Sain viimeinkin töitä

true bb

Olen ollut aika pitkiä noin vuoden pituisia jaksoja työttömänä viime vuosina ja ikä hipoo jo kolmeakymmentä. Toki amiksen ja intin jälkeiseen aikaan mahtui jokunen työsuhde ja uudelleen kouluttautumistakin ja sit ne työttömyysjaksot. Kun suoritin uuden tutkinnon niin jouduin olemaan vielä vuoden kortistossa, mutta sitäkään ei olisi tarvinnut tapahtua jos olisin ottanut tämän taktiikan käyttööni jo vuosi sitten. Asetin itselleni vaatimuksen, että jokainen arkipäivä on tehtävä vähintään yksi hakemus sähköisesti netin kautta. Sen jälkeen päätin, että menen jokaiseen työhaastatteluun johon saan kutsun. Työkkäri maksaa matkakorvaukset. Eli olin valmis muuttamaan satoja kilometrejäkin työn perässä. Lisäksi haastatteluissa olin reipas ja uskalsin kehua vahvuuksiani. Lopulta kävi niin, että sain valita kolmesta työpaikasta parhaimmin palkatun työsuhde-etuineen. Eikä tarvinnut muuttaakaan kuin noin 100kilometrin päähän. Suunnittelin vakavasti jopa muuttamista Ruotsiin työn perässä. Olen kuullut niin paljon positiivista Ruotsalaisesta kulttuurista ja työelämästä. Mutta nämä kolme työpaikkaa joista sain valita sijaisevat kaikki pk-seudulla. Voi olla, että pk-seudulla ollaan niin totuttu siihen, että erilaisia ja eri maalaisia ihmisiä hakee töitä niin ei ainakaan pärstäkertoimella tehdä valintoja. Lisäksi työpaikkoja näillä leveysasteilla on paljon. Heh...huvittaa kaikki ne jotka itkee sitä että "kaikki kelan ja sossun tuilla elävät ovat laiskoja siipiveikkoja". Kenties oma työnhakunikin ois ollu aktiivisempaa jos nuo perustoimeentulon varat ois ollu paremmat eikä ois tarvinnu koko ajan kitkuttaa, mutta eipä sitä aina tiedäkään miten kukakin rahansa käyttää, mutta ne ketkä halveksuu työttömiä ihmisiä niin suosittelisin ennemminkin kannustamaan ja rohkaisemaan kun että mollaamaan. :)

31

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • työ on orjille

      haha, luuseri rupesit sit orjaks!!!!!!!!

      • Lololoool

        Heheehe hauska nähdä miten katkera ja kateellinen olet. Mahtaa ottaa päähän kun itseäsi ei koskaan hyväksytä mihinkään työpaikkaan? :DDDDDD

      • yrität vaan peittää
        Lololoool kirjoitti:

        Heheehe hauska nähdä miten katkera ja kateellinen olet. Mahtaa ottaa päähän kun itseäsi ei koskaan hyväksytä mihinkään työpaikkaan? :DDDDDD

        Ei meitä ketään ota päähän. Sinua ottaa, muuten et leveilisi ja puolustaisi orjatyötäsi. Asenteesi näyttää aivanmuuta, mitä enemmän kehut ja leveilet, sen enempi haluat peittää ja salailla todellista ongelmaasi, että sinua suututtaa valtavasti...

      • Voi eikääää!11111
        yrität vaan peittää kirjoitti:

        Ei meitä ketään ota päähän. Sinua ottaa, muuten et leveilisi ja puolustaisi orjatyötäsi. Asenteesi näyttää aivanmuuta, mitä enemmän kehut ja leveilet, sen enempi haluat peittää ja salailla todellista ongelmaasi, että sinua suututtaa valtavasti...

        Auts! Taisipa nyt kyllä osua ja upota eli osuin sinua selkeästi TODELLA ARKAAN PAIKKAAN kun moiset itkupotkuraivarit netissä päätit vetäistä! :DD

        Turha itkeä täällä jos sinulla ei ole rahaa, työtä ja tyttöystävää. Ota itseäsi niskasta kiinni, älä ole toisille kateellinen ja tee jotain onnettomalle elämällesi. Turha vauhkota täällä :DD

        Harmi, että pillastuit noin kovasti, voi eikä! :D

      • ;)))
        Voi eikääää!11111 kirjoitti:

        okei..

      • Sossupummi
        ;))) kirjoitti:

        okei..

        Eihän tässä kukaan pillastunut. Fakta on, että työ on orjille. Työntekemisen hyväksymällä ajaudut tilanteeseen jossa joudut vastoin tahtoasi raatamaan toisen ihmisen eteen ja jos päätät lopettaa niin menee kämppä alta tai jotain muuta pahaa tapahtuu, sillä tukia et välttämättä heti saa kun laskut jo rästiin meneepi.
        Itsehän en suostu tämän sairaan oravanpyörän jäseneksi vaan elän älykkäästi sossulla. Jos teen satunnaisia työkeikkoja (siis max 1-2 pv kuukaudessa) niin teen ne pimeänä, jotta valtio ei saa penniäkään ja pidän kaiken itse.
        Työ ei kannata ja orjuus on väärin. On täysin käsittämätöntä, että vielä 2000-luvulla, superkehittyneessä yhteiskunnassa, kaikkien pitää tehdä työtä. Sitä pitää tehdä vaikka järkevää tehtävää ei olisi! Markkinatalous on sairas järjestelmä jossa kehitetään saissea ja tavoitteena myydä sitten sitä saissea toisten ihmisten kustannuksella. Aina kun sinä menestyt, joku muu kärsii. Tämän moraalisen dilemman johdosta jätän mieluusti työn tekemättä ja elän leijonan lailla vapaana kuin lintu. Köyhyys ei minua haittaa, en sentään ole orja.

      • mukava elämä
        Sossupummi kirjoitti:

        Totuushan on, että me kaikki ollaan orjia johonkin suuntaan. Melkein kaikkien pitäisi tehdä työtä, että pystytään maksamaan sosiaalietuuksia niille, jotka niitä tarvitsevat.

        Itsekin olet, sossupummi, rattaiden kyydissä, mutta vapaamatkustajana, en tuolla hommalla niin kauheasti menis kehuskelemaan. Sellainen on vasta vapaa, joka on irrallaan yhteiskunnassa, viljelee, kalastaa ja metsästää itse ruokansa, rakentaa talonsa ja kasvattaa eläimiä syödäkseen ja muuten hyödyntääkseen. Sillä eläminen irrallaan yhteiskunnasta vaatii taitoja ( joita ei monellakaan ole) ja vaatimuksia asuinpaikan suhteen. Ihan kaupungin keskustassa ja ilman jonkinlaista maata sitä joutuu olemaan orja koko ikänsä.

    • Itsehän aloitit

      Tuohan on se vanha vitsi.

    • Hyvää pääsiäistä!

      Ihan ihme porukkaa täällä.... Minä laitan peukut pystyyn ja toivotan ONNEA työpaikan johdosta!

      • valitsen sossun

        No katos me kaikki ei ola lammasorjia, jotka suostuu elää kuten lampaat.
        mä haluan elää vapaana!

      • orja vai vapaa
        valitsen sossun kirjoitti:

        No katos me kaikki ei ola lammasorjia, jotka suostuu elää kuten lampaat.
        mä haluan elää vapaana!

        Sinä joka valitset sossun, olet sossun orja. Sinne selvität tulosi ja menosi, muuten ei senttiäkään heru. Siinä sinun koko vapautesi.

        Minä joka onnistun myymään ammattitaitoni ja osan ajastani työnantajalle ja saan siitä palkkaa, käytän vapaasti rahani, kuinka tahdon, ei tarvitse selittää kenellekään mitään. Minä olen tietysti vapaa valitsemaan myös sossun orjuuden, mutta en halua.

      • näinpäin
        valitsen sossun kirjoitti:

        No katos me kaikki ei ola lammasorjia, jotka suostuu elää kuten lampaat.
        mä haluan elää vapaana!

        "No katos me kaikki ei ola lammasorjia, jotka suostuu elää kuten lampaat.
        mä haluan elää vapaana!"

        Aika ahtaissa raameissa on sun vapautes sossulaisena! Et tiedä oikeasta vapaudesta mitään.

      • sossupummi
        orja vai vapaa kirjoitti:

        Sinä joka valitset sossun, olet sossun orja. Sinne selvität tulosi ja menosi, muuten ei senttiäkään heru. Siinä sinun koko vapautesi.

        Minä joka onnistun myymään ammattitaitoni ja osan ajastani työnantajalle ja saan siitä palkkaa, käytän vapaasti rahani, kuinka tahdon, ei tarvitse selittää kenellekään mitään. Minä olen tietysti vapaa valitsemaan myös sossun orjuuden, mutta en halua.

        No eipä ole rankkaa lähettää yksi (1) kirje kuukaudessa. Sitten saa elää miten tahtoo. Siis tuo yksi kirje on ainoa rajoite. Sinä raahaudut päivittäin töihin.
        Minäkin käytän ansaitsemani 477e ihan miten tahdon. Täällä korvessa ei ole edes työpaikkoja mihin pakottaa joten karensseja ei tipu.

      • Ken tietää
        sossupummi kirjoitti:

        Pystyykö tuolla 477€ pitämään autoa? ihan vakuutuksessa ja katsastettuna? Pystyykö antamaan lapsille 50-100€ kuukaudessa käyttörahaa. Pystyykö vielä säästämään sen parisataa kuukaudessa? Töissä ollessa pienelläkin liksalla pystyy. Äkkipäätään tuntuisi, että aikamoinen niksi-Ismo saa olla jos 477€ pystyy samaan. Vielä jos pössyttelee ja viikonloppuhumputteluja harrastaa niin ei varmasti.

      • katsopa totuutta

        "Minäkin käytän ansaitsemani 477e ihan miten tahdon."

        Et sinä mitään ansaitse. Armopaloja saat. Ja millaista mahtaakaan olla vapaus 477 eurolla? Hengissä pysyt, ei muuta.

      • sossupummi
        Ken tietää kirjoitti:

        Pystyykö tuolla 477€ pitämään autoa? ihan vakuutuksessa ja katsastettuna? Pystyykö antamaan lapsille 50-100€ kuukaudessa käyttörahaa. Pystyykö vielä säästämään sen parisataa kuukaudessa? Töissä ollessa pienelläkin liksalla pystyy. Äkkipäätään tuntuisi, että aikamoinen niksi-Ismo saa olla jos 477€ pystyy samaan. Vielä jos pössyttelee ja viikonloppuhumputteluja harrastaa niin ei varmasti.

        jos olisi lapsia saisin enemmän kuin 477e kuussa. pystyy pitämään vanhaa toyotaa katsastuskunnossa ja pakollisessa vakuutuksessa. säästäminen ei ehkä tällöin onnistu, mutta jos tekee pimeää työtä vaikka 1-2 kertaa parissa kuukaudessa niin pystyy.
        mielestäni täysin naurettavaa mennä töihin, jos siitä 5 x 8h raatamisesta ei ole erona sossuun kuin se, että voi laittaa parihunttia säästöön ja antamaan skidille 100e kuussa, eli toisin sanoen 300e hyöty. ei kannata työnteko

        Miksi tekisin kun nautin elämästäni nyt täysillä? Katsoin juuri NHL playoffeja, ai että on hienoa kiekkoa. Voitko sinä katsoa änäriä suorana arkiöisin? I doubt it.

      • sossupummi
        katsopa totuutta kirjoitti:

        "Minäkin käytän ansaitsemani 477e ihan miten tahdon."

        Et sinä mitään ansaitse. Armopaloja saat. Ja millaista mahtaakaan olla vapaus 477 eurolla? Hengissä pysyt, ei muuta.

        Ihan hyvin minä tulen sillä toimeen ja kuten ylempänä kirjoitin, kun tekee vaikka pari päivän pimeätä keikkatyötä silloin tällöin (esim. raksa-apulaisena ja tai keikkakuskina) niin rahat riittää vallan mainiosti. Toki kannatan sossurahojen nostoa, mutta oikeita töitä en koskaan halua tehdä.

        Sinä se taidat olla kateellinen, sillä minkä takia sinun pitää jatkuvasti mollata valintaani ja väittää että valehtelen? Hyväksy se, että minä nautin sossupummiudesta. Vaikka heitän snadeja työkeikkoja (harvoin) rahan takia, olen silti täysverinen sossupummi ja ylpeä siitä. Problems?

      • true bb

        kiitos samoin sinulle! :)

    • hiuhil

      En itekkään halua turhaa negatiivisuutta levittää, vaikka töissä en ole vielä koskaan ollukkaan vaikka jo 21.v ja pari välivuotta joskus pitäny. Onnittelut minunkin puolestani!

      • true bb

        kiitän :)

    • Hui hui huilitauko

      Hyvä homma aloittajalle! Itse olen loppusuoralla. Kolme vuotta on pakerrettu. Muutama hassu viikko ja sitten aloitan pitemmän loman! Voi mennä puolikin vuotta jonnekin joulun tietämille. Onhan tämä kaikki rahallisesti kannattanut, vaikka olen matalapalkkaisissa töissä. On saanut hommattua kotiin yhtä jos toistakin, mikä tarve avioeron jälkeen monesti on. Kaiken olen ostanut käteisellä ja säästössäkin on fyffee tonttuja. Olenko siis tyhmä orja? Nyt on kuitenkin aika kasailla palikoita. Elämänmuutokset ovat vaatineet veronsa.

    • nuukuus kunniaan

      Onneksi olkoon!

      • true bb

        tänkiu :)

    • köyhä mies.

      Siitä 477eurosta mä olen säästänyt jo 4 tonnia rahaa. Itse en aio tehdä orjahommia kun tein niitä jo ihan tarpeeksi.

    • työläinen

      Hieno homma. Tsemppiä jatkoon.

      • true bb

        kiitos samoin :)

    • aikuisopiskelij

      Onneksi olkoon työsi johdosta! Moni voivottelee ja surkuttelee sekä syyttelee poliitikkoja tai yhteiskuntaa. Nyt on lama, mutta töitä löytyy joillakin aloilla ja joillakin alueilla. Maailmanlaajuiseen lamaan ei voi vaikuttaa, mutta omaan asenteeseen ja sinnikkyyteen voi vaikuttaa.

      Nykyisin on myös paljon koulutusvaihtoehtoja, joita voi suorittaa aikuisopiskelijana. Voi opetella uusia tietokoneohjelmia, kieliä jne. Voi tehdä paljon, jolla parantaa mahdollisuuksia työllistyä.

      Olen iloinen työpaikastasi. Kaikkea hyvää sinulle!

      • true bb

        Kiitos samoin...mitään ei menetä ikinä kun laittaa hakemuksia ja käy työhaastatteluissa...kyl se sieltä voi milloin tahansa tärpätä! :)

    • rahaton-ralle

      Olisi kiva tietää miten "Siitä 477eurosta mä olen säästänyt jo 4 tonnia rahaa." - onnistuu? Perheemme saa yht: 1220 lapsilisän kuussa ja silti on aina "perä auki". Kaikessa säästämme missä enää voi. Ei ole lapselle antaa mitään 50 tai 100 kuussa. Ei ole itsellekään. Samat vaatteet esim. jo 10 vuotta aikuisilla. Lapselle pakko ostaa jotain, ettei ihan ryysyissä käy koulua. Töitä ei ole eikä tule. On sellaine takapajula missä asumme. Muutto kaupunkiin ei kiinnosta. Lapsen paras paikka kasvaa on maaseutu. Eikä isot asuntovelatkaan kaupungissa kiinnosta ja ahdas vuokra-asuminen naapurihäiriöillä tule kysymykseenkään. Siitä kokemusta liiankin kanssa mennä vuosilta. Mutta asian ydin on se että jos sossupummille jää 4 tonnia säästöön niin tukia on pienennettävä! Itse emme saa edes saa sossurahaa emmekä sitä hakisi - ihan periaatesyistä!

    • järkyttväää

      Onhan se kiva et jotkut vaan haluaa että firmat menestyy, mutta itse ei hyödy mitään!! Aika pieni on ajatusmaailma siinä suhteessa.

      Itse en ainakaan suostuisi tekemään ilmaistöitä, rakastan prhettäni, ja haluan että mekin saamme ruokaa ja vaatteita.

      Mutta jos joku ei omistaan välitä, se on hänen aisa, mutta siinä vaan on se harmittava asia, että jotkut kun hyväksyy ilmaistyön, siihen ei puututa, koska jotkut pn niin pöllötjä ettei ajattele muita.

      Jotkut tarvii sitä rahaa eikä ilä ilmaistöillä.

      Ilmaistyötä teetetään kun luullaan että se on ok, kun sitä vaan tehdään, siksi on köyhyyttä.

      • Ihan järkyttävän paljon

        Kerrotko, mitä on ilmaistyö? Kyllähän siitäkin työstä saa vastikkeeksi työllistämistuen, 1100 e/kk, mikä on pitkään työtyömänä olleen, työelämätaitoja harjoittelevan henkilön tekemistä 6 tunnin työpäivistä aika paljon. Ei ne hommat yleensä mitään stressaavia tai raskaita ole. Ja tottahan toki siihen voi saada asumistukea tai toimeentulotukea lisäksi, jos on perhe. Kun on jo ollut jossain töissä, saa myöhemmin helpommin parempia paikkoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      87
      3704
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      583
      3483
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3382
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      52
      2177
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2121
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      319
      1935
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1895
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      157
      1636
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1351
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1332
    Aihe