HYvää pääsiäistä, Jeesus on ylösnoussut !

Mohikaani_27

* Tässä, ettei totuus Hänestä, Jeesuksesta unohtuisi, !

* KR:33/38. Jes. 53:

* "< 1. Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?

2. Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.

3. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.

4. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,

5. mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.

6. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.

7. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.

8. Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä.

9. Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.

10. Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.

11. Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.

12. Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta. >" !

11

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uskoa saa jos..

      Jeesuksen ylösnoususta ei ole pitäviä todisteita

    • Heippa rallaa.

      Tässä on Raamatun "totuus". Jes.26:14. Kuolleet eivät virkoa eloon, vainajat eivät nouse; niin sinä olet heille kostanut, tuhonnut heidät ja hävittänyt kaiken heidän muistonsa.

    • Kristus on totisesti ylösnoussut!

      • ei täällä ainakaan

        Missä? Ei näy(?)


      • Jes 57:15
        ei täällä ainakaan kirjoitti:

        Missä? Ei näy(?)

        Näin sanoo Korkea ja Ylhäinen,
        joka pysyy ikuisesti ja jonka nimi on Pyhä:
        Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niiden luona,
        joilla on murtunut ja nöyrä henki,
        että minä virvoittaisin nöyrien hengen
        ja herättäisin eloon murtuneiden sydämen.


    • Hyvää pääsiäistä.

      Lainaamasi kohdat ei kuitenkaan kerro Jeesuksesta ja ovatkin kirjoitettu jo satoja vuosia aiemmin, joten se on mahdotonta.

      Kanaanilaisten Eel-Jumalan pojasta se mahdollisesti kertoo.
      Edellä kerrotaan hänen isästään, joka halkaisi veden.

      Eel halkaisi veden:

      Jes. 51.10 Sinähän kuivasit meren, suuren syvyyden vedet. Sinä muutit syvänteet valtatieksi lunastettujen kulkea yli.

      • * Höpöhöpö, sun päättelyillesi ! Jesja kirjoitti historiaa Jeesuksesta jo n. 700 vuotta ennen Kristuksen syntymä. Miksi peku sinä aina haluat vääristää Raamattua, omilla asiattomilla päättelyilläsi ? Onko sulla kyltymätön halu naulita Kristus ristille yhä uudestaan ja uudestaan ? Ja tähän juutalaisetkin kompastuivat, he kun odottivat jotain uljasta kuningasta, joka olisi tuhonnut silloisen rooman imperiumin, ja nostanut Israelin maailman maineeseen. Itse asiassa he odottivat, tuhatvuotista valtakunnan perustamista jo tuolloin. Ja Jeesus oliskin sen tehnyt, jos olisvat ottaneet Hänet vastaan Messaanaan. Mutta hylkäsivät Kuninkaansa ja tappoivat ! Ja siitä seurasi hajaantuminen pakana kansojen sekaan.


    • Aivan Näin !! HYvä Pääsiäistä !!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • * Häh ? Etkö sinä Savis usko Jesjan kirjoittamaan Jeesusken kärsimys kertomukseen ?


      • Mohikaani_27 kirjoitti:

        * Häh ? Etkö sinä Savis usko Jesjan kirjoittamaan Jeesusken kärsimys kertomukseen ?

        * Vastaa nyt Savonarola, muuten asia jää pahasti roikkumaan , kun en tiedä, ihan varmasti, sitäkö tarkoitit myöntäessäsi, edellisen , eli pe.kun kommenttiin ! Olenko erehtynyt ? Toivottavasti tässä tapauksessa ?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5369
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3457
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1582
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      195
      1503
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1013
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      789
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    Aihe