Rikottu ehjäksi

Olen kaksi vuotta kärsinyt kohta 30 vuotta kestäneessä parisuhteessa: mies ei puhu, ei pussaa, ei halaa, ei rakastele. Oloni on ollut todella hylätty - ensin ajattelin, että kysessä on 50-kriisi, sitten ajattelin masennusta tai muuta sairautta, koetin saada lääkäriin. Yritin puhua ja ymmärtää. Viime kesänä kysyin jo, että pitäisikö sitten erota, mutta mies ei halunnut: yritti vähän aikaa ja ajautui taas samoille tavoille.

Nyt sitten selvisi pitkään kytenyt ja suhteeseen asti edennyt rinnakkaissuhde. Ihan vanhanaikainen käry, mikä on yleensä edessä, kun tarpeeksi pitkään jatketaan.

Mies halusi edelleen jatkaa liittoa ja niin minäkin: laitoin ehdoksi, että suhteen täytyy loppua. Mies suostui. Sanoi, että oli halunnut jatkaa sitä niin pitkään, että se hiipuisi itsestään.

Nyt hän kuitenkin silmin nähden kaipaa tätä salarakastaan: kärsii ja huokailee. En jaksa lohdutella, vaan sanoin, että kun minä sain kärsiä kaksi vuotta, niin nyt on hänen vuoronsa.

Lapsellista, tiedän. Nyt kesken jäänyt suhde ei pääse ollenkaan hiipumaan, ja tunteet vain voimistuvat. Kohta minä olen taas se, joka kärsii.

Onko neuvoja? Onko kukaan selvinnyt onnelliseksi tällaisesta tilanteesta? Laitoin tämän uskottomuuden ja avioeron sijasta avioliitto palstalle, sillä tunnen voimakasta rakkautta miestäni kohtaan ja ensisijainen haaveeni on vanheta hänen kanssaan.