VR - Asemien lakkautukset

VR ei palvele

VR:n perusteluissa lakkauttaa pysähdykset Lievestuoreen- ja Haukivuoren rautatieasemalla ovat täysin järjettömiä.

Lievestuoreesta perustellaan näin: Lievestuoreen aseman käyttö on viime vuosina vähentynyt entisestään, ja junaa käyttävien määrä on ollut noin kolme matkustajaa junaa kohti. 10 vuoden aikana matkustajamäärät ovat pudonneet 25 prosenttia. Asemalla on pysähtynyt arkisin 9 junaa, viikonloppuisin 8.
– Ymmärrämme junaa käyttävien harmin palvelun lakatessa. Olisimme toivoneet, että Lievestuoreella junan käyttö olisi lisääntynyt ja olisimme voineet jatkaa palvelua, VR:n kaukoliikennejohtaja Ari Vanhanen kertoo.

Lievestuoreella on siis kymmenen vuotta sitten ollut 4 käyttäjää junaa kohti, nyt kolme? Pudotus ei vaikuta niin dramaattiselta, kuin perustelu antaa ymmärtää. Tällä kaavalla matkustajia on nykyään 3 matkustajaa x 17 junavuoroa per päivä. Eli 51 matkustajaa päivässä. Ei niinkään huono määrä, ottaen huomioon minkä määrän rahaa he kantavat VR:lle matkalippuina, ym. ravintolavaunupalveluiden hyödyntämisenä.

Entäs Haukivuori sitten? KÄSITTÄMÄTÖNTÄ, PERUSTELU ON AIVAN IDENTTINEN LIEVESTUOREEN KANSSA:

Junaa käyttävien määrä Haukivuorella on noin kolme matkustajaa junaa kohti. Asemalla pysähtyy arkisin 12 junaa, viikonloppuisin kymmenen.
Kymmenen vuoden aikana matkustajamäärät ovat pudonneet 30 prosenttia.
- Ymmärrämme junaa käyttävien harmin palvelun lakatessa. Olisimme toivoneet, että Haukivuorella junan käyttö olisi lisääntynyt ja olisimme voineet jatkaa palvelua. Matkustajamäärien ollessa näin vähäiset katsomme, että muut kulkutavat palvelevat paremmin Haukivuorella. sanoo VR Groupin yhteiskuntasuhde- ja ympäristöjohtaja Otto Lehtipuu VR:n tiedotteessa.

Ainoana erona on vain 25% muuttuminen 30%:ksi ja asiaa kommentoinut henkilö. Haukivuoren asemaa kayttää siis nykyään 3 matkustajaa x 12 vuoroa = 36 matkustajaa per päivä, ei huono sekään!

Entäs sitten perustelut 10 min aikataulunopeutuksilla molempien asemien kohdalla? Täyttä paskaa. Kukaan Suuremmista kaupungeista matkustava ei välitä siitä 10 min säästöstä yhtään mitään. On ihan sama, kulkeeko juna pääteasemien välillä 5h 10min vai 5h 20min. Matkustajamääriin tällä ei voi olla niin suurta vaikutusta, että se korvaisi Lievestuoreelta ja Haukivuorelta menetetyt matkustajat.

No, omaa oksaansahan VR sahaa, kun tarkoituksella haluaa päästä asiakkaistaan eroon.

0

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        103
        1575
      2. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        78
        1214
      3. Mitä oikein

        Näet minussa? Kerro.
        Ikävä
        88
        1137
      4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

        Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
        Ikävä
        139
        1046
      5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
        Raamattu
        580
        995
      6. Mika Muranen juttu tänään

        Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
        Sananvapaus
        1
        987
      7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

        Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
        Tv-sarjat
        8
        902
      8. Kotipissa loppuu

        Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
        Kuhmo
        20
        890
      9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

        Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
        Tv-sarjat
        9
        734
      10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

        On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
        Kokkola
        8
        680
      Aihe