Kelkkatehdas tuo Lappiin 244 milj.euroa/v

keskustaa

27

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elanto monelle

      Sekin olisi pitänyt punikkien mukaan lopettaa.

      • Kyllä taas syöttilästollisko valehteloo, onko tullut pelattua liikaa vai liian vähän älypeliä?
        Kirjoitin tänne, siis tälle saitille Rovaniemen kelkkatehtaan vaiheista eikö elättipaskiaiset tietä, eikö Tolliskojen Totuudentorvi ole kertonut?

        Onko Tolliskojen totuus se, että moottorikelkkojen valmistus alkoi Rovaniemellä Matti Vanhasen ja Jarmo Korhosen ollessa kepuleiden johdossa?
        Lynx-moottorikelkkojen valmistus alkoi 1960-luvun lopussa Pohjanmaalla Kurikassa, ja siirtyi Rovaniemelle -70 luvun lopulla. Ei sitä kukaan vastustanut, tai en tiedä kaikista kepuänkyröistä.
        Minä kirjoitin siitä rikosvyyhdestä mikä liittyi Kehittyvien maakuntien Suomi ry:n toimintaan, joka oli taas pieni osa Suomen Keskustan johdon kehittämää Rahantekokonetta.
        Sen sielu oli Matti Vanhasen ja Jarmo Korhosen ajatukset, ruumis Markku Kauppisen, entisen Kevan johtajan ja entisen Keskustan kansanedustajan heittämät 30 miljoonaa euroakuntalaisten eläkerahoja ja tuli siihen lisäksi vielä ainakin yksi miljoona Mauri Pekkarisen antamana, tietysti veronmaksajien rahoja ja sen moraali oli kovan luokan talousrikollisten mukanaan tuoma, tai ei kepulaisten keskuuteen rikollisuutta olisi tarvinnut tuoda, se on ja pysyy kepun ytimessä.

        Ettekö te kepuänkyrät ja Tolliskot mitään tiedä?

        Rovaniemen kaavojen edunsaajoina olivat Kehittyvien maakuntien Suomi ry:n rahoittajat kuten Kyösti Kakkonen ja Toivo Sukari. Tähän "Rahantekokoneeseen" liittyy myös kirjanpitorikokset, asiakirjojen väärennökset, tekemättömistä töistä laskuttamiset, rahanpesut yms. talousrikokset. Näiden rikosten paljastettua Lemminkäisen ylin johto sanoutui jyrkästi irti tällaisesta rikollisesta toiminnasta ja otti tytäryhtiöt suoraan konsernijohdon alaiseksi ja organisoi uudelleen koko Lemminkäisen yritysryppään.

        Tämä oli pieni osa Keskustan suurta vaalirahasotkua, jonka olemassa olon Silloinen puheenjohtaja Matti Vanhanen ja Jarmo Korhonen kielsivät jyrkästi aina siihen asti kun oli pakko myöntää, kun VALEET LOPPUIVAT, tai kepulaisilta valeet lopu. luottamus vaan loppui

        JARMO Korhonen PAKENI PERUNAKUOPPAAN KUTEN YKSI JOHTAVA KEPULAINEN JULKISUUDESSSA SANOI.

        Ainoastaan kepuänkyrälehdet ja varsinkin sen ylin aste Tolliskojen Totuudentorvi Ilkka - lehti väitti muuta viimeiseen asti ja sitten vaikeni koko asiasta.
        NÄIN TOIMII MAALAISLIITTO/KESKUSTPAUOLUE/SUOMEN KESKUSTA.

        "puoluetta johtaa puolirikollinen poppoo, joka veljeilee rikollisten kanssa, ottaa rahaa mistä vaan ja suhmuroi kuntakaavoja" Kuka sanoi näin silloisesta syöttiläspuolueen johdosta?

      • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        osmium1 kirjoitti:

        Kyllä taas syöttilästollisko valehteloo, onko tullut pelattua liikaa vai liian vähän älypeliä?

        Siitähan se sinun ja monen muun, tiedotuvä'lineet mukaan lukien, kaunakirjoittelisi juuri johtuu että kellatehdas "väärässä" paikassa.

        Teitä Hatuttaa kun se ei

      • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        !!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

        Miksi pätkii tekstiä?
        -ei ole Helsinkissä. Rakennettiin uusi tehdas ei siinäkään vaiheessa siirretty Helsinkin kesutaan.

        Sitähän se koko tutkintaporosessi johtuu että Kelkkatehdas on "Väärässä" paikassa. Ei siinä ole mitään Laitaa Että Kelkkatehdas Itse Päättää Mihiun valmistuksensa sijoittaa. Sehän pitäs KYsyä Helsinkin Herroilta Mihin Tehtaan Saaa Rakentaa.

        Siihen sitten liitettiin Keva ja Keskusta vain poliittisista syistä.

        Jokhan menee kokonaan perille?

      • JOHTAJA J:LLÄ
        osmium1 kirjoitti:

        Kyllä taas syöttilästollisko valehteloo, onko tullut pelattua liikaa vai liian vähän älypeliä?
        Kirjoitin tänne, siis tälle saitille Rovaniemen kelkkatehtaan vaiheista eikö elättipaskiaiset tietä, eikö Tolliskojen Totuudentorvi ole kertonut?

        Onko Tolliskojen totuus se, että moottorikelkkojen valmistus alkoi Rovaniemellä Matti Vanhasen ja Jarmo Korhosen ollessa kepuleiden johdossa?
        Lynx-moottorikelkkojen valmistus alkoi 1960-luvun lopussa Pohjanmaalla Kurikassa, ja siirtyi Rovaniemelle -70 luvun lopulla. Ei sitä kukaan vastustanut, tai en tiedä kaikista kepuänkyröistä.
        Minä kirjoitin siitä rikosvyyhdestä mikä liittyi Kehittyvien maakuntien Suomi ry:n toimintaan, joka oli taas pieni osa Suomen Keskustan johdon kehittämää Rahantekokonetta.
        Sen sielu oli Matti Vanhasen ja Jarmo Korhosen ajatukset, ruumis Markku Kauppisen, entisen Kevan johtajan ja entisen Keskustan kansanedustajan heittämät 30 miljoonaa euroakuntalaisten eläkerahoja ja tuli siihen lisäksi vielä ainakin yksi miljoona Mauri Pekkarisen antamana, tietysti veronmaksajien rahoja ja sen moraali oli kovan luokan talousrikollisten mukanaan tuoma, tai ei kepulaisten keskuuteen rikollisuutta olisi tarvinnut tuoda, se on ja pysyy kepun ytimessä.

        Ettekö te kepuänkyrät ja Tolliskot mitään tiedä?

        Rovaniemen kaavojen edunsaajoina olivat Kehittyvien maakuntien Suomi ry:n rahoittajat kuten Kyösti Kakkonen ja Toivo Sukari. Tähän "Rahantekokoneeseen" liittyy myös kirjanpitorikokset, asiakirjojen väärennökset, tekemättömistä töistä laskuttamiset, rahanpesut yms. talousrikokset. Näiden rikosten paljastettua Lemminkäisen ylin johto sanoutui jyrkästi irti tällaisesta rikollisesta toiminnasta ja otti tytäryhtiöt suoraan konsernijohdon alaiseksi ja organisoi uudelleen koko Lemminkäisen yritysryppään.

        Tämä oli pieni osa Keskustan suurta vaalirahasotkua, jonka olemassa olon Silloinen puheenjohtaja Matti Vanhanen ja Jarmo Korhonen kielsivät jyrkästi aina siihen asti kun oli pakko myöntää, kun VALEET LOPPUIVAT, tai kepulaisilta valeet lopu. luottamus vaan loppui

        JARMO Korhonen PAKENI PERUNAKUOPPAAN KUTEN YKSI JOHTAVA KEPULAINEN JULKISUUDESSSA SANOI.

        Ainoastaan kepuänkyrälehdet ja varsinkin sen ylin aste Tolliskojen Totuudentorvi Ilkka - lehti väitti muuta viimeiseen asti ja sitten vaikeni koko asiasta.
        NÄIN TOIMII MAALAISLIITTO/KESKUSTPAUOLUE/SUOMEN KESKUSTA.

        "puoluetta johtaa puolirikollinen poppoo, joka veljeilee rikollisten kanssa, ottaa rahaa mistä vaan ja suhmuroi kuntakaavoja" Kuka sanoi näin silloisesta syöttiläspuolueen johdosta?

        Montakos nikkiä Sinulla HV:ni oikein on?

      • Osmium 76
        !!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

        Siitähan se sinun ja monen muun, tiedotuvä'lineet mukaan lukien, kaunakirjoittelisi juuri johtuu että kellatehdas "väärässä" paikassa.

        Teitä Hatuttaa kun se ei

        Onpa kepulaisella taas otsaa, tämä vihan, kauna ja kateuden ja äärettömän tyhmyyden ja tietämättömyyden poppoo syyttää muita "kepukaunasta".

        Olen ollut politiikassa jo 1960 luvulta lähtien ja milloinkaan mikään muu ryhmä tai puolue ole uhkaillut minua, PAITSI KESKUSTALAISET.

        Uhkaukset ovat tosin hyvin kepulaisia ja kepumaisia: Rajalle ja potku perseelle, kyllä homma 1918 jäi kesken, saunan takana on tilaa ja suoranaiset tappouhkaukset ja tietysti erilaiset väkivallalla pelottelut ja uhkaukset, niin ja tietysti muilutusuhkaukset..

        Voiko olla tämän upeampaa esimerkkiä keskusta-aatteesta olla?
        Kyllä voi: Upein ja kepulaisittain hyvin isänmaallinen viesti tällä saitilla oli Valtioneuvos Kalevi Sorsan lähes siunaustilaisuuden aikana Keskustan kannattajan viesti: "Kalevi Sorsan haudan pitäisi olla Santahaminassa punikkien riukulan alla."

        Vielä kerran, minkään puolueen tai ryhmän taholta en ole saanut koko ikänäni uhkauksia paitsi KESKUSTALAISTEN, en henkeen tai ruumiiseen kohdistuvia.

        Aluksi en koskaan tällä saitilla käyttänyt alatyyliä, mutta kyllä ajan mittaan kypsyy näihin omatekoisiin upseereihin ja nimimerkkivarkaisiin. Mitättömiin syötiläihin, jotka eivat tiedä mistään mitään.
        Eivät:
        -miten ja ketkä maksavat maatalouden eläkkeiden, lomien ja luopumisesta aiheuttamat kustannukset
        -paljonko suomalaisesta vehnästä on oikeaa leipäviljaa
        -miten esimerkiksi tollisjojen maan kuntien tulot muodostuu, ei änkyröillä ole tietoa valtionosuusjärjestelmästä.
        -Urho Kekkosen suhteista Neuvostoliiton Kommunistiseen puolueeseen ja hänen saamaansa sisäpoliittiseen tukee, ruplarahopitukseen ja Noottikriisiin tai Yöpakkasiin.
        Surkeinta ja säälittävintä keskustalaisissa on se ankara viha, kauna ja kateus jonka läpi he maailmaa katselevat. Täydellinen tyhmä. typerä ja lapsellisen usko kaikkeen siihen mitä kepupamput ja pamputtaret valehtelevat.

        Kun Tolliskojen totuudentorvi tai Keskisuomalainen aloittavat ankaran vihan, kaunan ja kateuden kylvön, niin joka kepulainen ottaa sen todesta.

        SÄÄLIN TEITÄ, ETTEKÖ TE KOSKAAN HUOMAA KUINKA TEITÄ HÖYNÄYTETÄÄN?

      • Huumirintaju hukassa
        Osmium 76 kirjoitti:

        "Äänestä Ahoa tai Halosta". Demarit piti tuota uhkailuna.

        No lopulta Demarit ei uskoneet ja saivat Halosta....Tyhmille Pärensä polttaneille Demareille Suomennos. Halosesta tuli Presidentti.

        Jooo...jooo on sinua uhkailtu:D

    • Kummia punikkeja

      Voi kauhiaa huutoa palstan Osmium..Känä..ym..Mielipidepankki..ym..
      Kun olisi pitänyt lakkauttaa alkuunsa kelkkatehdas.

      NYT HUUVATTE SITTEN MUUTA...

      Lapissa oli viime vuonna runsaat 24 000 rekisteröityä moottorikelkkaa. Kuva:
      Suurin osa kelkkailun tuottamasta rahasta tulee Rovaniemen moottorikelkkatehtaalta. Lapin liiton teettämän selvityksen mukaan kelkkatehtaan tulovaikutus on 224 miljoonaa euroa.

      Toiseksi eniten rahaa tuovat kelkkojen myynti ja huolto, yhteensä 33 miljoonaa euroa ja kolmanneksi eniten ohjelmapalvelut, 30 miljoonaa euroa. Vapaa-ajan kelkkailun tulovaikutuksiksi lasketaan 6,5 miljoonaa euroa. Kelkkareittien ja -urien rakentamisen ja ylläpidon tulovaikutus on vajaat kaksi miljoonaa euroa.

      Moottorikelkkailu ja siihen liittyvä toiminta työllistää Lapissa selvityksen mukaan 1250 ihmistä. Moottorikelkkatehtaan suorat, välilliset ja johdetut työpaikat ovat tästä yli puolet, yhteensä 629 työpaikkaa. Ohjelmapalvelut työllistävät 364 ihmistä, kelkkojen myynti ja huolto 117, vapaa-ajan kelkkailu 96, reittien ylläpito ja rakentaminen 44 ihmistä.

      • On taas syöttiläspaskanaan oikein totuuden lähteillä, siis Tolliskojen totuuden.

        Väitettekö te syöttiläselätit, että Korhosen Vanhasen idoimalla ja kepun palkollisten ja kovanluokan talousrikollisten pystyyn panemalla Rahantekokonella olisi mitäään tekemistä kelkkojen teon aloittamisella Rovaniemellä?
        Lynx aloitti moottorikelkkojen teon Rovaniemellä 1970 luvun lopulla.

        Rahantekokoneen rikollinen toiminta tuotti kyllä rahaa korsimon-prosentteina paskiaisänkyröiden taskuihin, ja myös syöttiläspuolueen kassaan mutta sillä ei ole mitään tekemistä kelkkojen teon kanssa.

        Kovan luokan talousrikollisten rahahommat menivät pieleen ja Arto Merisalon kertoman mukaan kukaan ei ostanut tehdasta heidän rikollisen taustansa takia.

        Nova Group, Novakiinteistöt ja koko yritysrypäs oli konkurssikypsä, sitten tulivat kuntien eläkevakuutuksen rahojen päällä istuva paskiaisänkyrä, joka heitti 30 miljoonaa näiden kovanluokan talousrikollisten tarpeisiin.

        Vedä nyt oikein paksu kerros pas´ siis pelaa nyt oikein viimeisen päälle Tolliskojen Älypeliä, mutta älä ota missään tapauksessa mitään oikeaa totuutta huomioon, vain paskiaistolliskojen totuus .. se sopii teille...

      • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        osmium1 kirjoitti:

        On taas syöttiläspaskanaan oikein totuuden lähteillä, siis Tolliskojen totuuden.

        Niin muuten...SYYTTEET on toinen toisensa perästä HYLÄTTY oikeudessa:D

        Yksi ainoa keskustaa Koskeva oiukeuden tuomio on voimassa. Sekin sen vuoksi kun SIITÄ EI VALITETTU:

        SIIS KETÄÄN ei lopulta ole todettu SYYLLISEKSI: Oikeus asian tutkinut ja tuominnut.

        ELi NYT on SInunkin AIKA alkaa NOUDATTAA lakia. Eli LOPETTAA RIKOLLINEN kirjoittelusi. SE on PARJAAMISTA jas kUNNIAN loukkaus kun kerrot että on rikollisia vaikka OIKEUS on TOISIN TUOMINNUT:

        Voi tuota vihan, kaunan ja kateuden määrää, jota tyhmyys ja typeryys korostaa.

        Mitähän oikeusjuttua tarkoitat, Arto Merisalmi sai 6 vuotta ehdotonta ja hänet passitettiin heti vankeuteen, Tapani Yli-Saunamäki sai myös muutaman vuoden ja sai passituksen heti oikeudessa. Arto Merisalmen vaimo sai myös muistaakseni neljä ja puoli vuotta.

        Markku Kauppinen keskustan entinen kansanedustaja ja silloinen Kevan johtaja esiintyi aamulla oikein uhmakkaana ja sanoi: "Ei ole mitään syytä arvioida asemaani Kevan johtajana..." Sitten tuli lähtö iltapäivällä kun tämänkin paskiaisänkyrän rötöstelyt pikkuhiljaa paljastuivat.

        Rovanemen poliittinen ja virkamiesjohto olivat syyllustyneet lahjonnan ottoon ja antoon.

        Uskon kyllä ettei kepuänkyrälehdistö näitä totuuksia kiejoita, Tolliskojen Toluudentorvesta, Ilkka - lehdestä puhumattakaaan.

        Nuoisosäätiön rikostutkinta ja tuomiot tulivat samoihin aikoihin.

        Miksi te kepulaiset olette niin käsittämättömän tyhmiä ja herkkäuskoisia p askiaisänkyröiden valeille? eikö koskaan jörjen ja totuuden valo paista sinne tyhmyyden tynnyrin pohjalle.

        HUOM!

        Tuomiot Ei ole Keskustan rahoitukseen liittyviä. Ne on yritystoimintaan liittyviä.

        Merisalo on Kokoomuslainen puoluekannaltaan:D Ylisaunamäestä en tiedä:D

        Sinä syyllistät Keskustaa puolueena ja sen vaaliehdokkaita.

        KETÄÄN ei ole tuomittu!!! Vaalirahoituksen saannista Merisalolta ja Ylisaunamäeltä. Ilkka Kanerva (Kok) on AINOA tuomittu.

        Kirjoittelet POTASKAA ja TEET samalla rikoksen!!!

        Sinä siis olet tehnyt Itsestäsi rikollisen näillä kirjoituksillasi!!!

        Tulooko syöttiläspaskanaamat taas tappamaan? On kovaa sanaa täydelliisiltä syöttiläiltä!
        Sinä syyllistät Keskustaa puolueena ja sen vaaliehdokkaita.> Jos sinulla olisi pieninkin käsitys lainsäädännöstä Suomessa, niin tietäiset, että puolueen johto, tai yrityksenjohto vastaavat kaikesta, varsinkin siitä, mihin nimensä pistäåå, kuten KMS:n perustamisasiakirjoihin.
        Syöttilästolliskot on tosin elätettävä kohdusta hautaan, vaikka suorittaisivat Ylil. evp. tutkinnon Tolliskomaan Kadettikoulussa Törnävän Hullujenhuoneessa os.5

        Nyt ylität jo tyhmyyden ja typeryyden korkeimman tason, jopa tolliskokepujen mittarilla mitattuna.
        Kehittyvien maakuntien Suomi ry oli nimenomaan Suomen Keskustan varainkeräysyhdistys, Ry, siis rekistöröity-yhdistys.

        Taidat uskoa Savupirtin Korsteeniin, Lepikossa olevaa torppaan, Joulupukkiin ja ainakin kepuänkyröiden ja Toliskojen totuuteen.

        Uskot varmaan myös niitä valheita, mitkä puheenjohtaja Matti Vanhanen ja puoluesihteeri Jarmo Korhonen lukemattomia kertoja kertoivat siitä, etteivät tiedä missä, koska ja ketkä ovat KMS:n takana.

        Haasta minut oikeuteen siitä, kun kerron epäpaskiaisänkyrärtotuuden; Kehittyvien maakuntien Suomi Ry on perustettu Helsingissä Apollonkadulla Keskustan puoluetoimistossa puoluesihteeri Jarmo Korhosen työhuoneessa.

        Puoluesihteeri Jarmo Korhonen teki sellaisiakin temppuja, että lopetti surullisen kuuluisan ja jo Rupla-Urhon aikaisen Maaseudun Kukkaisrahaston ja siirteli ruplarahoituksen aikaisia varoja puolueen sisäiseen taisteluun.

      • Hiihihihihihii

        Näytä linkki misää Kekskusta on tuoimnittu mainitsemassasi asiassa:D

        Kirjoittelet edellenkin potaskaa.

        Demareille riittää ainoastaan ne muutama soppatykki ja eläkeellä oleva rauttatieläinen:D Lähde Urpin lausunto eduskunnassa. (700 000 SAK)

        Muuten...Eikö eduskunnassa pidä puhua totta?

    • hyvin meni

      Eipä ole ihme, että Hesari ja Yle hyökkäsivät tämänkin hankkeen kimppuun raivoissaan, kun siitä oli jotain hyötyä Kehä III:n ulkopuolelle.

    • 15+16

      Rovaniemen demarit haukkuivat keskustaa vuosikausia, missä ovat nyt?

    • Valeensa jatkuu

      Osmium sai raivarin.
      heh..heh,-..

      Kelkkatehdas tuo rahaa seudulle ja muuallekkin.
      Mitä pahaa sinä osmium1 mukaan on.
      Näyttää ettei tiedä itsekkään sitä.

      Ainakin sanoo että kepun vika.
      Niin mikä ?
      Kun on menestyvä tehdas.

      Melko hokara koko ukko.
      Toivottavasti ei vasemmiston parhaimmistoa.
      Kuitenkin vasemmisto elitin jujuttamat ihmisetkin maata rakentaneet.
      Vaikka nyt eliitti lakkoa pukannutkin omaa asemaansa pönkittääkseen.

      Vasurit kummia, huutavat työtä, vastustavat tälläisiakin tehtaita.
      Kuten tuo Osmium1 ukko änkyräkin.
      Toivottavasti lauhtuu kun saa vappuna marssia punikkien etujen puolesta rinta rottingilla.

      • Etkö sinä näe mitään pahaa Suomen suurimmassa talousrikosvyyhdessä?
        Keskusta on jo Rupla-Urhon ajoista harrastanut rikollisuutta mitä suurimmassa määrin, mutta lasketteko kaiken rikollisuuden hyväksi, kun sen tekee rikollisjärjestö SUOMEN KESKUSTA ja sen johto.

        EIKÖKÖ SIELLÄ VIHAN, KAUNAN JA KATEUDEN PUOLUEESSA OLE PIENINTÄKÄÄN REHELLISYYDEN SIEMENTÄ?

        Ettekö te erota rehellistä liiketoimintaa läpimädästä kepulaisesta toiminnasta?

        "Puoluetta johtaa puolirikollinen poppoo, joka veljeilee rikollisten kanssa, ottaa rahaa mistä vaan ja suhmuroi kuntakaavoja" näin sanoi Keskustan nykyinen puoluesihteeri Laamanen kepun entisestä johdosta.

        Eikö se ole tuomittavaa, että keskustan johto toimi täysin tietoisesti ja vakaasti harkiten kuten suuret rikollisjärjestöt ja "Korsimon prosentit" kepupanpuille ja pamputtarille osittani peitejärjestöjen, kuten KMS:n kautta.?

        Arto Merisalo sai muistaakseni neljän ja puolen vuoden ehdottoman tuomion ja lähti muistaakseni viidettä kertaa istumaan vankilaan tuomiotaan talousrikoksista, tätä tarkoitti Laaninen sanoessaan: "Puoluetta johtaa puolirikollinen poppoo, joka veljeilee rikollisten kanssa" ja suhmuroidut kaavat tarkoittivat myös Rovaniemen poikkeusmenettelyllä muutettuja kaavoja, joissa hyödyn saivat Keskustan, tämän rikollisjärjestön suuret rahoittajat mm. K. Kakkonen ja T. Sukari.

        Täällä Syöttilästlliskot huutavat: Lapuan Laki voimaan". Eli laittomuus kunniaan.

        Kuinka pitkälle Syöttiläsänkyrät haluavat laittomuuksien menevän?

        Se, että kepuänkyrälehdet ja varsinkin sen ylin aste Tolliskojen Totuudentorvi, Ilkka - lehti valehtelevat teille silmät suut täyteen, ei tee näistä paskiaisänkyröiden valeista totta.

        Kepulaiset ovat kuin siitakesieniä, pidetään pimeässä ja syötetään paskalla.
        Te paskiaisänkyrät, oikeat typerät syöttiläät syytätte meitä totuudenpuhujia valehtelijoiksi, mutta näytä yksikin kohta, mikä ei pidä paikkaansa kirjoituksissani.

        Miksi muuten Matti Vanhanen lähti niin äkkiä pääministerin paikalta, siis mikä on syöttiläspaskiaisten totuus? Miksi Matti Vanhanen sai meillä niin harvinaisen syytesuojan? Lisää Älypeliä elätit ja lisää tappouhkauksia. Elättiipaskiaiset uhkaavat tulla tappamaan, on paskanaamoilla otsaa, vaikka ovat meidän, siis punikkien elätettävi sanan mukaisesti kohdusta hautaan.

        Onko telle opetettu, että Rovaniemen kelkkatehdas olisi rikollisjärjestön, siis Suomen Keskustan luomus?

      • Hiohihiihiihiihhihi
        osmium1 kirjoitti:

        Etkö sinä näe mitään pahaa Suomen suurimmassa talousrikosvyyhdessä?

        Missä Ne tumiot?
        Ei niitä ole.

        SINÄ sen sijaan olet rikollinen.

        Koska tuonioistuin on todennut syytetyt syyttömiksi Ei sdinunkaan saa nimitellä tutkinnassa olleita rikollisiksi.

        Sinä itse siis toimit rikollisella tavalla.

        Kevan toimitusjohtaja on vapautettu syytteistä. Ari Ruotsalainen on vapauettu syytteistä. Vanhasta Ei edes syytetty. Korhosta ei edes syytetty.... Ketä muita on vapautettu syytettyjen "penkistä". Siis YHtään tuomiota ei ole luettu.

        Sinä kirjoittelet POTASKAA:

    • kunhan nyt

      Poromiehet ei tätäkin tekisi valtion avuilla. Valtio on tukenut poromiesten paskaisia kaivoksia vuosien aikana miljardeilla. Kemijärven oikeille poromiehelle Pätkä-Maurilta ja muilta Tuho-Ahon opetuslapsilta ei liiennyt edes lämmintä kättä.

      • HihHIHIiiighi

        Niiin...

        Talvivaarrakin pitäisi siirtää Kehäkolmiosen sisälle ja perustaa kaivos sinne.

        Sitten kyllä huuto loppuisi:D

    • osmium 1

      Kiljava osoittaa millaisia talousrikollisia demari tolliskot ovta. Luulis jo tyhmemmänkin kepun ymmärtävän tämän

    • Paljonko rahaa

      paloi kun yhtä kuittia haettiin..

      • Asklak

        Pitkäripasessa vähintään kymppitonni.

      • Ja pihvit
        Asklak kirjoitti:

        Pitkäripasessa vähintään kymppitonni.

        muut lisukkeet päälle..

    • Siihen tyyliin

      Osmium1 taitaa syntymä simat aina mukana.
      Jos jotain etua siihen, niin tulee ryyppääminen halvaksi.

    • Se on

      paljon rahaa !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      65
      3137
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      547
      2985
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2195
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1972
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1805
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      305
      1785
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1562
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      100
      1284
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1208
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1172
    Aihe