leo meller

miksi

Millähän oikeudella kieltäytyy rukoilemasta työttömien puolesta.

15

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siksi

      Vastaus on helppo: Leo Mellerin oikeudella.

      • miksi

        Itse väittää pyhän Hengen sanovan näin. Mutta missä Raamatussa kielletään rukous jonkun asian puolesta. Eikö siellä kehoteta päin vastoin.


    • Jokainen ihminen

      saa tehdä niinkuin itse tahtoo tällaisissa asioissa, joissa ei vahingoiteta toisia ihmisiä.

    • Kaikkien työttömien

      on ihan hyvä rukoilla Leon puolesta, kun uskovat Jeesukseen ja rakastavat Herraa.

    • Meo Leller

      MIITÄÄÄÄÄ?!

    • Pankeissa ahneita

      "Yhtenä päivänä eras mies lähestyi minua ja sanoi että minun pitäisi ottaa tunnistusmerkkini. Hän kertoi ettemme voi kauempaan käydä kauppaa ilman tunnistemerkkiä oikeassa kädessä tai otsassa. Siinä oli kuin auringon kuva, jonka keskellä oli käsi. Kuulin mielessäni voimakkaan vaatimuksen joka kielsi mistään syystä ottamasta merkkiä… Uusi Järjestys alkoi suositella ihmisille merkin ottamista. He myivät ideaa samoin kuin sekkien ja luottokorttien käyttöä. Pian painostus kasvoi ettei voinut ostaa eikä myydä ilman merkkiä.”

      “Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.” – Ilmestyskirja 13:16-17

      http://ennustuksia.com/2013/06/03/ken-peters-nain-ahdistuksen/

    • rukoileehan Leo

      Eiköhän Leo-leijona rukoile myös duunittoman puolesta. Mistäs sinä tuollaista päättelet?

    • Mieskunnia

      Aivan, linkki tilaisuuteen jossa väitetään näin tapahtuneen. Ihminen voi joutua tahtomattaan työttömäksi eikä monia vanhoja ihmisiä palkata enää töihin. Toisaalta ihmetyttää se että nuoria naisia otetaan töihin vaikka ovat pian tilastollisesti raskaina.

      • miksi

        Silloin nokian isojen irtisanomisten jälkeen ehdotettiin rukoilemista näiden ihmisten puolesta. Mutta meller sanoi että jumala ilmoitti hänelle ettei näin kannata tehdä, eikä ollut suostunut rukoukseen. Hän itse puhui tästä ollessaan lahdessa muutama kk sitten patmos tilaisuudessa.


      • Kukaan ihminen
        miksi kirjoitti:

        Silloin nokian isojen irtisanomisten jälkeen ehdotettiin rukoilemista näiden ihmisten puolesta. Mutta meller sanoi että jumala ilmoitti hänelle ettei näin kannata tehdä, eikä ollut suostunut rukoukseen. Hän itse puhui tästä ollessaan lahdessa muutama kk sitten patmos tilaisuudessa.

        ei ole täydellinen maan päällä vaan vajavaisuus liittyy myös Jeesuksen opetuslapsiin. Tietysti opettajilla on suurempi vastuu tuomiolla.


      • bdbdbkdbdb
        miksi kirjoitti:

        Silloin nokian isojen irtisanomisten jälkeen ehdotettiin rukoilemista näiden ihmisten puolesta. Mutta meller sanoi että jumala ilmoitti hänelle ettei näin kannata tehdä, eikä ollut suostunut rukoukseen. Hän itse puhui tästä ollessaan lahdessa muutama kk sitten patmos tilaisuudessa.

        Juttu meni niin, että Meller oli puhujavieraana seurakunnassa, jossa surtiin Nokian irtisanomisia ja pyydettiin rukoilemaan, että Nokia lähtisi taas nousuun ja ihmiset saisivat pitää työpaikkansa. Meller kuuli kuitenkin Jumalan kieltävän tällaisen rukouksen, koska Nokiasta oli tullut suomalaisille epäjumala, joka tulee kaatumaan ja se pilkotaan osiin (tämä on toteutunutkin).Ei hän kieltäytynyt työttömien puolesta rukoilemasta, vaan Nokian menestymisen puolesta.


    • Kannattaa välttää

      väärinymmärryksiä. Myös Raamatun tulkinnoista on erilaisia käsityksiä. Jeesuksen opetukset saivat myös fariseukset nauramaan kun rahasta ja omaisuudesta Jeesus puhui suhteessa Jumalan valtakuntaan pääsemisen suhteen. Raamatussa Jeesuksen opetukset apostoleilleen olivat rahan suhteen toki voimakkaat ja samoin kaikkien suhteen myös kun opetti rikkaan vaaroista sydämensä kiintymyksen suhteen.

      Fariseukset eivät varmaan arvostaneet juuri työttömiä ja kurjia ja Jeesusta ja Johannes Kastajaakaan eivät tahtoneet uskoa eikä parannusta tehdä. Toki kaikilla Jeesuksen kuulijoilla oli vaikeuksia ymmärtää kaikkea ja lähimmäiset apostolitkin saivat kuulla ymmärtämättömyydestään. Ihmisten arvopohja voi olla hyvinkin erilainen kuin Jumalan valtakunnan vanhurskaus ja pyhitys.

    • Tutkija, Keskusta

      " Fariseukset eivät varmaan arvostaneet juuri työttömiä ja kurjia "

      Nokialla työskenteli varmaankin ihmisiä, jotka äänestivätkokoomusta isoin prosentti. Mikähän mahtoi ja mahtaa olla heidän suhtautumisensa esim. Afrikan nälkäsuuhun, jollakuukausitulot 5 euroa kuukaudessa.

      En nyt sano tätä syyttävässä mielessä vaan tutkiskelevassa mielessä. Keskusta ja Kristillisdemokraatit lienevät ne arvopohjiltaan Jumalantahtoisimmat ihmiset mutta tämä onmuistikuva gallupien pohjalta.

      En oikein tiedä mitä Räsäsestä pitäisi ajatella kun osallistui köyhiltä rahanottoon. Rikkailta ei oteta rahoja vaikak rikkaat antoivat rahat Kreikkaan. Kyllä se ottaa päähän että köyhiltä otetaan kun on rikkaitakin joilla maksukykyä. Sanotaan että lähtevät pois jos heiltä otetaan. Lähtekööt, kyllä heille korvaajat löytyvät.

      • EU:ssa ei eduskunta

        voi todellisuudessa enää päättää siitä mihin suomalaisten rahoja käytetään sillä on sitouduttu noudattamaan EU:n päätöksiä ja pankkisektorin valtakin ollaan viemässä rajojen ulkopuolelle suomalaisten ulottumattomiin. Tässä kaikessa suuresti murennetaan itsenäisyyttä vaikka EU:n liittymistä kannattavat toivat esiin ettei itsenäisyys mene vaan jopa lisääntyy :)

        Myös turvallisuuskeskusteluissa voidaan nähdä etteivät ymmärrä mitään EU:n ja NATO:n asiasta nämä EU:n kannattajat ja tosi surullista ja pääministerimme nyt esittää ettei Suomi ole sitoutumaton maa. Todella kaukana ollaankin jo Paasikivi-Kekkonen linjasta ja pahasti on pielessä päättäjillä asiat näissä turvallisuuskysymyksissä ja EU:n vaikutuksista Suomeenkin.

        Jos tulee pakotteita Suomelle Venäjän suhteen, niin kyllä voidaan esittää ettei juuri pahemmin olisi voineet vallankäyttäjät sekoittaa Suomen asioita tässä viimeisten vuosikymmenien toiminnassa vaikka toki paljon pahempaakin skenariota voidaan jo realistisesti esittää, mutta jätetään sivuun. Rukoillaan Suomen esivallan puolesta, mutta Jeesukseen kannattaa kaikki toivomme aina varmuudella asettaa, se on selvää.


    • Tietysti jokaisella

      ihmisellä on oikeus rukoilla siten kuin tahtoo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1605
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      837
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe