Arvatkaa sukupuoli!

nähtyä

Eteläpohjalaisessa Viiskuntalehdessä tiistaina 15.4.2014 on artikkeli:

Arvatkaa sukupuoli, olen laittanut sukupuolen kohdalle kysymysmerkin.

juttu:
Nuorelle ? rikossarjasta ehdollista

Käräjäoikeus tuomitsi kuortanelaiselle, 19-vuotiaalle ? 60 päivää ehdollista vankeutta ja asetti hänet ajokieltoon tämän vuoden loppuun saakka. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan korvauksia vuokraamastaan ja palauttamatta jääneestä autosta 3000 euroa. Sittemmin auto löytyi vanhingoittuneena.

Kaikki 19 syytteessä mainittua rikosta ovat tapahtuneet viime vuonna Kuortaneella, Lapualla, Seinäjoella, Vaasassa ja Espoossa. Tuomittu on tunnustanut rikokset.

Ajokorttia vailla ollut ? tavattiin ratin takaa kaikkiaan kahdeksan kertaa, joista kahteen liittyi myös rattijuopumus. Kahdesti hän myös jätti pysähtymättä poliisin pysähdysmerkistä piittaamatta ja yritti hurjastella pakoon siinä kuitenkaan onnistumatta.

? tankkasi autoa neljästi maksamatta. Taksiajelu jäi kerran maksamatta. Kaupassa hän käveli maksamatta kassan ohi tuotteita vaatteisiinsa kätkeneenä.

Arvatkaa siis sukupuoli. Kerron sen muutaman päivän päästä.

2

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 77777

      uros, ihan selvästi

    • nähtyä

      Oikea vastaus on nainen. Mies olisi saanut huomattavasti kovemman rangaistuksen.

      Edelleenkin näyttää olevan niin että miehen kuuluu vastata teoistaan. Naisen osalta eletään vielä paljolti 1800-luvun vastuukäsityksissä. Silloin naisen holhooja oli joko isä, aviomies tai veli. Laki muuttui tältä osin vasta ihan 1900-luvun alussa. Vasta sitten naisenkin katsottiin vastaavan omista teoistaan.

      Ihmisten arvoissa ja näkyy olevan myös tuomioistuinten käsityksissä naista kuitenkin edelleen hyysätään.

      Ja näihän se on: Jos nainen tekee jotain rangaistavaa, haetaan kovin usein syytä naisen itsensä ulkopuolelta. Hyvin usein tämä ulkopuolinen taho, jota syytetään on sitten joko naisen isä tai aviomies tai yhteiskunta tai jokin auktoriteetti.

      Miehen osalkta ei hyväksytä mitään selityksiä, koska mies vastaa teoistaan.

      Niin kauan kuin naiset eivät tosiasiallisesti vastaa omista teoistaan ei todellista tasa-arvoa voi tulla. Ei se tule lakeja säätämällä. Vastuu ja valta kulkevat aina käsikädessä. Se on luonnonlaki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6689
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4330
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2760
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2080
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1633
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1071
    Aihe