Kaksinaamainen Kokoomus?

Yksi uudisasukas

Uutisten mukaan Turun Kokoomus ajaa kuin käärmettä pysyyn kahden suuren asuintalon rakentamista liikennemottiin Koulukadun kuilun partaalle.

Onneksi luottamusmiehet osaavat ajatella tulevia asukkaitakin eikä vain kiinteistönjalostajaa - mitä kaavoittajakaan ei näy tekevän! Melun ja ilmansaasteiden lisäksi uusien tonttien käytössä on ongelma: sieltä ei saada toimivaa autolla-ajoyhteyttä kaupungin katuverkkoon!?

Kokoomus kuittaa asian sanomalla, ettei näin lähellä keskustaa asuvilla ole autoja.
Oletteko ihan tosissanne? Samaa Kokoomus sanoi kun ns. Itärannan asuinlaueita rakennettiin, ei siellä autoja tarvita. Kysykää alueen asukkailta onko heillä tarpeeksi autopaikkoja!

Kaupunkilaiset kun pruukaavat ajella autoillaan muuallekin kuin ydinkeskustaan. Pelkkä paketin nouto Citymarketin uudesta postikonttorista vaatii autonkäyttöä. Naapurikunnissa ei ole sellaisia ongelmia, pitäisikö harkita muuttoa?

Millä Kokoomus kuvittelee asukkaiden ajelevan esimerkiksi myllyihin ostoksille? Itse Kokoomus on ollut ajamassa jättimäisten kauppakeskuksien rakentamista perifeerioihin, mutta nyt väittää, ettei niissä shoppailemiseen tarvittaisi autoa!?

11

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sini Silmä

      Näin saamme rakentajalle oikeutta ja itsellemme talkooapua vaaleihin.

    • Portti & Pahka

      Niin se vaan nousee Loimaallekin portti, vaikkei maakuntakaavalla ole mitään tekemistä asemakaavojen kanssa!?

    • Noeiehkätuonne

      Juu, itsekin mietin tätä samaa kommenttia, ettei tarvitse autoa. Jonkun pitäisi tehdä asukaskysely uusiin kerrostaloihin, että kuinka moni 18-63 vuotias tarvitsee henkilöautoa. Luku ei ole 100%, mutta ei kyllä alle 70%.

      Toisaalta, nämäkin asunnot ovat aivan karseassa paikassa, hintapyynnöt tulevat olemaan tässäkin kohteessa pilvissä ja silti kaikki asunnot tulee myydyksi ensimmäisen 2kk aikana. Ainoastaan ne ylimmän kerroksen 150m2 asunnot on myyty kaikki vasta 6kk päästä.

      Joten kyllä se niin on, että tunkua on vaikka ei olisi yhtään autopaikkaa ja naapuriin rakennettaisiin vielä mätien kanamunien konsentrointilaitos ja suihkuturbiinimoottorien testauslaitos. Joten kyllä jossain muussakin on vikaa kuin kaavoituksessa.

      • Tähän on tultu!?

        Asunnot ovat kalliita ja siksi talo on täynnä pienen pieniä yksiöitä, koska kalliiisiin asuntoihin ei kaupunkilaisilla näinä aikoina ole varaa? Näin ainakin viime vuosina vastaavissa paikoissa on nähty käyneen.

        Yksiöt menevät monesti suorinta tietä sijoitusasunnoiksi, jolloin ei autopaikalla ole väliä. On vain hyvä, ettei autotalli ole korottamassa kustannuksia.

        Asuintalojen syntyminen kyseiseen paikkaan on seurausta kaupunginvaltuuston yksimielisesti hyväksymästä kaupungin kehitys- ja toimintastrategiasta. Sen mukaan kaupunkisuunnittelun on palveltava ensisijaisesti rakentajia tai kiinteistönjalostajia, ei asukkaita. Kaupunkia suunnitellaan ja päätökset tehdään siis sijoittajain ehdoilla, ei asukkaan!?

      • Ajatuksenlukija
        Tähän on tultu!? kirjoitti:

        Helsingissä on käynnissä ns. kaupunkiautokokeilu. Kaupunkiautot olisivat kaikkien kaupunkilaisten vuokrattavissa satunnaisiin tarpeisiin pidemmän tai lyhyemman ajan. Kaupunkilaisen siis ei välttämättä tarvitsisi omistaa omaa autoa ja/tai autotallipaikkaa. Autoille oli kokeilumielessä varattu korvamerkittyjä sijoituspaikkoja pysäköintialueilta - käyttäjäystävällisesti - eri puolilta kaupunkia.

        Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnalle oli tehty - asukkaiden toiveiden mukaisesti - virkamiesesitys, että kaupunkiautojen sijoituspaikkakokeilua jatkettaisiin. Lautakunta kuitenkin päätti Kokoomuksen aloitteesta ja SDP:n kannattamana tehdä toisin: kyseiset autopaikat on saatava takaisin asukaspysäköintipaikoiksi!

        Kokoomuksen ajatusmaailman(?) mukaan kaupunkiautot voi tarvitsessaan vallan mainiosti noutaa vaikka kaukaa laitakaupungilta? Jos vaikka pitäisi hakea isokokoinen paketti postista, niin kannattaa kyllä ajaa tunninkin bussimatkan taakse hakemaan kaupunkiautoa muutaman minuutin tarpeeseen ja palauttaa se sitten takaisin sinne periferiaan. josta taas saa ajaa julkisilla tuntitolkulla takaisin kotiin!?

    • Viherkäislogiikkaa!?

      Ilmeisesti autopaikkojen ja sitärataa myös henkilöautolla-ajaon vähentäminen on myös vihreiden ylin tavoite - tyyliin: jätteiden vähentäminen kaatopaikat sulkemalla?

      Lopettivathan vihreät myös pikkulasten autolla tarhaankuskaamisen ""lasten vanhempia ohjastamalla"!?

    • Äly hoi

      Vihreät ovat höynäyttäneet Kokoomusta oikein kunnolla ja yhteiskunnan rahaa palaa hirmuisesti. Asuminen kustantaa maltaita ja raitiotie hankkeilla kerrotaan asuntojen hinnan kohoavan vielä entisestään.
      Neuvostoliitosta kotoisin oleva keskittämismalli on Vihreiden ykkösasia, jota Kokoomus peesaa.
      Pahoinvointi ja saasteet sen kun lisääntyvät ihmisten asuttaessa luolamaisia kopperoitaan vuokralla tai omistaen pankin avustuksella.
      Suur Turku on niitä viimeisempiä kusetuksia, jolla todellisuudessa julkista verenimijä sektoria edelleen kasvatetaan veronmaksajien kustannuksella.
      Seuraavat vaalit onneksi muuttavat kaiken ja Vihreä valta surkastuu, kun kansalaiset ovat tämän silmänkääntötempun oivaltaneet.

      • Turuntaudin kuva

        Kokoomus ei olekaan ainoa ahne!

        Kaupunki näet myi, SDP:n tukemana - äärest halvalla - vanhoja säilytettäviä rakennuksia käsittävän keskustatontin akuutissa rahapulassa olevalle TUTO:lle. Jääkiekkoliiga oli ilmoittanut, ettei velkaisella seuralla ole mahdollisuuksia jatkoon mestiksessä.

        Jo tuolloin epäileväiset heräsivät: mistäs nyt on kyse. Aletontti velkantuneelle!? Ja niinhän siinä kävi TUTO haki oitis runsain mitoin rahaa poikivaa lisärakennusoikeutta tontille. Kaupungin kaavoituskone teki työtä käskettyä. Tontin sisäosiin kaavailtiin matalia uudisrakennuksia.

        Vauhtiin päästyään TUTO kuitenkin totesi, että he haluavat toisen mokoman lisää kyhnyä - rahapula näet oli suuri? Asiaa käsitellyt lautakunta palauttikin kaavaluonnoksen takaisin käskyin, että lisärakennusoikeutta on saatava lisää ja rutosti, mitä tuollainen näpertely pikkutalojen kanssa tarkoittaa! Tontillahan on nyt vain vanhoja rötisköjä.

        Niinpä kaupunkikone pyörähti uusin voimin liikkeelle ja lisäsi rakennusoikeutta oikein isän kädellä. Tontille saatiin mahtumaan kolme kahdeksankerroksista taloa - tosin pikkisen ahtaasti toinen toistensa kylkikyljessä.

        Vaan taas tulivat poliitikot mukaan kuvaan, vaikka ilmeisesti hiukan hirvittikin? Poliitikkojen päätöksen mukaan taloihin haluttiin saada lisää vielä yksi ylimääräinen, yhdeksäs asuinkerros.

        Nyt heräsivät jo kaupunkilaisetkin teroittamaan valituksentekoon esille ottamia kyniään käsittämätöntä suunnitelmaa vastaan. Silloin johtavien päättäjienkin oli astuttava julkisuuteen. Turun Sanomat julkaisi SDP:n ylimmän johdon kirjoituksen, jossa kiellettiin TUTO:n tontinjalostussuunnitelmista valittaminen.

        Pystyykö kaupungin kaavoitusorganisaatio tällaisen esityksen tekemisen jälkeen kirkkain otsin katsomaan asukkaitaan silmiin?

      • Uskon tai älä
        Turuntaudin kuva kirjoitti:

        Ei voi olla totta! Olisipa hauska nähdä aiheen ympärille sovitut mulle-sulle-takataskusopimukset!?

      • Ällimystyny
        Uskon tai älä kirjoitti:

        Ei voi olla totta! Olisipa hauska nähdä aiheen ympärille sovitut mulle-sulle-takataskusopimukset!?

        Takataskusopimukset ovat aina salaisia, niin kauan kunnes ne, ylläri-ylläri, äkisti toteutuvat! Silloin on jo myöhäistä vaikuttaa aikanaan allekirjkoituksin sovittuihin asioihin. Näin meillä demokratia toimii joustavasti ja ajantasaisesti.

        Pahinta asiassa on se, että tehtyjä takataskusopimuksia toteutetaan jääräpäisesti raiteillaan pysyen kuin juna... olivat ne sitten toteutushetkellään järkeviä eli ei... kun kerran sovittiin!

      • I.N. Doktrin
        Ällimystyny kirjoitti:

        Pahinta oikeastaan on , että kun niistä päätöksistä valitetaan, niin aina löytyy suuri kasvoton joukko näitä valveutuneita kansalaisia haukkumaan- ehdottavatpa jopa valitusten täydellistä kieltämistäkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2804
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      520
      2642
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1845
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1767
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1659
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1272
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      87
      1106
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1082
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    Aihe