Hyvää huomensta

kaikille

7

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tämän aamun lyhykäinen osanottoni liittyy kartan vilkaisemiseen. Millään lailla en halua lietsoa laajemman sodan uhkaa, mutta muistin, että Venäjällähän on piskuinen alue Puolan ja Liettuan välissä, Kaliningrad.
      Jos Putin on vuosikaudet suunnitellut Eurooppaan laajentumista, syntyisi oivallinen ns. Putinin kolmio Baltian maista Kaliningradin kautta Ukrainaan. Suomi lienee kuitenkin toistaiseksi ulkopuolella kolmion. Onhan siel Venäjäl päin kuulunut puheita, että Venäjälle kuuluvat myös sille ennenkin jossain vaiheessa kuuluneet maat.
      En kyllä ite tässä kauhian sotaisalla päällä, mut henkis kuitenki.

    • Kolavan kotka

      Huomenta vaan :)

      Putin on tuonut moottoripyöräjengiläisen logiikan valtiomiestasolle, odotettavissa on siis suoraviivaisia käänteitä, eli mitä tahansa mutta ei minkäänlaista perääntymistä eikä käskyttelyn kuuntelemistä.
      Jengiläinen tottelee ainoastaan itseään kovempaa fyysistä voimaa, nauraa YK:n lässytyksille.

    • Näissä yhteyksissä on moni kertonut mahdollisuudesta, että pieni, naamioitu "putinin joukko" ilmestyy Helsinkiin ja valloittaa Eduskunnan.

      Valmiutta suureen sotaan ei Suomella ole, mutta tuollaisen em.-joukon kyllä kävisi erittäin huonosti.

    • Kaikille Hyvää Pääsiäis-aikaa -sinulle Ruuneperi aloittajana.

      Meidän elämä lähtee mökille, toivottavasti lämmintä tulee.

      Onhan siellä lämpimiksi ulkotöitäkin vielä,ei kesä sen ennemmin tul, vaikka talvella ei lunta ollutkaan routa on paksu...ter Heta.

    • Hyvää huomenta vaan! Tuohon otsikkoon voi vastatakin kun ei mitään ajatuksia ole vielä syntynyt päässäni.

      Siivoojatytöt valloittivat kotini yllättäen normaalia aikaisemmin, tuskin olin aamukahvia vielä saanut, ja nyt täyttää surina ja venäjänkieli lukaalin.
      Pakenin tänne työhuoneeseen, joten kiitos toivotuksesta!

      • ullamirjami

        Hyvää Hyomenta , ja pääsiäisen odotusta.
        menenkin suomeen lauantaina --on jo matkakuumetta . Mummun pirpanat odottaa että nähdään , vaikka nyt kun ne on jo koululaisia voivat koko perhekkin matkustella helpommin tännepäin , tulevatkin ensikuussa ja tuttäreni luovuttaa asuntonsa heille . n 3 päiväksi.


    • Tuo toinen siivoojarouva on Ukrainasta ja kertoi lähtevänsä käymään siellä. Oli kovin surullinen kun tilanne siellä on nyt vaikea ja ahdistunut.
      Hän pyyhki kirjahyllyistä pölyjä ja hyväili metrikaupalla mieheni venäläisiä taidekirjoja ja kertoi, ettei Ukrainassa saa kirjoja normaalisti: Sinulla paljon hienoja kirjoja hän sanoi.

      En ole edes päättänyt mitä niillä teen, ehkä venäläinen vanhainkoti ottaisi ne, tai antikvariaatit aikanaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2834
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      527
      2676
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1855
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1797
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1733
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1679
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1292
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      88
      1126
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      58
      1099
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1092
    Aihe