Kalevalainen jäsenkorjaus pärjäsi vertailussa.

Kalevalaista

Kalevalainen jäsenkorjaus pärjäsi vertailussa

Lähde: HS 15.5.2006
Kalevalainen jäsenkorjaus on monesti tehokkaampi ja edullisempi hoitomuoto kuin tavanomainen fysioterapia, kertoo Kuopion yliopistossa valmistunut tutkimus.

Jäsenkorjaus tarkoittaa käsin parantamista. Hoidon aikana parantaja "kuuntelee" käsin ja tulee käsitelleeksi merkittävän osan kiinalaisen perinteisen lääketieteen akupunktiopisteistä.

Tutkimuksen hoito-ohjelmaan osallistui 118 alaselkäkivuista kärsivää. Heidät jaettiin kahteen ryhmään. Toinen ryhmä sai perinteisiä hoitoja ja verrokkiryhmä fysioterapiaa. Hoitojen tehoa arvioitiin kolmen vuoden aikana muun muassa kipujanan avulla ja erilaisin toiminta- ja liikkuvuustestein.

Perinteisten hoitojen ryhmään kuuluneet kokivat saaneensa selkä-, niska-, hartia- ja olkapäävaivoihinsa hieman enemmän helpotusta kuin fysioterapiaryhmät. Perinteisen hoidon ansioista tutkittavat saattoivat myös vähentää särkylääkkeiden syöntiä ja olivat vähemmän pois töistä.

Fysioterapiaa saaneiden alaselän mittausarvot ja selän symmetrisyys olivat kuitenkin paremmat kuin kalevalaisessa ryhmässä olleilla.

"Sen selittää lisääntynyt liikunta ja säännöllinen venyttelyohjelma, kun asiakkaat jatkoivat niitä myös hoitosarjan jälkeen", projektiitutkija Nina Zaproudina Kuopion yliopiston fysiologian laitokselta toteaa.

Tutkimuksessa arvioitiin myös hoitajien vuorovaikutustaitoja. Jäsenkorjaajat pärjäsivät tässäkin vertailussa fysioterapautteja paremmin. Lähtötilanteessa ryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkittäviä eroja iän, koulutustason tai kivun voimakkuuden tai toimintakyvyn osalta.

Puolet suomalaisista turvautuu joskus jäsenkorjaushoitoihin, muistuttaa tutkimuksen vetäjiin kuuluva Kuopion yliopiston emeritusprofessori Osmo Hänninen. Sen takia olisi tärkeää, että terveydenhoitohenkilökunta perehdytettäisiin näihinkin hoitotapoihin. (Timo Rautava, HS,15.5.2006)

35

350

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaa.

      ...

    • Kokeilkaa

      Kalevalainen jäsenkorjaus on parasta, mitä ihminen voi saada vaivoihinsa.

    • tosi hienoo

      Hienosti pärjätty.

    • erffgttyhhjuii

      Kalevalainen jäsenkorjaus on taikaa. Minun vuosia vaivannut polveni tuli lähes kivuttomaksi, vaikka en edes mennyt jäsenkorjaajalle polven vuoksi. Menin vain, kun kalevalaista jäsenkorjausta opiskeleva ystävä pyysi minua harjoittelumateriaalikseen.

      Olen polvesta aivan ihmeissäni.

    • epärehellistä

      Korjataanpa innokkaan todistajan postausta ihan sen verran, että siinä esitettyjä vaikutuksia ei voitu tutkimuksessa todentaa, koska niitä ei ollenkaan mitattu. Et voi höpsötellä, että saikkupäivätvähenivät, jos niitä ei koskaan laskettu. Et voi väittää, että vähemmän meini kipulääkkeitä, jos menekkiä ei koskaan edes kysytty.

      • Minä olin!

        Älä lässytä, kun et ollut paikalla toteamassa!

    • Puutunut jalka

      Jalkani jatkuva puutuminen parani jäsenkorjauksella.
      Oli todella ilkee vaiva ja haittasi elämistä ja kavelemistä todella paljon.

      • kiitollinen

        Vasen jalkani on 1,5 cm pitempi kuin oikea. Vika on synnynnnäinen, äidilläni oli sama virhe. Vika aiheuttaa skolioosin selkään, johon olen saanut apua Kalevalaisesta jäsenkorjauksesta. Tunnen oloni hyväksi.

    • Vahva näyttö

      Hyvin pärjäsi, tutkitusti:

      "Kaustisen kuuluisaa näppitaitoa on nyt myös tieteellisesti tutkittu. Väitöstutkimuksessa vertailtiin jäsenkorjauksen, fysioterapian ja kevyen voimisteluohjelman vaikutusta pitkittyneen selkäkivun hoidossa. Tuloksena oli, että jäsenkorjaukseen osallistuneilla selän liikkuvuus parani ylivoimaisesti parhaiten. Myös kivut vähenivät seurannan aikana, kertoo väitöskirjan tehnyt, Kaustisen Kansanlääkintäkeskuksen vastaava lääkäri Heikki Hemmilä"

      http://www.yle.fi/vintti/yle.fi/akuutti/arkisto2002/291002_d.htm

      • makkelia

        Pastan mielentervetyskuntoutuja päätti käsitellä hätäänsä postaamalla jälleen kerrna kymmenen vuotta vanhan hupijutun, jonka asiasisältö osoittautui makkeliksi. Niksautukseen joutuneille jäsenkorjailu ei ollut tehokkain hoito, sillä uhrit joutuivat olemaan seuraavan vuoden aikana selästään enemmän saikulla ja hakemaan enemmän kipulääkereseptejä kuin muut.

        Tutkimusta ei ymmärrettävästi koskaan toistettu eikä Hemmiläkään oikeasti koskaan mitään väitöskirjaa tehnyt.

      • lisää makkelia
        makkelia kirjoitti:

        Palstan analfabeetin kirjoitusyrityksiä:

        "Pastan"
        ""kerrna""

        Loistavaa, saatat vielä joskus oppia kirjoittamaan suomea!

      • Yle vs. skepo
        makkelia kirjoitti:

        Pastan mielentervetyskuntoutuja päätti käsitellä hätäänsä postaamalla jälleen kerrna kymmenen vuotta vanhan hupijutun, jonka asiasisältö osoittautui makkeliksi. Niksautukseen joutuneille jäsenkorjailu ei ollut tehokkain hoito, sillä uhrit joutuivat olemaan seuraavan vuoden aikana selästään enemmän saikulla ja hakemaan enemmän kipulääkereseptejä kuin muut.

        Tutkimusta ei ymmärrettävästi koskaan toistettu eikä Hemmiläkään oikeasti koskaan mitään väitöskirjaa tehnyt.

        "hupijutun, jonka asiasisältö osoittautui makkeliksi."

        Hupijuttuna YLE:n esittämää tutkimusfaktaa pitää ainoastaan henkilö jolla on vaihtoehtoinen todellisuuskäsitys.
        Lisää faktaa:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11998088

        http://www.selkasivut.fi/

      • faktaa?
        Yle vs. skepo kirjoitti:

        "hupijutun, jonka asiasisältö osoittautui makkeliksi."

        Hupijuttuna YLE:n esittämää tutkimusfaktaa pitää ainoastaan henkilö jolla on vaihtoehtoinen todellisuuskäsitys.
        Lisää faktaa:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11998088

        http://www.selkasivut.fi/

        Hemmilä testasi hoitotuotteen vaikuttavuutta Kaustisilla ja laski hoitoa seuraavan vuoden aikana aiheutuneet sairauspoiisaolot, lääkärikäynnit ja lääkärikäynnit juuri selkäkipujen takia. Tulokseksi tuli, että jäsenkorjausta saaneilla saikkupäivien määrä ja tk-käyntien määrä oli reippaasti suurempi hoidon jälkeen kuin muilla. Kansanperinne on varmaan kivaa, mutta yhteiskunnalla ei ole varaa siihen, että hoito lisää haittoja muihin hoitoihin verrattuna. Eikä se voi olla vaihtoehtohoitojen harrastajienkaan tavoite, että kipupotilaat joutuvat perinnehoidon jälkeen kipulääkereseptejä hakemaan.

        Juttusi on 12 vuotta vanha. Hemmilän tutkimuksen jälkeen kukaan ei enää ole halunnut tutkia aihetta eikä kuluja ole laskettu. En tiedä, onko nykyinen niksauttajakaarti yhtään pätevämpää kuin nämä. Eikä tiedä kukaan muukaan, koska tuloksia ei ole haluttu laskea.

      • Täyttä totta
        makkelia kirjoitti:

        Pastan mielentervetyskuntoutuja päätti käsitellä hätäänsä postaamalla jälleen kerrna kymmenen vuotta vanhan hupijutun, jonka asiasisältö osoittautui makkeliksi. Niksautukseen joutuneille jäsenkorjailu ei ollut tehokkain hoito, sillä uhrit joutuivat olemaan seuraavan vuoden aikana selästään enemmän saikulla ja hakemaan enemmän kipulääkereseptejä kuin muut.

