Ikäeroa tai sitten ei

"Poikanen?!"

Tapasin jonkin aikaa sitten erään naisen yhteisen harrastuksen kautta ja tutustuimme sitten paremmin. Olemme kumpikin vapaita, mutta minä olen 5kymppinen ja hän ilmeisesti yli 70v. Olemme kyläilleet toistemme luona ja tulemme hyvin toimeen keskenämme. Välillämme on selvästi jotain kipinää, mutta kumpikin on sen verran ujo, ettei sen kummempaa ole tapahtunut. Koskaan emme ole puhuneet ikäerostamme, mutta se lienee yksi este lähemmän suhteen alkamiselle. Haluaisin kertoa hänelle, että ikäeromme ei haittaa minua, mutta sitten ”kissa olisi pöydällä”…

Olisiko ihan parasta vain yrittää lähentyä ottamatta ollenkaan puheeksi ikäeroa ja, jos ikäero joskus tulee puheeksi, suhtautua sitten kuin siinä ei mitään erikoista olisikaan? Eikä siinä ainakaan minun puoleltani olekaan.

Samantapaisia aloituksia on varmaan täällä tehty ennenkin mutta silti…

87

330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Slow hands

      Ihanaa, "Poikanen". Jos olisin tuon daamin paikalla. niin toivoisin ele- ja muillakin kielillä osoitettuja huomioita siitä, että tykkäät eikä ikäero haittaa. Asioita voi näyttää muullakin lailla kuin sanomalla ja puhumalla, vaikka ne ovatkin paras tapa juttujen selvittelyyn.

      Mutta jotta puhumisaiheeseen pääsee käsiksi, voi osoittaa hellyyttä ja kiinnostusta pienillä sanattomilla viesteillä. Ota käsi käteen, silitä, halaa vilpittömästi, ei siis jatkotarkoituksella, käytä hellittelynimiä, ole kiinnostunut, keksi yhteistä menemistä ja tekemistä eli suunnittele yhteistä tulevaisuutta, muista, huomioi ... mutta etene hellä- ja hienovaraisesti kuunnellen (muullakin lailla kuin korvin) vastapuolen reaktioita, ovatko ne hyväksyviä vai väistääkö hän loitoten ja etääntyen.

      Aitous, rehellisyys ja reippaus ovat omasta mielestäni parisuhteen luomisessa tärkeitä asioita. Kannattaa olla oma itsensä ja esittää asiansa niin kuin itsestä tuntuu ja kertoa asiat niiden oikeilla nimillä juuri niin kuin ne ovat. Kiertely, kaartelu ja 'hienostelu' väärissä kohdissa kostautuu, ihmisestä ei synny todellista kuvaa. - Toivottavasti daamisi on suostuvainen. Keväistä onnelaa teille toivoen.

      • "Poikanen?!"

        Kiitos kannustuksesta ja neuvoista!

        Yhteinen tekeminen on hyvä neuvo ja on ihan toiminutkin...
        Reissun jälkeen väsyneiden jalkojen hieronta näytti toimivan myös hyvin!

      • Mulle kans'
        "Poikanen?!" kirjoitti:

        Kiitos kannustuksesta ja neuvoista!

        Yhteinen tekeminen on hyvä neuvo ja on ihan toiminutkin...
        Reissun jälkeen väsyneiden jalkojen hieronta näytti toimivan myös hyvin!

        Woih, maailman ihaninta ...

    • huomaa tämäkin

      Muista myös, että 10 vuoden päästä sinä olet vasta 60 ja ilmeisesti työelämässä, nainen 80 ja tarvitsee kenties apua ja jopa hoitoa.

      • naurava mummo

        Mitä miettiä kymmenen vuoden kuluttua tapahtuvaa, elämä on tässä ja nyt, hyvät hetket kannattaa ottaa kun ovat saatavilla. Ei kaiken tarvitse olla ikuista, elämäkään ei ole, nuoremmallakaan.
        Itselläni on paljon nuorenpi mies, ollan eletty onnellisina 13 vuotta. En huolehdi siitä mitä huominen tullessaan tuo, kaikki mikä tulee, se tulee kuitenkin, teki mitä teki, voi vaikka kuolla:)

      • hyvä kun osaat
        naurava mummo kirjoitti:

        Mitä miettiä kymmenen vuoden kuluttua tapahtuvaa, elämä on tässä ja nyt, hyvät hetket kannattaa ottaa kun ovat saatavilla. Ei kaiken tarvitse olla ikuista, elämäkään ei ole, nuoremmallakaan.
        Itselläni on paljon nuorenpi mies, ollan eletty onnellisina 13 vuotta. En huolehdi siitä mitä huominen tullessaan tuo, kaikki mikä tulee, se tulee kuitenkin, teki mitä teki, voi vaikka kuolla:)

        nauraa itsellesi mummo, saahan sitä haaveilla ja laittaa plussia itselleen.

      • naurava mummo
        hyvä kun osaat kirjoitti:

        nauraa itsellesi mummo, saahan sitä haaveilla ja laittaa plussia itselleen.

        Mikä saa sinut luulemaan että kirjoitan pötyä.
        Mies on 20,5 vuotta nuorempi. Ollaan onnellisia niin kauan kuin on mahdollista. 13 vuotta on mennyt hyvin, jo siitä olen kiitollinen.
        Tänä aikan alkuaikojen intohimo on vähitellen vaihtunut syväksi ystävyydeksi ja hellyydeksi.Muutakin vielä tapahtuu sängyssä mutta se ei ole enää niin tärkeää kuin alussa.
        Katri-Helena, Marion, ym... Heillä on vielä isompi ikäero, vanhenevat hekin.

      • Pitkää nenää
        hyvä kun osaat kirjoitti:

        nauraa itsellesi mummo, saahan sitä haaveilla ja laittaa plussia itselleen.

        Minä en ole "naurava mummo" ja minä peukutin plussaa. Hänen asenteensa on mukavampi ja terveempi kuin sun.

