Onko tässä enää mitään järkeä?

Heartbreaker97

Hei!

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa jo yli kaksi vuotta. Hän täytti taannoin 18-vuotta ja minä olen itse vasta kuudentoista. Kaikki meni tuota ennen ihan mukavasti, mutta tuntuu kuin tuo ikä olisi muuttanut hänet täysin. Nykyään hän notkuu baarissa likimain joka viikonloppu, ja saan kuulla ystäviltäni kuinka hän on kähminyt siellä toisinaan muita poikia.
Näemme kuitenkin yleensä viikoittain, mutta minusta on alkanut tuntua sille kuin kasvaisimme toisistamme erilleen. Hänen mielestään kaikki on hyvin, mutta itse tunnen oloni ehkä jopa hieman hyväksikäytetyksi. Minulta hän vonkaa lähinnä seksiä, eikä muulle hellyydelle ja yhteiselle toiminnalle jää sijaa, sillä hän hoitaa ne ystäviensä kesken.
Olen miettinyt muutamaan otteeseen eroamista, mutta en haluaisi heittää kaikkea hyvää pois mitä meillä on menneisyydessä ollut. Juuri nuo muistot tuntuvatkin kantavan tätä suhdetta yllä. Ongelma onkin kuinka jatkaa suhdetta, jos toisen mielestä siinä ei ole mitään korjattavaa, kun taas itse mietin kotona yksikseni milloin hän taas kähmii baarissa muiden poikien kanssa.

3

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tsemppiä jatkoon

      Muistoihin ei kannata hyvää parisuhdetta rakentaa. Katso mieluummin suhdettanne tänäpäivänä. Antaako suhde sinulle mitään? Kokemuksesta voin sanoa, että tuo "maaginen" 18-vuotta tuo elämään kaikenlaista, kuten baareissa notkumista ja muuta sellaista. MUTTA se tuo myös sitä vastuuta. Ja vastuuta on myös poikaystäväsi käytös sinua kohtaan. Hänellä on vastuu myös suhteenne tilasta eikä vain sinulla. Nyt teillä olisi aika keskustella, mihin suuntaan haluatte edetä.
      Olette kuitenkin todella nuoria, joten löydätte varmasti joskus uuden kumppanin, jos päädytte eromaan. Kenenkään ei myöskään tarvitse alistua siihen, että kumppani kourii vieraita ihmisiä baarissa. Siihen ei oikeuta mikään ikä.

    • gay vai

      ookko h*omo?

    • mies.

      Tuon ikäiset ei vielä osaa sitoutua. Poikaystäväs haluaa kokemuksia ja pettää sinua varmasti vielä jos saa tilaisuuden.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1047
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      585
      1023
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      940
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      806
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      721
    Aihe