mielipeitä kehiin kirjastani

goldoll5555

Olisiko heittää muutamat kommentit kirjastani, jota laitan kohtapuoliin menemään etiäpäin.
Tässä on sivulta 17 eteenpäin:

Huora kompuroi silmä mustana katua alas maalattuna, mikä niistä, nenä tuopissa itse sankari Peter Rysy kysyi nauraen. Hänet oli saanut baaritiskille soittamalla röyhkeä välittäjä, tuo vanha juippi, joka varasti kuumaa tavaraa omista kätköistään ja joka haisi halvalle partavedelle jonka häntä oli puolestaan tuottanut laivalta Tallinnan väliltä joskus vuonna yksi tai kaksi. Yski rööki askiin, sanoi siisti mies aulassa jossa he odottivat kukin jotakin tapahtuvaksi. Jos yskin askiin, saan tiskin pölyn ja murut naamalleni, ajatteli hän ja yskikin hihaansa, vaikka sieltä pujahtanut käsi oli likainen ja vieressä heilui naulassa portierin olkatoppatakki ja sekin parhaan päivänsä nähnyt, jota voimajanostajan näkönen kaveri ilkkui nurkkapöydässä.
Meillä on keikka tiedossa jos pelaat korttisi oikein, sanoi tuo ahavoitunut karpaasi. Mikäpä siinä, ajatteli hän tähän ja nousi pöydästä kuin ihmeen kaupalla ylös kohti toista pöytää, joka häämötti sakean savun ja liian keskellä salia. Miehet katselivat tosiaan kuin koiralauma vatsa pingoittaen jännityksestä puvuntakkia. Tehdään se pojat sanoi Petter ja kuin kello löi toisia olalle. Minä tarjoan tästä lähin pikkuhiljaa hipsiin ulos, tulkaa perässä autolle ja ajakaa takaa painoksi kasa kiviä.
Ja tämä jatkuu tästä.

74

2622

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jepulihousu

      Lauserakenne on pielessä, samoin yhdyssanat ja välimerkkien käyttö. Nuo eivät ole ongelma, korjaat ne varmasti ennen kustantajalle lähettämistä.

      Itse sain omasta tekstistäni 2-sivuisen palautteen WSOY:ltä, siellä oltiin hyvinkin huolestuneita kuluneista fraaseista, joita sinun tekstissäsi tuntuu riittävän. Voimannostajan näköinen kaveri ei ilku - koululaiset ilkkuu. "Jos pelaat korttisi oikein" lausahdus kuuluu myös kakkafraasien kategoriaan.

      Itse en erityisemmin pidä tekstin tyylilajista, mutta siitä ei kannata huolestua jos koko muu kylä tykkää. Totuus kuitenkin on, että hälläväliä asenteella lopputulos on aina huono, eli jos tekstistä puuttuu kustantajien kovasti kaipaama "oma ääni", niin ainakin juonen pitäisi olla nerokas. Eli toivon, että juonen suhteen et ole tyytynyt tavanomaiseen.

      • 11+15

        Kuluneet fraasit eli kliseet ovat juuri se, joka erottaa harrastelijan kunnianhimoisesta kirjoittajasta. Tässä auttaa lukeneisuus: mitä enemmän tuntee kaunokirjallisuutta, sitä paremmin pystyy välttämään kuluneita sanontoja, jotka kaverin kanssa jutellessa voivat tuntua nokkelilta mutta jotka eivät sitä ole kirjoitettuna.
        Mitä tulee ap:n tekstiin, niin ehkä tämä oli vitsi?


      • Anonyymi
        11+15 kirjoitti:

        Kuluneet fraasit eli kliseet ovat juuri se, joka erottaa harrastelijan kunnianhimoisesta kirjoittajasta. Tässä auttaa lukeneisuus: mitä enemmän tuntee kaunokirjallisuutta, sitä paremmin pystyy välttämään kuluneita sanontoja, jotka kaverin kanssa jutellessa voivat tuntua nokkelilta mutta jotka eivät sitä ole kirjoitettuna.
        Mitä tulee ap:n tekstiin, niin ehkä tämä oli vitsi?

        Kuluneet fraasit?

        Mutta eivätkö kuluneet fraasit ole sitä arkielämää jota kadunmiehet häpeämättä käyttävät?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuluneet fraasit?

        Mutta eivätkö kuluneet fraasit ole sitä arkielämää jota kadunmiehet häpeämättä käyttävät?

        Se on juurikin noin. Joiltakin vanhuksilta kuulee ne samat jutut ja sanonnat sataan kertaan.
        Miksei sitten kirjan roolihahmo voisi niin tehdä???


    • scarabaeus

      en tykkää !

      Kirjoitappa uusiksi!

      • iiuok8oil,lio

        Vähälahjainen?


      • gaergerjogijerigjoer

        joo, vähän on kepulia kieltä, ei oikein toimi tuo teksti


    • fazerina

      Teksti vaatii perusteellisen uudelleenkirjoittamisen. Lauserakenteet ovat niin sekavia, ettei tapahtumia pysty seuraamaan. Mikä on olkatoppatakki? Miten kello voi lyödä "toisia" olalle? Tällaiset ihmeellisyydet eivät houkuttele jatkamaan lukemista.

      Ehkä se auttaisi, jos koettaisit kirjoittaa lyhyempiä lauseita.

    • Gklihggjllllkj

      Aloittajalle: toivottavasti tämä on läppä etkä ole tosissasi tekstin kanssa. Jos olet, niin pahoittelen mutta kovin raakaa, kliseistä ja keskeneräistä.

    • 5+8

      Tämä oli kuin miespuolisen Kati Hiekkapellon tekstiä. Täyteen ahdettuja lauseita, jotka sanovat vähän tai niitä ei tajua edes pohtimalla.

      • pitkänlinjanK

        Minusta teksti edustaa Hiekkapellon tyyliä enemmän Oksasen tai Hotakaisen tapaa rakentaa tapahtumien pyörteitä ja esim. kuvattu takki on jonkinlainen tunnelmakuva asusteen olemuksesta.


      • kommenttien pyyteliä1
        pitkänlinjanK kirjoitti:

        Minusta teksti edustaa Hiekkapellon tyyliä enemmän Oksasen tai Hotakaisen tapaa rakentaa tapahtumien pyörteitä ja esim. kuvattu takki on jonkinlainen tunnelmakuva asusteen olemuksesta.

        Mieltä lämmittävää saada kuulla palkittuja nimiä kommentoinnissa, joka kannustaa. Kun kirjani julkaistaan paljastan myös julkisuuteen jymyjutun joka ihan varmana kiinnostaa ja se on kirjassakin vähän mukana, vaikka ei nimiä tietenkään, eikä se ole tietty mikään huora vaan eräs julkkis ja avoliitossa. Jos on lisää ideoita nitä kirjoitus näytteeni nostaa esiin niin kehiin vain ja kiitollisena niitä vastaan ottelen.


      • kirjailija 2
        kommenttien pyyteliä1 kirjoitti:

        Mieltä lämmittävää saada kuulla palkittuja nimiä kommentoinnissa, joka kannustaa. Kun kirjani julkaistaan paljastan myös julkisuuteen jymyjutun joka ihan varmana kiinnostaa ja se on kirjassakin vähän mukana, vaikka ei nimiä tietenkään, eikä se ole tietty mikään huora vaan eräs julkkis ja avoliitossa. Jos on lisää ideoita nitä kirjoitus näytteeni nostaa esiin niin kehiin vain ja kiitollisena niitä vastaan ottelen.

        Kyllä sinulla on vielä pitkä matka kirjailijaksi. Jos tuollaista tekstia jokin kustantaja kelpuuttaa, niin on maailmankirjat aivan sekaisin.Eihän siitä saa tolkkua se kuuluisa mummokaan. Minkä hännän oli oli tuonut mukanaan laivalta, olkatoppatakki, liian keskellä salia? En ymmärrä alkuunkaan tätä sinun tekstiäsi.


    • 5+2

      En minäkään ymmärrä tätä. Mutta jos aloittaja saa kustannussopimuksen ja kirja julkaistaan, niin luen sen kyllä todella suurella mielenkiinnolla, sillä tämä ainakin on Jotain Ihan Uutta :)

      Tsemppiä kuitenkin. Yhdyssanavirheet korjaisin joka tapauksessa ennen kustantajalle lähettämistä

      • ei helvetti

        Emmä tiä jos liittäis väritettäviä kuvasivuja sekaan niin


    • missämennään

      Kannustuksesta ja kehuista ei ole kirjoittajalle mitään hyötyä, niistä ehtii nauttia sitten kun teksti on julkaistu. Käsikirjoitusvaiheessa negatiivinen kritiikki on kaiken perusta. Kirjoittaja "sokeutuu" omaan tekstiinsä ja muiden haukut ovat aina tapa tajuta missä mennään vai mennäänkö missään.

    • Voih

      Tuolla tekstillä nyt valitettavasti mennään metsään :)
      Minusta tuntuu, että kirjoittaja vaan kokeilee, miten tosikkoporukkaa täällä on ja nauraa itsekseen. Sinänsä aikamoinen saavutus, jos tuontapaista tekstiä on vaikkapa 200 sivua saanut aikaiseksi.

    • vielä yksi asia 2

      Sivuja tulee sellaiset 170 kirjoitettuna mutta sitten on kuvitus joka vie tilaa ainakin sellaiset 80 ja isot otsakkeet joissa on erilaisia juttuja mukana, joten ne imee kanssa tilaa kummasti. Kuvitus on itse tekemiäni piirroksia ja jonkun verran digikuvia, mutta kysyisinkin erikseen pitääkö teettää valokuvia vai käykö jos lähettää jälkeen päin dikikuvia sähköpostiin? Onko parempi jos vaatisi kuvista tekjän oikeuskorvauksen erikseen? Myönnän että joku kohta on ehkäpä vielä hitusen korjattava tai ainakin tarkennettava mutta en toistaiseksi halua muutella paljon koska olen kuullut toisella korvalla myös siitä että tuoreus kärsii jos menee kokonaan pilkun viilaamiseksi ja kirjoittajan oma ääni jää pois jos koko ajan korjaa ja korjaa vain tekstiä.

      • Onko sinulla

        varmasti tämä sopimus?

        Minäkin vaadin ennen esikoistani ainakin seuraavat huomiot!
        1. finlandia- palkinto.
        2. 10 vuotinen valtion apuraha
        3. runepäripalkinto
        4. toppeliuspalkinto
        5. täydellä ylläpidolla Roomaan vuodeksi kirjoittamaan villaa Finittoon

        Näillä eväillä voisin kirjoittaa ponistani ja marsustani esikoisteokseni.


      • KirjaIlmari62
        Onko sinulla kirjoitti:

        varmasti tämä sopimus?

        Minäkin vaadin ennen esikoistani ainakin seuraavat huomiot!
        1. finlandia- palkinto.
        2. 10 vuotinen valtion apuraha
        3. runepäripalkinto
        4. toppeliuspalkinto
        5. täydellä ylläpidolla Roomaan vuodeksi kirjoittamaan villaa Finittoon

        Näillä eväillä voisin kirjoittaa ponistani ja marsustani esikoisteokseni.

        Ponikirjallako tulisi nuo kaikki saavuttaa? Mutta vastauksena varsinaiseen kysyjän kysymykseen sanoisin että kuvia ei kannata lähettää ensinkään jos eivät kiinnostu ensin kirjoitetusta osasta eli käsikirjoituksesta, ellei kyse sitten ole sarjakuvakirjasta.
        Kannattaisi kiinnittää huomio tarinan tarkempaan selittämiseen, ettei jää aukkoa siihen, mitä on tekeillä kaikenkaikkiaan, kuten vähän tässä kävi.


      • TuomSs1
        Onko sinulla kirjoitti:

        varmasti tämä sopimus?

        Minäkin vaadin ennen esikoistani ainakin seuraavat huomiot!
        1. finlandia- palkinto.
        2. 10 vuotinen valtion apuraha
        3. runepäripalkinto
        4. toppeliuspalkinto
        5. täydellä ylläpidolla Roomaan vuodeksi kirjoittamaan villaa Finittoon

        Näillä eväillä voisin kirjoittaa ponistani ja marsustani esikoisteokseni.

        Palkinnoissa on itsellään virheitä joten miksi täällä kirjoittamisaiheiden palstalla pyöritään muusta kuin kateudesta etevämmänsä kirjoitusta kohtaan, herää kysymys.


      • Sohlman
        TuomSs1 kirjoitti:

        Palkinnoissa on itsellään virheitä joten miksi täällä kirjoittamisaiheiden palstalla pyöritään muusta kuin kateudesta etevämmänsä kirjoitusta kohtaan, herää kysymys.

        Sulta kuule puuttuu sellainen tyypillinen paskakuukautisrätilläsi leikkimisjutut. Et tule menestymään ilman niitä!


      • skarppideemus
        Sohlman kirjoitti:

        Sulta kuule puuttuu sellainen tyypillinen paskakuukautisrätilläsi leikkimisjutut. Et tule menestymään ilman niitä!

        Minusta teksti on huikean hieno, genre harvinainen. Nautin lukemastani ja sen onnistuneista peräpukamista.


      • yhujtuyuy
        skarppideemus kirjoitti:

        Minusta teksti on huikean hieno, genre harvinainen. Nautin lukemastani ja sen onnistuneista peräpukamista.

        Kerro miksi sinä puutut Wickströmin kirjoituksiin heti nälvien? Älä väitä muuta, kun ne sanonnat ja asiata ja kirjoitus tyyli on aina samaa sun sinisellä ja mustilla nälvimisnimimerkeillä.
        Kun olet saanut "opetusta tekniikassa ja merenkulussa" viisaammiltasi, niin niele se kuten suomenkielisetkin ja ole turpaasi rullalla! Tyylisihän tunnetaan asunnot, veneily ja parilta muultakin saitilta!


      • häh...
        TuomSs1 kirjoitti:

        Palkinnoissa on itsellään virheitä joten miksi täällä kirjoittamisaiheiden palstalla pyöritään muusta kuin kateudesta etevämmänsä kirjoitusta kohtaan, herää kysymys.

        "Palkinnoissa on itsellään virheitä"

        Mitä tämä lause tarkoittaa?


    • kourallinen.kanelia

      Ei, ei näin. En kyllä ymmärtänyt mitään. Aluksi ollaan kadulla ja sitten jossain kapakassa? missä vaiheessa henkilöt siirtyivät sisälle?

      • Sossun täti

        Nyt taisivat mennä palstan konkaritkin lankaan. Eka, toka ja iso osa muista on sen saman mielenterveysongelmaisen yrityksiä saada konktaktia. Kaava ja tyyli on aina sama. Tiedän, että yksinäisyyttä pitää hoitaa jotenkin, mutta palveleva puhelinkin on olemassa. Sinne voi soittaa anonyymina.
        Koeta ajatella niin, että saat tulevaisuudessa hyvää lukemista äidinkielelläsi, jos annan tämän paikan elää ihmisiä kehittäen.
        Saa täällä mielaritkin roikkua, mutta pura ahdistuksesi toisella tavalla. Ei tässä muillakaan aina lujaa mee.
        Vielä: jos ajat täältä kaikki pois, niin sulla lähtee yksi kiva leikkipaikka pois?


      • kaisuli38
        Sossun täti kirjoitti:

        Nyt taisivat mennä palstan konkaritkin lankaan. Eka, toka ja iso osa muista on sen saman mielenterveysongelmaisen yrityksiä saada konktaktia. Kaava ja tyyli on aina sama. Tiedän, että yksinäisyyttä pitää hoitaa jotenkin, mutta palveleva puhelinkin on olemassa. Sinne voi soittaa anonyymina.
        Koeta ajatella niin, että saat tulevaisuudessa hyvää lukemista äidinkielelläsi, jos annan tämän paikan elää ihmisiä kehittäen.
        Saa täällä mielaritkin roikkua, mutta pura ahdistuksesi toisella tavalla. Ei tässä muillakaan aina lujaa mee.
        Vielä: jos ajat täältä kaikki pois, niin sulla lähtee yksi kiva leikkipaikka pois?

        Mieheni istuu koneella ja tituleeraa itseään sossutädiksi vaikka on tarhatäti. Anteeksi hänen puolestaan.


      • pakeliitos

        Koska ei ole pyydetty mielilipeitä, mielipiteitä, mieliärrejä, ällejä tai koita, vaan mielipeitä, mitäs te ette osaa laittaa muuta kun ennakkokäsitykkiänne tänne ammuksimaan maksimaanisesti.
        Tässä on minun mielipeitä kirjasta : pp p. Sillähän alkaa kaikki hullunkurise erheet.


    • asdfasfasdfsadf

      Koittta vielä hioa teksitikeinoja kaiken kansan ymmärrettävämäksi, jottei tule liian aikaisin alettua oikein tarinaa julkaisemaan, ettei tule sitä haittaa, jota joku jo mainitsi, ettei ihmiset oikein ymmärrä, mistä puhutaan ja missä edes ollaan, jos jossain nyt kuitenkin kerta ollaan. Pitäähän se teksti olla niin, että kun jo koulussakin, jossa sentää ei kirjailijat opeta että tulee selkeo kun lukee eikä tarviten pysähdellä kuin valtamerilaiva karille ajaa, koko ajan miettimään, että mitäs tässä. Sanotaan.

      • pyyhde

        aloittaja kirjoittaa huonosti hyvin, edellinen matkii lajityyppiä siinä onnistumatta.


    • Ömh...?

      Kielioppi pielessä, epäselvää luettavaa, lauseet liian pitkiä. En tajunnut mistä koko jutussa oli kyse: ensin oltiin kadulla, sitten kapakassa...?

    • käyminenK.äY

      Ei muuten oltu kadulla juuri nimeksikään, mikä ei vielä mitään kerro, eikä aika kapakassakaan tullut heti ensiksi mieleen turhaan, sillä sehän oli koko asian ydin. Ja kuten joku jo mainitsikin edellä, valtamerikaiva karille ajaa, mutta ei sitä tarvitse kaikkien alkaa heti mietttimään, kuin olisi joku Nobel tulossa tai pääsisi kartanomaisemaan mustelmiaan kirjoittamaan arupahalla tai vastaavalla.
      Kuitenkin on hyvä jos kaikki nauttisivat viimeaikoina alkaneesta kesästä, elikkä hyvää kesää kaikille tänne.

      • kaistu2t

        Olen samaa mieltä tätä edeltävän mielipiteensä ilmaisseen kanssa.


    • kirjallismielinenele

      Tässä oli sellaista ranskalaisen filmin tuomaa tunnelmaa mukana, mutta loppu ei ollut ihan linjassa sen kanssa. Hiontaa tarvitaan vielä rahtusen verran, mutta matkintaa en keskustelussa kylläkään nähnyt vaikka niin näyttiin (jossakin kohdin) väittävän.

    • weryeryey

      Ihan paska :-)

    • KurssittajaKäpylästä

      En antaisi viittä tähteä, koska teksti on vielä joiltakin osin hiomatonta, mutta kaksi tähteä siitä, että tapahtumat etenivät ripeästi ja kirjoittaja sai paljon asiaa mahtumaan melko lyhyeen muotoon. Kannattaisi kylläkin käyttää imaisua ilotyttö mielummin kuin tuota h:kirjaimella alkavaa, tai sitten vaikka kevytkenkäinen nainen tai maksullinen nainen tai vastaavaa. Myös Ahavoitunut karpaasi lienee hieman yliampuva kuvaus, vaikka oliskin isokokoinen tai ruskettunut. kyseessä.

    • ÖriÖri

      Teksti kaipaa uudelleen kirjoittamista. Lue Ellroyta ja kirjoita koko käsis uusiksi pari kolme kertaa, niin kyl se siitä.

      • imlito 1

        kysyisin vain mikä on ellyroy joku kirjako?


    • Ei ole mahdollinen

      Miten niin kirja?

      Keskustelija viitannee kirjailija James Ellroyn tuotantoon.

      Vai kysyitkö nimim. imlito 1, että mikä kirja Ellroyn laajahkosta tuotannosta?

    • Anonyymi

      Tämä on näköjään julkaistu ja voittanutkin jossakin.

      • Anonyymi

        Minkä niminen kirjasta tuli?


    • Anonyymi

      Nythän tämä niittää mainetta ihan Loiria myöten jossa on jo 700 sivua, vaikka puuttuu panokumppanit ja keskeiset huumeet. Tämä on käännetty Amerikassa ja kovasti siitä on keskusteltu koska tyyli on joku gonsto taivas taava. Rytmi kuulemma ratkaisee ja verrataan naivistisen maalaistaiteen mestariteoksiin.

      • Anonyymi

        Siis MILLÄ NIMELLÄ julkaistu? Etkö tiedä???


    • Anonyymi

      Samankaltaista kuin Arttu Tuomisen teksti.

    • Anonyymi

      Joo, ei oo julkaisukelpoista. Omakustanteena toki voi julkaista, miten kökköä tekstiä tahansa, mut ei mikään kustantamo tuollasesta kiinnostu.

      • Anonyymi

        Nyt on elokuva tästä loppusuoralla ja kovia nimiä remmissä. Hähhähhää ne vähähättelijät jotka ei osaa muuta kun olla kateellista poikaa.
        Kirja on julkaistu viimeksi Ranskassa ja sitä sanottiin kärjeksi omassa tyylissä. Sukuun kuuluvana olen ylpeä.


    • Anonyymi

      Kuluneet fraasit?

      Mutta eivätkö kuluneet fraasit ole sitä arkielämää jota kadunmiehet häpeämättä käyttävät?

    • Anonyymi

      "Huora kompuroi silmä mustana katua alas maalattuna, mikä niistä, nenä tuopissa itse sankari Peter Rysy kysyi nauraen."
      No vitsihän tämä on heti ensimmäiseltä riviltä. Eikä kovin hyvä.

      • Anonyymi

        Tiedoksi vain ilmoitusluontainen asia että elokuvasopimus on nyttemmin allekirjoitettu kyseisestä pläjähdyksestä ulkomaan tuotanoinyhtiön kanssa, vaikka asiakirjat pitikin allerkirjoittaa sähköisin allekirjoituksin ja kutsu sinne piti perua virussääntöjen takia, mutta elokuvaa pukkaa myöhemmin kun pyörät pääsee vauhtiin sielläkin rullaten. Juttuun on lisätty monia käänteitä, elikkä vauhtia riittää kaikille ja suomessakin jossakin välissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedoksi vain ilmoitusluontainen asia että elokuvasopimus on nyttemmin allekirjoitettu kyseisestä pläjähdyksestä ulkomaan tuotanoinyhtiön kanssa, vaikka asiakirjat pitikin allerkirjoittaa sähköisin allekirjoituksin ja kutsu sinne piti perua virussääntöjen takia, mutta elokuvaa pukkaa myöhemmin kun pyörät pääsee vauhtiin sielläkin rullaten. Juttuun on lisätty monia käänteitä, elikkä vauhtia riittää kaikille ja suomessakin jossakin välissä.

        Tämä on paksu valhe, sillä ei juttujen kutsuja peruta kevein perustein ja miksi kirjoitat vauhtiin sielläkin rullaten, kun oikea muoto tulisi olla pääsee rullaten vauhtiin sielläkin?
        En ymmärrä joitakin muitakin asiaan liittyviä outoja piirteitä, elikkä liekkö tämä totta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on paksu valhe, sillä ei juttujen kutsuja peruta kevein perustein ja miksi kirjoitat vauhtiin sielläkin rullaten, kun oikea muoto tulisi olla pääsee rullaten vauhtiin sielläkin?
        En ymmärrä joitakin muitakin asiaan liittyviä outoja piirteitä, elikkä liekkö tämä totta.

        Vauhtiin voi toki päästä rullaten sielläkin vaikka ei käsittäisikään asiaan liittyviä outoja piirteitä eli muotoja. Elikkä liekkö on kummallinen ilmaus kun on olevinaan kommentti jossa perään kulutetaan että tiedetään jos jossakin ei olisi peruutuksia vaikka niitä on tätänykyä kakkialla.


    • Teksti ensinnäkin ihan yhtä pötköä. Repliikit ja ajatukset samassa pötkössä kerronnalliset tekstin kanssa. Ensinnäkin repliikit eli se mitä joku sanoo eri riville ja lainausmerkkeihin ja puheviivalla(viiva sanomisen alkuun, niin kuin ranskalainen viiva) ja ajatukset voi laittaa myös lainausmerkkeihin, jos haluaa erottaa ne. Muutenkin tekstiä pitäisi aikatavalla työstää, lauseet aika kömpelöitä. Tuollainen teksti ei mene läpi kustantajalla ihan tuollaisena.

      Monipuolisuus on valttia kirjoittajalla. Kannattaa lukea monipuolisesti kirjallisuustta (myös tietokirjoja) ja lehtiä, kuunnella erilaista musiikkia (eikä kannata juuttua pelkästään nykymusiikkiin), katsella erilaisia elokuvia eri vuosikymmeniltä, tutkia taidetta, kävellä luonnossa, pitää päiväkirjaa jne. Ja kannattaa laajentaa sanavarastoa ja löytää erilaisia kielikuvia, mutta kaiken A ja O on se, että teksti pysyy kaikesta huolimatta ymmärrettävänä.

    • Korjaus: lainausmerkkeihin tai puheviivalla.

    • Anonyymi

      Oivallinen neuvo tuo jossa kehoitettiin tutustumaan erilaiseen taiteeseen ja käymään metsässä, mutta lehtien lukemista ei voi suositella, sillä tietysti käteen eksyy ensin seitsemän päivää, jolloin ollaan vain hako teillä tai muussa vastaavassa tai muussakin kulttuurissa jotakin hassua muovailuvahaa kulhossa ja päällä kyltti päästä. Mutta jos on joku elokuva tulossa, epäilen sen olevan sivupolku, tuon kirjoittajan, eli hän liittyy asiaan ehkä tarinan sisällä, ei niinkään kokonaisuuden luojana, vaikka niin luulee. Ehkä lähipiirissä on tekeillä jotakin. Nykyään kyllä tartutaan erikoisiin asioihin, että ei voi olla satavarma siitä että niin ei ole.

      • Kirjoittamisen inspiraationa ei voi vähätellä edes Seiska päivää -lehteä (itse en yleensä lue), mutta inspiraatiota ja tarinan tynkää voi löytää melkein mistä vain, kunhan pitää silmät ja korvat ja mielen avoinna.


    • Anonyymi

      Höpöhöpö, ei mitään järkeä valmistaa elokuvaa keskenräisestä käsikirjoituksesta, jossa on lisäksi paljon muutakin osaamattomuutta jne.
      Mutta voipi olla, että joku erikoinen tyyppi on siihen törmännyt ja hänellä on oikkunsa lisäksi mahtava määrä rahaa jolla aiheuttaa tuollaisen elokuvan tekemisen, mutta ehkä maapallon toisella puolella on mahdollista sekin vielä pisteeksi iin päähän.

      • Anonyymi

        On nyt niin hyvä tunne kun sain kulttuuripulilta lisätuen koronan johdosta ja se tarkoittaa että voin huoletta palkata tiedotussisihteerin joka tekee likaisen työn puolestani koska näyttelijät ovat rapakon takana ja tuottaja haluaa paukutella henkseleitä kun on sopimus nyt myös Italian kanssa vaikka ei Roomassakaan käyty koska koneeseen oli tulossa yskiviä julkkiksia.


    • Anonyymi

      Uskomatonta kyllä, törmäsin netissä ranskankieliseen keskusteluun, jossa aiheena oli tämä tuotanto. On vaikeata ymmärtää mikä on tämän jutun ydin? Onko tämä monoliitti ennen monoliittia?

    • Anonyymi

      Mahtaako liittyä Rennie Harliniin ja siihen mitä on järkkäämässä mannerten väliin?

    • Anonyymi

      TÄÄ ON NIIN TYYPILLISTÄ ALAMAAILMAN SEPUSTELUA, HELPOMPI KATSOA TUO KAIKKI LEFFOISTA KUN JAKSAA LUKEA JA LEFFOISSA TULEE SE VARSINAINEN ASIA KESKIÖÖN KUN IHMETELLÄ LUKEMALLA HUORAN MUSTAA SILMÄÄ TAI AHAVOINUTTA KARPAASIA.

    • Anonyymi

      Mitä tuo edellinen anomyymi tarkoittaa, koska en löytänyt elokuvan ja käsikirjoituksen välimaastosta yhtäkään seikkaa, joka viittaisi lainausten suuntaan, sensijaan rivien välistä saattoi lukea, ja sen suuret kirjaimetkin kertoivat, että kyseessä lienee lyhytjännitteisen ja opintonsa keskeyttäneen pikkukaupunkilaisen (lasken Helsingin pikkukaupunkeihin) päämäärättömästi paikasta toiseen poukkoileva mieskohtainen ahdistus yhtyneenä itsekeskeiseen keikarointiin, joka oli tyypillistä myös 1800-luvun puolivälin nihilistisille, älymystyröinä itseään pitävien piireille.

    • Anonyymi

      Itsekin kirjailevana ihmisenä totean kuten joskus vuosia sitten veneen karille ajaettuani, että mitenkäs tässä nyt näin kävi, että tähän päädyttiin, vaikka tulikin pintanaarmujen jälkeen onnenpotku ison rahapelivoiton muodossa, itse asiassa vaurion vuoksi jopa.

    • Anonyymi

      Tämä muistuttaa elokuvan käsikirjontatusta mies joka kuoli.

    • Anonyymi

      Mutta tämä on jotenkin vetävämpi ja uskottava näinä aikoina.

    • Anonyymi

      On niissä samaa, koska on mainosmies ja toimittaja, joten kaikki sujuu kuin rasvattu salama. Mutta tuossa vain pyöritään jäätelökioskin ympärillä pyörimässä ympyrää ja kuolemassa pää uunissa tai muuten paistuen valmiina haudattavaksi, että tulisi vain väärinkäsityksiä oikaistavaksi viimeiselle minuutille että sohvilla tyydytettäisiin äkkinäiset kauhun tarpeet

    • Anonyymi

      Värikästä kielenkäyttöä, joka uponnee tiettyyn lukijakuntaan. Eikö tällaisia suorasukaisia kirjoja ole Suomi täynnä? Eli jos tarina on hyvä, jota ei ole jo kerrottu, mahtunee sinunkin kirjasi joukkoon.

    • Anonyymi

      Ei kaikki oli vielä kerrottu edes kirjassa josta kirvailija kertoi ylen ohjelmasassa.

    • Anonyymi

      Itse kurssit käyneenä voin todeta että jotkin luulevat osaavansa kirjoittaa oikein hienostikkin, mutta eivät kuitenkaan saa aikaiseksi laadukasta jälkeä joka imaisisisi lukijan mukaansa tarinan virtaan, elikkä myisi siten myösitsensä myös kirjakaupassa.

    • Anonyymi

      missä kaupassa hän myy itseään ja onko näyteikkunassa että tietäisi mennä ostamaan ja onko siellä takahuone?

    • Anonyymi

      Ei ole uskottavaa että myisi itseään kaupassa ja vieläpä kirjakaupassa, jossa ei ole edes korkeita hyllyjä, enkä ole kuullut että kirjallisuuden alalla olisi itsekursseja joka on muuten yhdys sana. Mitä tulee aloitukseen, karpaasia parempi sana olisi ehkä ahavoitunut tai vanakkarakenteinen.

    • Anonyymi

      Kai tämä on vitsi?

      Tuossa tekstipläjäyksessä on niin monta virhettä, että on helpompi luetella mikä siinä ei ole pielessä.

      Kustantamot eivät lisäksi anna palautetta, elleivät he ole kiinnostuneita käsikirjoituksesta. Vastauksena on geneerinen "kiitos luottamuksestanne kustantamoamme kohtaan, mutta valitettavasti joudumme toteamaan, ettei aineistonne sovellu tämänhetkiseen kustannusohjelmaamme."

    • Anonyymi

      Mitenkä niin ettei sovellu tämänhetkiseen kustannusohjelmaanne, jos kerran ette anna edes palautetta vaikka kirjoittaja luottaa teidän kustantamoonne?
      Sitä paitsi geneerinen kirja voidaan ihan hyvin tuoda markkinoille, koska muiden vastaavien tuotteiden aika on ohi eli kaikki se on vääjäämättä vanhentunut omaan muottiinsa ja sen sisältämää kieltä on lisäksi mahdotonta lukea sen kummallisen ajankuvan vuoksi, mikä häiritsee myös kaupankäyntiä teidän piireissänne, missä aina iskostetaan joka väliin, että rahaa päähän, niin kaikki onnistuu, vaikka mikään ei kuitenkaan onnistu, ei kukaan ole ainakaan nähnyt missään sellaista, ei joulunakaan, vaikka kaikki huusivat yhteen ääneen juhlapöydässä, että oli tullut ylennyksiä ja uusia asuntoja ja lapsille balettitunteja.

    • Anonyymi

      Onko tämä mummolasta tai vintiltä Porvoosta?
      Tunsin tällaisen, mutta se ei voinut olla sama, vaikka siitä tehtiin teatteriesitys.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1027
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      920
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      10
      784
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      700
    Aihe