Kuule Esko, mailma muttu ny!

Katselin tuossa golfin peliä hienolla viheriöllä. Entinen kaskimaa ja viljelypelto on rikkaiden golfinpelaajien harrastus- ja kilpailupaikkana.

Eri urheilulajien harrastajat vaativat lisää jäähalleja, joissa voi pelata kesälläkin jääkiekkoa, luistella etc.

Suuria palloiluhallejakin pitää rakentaa, sellaisia, joissa on "kesä" talven keskellä.

Tarvitaan huippu-urheilijoita, jotka tuovat maailmanmainetta ja hankkivat miljoonia, jotka sitten viedään johonkin veroparatiisiin, vaikkapa Monacoon.

Tätä purnausta voisi jatkaa loputtomasti.

Minkälaisia kansalaisia tulee sellaisista lapsista ja nuorista, jotka kasvavat erilaisissa tehdyissä oloissa, aina muiden ohjaamina ei koskaan omin päin eikä keinoin.

Todellisten tarpeiden tyydyttämisestä ei huolehdita, se ei ole hienoa, ei tuo suurta rahaa tai mainetta ja menee vaan peruskansalaisten hyväksi, niiden jotka nuo eliittiolosuhteet ovat pienillä tuloilla aikaansaaneet.

Sanokaa vaan, että raha ei muulla keinoin saada liikkumaan. Kertokaa myös, onko elintason nousu kohdistettu oikein!?

Kilpailukykyä on Suomessa ruvettu nostamaan, tasaamalla PIENIÄ PALKKOJA.

Mitäkö edellinen tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että tasaus suoritetaan pienimmän palkan tasolle. Yksinkertaista: noilla pienillä palkoilla saadaan tuotantokustannukset pieniksi, Suomen vienti ja sen tulot suuriksi ja pienien palkkojen "nauttijat" leipäjonoon.

14

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pieniä palkkoja nauttivia on hyvin paljon enemmän kuin "isopalkkaisia".
      Siksi eläkeläisiltä on kätevintä leikata.
      Progressiivinen verotus karkottaa suurituloiset ulkomaille,kuten Walroosin tapauksessakin.
      Tämä yhteiskunta pyörii verorahoilla. Olen ajatellut, mutta en ole ottanut paremmin selvää, että miten Monaco hoitaa sosiaalimenonsa, sillä sanotaan, ettei siellä makseta veroja ollenkaan.

      • Sosiaalimenoja ei Monacossa ole ymmärtääkseni lainkaan. Jos joku on vähävarainen tai rahaton, saa rauhassa kuolla.

        Veroja tai veroluonteisia maksuja ei ymmärtääkseni ole. Jostain on kuitenkin varat kuninkaan ym. hyvinvointiin kerättävä.

        Ihan tuli syy selvittää


      • fundsija 1
        Ruuneperi kirjoitti:

        Sosiaalimenoja ei Monacossa ole ymmärtääkseni lainkaan. Jos joku on vähävarainen tai rahaton, saa rauhassa kuolla.

        Veroja tai veroluonteisia maksuja ei ymmärtääkseni ole. Jostain on kuitenkin varat kuninkaan ym. hyvinvointiin kerättävä.

        Ihan tuli syy selvittää

        Taidat törmätä hiljaisuuden muuriin. Raha tekee työtä, sillä ei ole sen paremmin aikaa kuin tarvetta selittää ammattisalaisuuksia.


      • fundsija 1 kirjoitti:

        Taidat törmätä hiljaisuuden muuriin. Raha tekee työtä, sillä ei ole sen paremmin aikaa kuin tarvetta selittää ammattisalaisuuksia.

        Ei raha mitään työtä tee, ei sillä ole arvoakaan, ainoastaan ostovoimaa. Mitä ammattisalaisuuksia raha muka selvittää??


    • kuka tietää

      Ottaakohan Monaco pakolaisia ?

    • 10o01

      Monacolla on oma rahasampo Casino, siellä käy ympäri maailmaa rahakkaita pelaajia se tietää pelin hengen ken on kokeillut edes meidän RAYn pelihalleissa mihin suuntaan siellä rahavirta käy.
      Tuskin siellä veroja maksetaan koska Casino on tuottaa valtiolle tarvittavat summat.

      • Tyhmiä siellä

        rokotetaan peluuttamalla heitä, he eivät hallitse itseään.
        monacolaiset menevät kyydillä niillä tuotoilla.


    • 10o01

      Älä tyhmittele, paljastat kateutesi.

      Kun me pelataan risti nollaa (X // 0) he pelaa rahalla, mikä estää kun sitä joillekin kertyy.

