trieste

kirottu trieste

koskaan ei ollut näin kylmää kuin talvella välimerellä. asun pohjois suomessa ja täällä enemmän kyllä lämpöä sanon. tuuli oli niin voimakas ja kaikki oli kiinni ja extrakallista. luomutavarat ylittivat suomen hintoja. ihmiset kylmiä eivät auta kun kysyy ja taxi sai ryöstää minut kun luotin liikaa. rautatieasema auki läpi yön - hyvä ja paikallisilla on tapana nukkua suoraan lattialla eikä väliä onko rikas ta köyhä. joskus sattuu niinkin. triesten juna-aseman lattia on hienointa marmoria, mutta niin pirun kylmää, että munat jäätyy. mukana oli toppahousut ja toppatakki, yö kului. aamulla kylmissäni astuin heti aukenevaan lehtikioskiin, mutta minut ajettiin kuin koiraa ulos, sillä toppapuku ei ole paikallisten listalla! ehkä luulivat että pummailen. aamulla kuin mustat rotat, sellainen vertauskuva tuli mieleen, porukat salkut käsissään joka kolosta ryömivät ja pysähtyivät istumatta expressolle ja jollekin makeapullalle..älytöntä. kun ajattelee sitä niin vatsa kääntyy.

oli joukossa enkelimäinen pelastaja. kävelin etsien sopivaa yöpymispaikkaa ja taisin kävellä pitkälle, kun auto pysähtyi ja tarjosi kyytiä. Kuski oli nuori lyhytvalkohiuksinen nainen, joka kysyin että olenko sloveniasta. ei hänkään ehkä ollut italialainen. mutta yön vietin juna-asemalla. tapojensa orjat ovat italialaiset. en ole koskaan elämässäni nähnyt näin isoa nenää, mitä olen nähnyt triesten juna-aseman konduktöörillä! käsittämätön. epärealistinen. suomalaisilla ei oo kyl nenää yhtään ton jälkeen.

toisen kerran triesten juna-asemalla kärsivällisyyteni loppui ja kävelin suoraan bussiasemalle ja ticketti ja pois vain. Coperissa aurinkoista ja ihmiset jotenkin turvallisemman oloisia.

ekan kerran triestessä kysyimme, missä on juna-asema. kohtelias mies näytti rakennusta. menimme katsomaan ja ihmettelimme että miksi juna-aseman takana onkin meri vaikka pitäisi olla rautatie. huono englannin kielen taito ei ole hyväksi kenellekään.

2

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • one sunny day

      Oot näemmä ollut Italiassa ;) Kiva tarina, tommoista se on jos luuleevat vaikka venäläiseksi. Kannattaa ens kerraks opetella jokunen sana italiaa. Ainakin sen verran, että "En puhu italiaa, olen suomalainen." Jopa paranee kohtelu.

      Minulle paikalliset kertoivat, että pohj - Italiassa on tänä talvena satanut joka päivä lokakuulta maaliskuulle. Liekkö totta.

      Matkoilla on kivaa, siellä on erilaista kuin kotona!

      • freddi kruger

        afrikassa synnyin, joten kontrasti sinuun melkoinen, jos muuten sinun suomalaista sydäntä lämmittä edes mitään


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6293
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4036
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2446
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1970
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1433
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1006
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      981
    Aihe