Ranskassa kytee EU-vastainenkapina

sillä aikaa Ranskass

Ranskassa EU-vastaisesta Front National-puolueesta povataan tulevien eurovaalien voittajaa.Brittiläinen The Telegraph-lehden mukaan ranskalaiset haluavat lisää itsenäisyyttä ja vastustavat EU:n uusliberaalia talouspolitiikkaa.

Kovasta myötätuulesta nauttiva Front National haluaa esimerkiksi luopua mahdollisimman pian eurosta ja palauttaa frangin.Puolue haluaa myös järjestää kansanäänestyksen siitä,tulisiko koko Euroopan Unionista erota.

Ranskalaiset haluavat myös vähentää riippuvuutta EU:n kivijalasta Saksasta,sillä Saksan koetaan tukahduttavan ranskalaista talouskasvua ja työllisyyttä.

Ranskassa on julkaistu hiljattain useita kirjoja,joissa eurosta luopumista pidetään maanosan talouden pelastamisen kannalta välttämättömänä.

Monissa puheenvuoroissa myös syytetään Euroopan Unionia nationalismin vastustamisesta.Kieltämällä isänmaallisuuden EU on samalla tuhonnut jäsenmaidensa kansalliset sielut,mikä heijastuu yleiseen pahoinvointiin. The Telegraph povaakin Ranskaan jopa uutta vallankumousta.

Että silleen ,ja mikään ei ole eu: vika ? Tarkennuksena ,tämä olisi voinut olla Helena Petäistön raportti ,muttei ollut.

39

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuki fasismille?

      Niin, tiedossa on että äärioikeisto vastustaa EU:ta. Onko IPUlla myös muuta yhteistä äärikoikeiston kanssa? Venäjä on molempien paras kaveri, tukeeko myös IPU Venäjän lailla Euroopan äärioikeistoa?

    • päättelykyky?
    • sisältöä

      >niin ,tiedossa on että äärioikeisto vastustaa EU:ta<

      Niin on, mutta ei ole tiedossa mistä syistä se vastustaa? Ranskassakin on julkaistu useita kirjoja ,joissa eurosta luopumista pidetään" välttämättömänä". Eikö juuri sisällöstä pitäisi keskustella ?

      Mutta eipä vaan keskustella, sensijaan leimakives heiluu kyllä milloin populisti,kommunisti, fasisti ,rasisti ,ääri sitä ja tätä,ei kovin valaisevaa itse sisällön kannalta ,mutta niin lienee tarkoituskin vai?

      • D-vitamiinia

        Keskustellaan vaan. Tähänastinen keskustelu on ollut se että haikailette devalvaatioita ettekä suostu kertomaan suoraan että se tarkoittaa palkkojen, tukien ja tulonsiirtojen leikkauksia.

    • Jos on

      oma valuutta niin kuin esim.Ruotsissa, joka ns. kelluu sitä ei tarvitse devalvoida tai revalvoida erikseen.

      Itsenäisyyspuolue ajaa ja haikailee kuinka vaan omaa kansallista valuuttaa ,jota haikailee esim. ranskalaiset. Ja nyt kiinnostaakin ,että mistä syystä ? mitkä on ne tekijät ,että oma kansallinen valuutta olisi parempi kuin yhteisvaluutta?

      • Haikailua

        > oma valuutta niin kuin esim.Ruotsissa, joka ns. kelluu sitä ei tarvitse devalvoida tai revalvoida erikseen.

        Ihan sama tapahtuuko se devalvoituminen kelluttamalla tai vartavasten päättämällä, seuraukset ovat samoja: palkkojen, tukien ja tulonsiirtojen leikkaukset.

        Niin, miksi oma valuutta olisi parempi kuin euro? Teidän kirjoituksistanne ei tule kuin yksi vastaus: haikailu. Ei yhtään järkisyytä.

        Euro ja EU ovat populisteille hyviä syntipukkeja.

      • eurokehitysmaa Suomi
        Haikailua kirjoitti:

        Kelluvan markan aika 90-luvulla oli minulle ja omalle lähipiirille taloudellisesti parasta aikaa koskaan.
        Se oli Suomen vientiteollisuudelle parasta kasvun aikaa koskaan.
        Se oli työllisyysasteen nousun osalta parasta aikaa koskaan.

        Euro ja EU ovat taloudellisten tollojen kannattamia eurososialistisia utopioita.

      • Niinpä niin
        eurokehitysmaa Suomi kirjoitti:

        Ja juuri tätä ajanjasoa silloinen pääministeri muistelee kaiholla "vajaassa kolmessa vuodessa Suomen talous kääntyi plussalle" toki sujuvasti unohtaen sitä edeltävät typerät talouspoliittiset ratkaisut.

      • Syy-seuraus
        eurokehitysmaa Suomi kirjoitti:

        Kelluvan markan aika 90-luvulla oli minulle ja omalle lähipiirille taloudellisesti parasta aikaa koskaan.
        Se oli Suomen vientiteollisuudelle parasta kasvun aikaa koskaan.
        Se oli työllisyysasteen nousun osalta parasta aikaa koskaan.

        Euro ja EU ovat taloudellisten tollojen kannattamia eurososialistisia utopioita.

        Niinkö? Mutta oliko syy kelluvan markan vai yleisen taloustilanteen?

        Se että kaksi asiaa tapahtuu yhtäaikaa ei tarkoita että niillä on syy-seuraus-suhde. Jäätelönsyönti lisääntyy kesällä ja kesällä myös hukkumiset lisääntyvät mutta silti kyse ei ole siitä että jäätelönsyönti lisäisi hukkumisia.

      • Syy oli
        Syy-seuraus kirjoitti:

        Niinkö? Mutta oliko syy kelluvan markan vai yleisen taloustilanteen?

        Se että kaksi asiaa tapahtuu yhtäaikaa ei tarkoita että niillä on syy-seuraus-suhde. Jäätelönsyönti lisääntyy kesällä ja kesällä myös hukkumiset lisääntyvät mutta silti kyse ei ole siitä että jäätelönsyönti lisäisi hukkumisia.

        Nimenomaan vahvan markan (nykyisin vahvan euron) politiikasta ,jolla yleinen taloustilanne ajettiin tukkoon ja tilanne laukesi kun markka laskettiin kellumaan.

        Tavallaan on sama missä valuutassa ollaa,mutta omaan valuuttaan meillä on mahdollisuus vaikuttaa euroon ei mitenkään. Kun eräät ei halunneet enää kansallista valuuttaa ,eikö meidän olisi pikemminkin kannattanut ottaa US dollari käyttöön?

      • syy oli
        Syy oli kirjoitti:

        myöskin korot lähti laskuun.

      • Eri mieltä

        Tuo on sinun käsityksesi mutta olen eri mieltä. Vientimme ei lähtisi vetämään vaikka devalvoisimmekin sillä tärkeimmät vientimaamme kärsivät lamasta eivätkä osta. Eivät osta varsinkaan investointitavaroita (esim. hissit, paperikoneet) kun ei ole käyttöä ja kulutustavaroidenkin kanssa olisi huonoa kun kansalla ei ole varaa.

      • syy oli
        Eri mieltä kirjoitti:

        Jos meillä olisi oma kelluva valuutta se tällähetkellä devalvoituisi,eli ulkoa tuotu tavara kallistuisi .Se puolestaan loisi tarvetta valmistaa tuotteita kotimaassa meidän tarpeisiin ja näin saataisiin tuota 6% tasoa nostettua ylemmäksi.

        Ja viennin osalta valuuttamme ulkoisen arvon aleneminen saattaisi piristää vientiä joihinkin muihin maihin,joilla ei ole aikaisemmin ollut varaa meidän hintatasoon.Tämä edellyttää niin kuin kaupankäynti aina ,että tuotteiden hinta laatusuhde on kunnossa.

        Brittiläiset ihmettelivät suomen euro valuuttaan siirtymistä aikanaan ainoana pohjoismaana,miksiköhän?

      • Alennetaan palkkoja?
        syy oli kirjoitti:

        Jos hallitus nyt esittäisi palkkojen, tukien ja tulonsiirtojen leikkauksia vaikka kymmenellä prosentilla niin kannattaisit siis? Sillä senhän se devalvoituminen aiheuttaisi.

        > Tämä edellyttää niin kuin kaupankäynti aina ,että tuotteiden hinta laatusuhde on kunnossa.

        Ja lisäksi sitä että on kysyntää. Hinta/laatu-suhdetta voisimme parantaa myös palkkoja alentamalla (ihan reilusti alentamalle, ei piiloutumalla D-sanan taakse). Miltä kuulostaisi?

      • Siis
        Alennetaan palkkoja? kirjoitti:

        Minusta on tärkeää ,että meillä olisi kansallinen valuutta, jota me voimme käyttää talouden tasapainottamisessa. Yhteisvaluuttaan meillä ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa.

        Jos ei kauppa käy hinnoista, laadusta,kysynnästä tai mv. syystä ei siinä auta sitten mikään,mutta jos kauppaa käydään kansallisessa valuutassa olevat maat ovat ylivoimaisia yhteisvaluutassa oleviin maihin nähden ja nimen omaan taantuma tilanteissa. Ylipäätään ylin päätösvalta omiin asioihimme pitäisi olla meidän käsissä.

      • Alennetaan palkkoja?
        Siis kirjoitti:

        > jos kauppaa käydään kansallisessa valuutassa olevat maat ovat ylivoimaisia yhteisvaluutassa oleviin maihin nähden

        Miksi? Suomen päämarkkina-alue on EU ja siellä (lähes) kaikilla on sama valuutta käytössään.

        Hinta/laatu-suhdetta voisimme parantaa myös palkkoja alentamalla (ihan reilusti alentamalle, ei piiloutumalla D-sanan taakse). Miltä kuulostaisi? Tätä kysymystä kiertelette ja kaartelette puhumala "devalvaatiosta" ja "talouden tasapainottamisesta". Totuutta ette uskalla sanoa suoraan: ehdotatte palkkojen, tukien ja tulonsiirtojen leikkauksia. Ei siinä mitään, voisi olla hyväkin lääke mutta kertokaa totuus vaan ihan suoraan.

      • Sanoppas

        A. Mikä on yhteivaluutan ja kansallisenvaluutan ero ?

        B. Millaisia toimenpiteitä edellyttää yhteisvaluutta ,jos talous sukeltaa niin kuin nyt?

      • Sanonpas sitten
        Sanoppas kirjoitti:

        A. Mikä on yhteivaluutan ja kansallisenvaluutan ero ?

        B. Millaisia toimenpiteitä edellyttää yhteisvaluutta ,jos talous sukeltaa niin kuin nyt?

        > A. Mikä on yhteivaluutan ja kansallisenvaluutan ero ?

        Pieni kansallisvaluutta on alttiina keinottelulle, devalvaatioille ja korkotaso on korkeampi. Näin muutama ero mainitakseni.

        > B. Millaisia toimenpiteitä edellyttää yhteisvaluutta ,jos talous sukeltaa niin kuin nyt?

        Talous on nousussa. Lehdistä tai Euroopan keskuspankin sivuilta voit lukea mitä toimenpiteitä on tehty.

        PS. Pieni opetustuokio: äidinkielessämme ei ole olemassa -ppas -päätettä (ei "sanoppas" vaan "sanopas").

        Sama koskee -kkin -päätettä, sellaista ei ole, on vain -kin -pääte.

      • sanopas.
        Sanonpas sitten kirjoitti:

        Kiitos äidinkielen oppitunnista.

        Miksi kansallisvaluutta olisi alttiina keinottelulle ja devalvaatioille?

        Miksi korkotaso olisi korkeampi?

      • Siksi
        sanopas. kirjoitti:

        Kiitos äidinkielen oppitunnista.

        Miksi kansallisvaluutta olisi alttiina keinottelulle ja devalvaatioille?

        Miksi korkotaso olisi korkeampi?

        > Miksi kansallisvaluutta olisi alttiina keinottelulle

        Koska se on pienempi valuutta jonka keikuttaminen on helpompaa.

        > devalvaatioille?

        Poliitikoille devalvaatio on helpompaa kuin leikkaukset. Tämänhän huomaat myös IPUlaistenkin vaatimuksista: ei leikkauksille, kyllä devalvaatioille.

        > Miksi korkotaso olisi korkeampi?

        Johtuen pienemmän valuutan kurssiriskeistä (eli devalvaatioiden ja kurssiheilahteluiden pelosta).

      • Valuutan
        Siksi kirjoitti:

        Pienuus ei selitä sitä ,että miksi sen keikuttaminen on helpompaa.

        Esim.Ruotsin kruunua ei keikuteta ,eikä korkotaso ole korkea?

      • Siksi

      • Lukekaamme
        Siksi kirjoitti:

        > Pienuus ei selitä sitä ,että miksi sen keikuttaminen on helpompaa.

        Pienuus nimenomaan selittää sen miksi keikuttaminen on helpompaa.

        > Esim.Ruotsin kruunua ei keikuteta ,eikä korkotaso ole korkea?

        http://www.taloussanomat.fi/ps-saastot/2010/05/26/ruotsin-kruunu-on-heilunut-kovasti-miksi/20107531/262

        Suomessa korkotaso oli korkeampi enne euroa.

        " Taustalla on se ,että Ruotsilla ei ole velkaongelmia. Reunavaluuttojen joukossa se on turvasatama"

        " Reunavaluutoilla on taipumus heikentyä silloin , kun maailmantaloudessa on ongelmia."

        " Kruunun heikkeneminen siis kertoo näinä aikoina enemmän maailmantalouden ja markkinoiden tilasta kuin siitä, että Ruotsin taloudessa olisi ongelmia "

        Eli kelluva oma valuutta ja talous toimii,eikä aiheuta velkaongelmia vai ?

      • Ymmärtäkäämme
        Lukekaamme kirjoitti:

        Oma valuutta voi toimia tai olla toimimatta, asia riippuu muusta politiikasta.

        Velkaongelmat eivät aiheudu valuutasta vaan holtittomasta politiikasta (kuten esim. Kreikassa).

        "Kruunun heikkeneminen siis kertoo näinä aikoina enemmän maailmantalouden ja markkinoiden tilasta"

        Kruunu on siis heikentynyt. Euro ei ole heikentynyt.

      • kauppa käy
        Ymmärtäkäämme kirjoitti:

        Oma valuutta voi toimia tai olla toimimatta, asia riippuu muusta politiikasta.

        Velkaongelmat eivät aiheudu valuutasta vaan holtittomasta politiikasta (kuten esim. Kreikassa).

        "Kruunun heikkeneminen siis kertoo näinä aikoina enemmän maailmantalouden ja markkinoiden tilasta"

        Kruunu on siis heikentynyt. Euro ei ole heikentynyt.

        Kruunu on heikentynyt ja kauppa käy. Ruotsin teollisuustuotanto on alkuvuonna kehittynyt hyvin. Euro ei ole heikennyt,mitä se tarkoittaa suomen viennin kannalta?

      • Mikä kelpaa?
        kauppa käy kirjoitti:

        Kruunu on heikentynyt ja kauppa käy. Ruotsin teollisuustuotanto on alkuvuonna kehittynyt hyvin. Euro ei ole heikennyt,mitä se tarkoittaa suomen viennin kannalta?

        Tällä palstalla on valitettu sitä että miten heikko ja arvonsa menettänyt valuutta se euro onkaan. Tähän ei ole tullut vastalauseita muilta kuin minulta.

        Nyt sitten valitetaan miten vahva valuutta se euro onkaan.

        Kelpaako teille mikään?

    • =päätösten aika,

      http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/19046-euro-on-tuhoisa-suomelle-–-oma-raha-tarvitaan

      Uutistoimisto Bloombergin kokoamista eri valuuttojen ostovoimatiedoista käy ilmi, että Ruotsi nauttii parhaillaan jopa yli 40 prosenttia euroa edullisemman kruunun tuottamasta kilpailuedusta.

      Suomi on tehty viennistä riippuvaiseksi lyhytnäköisellä politiikalla. On myös luovuttu omasta rahasta ja samalla talouspolitiikasta. Kyvytön ja korruptoitunut poliittinen johto on ajanut politiikkaa, jolla kansallisvarallisuutta ja keskeistä suomalaista tuotantoa on yksityistetty ja siirretty polkuhintaan ulkomaiseen omistukseen.

      Suomi on nyt matkalla kehitysmaaksi.
      __________________________________
      Näin Pesonen jo v 2009 ja v,2013

      http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/147710-suomi-tarvitsee-oman-rahan-keskuspankin-ja-itsenaisen-lainsaadannon

      Järkyttävintä Suomen taloustilanteessa on se, että vaihtoehtoisia ratkaisuja ei käsitellä julkisuudessa.

      Mukisematta on hyväksytty se mielipuolinen asetelma, että valtiot anovat lainaa kansainvälisiltä sijoittajilta.

      Rahan hallinnan tulee kuuluu valtiolle. Rahan ei pidä olla yksityisten pankkien luomaa velkaa vaan valtion tulee luoda itse rahansa. Pankeilta tulee poistaa oikeus velan luomiseen tyhjästä. Rahan luomista pitää valvoa ja kiertävää rahamäärää säädellä verottamalla. Valtion ei siis tule painaa rahaa loputtomiin.

      Valtion luomalla rahalla voidaan maksaa kansalaiset tekemään töitä valikoiduille aloille. Näitä ovat esim. terveyden- ja vanhustenhoito, koulutus, poliisi, armeija, palokunnat, posti sekä rautatiet ja muut liikenneväylät.

      Pankkeja ei tarvitse kansallistaa, mutta niiden toiminta tulee järkiperäistää. Näin valtion ei enää tarvitse pelastaa pankkeja. Suomi ei tarvitse ulkomaista velkaa, kun sillä on oma raha, keskuspankki ja päätösvalta.

      Ennen pitkää on pakko palata perusasioiden ääreen. Suomi tarvitsee oman rahan, keskuspankin ja itsenäisen lainsäädännön.
      ________________________________________________
      Ja näin euro pelastettiin verovaroilla:

      http://www.taloussanomat.fi/jan-urri/2014/04/16/ekp-taituroi-jymypotin-sijoittajien-laariin/20145392/12

      Erittäin suuri osa tästä yhteensä yli tuhannen miljardin euron rahoituksesta päätyi Espanjan ja Italian pankkien käyttöön. Nämä taas sijoittivat erittäin suuren osan LTRO-rahasta Espanjan ja Italian valtioiden velkakirjoihin. EKP tarjosi pankeille tilaisuuden erittäin tuottoisaan velkavipuun – ja pankit tarttuivat tilaisuuteen.

      Pankit maksoivat lainarahasta EKP:lle alun perin prosentin korkoa ja saivat sijoituksilleen korkeimmillaan kuuden tai jopa seitsemän prosentin korkotuottoa. Sen jälkeen pankit ovat saaneet hyväkseen vielä samojen velkakirjojen jopa kymmenien prosenttien arvonnousun.
      ___________
      Lukekaa niin tiedätte miten meitä petetään,euron tukemisessa.

    • Talous aviisi

      Käykää nyt lukemassa tuo taloussanomien juttu, peli jatkuu hieman toisella taktiikalla ,mutta hyödyt kerää samat tahot kuin aikaisemminkin.

      Poliittiseen yhteisvaluuttaan liittyen ,suomen viennissä on menossa negatiivinen kierre.Euron vahva kurssi ja sen vahvistuminen tekee teollisuuden investoinneista entistä vähemmän kiinnostavaa,minkä vuoksi vientiä on Suomessa yhä vähemmän.

      Euron vahva kurssi vähentää investointien houkuttelevuutta entisestään . Yksi britti kommentti Taloussanomista suomen vientiin liittyen "viemme teollisuutemme pois,mutta silti yhä kulutamme ne samat tavarat".

      Millä viennin heikkoutta voisi sitten kompensoida? Luonnollisesti kotimaisella tuotannolla edes pieneltä osin. Mutta se kykenee siihen vain siinä tapauksessa ,että se on kilpailukykyistä ulkomaisen tuotannon kanssa .

      Tilanne on mielenkiintoinen sen vuoksi ,että emme kykene puolustamaan kotimarkkinateollisuuden kilpailukykyä millään sellaisella keinolla,joka kompensoisi eu alueen ulkopuolelta tuotavan tavaran edullisuutta.

      Emme siis kykene viemään niin paljon,että pystyisimme ostamaan ulkomaisia tuotteita ja raaka-aineita riittävästi elintasomme ylläpitämiseksi. Emme myöskään kykene kompensoimaan tuota puuttumaan jäävää tuontia kotimarkkinoiden tuotteilla,koska ne ovat jo valmiiksi liian kalliita.

      Tästä kiitos kotimaisten kustannusten nopeasta noususta euroaikana. Vahva euro ja sen vahvistuminen tappaa takuuvarmasti kotimarkkinateollisuuden tällaisessa tilanteessa.

      Tämä on hyvin tiedossa,mutta poliittisista syistä (joita ei ymmärrä) harjoitetaan umpi tolloa talouspolitiikkaa, sitäkö me haluamme tukea????

      .

    • svensson

      Ruotsalainen yrittäjä joutuu selittelemään asiakkaille kruunun arvoa. Muotoilu toimistolle eurosta voisi olla myös iloa. Ehkä juuri siksi ,että yrityksellä on kansainvälistä liike toimintaa ja kruunun kanssa pelaaminen on välillä hankalaa.Lisäksi tarlouksia lähetettäessä voi joutua alakynteen ,kun kruunu tarjouksessa on "niin monta nollaa".Luullaan automaattisesti ,että olemme kalliita toimiston osakas ,Ferrer sanoo.

      Toimisto tekee pääosin töitä ruotsalaisasiakkaille,mutta neljännes yrityksen vuosittain laskuttamasta työstä on muussa valuutassa ,kuin kruunuissa.

      Toimiston osakkaisiin kuuluva Ferrer on lähtöisin Espanjasta .Hänellä on selkeä näkemys siitä ,miksi Espanjassa ja Ruotsissa oli alun perin hieman erilainen suhtautuminen yhteisvaluuttaan.

      Espanjalle euroon liittyminen oli strateginen valinta. Haluttiin päästä mukaan isojen poikien peleihin Saksan ja Ranskan kanssa.Ruotsi puolestaan kuuluu Euroopan suuriin pelaajiin ilman euroakin.

      Vaikka firmalle euro tuntuisi edulliselta on epätodennäköistä ,että eurosta voidaan vakavissaan edes keskustella lähivuosina. Euroopan talouskriisi on tehnyt eurosta entistäkin vähemmän houkuttelevan ruotsalaisille.

      Kansanäänestyksessä 2003 euroa vastusti 56% äänestäjistä ja luku tänä päivänä olisi vieläkin korkeampi.Ruotsalaiset ovat ylpeitä historiastaan ja siitä ,että sanoivat eurolle ei ,Ferrer toteaa.

      Toimistotilan yläkerrassa työntekijät istuvat näyttöjensä takana .Eurosta ei tässä toimistossa juuri keskustella -kuten ei muillakaan ruotsalaistyöpaikoilla.

      Eurosta olen kuullut lähinnä vain negatiivisiä asioita .Kun olin Amsterdamissa ,paikalliset valittivat siitä ,kuinka euron myötä kaikesta on tullut kalliimpaa,sanoo Daniel Hassila.

      Luulen ,että ruotsalaiset ovat aika tyytyväisiä siitä,että emme ole mukana raha liitossa.Vältymme monilta niiltä ongelmilta ,joita euro on tuonut tullessaan joillekin maille,Emil Karbing sanoo pöydän toiselta puolen.

      Hyötyjen keksiminen tuntuukin olevan hankalaa. Nykyään ulkomailla matkustaessakin maksaa kortilla ,eikä paikallinen valuutta vaikuta tähän niin paljon Karbing pohtii.

      Vielä Daniel hassila toteaa " euro ei kiinnosta ketään ,kukaan ei keskustele tosissaan siitä ,pitäisikö meidän ottaa euro käyttöön ".

      Suomalaiset käy melko vilkkaasti naapurimaassa ,niin kysykää mistä syistä he eivät aio ottaa euroa käyttöön?

    • Ruotsalaisetkin

      Ovat kansaivälisessä taantumassa ,mutta ei ole aikomustakaan liittyä euroon ja ovat vielä ylpeitä siitä. Onkohan siellä leikattu tukia ,palkkoja ja jne.?

      • Näin Ruotsissa

        Ruotsissa tehtiin melko kipeitä talouselämän uudistuksia.

        "Even smarting from the financial crisis, Swedes turned the leftists down. Over the last four years, they have seen their borders opened for more labor migration, they have seen still more state-owned companies sold, and have seen their public authorities shrink in number. Stockholm has also cut property taxes and abolished the wealth tax, and instituted a new system of income-tax credits that lets working people with average incomes keep what amounts to an extra month of wages, after taxes, per year. Today, the state's total tax take comes to 45% of GDP, from 56% ten years ago."

        Niin, Ruotsilla menee hyvin. Mutta syyt ovat ihan erit kuin te tarjoatte. Taitavatpa olla pikemminkin juuri ne toimenpiteet joita te kiroatte jotka ovat johtaneet Ruotsin menestykseen.

      • svennson
        Näin Ruotsissa kirjoitti:

        Epäilemättä on näin ,mutta he siis osaavat toimia kansallisella valuutalla ja eivät ole aikeissa siiryä yhteisvaluuttaan ,koska kansallinenvaluutta oikein käytettynä on vaan niin ylivoimainen.

      • Näin Ruotsissa
        svennson kirjoitti:

        Epäilemättä on näin ,mutta he siis osaavat toimia kansallisella valuutalla ja eivät ole aikeissa siiryä yhteisvaluuttaan ,koska kansallinenvaluutta oikein käytettynä on vaan niin ylivoimainen.

        Noin lyhyesti sanottuna Ruotsin menestyminen ei ole kiinni siitä että ovat omassa valuutassaan vaan siitä, että siellä on tehty tarvittavat talouselämän uudistukset.

        Euron vastustaminen Ruotsin menestykseen vedoten on siis älytöntä.

      • Tottakai

        Oli valuutta mikä hyvänsä se vaatii toimivan talouden,mutta valuutta johon on oma päätösvalta on tärkeä työkalu kansantalouden tukena,myöskin niiden uudistusten tukena. Vastustaminen voi olla älytöntä ,mutta Ruotsalaiset ovat kuitenkin toimineet älykkäästi .

      • Mitenkä Suomessakin?
        Tottakai kirjoitti:

        Oli valuutta mikä hyvänsä se vaatii toimivan talouden,mutta valuutta johon on oma päätösvalta on tärkeä työkalu kansantalouden tukena,myöskin niiden uudistusten tukena. Vastustaminen voi olla älytöntä ,mutta Ruotsalaiset ovat kuitenkin toimineet älykkäästi .

        Totta, ruotsalaiset ovat toimineet älykkäästi.

        Sinä siis kiität siis Ruotsin oikeistohallitusta seuraavista:
        - eläkeiän nosto
        - maahanmuuton helpottaminen
        - valtionyritysren myynti
        - valtion ja kuntien palkoilla olevien määrän pienentäminen
        - omaisuusveron lasku
        - tuloveron lasku

        Mitenkä saataisiin nämä aikaan Suomessakin?

      • kyse on
        Mitenkä Suomessakin? kirjoitti:

        Totta, ruotsalaiset ovat toimineet älykkäästi.

        Sinä siis kiität siis Ruotsin oikeistohallitusta seuraavista:
        - eläkeiän nosto
        - maahanmuuton helpottaminen
        - valtionyritysren myynti
        - valtion ja kuntien palkoilla olevien määrän pienentäminen
        - omaisuusveron lasku
        - tuloveron lasku

        Mitenkä saataisiin nämä aikaan Suomessakin?

        Omasta valuutasta ja kansakunnan päätösvallasta omiin asioihinsa. Jokaisessa maassa on sitten omat prioriteetit ja tavotteet mihin pyritään.

        Mitä me sitten haluaisimme?. Ainakin tuota typerää ja aikaavievää EU:n säännöstehtailun rajoittamista tai jopa lopettamista. Tarkoitus on"epäilemättä " varmaan ollut hyvä ,mutta se lopputulos.

    • kansalaiskeskustelu

      Ruotsissa oli tuolloin 2003 kunnon keskustelut hyödyistä ja haitoista .Keskustelun tulos oli että oma valuutta on parempi talouden ongelmatilanteissa .

      Suomessa ei tuolloin, eikä vieläkään käydä ennakkoluulotonta keskustelua ,eikä osata lähestyä tekniseltä kannalta asiaan. Poliittisia meilikuvia sensijaan viljellään isolla kauhalla ja keskustelut jää siihen.

      Samaten pitäisi käydä laajat keskustelut eu:n tehtailemista ja lisääntyvistä säännöksistä / säätelystä ,onko kaikki aivan tarpeellista?

    • Danske Bankin

      Pohjoismainen teollisuusbarometri kertoo , että teollisuusyritysten odotukset ovat helmikuussa parantuneet Suomessa .

      Indeksilukumme puolestaan on muihin verraten seuraava.

      Suomi -9,3

      Ruotsi 2,7

      Tanska 3,7

      Norja 6,1

      Teollisuusyritysten tilauskirjat ovat kehittyneet tasaisesti Ruotsissa,Norjassa ja Tanskassa,mikä yhdessä positiivisten tuotantonäkymien kanssa viittaa siihen , että taloudellinen aktiivisuus on Pohjoismaissa jälleen vauhdittumassa.

      Suomen osalta tilanne ei ole aivan yhtä valoisa,sillä yritysten näkemykset tilauskannan kehittymisestä pysyvät negatiivisena.

      Tammikuussa uusien tilausten arvo supistui 3,6% edellisestä vuodesta.

      .

    • Tietoa ...

      "Työeläkettä saavien eläkeläisten ostovoima on ensi vuonna 16–18 prosenttia korkeampi kuin vuonna 2000."

      Kansa hyväksyy kyllä kymmenien prosenttien elitason nousun, eikä muista kiittää, mutta jos tiukan paikan tullen rapsaistaan vaikka prosentin kymmenyksen veronkorotus, niin heti ollaan lynkkaamassa, vaikka Suomi on selvinnyt pitkästä taantumasta maailman parhaiten, öljyvaltio Norjaakin paremmin. http://fi.tradingeconomics.com/norway/rating

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1047
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      585
      1023
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      940
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      806
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      721
    Aihe