Syytön

Mistä alkaa kohtuus

elämäntyö
tavoitteli korkeaa
taiteen taivasta

maineen symbolia

tai
oikeastaan
eräänlaista
sydämellään olevaa
ymmärryksen siltaa

jonka voimaa
on mahdotonta
vastustaa

aivan kuten
todellisuus huijaa
jokaista,
joka uskoo
ihmisen luomaan
sopusointuun

muutokseen

kulissien takaiseen
vallankumoukseen

onnennumeroon joka
arvotaan
syntymässä

ruletin pyörittäessä
ihanteita
estetiikka ja
käyttäytymistämme

kuinka lapsi
heitetään susille
vain saadaksemme
tietoomme syntyykö
tähti vai
surumarssiinsa hukkunut
kevytmielisyys

painoton tila, jota
ei voi ottaa
vakavasti

on vain
toisistaan
irrottamattomat
maine tai häpeä

kuinka häpeämätön
yrittää älyllään
todistella
ajattelemattomuuden
valtaa

myydä toiselle
utuisen illuusion

maailman silmistä
riippumattoman olemuksen,
jossa toinen
tanssittaa aina
toista

miten vähästä
rakastava
tulee epätoivoiseksi

hävittää rakkautensa
kauneuden

olemalla hulluna

olematta kiinnostunut
kuten suutelemalla
luulee synnyttävänsä
tunteensa harhassa

halusta huutaa
humalansa öisellä
torilla

rakkauden halunsa
kaipuun oikeutukseksi
konkreettiseen sisältöön

raivoon ja intohimoon

valmiina uhraamaan
kaiken
nähdäkseen huntunsa
lepattavan tuulesta

olemalla
onnensa suosiollinen
hyökkäys, josta
ei kukaan peräänny

kuinka
rakkauden
lento ei hidastu

vain persoonallisuuksien
kaunis vetovoima
johtaa lumoavaan
käyttäytymiseen

torjumattomaan
eroottisen haasteen
vapautumiseen

myrskyn synnyttämään
raivokkaaseen suuteluun

koskettaen jokaista
kohtaa

riisuen toinen
toistaan
selkäytimen
tiedostamattomalla
tekemisen halullaan

taistellen jokaisesta
vallatusta
ihon alueesta

ammottavan suun
sykkiessä suppunsa
aistilliseen kielen
kosketukseen

unelmoivan hymyn
hiljaisen
sukupuolisen hurmion

kasvonsa kämmeniin
painavan viekoittelevan
naisellisuuden

jota seurasi
täydellinen
tunteettomuus

elämä oli taas
palannut lähemmäs
normaalia

ajatukset ovat
lentäneet
muuanne

jättämättä jälkeäkään
itsestään
pelkkä kone, joka
vaatii huoltoa

seisoakseen
kiihottumisen hetkinä
kuin lahja,
joka antaa hymyn
verhota kasvonsa
syyttömyyteen

http://www.youtube.com/watch?v=MgwKsmK-0y0

10

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Moi :)

      Hieno runo! Alkuun tuntui kevät oli suht kaukana, mutta lopussa sitä löytyi himpun verran enemmän :D

      • Mistä alkaa kohtuus

        Hyvää huomenta

        Johtuisiko se siitä, että syksyisen pimeä tunnelma tuntuu seuraavan ja himmeillä valoilla mennään (aivan kuin usvaan puskisi ).

        Toivon kuitenkin sinun löytäneen kevään ja kauniisti laulavat pikkulinnut....ja hyvää alkavaa viikkoa.

    • Ich bin...

      Syyllinen kunnes toisin...eiku...

      Hieno. Kiitos.

      • Mistä alkaa kohtuus

        Mä laitoin liitteeksi Jonnen esittämänä (hyvä sekin) vaikka taitaa kuitenkin minun mielestä olla alkuperäinen naikkareilta kuitenkin parempi...ja lavan vierellä livenä paras...

        http://www.youtube.com/watch?v=m6ROBh1cBDM

        Mä oon syyllinen siihen ;)

        Kiitos sinulle

    • tuulena tulen

      Saanko vielä kommentoida tätä..? Runon alkua lähinnä. Mulle tulee tästä välitön mielikuva loistavasta muusikosta, jonka nimeä en nyt viitsi mainita. Sattumoisin olin viikonloppuna keikalla.

      En minäkään usko ihmisen luomaan sopusointuun, se ei ole pysyvää. Eikä tarvitsekaan olla. Näkemyseroja ja erimielisyyttä on, mutta pointti onkin siinä ettei mieli jää junnaamaan niihin, eikä rakentele mitään ismejä yms. Paitsi jos niin tietoisesti haluaa. Ja jos niin haluaa, se tietää myös kärsimystä. Niin se vaan menee.

      Horoskoopit yms. on myös ihan täyttä puppua, esimerkki siitä miten ihmisellä on vaan tarve rakennella kaikenlaisia raja-aitoja ja valmiita kuvia, ihanteita, uskomuksia. Mielelle kun on ominaista jäsennellä ja luokitella asioita. Hyväksyä ja poissulkea.

      Maine ja häpeä on varmaankin kolikon kääntöpuolia ainakin musabisneksessä... Painoton tila syntynee kun tästä(kin) ajattelusta vapautuu. Taiteilijalle tosin varmasti muutenkin... Mulle painottomuus on olemisen keveyttä, vapautta valmiista ajatusrakennelmista, joita mieli tykkää jauhaa. Se ei silti merkitse ajattelemattomuutta.

      "kuinka lapsi
      heitetään susille
      vain saadaksemme
      tietoomme syntyykö
      tähti vai
      surumarssiinsa hukkunut
      kevytmielisyys"
      Niin...

      "olematta kiinnostunut
      kuten suutelemalla
      luulee synnyttävänsä
      tunteensa harhassa"

      Tässä on minusta hyvä oivallus. Olis oikeastaan kiva kuulla jotain perustelua tälle viimeiselle. Ihan vaan mielenkiinnosta :) Ja syntyikö tämä koko tuotos muka biisistä Syytön? En muuten usko :) Kiitokset kuitenkin ajatusten ja mielikuvien verbalisoimisesta - puhutteli tuttuudellaan tavallaan...

      • Mistä alkaa kohtuus

        Joo mä tunnustan, oon vanhakantainen ja erityisesti ismeihin koukkuuntunut…

        Ei nyt sentään, mutta totta ehkä toinen puoli, kärsimykseni johtunee enemmän tunnollisuuteen ja aikaansaapaan toiminta tapaan iskostuneen kasvatuksen ja nuoruuden seurauksena. Tällainen perfektionismiin ohjaava elämän tapa on toisaalta raskas ja kärsimyksiä täynnä, mutta aina maaliin päästynä euforiakin on täydellinen. Sitten minua häiritsee epäloogisuus, olkoon se vapaa aikaa tai työtä. Fobioiden kanssa on myös kiva painia, jottei tulisi turhaa mielen vapautta ja stressivapaata eteen ;)

        Tämä taas johtaa siihen, että pyrin myös muokkaamaan ympäristöäni samoin kaavoin ja metodein, jolloin tällainen vaatimusten tason ahdistus siirtyy helposti myös työympäristöön. Nykyään työssä vaadin ympäristöltäni melko säntillistä toimintatapaa, jossa äly, ripeys ja kustannukset yritetään maksimoida mahdollisimman tehokkaasti. Ehkä työssä se maine ja häpeä ovatkin suuria sisäisiä vaikuttajia. Virheitä tekee jokainen, mutta kukaan ei halua olla huono tai tyhmä…koska se leimaa aina ja aina uudelleen ja uudelleen.

        Mutta minulla kaksi eri maailmaa työ ja vapaa-aika, aivan kuin olisin keskellä sisäistä skitsofreniaa, jossa tiukka sisäinen kuri muuttuu relaksinoituneeksi nautiskelijaksi. Olen edelleen perfktionisti esim. soittaessani rumpuja, mutta ystävät ovat aina ystäviä erilaisuudestaan huolimatta. Osaan olla myös vapaalla ja olla tekemättä mitään, pois sulkea asioita eli olla tuossa painottomassa tilassa . Olenkin huomannut, että aivoni tarvitsevat ajoittain hetkiä jolloin niiden täytyy olla levossa tekemättä yhtään mitään. Ne ovat yleensä elämäni parhaita hetkiä, minulta ei vaadita mitään enkä minä vaadi keneltäkään mitään. Ollaan ja nautitaan…elämästä.

        Totuus lienee se, että haluaisin olla tuo vapaa-ajattelija, painottoman tilan asukas. Mutta se ei vaan ole mahdollista, erilaiset ismit vievät aina kärsimykseen.

        Mä en osaa selittää sinulle tuota kysymääsi asiaa, enkä yleensä tulkitse kirjoituksiani ihan siitä syystä, että ne eivät välttämättä edusta suoraa omaa mielipidettä tai ne eivät ole historiaa tai faktaa vaan ajatuksia, jotka tulevat ja menevät herättääkseen impulsseja ympäristöön. Aivan kuin ne herättävät itsessäni jotain mikä pitää sanoa ääneen.

        Ehkä se vapaus on se minkä toivoisin saavani kaiken lopputuloksena...

        https://www.youtube.com/watch?v=fGD9Gsk6Vlc

        Kiitos sinulle, joka tuulena tulet

      • tuulena tulen
        Mistä alkaa kohtuus kirjoitti:

        Moi vanhakantainen:) Onpas muuten tosi vanhanaikainen sana! Meni pikkutovi, kun perehdyin vähän fobioihin... En tiennytkään, että niitä on yleensä samalla ihmisellä vieläpä useampia. Ikäviä elämänkumppaneita... voi hankaloittaa elämää monella tapaa. Fobioissa on ehkä kamalinta fyysiset, hallitsemattomat reaktiot? Ja jonkinlainen pakokauhu? Joita voi alkaa pelätä etukäteen ja jotka voi vaikuttaa vaikka eristäytymiseen, niiden pakenemiseen alkoholin avulla? Pelkohan voi rajoittaa elämää ihan konkreettisesti ,mutta on myös esteenä, verhona ns. "puhtaan" näkemisen edessä. Maailma vääristyy pelon silmin nähtynä...no en nyt ala taas jauhamaan tästä. Onko sulla mitään tietoa mistä fobiasi ovat saaneet alkunsa? Oletko harrastanut mielen tarkkailua? Käynyt terapiassa? No ei tarvitse paljastaa...

        "Virheitä tekee jokainen, mutta kukaan ei halua olla huono tai tyhmä…koska se leimaa aina ja aina uudelleen ja uudelleen." Niin. Ja virheet on lähinnä mokaamista, mikä ei ole syntiä. Synti on pelkkä tyhjä sana. (En muuten tajunnut aikaisemmin mainintaasi siitä syntilistasta... Mikä se on?) Virheet on inhimillisiä, eikä ole virheetöntä ihmistä. Virheet voi kuitenkin aina pyyhkiä olemattomiin. Yksi kerrallaan, lopullisesti. Ne voi poistaa tietoisuudesta. Niin, eikä kukaan halua olla huono eikä tyhmä. Mulle on ollut apua siitä kun ajattelen jokaisen ihmisen olevan enemmän tai vähemmän hullu. Katsele vaan vähän ympärillesi, eikö muka ole? :) Tottakai tää pätee omaan itseenikin. Ihminen on sekopää pelko-olento.

        "Mutta minulla kaksi eri maailmaa työ ja vapaa-aika, aivan kuin olisin keskellä sisäistä skitsofreniaa, jossa tiukka sisäinen kuri muuttuu relaksinoituneeksi nautiskelijaksi." Ok, tää selittää jotain :) Mietinkin joskus tota skitsofreniaa. Tiedän, että voi vaipua psykoosiin kelatessaan näitä juttuja mitä minäkin kelailen...

        "Osaan olla myös vapaalla ja olla tekemättä mitään, pois sulkea asioita eli olla tuossa painottomassa tilassa . Olenkin huomannut, että aivoni tarvitsevat ajoittain hetkiä jolloin niiden täytyy olla levossa tekemättä yhtään mitään." Hyvä juttu! Siis että osaat olla vapaalla, ettet pala loppuun. Vaikka voi sekin olla uusi alku, sanon noin asiaa melko läheltä seuranneena. Sen verran tarkennan vielä, että mulle "painottomuus" ei ole asioiden poissulkemista, se ei ole niiden kieltämistä eikä siirtämistä syrjään...eikä sillä ole tekemistä minkään ismin eikä esim. meditaation kanssa. Se on vapautta mielestä, egon pyörittämistä ajatuksista. Voin silti tehdä asioita. Tai vaan olla. En osaa sen kummemmin selittää. Kyllä sun pitäisi tämä oikeastaan tietää...

        "Mä en osaa selittää sinulle tuota kysymääsi asiaa, enkä yleensä tulkitse kirjoituksiani ihan siitä syystä, että ne eivät välttämättä edusta suoraa omaa mielipidettä tai ne eivät ole historiaa tai faktaa vaan ajatuksia, jotka tulevat ja menevät herättääkseen impulsseja ympäristöön." Ok, ymmärrän... mistä ne sun mielestäsi tulevat? Käytätkö silloin aivojasi vai et? :)

        Oli ihan uusi biisituttavuus mulle, kiitän siitä. Vaihtarina tulee tällanen, jossa on kans sanottu jotain ääneen
        http://www.youtube.com/watch?v=-AY5-0uXn9w

      • Mistä alkaa kohtuus
        tuulena tulen kirjoitti:

        Eiköhän kaikki ole perimän ja kasvatuksen yhteenlaskun tulos. Mutta totuus vaan on, että monilla ihmisillä on erilaisia pelkoja ja minä satun kuulumaan niihin. En mä niihin terapeuttia ole sotkenut, ei sekään ehkä olisi hassumpi asia ;)

        Se loppuun palaminen on veitsenterällä taiteilua, olen säästynyt vielä, tulevaisuudesta ei tosin voi koskaan tietää. Paineet ovat tälläkin hetkellä tosi kovat, jatkuvaa selviytymistä.

        Eiköhän se teksti ole viimekädessä omaa minää täynnä, joka tulee aivoista tai ehkä osin selkäytimestä heijastellen tuntoja ja elämää ja varmasti on oman näköisensä, mutta kun en kirjoita historiikkia tai muistelmaan niin osin se on aina fiktiota.

        Jep, toi video näyttää siltä mitä kahden ihmisen hyvä olo ja läheisyys tarkoittaa. Se ei aina tarvitse olla hellimistä tai hymyä, mutta parhaimmillaan juuri noin...

    • Liona2

      Runosi koskettaa kaikkeja aisteja sekä herättää kysymyksiä elämän monivaihtuvuudesta. Loistavaa tekstiä!

      • Mistä alkaa kohtuus

        Vastauksesi koskettaa aistejani ja saa auringossa monivivahteisen merkityksen, kiitos Liona.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      997
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      754
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe