Maailmani muuttui

NiinYksin

Sain tänään kuulla että avopuolisoni ei enään rakasta minua. Ajatuksissaan hänellä on jo toinen. Itketti päivän aikana paljon. Etenkin kun olin autossa matkalla vaihtamaan renkaita ja radiossa soi joku hengellinen sävellys. Tuntuu kuin koko maailma olisi romahtanut ja sydämeni päälle olisi vieritetty painava kivi. Meillä oli kuitenkin yhteistä taivalta takana jo ainakin 11 vuotta "anteeksi huono numeromuisti" sekä kaksi lasta Pojat 6v ja 3v. Tuntuu pahalta ajatella miten en voi olla lasten jokapäiväisessä elämässä enään samanlailla mukana. Omat vanhempani erosivat kun olin 10 vanha ja lupasin itselleni kun itse olen isä en jätä lapsiani ikinä. Tapahtumat mitkä tähän johti on vain arvailujen varassa. En halua olla mikään marttyyri, sillä itsessänikin varmasti oli vikaa. En huomioinut tarpeeksi jne..en ehkä ymmärrä naisen ajatusmaailmaa henkisellä tasolla tarpeeksi. Minulla oli käsitys että liittomme olisi ollut suht vakaalla pohjalla ja kaiken takana olisi kuitenkin ollut puhdas rakkaus joka hyväksyisi toistemme vajavaisuuden, olemmehan vain ihmisiä. Puolisollani ei tämmöistä näkemystä sitten ollut. Kun suhteemme alkoi hänkin oli niin nuori, ehkä hän myöhemmällä iällä on ruvennut odottamaan mieheltä jotain muuta mitä itse olen.Odotin kesää niin innolla että pääsisimme perheen kanssa reissuun "puhetta oli muumimaasta sekä Ruotsin risteilystä. Nyt nämä kaikki mureni yhden päivän aikana kuin nyrkkiin puristettu murokeksi.Miksi elämän pitää olla joskus näin vaikeaa? Onko tällä kaikella joku tarkoitus? Ken sen kertoisi...Tiedän että Kaikesta huolimatta elämän on jatkuttava vaikka päässä pyörii kaikenlaisia ajatuksia aina itsetuhoisista lähtien, mutta en halua luovuttaa,sillä en usko että oma tarinani oli kokonaisuudessaan tässä, ehkä korkeintaan vain luku.

9

301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wblm

      Voimia sinulle. Hienoa että pystyt heti purkamaan ajatuksiasi kirjoittaen.
      Oliko avopuolison uutinen yllätys vai oliko jo merkkejä olemassa?

      Kirjoitat todella lämpimästi avopuolisostasi ja olet ruotinut itseäsikin, mikä on ihan tervettä kunhan et ruoski itseäsi. Oletko nämä kirjoittamasi asiat tuonut esille avopuolisollesi. En vielä kirjoita ex:stä, koska juurihan tuo uutinen sinulle tuli ja onko tuo avopuolison sanoma lopullinen?

      Katso nyt asiaa hiukan eteenpäin niin, että kenties pääsisitte vielä keskustelemaan asian, yhteiselon ytimistä. Toki kirjoitit, että avovaimon vaatimukset ovat koventuneet puolisoa kohtaan. Älä siis luovuta, jos sinulla on noin paljon tunteita. Ottakaa puheeksi, mikä nyt mättää vai onko tuo avovaimon uusi suhde jo sillä pohjalla, ettei ns. paluuta ole?

      Sinun on mahdollista tavata lapsia ja tehdä heidän kanssaan matkoja. Mutta annapa ajan tässä nyt kulua ja tee sitten suunnitelmia kesää ja tulevaisuutta varten -lapsiasi varten. Ja pitkähkön yhdessä olon jälkeen menneet pyörivät ja tieto mahdollisesta suhteen lopullisuudesta musertaa, mutta koska osaat ainakin kirjoittaen purkaa ajatuksiaasi, niin käytä sitä apunasi. Ja jatka mahdollisia harrastuksia jne. Jos on ystäviä, niin käytä heitä hiukan tukenasi.

      • NiinYksin

        Hei. Kyllä näin jälkeenpäin ajatellen oli merkkejä ilmassa. Kiinnitti huomiota enemmän ulkonäköönsä,kuunteli paljon musiikkia ja vetäytyi omiin oloihinsa,eikä tuntunut olevan oikein halukas yhdessä tekemään asioita.Nyt ollaan siinä pisteessä että lähti uuden tuttavuuden luokse, ihan näköjään yöksi. Oli ottanut hammasharjankin mukaan. En olisi tämmöistä uskonut. Luulin että olisi sen verran edes kunnioittanut minua ja meidän juttua että olisi vienyt tän prosessin loppuun nätisti, mutta ei.


    • eronnut nainen

      Ethän sä lapsia joudu hylkäämään jos puolison kanssa ero tulee. Sä et jätä heitä yksin missään tilanteessa. Eikö niin? Kun lapset on sulle tärkeitä, niin älä vaan missään tapauksessa päästä tilannetta siihen, että suostut äidin yksinhuoltajuuteen. Mieluummin yhteishuoltajuus. Ja voithan säkin olla se lähivanhempi. Ei se automaattisesti lankea äidille.

      Pidä nyt puolesi ja älä unohda lapsiasi.

      • NiinYksin

        Hei. Hyvä pointti. Näin aion toimia.


      • wblm
        NiinYksin kirjoitti:

        Hei. Hyvä pointti. Näin aion toimia.

        No niin, lasten suhteen vaikutat olevan jalat maassa oleva ihminen. Aloita siis tästä, niin saat elämällesi sisältöä lastesi kautta. Välttäkää kuitenkin käyttämästä lapsia peli-/sakkinappuloina. Valitettavasti tällaista toimintatapaa on ilmassa -koettakaa siis sovussa hoitaa nuo lasten asiat ,niin silloin kaikilla on kivaa. Toki lasten tulee saada nähdä teidän molempien tunteet ja mielipahat, jottei asiat ole liian kiiltokuvamaista...aikuisten sättiminen lasten nähden ei sitten taas ole kiva juttu. Mutta uskon, että tuolla asenteella ja luonteella; tekstisi sävy, jonka tuot esiin kirjoituksessasi vaikuttaa hyvältä.


    • Isovanhempana

      Naispettäjälle ei koskaan pitäisi myöntää lähivanhemmutta, sillä hän ei naisena ja äitinä sitä ansaitse. Jospa hän sitten ymmärtäisi mitä tuli tehtyä! Huikentelevaisuus ja epärehellisyys ei sisälly kunnollisen ja lapsiaan rakastavan äidin elämään.

      Jonkun muun syyn vuoksi tuleva ero on asia erikseen, mutta salasuhteilijat pitäisi laittaa kärsimään tekosistaan!

      Nykymeno on muuttunut sellaiseksi, että perheenäidit hyppäävät sumeilematta vieraaseen kelkkaan, ymmärtämättä tai miettimättä mitä sillä saa aikaan! Nyt pitää päästä etsimään nuoruutta ja uutta elämää ulkopuolisesta suhteesta, kun se intohimo on kuollut omassa suhteessa ihan normaalin perhe-elämän pyörteissä.

      Säälin lapsia, jotka ovat saaneet vanhemmikseen itsekkäitä ja omaa napaansa tuijottavan äidin ja/tai isän.

      Onneksi minulla ei ole tyttölapsia sillä en selviäisi siitä tuskasta, jonka oma lapseni aiheuttaisi puolisolleen ja lapsilleen, usein alle kouluikäisille!
      Pettävä pienten lasten äiti on sydämetön ihminen! (kyllä isäkin tietysti, mutta ei niin näkyvästi)

      • wblm

        En tiedä, onko siellä päässä isovanhempi mies vai nainen -kirjoituksesta päätellen saatat olla mies?

        Olen sitä mieltä, että avo-/aviosuhteessa kumpikin mahdollinen pettäjä on ajattelematon ja itsekäs tyyppi. Kummassakin tapauksessa lapset kärsivät yhtä paljon. Osa lapsista on ns. isäntyttöjä, poikia osa taas äidin -lasta ei juurikaan ajatella, kun vieraissa pompitaan. Mieluummin ensin tulee lähteä ja päättää eri teistä sitten vasta mietitään uutta kumppania. Ei varulta haeta rinnalle toista ja pohditaan jompi vai kumpi.

        Ja se mielipaha mikä toisella aiheutetaan kuin myös lapsille on aina valtava, kun vanhemmat sekoilevat.

        Niin miesten kuin naistenkin tulee katsoa peiliin ennekuin tekee harkitsemattomia tai jopa harkittuja päätöksiä.


      • Isovanhempana
        wblm kirjoitti:

        En tiedä, onko siellä päässä isovanhempi mies vai nainen -kirjoituksesta päätellen saatat olla mies?

        Olen sitä mieltä, että avo-/aviosuhteessa kumpikin mahdollinen pettäjä on ajattelematon ja itsekäs tyyppi. Kummassakin tapauksessa lapset kärsivät yhtä paljon. Osa lapsista on ns. isäntyttöjä, poikia osa taas äidin -lasta ei juurikaan ajatella, kun vieraissa pompitaan. Mieluummin ensin tulee lähteä ja päättää eri teistä sitten vasta mietitään uutta kumppania. Ei varulta haeta rinnalle toista ja pohditaan jompi vai kumpi.

        Ja se mielipaha mikä toisella aiheutetaan kuin myös lapsille on aina valtava, kun vanhemmat sekoilevat.

        Niin miesten kuin naistenkin tulee katsoa peiliin ennekuin tekee harkitsemattomia tai jopa harkittuja päätöksiä.

        Olen isoäiti ja täysin samaa mieltä kanssasi wbml!
        Kuitenkin tänä päivänä on silmiinpistävää juuri nuorten perheenäitien tyytymättömyys ja siitä johtuva pettäminen.

        Miksi aloitetaan kodin leikkiminen liian nuorena ja vielä epäkypsänä? Hankitaan lapsia ja kun elämään tulee vastoinkäymisiä, niin lähdetään viihteelle tyttöporukalla.
        Jos kavereista on jo joku eronnut, niin hän houkuttelee muitakin samaan ratkaisuun. Häneltä ei ainakaan saa tukea perheen koossa pitämiseen!


      • kata pattilaa pata katti
        Isovanhempana kirjoitti:

        Olen isoäiti ja täysin samaa mieltä kanssasi wbml!
        Kuitenkin tänä päivänä on silmiinpistävää juuri nuorten perheenäitien tyytymättömyys ja siitä johtuva pettäminen.

        Miksi aloitetaan kodin leikkiminen liian nuorena ja vielä epäkypsänä? Hankitaan lapsia ja kun elämään tulee vastoinkäymisiä, niin lähdetään viihteelle tyttöporukalla.
        Jos kavereista on jo joku eronnut, niin hän houkuttelee muitakin samaan ratkaisuun. Häneltä ei ainakaan saa tukea perheen koossa pitämiseen!

        sou?miehethän tekee sitä jatkuvasti,eletään perhe-ja poikamieselämän välimaaatossa.nyrkin ja hellan välissäkö pitäis olla,ehkä se perheen äidin tyytymättlmyys ja pettymys omaan suhteeseen nyt vain on isompi johtuen esim perheen eteen tehdyistä uhrauksista ja seksuaalisesta "kaltoinkohtelusta"..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      71
      3309
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      558
      3117
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      38
      2563
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2032
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      310
      1842
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1835
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      10
      1702
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      121
      1383
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1241
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1228
    Aihe