Tämä on meidän ansiota, ei syytä!

Me teimme sen.

Nimittäin, että kuntalaiset on herätetty seuraamaan päätöksentekoa kunnassamme.
Enemmistö nimittäin päättää ja me olemme saaneet valtakirjan kuntalaisilta hoitaa kuntaamme vaalikauden. Onneksi joukkoomme on myös liittynyt vastuuta tuntevat kokoomuksen valtuutetut.
Karavaanimme kulkee ja koirat haukkuvat!

35

218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Päättäjä

      Olet varsin oikeassa, meillä on aina kyetty keskustan johdolla tekemään suuria päätöksiä kuntalaisten parhaaksi.

      • Tuhottu

        Kuten repimään asiakirjoja ja tekemään allekirjoittamattomia tuhoamispöytäkirjoja jälkikäteen.
        Vain pieni osa kepun valtapolitiikasta ja jälkien peittelystä.


    • Vanhus 6

      HÖPÖ HÖPÖ

    • nurin kurista

      Hyvin vastuuntuntuiselta vaikuttaa kun VALTIOVALLAN täytyy puuttua päätöksiin. Mitä päättäjille sanoo laki onko tehty noudatettavaksi vai...???? Kuntalaisilta saamaan valtakirjaan, muistatteko mitä lupasitte valtuutetut kuntalaisille haastatteluissa valtuustoon pyrkiessä? Kuntalaiset muistutti teitä kansalaisadressilla Ei Seläänteestä irtaantumisella eikä yksityistetä sote palveluja. Vastuun tuntien kuntalaisten mielipiteet olis pitänyt ottaa huomioon, yhteis ymmärryksessä kuten kvpj kommentoi. Tämä ei vaan ole toiminut kuten luottamus päättäjiin kaikonnut.

    • yläjuoksulta

      Jälkiviisaus se on niistä viisauvenlajeista se parhain. Oikeitten päätösten tekemininen se on sitä päättäjien viisautta.

      • Nuija kopahtaa!

        Valtioneuvostolle on annettu lopullinen viisaus ei Kärsäkepuille!


    • Vanhus 15

      Missä on päättäjien viisaus ? HÖPÖ,HÖPÖ
      Sekavuus iskeytyi pieneen Kärsiksen kuntaan,monessa
      asiassa.Saa nähdä löytyykö tähän sellaista lääkettä
      jolla seuraukset korjaantuu.Touhu on kuin hevonen
      veteen tekis tarpeensa.

    • Kysymys reppanalle?

      Sanooko ne koirat "JAA" kun ne haukkuvat?

    • M 1

      Atten lääkärit hoitaa Sinut jälleen tuoreeks - terveeks, vaikka VISALAN kautta.

      • jee jee

        Sehän riippu täysin siittä keneltä kysyy, että kuka se joutas sinne Visalaan.Äänestys tulos aina ratkaisee.


      • ÄänestämälläVisalaan
        jee jee kirjoitti:

        Sehän riippu täysin siittä keneltä kysyy, että kuka se joutas sinne Visalaan.Äänestys tulos aina ratkaisee.

        Heh heh! No se vastaus osoittaa kirjoittajan jälkeen jääneisyyden ja käsityksen terveyspalvelujen hoitamisesta. Toden näköisesti kirjoittajan täytyy olla päättäjiä, joille on kustu päähän ajatus, että Attendo pelastaa.


      • jee jee
        ÄänestämälläVisalaan kirjoitti:

        Heh heh! No se vastaus osoittaa kirjoittajan jälkeen jääneisyyden ja käsityksen terveyspalvelujen hoitamisesta. Toden näköisesti kirjoittajan täytyy olla päättäjiä, joille on kustu päähän ajatus, että Attendo pelastaa.

        tKyyllä tuolla joku jo lupasi että kyllä atte hoitaa oisko sitte kusastu päähän.Ja kylläkai tällä saitilla ei voi ihan noin vain ketään Visalaan tuomita ainakaan yksi henkilö.Päättäjä en ole Hyvä että pystyn omat asiat hoiteleen ei kykyjä muiden asioiden hoitamiseen.


    • jee jee

      Näinpä juurikin näin se demokratia toimii,jolla on valta on vastuukin.Jolla ei ole valtaa voi lörpötellä mitä mieleen juolahtaa ja aina näyttää juolahtavan.

      • valtavaa

        ....valtaa rikkoa lakia vastuuttomasti, lörpöttelee vielä rikkomisiaan luullen tekevänsä oikein kuntalaisille päätöksillään.....niinkö oikein?


    • ..tun juntit

      Lapsellinen provo ja juntit meni heti helppoon

    • tietoa on

      Olettekohan te saaneet sellaista valtakirjaa kuntalaisilta että ensimmäisenä kautena syyllistytte lain vastaisiin päätöksiin.Olen kyllä huomannut että luulette että kun valtuustoon pääsee siellä saa tehdä minkälaisia päätöksiä tahansa.Ei se niin ole.
      Kyllä kuntalaisia ja äänestäjiä on kuunneltava hyvin tarkkaan eikä yli kävellä .

      • rwrr

        Attendon edustajat houkutteli eevat (ja aatamit) syömään kielletyn puun hedelmiä ja karkotuksen sijaan lupasivat paikan paratiisissa jotta saisivat kärsämäestä yli kymmenen miljoonan vuosittaisen liikevaihdon.
        No eivät pääse paratiisiin vaan karkotukseen ja syntiin houkuttelija pääsee kuin koira veräjästä vaikka oli tärkeämmässä roolissa kuin kärsäkeput jotka kietoi pikkusormensa ympärille.
        Minä en vain ymmärrä miksi kepulit eivät peruneet vaikka seinä nousi pystyyn? Ison isoja ongelmia vain aiheuttivat koska eivät kyenneet tunnustamaan että mokattua tuli ja raskaasti kun ä-osamäärät ei riitä kunnan johtamiseen.


      • jee jee

        Ensin tutkitaan ja sitte vasta hutkitaan.Jos.


      • on tutkittu jo
        jee jee kirjoitti:

        Ensin tutkitaan ja sitte vasta hutkitaan.Jos.

        Ero on perussopimuksen vastainen eikä yksikään jäsenkunnista hyväksynyt eroa kesken vuoden ja siihen vielä päälle lakien rikkomiset. On valita asti. Puitelaki, perustuslaki tai vaikka kuntalaki. Siihen vielä luottamushenkilöiden virheelliset menettelyt kokouksissa joista viimeisimmät ovat jo menneet vitsin puolelle.


      • jee jee
        on tutkittu jo kirjoitti:

        Ero on perussopimuksen vastainen eikä yksikään jäsenkunnista hyväksynyt eroa kesken vuoden ja siihen vielä päälle lakien rikkomiset. On valita asti. Puitelaki, perustuslaki tai vaikka kuntalaki. Siihen vielä luottamushenkilöiden virheelliset menettelyt kokouksissa joista viimeisimmät ovat jo menneet vitsin puolelle.

        Miten prosessi voi edetä jos se on laitonta?


      • no laittomasti
        jee jee kirjoitti:

        Miten prosessi voi edetä jos se on laitonta?

        kuinkas muutenkaan? Kärsämäen tavaramerkki


      • S-alo

        Kyllä Eero Pesonen ja Jaana Salo tietävät kuinka päätöksiä pitää tehdä, ei me olla lampaita ja tuskin pässejäkään, me olemme Kärsämäen keskustalaisia.


      • jee jee
        no laittomasti kirjoitti:

        kuinkas muutenkaan? Kärsämäen tavaramerkki

        Jos näin olisi, niin aikapäiviä sitten joku ois puhaltanu pelin seis.


      • huomio1
        rwrr kirjoitti:

        Attendon edustajat houkutteli eevat (ja aatamit) syömään kielletyn puun hedelmiä ja karkotuksen sijaan lupasivat paikan paratiisissa jotta saisivat kärsämäestä yli kymmenen miljoonan vuosittaisen liikevaihdon.
        No eivät pääse paratiisiin vaan karkotukseen ja syntiin houkuttelija pääsee kuin koira veräjästä vaikka oli tärkeämmässä roolissa kuin kärsäkeput jotka kietoi pikkusormensa ympärille.
        Minä en vain ymmärrä miksi kepulit eivät peruneet vaikka seinä nousi pystyyn? Ison isoja ongelmia vain aiheuttivat koska eivät kyenneet tunnustamaan että mokattua tuli ja raskaasti kun ä-osamäärät ei riitä kunnan johtamiseen.

        Katsoin viikolla television ajankohtaista lähetystä siinä tuli jonkun tällaisen
        Attendoa vastaavan terveyspalveluja tuottava yritys Kuopiosta niin haalivat lainarahaa ja rahoitus oli vähän hukkasessa. Näin saattaa käydä meillekin
        kun kuuluu että Attento pyörittää velkarahalla ja saamansa miljoonat sitten menee veroparatiisiin jakoon.Voi keskusta kyllä hehkuttaa ilosanomaa mutta todellisuus on karumpaa.


      • jee jee
        jee jee kirjoitti:

        Miten prosessi voi edetä jos se on laitonta?

        Nyt pannaan laillisesti etenemmää, tehdään vaihtokauppa Siikalatvan kanssa
        Ristisenperän nimi vaihdetaan Terskanperäksi.


    • Veneppalonen

      Siksi kun oikeuslaitos ei ole ottanut asiaan kantaa eikä myöskään asianomainen ministeriö. Kärsäpersut vain räksyttää ja sehän ei johda yhtään mihinkään.
      Kaikesta laittomuudesta, mitä on tapahtunut hallinto-oikeuteen jätetyn valituksen jälkeen, tulisi tehdä uusi valitus. Kuitenkin jonkun muun toimesta kuin Remeksen.

    • nasse-setä

      Oppi ne kuntalaiset seuraamaan tätä päätöksentekoa ja kokoustesten rumpaa, aivan oikeesti aloittaja tulkitsee asian.
      Aivan halpoja opetusmetodeja ei vain ole käytetty. Oppi meni perille sillä 819 äänestäjää kirjoitti nimensä adressiin ja lähes kaikki päättäjät (opettajat) suhtautu kuntalaisten ilmaisuun erittäin , erittäin suopeasti.

      • KD/ Kor-katti

        Me saimme vallan 14 ehdokkaallamme Persut yltivät puoleen 26 ehdokkaallaan ja kun nyt vielä kokoomus on joukoissamme, niin pulinat ja ruikutukset pois.


    • 124124

      Kuuromykkä valtuusto.

    • olen, olen

      Asioiden valmistelu kokouksiin on esimerllistä ja johdonmukaista. Puheenjohtajat ovat olleet tehtäviensä tasolla.
      Hallituksen jäseniltä ja valtuutetuilta vaaditaan hyvin, hyvin tarkkaa perehtymistä käsiteltäviin asioihin, valtuutet ovat heikkoa ainesta, eivät ymmärrä vaikka pj, tai esittelijä kuinka vääntää sen rautalangasta.

      • Ei ole valtuustoa

        Valtuuston puheenjohtajien kuuluu puolustaa valtuuston toimivaltaa, ei Ristisen malliin, sillä hän ei antanut valtuuston antaa lausuntoa valtionvarainministeriölle ja sinne on nyt toimitettu kannanhallituksen lausunto valtuuston nimissä.
        Mihin valtuustoa enään tarvitaan?


      • Ei kykyä johtajaksi.

        Valtuuston puheenjohtajille ei kuulu valtuuston asioiden valmistelu vaikka heillä on puheoikeus kunnanhallituksessa.
        Tässähän se suurin virhe onkin, että he mieltävät itsensäkin valmistelijoiksi ja valtuuston toimivallan puolustaminen unohtuu kuten Ristiselle kävi lausunnonannossa ministeriölle.
        Nyt kunnanhallitus on valtuuston nimissä antanut oman lausuntonsa ja tämänhän Ristinen on nöyrästi hyväksymyt.


    • Mustalasten karav?

      Pitkäperjantain kukon laulun aikaan nousit taas kertomaan, jee jee.
      Oletteko samassa karavaanissa, kuin Seinäjoen Tangomarkkinoiden esikarsinnat kulkivat? Joko saitte sen Kärsämäelle hommattua?

    • Ansiotta

      Oletko sinä se Katri Ansio Pyhäjokiseudusta?

    • Lahjontaa

      Kerro vielä, paljonko Attendo maksoi teille sopimuksen kirjoittamisesta palkkiota? Koirien haukunta on pientä rahatukku kädessä kulkijoille, sanoohan sen jo järkikin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6489
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4193
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2597
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1538
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1046
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe