Säätiöllä kallista tavaraa?

pettynyt asiakas

Miksi Kokkotyö-säätiön myymälässä olevat tuotteet ovat niin kalliita. Samoja tavaroita siellä lojuu kuukaudesta toiseen. Miksi vain muutamalla henkilöllä on oikeus hinnoitella tuotteita? Viekää tietoa eteenpäin säätiön johtoryhmälle.

41

858

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perceectä

      Tavarat ovat vain rekvisiittaa ja rahoitus kaikesta tulee yhteiskunnalta.

      Oikeatapa olisi saada tavaran liikkumaan mahdollisimman nopeasti, koska "näyttelytila" on aika kalista vahoille "romuille".

      Tavarat ja ihmiset lojuvat kuukaudesta toiseen noinhan se taitaa mennä Kokkotyösäätiön "bisnes".

      Johtoryhmä eli meidän valitsemat poliitikot eivät osaa eivätkä välitä muusta kuin kokouspalkkioista.

      • asiakaskälviältä

        joku vetää välistä kun tavaraa tulee niin työntekijät vievät parhaat tavarat


    • pettynyt556

      olet aivan oikeassa, hyvä kirjoitus edellinen

    • roinalle ale hinnat

      Kauppias tietää, että tavaran kiertonopeus tuo kassaan rahaa, mutta Kokkotyösäätiö toimii siten, että kun paljon tavaraa lojuu "nurkissa" niin toiminta näyttää suurelta ja kannattavalta.
      Menot ja kulut saadaan tasapainoon yhteiskunnan tukitoimilla, mutta jotta jotakin "oikeaa" kannattavaa toimintaa tapahtuisi pitäisi tavaran hinnatkin olla sellaisia että tavarat liikkuisivat.

    • kusti777

      maiju pane alennusmyynti pystyyn kaikki puolella hinnalla

    • ekonomi

      Hinnat vanhoille tavaroille määrittelee asiakas, myyjät ovat heikkoja jos joku haluaa ja kauppaa ei synny.

      Eurokin on parempi kuin vanha seisova "rääsä".

    • Yks1234

      Totta! Hinnat ovat aivan liian korkealla..Kyllä ne asiakkaat katoaa,kun aletaan pyytämään hirveitä hintoja käytetystä ja ei alenneta yhtään vaikka kuinka tinkais.

      • ei enään säätiölle

        kaikki asiakkaat ovat kadonneet, hiljaista siellä oli kun kävin


    • 7nbhjmk

      tänään oli keparissa juttua säätiöstä

      • olkaa iloisia

        tympeä se yksi naismyyjä


    • wut1

      Siis hetkinen, kalliita? :D Kai tiiät sen että autot tarvii naftaa liikkumiseen joka ei tänä päivänä todellakaan ole mitään halpaa :D Liiketilan vuokraus, palkat, autojen huollot sun muut...kysynpä nyt sulta että sano ykski huonekaluliike josta saat 40€:lla uutta vastaavan sohvan joka on mahdollisesti vielä verhoilupesty? Ei taida olla montaa =)

    • kallis paikka

      paljonko firma saa esim. kaupungilta avustusta?

    • Kuappias

      Ei ole mikään puolustus jos kulut on kalliit, mutta hinta on väärä. Se on vielä kalliimpaa seisottaa sitä väärinhinnoiteltua tavaraa hyllyn lämmikkeenä. On vain todettava silloin että se ei peitä kuluja. Näin joutuu jokainen markkinaehtoisesti kauppaa käyvä tekemään. On suuri virhe hinnoittaa tuote väärin ja uskoa että kyllä sillä hinnalla joku (tyhmä) sen vielä ostaa.

    • Kysyn vaan

      Näytti verkkokauppa takkuilevan ja nyt koko kokkosäätiön sivut, mutta senverran onnistui sivua avaamaan, että sai huomata kokkotyösäätiön kalliit hinnat.
      Tyyny 80€, ihan sikamaisen kallis hinta ilmaiseksi saaduista farkuista tehty ja ilmaisella työvoimalla valmistettu.
      Maksaisitko sinä mummonmarkoissa tyynystä 475 markkaa?

      • entinenasiakas

        sieltä ei löydy ketään joka osaa hinnoitella tuotteita ne ei tiedä taloudenpidosta mitään. Kukaan näistä työvalmentajista ei saisi töitä yksityiseltä sektorilta, täysin saamattomia tyyppejä.


    • kaalimadonveli

      Hinnat ja laatu kohdillaan, pulinat pois

    • Pois verososialismi

      Kusetusta ja verorahojen väärinkäyttöä koko pulju. Paskasosialismia ja työttömien kusetusta. Rattijuoppoja pomoja (kenkää tuli) muslimipaskoja varastelemassa ja muka työtätekemässä. Kaikki tämä on törkeä kuluerä veronmaksajille ja ei oikeasti tuota mitään. Toimitilojen vuokraaja taitaa olla ainoa joka tästä hyötyy kun muuten tilat olis tyhjillään? En muuten luota pätkääkääm tuon lafkan tilitietoihin, on senverran poliittisesti valikoituja pellejä.Parhaimmillaan tuonkaltainen sosialismi on vain häiriötekijä oikeasti liiketaloudellisella pohjalla toimiville tyällistäville yrittäjille. Ensin kiskotaan verot pois kannattavista toimista ja rahat kulutetaan näennäistoimintaan. Joku tytöttömienyhdistystyyppinen kokoonpano vois tehdä samat toiminteet vapaaehtoispohjalla mutta silloin poliittisesti valveutuneet urpot ei saa leikkiä työllistäviä yrittäjiä. Lopettakaa koko säätiö ja sijoittakaa verorahat oikeisiin voittoatuottaviin ja työllistäviin yrityksiin.

      • Borisjairkku

        Vaihda lääkitystä ja mene säätiöön kuntoutumaan!


    • voisin maksaa

      Paljokohan pitäis maksaa että sais ne friikit, homot jalesbot helvettiin sieltä?ei jäis paljo porukkaa taloon....

    • Se on luut ny

      Tuo kaatuu kun paska osuu ropelliin, kassassa ei oo pian penninlatia ja pelleily loppuu.

    • kumma paikka

      paljonko kaupunki pumppaa rahaa säätiölle?

    • työläispoika

      judilan matilla ei ole varaa ostaa, palkka on niin huono

    • jutipoju

      kaikille tessin mukaiset palkat

    • mårtennedevetil

      kyllä siellä on tympeitä myyjiä siellä myymälässä esimies on myös tympeä

    • professo

      Tarja Filatovin selvityksessä 2013 maalaillaan koko maan laajuisesta verkostosta työllistäviä säätiöitä.
      http://www.tem.fi/files/35574/TEMrap_7_2013.pdf joita hallinnoisivat kunnat ja valtio ei enää osallistuisi työttömien hoitoon lainkaan.

      Selvitys on aikamoisen hurja moneltakin osin ja välillä tuntuu että kirjoittaja ennemminkin on eläytynyt omaan ideaansa kuin tutkittuihin faktoihin päätelmissään joista useat ovat ns. hatusta repäistyjä ilman viitteitä.


      Julkaisu huuman ja sitä seuranneen kuohahduksen jälkeen se tuntuu unohtuneen OPMn työohjeeksi, sillä niin selkeästi tätä seurailevat nykyiset suunnitelmat.
      Kun tämä on toteutettu ei sitä enää pureta niin vain. Ja tuskin halutaankaan, sillä tämän perusteella osa voi edelleen pitää elintasonsa uhraamalla kaikkein huonoimmassa asemassa olevat vieläkin surkeampaan tilanteeseen.

    • jalokivitimantti

      ajatus kai ollut jalo?

    • kukkahattutätisossusta

      yhteiskunnan verorahoilla on mukava toimia kenellä on tulosvastuu?

    • kukkahattutätisossusta

      tämä on työntekijöiden hyväksikäyttöä, älkää ostako säätiöltä mitään.

      • SeliSeli-vaan

        Ettei se kukkahattutäti olisikin vain satusetä sieltä sossusta vajaine selityksineen. Eiköhän tuo tue sitä rahastoa jolla ylläpidetään sitä säätiön toimintaa. muuten olisivat maleksimassa jossain kotona kuten minä teen. Tai no kivaahan se on vetelehtiä kuin karhu talviunilla.


    • exysiEkeläinen

      Miten ne kierrätyskamat voi maksaa niin paljo ?! Kaupunkihan maksaa sinne "valmennuspalveluista ja vuokrista ihan hirveesti... varmaan ainakin miljoonan ja sitte sinne pesulaan tukia puoli miljoonaa!!! Siitä sairaalan pesulasta jäi vielä työttömiäkin... paljonko kaupunki on maksanu niistä halliremonteista ???? ja tuottteet teetetään työttömillä 9 eken päiväkorvauksilla... sitte vielä sanotaan että toiminta on niin hyvää... herätkää johtoryhmän politiikot ja kysykää vähä muiltakin mitä mieltä pakkotyösäätiöstä ollaan !!!!

    • exasiakas

      tympeää palvelua siellä myymälässä kävin siellä eilen siellä oli nuori ylimielinen tyttö en enään avaa tuon lafkan ovea. Säätiöllä polkupyörän hinta on sama kuin ostaisi uuden myymälästä. Siellä ei ole ketään joka osaa hinnoitella ja ymmärtäisi bisneksen päälle.

    • sprkirppisonparas

      ottakaa malli SPR:n kirppikseltä siellä on ystävällinen palvelu ja edulliset hinnat

    • paskapaikka

      kukaan myyjistä ei tiedä yhtään mitään niistä tavaroista mitä siellä myydään

    • halpuuttakaahannyt

      Se koko rakennus varmaan yli 5000neliötä on täynnä romua josta ne ei raaski luopua.
      Siellä on myymälän lisäksi ainakin kolme eri vastaanottopistettä kaikki kans täynnä romua. Kävin viemässä sinne tavaraa niin ne kierrätti mua niissä jokaisessa kun kukaan ei tiennyt mitään mistään. Voi herran jumala mitä touhua.
      Tosiaan joku vanha sohva pitäs myydä 5-10 euron hintaan jos joku sellasen pierutyynyt ittelleen halua mutta nämä valopäät saattaa pyytää vaikka satasen siitä kun ovat niin kiintyneet vanhaan romuun ei siis ihme ettei kauppa käy.

    • Garamiaa

      Kalliiksi tulee säätiön toiminta kun diakonit työajalla firman autoilla hoitavat omat kauppa-asiansa. Kokkotyö palakannu kaikenmailman hunsvotteja ohjaamaan puliukkeleita työntouhuun. Ei tarvi ihmetellä toiminnan järkevyyttä. Voi voi teitä hyysäreitä ku niin toisianna paapotta.

    • pankaalafkakiinni

      on se kummallista toimintaa tavaraa lojuu siellä kuukaudesta toiseen eikä raaskita myydä halpaan hintaan viedään kaatopaikalle tavaraa kun kukaan ei osta sitä

    • TosirealistiKokkolan

      Vittuako sinä nostat tätä typerää aihetta uudestaan ja uudestaan. Pysy köyhä pois sieltä säätiöltä, ja niin saatanan kaukana, jos kaikki on niin kallista, kateellinen paska. Köyhät kyykkyyn, sano! Mutta tupakkaan ja viinaan löytyy rahaa, hah hah haaa!!!...

    • toispuolperhonjokke

      Taitaa tosionanisti kuulua pervokameroijan watsappirinkiin. Menee hyvät kannikkakuvat oikeelle runkkarille !

    • Sinnainen

      Täällä eräs joka on säätiöllä juurikin tuolla 9€/päivä hommalla.. ja voin sanoa että ihan täyttä haista paska hommaa.. hirveellä kiireellä tehä kaikkia myyntiin, jotka ei sitten kuitenkaan mene kaupaksi... Harmi sinällään..

    • Sinuikka

      Sanokaaps kuka sieltä viittii peppukameroiden kuvatessa mitään ostaa. Maineen voi menettää vain kerran, näin se vaan menee. Ei ole kerrottu minkälainen ryhmä niitä kameroita asensi ja moneenko paikkaan.

    • retseeees

      oikeassa olet paska paikka ilkeitä ylimielisiä myyjiä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6063
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3836
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      249
      2188
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1860
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1303
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe