Tuija Järvinen ja Tiina Jylhä yhteistyöhön!

Jättipotti

Tiina Jylhä on ryhtynyt Miss Savotar -kilpailun sponsoriksi!

Nyt tuli Tuiterille täysosuma. Sponsorilla on 500 000 euroa ulosotossa, mutta ei se menoa haittaa.

Tuijahan vastustaa kauneusleikkauksia, mutta nyt alkaa pukata piikkiä Tuiterinkin naamaan.

Onnea Kuopio! Mikä PR-henkilö teillä nyt onkaan!

44

509

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiinajyllää

      Muistakaa myös, että lihas painaa enemmän kuin läski! Kilot eivät ratkaise vaan kehosi koostumus.

      Tuiteri pudotti omien puheidensa mukaan 20-30 kg. Eli läskiä Tuiterilta omien laskelmien mukaan paloi yhteensä 50 cm. En tiedä minkä laskuopin mukaan Tuiteri on muuttanut kilogrammat senttimetreiksi.

      Tuiterin vahvimpia puolia ei koskaan ole ollut lukujen ymmärtäminen ja se mitä ne tarkoittaa. Vähän kuten kaikkien tuntemalla Tauskikilla, joka aikoinaan kertoi että hänellä on puolen miljoonan arvoinen Mersu. Kukaan ei vaan ollut huomannut kertoa Tauskille, että auton mittarissa oleva 500 000 lukema kertoo ajetut kilometrit eikä auton hintaa.

      Tiina Jylhä on voinut jossain käänteessä kertoa Tuterille että hänellä on 500 000 euroa ulosotossa. Tuiterin taitavan bissnesälyn ja laskuopin mukaan tämä on tarkoittanut heti tietenkin sitä että tuo samainen summa on "ulosotettavissa" eli sponsoroitavissa hänen projekteihin. Samalla Tiina Jylhä on siirtynyt Ohjelma- ja viihdepalvelut Tähtisäteen "hiljaiseen sponsorointiin".

      • Tästä lähtee

        Tää ei mua kauheesti kiinnosta, nostan tämänkin jutun LTH: juttujen edelle, jospa saataisiin ne pois etusivulta näin. Joku antoi vinkin eilen.


      • Miss Muikkukukko
        Tästä lähtee kirjoitti:

        Tää ei mua kauheesti kiinnosta, nostan tämänkin jutun LTH: juttujen edelle, jospa saataisiin ne pois etusivulta näin. Joku antoi vinkin eilen.

        Jylhää koskevaa palautetta mennyt Kaupunkilehdelle. Katsotaan haluavatko tulla liitetyksi tunnettuun talousrikolliseen.


      • Kohta kuullaan
        Miss Muikkukukko kirjoitti:

        Jylhää koskevaa palautetta mennyt Kaupunkilehdelle. Katsotaan haluavatko tulla liitetyksi tunnettuun talousrikolliseen.

        On todella kiinnostavaa tietää, mitä mieltä siellä ollaan, mutta nyt on pääasia se että nuo Lotikan jutut saadaan täältä hiitsinNevadaan, pois, pois, siksi taas nostan tämän.


      • Huonoa julkisuutta
        Kohta kuullaan kirjoitti:

        On todella kiinnostavaa tietää, mitä mieltä siellä ollaan, mutta nyt on pääasia se että nuo Lotikan jutut saadaan täältä hiitsinNevadaan, pois, pois, siksi taas nostan tämän.

        Eivät koskaan vastanneet Kaupunkilehdestä. Totuus taisi tehdä kipeää.


      • arka paikka
        Huonoa julkisuutta kirjoitti:

        Eivät koskaan vastanneet Kaupunkilehdestä. Totuus taisi tehdä kipeää.

        Tuija Järvisen nimi aiheutti kipeitä muistoja ...


    • lerppa alahuuli
    • OnneaOnnea

      Tuostahan voi kehittyä ihan vaikka mitä, vielä !!
      Tuija pääsee vielä Jylhän maksumieheksi, kun takaa muutaman vekkulin tai lainan liiketoimia varten...

      Ja Tuija kiittää ja kumartaa ja päivittää seinänsä, et näin hyvin kävi, tasokasta seuraa !! :D :D

      • 20+14

        Tuija ei pysty takaamaan kenenkään vekkuleita sen enemmän kuin lainojakaan ...


    • Piikkiä naamaan

      Mitäköhän Kaupunkilehti tykkää tästä "yhteistyökumppanista"?

      • voe voe

        Luulis ettei tykkää jos lukijat alkavat kommentoida sinnepäin tai sitten Tuideri tärkeempi kun lukijat yleensä, sitten heidänkään ylpeys ei anna periksi kun tuli otettua kisaan mukaan :)


    • Jihuu!

      Kohta pyörähtää taas puuhatäti-Tuiterilla iso pyörä päälle, ja sitten ei jää taakse kuin savuavia raunioita.

      • peukutuksia mulle

        Tuijalla on hirvittävä kiire, pitää opiskella, järkätä missikisoja, antaa laihdutusvinkkejä ja seurata siinä sivussa kaikki mahdolliset tragediat, mitä muille sattuu:
        Tuija Järvinen
        4 min ·
        Otan sydämestäni osaa hyvän ystäväni parhaan ystävän menetykseen, josta sain äsken vasta kuulla
        Tykkää · · Jaa
        2 henkilöä tykkää tästä.

        Tuija Järvinen Rukouksia ja voimia jaksamiseen.
        3 min · Tykkää · 1

        Tuija Järvinen R.I.P. Olen sanaton.


        Sanattomaksi tässä menee itse kukin, kun seuraa tuon fb-seinää. Eikö olis tuokin suruvalittelu pitänyt toimittaa omaiselle? Tosin sitten ei sais noita peukutuksia, joita satelee vanhaoilta läskimahaisilta äijiltä.
        Surullista, tänäänkin oli lehdessä paljon kuolinilmoituksia, otan osaa kaikkien suruun. R.I.P. ja olen sanaton.


    • Tähtisäde

      Jokohan Tuiteri on Tallinnassa leikeltävänä?

    • sippiakka sponssaa

      Kohta Tuiteri nappaa pissapoika Petran missikisojen suojelijaksi. Tavaraa on kuin saostuskaivossa.

      • Tuikku murheeseen

        Tai managerikollega Jarnan.


      • Glämöyriä kehiin
        Tuikku murheeseen kirjoitti:

        Tai managerikollega Jarnan.

        Mahtuukohan Tunkeroinenkin mukaan esittämään illan solistia ( kauheesta, mainasin kirjoittaa sosiaalia! ) Hennolla,vienolla äänellään voisi esittää kisojen kappaleet ja tanssahdellakin soreasti lavalla. Kannattas miettii ja kehitellä ideaa ja asuja Arielille hyvissä ajoin, kun sieltä Lieksasta palaa.


      • Kellokoski Blues
        Tuikku murheeseen kirjoitti:

        Tai managerikollega Jarnan.

        Jarna voisi opettaa missejä tanssimaan. Romahteleva Miss Savotar.


    • paskaa....

      Tuija otti sellasen sponsorin että loppu mainekkin meni Miss Savotar kisasta, velkainen Jylhä ja hupsu Tuija Järvinen ei varmaan kovin hyvä imago Kaupunkilehdelle. Tuija ajatteli taas julkisuuttaan kun saa mainostaa fb.ssa itseään Jylhän kustannuksella. Draama kihlattukin haki oikeudenkäynnissä mielentilatutkimukseen, ihme porukoissa hengailee tämä Tuija Järvinen. :D

      • valehtelija...?

        draamassa ollut kolme miestä ja tuiden lisäksi yksi muu nainen. tuide tuskin se jolle pahiten kävi vaikka niin huuteli facebookissa.


    • Yhteistyökumppani

      Tuiteri, muista myös Carl Danhammer!

      • Tuurin tollo

        Keskinen sponsoroi kunhan lupaatte tuoda ehtaa Savon kultaa.


    • Satutätit

      Kai toi Jylhän osallistuminen on keksittyä??

      • Pottunokka3

    • Keikkaa pukkaa

      Tämäpä todella mielenkiintoista :)

      Tästähän voi tulla ihan mitä vaan tai ei sithen mithän.

      Jännityksellä odotan näiden kahden yhteenottoa :D :D kunhan se sitten tulee, kun ei mielipiteet käy yksiin !

      • Noppapotti

        Ja kiva nähdä Kaupunkilehden reaktio siinä vaiheessa, kun Tiina/Tuija yrittää mainostaa kasvopiikityksiä ja leikkauksia.

        Tuija ei vaan tajuu.


    • Botoxia huuleen

      ONNEA KUOPION KAUPUNKILEHTI!

      "Malliemo" Tuija Järvinen järjesti teille yhteistyökumppanin, jolla on ulosotossa yli 500 000 euroa ja takanaan useita konkursseja, joihin liittyy runsaasti epäselvyyksiä.

      HYVÄÄ MAINOSTA KUOPIOLLE JA KAUPUNKILEHDELLE!

      • oh i

        Kukaan ei oikeasti tiedä mistä ja kenestä te puhutte.


      • Aputyttö
        oh i kirjoitti:

        Kukaan ei oikeasti tiedä mistä ja kenestä te puhutte.

        Tuija "Kultasormi" Järvinen on ollut useamman kerran Radio Rockin haastattelussa.


      • ypäjän paikallisleht
        Aputyttö kirjoitti:

        Tuija "Kultasormi" Järvinen on ollut useamman kerran Radio Rockin haastattelussa.

        Hah, toi oli hyvä.


    • AAHHAHHAA!

      Tuiteri Facebookissa:

      "Hyvää Pitkäperjantaita! Tämän vuoden Miss Savotar saa aivan mahtavia palkintoja, kuntosalijäsenyys, arvokkaita lahjakortteja mm. Tiina Jylhä-Valkoselta ym. ym...kaikki finalistit palkitaan ei muuta kuin hakemaan kisaan. Kuvat ja tiedot Kuopion Kaupunkilehti suoraan. Kiitos."

      Arvokkaita lahjakortteja Tiina Jylhä-Valkoselta? Eli Tallinnaan botox-piikille. Tuijahan vastustaa näitä toimenpiteitä, mutta ei se menoa haittaa. Varmaan menee itsekin, jos vain ilmaiseksi saa.

    • Rakasta rakkain
      • Kamalia

        On siinä kaksi rumaa akkaa.


      • perunanenä

        Huomaa, että on savolainen. Aivan hirvee pottunokka.


      • ihme täti

        Eikö ole huvittavaa kun jakaa hehkuttaen näitä fanikuvia,nykyään enemmän teini kun teinit itse :) Oikeesti missä komerossa tuo rouva Järvinen elää,jotain -50 lukua.Mullakin monta fanikuvaa mut ei mulla mitään hinkua niitä esitellä, vai yrittääkö se niin vahvistaa että hän on muka julkkispiireissä :DDDDDDDDDDDDDDD


    • Tipe tape

      Vieläkö haetaan luonnonkaunista tyttöä? Kun palkintona on piikityskeikka Jylhän konkurssiklinikalle. Kas kun ei Tapen puurokuuri.

    • tipe tip tap

      Finalisteille jaetaan palkinnoiksi myös Tipen ja Tapen puolen millin euron ulosottovelat. Ei muuta kuin sankoin joukoin hakemaan kisaan.

    • uppie

      Milloin saadaan Tuija-aiheinen postimerkki?

      • Demo

        On varmaan jo tekeillä Esajuhanin (hyvällä maulla) ottamasta eroottisesta kuvasta.


      • joopasjooo
        Demo kirjoitti:

        On varmaan jo tekeillä Esajuhanin (hyvällä maulla) ottamasta eroottisesta kuvasta.

        Buahaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa, huonoja kuvia,ei mikään ammattilainen.Ja minkä hiton takia joka kuvassa Järvinen pullistaa silmänsä , tuollaiset kuvausjutut pitäs olla kummallakin hallinnassa,kuvaajalla että kuvattavalla..??? vai vielä noilla lahjoilla missiemo ..viimevuonna missikandeilla oli aivan järkyt meikit..naama valkosena puuteria ja vaaleanpunaista huulipunaa..ei saatana mitä missipelleilyä koko touhu..:))))))))


      • 5+6
        joopasjooo kirjoitti:

        Buahaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa, huonoja kuvia,ei mikään ammattilainen.Ja minkä hiton takia joka kuvassa Järvinen pullistaa silmänsä , tuollaiset kuvausjutut pitäs olla kummallakin hallinnassa,kuvaajalla että kuvattavalla..??? vai vielä noilla lahjoilla missiemo ..viimevuonna missikandeilla oli aivan järkyt meikit..naama valkosena puuteria ja vaaleanpunaista huulipunaa..ei saatana mitä missipelleilyä koko touhu..:))))))))

        Mahtaako Tuide Järvine kärkkyä missikeisari Eino Makusen paikkaa?


    • Manage Roi

      Eipä taida kisa enää tyttösiä kiinnostaa, kun Tuiteri julkaisee lähes päivittäin Facebookissa epätoivoisia kisakutsuja.

      • niin se vaan on

        Nuoret naiset ovat nykyään järkeviä ,kuka nyt itseään lähtee nolaamaan :)


      • 1 + 16
        niin se vaan on kirjoitti:

        Nuoret naiset ovat nykyään järkeviä ,kuka nyt itseään lähtee nolaamaan :)

        Ja ilmeisesti sana kiertää, että on yhtä tyhjän kanssa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5450
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3497
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1622
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      198
      1564
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1038
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe