Pääsiäisestä pikkusen

Kirjoitan muutaman sanan pääsiäisestä:

Pääsiäinen on Mikael Agricolan keksimä uudissana, joka tarkoittaa paastosta "pääsemistä", eli pääsiäistä edeltävän neljänkymmenen päivän päättymistä.

Monissa kielissä pääsiäinen sana on johdettu hepreankielisestä sanasta Pesah, esimerkiksi armeniaksi ja venäjäksi pasha, kreikaksi paskha ja ruotsiksi påsk.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuli otsikkoon tuo oleellinen tieto asiasta

    • Ramoona*

      Tästä viikosta käytetään nimityksiä hiljainen viikko, suuri viikko tai piinaviikko, ja sen päivillä on kansanomaiset nimityksensä.

      Malkamaanantaina kerättin kattomalkoja, olen lukenut myös selityksen , joka liittyy Jeesuksen syyttämiseen, etsittiin malka hänen silmästään.
      Tikkutiistaina vuollut tikut ja sytykkeet olivat erityisen hyviä koko vuoden, ja niitä tarvittiin pääsiäiskokkoihin.
      Kellokeskiviikkona otettiin esiin jo karjan kellot kesälaitumia varten.
      Kiirastorstai viittaa kiiraan, joka oli jokin häritsevä henki, joka täytyi ajaa pois kotitanhuvilta. Luin myös, että se voi perustua ruotsin sanaan skära, puhdistaa, Jeesushan pesi opetuslastensa jalat ennen ehtoollista.
      Pitkäperjantai on joissakin kielissä valitusperjantai tai suuri perjantai.
      Luterilaista kirkkoa on arvosteltu siitä, että pitkänperjantain tapahtumia korostetaan ja pääsiäispäivän ilosanoma jää vähemmälle huomiolle.
      Lankalauantaina talven aikana kerhrätyt villalangat asetettiin aidoille vaalenemaan. Uskottavampi lienee selitys, että se on kansan käännös ruotsin sanasta lång.

      Näissä on kaikissa alkusointu, siis yhdyssanan molemmat osat alkavat samalla kirjaimilla, mikä on osaltaan selittämässä nimityksiä.
      Näitä asioita löytää esimerkiksi SKS:n sivuilta.

      Hyvää pääsiäisen aikaa !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4723
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      95
      4562
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      617
      4168
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3117
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2671
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2203
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      347
      2153
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      220
      2152
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1765
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1502
    Aihe