Miten pitkiä päiviä arkkitehtikoulutksessa?

Koiraa hankkimassa

Haluan arkkitehdiksi ja mietin, että miten pitkät päivät arkkarikoulussa on? Olen hankkimassa koiraa, enkä halua ottaa sitä viettämään yli 8 tuntia päivässä yksin kotona. Asun ja haen Tampereelle, jos sillä on mitään merkitystä.

4

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Akateeminen vapaus

      Kukaan ei tee sulle lukujärjestyksiä yliopistossa eikä useimmilla luennoilla ole läsnäolovelvoitetta. Päätät siis itse päiviesi pituuden ja opintojesi tahdin.

      • Nähty on

        Arkkitehtuuriahan on totuttu opiskelemaan piiitkääään. Tosin ymmärtämättömät päättäjät ovat romuttamassa tämän hyvän tradition. Siksi kannattaa opettaa koira jo alussa ainakin kahdeksan tunnin vedenpitävyyteen.

        Jos kuitenkin otat käyttöön arkkitehtien toisenkin tradition, eli luennolta suoraan kapakkaan ja siellä sitten aamuyölle, niin koira kusee joka tapauksessa matolle.


    • otahuomioonmyös

      Ota huomioon sellainenkin seikka, että opiskelijalla usein on taloudellisesti tiukkaa. Koiran elättäminen opiskelijabudjetilla voi olla ylivoimaista. Se ei elä kauan makaronilla.

    • kyyninen mieshenkilö

      En suosittele koiran hankkimista. Kohta hallitus päättää, että opiskelut pitää hoitaa 4 vuodessa, joten joudut opiskelemaan ilman yöunia 22 h päivässä, että pysyt tahdissa mukana. Tämä tulee aiheuttamaan mielenterveysoireita, jotka saatat purkaa syyttömään koiraasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6689
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4330
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2760
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2080
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1633
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1071
    Aihe