Pco+Metformin

Mirjaana

Heippa!

Haluaisin hieman kokemuksia pco:sta ja metformiinin käytöstä.

Hieman taustaa...

Minulla on todettu vuonna 2012 helminauhamaiset munasarjat eikä minulla tule kuukautisia ilman terolut-kuuria. Ylipainoa minulla ei ole kun olen muutenkin hoikka, mutta kaikki rasva kertyy vyötärölle. Olen välssä saanut lääkäriltä terolut kuuria, välissä lugesteronia ja viime syksynä kokeiltiin myös clomifeniä terolutin rinnalla. Lokakuussa lääkäri sanoi että minun tulisi jättää terolut kuuri pois ja katsoa tuleeko kuukautiset, ja näinhän siinä kävi että muutaman kerran tuli "normaalisti", jonka jälkeen viimeiset kuukautiset tulivat tammikuussa.



Muutama viikko sitten kävin terveyskeskuslääkärillä jotta he ottavat tarvittavat verikokeet kun siirryn väestöliittoon lapsettomuustutkimuksiin, niin lääkäri määräsi minulle metformin- lääkettä. Kysyin enkö tarvitse esim., terolut kuuria käynnistämään kuukautisia, lääkärin vastaus oli että ei tarvitse.

Nyt ihmettelen mitä hyötyä tätä lääkkettä on syödä jos ei muutenkaan tule kuukautisia? Verikoe tulokset saan vasta ensi viikolla, jollon pääsen varaamaan ajan väestöliittoon.

Onko kenelläkään kokemusta metformiinista? Onko siitä mitään hyötyä, vai syönkö turhaan sitä?



Tuli hieman sekavaa tekstiä, mutta toivottavasti saisin joitain vastauksia. :)

4

2853

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miimii2

      Moikka! En tiedä onko tästä nyt apua mutta mulla kanssa vuosi sitten todettu pco, sain kanssa käyttöön metformiinia, tosin myös clomeja joita suosittelen pyytämään lääkäriltä kun sullakin noin pitkät kierot! No mulla ekalla kerralla tärppäs mutta meni kesken vko 6, nyt oon uudelleen reilu puolen vuoden kuluttua keskenmenosta raskaana ja vko jo hurjat 15. Eli uskoisin että on apuja ainakin yhdessä clomifenejen kanssa! :) Meillä lapsettomuutta takana jo kolme vuotta!

      • miimii2

        Luinkin viestisi uudestaan ja oletkin näköjään jo clomeja kokeillut, mun kokemuksen mukaan clomit ja terot huono yhditelma jos on pitkät kierrot. Mulla kanssa oli tosi pitkät kierrot, terojahan alettiin syömään siinä kp 14 tai sinnepäin jos muistelen. Mulla ei kerinnyt koskaan ovulaatio tulemaan kun terolutin ottamisen jälkeenhän ovulaatio ei tule vaan sen olis aikaisemmin pitänyt tulla. Joten kannattaa kokeilla pelkkiä clomifenejä, ne lyhentää itsestään sen kierron, mulla rupes niillä tulemaan ovis joskus kp20-> , joten terojen kanssa olisin tuskin koskaan ovuloinut saati raskautunut :)


    • Lkkkk

      Oon syöny pelkkiä metformiineja, ja toista kertaa raskaana puolen vuoden sisällä. toivottavasti tällä kertaa pysyy sisälläkin.

      Tsemppiä, kyllä pelkkä metformiinikin voi hyvin toimia ja riittää hoidoksi!

    • metut

      Nostan tätä ketjua nyt..

      Mä sain kans noita metuja, tai oikeastaan merkiltään diformin mutta sama asia.Mulla myös pco mutta myös endometrioosi.. Nyt vaan mietin että koska mä alotan nuo diforminit? En hoksannut kysyä sitä lääkäriltä.. voiko ne aloittaa kesken kierron? Mulla olis nyt ovulaatio tulossa lähipäivinä, et aloitanko nyt vai vasta ovulaation jälkeen vai vasta seuraavassa kierrossa. Onkohan sillä ees merkitystä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      57
      2996
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      543
      2838
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      36
      1999
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1932
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1788
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      303
      1735
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1452
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      94
      1214
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1178
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1142
    Aihe