kunnan hakkuut

avohakkuu

miten on mahdollista että tommoista jälkeä voi tehdä puistometsässä mitä kunta on tehnyt tai teettänyt pitkospuu polun päässä rivitalojen takana .näky on kuin kannaksella sota aikaan.

4

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rumako kaunista?

      Kyllä näyttää Ilomantsin päättäjillä olevan tarve pönkittää sitä muutama vuosi sitten julkituotua mainetta Suomen rumimpana kuntana. Nyt voisi taas joku lehti saada kauniita ja edustavia otoksia julkaistavaksi. Kaikki pahaiset pajukot ja muut tureikot ovat suojelussa, mutta vähänkään kauniit ja muutenkin terveet puut kaadetaan sekä taajamassa, että taajaman ulkopuolella. Omakotitaloistakin tuossa Kurenkankaalla näkyy suoraan sisälle ja myös heidän takapihan sisältönsä on kaikkien ohikulkijoiden "ilona" ja jos pientä yksityisyyden suojaa on takapihalla jollakin ollut niin kunta pitää huolen että jatkossa näin ei ole . Muutama taloyhtiökin on näköjään lähtenyt näihin kaatamistalkoisiin (ilmeisesti siinä pelossa että jokin puu saattaisi kaatua). Onneksi ei ole tällä hetkellä tarvetta asunnon hankinnalle kirkonkylältä. Ei kyllä houkuttele tuollaisten todella autioiden ja rumien hakkuuaukkojen keskellä olevista rivitaloista asuntoa itselleen haalia. Ei ainakaan asuntojen arvoa lisää ankeat rivitalopihat jotka muutenkin ovat näillä leveysasteilla melko hoitamattomia.

    • on nähty

      kävelkää ihmiset niin näette sen raiskauksen tämä ei ole iha n järkevän ihmisen toimintaa

    • lupaus1

      kaikkien kunnan johdoon pitäisi tehdä kävelyretki sitä lankkupolkkua näkisivät mitä on kunnan insinöörin lupaus . ötetaan vaain kevyesti keskelti kylää

    • lähellä

      summalan kannnattasi mennä katsömaan mitä ön kevyt hakkaus k ei ole pitkä matka siitä mistä asut

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3970
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3782
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      605
      3758
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      15
      2419
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      72
      2342
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      328
      1995
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1980
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      188
      1819
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1509
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1382
    Aihe