Kuolema

..jos ei sureta niin ei sureta!
Turhaan sitä alkaa näyttelemään jos mitään sen laatuisia tunteita ei enää tuossa vaiheessa vuosikymmenien jälkeen ole. Joiltakin se tietysti onnistuu, muttan edes jotakuinkin rehellinen ihminen ei siihen sorru!

Ihmiset ovat yksilöitä ja avioliittoja/parisuhteitakin on monenlaisia. On paljon tunnekylmiä kulissiliittoja, joissa joko molemmilla tai jommmallakummalla on oma elämä ja joita ylläpidetään jopa vuosikymmenet esim. lasten, yhteisen omaisuuden vuoksi.

Ja joissain tapauksissa - esim. alkoholisoituneen tai väkivaltaisen puolison kuolema voi olla suorastaan siunaus.

Silloin ei puolison kuolema ole surullinen asia, saattaa olla jopa päinvastoin. Ihminen on raadollinen olento.

Kaikki on nykyään toisin kuin ennen, jolloin puhuttiin suruvuodesta. Ennen ei ollut sopivaa edes aloittaa uutta suhdetta ennenkuin puolison kuolemasta oli kulunut yksi vuosi.

Kokonaan toinen asia on, onko asiallista aloittaa uuden kumppanin etsintä heti hautajaisten jälkeen. Ainakaan se ei tunnu kuolleen puolison lähiomaisia tai yhteisiä lapsiakaan ajatellen kovin korrektilta ajatukselta.

Meitä on moneksi ja ihmisiä riittää joka junaan. Jotkut jäävät surunsa vangeiksi ja elämään elämätöntä elämää loppuiäkseen, joillakin on uusi kumppani jo valmiiksi katsottuna.

Mutta miksi murehtia toisten elämää - eikö jokaisella riitä omassakin elämässä tarpeeksi pohtimista?

Jos on kuollut, niin silloin ei ainakaan enää petä. Sitä saa ihmetellä, kun puoliso ei ole edes tehnyt kuolemaa ja vierasta jo kaulaillaan.

Onpa ahdasta, sanoi kukko kanakopissa.