Mania ja psykoosi

Väsynyt vaimo

Mieheni joutui pitkän masennus kauteen maaniseen psykoosin. Vietti viikon suljetulla osastolla ja on ollut nyt 2 viikkoa kotona. Lääkityksenä risperdal 3mg nyt sairaalaan menosta lähtien. Nyt hän tuntuu rauhoittuneen huomattavasti, nukkuu yöt eikä ole niin hajanainen. Mutta siitä huolimatta että hän on rauhallinen, tuntuu että hänen ajatukset ovat edelleen vain kaikissa suunnitelmissa, toisaalla kuin kotona ja minä ja lapsest eivät tunnu hirveästi kiinnostavan. Tuntuu että hän on ihan eri ihminen. Onko tämä tavallista maanisen psykoosin jälkeen? Voiko kestää kauan ennen kuin hän "palaa"? Hänellä ei myöskään tunnu olevan käsitystä tapahtuneesta. Kokee olleensa vain yli stressaantunut ja siksi "vähän kierroksilla". Olen niin väsynyt ja vihaan aiemmin täydellistä elämääni.

12

639

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lamattu pää

      Tuskin hän omaksi itsekseen palaan niin kauan kuin on tuollainen hevosen annos neuroleptia päässä. Psykiatrisessa sairaalassa saavat yleensä todella pahaa jälkeä aikaiseksi.

    • expsyko

      Kyllä maanisen psykoosin jälkeen on ihan tavallista, että lievempiä oireita on vielä pitkäänkin. Paremminkin on harvinaista, että sairaalassa pystyttäisiin hoitamaan täysin terveeksi. Varsinkin jos edeltävästikin oli mielialaoireita.

      Huolehdi vaan, että hän ottaisi lääkkeensä. Muuten hän saattaa alkaa uudelleen toteuttamaan ajatuksissaan olevia suunnitelmia ja ihmisestä tulee herkästi tuollainen kroonikko kuten nimim. Lamattu pää. Itselläni meni monta kuukautta, että edes uskoin olleeni todellakin psykoosissa. Kuvittelin sitä mm. hypnoosiksi. Ilman lääkehoitoon sitoutumista olisin tod.näk. edelleen päästäni sekaisin. Nyt olen ainoastaan masentunut.

      • Lamattu pää

        :D Onnea valinnastasi. Sulla hyvin menee.


    • väsynyt vaimo

      kiitos vastauksestasi expsyko. Hän on hyvin suopea lääkehoidon suhteen ja paraneminsen suhteen. Samalla tuntuu että hänellä puuttuu täysin "sairaudentunto" tai ymmärrys siitä mitä tapahtui. Ikäänkuin hän olisi hyväksynyt psykoosin, mutta ei ymmärrä mitä se käytännössä tarkoittaa. Päivä kerrallaan.

    • Kauhea Kotka

      Mitäköhän miehesi sitten maanisessa psykoosissa touhusi? Ettet nyt vaan itse olisi jotenkin ylireagoiva?

      Väsyneen vaimon kirjoitelmista saa nopeasti lukemalla vaikutelman, että olisi kauhean mustasukkainen miehestään? Nyt kun mies on lääkitty lähes zombimaiseen tilaan, ei sekään kelpaa?

      Huomaatko omasta kirjotelmastasi sairaudentunnon? Ei väsyneellä vaimollakaan ole kaikki inkkarit kanootissa.

      On niin helppo tuomita ja olla syyttelemässä.

      • 10+5

        Voi luoja! Oo nyt jo hiljaa! Ei ne neuroleptit zombiksi tee vaan sairaus! voimia alkuperäiselle ja jaksamista. Menee jonkin aikaa kunnes kirkastuu. Minullakin se kävi ihan salama vaan yhtenä päivänä. Kaikki vaan kirkastui yhtäkkiä ja olin taas oma itseni. Kyllä se päivä miehellesikin koittaa :-)


      • Et usko itsekään tuo
        10+5 kirjoitti:

        Voi luoja! Oo nyt jo hiljaa! Ei ne neuroleptit zombiksi tee vaan sairaus! voimia alkuperäiselle ja jaksamista. Menee jonkin aikaa kunnes kirkastuu. Minullakin se kävi ihan salama vaan yhtenä päivänä. Kaikki vaan kirkastui yhtäkkiä ja olin taas oma itseni. Kyllä se päivä miehellesikin koittaa :-)

        Haahhaaaa, vai eivät neuroleptit tee zombiksi?

        Ilmeisesti olet pääsi jo pehmittänyt psykiatrisilla lääkkeillä, joten jatka samaan malliin.


      • Päivän naurut! :D
        10+5 kirjoitti:

        Voi luoja! Oo nyt jo hiljaa! Ei ne neuroleptit zombiksi tee vaan sairaus! voimia alkuperäiselle ja jaksamista. Menee jonkin aikaa kunnes kirkastuu. Minullakin se kävi ihan salama vaan yhtenä päivänä. Kaikki vaan kirkastui yhtäkkiä ja olin taas oma itseni. Kyllä se päivä miehellesikin koittaa :-)

        "Ei ne neuroleptit zombiksi tee vaan sairaus!"

        HAHAHAHAHAHAHAHAHA


      • hyväksy tämä asia
        Päivän naurut! :D kirjoitti:

        "Ei ne neuroleptit zombiksi tee vaan sairaus!"

        HAHAHAHAHAHAHAHAHA

        sairaus tekee zompieksi ja vammauttaa, halusit tai et mutta niin se on.


    • 1+10

      nykyään sairaalajaksot on lyhyempiä kuin mitä olisi potilaalle tarvetta.ja niin kauan kuin ei tunnusta olleensa psykoosissa niin on siinä edelleen.oikeanlainen lääkitys auttaa mutta joskus laitetaan myös 'vääriä' lääkkeitä mitkä vain pahentaa oloa.

      • 10+2+10

        Määrittele "oikeanlainen lääkitys".


      • kfhkf
        10+2+10 kirjoitti:

        Määrittele "oikeanlainen lääkitys".

        määrittele kykysi kysyä tuota....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6539
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4223
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2627
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1056
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe