Kissa kuseksii paikkoihin, joihin ei saisi

Eli ongelmana on kissa, joka on noin 4-vuotias ja tykkää kuseksia pehmoisille paikoille, sekä joskus sohville. Tätä ei tapahdu aina vaan silloin tällöin. Kissan hiekkalaatikkokin on puhdas. Olen pessyt joskus hiekkalaatikon kloriitilla, sillä kissathan tykkäävät sen hajusta.
Kissakarkotteita olen kokeillut suihkutella sohvalle, mutta ei tunnu auttavan. Sitäpaitsi kämppämme on liian pieni jos sitä alkaisi ruiskutella joka paikkaan niin kissa parkahan menisi aivan sekaisin.
Eilen viimeksi kusi sohvalle. Liittyisikö tähän se, että kun kissa oli ulkoilemassa se näki toisen kissan ja nuuskivat toisiaan? Meinaan, että alkoiko merkkailemaan reviiriä? Tosin tuo on leikattu tyttökissa, joten eihän tyttökisuilla pitäisi tuo merkkailuvietti olla niin suuri.
Eläinkotiin olen soittanut, mistä kissan otin ja he antoivat neuvoksi laittaa jonkun vanhan rievun/paidan, missä on omistajan hajua hiekkalaatikkoon, jotta oppisi sitä kautta käymään laatikolla, mutta kun ongelmana ei tunnu olevan hiekkalaatikolla käynti sillä tekee kuitenkin tarpeitaan sinne.
Mikä enää avuksi?

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin ja lisäyksenä vielä, että kissa ei joudu olemaan paljoa yksin ja leikitetty sitä on paljon tylsyyden estämiseksi. Kissa saa ulkoilla pihalla narussa.
      Stressin merkkejä en kissassa näe. Joskus hankaa takapuoltaan mattoa vasten ja epäilty on, että jos sillä olisi matoja ja näin ollen sitä stressaisi, mutta kyllähän tuo näkyisi varmasti kissan turkin kunnossa, ulosteissa ja laihtumisena.

      • en tiiiä sannoo

        Entäs anaalirauhaset tulehtuneet tai tukossa?


      • en tiiiä sannoo kirjoitti:

        Entäs anaalirauhaset tulehtuneet tai tukossa?

        Niin, siitä en osaa sanoa mitään. Pitäisi käyttää eläinlääkärillä asian varmuuden saamiseksi.


    • lkop9uln

      Käytä el , ei normaalia käytöstä.
      Jos kissa ollut joskus sisäsiisti, nyt jokin vialla.

    • Käytin tänään eläinlääkärillä ja eläinlääkäri sanoi, että etenkin narttukissat näyttävät helposti mieltään pissimällä muualle kuin hiekkalaatikkoon pienenkin stressin tullessa.
      Myös matolääke ja punkkikarkote laitettiin niskaan.
      Kissa sai Cystaid plus nimistä täydennysrehuvalmistetta, joka on tarkoitettu virtsatievaivoista kärsiville kissoille.
      Lääkäri kehotti matokuurin jälkeen käyttämään kissan vielä rokotuksessa.
      Myös toinen hiekkalaatikko hankittiin.

      Jospa nämä auttaisivat ensialkuun. Jos ei, niin pitää tutkia kissan ollessa rauhoituksessa virtsasta ettei ole mitään tulehduksia tai kiviä.

      • 09876+0987654

        Ok, hyvä että on nyt tutkittu, toivottavasti käytös muuttuu :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5450
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3497
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1622
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      198
      1564
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1038
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe