Nyt se tapahtui minullekin - ahdistaa todella!

Tarvitset lomaa. Jos et voi ottaa lomaa niin voit ottaa pienoislomaa. Se tapahtuu siten että löydät jonkin harrastuksen jossa voit olla hetkessä ja vaatii tarkkaavaisuuttaa ts. päähän ei mahdu toisia ajatuksia juuri silloin, ei myöskään stressiä.

Jos osaat englantia kokeile tätä kirjaa

http://www.audible.com/pd/Self-Development/Wherever-You-Go-There-You-Are-Audiobook/B002V9YZTU/ref=a_search_c4_1_4_srTtl?qid=1396513846&sr=1-4

Se on meditaatiosta ilman tavanomaista itämaista mystistä hömppää pömppää, puhdasta mielen hallintaa siis

Lääkärille kannattaa varata aika. Kukaan ei voi pakottaa sairaslomalle. Valinta on lopulta sinun vaikka lääkäri suosittaisi. Mene lääkärille myös siksi että pitkittynyt stressi voi laukaista elimistössä kaikenlaisia pahoja fyysisiäkin sairauksia jotka ei suoraan liity burn-outiin muutoin kuin siten että stressi auttaa niitä laukeamaan.

Kiitos vastauksesta. Helpotti kun sai laitettua tunteensa paperille. Kukaan ei kuitenkaan voi minua pelastaa tilanteesta kuin minä itse. En vain löydä resursseja.

Tiedän arvitsevani lomaa, mutta pelkään, että jos jään lomalle, asiat töissä leviävät yhä pahemmin, enkä lopulta enää pysty palaamaan töihin. Mitä ihmettä minulle tapahtuu? En voi käsittää tätä. Miksen pysty hallitsemaan ajatuksiani ja tunteitani? On paha olo kauttaaltaan - elämä tuntuu päämäärättömältä. Jos vain saisin pahan olon rinnasta katoamaan...

Tilanteesi on tuttu minullekin. Jouduin - niin ajattelin silloin - sairauslomalle joitakin vuosia sitten, mikä oli minulle täysin käsitttämätön asia. Hyvä, että jouduin. En olisi jaksanut enempää. Sairausloman aikana, joka kesti muutamia kuukausia, työasiat painuivat vähitellen taka-alalle ja elämän oikeasti tärkeät asiat kirkastuivat.

Hae sinäkin apua ja sairaúslomaa, se kannattaa ehdottamist kaikkien osapuolien kannalta pitemmän päälle.

Käy lääkärillä ja pyydä lääkitystä unettomuuteen, lisäksi lähete työterveyspsykologille. Asiat selviää ja asettuu oikeisiin mittasuhteisiin kun saat nukuttua, tt-psykologilta saat työkaluja ja ajatusmalleja hallita tilannetta ja itseäsi. Sairauslomalle ei ole pakko jäädä. Kokemusta on, em toimenpitert auttoivat minua.

Minulle tapahtui näennäisen pieni asia kaksi vuotta sitten, romahdin ja ahdistuin, piilevä masennus puhkesi. Elin jatkuvasti paskahalvaus-tilassa, ihan pienetkin asiat tuntuivat hirvittävän isoilta, pelot kasvoivat järjettömiksi vaikka kuinka itselleen yritti järkeä puhua.

Ei pystynyt nukkumaan, syömään, hengittämään.

En kuitenkaan saanut tarpeeksi järeitä apuja itseni hoitamiseen, terapiakaan ei auttanut vaikka senkin aloitin.

En saanut sairaslomaakaan ennen kuin kunnolla romahdin ja silloin minut ohjattiin suoraan osastolle, minkä kuitenkin jätin väliin.

Vasta sairasloma toi minulle apua.

Kiitos vastauksista ja tsemppauksista. Olen nyt saanut nukuttua paremmin muutamana viimeisenä yönä, vaikka silloinkin olen nähnyt painajaisia. En ole kuitenkaan herännyt tai valvonut. Olen tarkoituksella vähentänyt töitä ja keskittynyt niihin töihin, jotka osaan, ja joista saan itseluottamusta. Tästä on ollut apua jonkin verran.

Olen edelleen ahdistunut ja saan paniikkikohtauksia, mutta tällä hetkellä sellainen olo ei ole 24/7. Myös minulla pelot kasvavat järjettömiin mittasuhteisiin. Paskahalvaus-tila on erittäin kuvaava myös minun tapauksessani. Viikonloput ovat olleet pahimpia kun on ollut aikaa ajatella, eikä ole pystynyt vaikuttamaan asioiden kulkuun. Viimeistään illalla synkät ajatukset palaavat.

Tämä romahtamiseni oli minulle yllätys, enkä oikein vieläkään ymmärrä reaktioitani. Toivon, että viimeiset päivät ovat minulle askel pois päin tästä tilasta. Jos tila syvenee uudelleen, on pakko mennä lääkäriin. Jotakin toista tällainen asia ei haittaisi yhtään - he vain ottaisivat sen haasteena. Miksi sitten minä koen tällaista tuskaisuutta kera vatsakipujen ja hengenahdistuksen?

Anoin myös koko toukokuun lomaa, jonka aikana yritän unohtaa tämän vainoavan työasian. Nyt pitäisi sinnitellä kolmisen viikkoa ja pyrkiä saamaan työasiat siihen jamaan, että voi oikeasti lomailla tuon neljä viikkoa.

Kannattaisi jo tuossa vaiheessa käydä lääkärillä.

Luultavasti sinulle määrätään lääkkeitä, varmaan ssri-lääkettä. Itse sain niitä, kokeilin muutamaa mutta jätin ne pois sillä sivuvaikutukset oli pahemmat mitä itse vaiva. Nukahtamislääkkeitä sen sijaan olen syönyt, mutta nyt on tarkoitus vierottua niistä.

Lääkäreiden ja psykoterapeuttien on vaikea ymmärtää mitä koen. Ulkopuolisten silmiin ongelmani vaikuttavat varmaan voi voi, eihän tuo mitään, mutta itselle se on se kauhupaskahalvaus. En siis saanut kunnolla ymmärrystä ennen kuin romahdin, siihen asti tilannetta oli jatkunut pitkään ja aloin jo kärsimään pahasti neurooseista(tarkistelin hellaa 30 minuuttia ennen kuin lähdin kotoa), sain kuvitelmia että joku on kuollut jos en saanut häntä kiinni 2 minuutissa kännykällä jne.

Itselleni parhain noihin ahdistuskohtauksiin on ollut kävely ulkona. Puolen tunnin jälkeen alkaa helpottamaan. Puolitoista tuntia antaa paremman unen. Jotkut saavat ahdistuskohtauksiin myös lääkettä, esim. opamox mutta minulle noita ei ole tarjottu. Myöskin hengittelen rauhassa ja lasken esim. 1 sisään hengittäen, 2 uloshengittäen jatkaen 10 ja sitten alusta uudelleen.

Suosittelen kävelyä sinullekin.

Itselleni tuli siis hirmu pitkä sairausloma, ja aion vaihtaa työtä tai opiskella uutta. Tuli siis iso elämän muutos. Mutta en voinut enää vanhalla mallilla elää, jatkuvat rahahuolet epäsäännöllisestä työstä johtuen, ja työtä piti hoitaa jatkuvasti myös vapaa-ajalla, koin riittämättömyyttä.

Hei Rintaa puristaa


Minusta kuulostaa hyvältä että kirjoitit tänne. Se voi olla ratkaiseva ensimmäinen askel. Tuntui myös hyvältä, että sait tsemppiviestejä ja selvästi pystyit ottamaan niissä olevia asioita vastaan.

Uskon, että ihminen on kokonaisuus. Jos toimii pitkään koko ajan vain 'pään' ohjaamana, tehden vastuullista ajatustyötä ja pyrkien järkeilemään ja organisoimaan kaikkea, pikku hiljaa sisällä olevat vaimeat, herkät puolet näivettyvät ravinnon puutteeseen. Tämä puute sitten huutaa kellä mitenkin, sinulla tuli noita kuvailemiasi oireita. Kuuntele sisäistä ääntäsi, tunteitasi, omaa ei-suorittavaa puoltasi. Mitä se sinulle yrittää kertoa? Ehkä sen, että elämää ei ole tarkoitettu vain suoritettaviksi teoiksi aamusta iltaan. Ei myöskään ole tarkoitettu, että muut ihmiset määrittelevät jatkuvasti sen, mitä sinun tulee tehdä ja mikä sinun arvosi on. Ei ihme, että sisuksesi ovat paniikissa; vaikuttaa, että olet kulkenut itsesi ohi jo kauan. Nyt on hyvä aika miettiä, millaista elämää haluaa elää ja mihin (rajallisia) voimavarojaan suunnata.

Uskon, että hyvinkin hyötyisit esimerkiksi työterveyslääkärin ja psykologin tapaamisista. Keskusteluapua voi hakea muualtakin. Yksi monen mielestä merkittävä tapa voisi myös olla osallistuminen esim. viikonlopun mittaiseen hiljaisuuden retriittiin, jossa kaikki ulkopuolinen ääni vaimenee ja on mahdollista kuunnella omia hiljaisia signaalejaan.

Kaikkea hyvää elämääsi toivoen
Meiju, diakoni.

Hoida tuo painostava työasia henkisesti loppuun asti. Kaivele se niin syvältä, että saat ratkaisun ja rauhan. Muuten se jää kummittelemaan alitajuntaasi, vaikka kuvittelisitkin toipuneesi tästä stressikohtauksesta ja olet taas toimintakykyinen. Se syö voimiasi hitaasti ja hiljaa ja jonain päivänä on pahempi romahdus edessä. Hyviä neuvoja olet saanut, poimi sieltä itsellesi sopivimmat. MUTTA SELVITÄ TUO SINUA VAIVAAVA ASIA.

Kiitos. Tiedän, että juuri noin pitää toimia. Pahin ahdistus on nyt mennyt ohi, mutta tiedostan, että en ole vielä kokonaan toipunut. Fyysiset oireet ovat käytännössä poistuneet, mutta vieläkin tulee nopeasti ohimeneviä ahdistuskohtauksia. Onneksi jo harvemmin. Olen saanut nukuttua suhteellisen rauhassa ja se on jo puoli voittoa.

Tuo työasia on mitä on. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta sain taisteltua asiat nyt siihen malliin, että ainakin hetken aikaa saan olla rauhassa sen suhteen. Akuutit vaikutukset on nyt korjattu. Tiedän kuitenkin, että joudun palaamaan seikkaan vielä tulevaisuudessa ja siihen mennessä minun täytyy saada itseni kuntoon, jotta kestän ne paineet sitten aikanaan.

Se on jännää, miten psyykettä ei pysty hallitsemaan. Ajatuksia ei pysty kahlitsemaan, vaikka kuinka tahtoisi. Mielen voima käy yli fysiikan. Tässä vaiheessa olen miettinyt, olenko oikeassa ammatissa. Pystynkö pidemmän päälle pysymään koossa, vai romahdanko jossain vaiheessa vieläkin pahemmin. Oliko tämä ensimmäinen varoitus? Ehkä en sovellu näin vaativiin ja stressaaviin töihin ja minun pitäisi siirtyä suorittavammalle tasolle - en tiedä. Kun on auto- ja asuntolainaa, kolme mukulaa ja vaimo, ei työpaikan vaihto ja mahdollinen palkan alentaminen ole helppo ratkaisu.

"Hoida tuo työasia henkisesti loppuun asti" < Tiedän, että tämä on oikea ohje, mutta miten temppu tehdään? Ei muuten ole mikään helppo asia. Ja mistä sitten tietää, että nyt asia on käsitelty. Tämä stressioireilu ei antanut mitään varoitusta etukäteen. Se vain tuli ja pyyhkäisi kaiken tieltään. Mistä sitä tietää, että nyt on kaikki kunnossa?

Itse olen tässä sairaslomani aikana ajatellut että vain harva meistä kestää nykyaikaisen työn vaatimuksia ja stressiä. Tähän hoidoksi tarjotaan stressinhallintaa. Itse olen päätynyt siihen ratkaisuun että vähennän stressiä sen sijaan että yritän hallita sitä.

Mieltä voi kuitenkin opetella hallitsemaan harjoituksilla. Mindfullness on nykyisin suosittua.

Oletko joskus nauttinyt työstäsi ja jaksanut hyvin? Silloin tunteesi siitä että onko työ liian vaativaa tai stressaavaa voi olla tilapäinen. Kun sairastaa ajankohtaisesti masennusta tai ahdistusta, itselle muulloin sopiva työ voi tuntua liian raskaalta.
Jos taas siltä on tuntunut aina, niin tuskin se muuksi muuttuu.

Voisit ehkä käydä juttelemassa jollain psykoterapeutilla, esim. toimintaterapeutti saattaisi osata antaa vinkkejä ahdistuksen käsittelyyn. Jotkut terapeutit tarjoavat myös työnohjausta, saisit uutta näkökulmaa ja voisit käsitellä sen asian.

Itse olen niin hippi että en asunnoista ja autoista välitä, itselleni on oma terveys tärkeämpää. Myös minä joudun miettimään sairasloman jälkeen mihin ammattiin enää kykenen. Luultavasti luovun entisestä ammatistani, tai ainakin teen sitä enää sivutoimisesti. Haaveilen työstä jonne voi vaan mennä ja lähteä, ilman että stressi kantautuu kotiin.

"kivi vierähtää sydämeltä" -siitä tietää, että asia on loppuunkäsitelty. Virheen julkinen tunnustaminen? anteeksipyyntö? Olet nöyrtymisen jälkeen vahvempi henkisesti ja pystyt antamaan itsellesikin anteeksi. Sitten asian esiintuleminen tulevaisuudessa ei stressaa.