Miksi lumioissa tulee automaattisesti isoja alkukirjaimia?

ihimettelijä

Itselläni on Nokian lumia 520, ja olen ihmetellyt sellaista, että miksihän tekstiviestejä kirjoittaessa joihinkin sanoihin tulee automaattisesti iso alkukirjain, vaikka edellisen sanan lopussa ei olisikaan pistettä, tai sana ei ole mikään paikan tai ihmisen nimi, joihin yleensä tulee iso alkukirjain. Esim. kun kirjoitat apusanan "se", niin siihen ainakin tulee aina automaattisesti iso s -kirjain.

5

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lumia 720 käyttäjä

      Samaa olen itsekin ihmetellyt. Mahtaa olla vaan määritetty sillai.

    • kfjr

      Koska MS:lle on ihan ylivoimaista käyttää samoja oikeinkirjoitusasetuksia tietokone-officessa ja kännykässä. Ilmeisesti joutuisivat maksamaan liikaa yhtiön sisäisiä siirtomaksuja. Tai sitten heidän mielestään kännykässä on ihan oma kieli oppi.

      Sen lisäksi on myös joitakin muitakin ihmeellisiä pikkusanoja. Esimerkiksi Ny - eli jos kirjoitat lyhyesti ny, "virheenkorjaus" ei todellakaan muuta sitä muotoon nyt vaan Ny. Enimmäkseen tuo "korjaus" tekee enemmän virheitä kuin korjaa niitä.

    • L720

      Puhelin myös kauppaa suurta osaa yhdyssanoista erikseen kirjoitettuna...

    • näppäinasetukset

      Ota "näppäinasetuksista" automaattinen korjaus pois.

    • puh ja pah

      Mulla sana "mua", kuten esim jos sanoo "ootaka mua siellä", korjaa lumia muotoon "Mua". Ei tuntenut sanoja "mäki", "kukka" ja mitähän noita nyt on...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      250
      2369
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1784
    3. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      165
      1497
    4. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      328
      1483
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1045
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      79
      889
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      785
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      175
      766
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      203
      702
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      700
    Aihe