Kansanedustajaksi Pohjois-Karjalasta

Tuleva ent kepu

Voi voi keskusta parkaa kun hamuavat edustajaksi "pentuja" tuolta läänimme läntisemmästä kunnasta.
Vähissä on edustaja ehdokkaat, jos hänet valitaan.
Jos henkilö ei saa sanottua koskaan omaa kantaansa, vie muiden ajatuksia omina esityksinään ja on vasemmiston ja porvareiden vietävissä jo kuntapolitiikassa, ei sellaisesta hlöstä ole lääniime keskustalaiseksi edustajaksi ja läänimme puollustajaksi.

Se on aivan sama tilanne kuin tuon eduskunnassamme nykyisenä "varaovimiehen" tehtävien hoitamaa tehtävää hoitava "Piennar" tekee. Puoluekantakin sivuseikka.
Eipä ole kuulunut puheita, kirjoituksia taikka tekoja P-K,n puolesta.
Aivan samoin kävi aikaisemman hall. liikenneministerimme kanssa.
Taitaapa tulla eteeni, että puoluetta on vaihdettava.

7

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tyhjän pantit

      Oikeassa olet. katsoin alkuviikosta suoraa lähetystä eduskunnasta siellä ne taas istui ne meidän edustajat. TUPPISUINA ja sormia pyöritellen ja tablettia sormeillen...
      Eiköhän esillä olleet asiat liikuttaneet muka heitä?
      Oman edun ja hyvän eläkkeen tavottelijoita, sanon minä.
      Ei ihme ettei nuoret äänestä.

      • ihmine

        Onko kettää kunno ehokasta meijä maakunnasta? Semmosta ihmistä kellä ois munaa sannoo miten nää asiat on.! Semmonen vaa pystyy meit puolustammaa.!


      • Okun keskustan jäsen
        ihmine kirjoitti:

        Onko kettää kunno ehokasta meijä maakunnasta? Semmosta ihmistä kellä ois munaa sannoo miten nää asiat on.! Semmonen vaa pystyy meit puolustammaa.!

        Ja taas edeuskunnan täysistunnossa istuivat kaikki ehdokkaamme tyhjän panttina.
        Eivät pyytäneet taaskaan puheenvuoroja, vaikka asialistalla oli välikysymys työllisyydestä.
        Eipä kiinnostanut , kun oma leipä turvattu.
        Ja Vehviläinen halajaisi vielä jopa keskustan vara pj,ksi.
        Entisetkin työt jääneet hoitamatta.
        Eikun jääjylle kansanedustajan hommista.


    • syöksyssä

      Tämän hallituksen päätökset ovat aiheuttaneet yrityksille sellaisen tilanteen,että ovat joutuneet tekemään joukkoirtisanomisia. Työttömien määrä kasvaa hirmuvauhtia ja työtön ostaa vähemmän. Kansan ostovoima kutistuu,joten syöksykierre Suomessa vain pahenee.

    • rejryjy

      totta tuonne valta asemiin pitäis olla pyrkyreille alaikäräaja kun johan tuo kätteinen jykä boy osoitti mitä saa osaamaton aikaan.

    • Niinkö? No, Voe, voe

      Minä se vaan ajattelin äänestää Keskustaa. Niilä on sellanen enempi fiksu se puheenjohtaja.
      Sipilä meinaan.
      Johan sellasen miehen luotsaamaa puoluetta passaa äänestää.
      Vaikoko persujako pitäs, elä veikkonen nauruun tapa. En sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullanvalakiana (vaikka aikoinaan olin niitten valtuustoehdokaskin).

    • Vaihtoon

      Huolehditaan äänestämällä ettei nuo meidän vanhat pierut yli puoluerajojen pääsisi enää eduskuntaan.Heidän todelliset teot on jo nähty...tai paremminkin tekemättä jättämiset.
      Eivät ole alueemme asioita ajaneet, vasn omaa etuaan. Kuten nykyiset
      Eduskunnan "Vara-Ravi-ovimiehet "ja kumppanit/taret.
      Tuppisuina istuneet taas koko kauden, jos ovat edes paikallakaan istunnoissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      402
      4075
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      225
      2024
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1510
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      155
      1345
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1001
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      61
      993
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      125
      947
    8. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      913
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      888
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      869
    Aihe