      • huomaa sinäkin

        huomaa tämäkin.., että voit kuolla huomenna!

        Muistan itse hyvin tuon vertauksen, jota mieheni hoki, olikohan ihan Raamatusta, mutta meidänkin avioliitto päättyi erillään asumiseen, koska tämä "uros" alkoikin vainoharhaisesti epäillä, että saanhan minä häntä nuorempiakin, koska ikäeromme oli 8 vuotta?

        Joten summamararum! Mies ottaa nuoremman vaimon, mutta ei ymmärrä, että hänen "kykynsä" mahdollisesti "hiipuu" ja sitten alkaakin mieletön mustasukkaisuus?

        Aloittajalle toivoisin, että hän osaisi edetä hienotunteisesti asiassa eteenpäin.
        Slow hands antoi ne oikeat ohjeet , joka tepsisi minuunkin.

    • Oon kuuskymppinen ;)

      Nauraahan tuolle aidan seipäätkin. Äidiks sopis sulle.

    • Anna Palaa

      Kaikki ilkeämieliset vihjailutkin ovat pelkkää kateutta ei kannata välittää, vaikka olisit provoilumielessä tehnytkin aloituksen.
      Jos tässä iässä liitto on jotenkin kasassa se kyllä natisee jo joka liitoksesta, tietää jo aamusta toisen liikkeistä mitä on odotettavissa.
      Valitusta ruuasta, voinnista, ei puhe luista mistään aiheesta, mökötetään, joka paikkaa kolottaa, voimat loppuu, tätä on tämän ikäisten (70- 80) parisuhde.
      Jos joku on vielä ..onnellinen.. on kerrassaan hyvä valehtelija!

      Ota hyvä mies, aloittaja siis, elämältä kaikki vastaan, eroaa nuoretkin, elä nyt kun vielä on virtaa!

    • pitkä hyvä liitto

      Varmasti suunnilleen oman ikäisen kanssa on luontevinta elää. Kun on ikäeroa sukupolven verran, on vaikea kuvitella suhteen toimivuutta ja jatkuvuutta. Harva meistä hetkessä lopultakaan haluaa elää ihmissuhteissa, ainakin se tuntuu hyvin pinnalliselta ja itsekkäältä. On vaan niin nykyaikaa kehotella elämään hetkessä, mutta se on useimmiten tyhjää sanahelinää.
      Tunnen paljon vanhoja pareja, jotka tukevat toisiaan kaikessa, ovat onnellisia ja tasapainoisia. Miksi siihen tarvitaan nuorempi osapuoli ? Onnellisuus on enemmänkin asenne.

      • naurava mummo

        Tunnen minäkin vanhoja pareja jotka tukevat toisiaan. Minun nuorempi mieheni on hyvin huomaavainen, tekee raskaammat työt ja ymmärtää ikäni tuomat rajoitukset. Koska hän ne hyväksyy, miksi ei muutkin voisi hyväksyä.
        Meillä on aitoa rakkautta ja hellyyttä välillämme, ollut niin kauan että on pakko uskoa sen aitouteen. Raha ja omaisuus ei ole myöskään vaikuttamssa, molemmilla maallista on omiksi tarpeiksi, ylikin.
        Kaikki on katoavaista maan päällä, nuorikin vanhenee, ikäero tietenkin säilyy koko ajan. Äitini on yli 100v, vaikka en välttämättä toivo niin pitkää ikää, tietenkin jos on yhtä hyvässä kunnossa kuin hän on vielä, mutta se on harvinaista.

      • Tai sitten ei

        On se hyvä, että sinä tunne sopusointuisia vanhoja pareja. Minä tunnen ja tiedän myös aivan muunlaisia. Enkä suostu pitämään kulisseja, joiden taakse monet eivät osaa nähdä, onnena ja tasapainona.

    • piste.

      En vielä tänäänkään usko että kukaan tulisi tänne kysymään neuvoa parisuhteesta.
      Jos ei itse voi päättää on vaikea uskoa mihinkään tai kenenkään neuvoihin.

      • Ja pamaus

        Olisiko neuvo ja mielipide, toisten mietteet, kokemukset ja näkemykset asiasta, kaksi aivan eri asiaa.

    • selvästi näkyy

      Näkeehän tuon että naisen aloittama. Sitten voi omia fantasioitaan nuoresta rakastajasta tänne kirjoitella ja mollata niitä, joilla saman ikäinen ja kenties jo raihnas puoliso.

    • Oon kuuskymppinen ;)

      Poikanen kokeilee mummujen re-AKTI-oita, heh

      Ja mummut innostuneina plussia peukuttaa :)))))
      Heh-heh

      ps. kuuskymppinenki o vanaha alottamahan uuven suhteen viiskypäsen kans

      • ------

        Ei ole! Miehet kuolevat suunnilleen kymmenen vuotta ennen naisia keskimäärin. Sen kertoo jo suuri naisleskien määrä.

      • elä tätä päivää

        Kuinkas Katri Helenakin repsahti poikansa ikäiseen "kala kaveriin"?

      • Oon kuuskymppinen ;)
        elä tätä päivää kirjoitti:

        Kuinkas Katri Helenakin repsahti poikansa ikäiseen "kala kaveriin"?

        Elän tätä päivää justiisa, juu, ihan jetsulleen ;)

        Vanhat varakkaat ja vaikutusvaltaiset naiset ja miehet saavat nuorta lihaa.
        Rakkaus on ihmeellinen :O

        Tai sitte sillä paljon nuoremmalla on jotain reppanuutta, narsismia, turvattomuutta lapsuudessa=äidin/isän puute.
        Ja sit se vanhempi on kuin lastensadun "Korppi mustatakki istui puussa tyytyväisenä juusto suussa" ja lankeaa "ketun" imarteluun kuin lastensadun "Korppi mustatakki" ;))))))))

    • mummu 50v ??

      Poikanen hihh,,ikkää jo yli kaheksankymment. Älkäähä työ noin tosikkoi olko ja narrittavvii.

    • Oon kuuskymppinen ;

      Viiskymppinen on vanha.
      Vai luulee aloittaja poikanen olevansa :))))))
      Noh, sehän on niinki, että mihin vertaa.
      Tuntee kai vanha viiskypänen mies itsensä nuoreks kakskymmentä vuotta vanhemman mummun kanssa vehdatessa. Imartelevaa.
      Nelikymppinenkin on vanha. Varsinkin nainen, kun lastenhankinta-aika alkaa olemaan takanapäin.

      • realismia-----

        Vai on nelikymppinen nainen vanha, hän on parhaimmillaan vielä kauan, senkin jälkeen kun jää leskeksi ja alkaa katsella nuorenpaa miestä :)
        Meidänkin taloyhtiössä on ainakin kolmekymmentä naisleskeä, iältään 60-80 vuotiaiata, hyväkuntoisia ja ihan nättejäkin.
        Arvtkaapas montako vapaata miestä samaikäisiä ykisi leski (jolla on kissan päivät) ja yksi vanhapoika joka todennäköisesti on homo.

      • Oon kuuskymppinen ;)
        realismia----- kirjoitti:

        On nelikymppinen vanha. Saahan nelikymppinen nainen katsella nuorempia miehiä muttei saa. Alle nelikymppiset miehet haluavat 25-30-vuotiaan naisen ja lapsia, perustaa perheen. Miehet yleensäkin haluavat paljonkin nuoremman naisen ja sitä enemmän nuoreen naiseen on halu, mitä enemmän vuosia tulee. Kun se libido ei herää vanhalla miehellä herkästi enää. Tarttee kunnon sytykkeen.
        Treffit tein täs joku aika sitte ikäiseni mukavanoloisesti juttelevan miekkosen kans. Sattu sitte niin, että tultiin liian aikasin ja jouvuttiin oottamaan kaupungin näköalaravintolan aukeamista. Siinä istuttiin portailla ja miehen silmät seurasivat jokaisen ohi kulkevan naisen mukana ja pää kääntyi myös samaan tahtiin. Sanoikin tuo mies, että kyllä se vanhankin vielä saa virittymään nuori nainen. Realismia tämä ja faktaaki.

        Entäs sitte, jos taloyhtiössäsi on 30 naisleskeä? Ja yks kissanpäiviä elävä leskimies. Eikö ne naislesket pääse liikkumaan siitä talosta mihinkään, kun kaikki samaa leskimiestä kyttäävät?
        Sitäpaitsi se leskimies haluaa 10-20 vuotta nuoremman naisen :P Siinä realismia taloyhtiösi naisille ;))))))

      • ------
        Oon kuuskymppinen ;) kirjoitti:

        Taidat olla juuttunut jonnekin kauan rauta-ajalle. Nykyään naiset ottavat, miehet tulevat perässä ja vikisevät.
        Moni nelikymppinen mies on eronnut ja tehnyt pari lasta, ei varmasti halua enää lisääntyä. 50-60 vuotiailla on paljon annettavaa, sen moni neli-viisikymppinen mies on huomannut.
        Älä koskaan erehdy yleistämään omia kokemuksiasi.

      • Oon kuuskymppinen ;)
        ------ kirjoitti:

        "Älä koskaan erehdy yleistämään omia kokemuksiasi."

        Älä sinäkään ;))))))

      • konkari sh

        Jos oikein ruoditaan kuka on vanha tai vanhus tai keski-ikäinen niin onhan niihin olemassa ns virallisia määritelmiä. Kolmekin keski-iän määritelmää.

        1. 36 - 59
        2. 45 - 60
        3. 40 - 65

        Noita opetettiin aikoinaan ja puhuttiin varhais, keskimmäisestä ja myöhemmästä keski-iästä. Keski-iän määritelmä loputtua alkaa vanhuus.
        Eli vanhuus alkaa n 60 vuotiaana tai 65 vuotiaana, mitä suomessa pidetään vanhuuseläkkeen rajana.

        Vappu Taipale ( 74v) oli tänään studio 55:ssa ja mainitsi, että vanhuus voi alkaa jonkin määritelmän mukaan 60v mutta meillä 65v...jne...
        Taipale mainitsi jossain muussa ohjelmassa aiemmin, että hän itse on vanha, mutta ei ole vanhus !
        Sepä se. Mistä alkaen on vanhus ja vanha ja miten se näkyy ? Miten näkyy, koska laajalti tulkittavissa, on ollut aina. Joku näyttää ikälopulta jo 30v ja toinen 10-20 v nuoremmalta ikäistään vaikka on 60 - 70v tms...Kallistun siihen, että on vanhus sitten, kun tarvitsee ulkopuolisen apua kaikessa ja ikää on jotain 80 - 85v..

        Ikuista spekulointia tuo ikäkysymys ja vanhuus. Me annamme ulospäin tietyn vaikutelman , kokonaisuutena ja persoonana, eikä rypyt vielä kerro ikää. Ihmisen kokonaisuus ja persoona merkitsee enemmän kuin mm rypyt. On olemassa ikipirteitä ja nuorekkaita ihmisiä ja niille täysin vastakohtia.
        Lasten saantiin vielä kommentoisin, että tunnen monia naisia jotka saaneet ( kuin ihme) lapsen 50v ja vielä useamman joka on saanut 45v esim esikoisensa. Mm tanssija Minna Tervamäki sai esikoisensa jäätyään "eläkkeelle" 45v...

      • -------
        Oon kuuskymppinen ;) kirjoitti:

        "Älä koskaan erehdy yleistämään omia kokemuksiasi."

        Älä sinäkään ;))))))

        Yleistät kyllä aika rankasti Oon 6kymppinen. Kyllä kauniita kuviakin katselee mielellään, mutta ei välttämättä halua omakseen. Yhden kierroksen läpikäyneitä miehiä on niin paljon että ei tarvitse yleistää, he ovat lapset tehneet, moni ei halua lisää. He haluavat naisen, lapsettoman tai sellaisen jolla ovat aikuisia.
        Olen saanut vaikka kuinka paljon monenlaisia tarjouksia nuorilta miehiltä. Alkaen yhden yön suhteesta avioliittoon asti.

      • arvoton arvostelee!?
        Oon kuuskymppinen ;) kirjoitti:

        On nelikymppinen vanha. Saahan nelikymppinen nainen katsella nuorempia miehiä muttei saa. Alle nelikymppiset miehet haluavat 25-30-vuotiaan naisen ja lapsia, perustaa perheen. Miehet yleensäkin haluavat paljonkin nuoremman naisen ja sitä enemmän nuoreen naiseen on halu, mitä enemmän vuosia tulee. Kun se libido ei herää vanhalla miehellä herkästi enää. Tarttee kunnon sytykkeen.
        Treffit tein täs joku aika sitte ikäiseni mukavanoloisesti juttelevan miekkosen kans. Sattu sitte niin, että tultiin liian aikasin ja jouvuttiin oottamaan kaupungin näköalaravintolan aukeamista. Siinä istuttiin portailla ja miehen silmät seurasivat jokaisen ohi kulkevan naisen mukana ja pää kääntyi myös samaan tahtiin. Sanoikin tuo mies, että kyllä se vanhankin vielä saa virittymään nuori nainen. Realismia tämä ja faktaaki.

        Entäs sitte, jos taloyhtiössäsi on 30 naisleskeä? Ja yks kissanpäiviä elävä leskimies. Eikö ne naislesket pääse liikkumaan siitä talosta mihinkään, kun kaikki samaa leskimiestä kyttäävät?
        Sitäpaitsi se leskimies haluaa 10-20 vuotta nuoremman naisen :P Siinä realismia taloyhtiösi naisille ;))))))

        Ja liuta nuoria miehiä, jotka etsivät vanhempaa naisseuraa. Ellei halua tehdä lapsia, ikä on numeroita. Täällä on vain hämmästyttävän paljon toisten elämää omien rajoittuneiden näkemysten mukaan arvostelevia.

    • Katleija.

      Kuka vanha kuka vanhus, milloin mitenkin. Sanojan iästä riippuu kenet vanhukseksi mieltää.
      Yleisesti ottaen kuulee meidän vanhojen (70 ) pitävän vanhuksina itseään vanhempia ihmisiä eli omalla kohdalla vanhukseksi tulo on vasta edessä päin..
      Veikkaanpa melkein että konkari sh on itse alle kahdeksankymppinen.
      Aiheesta olemme aika usein palstalla puhuneet ihan ilman tätä suhdekytkentääkin. Ei tahdo oikein yksimielisyyttä löytyä.

      "Kallistun siihen, että on vanhus sitten, kun tarvitsee ulkopuolisen apua kaikessa ja ikää on jotain 80 - 85v..", kirjoittaa konkari sh.
      - tuohon mielipiteeseen voin kyllä yhtyä, silloin varmaan jo itsekin tuntee vanhus olevansa.

      • konkari sh

        Niinpä. Ikä ja se, että minkä ikäisiksi kukin itsensä tuntee, on hyvin henk.kohtainen asia. Pari ex. työtoveriani tekee edelleen työkeikkoja, ei pelkästään yksittäisiä päiviä akuuttisairaalassa vaan viikon- kahden jaksoja, kun työvoimapula on. Jaksavat tehdä vaikka ovat täyttäneet viime vuonna 70v. Itse olen vielä hieman alle 70v.
        Mutta ko kollegat eivät ole kovinkaan vanhustyyppisiä, ei ulkoisesti eikä henkisesti joten epäilen, ettei potilaatkaan erota ovatko oikeasti akitiivityöikäisiä vai eläkeläiskeikkalaisia.

        Potilaitakaan kutsuta herkästi vanhuksiksi, ei ainakaan akuuttipuolella, ei ainakaan niissa yksiköissä, joissa olin työssä.

    • Oon kuuskymppinen ;)

      Kaikenikäinen voi olla Vanha tekemään jotain:

      5-vuotias on vanha
      - imemään tuttia ja rintaa
      12-vuotias on vanha
      - käyttämään vaippoja
      25-vuotias on vanha
      - asumaan vanhempiensa luona
      30-vuotias on vanha
      - 18-vuotiaan kanssa rakkaus- ja parisuhteeseen
      70-vuotias on vanha
      - ¿tekemään mitä? kerro sinä

      • Oma 'tupa' oma lupa

        70-vuotias(kin) on jo siinä iässä, että hän voi tehdä ihan mitä vain itseä miellyttää ja haluttaa eikä siihen tarvita kenenkään lupaa eikä edes mielipidettä.

      • ei mitään

        Miksi ihmisen pitäisi elää lukujärjestyselämää? Ei miksikään.

        Mitä vanhempia ihmiset, sitä erilaisempi heidän fyysinen ja psyykkinen kuntonsa on.

        70-vuotias voi tehdä kaikkea, mitä mieli tekee, lain rajoissa.

      • ei mitään kirjoitti:

        Miksi ihmisen pitäisi elää lukujärjestyselämää? Ei miksikään.

        Mitä vanhempia ihmiset, sitä erilaisempi heidän fyysinen ja psyykkinen kuntonsa on.

        70-vuotias voi tehdä kaikkea, mitä mieli tekee, lain rajoissa.

        En ole kuullut että millään toiminnolla olisi yläikärajaa. On ihan suotavaa elää täysillä niin kauan kuin pystyy eikä miettiä ikäänsä. Kyllä kunto sanoo mihin pystyy. En itse ole enää kovin hanakka hyppäämään uusiin seikkailuihin, on tullut harkintaa mukaan. Joskus toivoisin samaa innostusta kuin nuorenpana.

      • Oon kuuskymppinen ;)
        alisa-s kirjoitti:

        Eikös se ois kummiski 7-kymppisilläki hyvä joku häpy, häveliäisyys, olla, ettei jälkikasvun hävetä tarvitsis?
        Kuten ny vaikka, että jättäs naimamielessä rauhahan lastensa ikäiset. Niinkö tuosa alotuksesa suunnitellahan. Välithän siinä menee poikki tai ainaki huonoiks omien lasten ja suloisten lastenlastenki kans. Että aika kova on hinta nuoresta rakastajasta.

      • ?-?-?

        Mieshän, nuorempi, siinä on aktiivinen, ainakin viestin mukaan.

        Ihminen saa elää itselleen, ei vain lapsilleen heidän määräyksiensä ja häpeilyinsa mukaan.
        Kuka on sanonut, että aloittaja tähtää mihinkään hävettävään.
        Kaksi aikuista ihmista, kahden kauppa, kolmannen korvapuusti.
        Voihan nainen olla jopa lapseton, ja voivathan mahdolliset lapset olla fiksuja.

      • oon jo heti 70v
        ?-?-? kirjoitti:

        Juuri tuollainen ajattelu on mielestäni väärin. Jopa 70 ihminen voi elää ihan itselleenkin kyselemättä jalkikasvun mielipidettä. Kun ikää tulee, ei kovin pahoja ylilyöntejä edes tule, elämä on opettanut ja lisännyt arvostelukykyä.
        Fiksut lapset suovat vanhemmilleenkin elämän eivätkä ala määräillä heitä ikäänkuin ikä olisi vienyt myös arvostelukyvyn jä älyn.
        Dementoiuneet ovat asia erikseen.

      • ?-?-?
        oon jo heti 70v kirjoitti:

        Et siis lukenut viestiäni. Vai laitoitko väärään osoitteeseen?

        Niinhän minä sanoin!

        "Ihminen saa elää itselleen, ei vain lapsilleen heidän määräyksiensä ja häpeilyinsa mukaan."

      • oon jo heti 70v
        ?-?-? kirjoitti:

        Et siis lukenut viestiäni. Vai laitoitko väärään osoitteeseen?

        Niinhän minä sanoin!

        "Ihminen saa elää itselleen, ei vain lapsilleen heidän määräyksiensä ja häpeilyinsa mukaan."

        Olen kanssasi samaa mieltä. Tarkoitin nimim. oon kuusikymppinen

    • höperöt höpertää --

      taas,,,

      huomatkaa ,,,
      juttu on 70 palstalla, hah hah
      mä 70 en pystyisi suhteeseen lasteni ikäisen poikasen kanssa,,
      kauhusta juoksisin pakoo jo ehdottelusta suhteeseen,
      olen kuvaanollisesti juossutkin,
      täytyy olla melko höperö jo jos alotuksen tapainen suhde olisi mahdollista yli seitenkympisten ikäisillä,

      • 3 21

        "täytyy olla melko höperö jo jos alotuksen tapainen suhde olisi mahdollista yli seitenkympisten ikäisillä,"

        Ei kai siinä puhuttu intiimistä puolesta. Tietenkin sekin kuuluu asiaan.

      • ]]]]]
        3 21 kirjoitti:

        "täytyy olla melko höperö jo jos alotuksen tapainen suhde olisi mahdollista yli seitenkympisten ikäisillä,"

        Ei kai siinä puhuttu intiimistä puolesta. Tietenkin sekin kuuluu asiaan.

        Kyllä on mahdollista. Me ollaan oltu heti viisitoista vuotta yhdessä. Olin 56v nainen kun tapasimme hän oli 35v mies.
        En ole tuntenut samanlaista vetoa koskaan kehenkään, oli ja on vieläkin molemminpuolista.
        Me viihdytään yhdessä, hän käy töissä joten ollaan viikonloput ja lomat yhdessä. Meillä on molemmilla omakotitalo, olen myös hänen luonaan silloin tällöin. Mieluummin olen omassa kodissani ja hän käy täällä.
        Kieltämättä nyt ikäero alkaa tuntumaan, ainakin minusta, mies sanoo, kun rakastaa se ei haittaa.

      • Luki-luki ...
        3 21 kirjoitti:

        "täytyy olla melko höperö jo jos alotuksen tapainen suhde olisi mahdollista yli seitenkympisten ikäisillä,"

        Ei kai siinä puhuttu intiimistä puolesta. Tietenkin sekin kuuluu asiaan.

        Mitä se aloittajan "lähemmän suhteen alkaminen" sitten mielestäsi tarkoittaa?

      • Itse olet höperö

        Mitä hemmettiä sinä höpiset? Seksuaalisuus on asia, joka ei häviä ihmisestä mihinkään koko elämän aikana, se on olemassa jo heti lapsesta asti eikä ikä sitä mihinkään häivytä.

        Ero on no. siinä, että kukaan normaali-immeinen ei ala seksisuhteisiin jälkeläistensä kanssa, vaan kaikenlainen pariutuminen toimitetaan ventovieraiden, jotka tulevat tarpeeksi tutuiksi, kanssa.

        Kuka tälle älyvapaalle kommentille on ladannut plussia tuon verran? Ne muut höperöt kai.

      • Hauskaa vappua:))
        Itse olet höperö kirjoitti:

        Mitä hemmettiä sinä höpiset? Seksuaalisuus on asia, joka ei häviä ihmisestä mihinkään koko elämän aikana, se on olemassa jo heti lapsesta asti eikä ikä sitä mihinkään häivytä.

        Ero on no. siinä, että kukaan normaali-immeinen ei ala seksisuhteisiin jälkeläistensä kanssa, vaan kaikenlainen pariutuminen toimitetaan ventovieraiden, jotka tulevat tarpeeksi tutuiksi, kanssa.

        Kuka tälle älyvapaalle kommentille on ladannut plussia tuon verran? Ne muut höperöt kai.

        Totta puhut. Seksuaalisuus ei häviä. Ei ainakaan kaikilta ja ei tarvite paljastaa miten kukin hoitaa seksintarpeensa...

        Nykyään on kaikenlaisia välineitä, joilla voi saada seksitarpeensa tyydytettyä ilman kumppania ja saa varmaan ilman välineitäkin jos sormet pelaa.

        Hauskaa Vappua:))

    • vuoripuro

      Tee, kuin tykkäät. Eikä ole mikään kunnianloukkaus, vaikka kysyisit ikääkin. Sekin voi olla yllätys. Vaikka toisaalta samahan se on, mitä numeroita on ikä.
      Itse olen muutaman vuoden miestäni vanhempi.
      Aikoinaan oli äidilleni sanonut hänen tuttavansa meidät tavattuaan, että vävykokelas on ihan fiksu, mutta taitaa olla paljon tytärtäsi vanhempi.

      Oli ikä mikä hyvänsä, ihmisen pitää elää kuin hänelle on paras. Ei kysellä keltään, mitä saa ja mitä ei.
      Eläkööt jokainen omalla laillaan, älköönkä lukeko omia lakejaan muille.
      Kateus kimmeltää täälläkin monista kommenteista.

    • pariton susi

      Olen itse kokenut samanlaisen tilanteen, rakastunut itseäni vanhempaan naiseen. Voin vain sanoa, että huit helkkariin kaikki ikäerot jos sitä kipinää löytyy.
      Ne vuodet hänen kanssaan olivat (lähes) pelkää auvoa ja on ihanaa muistella sitä kaikkea mitä koimme. On kulunut sanonta, mutta minä annoin hänelle taas nuoruutensa ainakin hetkeksi takaisin. Se ikäero oli kuin kielletty hedelmä, ja mikäs sen makeampaa kuin pieni "synti".
      Pian nyt puhaltamaan se kipinä hehkuvaan liekkiin.

      • ilmiselvästi

        pariton susi on nainen. DDDD

      • ........
        ilmiselvästi kirjoitti:

        pariton susi on nainen. DDDD

        Miksi pitää luulotella?

        Mihin se auttaa?

    • 3 21

      Tässä on pakko onnitella ketjun aloittajaa.
      Moneen viikkoon ei ole tänne ilmestynyt näin opettavaista ja rohkaisevaa keskusteluketjua, joka sisältää myös paljon kirjoittajien omaa elämänkokemusta keskeisistä elämän ongelmista.

    • ho hohoho

      ainoat kiitokset ovat itse itselleen antamia

      • juupajuu@

        Tuo onkin tuttu ilmiö että kiittelee toisella nikillä omaa kirjoitustaan. läpinäkyvää

    • hilema

      Tässä ketjussa on paljon puheenvuoroja, joita moni lukija lukee katkeruuden ja kateuden tuntein: Miksi minun osaltani asiat eivät ole noin onnellisesti?

      • elämän opettama

        Valitettavasti liian monella ikääntyvällä ja ikääntyneellä on aina ensimmäisenä negatiiviset seikat esillä. Miksi ensimmäisenä on piikit pystyssä, siinäpä on ittekullakin pohtimista? Monet seikat vaikuttanee. Leppoisa ja positiivinen vanhuus on harvinaista, ainakin nykypäivän ikääntyneillä.
        Kuten toteat, katkeruus ja kateus pahansuopaisuus ovat vallalla, isolla osalla.

      • 11 ==27
        elämän opettama kirjoitti:

        On vain niin, että kovin monen tämänikäisen kohtalona on elää elämää ilman toisen sukupuolen tarjoamaa edes jonkintasoista kumppanuutta ja sen suomaa yhteiselämän intiimiä puolta.

    • miehellä pelaa

      Ikääntyneenä naisena sanon vain tämän, muut puhukoot omasta mielipiteestään. Seurustelin kymmenen vuotta nuoremman miehen kanssa, sukupuoliyhteyteen hänestä ei ollut, verenpainelääkeet, kolesterolääkkeet, mitä muuta, en koskaan kysynyt, mutta ei tule kuuloonkaan, otan mieluummin itseni ikäisen, tai vanhemman miehen joka on mies, ei miehen jäljennös.
      Miehellä pitää pelata muukin kuin itsetunto, joka sekin on toki tärkeä. Nynnyt saavat minulta rauhan joka tilanteessa, ja suurta mahaa kasvattavat olutveikot.

      • topi ^^

        Tuohon ei paljoa ole lisäämistä.
        Siinä on naisellisen naisen puhetta.

      • ei iästä kiinni

        Puhut asiaa. Ei se ikää katso, kenellä on potenssia jos monet sairaudet vievät potenssin mieheltä vaikka olis nuorempikin. Ja liiallinen alkoholin käyttö elämän aikana vie kykyjä tai kyvyn. Miehen mieskunto on monimukaisempi kuin oletamme.

      • 11 21
        ei iästä kiinni kirjoitti:

        Puhut asiaa. Ei se ikää katso, kenellä on potenssia jos monet sairaudet vievät potenssin mieheltä vaikka olis nuorempikin. Ja liiallinen alkoholin käyttö elämän aikana vie kykyjä tai kyvyn. Miehen mieskunto on monimukaisempi kuin oletamme.

        Vaikkapa sildenafiili auttaa. Reseptin saa lääkäriltä.

    • Tee parhaasi ja Elä!

      50 vai 70 hyviä lukuja molemmat. Ikäero vaikuttaa mielestäni pienemmältä kuin 40 ja 60. ;) Itselläni oli hetken aikaa 6-kymppisenä 40-vuotias miesystävä. En alkuun tiennyt lihaksikasta kaljupäätä niin nuoreksi. Kotinsa kalustuskin näytti mielestäni vähän vanhahtavalta.

      Kuljimme jonkin aikaa yhdessä, enkä luule ikäeromme herättäneen huomiota. Vähitellen minusta alkoi tuntua, että mies oli liian "vanha" ja jähmeä minun kumppanikseni. Aloin ottaa etäisyyttä ja yhteistä aikaa alkoi olla vaikeampi löytää kalenteristani. - Eron syy ei ollut suuri ikäeromme.

      Elämä on lyhyt, kannattaa nauttia kaikesta hyvästä, mitä elämä tarjoaa, tässä ja nyt. Huomisesta ei ole takuuta, eikä siitä missä järjestyksessä kohtaamme kuoleman. Se ei valise ihmisiä iän mukaan.

      Hyviä toivotuksia,
      nimettömänä vieraileva

      • Tee parhaasi ja Elä

        PS: Ehdotan, että ilmaiset naiselle ihastumisesi, ehkä vähitellen ja hienovaraisesti edeten. Älä itse ota ikäeroa esille.

        Yksi ystävättäreni on nyt 74-vuotias. Hän on elänyt sitoutuneessa pari suhteessa pian 20 vuotta itseään melkein 20 vuotta nuoremman miehen kanssa. Molemmilla on oma asunto, mutta suurimman osan ajasta he nukkuvatkin yhdessä. Pari tutustui lomamatkalla etelässä, ja kesti pitkään ennenkuin ystävättäreni tohti paljastaa miehelle "vanhuutensa". He viihtyvät hyvin ja liikkuvat kaikkialla yhdessä. - Ovat parhaillaan pyörälenkillä.;)

    • ottakaa lääkkeet -

      ajoissa etteette sekoa lopullisesti,,

      hohoijaaaa,
      kyllä te jaksatte höpöttää tyhmiä, kai olette jo dementoituneet niin pahoin ettette itte huomaa höpötyksiänne,

      • Hah !

        Miten on oman lääkityksesi laita?

    • Noniin , poikkesin tänne teidän "nuorten " puolelle - Ja ihmeekseni huomasin ,että ikärasismi rehoittaa ,

      Itse täytin juuri 80 ja ei tunnu missään .

      5kymppisenä minulla oli miesvakikaveri -- hän oli minua paljon nuorenpi Ja pelästyin kun Moonikset loppu että olen raskaana .
      No --onneksi ei sentään niin .

      Hän jäi suremaan kun lähdin katsomaan "tätä suurkaupunkia " mitä en ole katunut ,
      Ihan nuorena mielestäni) jäin 65v eläkkeelle - työssä pyydettiin jäämään ,
      Mutta ajattelin nyt naaatttiiiaa elämästä.

      Eläkää --kuka määrää tahdin , minä ainakin omani -

      • P.S vielä
        alisa-s olit rehellinen ja ajattelinkanssa sanoa mielipiteeni --vaikka tiedän kuinka rajoittuneet mielipiteet vielä nykymaailmassa on .

        Ei ainakaa uskonto kiellä vanhempaa naista haluta miestä lähelleen ja rakastaa.
        " Homoilua en kannata ." Se on sairasta.

      • 21 = 11
        ullamirjami kirjoitti:

        P.S vielä

        Ei sitä uskonto kiellä.

        Toista ovat samanikäiset kateelliset naiset. Niistähän ei taas kannata välittää.

      • *^*^*
        ullamirjami kirjoitti:

        P.S vielä
        alisa-s olit rehellinen ja ajattelinkanssa sanoa mielipiteeni --vaikka tiedän kuinka rajoittuneet mielipiteet vielä nykymaailmassa on .

        Ei ainakaa uskonto kiellä vanhempaa naista haluta miestä lähelleen ja rakastaa.
        " Homoilua en kannata ." Se on sairasta.

        Olet ullamirjami hyvä esimerkki siitä että pitää uskaltaa elää. Tietenkin terveytensä ja kuntonsa rajoissa.

      • Yksi tapa rakastaa
        ullamirjami kirjoitti:

        P.S vielä
        alisa-s olit rehellinen ja ajattelinkanssa sanoa mielipiteeni --vaikka tiedän kuinka rajoittuneet mielipiteet vielä nykymaailmassa on .

        Ei ainakaa uskonto kiellä vanhempaa naista haluta miestä lähelleen ja rakastaa.
        " Homoilua en kannata ." Se on sairasta.

        Homoilu sinällään ei ole sairasta, sitähän on 'harrastettu' läpi historian havinan raamatullisista ajoista alkaen. Mutta homofobia on sairaus, ahtaan mielen tauti, pipi päässä, vika ajattelussa.

    • yksjonknimeipusperäs

      Uusi päivä ja uudet kujeet , ja pojattykkää miinkun ennenkin :=)

      • Tulin ajatelleeksi

        Miten tämä liittyy aiheeseen? Vai meinaakko, että aloittaja vain pilailee ja kujeilee niin ikä- kuin muillakin aiheilla.

    • ketjun pöljä

      Hyvin liikuttava aloitus.
      Toivoo mielellään tuolle suhteelle onnea ja menestystä sekä kaikenpuolista eteenpäinmenoa. Molemmilla osapuolilla tuntuu olevan suuri toisen läheisyyden tarve.

    • Oletpa tavallinen "ketjunpöljä " jos ei enään ihmisläheisyys ole mitään.

      Kuolinvuoteellanikin haluaisin itse ,että joku olisi vieressä.

      • 21 -3

        Mitä se siinä tekisi uteliaana toljottamassa?

      • lintukoto?

        "KETJUPÖLJÄ"
        Kummasti vain itsekseen kirjoittelee "lintokodossa"

      • lintukoto? kirjoitti:

        "KETJUPÖLJÄ"
        Kummasti vain itsekseen kirjoittelee "lintokodossa"

        Pitkästä aikaa luin mitä olette saaneet aikaa näin hyvästä aloituksesta - Minäkin Jota Kotioloissa "pöllöksi " mainitaan - Koska olen viisaas .
        Niin kirjoitan kaiken kokemukssesta .
        On ollut ihana elämä ,näin jälkikäteen katsottuna . Kasvatus oli "kotisellanen " 80 v sillon meillä vapaa . Ei moralisoitu , oltiin läheisiä toisillemme , saatiin jutella kaikista ssioista , mikä olikin siihenaikaan harvinaista ,KUN ÄITEKIN TEITITTELI ISÄÄNSÄ . mUTTA MEILLÄ SAI PUHUA . jA SE SEKSIKASVATUKSEN LUULISIN SAANEENI ISOILTASISARILTA , MINÄ KUN OLIN SE NUORIN ,JA HALUKAS TIETÄÄN . jA ELÄMÄ ON OPETTANUT , KUN ON AVOIN ,JA JÄRKEEKIN TARVITAAN.
        nyt en aio korjata kun sormi lipsahti , caps lookiin

        Joku sano Ketjupöljä ja että jossain "lintukododdssa " minkäslainen se on .
        No ainakin nyt kun muniminen pn jo Sääksillä alkanut ,siellä rakkaus ja huolenpito on kaikki kaikessa. Niin naaraalla kun koiraallakin yhteiseenpesään , eikä olla ikää kysytty. Nytkin moni kumppani menehtyi . Matka pohjolaan on verottanut joukosta monta , Mutta paritus on kuitenkin alkanut. Se on luonto joka linnutkin panee panemaan .

      • kultahäät pidetty

        Mellä muillakin on ollut hyvä seksielämä osana rakkautta, voi se oman puolisonkin kanssa säilyä loppuun asti. Ne ovat vaan kauniita yksityisiä asioita, ei kuulutella toreilla eikä palstoilla.

      • 11 ===21
        kultahäät pidetty kirjoitti:

        Mellä muillakin on ollut hyvä seksielämä osana rakkautta, voi se oman puolisonkin kanssa säilyä loppuun asti. Ne ovat vaan kauniita yksityisiä asioita, ei kuulutella toreilla eikä palstoilla.

        Kyllähän monet niissä elämän asioissa mielellään vähän leuhkivatkin, kun tietävät hyvin, että joillakin menee huonommin.

      • Kieroutunut malli
        11 ===21 kirjoitti:

        Kyllähän monet niissä elämän asioissa mielellään vähän leuhkivatkin, kun tietävät hyvin, että joillakin menee huonommin.

        Ja vielä useammat leuhkijat valehtelevat. Tai sitten eivät vain osaa 'nähdä' oikeaa tilannetta ja asian laitoja.

    • hillema

      Ketjussa on paljon ajattelemisen arvoista näivettyneessä parisuhteessa eläville.

      Mahdollisuudet eivät ole vielä menetetyt.

    • vanha vaimo

      Ei elämänkumppania niin vaan jätetä, jos parisuhde seksin suhteen "näivettyy". Muu yhteiselo voi olla lämmintä, mukavaa ja turvallista. Harvempi seitsenkymppinen nainen enää niin seksin perään on, ollaan saatu sitä ihanuutta nauttia jo viisikymmentä vuotta ja ylikin.Kaikki miehet ei edes viagraa voi käyttää sairauksien takia, pitäisikö sellainen mies hylätä . Eri sukupolvea edustava mies on harvoin puhtain aikein liikkeellä vanhan naisen suhteen.
      Ajattelemisen aihetta siinäkin, mikä on elämässä tärkeintä.

      • asiantuntija pöljä

        Onpas siinä synkkä näkemys. Ei ole oikein tästä maailmasta.

        Miehet muuten käyttävät kyseiseen tarkoitukseen monta muutakin salpaajaa kuin kirjoittajan mainitsemaa. Kirjoittajan kannattaisi ottaa asiasta selvää esim. Googlesta.

    • rohkeutta"poikanen"

      "Poikanen?!"

      Ketju on edennyt hienoisiin neuvoihin sinulle, mutta moni on kertonut omasta elämästään.

      Minua kiinnostaa, kuinka nyt lähestyt tätä naistasi? Mikä oli tulos? Voiko nuoriin miehiin todella luottaa?

      Otat kai huomioon, että 70 naisilla ei yleensä ole yleisen mielipiteen vuoksi rohkeutta tehdä mitään "alotteita", koska ne kuuluu miehille, mutta, mutta, varovasti ja ei todellakaan iästä ensin.

      Kerro kuulumisia minulle nynnerölle.

    • Oon kuuskymppinen ;)

      Missäs on ""Poikanen?!" käytöstavat?

      Hävisi "Poikanen?!" kuin prrrrrr Saharaan.

      Et kommentoi etkä kiitä vastauksista.
      vaikka palstan naiset sanoillaan syleilevät sinua "Poikanen?!"

      Palstan miehet ovat olleet kovin hiljaisia poikia :)))))))

      • palstan pöljä

        Täällähän näkyy olevan niin reippaita ja vireitä naisenpuolia, että siinä palstan vakimiehet jäävät sanattomiksi, kirjallisestikin.

      • palstan pöljä kirjoitti:

        Täällähän näkyy olevan niin reippaita ja vireitä naisenpuolia, että siinä palstan vakimiehet jäävät sanattomiksi, kirjallisestikin.

        Me naispuoliset ollaankin paremminkin Niitä "rauhanpuolustajia" -- sotaväkeenkin koitetaan houkutella, Sitä en kyllä ymmärrä - Kotirintamalla me ollaan oltu jo tarpeeksi nähty niitä Urheita miehiä jotka menee heti kun käsky kuuluu.
        Koittakaahan miehet ,kun vielä valta on teillä , saada rauha pysymään Suomessa ja pohjolassa . Me naiset ollaan jo tehty osamme Suomen puolustuksessa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      380
      3820
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      210
      1881
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1424
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1295
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      961
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      58
      920
    7. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      903
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      890
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      868
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      849
    Aihe