        Tutkimusta ei ymmärrettävästi koskaan toistettu eikä Hemmiläkään oikeasti koskaan mitään väitöskirjaa tehnyt.

      • Pulsittiä
        Täyttä totta kirjoitti:

        http://www.jasenkorjauslehtinen.fi/Documents/YL1002article.pdf

        Et osaa lukea tutkimuksia.

        Tämä on juuri tyypillistä skepoille: kun joku tutkii (Kuopion yliopiston tutkijat), niin ei ole tarpeeksi hyvin tutkittu! Aina sama juttu, vaikka tutkimus olisi minkä tahsoinen hyvänsä.

        Eihän kaksoissokkoa voi järjestää tällaisesta. Ei muistakaan vastaavista. Silti huudellaan niiden perään! Sama kuin kysyisi Paavin todistusta asiasta. Ei sitä voi saada.

        On se kumma, kun kukaan oikea asiantutnija nimellään ei puuttunut asiaan tuolloin, kun tutkimus julkaistiin! Nyt vuosia myöhemmin ilmaantuu keskustelupalastalle nimetön "asiantuntija", joka ei ymmärrä edes jäsenkorjauksen alkeita. Puhumattakaan siitä, että ymmärtäisi niskatutkimuksessa olleen vain vaivoja, joiden kustannus oli PIENI. Se sanottiin abstraktissa. Miten siinä voi tulla suuria kustannuseroja?

        On ihan sama maksaako jonkun paraneminen 150 tai 160 euroa. Lääkärissä se olisi maksanut joka tapauksessa vähintään 860 euroa.

      • selvä tulos
        Pulsittiä kirjoitti:

        Kuopiossa ei mitään vaikuttavuutta tutkittukaan...

        Jäsenkorjailussa lumekontrolloituja koeasetelmia ei voi pitää mutta kontrolloituja koeasetelmia kyllä. Tämä oli Hemmilänkin ratkaisu. Seuraavan vuoden saikkupäivien määrä ja hoitokulut on hyvä ja rehellinen vaikuttavuuden mittari.

      • Tunnen potilaan.
        makkelia kirjoitti:

        Pastan mielentervetyskuntoutuja päätti käsitellä hätäänsä postaamalla jälleen kerrna kymmenen vuotta vanhan hupijutun, jonka asiasisältö osoittautui makkeliksi. Niksautukseen joutuneille jäsenkorjailu ei ollut tehokkain hoito, sillä uhrit joutuivat olemaan seuraavan vuoden aikana selästään enemmän saikulla ja hakemaan enemmän kipulääkereseptejä kuin muut.

        Tutkimusta ei ymmärrettävästi koskaan toistettu eikä Hemmiläkään oikeasti koskaan mitään väitöskirjaa tehnyt.

        Palstan mielenterveyspotils on palstslla skeptikoksi esittäytyt skitsofreenikko.

      • capt. cöpenick
        Tunnen potilaan. kirjoitti:

        Palstan mielenterveyspotils on palstslla skeptikoksi esittäytyt skitsofreenikko.

        Tiedän tuon tyypin vaikken häntä enää tunne kuin ulkonäöltä. Se usein kirjoittaa vastustavansa vaihtoehtohoitoja elämänsä viimeiseen toimintapäivään saakka.
        Oikeasti kaikissa kulttuureissa poppamiesten ja tietäjänaisten hoidot olivat aina ensin koululääketieteen tuloa.

        Meillä oli kotikylässäni pienviljelijä, jolla oli verenpysäyttämisen taito. Se toimi myös ilman välimatkaa.
        Äitini 9 lasta maailmaan saattanut, alkoi yöllä vuotaa kuiviin. Isä ajoi hädissään isäntä K:lle ja kertoi asiansa. Hoputti isäntää mukaansa.

        - Istu alas ja paa tupakaksi, sielllä ei ole enää mitään hätää sanoo K.

        Äiti oli kertonut, että hän tunsi kuin vahvan shokkiaallon kehossaan. Verenvuoto lakkasi samalla hetkellä kun K oli lähettänyt woimakäskyn.

        Jälleen tuo ylläpidon palkaton renki on postannut halventavia pökäleitään palstan keulille. Asiallisempia se poistaa moden ominaisuudellaan.

      • mie Mikkelistä

        Tuhannet ihmiset ovat apua saaneet etenkin selkäkivuissa. Naprapaatin nimikkeellä hoitoja saa jokaisessa isommassa kaupungissa eikä vain kaustisilla.

    • Tää ei pärjännyt!

      British Medical Journalin (BMJ) Clinical Evidence verkkojulkaisussa lehden asettama tutkijaryhmä arvioi kaikkiaan 2500 erilaista lääketieteellistä hoitoa ja niistä olemassaolevaa tutkimusnäyttöä. RCT-tason (satunnaistettu kaksoissokkotutkimus) vankka näyttö katsottiin selkeäksi osoitukseksi siitä, että hoidolla on muutakin kuin lumevaikutus.
      BMJ:n tutkijaryhmän mukaan vain 13%:lla hoidoista on vankka tieteellinen näyttö niiden toimivuudesta, 23 % :lla hoidoista on todennäköisesti hyödyllisiä vaikutuksia, 8 %:lla hoidoista haitan ja hyödyn suhde on epävarma, 6 % hoidoista ei ole todennäköisesti hyödyllisiä, 4 % hoidoista on todennäköisesti tehottomia ja jopa haitallisia, mutta suurimman ryhmän 46 % muodostivat hoidot, joiden tehokkuudesta ei ole mitään varmaa tietoa.

      Tutkijaryhmän myöntää, että hoitojen jaotteleminen eri kategorioihin on erittäin vaikeaa vaikka käytettävissä on eri alojen asiantuntijoita, vertaisarvioitsijoita ja huippututkijoita. Hoitojen ryhmittely eri kategorioihin sisältää aina jossain määrin subjektiivista arviointia ja kiistanalaisia tulkintoja. Joka tapauksessa oheinen jaottelu kertoo tiedeyhteisölle sen, että paljon on vielä tutkittavaa ja useimmat päätökset hoidoista tehdään lääkärin henkilökohtaisten tietojen, taitojen ja asenteiden perusteella, myös potilaan ja lääkärin onnistunut vuorovaikutus on tärkeää.

      Kirjallisuusviitteet
      http://clinicalevidence.bmj.com/ceweb/about/knowledge.jsp"

    • Heikot tehot

      > 4 % hoidoista on todennäköisesti tehottomia ja jopa haitallisia, mutta suurimman ryhmän 46 % muodostivat hoidot, joiden tehokkuudesta ei ole mitään varmaa tietoa.

      Siis puolet hoidoista on sellaisia joiden tehosta ei ole mitään tietoa. Osa jopa haitallisia!
      Kuten näemme, kyllä sinne vaihtoehtoisiin hoitoihin riittää vielä asiakkaita!

      • Uusiutuvaluonnonvara

        --Kuten näemme, kyllä sinne vaihtoehtoisiin hoitoihin riittää vielä asiakkaita!--

        Ihan taatusti riittää, hölmöjä on ollut kautta aikojen ja tulee aina olemaan.

      • aikamoista roskaa

        >Siis puolet hoidoista on sellaisia joiden tehosta ei ole mitään tietoa.

        Jep. Esimerkiksi syylien poisto homeopatialla. Tai ADHD:n hoitaminen homeopatialla.

      • gfgfggfgfgh
        Uusiutuvaluonnonvara kirjoitti:

        --Kuten näemme, kyllä sinne vaihtoehtoisiin hoitoihin riittää vielä asiakkaita!--

        Ihan taatusti riittää, hölmöjä on ollut kautta aikojen ja tulee aina olemaan.

      • 46% + 4% =50%
        aikamoista roskaa kirjoitti:

        >Siis puolet hoidoista on sellaisia joiden tehosta ei ole mitään tietoa.

        Jep. Esimerkiksi syylien poisto homeopatialla. Tai ADHD:n hoitaminen homeopatialla.

        Ei tietoa. Jopa haittaa.

      • hgjkklfds
        Uusiutuvaluonnonvara kirjoitti:

        --Kuten näemme, kyllä sinne vaihtoehtoisiin hoitoihin riittää vielä asiakkaita!--

        Ihan taatusti riittää, hölmöjä on ollut kautta aikojen ja tulee aina olemaan.

        HÖLMÖT OVAT KAIKKI SKEPTIKKOJA.

      • mobsatsiooni
        46% + 4% =50% kirjoitti:

        Ei tietoa. Jopa haittaa.

        Niilo Ylivainiokin paransi sairaita. Aina ulkomaita myöten. Jotkut kuulemma paranivat pysyvästi, toisten ihmisten krempat palailivat vähitellen ennalleen.
        Kysymyksessä oli suggestiolla parantaminen. Suggestio on oikein käytettynä mahtava mielen ja psyyken voima.

        Mobilisaatiohoito, johon perinnehoidot mm. tukirangan alueilla perustuvat, tuottavat parempia tuloksia.

      • Huuhaa.
        mobsatsiooni kirjoitti:

        --Niilo Ylivainiokin paransi sairaita. Aina ulkomaita myöten. Jotkut kuulemma paranivat pysyvästi--

        yleislääkäri Matti A. Miettinen osoittaa väitöskirjassaan, ettei Yli-Vainio saanut aikaan yhtään pysyvää paranemista. Kivut poistuivat ja kainalosauvat lensivät nurkkaan, mutta teho ei säilynyt.

      • hyvät asiat

        Kalevalainen jäsenkorjaustiimi kouluttaa ihmisiä kai vieläkin. Tämänpäiväisessä Kouvolan Sanomissa oli juttu tälläisesta koulutusta saaneesta jäsenkorjaajajasta. Hän palasi kotiseudulleen harjoittamaan oppejaan käytännössä.

      • zzxv6o
        hyvät asiat kirjoitti:

        Mikäli joku jäsenkorjaaja haluaa uskottavuutta toiminnalleen kannattaa pysytellä kaukana erilaisista "energia höpinöistä" ja muista huuhaa intuitioparantajista.

      • Mikäli joku...
        zzxv6o kirjoitti:

        Mikäli joku jäsenkorjaaja haluaa uskottavuutta toiminnalleen kannattaa pysytellä kaukana erilaisista "energia höpinöistä" ja muista huuhaa intuitioparantajista.

        Mikäli haluat jotain uskottavuutta höpinöillesi, niin esitähän jotain faktaa höpinöillesi!

    • apua saanut mies

      Eivät ammattiinsa sitoutuneet näistä enkeliterapioista puhu. Kun nikama tai joku lihas on pois paikoiltaan, se tuottaa liikkumiselle kipua ja haittaa.

      On uskomaton asia, että ns. uskovaiset ovat näitä hoitoja fanaattisesti vastustamassa. Ei ole aloitusta, johon nämä fundalistit eivät olisi tunkemassa pahaa oloaan.

      • zzxv6o

        --On uskomaton asia, että ns. uskovaiset ovat näitä hoitoja fanaattisesti vastustamassa. Ei ole aloitusta, johon nämä fundalistit eivät olisi tunkemassa pahaa oloaan.--

        Mikäli viittasit kirjoitukseeni, niin korjaan muutaman asian.

        Ensinnäkään en ole uskovainen, enkä mitenkään vastusta jäsenkorjausta mutta vastustan kaikenlaisia huuhaa hoitoja taikaenergioineen, elän kuitenkin ihan reaalimaailmassa.

        Ja ymmärrän kyllä että ns. uskovaiset vastustavat okkultismiin perustuvia "hoitoja".

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Okkultismi

    • Tämä ei pärjännyt!

      British Medical Journalin (BMJ) Clinical Evidence verkkojulkaisussa lehden asettama tutkijaryhmä arvioi kaikkiaan 2500 erilaista lääketieteellistä hoitoa ja niistä olemassaolevaa tutkimusnäyttöä. RCT-tason (satunnaistettu kaksoissokkotutkimus) vankka näyttö katsottiin selkeäksi osoitukseksi siitä, että hoidolla on muutakin kuin lumevaikutus.
      BMJ:n tutkijaryhmän mukaan vain 13%:lla hoidoista on vankka tieteellinen näyttö niiden toimivuudesta, 23 % :lla hoidoista on todennäköisesti hyödyllisiä vaikutuksia, 8 %:lla hoidoista haitan ja hyödyn suhde on epävarma, 6 % hoidoista ei ole todennäköisesti hyödyllisiä, 4 % hoidoista on todennäköisesti tehottomia ja jopa haitallisia, mutta suurimman ryhmän 46 % muodostivat hoidot, joiden tehokkuudesta ei ole mitään varmaa tietoa.

      Tutkijaryhmän myöntää, että hoitojen jaotteleminen eri kategorioihin on erittäin vaikeaa vaikka käytettävissä on eri alojen asiantuntijoita, vertaisarvioitsijoita ja huippututkijoita. Hoitojen ryhmittely eri kategorioihin sisältää aina jossain määrin subjektiivista arviointia ja kiistanalaisia tulkintoja. Joka tapauksessa oheinen jaottelu kertoo tiedeyhteisölle sen, että paljon on vielä tutkittavaa ja useimmat päätökset hoidoista tehdään lääkärin henkilökohtaisten tietojen, taitojen ja asenteiden perusteella, myös potilaan ja lääkärin onnistunut vuorovaikutus on tärkeää.

      Kirjallisuusviitteet
      http://clinicalevidence.bmj.com/ceweb/about/knowledge.jsp"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5248
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3407
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1542
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      186
      1410
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    Aihe