Sähköasentajan itku

Luppakokkipoikakukka

Heips vaan!

Takana neljä vuotta sähkömiehenä. Taustalla kolmivuotinen aikuiskoulutus iltalinjalla alalle, ammattitutkinto, jännitetyökoulutus, asennusten mittauskoulutus ja kondensaattoriparistojen käyttöönottokurssi.

Kateus ja huono johtaminen. Siinäpä ne.
Niistä haluan kirjoittaa tässä purkauksesaani.

Ensimmäinen työpaikkani oli opiskeluaikana kerrostalotyömaalla. Sähköistin yhfen miehen firmassa omistajan kanssa neljä kerrostaloa. Noi me tehtiin vuodessa ja raha oli sen mukainen. Homma toimi, mutta lama vei firmasta työt ja etsin koulun jälkeen muualta hommaa.

Sitten menin harjoittelijaksi nykyiseen työpaikkaani. Siellä firman kokeneimman saneeraajan opastukseen.

Tää mies on tehny mekkein kaiken alalla ja oli koulutukseltaan insinööri.
Sai yllättäviä raivareita koko ajan, unohteli vetää/vedättää mulla kaapeleita ja sai niistä raivareita. Haukku jatkuvasti kaikkia rakentajia tylmaakka ja siksi välit muihin työntekijöihin oli tosi kireet.

Muakin se haukkui selän takana, mutta en ottanut nokkiini, koska sanoi mun olevan kokematon mitä silloin olinkin.

Eniten häiritsi se, etten saanut katsoa kuvia ja piirustuksia. En edes oyynnlstä, kun se kuulemma ei ollut mun homma vaan kaapelinveto ja kaikki muut työt. Nokka sit suuttuikin muhun melko pian ja halus kokeneemman kaverin.
Mun tilalle tuli toinen oman ikäiseni sälli ja mä lähdin toiselle työmaalle.

Toinen työmaa oli uudiskohde ja erikoisrakennus. Todella monimutkaisia järjestelmiä ja kiire oli aivan järjetön.
Sähkärit, mukava viiskymppinen nokkamies ja juuri valmistunut teini, olivat jääneet pahasti jälkeen.

Mitään kaapelointia ei oltu aloitettu ja valmista piti olla kolmen kuukauden päästä!
Näin sen jo sillä kokemuksella, että tää ei tuu onnistuun.
No mulle lyötiin kuva käteen ja sanottiin et ala tekeen.

Vedin parhaimmillaan, yksin, kolme kilometriä kaapelia päivässä ja nää ei ollu mitään suoria vetoja hallin poikki. Vedin sellasia parinkymmenen kaapelin nippuja monelta kelalta. Ja jaikkien järjestelmien kaapeleita samaan aikaan. Toi oli toimiva taktiikka kun rakennus oli monessa kerroksessa.
Nokka oli ekan viikon jälkeen onnesta sekasin, kun sain paljon aikaan. Mainosti sitä pomolle ja työkavereille. Sain liikanimen kaapelimestari...

Aikanaan koitti tuon rakennuksen viime hetket ja silloin rupattelija nokkamies ja saamaton teinisähkäri päättivät livistää. Nokka jäi surutta lomalle ja teini poika otti omaa lomaa. Jäin yksin yliajalle menevälle raksalle olemattoamalla kokemuksella, S-ryhmän palkalla ja tuohon aikaan vielä vuokrafirman kautta palkattuna.
Ihme kyllä selvisin pari viikkoa yksin ja sain talon valmiiksi. Tein sen eteen jopa jännitetyötä pomon käskystä. Vaihdoin yksin, koko talossa ei ollut muita, pääsulakkeen pohjat. Ja eihän mulla tohon mitään koulutusta ollut. Nyt ku aattelen, niin hyvä että oon hengissä.

Ton jälkeen mut passitettiin toiselle työmaalle tekeen yksin automaatiourakka. Halusin lisää palkkaa ja sanoivat ettei kukaan oo seppä syntyessään. Ei tippunut mutta sain firmasta vakipaikan.

Seuraavaksi tein yksin automaatiourakan jossa olin yksin lirissä. Kuvat oli puutteelliset ja mulle yritettiin esoanjasta käsin selitellä puhelimessa muten kaikki pitää tehdä. Rakennusliike hoputti ja koko homma oli fiasko. Mulle lähetettiin väärät kalusteet ja taajuusmuutajat ja moottorit. Kaikki kusi ja stressas. Neljässä kuukaudessa homma valmistui ja ajallaan. Urakasta jäi käteen haukut siitä, että tein järjestelmän maadoituksetkin ja niitä ei oltu tilattu. Ne ei kuulunu kellekään.

5

451

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luppakokkipoikakukka

      Sit takasin sen raivohullun nokkamiehen uudelle työmaalle. Suellä oli myls se mut aiemmin korvannut nokkava ja kaikkitietävä inssisähkäri.

      Siinä meni pari vuotta kitkutellessa. Laskin että meillä oli parissa vuodessa 21 eri vuokrasähkäriä ja niistä kukaan ei ollu yli kahta kuukautta. Kaikki vihas tota nokkaa.
      Se haukku niitä aina alempiarvosiks. Toi nokkaa nuoleskeleva inssisähkäri säesti siinä vieressä.
      Aivan kaikessa säästettiin ja ihab kaikessa oiottiin. Kuvan mukaan 95mm2 syÖttökaapeli korvattiin 70mm2 ja asia unohdettiin koska näin kuulemma näistä rahaa tehdään.

      Mutta ei tehty rahaa silti. Kuulin firman vanhalta oppipojalta että täällä ei koskaan kukaan saa urakkapohjia. Nokka ei edes pitänyt mitään kirjaa työmaasta. Se saa aina pienen bonuksen furmalta jos jättää urakan laskematta.

      Sit koitti ilon päivä ja nokka jäi lomalle. Inssisähkäri otti komennon ja sotki kaikki asiat. Siis kaikki kusi ja se oli ihan paniikissa siltä vaan puuttu hermot ja näkemys.

      Nokan palatessa sain syyt vaikken ollut edes tehnyt suurinta osaa virheistä ja loputkin tein varanokan käskystä.

      Muija sano, että paras päivä oli ku toi raksa päätty. Olin kuulemma koko ajan niin kiree.

      Nyt oo.n uudella työmaalla jossa on kärsänä ekaa kertaa mun ikänen sälli. Se vaan istuu koko päivän ja näprää puhelinta. Valittelee väsymystä ja nakittaa mulle hommia. Valitti mun niskuroinnista jo pomollekin kun sanoin sille tuosta laiskottelusta.

      En viitsi tehdä paljoakaan ettei toi pääse mun ansioillani kehuskeleen. Ärsyttävän kaikkitietävä jätkä.

      Niin että tällänen valitus. Kirjottelin tän tässä töissä justiinsa kun ärsyttää toi räkänokka. Se istuu tuolla hallin toisessa päässä ja mun homma olis vetää tää mhs-kaapeli sinne. Kai mä viä nokoset otan kun ei kiinnosta.
      Ärsyttää olla lauantaina töissäki.

      Hyvää kesää kaikille!

    • pilkun -----

      Toivottavasti teet töissä vähemmän virheitä kuin kirjoittaessasi!!

      • djejdj

        Toivottavasti vedät ittes jojoon. Ja aplle sen verta että tsemppiä vaan. Pitää vaan muistaa että jos se henkinen kunto alkaa mennä työn takia niin ei muutakun firma vaihtoon.


      • patreni
        djejdj kirjoitti:

        Toivottavasti vedät ittes jojoon. Ja aplle sen verta että tsemppiä vaan. Pitää vaan muistaa että jos se henkinen kunto alkaa mennä työn takia niin ei muutakun firma vaihtoon.

        Ite putkarina vähän sama homma... Vahna melkeen 60v juoppo ukko nokkana työmaalla, ite nuori , just valmistunut.. Koko ajan vittuili ja haukkui joka asiasta mitä teki... Mikään ei ollut hyvä.. En sitä jaksanut kuin puol vuotta, ihme että niinkin pitkään... Otin lopputilin ja kyllä oli helpottunut olo kun pääs sen paskakasan töistä pois... Ennemmin työttömänä oon kun tommosen mulkun työmaalla...


    • urakkakärki

      kyllä sanonen luppakokkipoikakukalle että uutta paikkaa hakuseen ja sinne. jos tosiaan vedät tommosella työkokemuksella edes ajallaan työmaan valmiiksi kun muut juoksevat karkuun. Itse ottaisin työmaalle koska vain :)

      Jos pystyt tekemään monia järjestelmiä päällekkäin ja vielä suhteellisen laakista oikein, niin olet tulevaisuuden ammattilainen ja vieläpä haluttu sellainen. nyt on vaan löydettävä oikea firma ja oikea urakkaporukka niin kyllä se työnteko alkaa mukavaltakin tuntua, ja kylläpä siinä palkkakin alkaa muodostuun paremmaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1027
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      920
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      10
      784
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      700
    Aihe