    • Nythän on juuri ollut puhetta, miten kalliita ovat lasten ja nuorten harrastukset. Esimerkkinä oli jääkiekko, jota suurin osa pojista ihan pienenä jo halajaa.Luultavasti oli kyse ihan ammattilaisuuteen tähtäävistä nuorista, mutta maksavathan ne varusteetkin ihan tavallisestikin pelatessa. Siinäpä sitä tasa-arvoa jo lapsesta, vanhemmat joutuvat sanomaan lahjakkaalle nuorelle, ei meillä ole varaa. Ja koulussa pitää olla sukset ja luistimet, sehän on tietysti ihan selvää. Tuossa kun otit alussa esimerkiksi golfin, ei siihenkään vähempivaraisella ole mahdollisuuksia, jopa vaatetusta myöten maksaa. Eipä olisikaan minun lajini koskaan ollutkaan, vaikka oliskin joskus ollut varaa. Mieluummin olen pelannut pesäpalloa, oli meillä sitä ihan harrastus pelata, omat mailat ja pallot, kun lapset olivat siinä iässä, ja heidän kaverinsa siinä mukana.

      Siihen aikaan, kun meidän ikäisten lapset olivat pieniä ja nuoria, maksoivathan jotkin harrastukset jonkin verran, mutta oli myös ilmaisia. Saivat omat tyttöni kokeilla niitä tavallisia siihen aikaan, ratsastusta, pianonsoittoa, balettia, muttei heillä niin suuria taipumuksia niihin ollut, jotta ammatiksi olisivat tulleet. Musiikki kyllä. Ai niin, keskimmäinen tyttärein sai Haminassa kokeilla ammuntaa, valmentajat sanoivat, että erinomaiset taipumukset olisivat olleet ihan kilpavalmennustasolle. Hoh, neljän lapsen äiti hänestä tuli, mutta sanoi tässä kerran, että olisi kiva vielä kokeilla, miten sujuisi. 40 vuotta täyttää syksyllä.

      Eipä ole lapsia nykyisin eikä enää kymmeniin vuosiin näkynyt missään vapailla paikoilla vaikkapa pihoilla pesistä pelaamassa kavereitten kanssa.

      • Hauskimpiin lapsuusmuistoihini kuuluu tyttökaverini kanssa "risuluisteluretki". Läheisellä pikkiriikkisellä lammella oli valtavan mukavaa"luistella".
        Meillä ei tyttökaverini kanssa ollut luistimia, mutta teimme oksista sellaiset. Voi sitä riemua ja hauskuutta!
        Kuitenkin, kun seuraavana päivänä menimme kokeilemaan samaa luistelutekniikkaa, niin emme enää saaneetkaan siitä ilon ja riemun tunteesta kiinni.
        Se oli vaan se ainut, ainutlaatuinen kokemus.


      • anlis3 kirjoitti:

        Hauskimpiin lapsuusmuistoihini kuuluu tyttökaverini kanssa "risuluisteluretki". Läheisellä pikkiriikkisellä lammella oli valtavan mukavaa"luistella".
        Meillä ei tyttökaverini kanssa ollut luistimia, mutta teimme oksista sellaiset. Voi sitä riemua ja hauskuutta!
        Kuitenkin, kun seuraavana päivänä menimme kokeilemaan samaa luistelutekniikkaa, niin emme enää saaneetkaan siitä ilon ja riemun tunteesta kiinni.
        Se oli vaan se ainut, ainutlaatuinen kokemus.

        Nykylapsilta onkin viety tuollainen onnistumisen ilo. jonka aikanaan ikään kuin jouduimme kokemaan kaiken puutteessa.

        Suurta onnistumisen iloa silloin koettiin, eikä aiheetta. Noista onnistumisista on luotu pohjaa elämälle enemmän kuin tiedetään. Onko nykynuorilla mitään mahdollisuutta
        luoda itselleen samanlaista pohjaa lapsen mielin ja taidoin.


    • Rommi Penääjä

      Kato ku Suomi ei pyöri sillai että me tehdään pienellä palkalla tuottavaa työtä, että mää tekisin, sää tekisit, kaikki teksi. Kyllä se parempi niin että saamelaiset tekee, bangladeshilaiset pikkulapset tekee jne. niin meille jää sitte enemmän aikaa harrastaa jotain tärkeempää kuten esim. golfia. Mikä sun tasotukses muuten on?

      • ///

        Mitähän kummaa tähän toit saamelaiset? Tiedätkö edes, ketä he ovat?


    • No, niinhän se menee, markkinatalouden ja markkinavoimien ehdoilla.
      Suomesta on viety halvan työvoiman maihin lukuisia yrityksiä, ja vielä viedään.
      Jopa sellainen Suomi/ruotsalainen yritys kuin Stora Enso, entinen Enso Cutzet, kouluttaa maassamme intialaisia IT-osaajia, jotka oppivat meillä lisää , ja vievät työpaikat monilta ammattinsa hyvin osaavilta tietotekniikan insinööreiltä.
      Globalisaatiota, sanan varsinaisessa merkitykessä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe