Tyhjä, paskamainen olo

Voi kultarakas, älä ainaka masennu iha kunnol. Siit ei seuraa kellekkä mittää hyvää. Jokatapauksesa su o pakko pääst puhumaa jonku kans, mut o jo tosi hianoo et myännät et sul ei oo kaik hyvi ja uskalsit tul kertoo ees tän. Mut su pitäs ny ihaekana itte päättää et se o loppu ny. Voisit hankkii muut ajateltavaa, vaik uude harrastukse? Iha mitä va jot et aattele kokoaja sitä huanoo oloo. Ja kannattaa ulkoil paljo, sillo aivot saa happee ja ko väsytät ittes päiväl ni yälläki saa si paremmi unta. Ja toine juttu mitä kaikki ei taju, te jotaa taiteesee liittyvää. Piirrä, kuuntele musiikkia, kirjota, ihamitävaa. Siihe saa helpost upotettua huanoo oloonsa ainaki jos o yhtää taiteellist taustaa. Ja yks asia mitä su pitäs saad ois itsevarmuus. Oot reilust oma ittes. Saat ol eri miält ko muut. Se, et uskaltaa sanoo miälipiteensä, todellaki kasvattaa luattamust itteen.

Ja tärkeint o et vaik ois huano olo nii ajattelet silti niit asioitte valoisia pualia. Jos kaadut pyärällä, sano ittelles :Ainaka auto ei ajanu päält. Okei mäe oo iha varma olikstää ny kauhee hyvä esimerkki mut yritti ainaki ol.

Paljo voimia sul. (: E tiä osaanko auttaa mut oon ny jotaa ainaki koittanu. Noi keinot o todistetust toiminu vastaavanlaises tilantees.

Ekkä lopet ko lopetat noi puheet heti! Maailma tarttee sua. Tarkota tätä iha tosisaa. Älä anna periks tol tunteel, tiän et se o houkutteleva ja tuntuu hyvält mut siit ei seuraa mittää hyvää.

Tuo kuulostaa kyllä aikalailla masennukselta. Eikä mikään ihme! Sellainen kriisi elämässä ku läheisen menettäminen voi oikeasti laukasta masennuksen kaltasen tilan, ja kestää ties kuinka kauan ja varsinki jos ei saa apua. Älä missään nimessä tee itelles mitään. Ei ehkä tunnu siltä, mutta sinä oot arvokas ihminen sellasena ku olet ja varmasti ihana tyyppi ja sinua jäis monet kaipaamaan.

Sulla on tällä hetkellä vaan vaikeaa, mutta sieltä kyllä voi nousta ja oikeasti oppia olemaan onnellinen! Tuntuu varmasti tuossa olotilassa utopistiselta ees aatella että kaikki vois olla joskus hyvin, mut usko minua!

En tiiä minkä ikänen oot, mutta ite ku muistelen omaa yläasteikää ja lukion alkua, niin oli mullakin joskus sellasia kausia, etten jaksanu mitään ja kaikki tuntu kaatuvan niskaan. Mut sieltä oon noussu ja kaikesta huolimatta eläny ihan onnellisen teini-iän! Nyt nuorena aikuisena mulla menee paremmin ku koskaan, kavereita ja läheisiä ystäviä on (ei paljon, mut ei se määrä vaan se laatu), opiskelen unelma-alaani...
Elämä on ylä- ja alamäkeä, ja se on hyvä asia! Jos elämä ois koko ajan helppoa niin ei se olis elämää ja sitä vahvemmaksi ihmiseksi tulee mitä useammin saa ittensä ponnistettua pohjalta takasin ylös.

Erosin muutama viikko sitte poikaystäväni kanssa. Muutama vuosi sitten olisin varmaan vieläkin ihan toimintakyvytön, mutta kokemukset on vahvistanu minua niin paljon, että oon osannu käsitellä ne asiat ja uskon, että löydän kyllä vielä jonku toisen joka rakastaa minua just sellasena ku olen ja jonka kanssa voi jakaa elämän ilot ja murheet. Sullekki voi käydä yhtä hyvin ku mulle, mutta älä vaan luovuta! Liikkuminen auttaa ja puhuminen varsinki! Asiat pitää päästää ulos ja on hienoa, että sie ees tänne oot pystyny kertomaan sinun ongelmista. Jos vaan mitenkään pystyt, niin puhu vanhemmilles. Tai jos et saa sanottua, niin näytä vaikka tuo sun eka viesti. Ne ihan varmasti ymmärtää sinua ja osaa auttaa. Ja on olemassa nuorten auttavia puhelimia, nekin osaa auttaa ja pystyt ihan anonyyminä soittaan sinne!

Tsemppiä ja älä menetä toivoasi!