Harkitse MAMK-opiskelijan ottamista tarkkaan !

Erittäin iso EI taas

Luultavasti nykyisessä Mikkelin ammattikorkeakoulussa syötetään opiskelijoille mantraa, että he ovat KAIKKI hyviä ja parhaita koko Suomessa. Ja että opiskelijankaan osaamista ei voi kyseenalaistaa, koska onhan hän sentään päässyt opiskelemaan tuohon " arvostettuun " opinahjoon.

Olin ajaa ulos kaksi pöyhkeilevää opiskelijaa liikkeestäni kesken harjoittelun. Jotain Euroopan omistajia luulivat kai olevansa. Asiakkaatkin ihmettelivät röyhkeitä tyttöjä.

Aiemmin tuttavani sanoi samaa. Paikkaan, johon ihmiset tulevat vapaaehtoisesti oli mennyt ammattikorkean sosionomiopiskelijat tärkeinä ja "me tiedetään kaikesta kaikki -asenteella". Asiakkaat lähtivät kesken pois. Opiskelijat olivat valehdelleet opettajalleen, että kaikki sujui hyvin.

On myös sattunut selkeitä virheitä. Ihan rahanarvoisia ja terveydellisiä ( asiakkaan terveyteen liittyen) "opiskelijamokia", jotka ovat johtuneet vain ja ainoastaan siitä, että opiskelija ei ole kuunnellut ohjeita. Näitä opiskelijoita on nyt liikaa !

EN OTA ENÄÄ IKINÄ AMMATTIKORKEAN OPISKELIJAA ! Toisen asteen opiskelijat sentään osaavat kuunnella ja tajuavat roolinsa työpaikassa. Turha tulla elvistelemään tärkeää - jos kotona ei nöyryyttä opeteta, eikä koulussa kerrota, mikä on opiskelijan "paikka", niin se on ULOS ! Ja sopimus irti koko oppilaitoksen kanssa !

13

483

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KKjo

      Jäi kirjoittamatta, että reipas, oma-aloitteinen ja aktiivinen opiskelija on eri asia kuin itsekeskeinen ja röyhkeä minäminä -tapaus.

    • LederHose

      Onko nachkahousut????

    • kansankynttilänä

      Tuota mantraa syötettiin opiskelijoille jo noin 10 vuotta sitten. Olin tuolloin itse siellä opiskelijana ja opiskelijatoverini oli niitä parikymppisiä, ed. kevään ylioppilaita. Itse olin tuolloin jo 35 v. Opiskelijoille painotettiin sitä, miten hyviä johtajia meistä tulee, ja ihmettelinkin jo tuolloin että, millähän kokemuksella, mutta pidin suuni kiinni. Voihan sitä sitten jos sattuu joskus valmistumaan jäädä johtajan paikkaa odottelemaan...ja saakin odotella... itse vaihdoin alaa.. en siksi, että en saanut johtajan paikkaa ; ))

    • Saman huomannut

      Ammattikoululaisilla on paremmat pyllyt kuin MAMKilaisilla! Liika istuminen levittää perää.

    • peppu veke

      amkin pojilla on kivat peput ainankin

      • vekkuli venni

        Kirjoittakaa asiaa idiootit ( tuossa yllä). Tässä mistään takapuolesta ole kysymys. Olette pennut väärällä palstalla.

        Minä katson usein opiskelijan Facebook -sivua tai selvitän muutoin, millainen henkilö. Se kannattaa, uskokaa pois.


      • zanzai
        vekkuli venni kirjoitti:

        Kirjoittakaa asiaa idiootit ( tuossa yllä). Tässä mistään takapuolesta ole kysymys. Olette pennut väärällä palstalla.

        Minä katson usein opiskelijan Facebook -sivua tai selvitän muutoin, millainen henkilö. Se kannattaa, uskokaa pois.

        Ihan asiaa tuossa on. Jos vertaillaan niin kaikki kyvyt tulee huomioida.


      • ymni
        vekkuli venni kirjoitti:

        Kirjoittakaa asiaa idiootit ( tuossa yllä). Tässä mistään takapuolesta ole kysymys. Olette pennut väärällä palstalla.

        Minä katson usein opiskelijan Facebook -sivua tai selvitän muutoin, millainen henkilö. Se kannattaa, uskokaa pois.

        Voi tsiizus, katson opiskelijan äfbeetä... Haloo, ketä on enää facessa, uudet mediat jyrää dinosauruxet. Whatsaaap man, taitaa olla joku perusseniili yrittäjä mikä itkee kun ilmanen työvoima ei nuole saapasta.


      • green olli
        ymni kirjoitti:

        Voi tsiizus, katson opiskelijan äfbeetä... Haloo, ketä on enää facessa, uudet mediat jyrää dinosauruxet. Whatsaaap man, taitaa olla joku perusseniili yrittäjä mikä itkee kun ilmanen työvoima ei nuole saapasta.

        Noin te ammattikorkean opiskelijat juuri ajattelette ! Ihan sama mikä media, uusi tai vanha -kunhan eivät pääse puhumaan pas'kaa !


      • WC-Urmas
        green olli kirjoitti:

        Noin te ammattikorkean opiskelijat juuri ajattelette ! Ihan sama mikä media, uusi tai vanha -kunhan eivät pääse puhumaan pas'kaa !

        Olen julkituonut jo useamman vuoden tuota harhaa, joilla näistä hyvinkoulutetuista
        tulee jotain jumalaista? Heidät on vain pakko kouluttaa, että titteli tulee ja jokin
        työyhteisö palkkaa aikaa kuluttamaan. Tietysti siellä on hyviäkin ihmisiä,
        mutta nämä minäminä luonteet purskahtaa silmille.


    • tuta

      Terveiset täältä Aallosta, MAMKilaiset todellakin ovat vain kasa paskaa.

      • BsC_Edc_ADhD

        Aaltolaisilla on tosi kireet peput !


    • lenita Ö

      Tarkentakaa työnantajat sääntöjä, joiden mukaan ja jonka sisältöön opiskelijan on mukauduttava. Jos ei onnistu, niin se on heippa ja never again ! Työkkäristäkin saa ahkerampia ja kuuliaisempia työntekijöitä kuin mamkista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1535
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1107
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1006
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      674
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe