mistä apua? auttakaa!

Enäs terveydenhoitaja? Sano, että haluat, että saat pitää asian vain omana tietonasi.
Sitten voit soittaa Mielenterveysseuran ylläpitämään kriisipuhelimeen. Siellä on kyllä vastaajina lyhyen koulutuksen saaneet vapaaehtoiset.

Kävin jo terveydenhoitajalla mutta puhuttiin vaan stressistä. En vaan saanut suustani ulos sitä että minulla on masennus. Mutta terveyden hoitaja sanoi että sinuna menisin puhumaan kuraattorille, ja siihen se tyssäs. Syy miksi en halua kuraattorille on että täällä hän on todella epäpätevä ja todella äsyttävä luonteinen ns hän ei halua oikeasti auttaa ketään.
Tosiasia on että tuntuu jo toivottomalta kun kellekkään ei voi puhua.
Ja soittaa en halua koska minusta se on todella typrää sillä se näkyy puhelin laskussa ja menee paljon rahaa.

Onko se ilmaista ja tuleeko tietoihini mitään niissä käymisestä/"sairauksestani"

Luulen että kouluterveydenhoidon kautta järjestettynä ei tarvitse maksaa mitään ja kyllä ne ovat luottamuksellisia. Voit vielä tähdentää, että haluat pitää ne täysin luotamuksellisena. Ei tarvitse esim. luokanvalvojan tietää.

Mut jos menee esim psygologille terkkarin kautta eikö sinne pidä varata aika ja aijan varaus on koneella niin eikö se jää sinne?

Kitos tuosta neuvosta en todellakaan halua että tulevaisuus katuu jonku masennuksen takia. Yritän kieltää kokoajan itseltäni masennuksen ja stressin mutta tiedän että en pääse tästä yli ilman puhumalla.

Eniten pelottaa että vanhemmat saa tietää tai jokin muu läheinen tai että ne jää minun tietoihini loppuiäksi.

Terveyskeskuksen koneelle voi jää varmaan merkintä, että olet käynyt psykologilla, mutta ei sieltä tietoja minnekkään laiteta. Ei ihmistä voi leimata sen perusteella kukaan, että on käynyt joskus kouluaikaan psykologilla. EI minnekkään koulun koneeelle jää tietoja.
Sinulla on varmaan siihen syy, miksi pelkäät noin paljon asian julkitulemista esim, vanhemmille. Onko ongelmasi mielestäsi hävettävää, ovatko vanhemapsi ankaria? Eikö se ole ihan normaalia että ihminen voi väsy henkisesti. Salaaminen vie valtavasti energiaa ja stressaa.

En halua että vanhemmat huolestuu (mun vanhemmat on mailman parhaat). Tunnen oloni niin säälittäväksi koska ei ns normaalilla ihmisellä pitäisi olla tälläista ja olen aina sellainen ihminen että vaikka kaikki on huonosti, jatkan eteenpäin ja hymyilen.

En halua että leheiset saa tietää koska en halua heidän huolestuvan ja MINUN mielestä tämä on säälitävää. Mutta tiedän etten pääse tätä pois ilman apua.

Toiseksi en halua että se jää minnekkään tietoihini sillä olen pienestä pitäen halunnut erään ammatin ja haaveeni ei ole eikä tule muuttumaan mutta nyt on tullut koko ajan vastoinkäymisiä ja tunnen että ns tulevaisuuteni on vaakalaudalla. Ja huonompaan suuntaan ollaan menossa. En halua että tulevaisuuteni ja haavet murskaantuu yhden vitun masennuksen ja stressin takia . En osaa selitää tätä mutta minulla on hyvinhyvin pieni mahdollisuusta päästä haaveammattiini ja enkä halua että se pienikin mahdollisuus murskataan.

Joten en tiedä, tuntuu että minun pitäis antaa vaan tämän olla ja odottaa etää tämä menee ohi

En halua että vanhemmat huolestuu (mun vanhemmat on mailman parhaat). Tunnen oloni niin säälittäväksi koska ei ns normaalilla ihmisellä pitäisi olla tälläista ja olen aina sellainen ihminen että vaikka kaikki on huonosti, jatkan eteenpäin ja hymyilen.

En halua että leheiset saa tietää koska en halua heidän huolestuvan ja MINUN mielestä tämä on säälitävää. Mutta tiedän etten pääse tätä pois ilman apua.

Toiseksi en halua että se jää minnekkään tietoihini sillä olen pienestä pitäen halunnut erään ammatin ja haaveeni ei ole eikä tule muuttumaan mutta nyt on tullut koko ajan vastoinkäymisiä ja tunnen että ns tulevaisuuteni on vaakalaudalla. Ja huonompaan suuntaan ollaan menossa. En halua että tulevaisuuteni ja haavet murskaantuu yhden vitun masennuksen ja stressin takia . En osaa selitää tätä mutta minulla on hyvinhyvin pieni mahdollisuusta päästä haaveammattiini ja enkä halua että se pienikin mahdollisuus murskataan.

Joten en tiedä, tuntuu että minun pitäis antaa vaan tämän olla ja odottaa etää tämä menee ohi

Up?

Masentuneet ihmiset on parhaimpia maailmassa, niillä on syvimmät ja viisaimmat mietteet, minkä takia ne ymmärtää maailmaa kaikkein parhaiten, ei sitä kannata hävetä. Itse häpeisin, jos kuuluisin perus vajaan massan joukkoon vieläkin.

Vaikuttaa, että ole hyvin herkkä ja hienotunteinen ihminen. Tahdot tuottaa kaikille ja varsinkin läheisilles vain hyvää ja suojelet erikoissti noita rakkaitasi. Siinä on vain se huono puoli, että elästä tulee hyvin yksipuolista: kaikki on hyvin, ollaan sovussa, hymyillään, ja ulkoisesti onkin elämä yhteisössä ok, mutta todellisuudessa on paha olla. Läheiseen ja avoimeen kanssakäymiseen ihmiselämässä kuuluu myös iloita mutta myös itkeä yhdessä. Jakaa kaikenlaisia ihmisen tunteita ja käsitellä niitä rakentavasti.

Kyllähän erilaisiin ammatteihin on omat vaatimuksensa, mutta en usko että jokin teiniaikana koettu masennus kariuttaisi lääkärien kirjoissa kenenkään ammattihaaveita, jos opiskeluhakuaikana on terve.
Jos sinulla on liikaa omia salaisuuksia, joita tulee varjella kuin silmäteräänsä, niin sekin stressaa ja ahdistaa.

Entpäs jos asiasta valottaminen vanhemmille auttais teitä koko perheenä: saattaahan olla heilläkin sisällä samanlaisia salaisia möykkyjä. Avoimuus saataisi teitä vain lähemmäks.

katso vaan oman kaupunkisi nettisivuilta tai puhelinluettelosta mielenterveystoimiston numeron. Soitat sinne ja kysyt vapaata aikaa tulla keskustelemaan . Ne voi antaa ajan joko psyk. hoitajalle tai psykologille.Älä missään nimessä pelkää mitään leimaa, monenlaiset ihmiset käy siellä juttelemssa erilaisista tilanteista. JOs tää ei toimi, varaa aik lääkärille sano että haluat masennuslääkkeet tai käydä psykologilla.
Toinen vaihtoehto on mennä juttelemaan kirkon papille tai seurakunnnan nuorisotyöntekijälle, Papeilla on myös sielunhoitokoulutus. Katso puhelinluettelosta päivystävän papin puhelinnumero tai vastan otto aika. ei se vaadi mitään ihmeellistä.

Heti ensiksi en varmana rupea syömään masennus lääkkeitä! Ne vai vie huonon olon hetkeksi pois ja pilaa maksan.

En vain osaa selittää sitä miksi en halua kertoa sitä läheisille. En vain halua huolia.

Tiedän todellakin että minulla on aivan liikaa salaisuuksia.

"masennukseni" syynä on esim lukihäiriö (mistä kukaan ei tiedä), r vika (joka ei sinäänsä haittaa), menetykset (esim vaihtovuoden menetys), oma tyhmyys, painoongelmat (olen ns tyytyväinen mutta tuntuu että muut ei ole 164cm 48kg), rumuus (pidän itseäni välillä kauniina mutta välillä tuntuu että olen oksettava),vanhempien raha tilanne,pelkääminen (en todellakaan pelkää, olen aina ystävä porukassa joka on aina äänessä ja jne mutta "pelkään" en tiedä mitä), ja tottakai rakkaus (olen ollut samaan rakastunut jo 2vuotta mutta tunteet eivät varmastikkaan ole samanlaiset joten en puhu asiasta hälle)

Lisäksi oisi muitakin syitä mutta en jaksa jatkaa.

En tiedä liittyykö tämä tähän mutta vaikka rakastan urheilla. Tarvitsisin lenkki toverin, toivoin koiraa säästin rahat olin valmis maksamaan kaiken,mutta vataus on aina ei. (ja ennenkuin joku sanoo joitain että eei kannata noin pikaisesti ajatella koiraa ja kannattaisi alottaa pienemmällä lemmikillä niin voin sanoa että meillä on ollut kolme koiraa, useita hamstereita ja muita lemmikeitä mutta vanhuus on vienyt ne joten tiedän vastuun ja jne, ja aina kun saan niin käytän kaverin koiraa lenkillä. Mutta se ei yleensä ole mahdollista sillä hän asuu 15 km päässä) tämäkin tuntuu masentavan.

En tiedä onko nämä oikeita syitä masennukseen mutta juu en tiedä.

Ehkä minä vain yritän unohtaa nämä asiat ja jatkaa eteenpäin hymyillen. Ei kai tässä muu auta.

Aina ei tarvitse hymyillä, jos ei hymyilytä.

Jos rakastat urheilua, kai pääset lenkille yksinkin?
Älä tee koiran puutteesta tekosyytä millekään(vaikka lemmikit kivoja ovatkin).

Olet nuori, tuskin lievä masennusdiagnoosi sinua leimaa loppuiäksesi.
Toiseksi, masennusdiagnoosin tekee lääkäri, ei potilas itse.
Ongelmasi voi olla muutakin kuin kliinistä masennusta, usein nuorena ollaan vähän hukassa.
"Kultainen nuoruus" on usein muistojen kultaamaa paskapuhetta.

Ainakin oma teini-ikäni oli täynnä yksinäisyyttä ja ahdistusta.

Voit mielestäni puhua rauhassa terkkarille. koulukuraattorille jne.
Toki ammattiauttajissakin on törppöjä ja aina ei henkilökemiat kohtaa.

Itse sain amisaikana apua opiskelijapastorilta.

Seurakuntaa voin suositella, vaikka nykyään uskonnoton olenkin.

Tsemppiä sulle, tämä keski-ikäinen ukko raahautuu nyt töihin.

Seurakunta on paikka mihin saa mennnä ja mistä saa apua ilman, että tietojasi kirjataan yleisiin rekistereihin.

Päätin että unohdan kaikki masennukseni aiheet ja sillä ns tulevaisuuteni on jo vaakalaudalla ja en halua että masennus pilaa kaiken. Joten ei kai täs muuta voi sanoa ku kiitti ku kerroitte ja autoitte , mutta mulla on vaa sellanen luonne että "oon vaan ilonen" :)