Kärsämäki pysyy sotepäätöksissään: Yleisö innostui huutelemaan

Pyhäjokiseudun artik

"Päivitetty 7.4.2014 22:57, julkaistu 7.4.2014 21:57
Kärsämäki pysyy sotepäätöksissään: Yleisö innostui huutelemaan

Kuva: Laura Seppä Laura SeppäLähetä palautetta toimittajalle

Takapenkki ei pysynyt hiljaa. Yleisö huuteli spontaanisti päättäjien puheenvuorojen päälle.
KUVAT
kmakivaltuusto2
Kärsämäen kunnanvaltuusto pitäytyy päätöksessään irtautua peruspalvelukuntayhtymä Selänteestä toukokuun lopussa. Valtuusto teki irtautumispäätöksen viime joulukuussa, ja helmikuussa se puolestaan päätti sotepalvelujen kokonaisulkoistamisesta ja palvelujen kilpailuttamisesta.

Maanantai-iltana valtuusto sai soteasiat jälleen eteensä. Päättäjien piti miettiä, millainen vastine annetaan muille kuntayhtymän kunnille, jotka eivät Kärsämäen pikaista eroa noin vain niele. Ilmoilla on mahdollisia vahingonkorvaushakemuksia, jos Kärsämäki jatkaa valitsemallaan tiellä.

Vastausta on vailla myös valtiovarainministeriö, joka on selkeästi ilmaissut kantansa. Kärsämäki rikkoo lakia. Ministeriölle annettavan vastauksen pohdintaan kunta sai viime metreillä pari viikkoa lisäaikaa. Vastaus tulee olla ministeriössä 21. huhtikuuta.

Valtuutettu Aimo Remes (ps) esitti perussuomalaisten ryhmäesityksenä, että valtuusto peruu lainvastaisen päätöksensä erota kuntayhtymästä toukokuun lopussa. Esitystä kannatti Marjatta Seppä (kesk). Asia ei mennyt kuitenkaan äänestykseen. Valtuuston puheenjohtaja Esko Ristisen (kesk) mukaan valtuusto ei voi muuttaa aiempia päätöksiään irtautumisesta ja ulkoistamisesta. Hän sanoi, että asia tuotiin valtuustolle, koska mahdolliset tulevat korvausvaatimukset eivät välttämättä olleet kaikkien valtuutettujen tiedossa. Ristinen korosti, että nyt oli päätettävänä vain se, vaikuttaako tilanne irtautumispäätöksen aikatauluun vai ei. Aimo Remes, Raija Aulis, Marjatta Seppä ja Teuvo Honkala (ps) jättivät päätökseen eriävän mielipiteen.

Valtuustokäsittelyä vauhditti runsaslukuinen yleisö, joka ei malttanut pysyä hiljaa. Päättäjien puheenvuoroja höystivät niin kannustavat hyvähyvä-huudot kuin hymähtelyt ja mutinatkin. Kun päätös lopulta syntyi, yleisö marssi totuttuun tapaan kokouksesta ulos jättäen päättäjät lopettelemaan kokoustaan.

Valtuuston kokouksen päätteeksi paikalle jäi kokoustamaan kunnanhallitus. Sen asialistalla oli yksi ainoa päätettävä asia. Kunnanhallitus jäi yötä myöten valitsemaan, mikä taho tuottaa tulevaisuudessa kärsämäkisille sosiaali- ja terveyspalvelut.

Valtuuston muille kuntayhtymän kunnille antama vastine on kolmisivuinen paperi. Siinä todetaan muun muassa seuraavat asiat.

- Kunnat ovat liittyneet vapaaehtoisiin sote-kuntayhtymiin, jotka katsotaan muuntuneen pakottaviksi yhteenliittymiksi.

- Vuoden 2012 tilinpäätöksen mukaan yhteistoiminta-alueisiin kuulumattomat järjestävät sote-palvelut edullisimmin mm. Kalajoki 3018 euroa/asukas, Oulainen 3744 euroa/asukas, Pyhäntä 3573 euroa/asukas. Vastaavasti ppky Selänteen alueen kunnat Kärsämäki 3926, Haapajärvi 3778, Reisjärvi 4219 ja Pyhäjärvi 4185 euroa/asukas.

- Vapaaehtoisten yhteistoiminta-alueiden tulee sallia muuntua vallitsevan tilanteen mukaisesti, koska asukkaiden hyvinvointia edistäviä innovatiivisia vaihtoehtoja tulee löytää lähipalvelujen tuottamisessa. Yhteistoimintavelvoitteilla ei tule asettaa rajoitteita kehittämiselle tai uusille kumppanuuksille.

- Yhteistoiminta-alueiden menot jatkavat edelleen nousua, mikä tarkoittaa toiminnan jatkuvaa supistamista kustannussäästöjen saamiseksi. Vaihtoehtoisia palvelujen tuottamistapoja tarvitaan, jotta kustannusrakenne saadaan vastaamaan kuntien taloudellista tilannetta.

- Kunnan talouden tasapainottaminen tilanteessa, missä yhteistoiminta-alue ei kykene vastaamaan kunnan budjetoidun kustannusten alenematavoitteeseen, on kunnan näkökulmasta hyvin ongelmallinen. Vuotuisten sote-menojen kehitys ei ole vastannut kunnan tulokehityksen vähenemiseen. Yhteistoiminta-alueen malli Kärsämäen kunnan esiin tuomaan on toimintojen supistaminen ja siirtäminen muiden yhteistoiminta-alueen terveyskeskusten tuottamiksi.

- Kärsämäen kunta on lupautunut vastaamaan sopimusehtoihin verraten puolella vuodella aikaistetusta irtaantumisesta aiheutuvat ylimääräiset kustannukset muille yhteistoiminta-alueen kunnille.

- Kärsämäen kunnan ensisijainen tavoite oli, että yhteistoiminta-alue saa Kärsämäen kunnan sote-kustannukset hallintaan esimerkiksi laskelmien mukaan omaa toimintaa edullisemmaksi tulevan yksityisen hankinnan avulla. Kärsämäen kunnan äänivalta ei riittänyt muutoksen aikaansaamiseen kuntayhtymän sisällä, vaikka kyseessä on yli 60 prosenttia (11,2 miljoonaa euroa) kunnan budjetista."

27

461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Kiitos" kvpj&co

      "Kun päätös lopulta syntyi, yleisö marssi totuttuun tapaan kokouksesta ulos jättäen päättäjät lopettelemaan kokoustaan."

    • . ..

      "Ennakoimatonta?6.4.2014 11:11 1 SULJE
      "– Ministeriön tiukkuus oli ennakoimatonta. Ministeriön virkamiehet ottivat semmoisen kannan, ettei kunnalla olisi enää itsemääräämisoikeutta, kun se on vapaaehtoisesti yhteistoiminta-alueeseen liittynyt. Siitä on muodostunut pakkokuntayhtymä, Hokkanen toteaa."

      2 § Kunnan tehtävät

      Kunta hoitaa itsehallinnon nojalla itselleen ottamansa ja sille laissa säädetyt tehtävät. Kunnille ei saa antaa uusia tehtäviä tai velvollisuuksia taikka ottaa pois tehtäviä tai oikeuksia muuten kuin säätämällä siitä lailla.

      Kunta voi sopimuksen nojalla ottaa hoitaakseen muitakin kuin itsehallintoonsa kuuluvia julkisia tehtäviä.

      Kunta hoitaa sille laissa säädetyt tehtävät itse tai yhteistoiminnassa muiden kuntien kanssa. Tehtävien hoidon edellyttämiä palveluja kunta voi hankkia myös muilta palvelujen tuottajilta.

      3 § Säännösten soveltaminen

      Kunnan hallinnossa noudatetaan tätä lakia, jollei lailla toisin säädetä. (1.2.2002/81)

      Sen estämättä, mitä muualla laissa säädetään kuntien yhteistoiminnan muodosta, asianomaisten kuntien perustama kuntayhtymä voi hoitaa lailla kunnalle tai kuntien yhteisesti hoidettaviksi säädettyjä tehtäviä. Samoin voidaan sopia, että tällaisista tehtävistä huolehtii toinen kunta tai toisten kuntien perustama kuntayhtymä.

      8 § Valtion ja kunnan suhde

      Sisäasiainministeriö seuraa yleisesti kuntien toimintaa ja taloutta sekä huolehtii, että kuntien itsehallinto otetaan huomioon kuntia koskevan lainsäädännön valmistelussa.

      Lääninhallitus voi kantelun johdosta tutkia, onko kunta toiminut voimassa olevien lakien mukaan.

      Kuntia koskevaa lainsäädäntöä, periaatteellisesti tärkeitä ja laajakantoisia kunnallishallinnon ja -talouden asioita sekä valtion- ja kunnallistalouden yhteensovittamista käsitellään valtion ja kuntien neuvottelumenettelyssä, josta säädetään asetuksella."

    • .. .

      Huomenna rikotaan mm6.4.2014 11:14 2 SULJE
      23 § Kunnanhallitus
      Kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.

      32 § Kunnan luottamushenkilöt
      Luottamushenkilön tulee edistää kunnan ja sen asukkaiden parasta sekä toimia luottamustehtävässään arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla.

      40 § Virheellinen menettely luottamustoimessa
      Jos luottamushenkilön voidaan todennäköisin perustein epäillä syyllistyneen toimessaan virkarikokseen tai muuten menetelleen siinä velvollisuuksiensa vastaisesti, kunnanhallituksen on vaadittava asianomaiselta selitys sekä tarvittaessa ilmoitettava asiasta valtuustolle. Asiasta on viipymättä tehtävä rikosilmoitus, jos kysymyksessä on ilmeinen virkarikos.

      44 a § (5.5.2000/413) Virantoimitusvelvollisuus
      Viranhaltijan on suoritettava virkaan kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä noudattaen asianomaisia säännöksiä ja määräyksiä.

      47 § Virheellinen menettely virantoimituksessa ja virantoimituksesta pidättäminen
      Jos viranhaltijan voidaan todennäköisin perustein epäillä syyllistyneen virassaan virkarikokseen tai muuten menetelleen siinä velvollisuuksiensa vastaisesti, häneltä on vaadittava selitys sekä tarvittaessa ilmoitettava asiasta kunnanhallitukselle. Asiasta on viipymättä tehtävä rikosilmoitus, jos kysymyksessä on ilmeinen virkarikos.

      56 § Valtuuston päätösten laillisuuden valvonta
      Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

      Jos valtuusto pysyy päätöksessään, kunnanhallituksen on saatettava hallinto-oikeuden ratkaistavaksi, onko täytäntöönpanolle laillisia esteitä. Hallinto-oikeus ei saa ratkaista asiaa ennen kuin valitusaika päätöksestä on kulunut. (26.3.1999/435)"

    • V-I Peräjäkälä

      Kyllähän tässä vahvasti ollaan menossa Telajärven jälkiä myöden.

      Ja hyvä niin!

      www.telajarvi.net

    • sivukylän muija

      EI MUUTA KUN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT EROTTAMAAN.

    • pölhölän asukas

      kyllä näkee päättäjistä et ei"järki"päätä pakota eikä tuommoset päättäjät kuuntele kuntalaisten mielipiteitä jotka on suurimmaksin osaksi selänteestä eroamista vastaan. kyllä nyt viha yltyy kuntalaisten keskuudessa. päättäjät pääsi kyllä ny siihen "kinesin" ennätysten kirjaan suomen tyhmimpinä päättäjinä. hokkasen akka teki teki tällä tempulla sen et onkohan meillä enää mitään palveluja täs kunnassa ja mitä nyt menetettiin. ja ne päättäjät joilla on muksuja, miten selittätte jälkikasvulle. miten te olitte tyhmiä ja edesauttamassa palvelujen katoamista. tuskin kiittävät ku aikuistuvat.että ette vallanhalussa ajatelleet heitä. kyllä alkaisi olla valtiovallalla kiire ottaa tämä "konkurssikypsä"kunta haltuunsa ja laittaa sit asiat "ruotuun" siihen ei tämän kunan virka-ihmiset ja suurin osa päättäjistä näköjään pysty. eli täällä kunnassa saa sit taviksekin tehä laittomuuksia ja ei niistä tarte rangaista ei maksaa ite, kait kunta maksaa nekin. sehän näkyy olevan periaate täällä.ei laillisuudella ole täällä mitään merkitystä, tehään mitä halutaan laittomuuksia ja kuntalaiset maksaa. voi helevetti tätä tyhmää touhua. toivon että selänteen kunnat laittavat semmosen laskun tulemaan että hokkasekin "hymy"hyyttyy ja maksulaput niile jotka tämän sotkun ovat aiheuttaneet,oppisivat etes jotain.ja kunnantoimiston seinälle plaakaati ja niiten nimet siihen, jotka ovat aiheuttaneet kunnalle tämän ilmanaikuisen sotkun ja miten kuntalaisten rahoja "poltettin "surutta.hävettää ihan tosissaan, ilkiääkö tässä etes enää mennä käymään etes muualla, ku jo nauravat koko touhulle. ei ainakaan ilkee sanoa mistä on kotoisin.

    • Pelättiinö?

      Kysymyksessä oli launnon antaminen ministeriölle ja päätösehdotuksessa luki, että kunta pyssy päätöksessään erota Selänteestä tapahtui muotovirhe koska valtuuston puheenjohtaja ei sallinut äänestää vastaehdotuksesta, että valtuusto peruu päätöksensä tultuaan tietoiseksi päätöksen lainvastaisuudesta.

      • Jees!

        Selvä muotovirhe,mielenkiintoista kuinka on pöytäkirjaan merkitty sillä vltuuston puheenjohtaja vastaa yksin pöytäkirjasta, myös pöytäkirjantarkastajalla on oikeus olla hyväksymättä pöytäkirja, jolloin se menee valtuuston hyväksyttäväksi ja tietenkin kepuenemmistöllä hyväksyvät mitätahansa.


    • Karvakäsi

      Hyvä,hyvä, huusivat lapset ja taputtivat suuria karvaisia käsiään!

    • arska r

      Attendon vastustajia oli kuulema enää neljä. Kolme persua oli kääntänyt takkinsa toisen kerran.

      • unelmoitko

        useinkin?


      • Takarivi

        Jopa Ahti Hyvölä oli kääntynyt Atten puolelle. Piti vielä puolustuspuheenkin ja pyysi anteeksi aiempaa käytöstään.


      • Pyhäjokis.10.4.2014
        Takarivi kirjoitti:

        Jopa Ahti Hyvölä oli kääntynyt Atten puolelle. Piti vielä puolustuspuheenkin ja pyysi anteeksi aiempaa käytöstään.

        "– On ihan suotta puhua, että tulee säästöjä. Tästä tulee miljoonien tappiot ja vielä käyttä käräjilläkin, Ahti Hyvölä (ps) moitti."

        Erikoinen tapa puolustella, tukea attendoa ja pyytää anteeksi..?


    • EX-kepu

      Desanteilla on hätä vääristellä asioita, ei korppi muutu valehtelemalla valkeaksi.

      • Korppi nokki vielä

        toisen korpin silmätkin päästä kunhan käräjille mennään. Viimeistään siinä vaiheessa kun hallituksen jäsenille selviää että ovat vastuussa tekosistaan ilman vastuuvapautuksia joiden varjolla uskalsivat lähteä lakeja rikkomaan.


    • AHTI HYVÖLÄ

      Takkia ei käännetä kuin pesussa ja pysyn selänteessä ja siirrän terveys palveluni selänteessä haapajärvelle

      • kokenut 25

        Ei päättäjät ymmärrä että kyseessä kuntalaisten veromarkoilla tienaamat palvelut, minä en ymmärrä sitä että noin kaliilla veroprosentilla täytyy tyytyä vain hoono soomi lääkäreihin kun ihan Suomalainenkin ja vakituinen kunnan lääkäri oli tarjolla,muissa kunnissa niistä pidetään tiukasti kiinni,no tämä johtaa siihen että väkeä todellakin muuttaa pois ja veromarkat vähenee,kaupungeissakin toki ulkomaalaisia lääkäreitä , mutta ovat isompia paikkoja ja tukeakin löytyy,ei tarvi päättää asioista yksin,täytyy olla kokenut lääkäri että selviytyy yksin


      • Ymmärtää ne.
        kokenut 25 kirjoitti:

        Ei päättäjät ymmärrä että kyseessä kuntalaisten veromarkoilla tienaamat palvelut, minä en ymmärrä sitä että noin kaliilla veroprosentilla täytyy tyytyä vain hoono soomi lääkäreihin kun ihan Suomalainenkin ja vakituinen kunnan lääkäri oli tarjolla,muissa kunnissa niistä pidetään tiukasti kiinni,no tämä johtaa siihen että väkeä todellakin muuttaa pois ja veromarkat vähenee,kaupungeissakin toki ulkomaalaisia lääkäreitä , mutta ovat isompia paikkoja ja tukeakin löytyy,ei tarvi päättää asioista yksin,täytyy olla kokenut lääkäri että selviytyy yksin

        Eivät vain välitä koska paljon enemmän on pelissä, oma valta...Ei ole pokkaa tunnustaa ettei ole oikeastaan minkäänlaisia osaamista kunnan asioiden hoitamisessa eikä sitä, että samasta syystä piti jo lakeja rikkoa koska sitä osaamista ei ole koskaan ollut. Kuntalaisten palveluiden alasajaminenkin oli seuraus ei syy vaikka niin yritettiin väittää ja syyttää muita omista virheistä. Asialla juuri ne, jotka asiat sotki siihen malliin etteivät muualta saa pikavoittoa jolla säilyttäisivät valtansa jonka tasolle eivät koskaan ole yltäneet.


      • voi kurjuus

        tuosta selänteen tilanteesta,, ei se autuaaksi tee. Uudessa
        Selänne lehdessä Haapajärvi polkee todella syvällä..... suurin syy lienee
        SELÄNNE ....ei selänne ole pelastus. Kaikki jäsen kunnat kipuilevat
        suuresti selänteessä.


      • voi kurjuus2
        voi kurjuus kirjoitti:

        tuosta selänteen tilanteesta,, ei se autuaaksi tee. Uudessa
        Selänne lehdessä Haapajärvi polkee todella syvällä..... suurin syy lienee
        SELÄNNE ....ei selänne ole pelastus. Kaikki jäsen kunnat kipuilevat
        suuresti selänteessä.

        aivan "voi kurjuus" , muuta kohdistu hoidettaviin ja sairaisiin ynm Soteen kuuluvaan, sillä kustannukset nousee kuten kaikki kustannukset ja eritoten Soten piirissä, koska suuri-ikäluokka on kaatunu ja kaatumassa hoidettaviin, niin keksitään, että haloo! kustannukset menee yli kriisikunnan-kassan ja aiemman kustannusten, on alennettava kustanuksia ja kun Selänne ei voi "vippailla" aletaankin ja otetaan "vippaileva yhtiö "vippaileen" ja hoidettavien selkänahasta repimään säästöjä, kuten, erikois-sairaanhoidon lähetteitä, Tk- työntekijöitä, vaihtamalla Tk-hoiturit filippiini-thaimaan alipalkattuihin ja Viron läkäreihin


      • syy ja seuraus
        voi kurjuus2 kirjoitti:

        aivan "voi kurjuus" , muuta kohdistu hoidettaviin ja sairaisiin ynm Soteen kuuluvaan, sillä kustannukset nousee kuten kaikki kustannukset ja eritoten Soten piirissä, koska suuri-ikäluokka on kaatunu ja kaatumassa hoidettaviin, niin keksitään, että haloo! kustannukset menee yli kriisikunnan-kassan ja aiemman kustannusten, on alennettava kustanuksia ja kun Selänne ei voi "vippailla" aletaankin ja otetaan "vippaileva yhtiö "vippaileen" ja hoidettavien selkänahasta repimään säästöjä, kuten, erikois-sairaanhoidon lähetteitä, Tk- työntekijöitä, vaihtamalla Tk-hoiturit filippiini-thaimaan alipalkattuihin ja Viron läkäreihin

        Kuntien "kurjuus ei johdu Selänteestä vaan jo 7 vuotta kestävästä syvästä lamasta, syvemmästä minkä asko eho sai 90-luvulla aikaiseksi ja joka kesti raamatulliset 7-vuotta. On aivan naivia alkaa vedätämään ja syyksi kuntien kassa-kriiseihin "Selänteitä". Sotet vie ja kustantaa yli 60% kunta-varoja ja kustanukset on monesta syystä nousemassa, Sote-kustannusten karsiminen johtaa arkkuliikkeittein ja h-kiviveistämöitten myntiin


      • Ennustukset toteutui
        syy ja seuraus kirjoitti:

        Kuntien "kurjuus ei johdu Selänteestä vaan jo 7 vuotta kestävästä syvästä lamasta, syvemmästä minkä asko eho sai 90-luvulla aikaiseksi ja joka kesti raamatulliset 7-vuotta. On aivan naivia alkaa vedätämään ja syyksi kuntien kassa-kriiseihin "Selänteitä". Sotet vie ja kustantaa yli 60% kunta-varoja ja kustanukset on monesta syystä nousemassa, Sote-kustannusten karsiminen johtaa arkkuliikkeittein ja h-kiviveistämöitten myntiin

        http://www.kp24.fi/uutiset/47983/Kärsämäki-säilyy-itsenäisenä


      • Keput päivystää;)
        Ennustukset toteutui kirjoitti:

        http://www.kp24.fi/uutiset/47983/Kärsämäki-säilyy-itsenäisenä

        Hokkanen nostaa lopultakin kytkintä käräjien jälkeen mutta miten me saataisiin tuo Ranto tilalle?


      • jee jee
        syy ja seuraus kirjoitti:

        Kuntien "kurjuus ei johdu Selänteestä vaan jo 7 vuotta kestävästä syvästä lamasta, syvemmästä minkä asko eho sai 90-luvulla aikaiseksi ja joka kesti raamatulliset 7-vuotta. On aivan naivia alkaa vedätämään ja syyksi kuntien kassa-kriiseihin "Selänteitä". Sotet vie ja kustantaa yli 60% kunta-varoja ja kustanukset on monesta syystä nousemassa, Sote-kustannusten karsiminen johtaa arkkuliikkeittein ja h-kiviveistämöitten myntiin

        Attea tilalle, niin jopa raha riittää.


      • huolestunut8
        voi kurjuus2 kirjoitti:

        aivan "voi kurjuus" , muuta kohdistu hoidettaviin ja sairaisiin ynm Soteen kuuluvaan, sillä kustannukset nousee kuten kaikki kustannukset ja eritoten Soten piirissä, koska suuri-ikäluokka on kaatunu ja kaatumassa hoidettaviin, niin keksitään, että haloo! kustannukset menee yli kriisikunnan-kassan ja aiemman kustannusten, on alennettava kustanuksia ja kun Selänne ei voi "vippailla" aletaankin ja otetaan "vippaileva yhtiö "vippaileen" ja hoidettavien selkänahasta repimään säästöjä, kuten, erikois-sairaanhoidon lähetteitä, Tk- työntekijöitä, vaihtamalla Tk-hoiturit filippiini-thaimaan alipalkattuihin ja Viron läkäreihin

        Mitenkähän ne päivystykset järjestyvät ei ne ainakaan ole Selänteessä ehkä Oulussa
        tai missä lie hornan kuusessa sittenhän se nähdään .
        Joka tapauksessa asiat vaikeutuvat sairailla sen tiedän vanhusten tilanne samoin.


    • R.P

      Persut katkerana kun eivät vähemmistönä pääse itse sotkemaan kunnan asioita.

      • Päättäjille

        Sitten kun omat läheiset kuolee hoidon puutteeseen tai hoitovirheen takia niin täytyy muistaa että myös lääketieteellinen ruumiinavaus maksaa, että ei kun hautaan vaan, kun hoono suomi lääkäri ihmettelee miten tässä näin kävi.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5580
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3557
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1672
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      206
      1656
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      78
      1102
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1088
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      819
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      818
    Aihe