Ostajanmarkkinat? Vaiko sittenkin myyjänmarkkinat?

autokauppias-x

Jokainen käsittäköön otsikon vaihtoehdot, miten sitten käsittääkään. Riippuu varmasti katsantokannasta, kumpaan suuntaan haluaa asioita painottaa.

Näin myyjäosapuolena kuitenkin (ja tietenkin vaakakuppija katsantokanta myyjän puolella kallellaan) tuon esille muutaman syyn, miksi nyt jos koskaan onkin myyjänmarkkinat käytetyn auton kauppatapahtumissa.

1. Ostajalla on tarve. Tarpeen täyttäjäksi, joko vaihtona tahi suoraostona, on kohde katsottuna ja sitä tullaan katsomaan ja ostattelemaan.
Myyjä on jo heti lähtökohtaisesti "niskanpäällä", koska häneltähän sitä tuotetta ollaan tultu hakemaan.
1-0 myyjälle.

2. Ostajilla ei liiemmin käteistä ole (taantumankin vuoksi), joten velaksihan se on uudempi ja parempi taas ostettava/vaihdettava. Lisäksi nyt kun pikku nousua on näkyvissä, se pitää näkyä myös naapurille vaikkapa sitten parempana autona.
2-0 myyjälle.

3. Vaikka heikohkot ajat on olleetkin pari viime vuotta (myös autoalalla), nyt on orastavaa nousua näköpiirissä. Höpöhöpö-muka-autokaupat on jo konkurssiin menneet (=ei terveellä pohjalla kaupankäynti) ja menee vielä tänä vuonna kymmenittäin isojakin nurin. Pienempiä harrastelijoita ainakin, mutta ei kaukaa ole haettu parin isonkaan merkkiliikeketjun kaatuminen. (Sen verran on velkaisesti varastot hankittuna ja omavaraisuusaste miinuksella... ja tiedänpähän nyt vaan.) Ala siis tervehtynyt ja tervehtyy edelleen ja vahvimmat jatkaa entistä vahvempina, koostaan huolimatta omalla myyntisektorillaan voitokkaasti.
Eli asiakkaalle joka ei kaupan lainalaisuuksia ymmärrä ei ole mikään "pakko" myydä.
3-0 myyjälle.

4. Se nyt vaan on aina niin, että myyjä määrää kaupan "askeleet" oli lama tai nousukausi. Jos näin ei olisi, yrittäjäksi itsensä kutsuminen olisi muiden yrittäjien pilkkaamista.

Että näin. Hyvässä hengessä, rakentavaa keskustelua herätellen ja nousukauden kynnyksellä muistuttaen, miten ne autokaupat aikuisten oikeesti kulkee.

T:

13

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oi isoherra!

      No olenkin sitten nöyrän kiitollinen, jos suostut rahani ottamaan ja auton minulle myymään.
      Lakki kourassa poistun liikkeestäsi takaperin kiitosta hokien.

      • autokauppias-x

        Niinkö tahdoit asiallisen aloitukseni tulkita?
        No, kai sinullakin on oikeus mielipiteeseesi ja ymmärryksesi tasoon ei voitane vaikuttaa.
        Otan osaa. Koita pärjätä... noinniinkuin yleensäkin elämässäsi.


    • Money talks

      Herra isoherra Autokauppiaalle tiedoksi et ole ainoa automyyjä maailmassa 6-0 asiakkaalle ja jos liike on kovin rahanahne tulee kaupat tehtyä yksityiseltä.

      • autokauppias-x

        Mielipide se on tuokin.
        1-1 mielipiteiden "oikeellisuus" autokauppias-kuluttaja.

        Jatketaan.


    • jatkumoa

      Täytyy aina muistaa, että kaikilla ei ole taantumaa ja toisilla jopa rahaa perittyä tai muuten vaan hommattua, joten autokauppa ei suomessa lopu koskaan. OK joka päivä joltain menee luottotiedot, mutta joka päivä myös jotkut täyttää 21v ja saa auton osamaksulla.

      • autokauppias-x

        "Täytyy aina muistaa, että kaikilla ei ole taantumaa ja toisilla jopa rahaa perittyä tai muuten vaan hommattua, joten autokauppa ei suomessa lopu koskaan."

        Tämäkin on hyvä mielipide. Senkin vuoksi tai siitäkin huolimatta, kaikki 1.-4. argumenttini pitävät.


      • Ostajan näkökulma
        autokauppias-x kirjoitti:

        "Täytyy aina muistaa, että kaikilla ei ole taantumaa ja toisilla jopa rahaa perittyä tai muuten vaan hommattua, joten autokauppa ei suomessa lopu koskaan."

        Tämäkin on hyvä mielipide. Senkin vuoksi tai siitäkin huolimatta, kaikki 1.-4. argumenttini pitävät.

        Varovasti ilmaisen vasta - argumentin vaikkapa tuohon kohtaan yksi:

        Mielestäni autokauppiaalla on suurempi tarve myydä auto kuin minulla ostaa se.
        Autokauppiaan on nimittäin tienattava elantonsa ja ruokaa pöytään, minulla taas tuskin koskaan on niin akuuttia tarvetta saada auto vaihdettua heti.
        Eli minusta kohta yksi on kyllä 0-1 asiakkaalle.

        Jos minulle tulisi autokaupassa tunne, että kauppias jotenkin asettuu yläpuolelleni, tuskin syntyy kauppaa.
        Sinänsä en edellytä myöskään mitään mielistelyä, se tuntuisi kiusalliselta. Parhaalta tuntuu, kun kaupan ehdoista sovitaan tasa-arvoisesta lähtökohdasta.


      • autokauppias-x
        Ostajan näkökulma kirjoitti:

        Varovasti ilmaisen vasta - argumentin vaikkapa tuohon kohtaan yksi:

        Mielestäni autokauppiaalla on suurempi tarve myydä auto kuin minulla ostaa se.
        Autokauppiaan on nimittäin tienattava elantonsa ja ruokaa pöytään, minulla taas tuskin koskaan on niin akuuttia tarvetta saada auto vaihdettua heti.
        Eli minusta kohta yksi on kyllä 0-1 asiakkaalle.

        Jos minulle tulisi autokaupassa tunne, että kauppias jotenkin asettuu yläpuolelleni, tuskin syntyy kauppaa.
        Sinänsä en edellytä myöskään mitään mielistelyä, se tuntuisi kiusalliselta. Parhaalta tuntuu, kun kaupan ehdoista sovitaan tasa-arvoisesta lähtökohdasta.

        Hienosti argumentoitu.
        OK, 1. kohta 1-1


    • Perus Optimisti

      Vaikka heikohkot ajat on olleetkin pari viime vuotta (myös autoalalla), nyt on orastavaa nousua näköpiirissä.

      Suomi maana ei ole vielä pohjalla käynytkään todelliset säästötalkoot on vasta alkamassa, kun muu Eurooppa jo toipuu hitaasti koettelemuksistaan on Suomi vielä vajoamisen vaiheessa. Suomen viive on noin vuosi kaksi siitä kun maailma alkaa nousemaan ja se näkyy myös tuossa tunnelissa jonka päässä ei valoa Suomelle vielä pilkahda. Työ ei kaikilta tietenkään lopu, mutta ylivarovaisuus suurehkojen hankintojen suhteen on pääsemässä valloilleen.

      • Jonglööri

        Minulla on ollut n.60 autoa,viimeiset 20 uusia,ilosesti olen rahani tuhlannut,mukava mennä mukavan automyyjän luo.Joku sanoo olet hullu,no ehkä tässä asiassa,mutta oma on elämäni,Jos ei olisi asiakkaita,ei tarvittaisi myyjiäkään.Joku matkustaa,joku juopottelee rahansa,joku Säästää,mitä sitten?


    • points

      Kohtaan 2 siltä osin oikeassa että naapureille jotku haluaa näyttää (tosin vähenemässä sekin) mutta tosiaan taantumalla asiaan se vaikutus että "naapurille" näyttämistä venytetään eteenpäin joten tässä Suomen taloustilanteessa menee pisteet myös asiakkaalle.

    • olio1

      Kohta 3 jatkuva autoveronpuinti ei ainakaan auta autoliikkeitä, pakko ei toki ole myidä muttei myöskään ostaa en antaisi liikkelle pistettä ja kohta 4 jos Myyjä on ulkoavaruudesta vasta silloin vois jopa käydä niin että myyjä määräis askeleet ei todellakaan muussa tapauksessa, Ostaja empii ja tutkii ja vaihtoehtoja löytyy eli ostajan askeleet ottaa ostaja ei myyjä myyjä on ostajan armoilla.

    • konttorin kulmilta

      On siinä jopparilla heikko itsetunto.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      87
      3684
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      578
      3445
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      42
      3339
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      52
      2167
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2091
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      317
      1921
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1895
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      156
      1624
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1351
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1332
    Aihe