jaksa harrastaa. Lähde ihmisten ilmoille ja hanki reenikavereita.

        Ja tietty lopeta netissä surffailut ja mene sinne salille ;)


    • okkomo

      Jos sulla kerran on jo salikortti maksettuna, niin merkkaat vain aina kalenteriin tulevalle viikolle ne kerrat, kun tosiaan aiot mennä sinne kuntosalille. Ihan älytöntähän se on maksaa harrastuksesta, jota ei käytä.

      Itsekin aloitin vasta alku vuodesta kuntosalilla käymisen muutaman vuoden tauon jälkeen ja minua on auttanut tuon kalenteriin merkkaamisen lisäksi:

      - otan treenikamat mukaan töihin ja menen töistä suoraan salille (mukaan välipala, ettei näänny nälkään)
      - aloitan aina iisisti alkuverryttelyllä ja kuulostelen, miltä kropassa tuntuu, joten jos ei irtoa, niin treenaan kevyemmin
      - arkisin on aika harvoin aikaa treenata koko kropan treeniä (kesto noin 1,5 h), joten treenaan yleensä vain pari lihasryhmää (esim. kädet ja vatsa tai jalat ja selkä). Sillä tavalla en ole täysin nääntynyt treenaamisesta ja olen välttänyt sen, että alussa on koko kroppa täysin jumissa.
      - yritä saada treenaamiseen jotakin kivaa esim. kuuntele tsemppimusaa, palkitse itsesi lempirahkalla treenin jälkeen, katsele vaivihkaa kivannäköisiä miehiä, katso telkkaria (lienee lähes kaikilla saleilla), motivoi itseäsi uusilla salivaatteilla tms.

      Ensimmäiset pari viikkoa on vaikeimmat. Kuukauden jälkeen se sujuu jo hyvin ja rutiiniksi tämä salitreeni on tullut viimeistään 2 kk:n päästä, jonka jälkeen pitää olla ihan poikkeuksellisen iso syy, jotta jättäisin menemättä salille. Tällä hetkellä treenaan 3-4 x/vko

    • valkoinen barbaari

      Menkää salille salikissojen jalkapäivänä. !!!!!!!!!

    • Sahasirkka

      Kyllä metsä on paras sali ja terveydenlähde kunhan muistaa aina tauko-, aamu-ja iltavenytykset.

    • salimana

      Katsoppa osoitetta www.muskleforum.com siellä on naisia ja miehiä jotka jeesaa ja reenaa itseään kuntoon. On läskejä ja hoikkia.

    • "...mutta kuitenkin ajatus saliharjoittelusta tuntuu vastenmieliseltä."

      Auttaisiko jos menisit naisille suunnattuihin kuntosaleihin?

    • Entinen laihaläski

      Heippa! Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa: se muuttuu helpommaksi.

      Ensimäisenä varmista että ohjelmasi on sinulle oikea - jos et ole tottunut vääntämään rautaa neljää kertaa viikossa, lähde liikkeelle pienemmästä. Jos treenaat liikaa ja liian usein, et palaudu ajoissa ennen uutta treeniä, jolloin salille paluu on epämiellekästä, jää vaan paska maku suuhun. Näin käy surullisen usealle. Pidä välipäiviä, äläkä palaa salille kun lihaksesi ovat vielä kipeät. Suosittelisin kaksijakoista ohjelmaa jossa treenaat jalat yhtenä päivänä, kädet toisena ja omantunnon mukaan harrastat lenkkeilyä/reipasta kävelyä. Muista että lihakset kasvavat levossa.

      Jos et ole tottunut lihaskuntoharjoitteluihin, ota alussa iisisti. Ensimäiset pari viikkoa tee liikkeet kevyillä painoilla jotta nivelet ja lihakset tottuvat siihen ja liikkeen teosta tulee rutiinia. Näin säästyt myös vammoilta, jotak voi ikävästi pilata loppukevään treenit.

      Kun aloitat treenauksen, kannattaa ottaa realistiset tavoitteet - tuloksia ei synny hetkessä. Ota motivaatiokuvat itsestäsi esim. Bikineissä ja mitat vyötäröltä, rinnan ympärykseltä, reisistä, lantiolta ja käsivarresta. Kuukauden jälkeen ota uudet kuvat ja mitat - pienikin muutos kohti tavoitteita tuo massiivisen motivaation palata takaisin salille. Jos tosiaan et ole tottunut lihaskuntoharjoituksiin, kunto lähtee nousemaan alussa yllättävänkin nopeasti. Itselläni motivaatio nousi kohisten kun näin oman kehitykseni - aikaisemmin tein haukat kakkosilla, kuukauden päästä seitsemällä kilolla.

      Jos salilla käynti ujostuttaa, niin muista että ne bodatuimmatkin ovat aloittaneet jostain. Asennoidu siten että sali on pelkkää treenausta varten. Keskity pelkästään treeniin siellä ollessasi, älä muiden kanssa jutusteleen tai älä pälyile kesken sarjan mitä muut tekevät. Näin saat myös parhaimman tehon treenistä irti.

      Tärkeimpänä haluaisin muistuttaa että vaikka lihaskunto tuo kaunista muotoa lihakselle ja lihas kuluttaa enemmän levossa kuin läski, silti pelkkä treeni ei tuo tulosta jos ruokavaliosi on päin seinää. Syö 3-4h välein proteiinipitoista ruokaa, tarvittaessa myös välipaloja. Näin annat myös lihakselle rakennusaineita, jolla lihas alkaa kasvamaan.

      Lupaan että jos jaksat kolmekin viikkoa raahautua salille, niin tulokset ja kehitys tuo motivaatiota palata uudelleen. Muista myös vaihtaa saliohjelmasi n. 1-1,5kk välein uuteen. Lihakset eivät kehity enää sen jälkeen ja motivaatio hiipuu kun tuloksia ei synny.

      Tsemppiä kevään treeneihin!

    • Ykä the man

      "Muuttuuko saliäheltäminen jossain vaiheessa mielekkääksi, jos vain hammasta purren sinne riittävän monta kertaa vääntäytyy? Tai onko teillä jtn muuta kikkaa kasvattaa motivaatiota? Auttaisiko omat musiikit tms?"

      - Itehän alotin salilla käynnin reilu vuosi sitten, kun sain tietää, että omalla koululla pääsee 3kertaa viikossa treenaamaan 1,5-2h ajaksi. Kesälomalla jätin salilla käynnin kokonaan väliin, kun kesätöissä oli niin kiireistä, eikä sitten vapaa-ajalla jaksanut enää käydä. Syksyllä aloitin taas salitreenit, kun koulut alkoivat. Kaveri porukan kans ollaan käyty se 2-3 kertaa viikossa salilla ja tästä on tullut meille elämäntapa. Itseäni ärsyttää parhaillaan, kun olen räkätaudissa, että en pääse treenaamaan ja kaverit menee ohi :D

      Minun ei tarvitse itseäni ainakaan motivoida salille lähtemiseen. Periaatteessa voisin lähteä aina treenaamaan kun kysyttäisiin. Motivaatio on ainakin kunnossa. Musiikki on tosi hyvä motivoimis konsti. Itse ainakin saan sellaisen extra boostin hyvästä musiikista. Hyvä seura nostaa kans motivaatiota treenata.

      Mutta kyllähän treenaaminen onnistuu ihan kotikonsteillakin tarvittaessa. Selaat vähän juutuubia niin sieltä löytää aika hyvin erilaisia treenivideoita. Esim. vatsalihakset voi ihan hyvin treenata kotikeinoilla. :)

    • crossfit girl

      Vaihda lajia. Itse kävin vuosia salilla ilman mainittavaa motivaatiota ja tulokset olivat sen mukaisia. Sitten kokeilin crossfittiä ja se kolahti kerralla. Nyt haluaisin treenata joka päivä, mutta palautumisen takia käyn vain 4-5 kertaa viikossa. Ja tulokset ovat myös sen mukaisia.

      Kyllä se vain niin on, jos et ole innostunut harrastamastasi lajista, tulokset ovat heikkoja. Etsi siis laji josta oikeasti pidät niin tuloksiakin alkaa syntymään.

    • "Minulla ei oikeastaan ole tarvetta laihtua "

      -No salitreeni ei muutenkaan ole laihtumisen kannalta paras vaihtoehto.
      Ja painon tiputuksessa se mitä ja milloin syö on paaaaljon olennaisempaa kuin se liikunta. Liikunta tukee sitä painonhallintaa, mutta ruokavalio on se peruspilari.

      "Muuttuuko saliäheltäminen jossain vaiheessa mielekkääksi, jos vain hammasta purren sinne riittävän monta kertaa vääntäytyy?"

      -Kokeile mielummin jotain muuta itsellesi mieluista lajia.
      Se sali on paras ja ylivoimaisesti tehokkain liikuntamuoto jos tarkoitus on kohentaa lihaskuntoa. Muuten se ei ole mikään autuaaksi tekevä.

      Motivaattorin pitää olla sisäinen, ei ulkoinen.
      Eli jokin sinulle tärkeä asia...ulkonäkö on ulkoinen motivaattori jonka turvin ei jaksa kauaa treenata.
      Tämä on tullut todettua varsin kattavasti viimeisten parinkymmenen treenivuoden aikana...sekä amatöörinä, että ammattilaisena.

    • Jenille Seisoo!
    • venyttelyt! lepo!

      Miksi Aloittajan pitäisi siellä kuntosalilla käydä? Voihan tarvittavat liikkeet tehdä myös kotona.

      Vatsa- ja selkäliikkeitä kyllä löytää vaikka mediasta, jos ne eivät ole vielä tiedossa. Yliliikkuvuus rangassa edellyttää liikkeitä, jotka vahvistaa aivan rangan tuntumassa olevia lihaksia. Ja yliliikkuvuus myös aiheuttaa lihaskireyttä, koska ärsyttää hermoja, joten venyttelyt rangan lähellä oleville lihaksille on myös tärkeitä.

      Käsivarsiin saa kiinteyttä esim. punttiharjoitteilla ja aivan itselle sopivilla painoilla. Kun tekee monipuolisesti liikkeitä, niin kiinteyttä tulee. Ja yhtä tärkeänä pidän jälleen venyttelyjä ja nekin monipuolisesti.

      Yhtä liikettä olen käyttänyt vuosia juuri vyötärön ulkomuodon ylläpitoon. Seison peilin edessä ja kämmenet vyötäröllä. Sitten pyöritän lantiota molempiin suuntiin. Ylävartalo on ryhdikkäästi paikallaan. Jalkojen asentoa muuttamalla saa vaikutuksen kohdistumaan eri kohtiin vartalon alueella. Tämä käy minulle ja ehkä sinullekin ja se selviää kokeilun myötä.

      Olen harrastanut kuntoilua koko ikäni ja pidän yhtä tärkeänä lihasharjoittelun kanssa venyttelyjä ( tehokkaita ) ja palautumista. _EI_ koko ajan harjoituksia!

      • nosta rautaa!

        Siinä ei mitkään käsipainot auta, jos haluaa treenata kunnolla. Ne on vain itsensä huijaamista, ellei ole 90-vuotias eläkeläinen. Eniten aiheutti röhönaurua tuo peilin edessä lantion pyörittely...

        Terv. Tänä aamuna 225kg maastavetoja, salilla tietenkin.


    • Jospa sinulla tökkii nimenomaan se että treenaat salissa? Kokeile ulkoliikuntaan siirtymistä, se tuntuu ja näyttää ihan erilaiselta.

    • Kukapa muiden motiiveja voi arvuutella!

      Naisilla lienee painopiste esteettisellä puolella. Tuntuu se olevan monille miehillekin tärkeintä.

      Oma motiivini nuorena oli teho ja suorituskyky. Kisamenestys puntissa.
      Lihasta kertyi oheistuotteena ilma laardin ilmestymistä.

      Myöhemmin tärkeimmäksi muodostui terveys ja olemisen keveys.
      Miehenä tietenkin mieskunto.

      Tuen omaa motiiviani maksamalla etukäteen vuoden salikortin. Eihän pieneläkeläinen voi jättää sitä käyttämättä.
      Sali on tärkeä osa sosiaalisia kontaktejani ja erillään oloa eläkeläiseukostani joka käy samaan aikaan omissa liikunnoissaan.

      Täytyy tunnustaa, että kyllä ikääntyneenkin ukon egoa hivelee kun säännöllisesti treenaava 4-kymppinen nainen kehuu vartaloani kauniiksi!?
      Komea, atleettinen, jäntevä tms. mutta "kaunis".
      Toinen vastaava ihastelee hoikkuuttani?
      Eivät ole tavoitteita mutta kuitenkin oheistuloksia.

      • Metsänpeikko

        Sali ja sali ! Kyllä metsätyöt ja halonhakkuu pitäät kropan timminä ja ukon vetreänä!


      • taloton ja metätön
        Metsänpeikko kirjoitti:

        Sali ja sali ! Kyllä metsätyöt ja halonhakkuu pitäät kropan timminä ja ukon vetreänä!

        No sehän on hienoa, jos sulla on sitä mettää, missä niitä mettähommia voi tehä. Varmaan sulla on talokin, missä voit sitten niitä halkoja saunanpesässä poltella. Näin kerrostaloasujana en oikein ymmärrä miksi niitä mettähommia tekisin, varsinkin kun minä, eikä lähipiiri mettää omista.


    • juu......

      No mitä jos et menis sinne ollenkaan. Tee jotakin muuta.

    • 68l6r7e46w4

      Turha kaivaa metsään menemistä tai ulkoliikuntaa esille jos on kyseessä kuntosalikeskustelu. Vähän niinkuin tietystä ajoneuvosta keskusteltaessa kehottaisi kävelemään tai ajamaan jollain muulla.

      Jos haluat kroppaa tiukemmaksi niin jumpat on todella hyviä. Siellä oppii myös venyttelemään jos ei sellaisesta ole vielä paljoa tietoa.
      Kuntosaliharjoittelu on pidemmän päälle itsenäistä harjoittelua joten se vaatii hieman tietoa miten lihasryhmiä harjoitetaan.

    • Ensio V.

      Miuta vituttaa kun olen treenannut jo kohta vuoden ja silti en ole saanut sellaista kroppaa kuin haluaisin, varsinkin kun joku varsinainen öhiläs tekee samoilla painoilla tai keveämmilläkin! No ok, en ole mitään pulveripirtelöitä ja kirnupiimäkapseleita kyllä syönyt, sekä selityksenä?

      • Olettaen, että ruokavalio on kunnossa ja treeneissä tarpeeksi tehoja ja lepoakin tulee tarpeeksi, ni on silti turha mitään ihmeitä odottaa vuodessa.


    • vinkki läskeille
    • minä vaan...:)

      YKS idis sulle :) mikähän on sun ruokavalios?....nimittäin kävin tässä vähän aikaa sitten Paula Heinosen luennolla....Todella mahtava luento!! Ruoka vaikuttaa ja moneen vaivaan ja asiaan...otappa selvää...itse ainakin yritän syödä terveellisesti... käyn salilla ym.liikuntaa harrastan...enimmäkseen kaverin kans...ja paaaljon mukavampaa ku yksin:)...ja eikä sinne Aina ole ihan helppo lähteä...pitää itseä ottaa välillä niskasta kiinni ku tuo laiskansuoni meinaa iskeä:) ja mikä ihaninta ystävä kannustaa molemmin puolin...kaksin aina kaunehimpi...tsemppiä ja ihanaa kevättä! ja muista aina et asenne ratkasee aina:)

    • jorma 10"

      Jos selkä-, nivel- ym. vaivoja ja juokseminen miellyttää, niin tärähtävä maantiejuoksusu on myrkkyä kyseisiin vaivoihin. Pururata, hiekkaranta, lumihanki on parempi. Salitreeni on tukirankaa vahvistavaa liikuntaa. Helttojen polttaminen periaatteessa onnistuu paremmin, kun saa löysän ihon/selluliitin alaiset lihakset keskitetysti kiinteytettyä...jos iho myötäilee perässä (mitä nuorempi sen joustavampi iho). Salitreenistä ei kannata ottaa paineita, eli treenaa sen mukaan mikä sinä päivänä irtoaa. Ilman vastusta lihakset eivät kehity, mutta vastusta voi säädellä päivän kunnon mukaan...riittävän pitkiä sarjoja lyhyin palautuksin sopivalla vastuksella/painoilla.

    • Yrjö Kononen

      Yrittäjiä löytyy aina asiassa kuin asiassa, onnistumiseen vaaditaan sitoutumista. Sinun täytyy oivaltaa ja rakastua hyviin puoliin, joita esimerkiksi aktiivinen liikunta mielelellesi ja kehollesi tuo. Tahdolla voidaan tehdä asioita melko hyvin ja tulostakin saada aikaan, mutta ajan kanssa ihminen alkaa hylkiä asioita joista ei koe nauttivansa tai sen sijaan merkittävästi hyötyvän.

      Itse olen hörähtänyt liikuntaan uudestaan, juniorina juoksin päivittäin pallojen perässä. Meni vuosia ilman kun joukkuelajit jäivät unholaan, 2 vuotta sitten löysin yksilöurheilun hienouden ja viimeisten vuosien aikana puhtaita liikkumattomia päivä on ollut ehkä 10. Se tunne joka tulee aerobisen harrastelun jälkeen, se on sitä huumetta. Siinä sivussa vartalo näyttää vahvalta ja terveeltä, nämä asiat eivät ainakaan heikennä motivaatiota. Syömään olen opetellut vasta puolisen vuotta sitten, tätä pidän kuitenkin suht normaalipainoisilla sivuseikkana. Pääasia että liikut, kun hörähtää, tulee joku päivä tunne että alanpa myös syömään hyvin.

      Suosittelen että lähdet vaan tekemään lajeja joista nautit.

    • MOIKKA

      Samat haluttomuudet, vaikka olen suunnitellut kivituhkateiden kuivuttua aloittaa rullasuksihiihdot. saada parituhatta kilsaa hiihdettyä.
      ovatko sinun kuntolilusi aina illasta
      ainut mitä haluan antaa sulle vinkkinä, että aloitat hölkällä, mieluustti vuorellinen tuulipuku päälle, vaikka tarkeneisi ohuemmallakin, siten ei tarvitse kovaa vauhtia pitää, isket kaaliin vaikka sanat; härkäkin Mylvii..
      ja sitten vaan mukaan kuntosalille, sellaiseti alle vaikka parikilsaa hölkkää, samoin kun lopetat, niin hölkkäät samantein kevyestii 2-5 km. niin pian alkaa saapua halukkuutesi, kun vielä ottaisit tanssin ohjelmaasi. joka on saada ihana upea fiilis suihkun jälkeen, jossa olisi myöskin pari kilsaa hölkkää, vaikka onkin yömyöhä, niin ei kauaa, kun saavutat ihanan ehtymättömän hyvään- olosi, Yksi toimi jää poissa. saat itse johdatella loput. eikun kokeileppas kolme kuukautta, niin olet itsesi sanut mielin kirkkain upeisiin tunnelmiin. terveytesi, ruokahalusi ja nukkumiset ovat parasta elämässä, lihashuoltoa unohtamatta, joka ensikerrasta mukaan, en lähde tässä lähemmin. Tanssilavalla tavataan !!

    • Mörkö

      Kiitokset kannustuksestanne, aion kokeilla joitakin neuvojanne, ja katsoa (ilman suorituspaineita) löytyisikö innostus. Nähdään salilla..

    • 11111111
    • johanna5

      Listaa paperille millä tavalla hyödyt salikäymisen aloittamisesta. Kirjoita ylös sekä fysiologiset että psykologiset asiat. Kirjoita myös ylös ne uhraukset mitkä joudut tekemään jotta voit aloittaa salillatreenaamisen.Vertaile listoja keskenään.

      Suosittelen myös että hankit valmentajan. www.melyxpersonaltrainer.com, hinnat alkaen 9€ joten taloudellisista syistä valmentajan hankkiminen ei saa olla este!

      Nauti liikunnasta ja hyvästä keväisestä säästä!
      -Johanna

    • wdsdssds
    • eddg

      I knew the dress I wanted, but was unable to purchase it from a boutique due to the high prices. I was wary of buying a dress online, especially from a website/company based in China. I had read a lot of reviews and did SO much research. I chose to go with millybride because they had been around the longest, so I knew it wasn’t a scam that just took your money and disappeared. I emailed them before I placed an order because I wanted to add a bubble hem to the dress. Nancy was the one I was in contact with the most. She was so helpful, and they added the hem at no extra cost. I placed my order on March 13th, and received the dress on April 5th. Very quick! It is gorgeous, well made, and definitely worth the money I spent. I highly suggest using millybride if you are thinking about ordering your dress online. I am a very happy bride-to-be! This is a dress that i have chosen from www.millybride.co.uk .what more i can say ,i love ,love,love it.

    • sartsa1

      Moi!
      Olen käynyt säännöllisesti kuntosaleilla yli 20 vuotta. Salaisuus jaksamiseen ja mielenkiinnon säilymiseen laiin on itselläni ollut stressittömyys ja itsen kuuntelu. En ole pakottautunut koskaan salille. Olen käynyt 1 -3 kertaa viikossa oman huvituksen mukaan. En ole ottanut ongelmaa edes jos joskus en ole päässyt koko viikkoon kertaakaan. Koko ajan kuitenkin olen tiennyt että kaipaan salille, enkä pysty olemaan pitkään poissa.

      Olen huomannut, että satunnaiset salillakävijät tekevät monesti liikkeitä väärin ja liian isoilla painolla heti aluksi. Sellasen käynnin jälkeiset tuntemukset eivät varmasti kutsu luokseen uudestaan. Salilla käynnin jälkeen pitää olla hyvä ryhdikäs olo. sitten sinne tekee mieli mennä uudestaan.


      Tällaisia tuli mieleen. Toivon, että löydät innostuksen tähän valtavan terveellliseen lajiin ja saat sen liitettyä elämääsi muiden harrastuksiesi jatkoksi.

      T: Sartsa

    • Motivaatiotamuillegg
    • seppooo
    • PTPFLO

      Oikeanlainen ohjaaja,liikunnanalan ammattilainen osaa auttaa. Silloin treenaat sitä " omaa juttua" ja motivaatiohan tulee muutoksista. Pariissa vkossa saa jo tuloksia jos on pätevä treineri. Satoja ihmisiä ohjanneena,jokainen voi kiinnostua vastus harjoittelusta,jos löydät " punaisen langan" Tsemppiä treeneihin,varmasti saavutat tavoitteesi!!

    • hyyppäää kyytiii

      emmä nyt muuta tiä mutta raskaat painot tuo sopivasti mieshormonia joka lisää naisen haluja ja lihasta ja mitä enemmän lihasta sitä enempi jää koukkuun ja sitä parempi aineenvaihdunta ja mahis hommata lihasta lisää

    • kalakkinen

      -juu, ota korva-kuuloke-nauhuri mukaan (se kulkee kätevästi).

    • fyssari

      Fysioterapeuttina tiedän, miten tärkeää salilla käyminen on. Luin koko keskustelun josko löytäisin vastauksen samaan ongelmaan, kuin sinulla. Salilla oleminen on mielestäni tylsää eikä huvita heilutella mitään painoja tai liikutella kroppaansa mihinkään suuntaan kun joku pistää kokoajan vastaan ja vastustaa/vaikeuttaa siten suoritustani. Salilla alkaa haukotuttaan vimmatusti ja kun reeni vihdoin on ohi, ei voi kun kaatua sohvalle. Olo on kuin kehitetyllä spagetilla ja kävelykin tu tuu vaikealta kun jalat ovat ihan holtittomat (ärsyttävä olotila). Olotila saattaa jatkua seuraavaan päivään tai pidempäänkin tai sitten tulee lihaskivut ja aina kun liikahtaa johonkin suuntaan, tuntuu kipua ja vituttaa. Useita kertoja olen yrittänyt Puntti harrastusta aloittaa ja aina olen vähintään puoli vuotta käynyt putkeen kunnes jokin sairaus (flunssa tms.) on keskeyttänyt homman.

    • Hapoilla

      Mitä kipeämmät lihakset seuraavana päivänä, sen parempi olo:)
      Parempaa motivaatiota on vaikea löytää.

    • avaruuskerho

      Ah pidän ystävieni kanssa blogia johon lisäämme pari kertaa viikossa kuntoiluvideon ja vinkkejä terveelliseen syomiseen. Olemme itse olleet ennen pyoreämpiä kunnes keksimme että kotonakin voi treenata, se on paras tapa laihtua koska siinä käyttää senkin ajan hyodyksi mikä menisi salille raahautumiseen. http://avaruuuskerho.blogspot.fi/

    • johannaPT

      Hei,
      Minä teen ammatikseni personal trainerin työtä. Voisin tehdä halukkaille treeniohjelma superedulliseen hintaan 15€! Ottakaa yhteyttä [email protected] :)

    • mr.renvall
    • warriorinjälkeläinen

      Itselläni on toisinpäin, minulla ei ole motivaatioo olla treenamatta.

      Ehkä voisin luetella jotain vinkkejä. Tosin tämä tulee pitkänkokemuksen pohjalta. Alussa käytin ohjelmaa, kirjasin treenit, söin miten sattuu ym..

      -Älä pidä minkäänlaista ohjelmaa, pää ja kroppa kertoo kyllä mitä treenata ja mitä ei.
      -Kun alat treenaa älä aikatauluta, et katso kelloa, monelta tulit ja monelta lähdet, eli treenaat niin kauan kun siltä tuntuu ja jaksat
      -Ei mitään treenikirjaamisia, kroppa kertoo koska se ei jaksa, pidä pää mieluummin mahdollisimman tyhjänä, kun treenaat. Treenin jälkeen voit kirjata, jos haluat seurata.
      -Älä ystävysty kehenkään treenin aikana, ettei mene jutteluksi, moikata voit, ei muuta, parempi olla mahdollisimman kylmä kaikille. Treenin jälkeen voit olla sosiaalinen.
      -Mene salille siihen aikaan milloin vähiten porukkaa
      -Laita hyvä musa soimaan ja käytä kuulokkeita, niin et edes kuule, jos joku meinaa puhuu paskaa
      -Treenaa tyhjinvatsoin, siis mitään kiinteetä siel ei tulisi olla, juoda voi ja pitääki
      -Eli juo
      -Treenin jälkeen jotain proteiini pitoista
      -Syö kunnon ateria kerran päivässä

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      70
      6850
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4440
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2883
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2121
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1475
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1111
    Aihe