Äidin uusi miesystävä ilkeä paskiainen

Espoolainen-95

Eli meidän elämä oli normaalia ja hieman keskivertoa parempaa taloudellisesti. Elettiin minä, isä, äiti ja veljet omakotitalossa, kunnes parisen vuotta sitten isä ja äiti erosi. Koska ei hirveästi vaihtoehtoja ollut, niin äidin luo menin asumaan, rivitaloon. Äidillä oli uusi mukava miesystävä. Tämä miesystävä oli oikein mukava ja sen kanssa oli kaikki hyvin. Sitten kun oltiin n. vuosi, vähän yli asuttu niin he erosivat matkaeron vuoksi (hän ei asunut meillä kuitenkaan, omisti oman perheen) ja heti perään- taas äiti hankki uuden miesystävän. Olihan se outoa että viime viikonloppuna oli toinen miesystävä kylässä ja tällä kertaa uusi. Noh, alkuun hän vaikutti ihan mukavalta, aavistuksen ehkä ärsyttävältä. Selvisi että tällä ei ole ollenkaan perhettä ja hänen lapset ovat jo aikuisia. Pian äiti kysyi että mitä mieltä olisin jos hän muuttaisi meille. Noh, sanoin että pitää miettiä, katsoo kuukauden tai parin päästä asiaa. Pian kuitenkin hänen visiitit rupesi yleistymään ja hänen tavaroita rupesi ilmestymään meille. Ehkä viikko siitä kun äiti kysyi sitä, niin hän asuikin meillä jo kokonaan. Mietin että mitäs hemmettiä. Noh, yritin elää asian kanssa, olihan se rasittavaa että ei meinannu edes omaa rauhaa saada. Tämä hemmo käy töissä jossain pienessä firmassa ja ilmeisesti tosi pieni palkkainen. Rupesi ilmenemään yksi ongelma: Talous rupesi kaatumaan. Ennen kun ei ollut minkäännäköistä ongelmaa ruoasta tai mistään muustakaan, nyt piti yhtäkkiä elellä tyhjällä jääkaapilla. Ei tullut herkkuja, ei minkäännäköistä taskurahaa kertaakaan, ei uusia vaatteita kenkiä yms. Ei hygienia tuotteita. Ei nykyää meinaa tulla edes bussirahaa kouluun. Usein pitää mennä nälissään nukkumaan. Rupesin miettimään että mistä tämä johtuu. Selvis, että tää hyypiö joka meillä loisii, ei ole myynyt omaa vanhaa asuntoaan, tai pistänyt vuokralle. Eikä edes pistänyt itseään kirjoille meille. Täällä kuitenkin hengailee kokoajan. Ei hän maksa meidän laskuja, ei muitakaan kustannuksia. Tämän takia pitää nähdä nälkään eikä saa mitään uusia juttuja. Ja tämä kaikki on vasta alkua.

Äiti ei itse huomaa mitään, vaikka esimerkiksi isoisä yrittää sanoa sille, että ei tässä järjestelyssä ole mitään järkeä, joudutaan elättää yksi ylimääräinen henkilö eikä hän maksa mitään. Äiti vaan sanoo että on hänelläkin vaikeaa kun ei rahaa ole koska hänellä on toinenkin kämppä josta maksaa laskuja yms. No mitäs helvettiä, eihän tossa oo mitää järkeä. Tämä tyyppi on siis jotenkin manipuloinut äitini ja on tämmöinen onnenonkija tms.

Nyt kuitenkin päästään siihen, mikä on kaiken huippu. Tämä tyyppi on todella ilkeä. Varsinkin viimeaikoina on ilmennyt ihan tajuttomia juttuja. Hän on ruvennut suoraan sanottuna vittuilemaan päin naamaa, viisastelemaan ja muuta ihan turhaa. Melkein voisi sanoa että ruvennut kiusaamaan. Ja hän on kuitenkin loisinut meillä vasta joku muutaman kuukauden. Äiti huomaa tämän, mutta on ihan hiljaa. Ensimmäiset merkit tästä persoonasta tuli joku kuukaus sitten, kun äiti ja tämä tyyppi riiteli jostain pienestä asiasta, ja veljeni meni puolustamaan äitiäni, niin tämä haukkui veljeni pystyyn. Minuakin hän on nyt ruvennut haukkumaan. Yksi päivä kun sateli paskaa niskaa huusi kokoajan jotain niin raivostuin ja huusin että "Pidä se sun pääs kiinni" ja että hän puhuu pelkkää paskaa. Jos jollain sanalla pitäisi kuvailla, niin kiero tyyppi. Olen tällä hetkellä laihtunut 10-20 kiloa, kun ruokaa ei ole tarpeeksi. Nyt viimeaikoina on tullut todella turhauttava olo. Mitään pahaa en ole tehnyt, paskaa vaan tulee niskaan. Ainoat ketkä tuntuu välittävän on isä ja isoisä.

Veljenikin on sanonut, että tämä tyyppi on ihan hirveä. Silloin kun hän sanoi sen ensimmäisen kerran, en ollut ihan samaa mieltä. Asiat on nyt kuitenkin ihan selvät. Ainut kuka on sen puolella, on äitini.

Vaikka talous on nyt ihan vaakalaudalla, mihinkään ei meinaa riittää rahaa, toisin kun ennen tämän saapumista, niin hän ei maksa mitään meille. Viime viikkojen aikana hän on vain lorvinut kotona eikä käynyt edes töissä. Tulen kotiin, hän on siellä. Eli rahaakaan hän ei saa nykyään. Olen huomannut hänestä narsistisia persoonallisuusoireita.

Jos meillä on ruokaa, niin se on yleensä semmoista, josta vain äitini ja hänen miesystävänsä pitää. Vaikka sanon asiasta, ei siitä välitetä. Ei tämmöistä ennen ollut. Olen miettinyt, että pitäisi puhua äidin kanssa, pyytää häntä jättämään hänet ja puhumaan asioista oikeilla sanoilla. Vielä ei kuitenkaan tilaisuutta ole ollut.

Mitä tässä tilanteessa pitäisi edes tehdä? Opiskeleva täysikäinen olen, tietysti oma kämppä pitäisi hankkia mutta ei tuloja mistään tule.
Löytyykö sinultakin samanlaisia kokemuksia?

Anteeksi jos teksti hyppelehtii ja on vähän huonossa järjestyksessä, tai muuten vaan epäselvä. Toivottavasti pointti tuli esille. Hieman helpotti kirjoittaa tästä.
Tälle oli vaikea löytää oikeaa osioita, joten pistin pariin paikkaan

5

279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oppeliini1

      Näytä äidillesi mitä meille kerroit.
      Hän aivan varmasti on tietoinen miehen pahuudesta, kenties hän pelkää tuota miestä? Siksi ei "uskalla" potkaista miestä pellolle.

      Sinä, äitisi ja veljesi olette yhtä perhettä - teidän kolmen kuuluu vetää samaa koyttä tuota ilkeää ulkopuolista aikuista vastaan. Aivan varmasti äitisi tajuaa että hän ei ole oikeilla raiteilla valintansa suhteen.

      Te kolme kyllä pääsette miehestä eroon. Kolmestaan kerrotte mihelle ettei tällainen kotielämä enää toimi. Tästä kärsii jokainen. Mies mukaanlukien!

      Hänen on parasta hankkia oma asunto, (äidilläsi EI ole velvollisuutta sallia hänen majailla kodissanne).

    • Nissanin tunkki

      Rengasraudalla otsaan :) ja ratkeaa ongelma. No onkohan tämä taas totta mutta kun seuraa oikeaa elämää voi ollakin. Ei voi vain kuin ihmetellä miksi pitää joku turhake olla elämässä. Lapset ja oma perhe ensin.

      • pä toivoinen

        Itsellä on meneillään saman lainen tilanne mutta olen 12v ja luonteeltani aika äkkipikainen ja kun veljeni(7v) on vaikka käynyt hakemassa luvatta koulu tarvikkeita
        Huoneesta aloitan hirveän huudon kuinka on muka väärin ettei veli pidä omia kamojaan tallella yms.asuntomme on myynnissä ja huoneeni on aika siisti mutta pöydällä on näyttö ja itse kone on piilossa pöydän alla ja


      • jatkoa tarinalle arjesta
        pä toivoinen kirjoitti:

        Itsellä on meneillään saman lainen tilanne mutta olen 12v ja luonteeltani aika äkkipikainen ja kun veljeni(7v) on vaikka käynyt hakemassa luvatta koulu tarvikkeita
        Huoneesta aloitan hirveän huudon kuinka on muka väärin ettei veli pidä omia kamojaan tallella yms.asuntomme on myynnissä ja huoneeni on aika siisti mutta pöydällä on näyttö ja itse kone on piilossa pöydän alla ja

        Ja tämä mies alkaa valittaa että minun itse päisyyteni takia talo on vieläkin myynnissä.ilmoitin että talo on ollut 3 viikkoa myynnissä ja kehotin tätä pilkka mielessä katsomaan mihin hän omat tietokoneensa sojoittaa ja kysyon pitäisikö hellan olla keittiössä eikä työhuoneessa ja tämä mies sanoo kertovansa äidilleni joka väitti minun loukanneen miehen tunteita tämä virnuili siinä äidin vieressä.tämä maustaa joka ruuan chili mausteella ja väittää että olisi meidänkin(minä ja veljeni)aika totutella mausteisiin ja kysyn syökö tämän miehen 8v tyttö chiliä ja tämä sanoo että ei se halua joten ei sen tarvi no lähdin sitten kaupasta hakemaan itselleni ja veljelleni ruokaa.ruoka pöydässä tämä mies kysyi että maistuuko pinaatti keitto ja söi pihviä johon ei ollut yhtäkään tippaa chiliä tippunut sillä tämä pihvi "oli palanut pohjaan" näytin sitten keski sormea ja sanoin että haista vittu nin se alkaa mylvimään jotain vanhempien kunniotuksesta ja passitti minut huoneeseeni ja sanoi että ei ole asiaa näkyä alakerrassa.ja syntymä päiväjuhlat olivat sitten kamalimmat olimme juhlineet tämän miehen tyttären ja miehen synttäreitä kunnolla ja sai tytär oikein elämänsä ensimmäisen meikkaus setin ja osasi
        kyllä kiittää mutta kun tämä herra paskia
        nen sai komean nahka lompakon ja kiitti ja halasi äitiä muttei meitä ja kysyi että mitä me tuotiin ja selitettiin sitten että oltiin kaikki mukana lahjoissa ja totesi että ei ollut kyllä reilua että väitetään että ollaan oltu mukana lahjassa vaikkei sitä ole itse maksettu senttiäkään.ja kun oli sukulai synttärit niin tuli tämä mies kun olivat muut vieraat lähteneet ja tulihan se ilman lahjaa ja väitti että.en ollut totellut sitä eilen kun


    • life3

      Eipä noissa muiden ihmissuhdeasioissa voi oikein mitään tehdä, että sinuna vain hankkisin töitä, ja sitten muuttaisin vaikka soluun tai muuhun suht edulliseen asuntoon, ja alkaisin keskittyä omaan elämääni.

      Itsekin olen -95, ja omillani olen asunut täysikäisyydestä asti, ja antanut oman perheen tehdä mitä haluavat enkä ole omaa elämääni antanut pilata sillä kodin ilmapiirillä. Aikoinaan itsellänikin oli ns. "Isäpuoli" seitsemän vuoden ajan, ja sitä aikaa todellakin kutsun elämässäni helvetilliseksi. Niihin vuosiin mahtui paljon, kuten kaikki arvostelu, mollaus, huuto, vaatimukset, säännöt, huumeet, alkoholi, väkivalta, hyväksikäytöt yms., että kyllä kauheaa se voi olla. Mutta ei siihen vanhempien valintoihin oikein voi vaikuttaa..

      Mutta omaan elämääsi voit, ja nyt kun olet täysikäinen niin lähde, ja elätä itseäsi, ja sanoit että isoisäsi ainakin tukee sinua, niin ehkä saat häneltä tai isältäsi apua tarvittaessa. :) tsemppiä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe