Omat Alanyan vinkkini osa 1

kävijä

Tiedän että viikossa tai kahdessa ei ole turistina hirveästi aikaa miettiä, niinpä suuntaan nämä vinkit vain turisteille, en kokeneemmille Turkin kävijöille. Kaikki nämä vinkit perustuvat omaan kokemukseeni Alanyasta.

1. Jos haet aurinkolomaa, silloin nauti siitä rannalla erityisesti aamusta aamupäivään. Suosittelisin varaamaan aurinkotuolin, sillä kulkukoiria ja kissoja on vapaana ja sen takia rannan bakteeripitoisuus voi olla yllätys joillekin herkemmille. Vedessä en ole nähnyt kissojen ja koirien uiskentelevan, mutta yleisten vessojen puutteesta johtuen, ihmiset valitettavasti kuseskelevat joskus veteen. Eihän virtsa ole vaarallista, mutta älä luule että sitä kannattaa niellä! Merivesi teki omalle iholleni hyvää, joten ei sitä noin yleensä kannata pelätä.

2. Älä missään nimessä intoudu juomaan alkoholia liikaa, jos tuntuu siltä, ettei ympäristö saa sinussa parhaita puoliasi esiin. Turkkilaiset tykkäävät leimata nimenomaan alkoholin vaikutuksen alla olevat turistit sikailijoiksi ja epäjärjestyksen aiheuttajiksi, vaikka syy ristiriitoihin voi olla ihan mikä vaan.

3. Älä luule, että ihmiset pitävät juuri sinusta jos he kauppaavat sinulle jotain. Päätä siis ennen matkalle lähtöä mitä mahdollisesti tarvitset ja millä summalla. Jos jotain ylimääräistä ostat, mieti etukäteen paljonko on varaa siihen laittaa.
Muista ettei sinulla ole pakko ostaa mitään! Teen tai kahvin nauttiminen ilmaiseksi ei ole lupaus siitä, että ostat kauppiaalta jotain. Älä kuitenkaan tahallasi ärsytä ketään, valikoi kauppoja joissa asioit, jos voit. Jos et tykkää arvuutella hintaa, osta tuliaisia Alanyym ostoskeskuksesta, Kipasta tai muista pienemmistä marketeista tai kahden isomman pääkadun erikoisliikkeistä. Itse ostin esim. Bimistä chilimaustetta, joka on ihan hemmetin hyvää.

4. Käytä paikallista bussiverkostoa, äläkä pelkää tungosta, joka niissä toisinaan on. Sinulla on turistina ihan sama oikeus julkisiin liikennevälineisiin kuin paikallisillakin. Käytä taksia ryhmän kanssa, jos haluat pukeutua paremmin tai käyt esim. jossain spa-hoidossa. tai tietyssä kohteeessa ja haluat nauttia palvelusta. Yksinkin matkustavalla kannattaa toisinaan taksi ottaa. Muista varata täsmällinen summa sekä bussiin että taksiin, muuten kuskit yrittävät ottaa sinulta ylimääräistä. Älä suostu siihen, että maksaisit aina enemmän, maksa kohtuullisesti.

5. Katso, ottaako ravintola tai yrittäjä sinulta tippiä jo laskussa. Ovat ottaneet nimittäin oikeudekseen rahastaa sen jo laskussa joissakin paikoissa. Tippiä ei mielestäni tarvitse antaa muutenkaan, jos palvelu ja taso on poikkeuksellisen surkeaa. Jätin esim. tipin itse antamatta kun eräässä hyvässä ravintolassa sain kylmät pakastevihannekset pöytään.

6. Älä kerro itsestäsi mitään, jos joku tunkee liian tuttavallisesti lähellesi. Normaali turkkilainen ei ole täysin järkyttävä, siellä on ihan samanlaisia ihmisiä kuin muuallakin.

7. Varo kierteleviä kaupustelijoita ja ilmoita aggressiivisista paikallisille. Alanyaan tulee muualta turismin takia sesonkiaikoina onnenonkijoita, joilla voi olla toimeentulo niin pienestä kiinni, että voi tulla ikäviä tilanteita. Ei onneksi jatkuvasti.

18

906

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kävijä

      Osa 2

      8. Älä esittele rahojasi tai korttejasi missään näkyvästi. Jos teet jotain isompia ostoksia, totu siiihen, että se kyllä huomataan ja sana kulkee.

      9. Kunnioita paikallista poliisia, vartijoita ja viranomaisia. Suurin osa heistä on todella asiallisia, vaikka välillä heitä takuulla ärsyttää ratkoa ihmisten ongelmia.

      10. Ole lentokentillä aina asiallinen ja pakkaa tavarasi niin, että saat ne tehokkaasti tarkastuksesta läpi, lentokentillä on hyvä palvelu, joten älä itse hidasta sitä. Älä säikähdä jos sinulta tarkastetaan jotain ylimääräistä, ethän ole tehnyt mitään, jos et tietoisesti harkitse rikosta.

      11. Juo pullotettua mineraalivettä, jota saa halvalla kaupasta. Osta sitä vaikka ensimmäisenä päivänä tarpeeksi monta pakettia huoneen nurkkaan ja pakkaa aina pullo mukaan.

      12. Huomioi ja kysy missä on paikalliset yleisövessat ja muut mahdollisuudet käyttää vessoja. Heti ensimmäisenä päivänä. Sama apteekkien suhteen, sieltä löydät myös tuttuja merkkejä, hinta on valitettavasti usein turistihinta, eli sama kuin Suomessa ja ehkä pikkasen kalliimpi joidenkin tuotteiden osalta. Turkkilaiset merkit voivat olla edullisempia, mutta jos olet kipeä, älä kokeile halvinta. Muista se matkavakuutus on hyvä olla olemassa.

      13. Vältä kuumana aikana epämääräisemmissä paikoissa jäävesiä, tuoretta maitoa, salaatteja, noutopöydissä seissyttä ruokaa ja itsellesi ensi kertaa vastaan tulevia elintarvikkeita. Kotimaasta kannattaa kuljettaa mukaan esim. LGG- tippoja tai muita ruoansulatusta edistäviä valmisteita, jos on herkkä vatsa. Hyvissä ravintoloissa ei pitäisi olla ongelmaa ruokamyrkytysten suhteen, mutta koskaan ei tiedä. Ne ihanat tuorepuristetut mehut voivat olla joskus yllätys, jos tekijä ei välitä hygieniasta.

      14. Ota parit hyvät kengät mukaan, joilla kävellessä ei tule rakkoja. Vaikka haluaisit ostaa Turkista kenkiä, muista että uudet eivät aina tunnu jalassa heti hyvältä. Muovisia sandaaleja saat ostettua Turkista edullisesti ja käytä niitä, jopa suihkussa, jos et luota hygieniatasoon.

      15. Pidä laastareita laukussa aina muutama mukana.

      • kävijä

        Osa 3

        16. Älä liiku satama-alueella yöllä yksin, siellä on alamaailmaa jonkin verran.

        17. Varo pankkiautomaatteja, niissä voi olla yllättävä välitysmaksu. Toki se ei viikon reissun osalta hirveän tuntuva ole, mutta silti. Itselleni tuli yllätyksenä se, että pankki ottikin välistä rahaa automaatilla. Erikoinen kokemus ja tuli kalliiksi kun en heti käsittänyt. Nyt mietin, voisiko tuon nostoprovision reklamoida laittomana joidenkin pankkiryhmien osalta.

        18. Älä anna kohdella itseäsi huonosti, vältä paikkoja ja ihmisiä, jotka yrittävät vain hyötyä sinusta taloudellisesti törkeällä tavalla.

        19. Nauti Kale- kukkulasta, Kleopatrarannasta, turkkilaisesta hyvästä kahvista, Efes- olusesta hillitysti, kokeile turkkilaista laadukkaampaa punaviiniä turvassa, syö paikallista kalaa esim. Kalahallissa (Mercan- ravintola oli minulle hieno elämys). Osta koruja ja vaatteita sekä muuta, jos luotat laatuun.
        Käy veneretkellä, muista ettei turvallisuus ole Suomen tasoa, mutta selvitty on ja oli ihan hieno kokemus. Kokeile jeeppisafareita.

        20. Käy luolissa, tykkäsin Damlatas- luolasta.

        21. Rantakävelyt itäisellä rannalla ja ylellinen illallinen auringonlaskusta nauttien hyvässä ravintolassa ovat ihania juttuja Alanyassa.

        22. Ulkoilmakuntolaitteet ovat tosi mukavia juttuja, suosittelen kuitenkin salihanskojen käyttöä.

        23. Vie Alanyaan tyhjähkö matkalaukku, että saat tuotua jotain tuliaisia.

        24. Matkustele pikkukylissä busseilla, jos on aikaa.

        25. Kunnioita paikallisia ja älä pukeudu liian seksikkäästi tai ruokottomasti. Suojaa toki itsesi pölyltä ja lialta, rannalla voit ottaa aurinkoa, jos haluat ihohoitoa.

        26. Käy hamameissa ja hoidoissa. Hieronta ei ole ollut mielestäni yhtä hyvää kuin Suomessa mutta kokemisen arvoinen tuo complete- hoito on ja hyvin virkistävä.

        27. Kokeile uutta ja itsellesi sopivaa, mutta viikko on lyhyt aika, joten lepää ensisijaisesti, jos sitä tarvitset.

        28. Tutustu paikallisiin, jos koet että se on aitoa ja hyvää tuttavuutta sinulle. Jos haet pikaseksiä, varo ja suojaudu, sillä prostituutio ei ole uusi asia Alanyassa ja on myös epätoivoisia rahaa tarvitsevia paikallisia. Kaikilla ei ole varaa terveydenhoitoon, joten voit saada tuliaisena ikävän yllätyksen. Mieti, kannattaako ottaa turhia riskejä.

        29. Kaupanteko on turkkilaisilla verissä, joten et välttämättä aina itse ole se, joka osaa tehdä parhaan ostopäätöksen. Shoppaile varovaisesti varsinkin isommat ostokset.

        30. Maistele Alanyan seudun omia hedelmiä, pikkubanaaneja ja sitrushedelmiä, avokadoja, kirsikoita jne. Käy ruokabasaarissa, jos haluat lisää makueksotiikkaa.

        31. Itse pidin kovasti Cartierin lentokenttäkuljetuspalvelusta, jonka toimisto löytyi Alanyym- ostoskeskuksesta.

        32. Älä puhu politiikkaa.

        33. Ota mukavia lomakuvia ja jos ehdit, kokeile vatsatanssia, nauti turkkilaisesta live-musiikista/tanssista, käy juhlissa esim. häissä jos kutsutaan mukaan.

        34. Et ole maailman ongelmien ratkaisija, älä toimi sosiaalitoimistona, niitä varten on joka maassa omat viranomaiset. Nauti matkasta ja ole oikeutetusti turisti.

        Ehkäpä tässä jotain, ei nyt vieläkään kattava listä, mutta jotain sentään.
        Mukavia kokemuksia teille toivoen!

      • älä älä älä älä
        kävijä kirjoitti:

        Jösses, ei ole kyllä ollut hauskaa lomalla juurikaan. Kieltoja, sääntöjä, pukeutumiskoodeja, älä älä älä älä älä.

        Jos tuon joku ensikertalainen lukee, miltähän mahtaa tuntua? Menossa johonkin kauhupaikkaan?

        Ja lista oli vieläkin vajaa :D Älä ihmeessä jatka, katoavat sinun ja tom jonesin ansioista kaikki turistit. Taas yksi poskelleen mennyt loma, siltä tuo lista kuulostaa. Varmaan hyvässä tarkoituksessa tehty, mutta lyö luun kurkkuun ekaa matkaa miettivältä.

      • hyväAloitus

        Hyviä huomiota, ja kaikki paikkansa pitäviä!

      • kävijä
        älä älä älä älä kirjoitti:

        Olin muuten ensikertalainen ja en sitten käsitä miksi paikalliset tykkäsivät minusta niin paljon, jos olen mielestäsi jotenkin outo. Turismi on globaali ilmiö, eikä Suomessakaan tämä juttu ole tuonut pelkästään positiivisia asioita ympäristöön.

      • kyllä vai älä

        Todella. Kohta 12 esim. apteekeissa EI ole turistihintoja. Ne tutut monikansalliset merkit ovat tuontitavaraa ja joko saman hintaisia tai kalliimpia kuin Suomessa. Näin kaikkialla Turkissa. Lisenssillä Turkissa valmistettu (esim. Panadol ja Bepanten ja sen eri valmistajat) ovat huomattavasti halvempia. Apteekissa kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, kuinka paljon siellä on sellaisia merkkejä, joita meillä ei edes myydä. Myös luontaiskosmetiikka ja monet muut ovat todella hyviä apteekissa. Myös kipugeelit sun muut ovat huomattavan halpoja. Kaikki ovat aitoja, apteekin pitäjätkin ovat usein lääkäreitä ammatiltaan. Onko vielä olemassa ihmisiä, jotka matkustavat ilman matkavakuutusta?

        Älkääkä ihmeessä juoko kaiken aikaa mineraalivettä. Tavallinen pullovesi kelpaa kyllä. Ja politiikastakin voi puhua. Tehkää omanlaisenne loma, mutta järki päässä. Listat voi unohtaa kotiin :D Paikalliset tykkäävät kyllä lähes kaikista turisteista.

      • kävijä
        kyllä vai älä kirjoitti:

        Ihan varmasti näin on : ).

        Sitä joskus kaipaisin, että voisi itse ehdottaa omien mieltymystensä pohjalta, olematta kuitenkaan tyly sille henkilölle, joka yrittää aloittaa asiallisesti keskustelua.

        En suosittele luottamaan kaikkeen apteekki- ja lääkäritoimintaan Turkissa automaattisesti. Kuulin juttuja, että oli tehty rahaa puolustuskyvyttömällä potilaalla Alanyassa.

        Valitettavasti raha on useille syy, miksi on turismia, ei se mitään hyväntekeväisyyttä ole antaa matkustaa omaan maahan. Vain Suomessa saa pummilla mennä Maailmanperintökohteeseen joka päivä useita kertoja.

      • elä elä elä
        älä älä älä älä kirjoitti:

        Jösses, ei ole kyllä ollut hauskaa lomalla juurikaan. Kieltoja, sääntöjä, pukeutumiskoodeja, älä älä älä älä älä.

        Jos tuon joku ensikertalainen lukee, miltähän mahtaa tuntua? Menossa johonkin kauhupaikkaan?

        Ja lista oli vieläkin vajaa :D Älä ihmeessä jatka, katoavat sinun ja tom jonesin ansioista kaikki turistit. Taas yksi poskelleen mennyt loma, siltä tuo lista kuulostaa. Varmaan hyvässä tarkoituksessa tehty, mutta lyö luun kurkkuun ekaa matkaa miettivältä.

        Älä älä älä olet oikeassa , jos nim: Kävijän ohjeet ottaa kirjaimellisesti , niin lomanvietto tällaiselta ensikertalaiselta muuttuu pelkäksi pykälien lukemiseksi.
        Pitänee kai sulkeutua hotelliin , että kaikki menee hyvin.
        Ystäväni neuvo oli minusta paljon paljon parempi.
        -älä kuuntele toisten neuvoja , koska aina on porukassa tyyppejä , jotka tietävät kaiken kaikesta , vaikka reissu saattaa olla itselläkin ensimmäinen tai toinen.

      • käyn joskus
        hyväAloitus kirjoitti:

        Hyviä huomiota, ja kaikki paikkansa pitäviä!

        Kävijä milläs perusteella voit sanoa , että apteekarit ovat yleensä lääkäreitä.

        Opettiko opas sinulle tämän asian , vai törmäsitkö vahingossa yhteen ja sillä perusteella päätit yleistää neuvoen asian meille typerämmille.

        Siis matkustaisin Alanyaan vertailemaan sitä , kuinka sikäläiset apteekit eroavat suomalaisista??
        Kyllä ne varmasti eroavat.

      • Lääkekauppias
        käyn joskus kirjoitti:

        Kävijä milläs perusteella voit sanoa , että apteekarit ovat yleensä lääkäreitä.

        Opettiko opas sinulle tämän asian , vai törmäsitkö vahingossa yhteen ja sillä perusteella päätit yleistää neuvoen asian meille typerämmille.

        Siis matkustaisin Alanyaan vertailemaan sitä , kuinka sikäläiset apteekit eroavat suomalaisista??
        Kyllä ne varmasti eroavat.

        Olisikohan tullut asiassa väärinkäsitys?

        Lääketiede ja farmasia ovat jo kauan kulkeneet eri polkuja. Apteekkia ei taatusti Turkissakaan omista lääkäri, vaan proviisori tai lain sen salliessa kaupallisen tutkinnon suorittanut henkilö.

        Eipä sikäli, proviisori tai apteekkifarmaseutti kykenee varsin hyvin hoitamaan itsehoidon ja tarvittavan lääkeneuvonnan luotettavasti Turkissakin ja ohjaamaan asiakkaan tarvittaessa lääkäriin.

      • kävijä
        Lääkekauppias kirjoitti:

        Apteekki- ja lääkäritoiminta? Kirjoitinko että apteekkarit ja lääkärit siellä apteekissa?

        Pellet. Siellä on taas joku savonaateliskarjalaisruotsalainen komppania oikolukemassa tosissaan tekstiä.

        Mie ku painun nyt pehkuihin, koittakaa pärjätä.

        Muille, tiedoksi, että kysykää turisti-infosta apteekkeja ja sairaanhoitoa varten tietoa. Siellä Kleopatra-rannalla ja satama-alueella oli ainakin infot ja todella hyvä palvelu.

    • venla1

      Mitäpä jos alkaisit pitämään ihan omaa blogiasi jossain muualla?

      • kävijä

        En ole kommentoinut tänne ollenkaan aiemmin ja ajattelin vain laittaa kaikki tärkeimmät kohtaamani asiat tänne kerralla. Olen pahoillani Venla jos se sinua häiritsee. Itse luen aika valikoidusti viestejä. Netti on otollinen paikka mielensä pahoittajille ja ylikäyttäytyjille. Koeta jaksaa. Sekin vielä, että olen oikeasti suomalainen enkä sumuta turkkilaisia sillä asialla, voi häiritä sinua. Anteeksi siitäkin.

    • me 2

      ihan hyvä ja asiallinen juttuhan toi oli.sopii kyllä moneen muuhunkin lomakohteeseen

      • kävijä

        Jos viivyt enemmän kuin viikon, mene ihmeessä Gazipasan lentokentän kautta vaikka Pegasuksella Istanbuliin. Pystyt ostamaan netistä lennot ja kuljetuspalveluita Gazipasaan on paljon, kysy vaikka hotellin infosta. Jos sulla ei ole paljon matkatavaraa, tulee näin kaksi paikkaa Turkissa yhdellä kertaa tutuksi.

        Saksan kieli on muuten yllättäen erittäin tarpeellinen Turkissa joissakin liikkeissä. Lisäksi, Alanyassa on paljon pohjoismaisia ja eurooppalaisia asukkaita. Se on kansainvälinen.

        On tuuria, jos onnistut näkemään kamelin ja bongaa ihmeessa aitoja paikallisia "kamelimiehiä", joilla on ne hienot housut. Tarjosin kerran yhdelle kamelimiehelle teet kun hän oli niin tyylikäs. Juttua ei tullut sen enempää kielimuurin takia, mutta oli hieno kohtaaminen. Joskus paikalliset yltyvät tosi vieraanvaraisiksi, jos tykkäävät turistista ihmisenä. Tunteet voi mennä tuossa paikassa äärilaidasta toiseen.

        Juu ja nyt siirryn vain lukemaan. Oli tällainen nostalginen aamupäivä Alanyan kanssa sitten kerran elämässä netissä. Toivotan kaikille omaa ja mukavaa matkaa!

      • kiittääen

        Kiitos, olipahan ihan mukavaa luettavaa. Itsellämme käyntikertoja varmaan kymmeniä, joten oli tuttuja juttuja. Asiallista tekstiä.

    • riku8

      Täyttä asiaa tossa oli kaikki en ymmärrä miks täällä aina juntit dissaamassa hyviä asioita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2894
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      539
      2755
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1895
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1887
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1768
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      303
      1704
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1362
    8. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      62
      1163
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      90
      1154
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1122
    Aihe